perjantai 30. marraskuuta 2012

Jää Pandat taa




 

Pari viikkoa Chengdussa alkaa olla ohi, joten ajattelin tehdä hieman yhteenvetoa ajastamme täällä. Chengdu on minusta oikein mukava kaupunki - sopivan kiinalainen, ettei tosiaankaan ollut liian länsimaistunut fiilis. Positiivisia asioita täällä:
 +taksin on saanut helposti, eivätkä katso ihon väriin ja aja ohi
+uusi hieno metroverkko toimii hyvin
+lapselle on löytynyt leikkipuistoja kiitettävästi ja aikuisille shoppailua järkevin hinnoin
+internet on toiminut pääosin todella hyvin
+muinaiseen Shu-kulttuuriin tutustuminen on ollut kiinnostavaa
+ yliopiston porukka on ollut mukavaa ja avuliasta - yhdestä associate proffasta tuli ihan hyväkin kaveri - katsotaan nyt poikisiko se yhteistyöpaperinkin
+ruoka on ollut huippua, vaikka onkin välillä niin tulista, että vedet tulee silmistä. Mä oon chiliaddikti, joten jos ruoassa ei ole chiliä yhtään niin tuntuu, että eihän tää oo hyvää.
Kyllä täällä viihtyisi pidemmänkin pätkän. Syitä miksi olen tyytyväinen, että lähdemme kuitenkin Xi'aniin nyt:
- kylmyys: talvi tulee ja täällä ei lämmitetä - parina iltana olen ollut ihan jäässä ja herännyt vilustumisen oireisiin (Kiinassa menee vuorten kohdalla sellainen raja, että onko talvella lämmitystä vai ei)
-kokolattiamatot ja jatkuva tupakan savu (saapa nähdä onko xianissa tämä yhtään paremmin)
- xi'an jiaotong yliopistossa tutkimusalueet ovat lähempänä omiani, joten odotan sitä, että pääsen kunnolla hyödyntämään tutkijavaihtoani väikkäriäni ajatellen
- toivon että xi'anissa ilman laatu olisi edes hitusen parempi ja sinitaivasta näkyisi edes joskus...

 


 Two weeks in chengdu - I have really enjoyed myself. The plus sides have been: easy use taxis, good new metro line, great shopping opportunities, fascinating 'shu' culture exploration through the archeological sites, working Internet, normally very nice and helpful locals in the university and out and great playgrounds for tops. Minuses would be the cold weather without heating, very grey days and smoky air quality and people continuously smoking indoors.

New adventures in xi'an await!

torstai 29. marraskuuta 2012

SWUFE

 Täällä Chengdussa olen SWUFE:n vieraana. SWUFE eli Southwestern University of Finance and Economics sijaitsee kahdella eri kampusalueella, mikä onkin tällä hetkellä hyvin yleistä Kiinassa. Vanha kampus on kaupungin keskustassa ja sitten uudempi on rakennettu n. puolen tunnin matkan päähän lähiöön, jossa maan hinta on alhainen.
 Lisäksi kannattaa olla kaksi kampusta myöskin siitä syystä, että keskustoissa usein ilman laatu on todella heikko. Oppaani kakkoskampuksella huomautti toiveikkaasti, että varmaan tunnet eron ilman raikkaudessa... Noh sanoin vaan että dwei, dwei (totta, totta), koska halusin olla hyvä vieras. Oikeasti molemmat ovat kyllä heikohkoja verrattuna Suomen ilman laatuun... Tai no edes Lontoon ilman laatuun...
 Valitsimme hotellimme sen perusteella, että se on vanhaa kampusta lähellä, mutta koska jouduimme siirtymään Mt.Emei.Int. Grand Hotelliin (Jinsha Era hotellin ollessa lapsille sopimaton maalauksen aikana), nyt vanhalle kampukselle kestää n. 25min kävellä hotelliltamme. Se tarkoittaa, että paikka on käytännössä aika lähellä Kiinan mittakaavassa.
 Kävelimme sinne eräänä päivänä, vaikka varsinaisesti vierailuni tapahtuukin Chengdun ulkopuolisella kampusalueella. Oikeastaan ainoa asia, mikä minua kiinnostaa tässä vanhassa kampuksessa on sen Shuttlebus-asema, josta voi päästä viidella quailla toiselle kampukselle. Kuitenkaan en ole toistaiseksi vielä tarvinnut bussia, koska on ollut muita kyytejä. Ehkäpä tällä viikolla...
Olen ajellut tämän kampuksen läpi pari kolme kertaa matkalla toiselle kampukselle kylläkin, koska sen sisällä ei ole liikennevaloja eikä -ruuhkia, joten yo:n staffi käyttää sitä ohittamaan 2. Ring Roadin, sillä se on täysin rempassa tällä hetkellä. Kampus on ehkä1-2km kanttiinsa, mutta kuulema aika pieni. Siellä on ainoastaan MBA-tutkintoa suorittavia opiskelijoita ja muita osa-aikaisia opiskelijoita. Kuitenkin professorit ovat sitä mieltä, että oikeastaan vanhalla kampuksella ei opiskele ollenkaan merkittäviä opiskelijoita, sillä osa-aikainen opiskelija (viikonloppu/iltaopiskelija) ei kuulema vastaa laadultaan kokoaikaopiskelijaa... Mut ihan kivalta näytti kampus silti.

I am visiting Southwestern University of Finance and Economics in Chengdu and one day we walked to the old campus, which is about 25minutes walk from our hotel. The Campus is nice and apparently small (says the locals), most activities are in the second campus, outside Chengdu. It's very common in today's China that the Universities expand to another place where land is cheaper and air quality higher. There's only part time MBA students on this old campus now.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Syksy Pekingissä

Minä en ole sitten ollenkaan marraskuuihminen. Se on pimeä ja pelottava kuukausi, joka Suomessa yleensä on täynnä kylmää, sadetta ja harmaata. On siis ollut todella ihanaa paeta marraskuuta keski-Euroopan korkeudelle...
 Lehdet ovat vielä keltaisia ja ruoho vihreää(vaikka paikalliset kyllä sanoivat, että tämä on harvinaista ja yleensä lehdet ovat tähän aikaan jo pudonneet). Ja mikä parasta, aurinko laskee ehkä siinä kuuden maissa. Puoli seiskalta on pimeää... Mutta ei esim. kolmelta niin kuin Jyväskylässä.
 Pekingissä paistoi aurinko kaksi viikkoa putkeen ja se oli kyllä todella ihanaa syksyä. Syksy on suosikkivuodenaikojani kun se on tällaista. En toki kaipaa kaatosadetta tai loskaa vaan ihanaa n. 10-asteen keliä, jolloin ei vielä tarvitse paksua takkia, mutta ei kuitenkaan ole kesäkuuma. Tällainen sopii minulle paljon paremmin kuin helteet suoraan sanottuna, enkä kaipaa t-paitakelejä, paitsi silloin kun pitää pukea lapselle haalari kolmatta kertaa niskaan samana päivänä.
 Onneksi tätini naapuri keksi pujottaa hanskat narulla hihoista läpi, joten kaikki aika ei kulu hukkuneiden hanskojen etsintään. Toisaalta katsoin toisen hanskan sisään ykspäivä ja löysin sieltä mm. 2 JIAOta rahaa ja puoleksi syödyn kinder-suklaapatukan (yök!)


Mut joo, syksy on kaunis ja antaa niin paljon kuvauskohteitakin ja upeita taustoja, että me likes! Kun on kokenut syksyn New Yorkissa, täytyy sanoa, että en kaipaa sitä täällä Kiinassa - Aasiassa on oma hohtonsa. Tänään tapasin kandadalaisen naisen, joka oli muuttanut tänne pysyvästi. Hetken mietin, miksi, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kyllä täällä voi elää erittäin onnellista elämää siinä missä Kanadassakin:)

Briefly in English: I love AUtumn colors and leaves and am so happy that I can escape the Finnish November in China this year. Finnish November is cold, dark and miserable, but in Beijing we have had great weathers for two weeks - sunshine almost every day.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Suosikkiliikkeitäni

 Ajattelin tehdä minipostauksen aiheesta: Parhaat kaupat kiinassa. Onneksi löysin siis vihdoin parhaan parturin. Kaikki muut parturit maailmassa voi unohtaa - tätä olen etsinyt!

Jos valitset nimen perusteella niin näissä minä asioisin:
 If I would pick my shops by the name, these would definitely be on the list...
 This coffee shop is very popular, it's basically the Starbucks of Chengdu...
 "Scshhssyyxzrgs" on lähikauppamme... Joku ajatteli, että olisi hyvä idea jättää vokaalit nimestä vähemmälle. Yritäpä lausua... Tätä kauppaa on kuitenkin kiittäminen siitä, että ajauduin keskusteluun, jossa opin jotain uutta: 'Y' ei ole kuulema englanninkielessä vokaali lainkaan vaan konsonantti - siis WTF??? No, aina oppii jotain uutta.
This local grocery store has made it really challenging to pronounce their name - however it lead me into a discussion about consonants. Apparently 'Y' is a consonant in English... Something I had no idea. In Finnish, there is three vovels more than in English: "Y, Ä and Ö"... I had to go to China to find this out. Awesome:)

maanantai 26. marraskuuta 2012

Jinsha aika

 Hotellimme sijaitsee kadulla, jonka toisessa päässä siintää tämä arkeologinen kaivauspaikka: Jinsha Era Museo. Niinpä lähdimme sinne heti toisena Chengdu-päivänä.
 Oli edelleen samainen aurinkoinen lauantai ja pojilla oli vielä hymyä. Oli teepaitakelikin.
 Sisään taisi maksaa 60RMB eli reilut kuusi euroa.
 Koko kaivaus on siis varsin uusi - viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin paljastettu ja osittain kuulema tärkeämpi löytö kuin itse terrakotta-armeija. (Ainakin jos olet paikallisia täältäpäin)
 Alta paljastui siis 'Shu'-kulttuurin jäämistöä n. 4000-2000 vuotta sitten elävien ihmisten kulttuuria ja esineistöä.
 Shu-kulttuuri, johon olemme tutustuneet toisessakin kohteessa tällä viikolla, on todella vaikuttavaa ja välillä jopa tuntuu, että heillä on pohjoisamerikan intiaanitaiteen kanssa yhteneväisyyskohtia. Blogin tarkkaavaisemmat lukijat tietävät, että olemme mieheni kanssa hurahtaneet Bill Reidin taiteeseen ja Sha-kulttuurin suhteen oli samantasoista innostumista havaittavissa.
 Pieni arkeologi aloitti heti mallikaivaukset museon ulkopuolella katukiveyksessä. Timo-setä olisi ollut ylpeä, sillä poika halusi tuoda näitä sileitä kiviä mukanaan ihan kotiin asti.
 Tästäpä kiinnostui myös kymmenkunta kiinalaista lasta, jotka tulivat leikkimään valkoihoisen kummajaisen kanssa.
 Museoalueella on kaksi isoa rakennusta (massiivihallia), jotka on rakennettu kaivausten päälle suoraan. Osa kaivauksista näkyy lattianläpi, mikä taitaa olla modernin museon tunnusmerkki (vrt. Aboa Vetus Turussa tai Akropolis-museo Ateenassa).
 Sha-kulttuuriin kuului olennaisesti uhraaminen ja kaivauksista löytyi huikea määrä norsunluuta, mikä sinänsä oli ongelma, sillä sen kauppaus ja markkinointi on sen verran kiellettyä, että ilmeisesti kiinalaiset olivat päätyneet siihen tulokseen, etteivät voi muuta kuin haudata norsunluunsa takaisin maahan.
 Esineitä löytyi mm. Jadesta, kivestä, pronssista, kullasta ja savesta tehtyinä - galleriat olivat näitä täynnä. Tämä Chengdu:n keskustassa sijaitseva Jinsha Era-museo ei kuitenkaan vedä vertoja Shangxindui-museolle, jossa on esillä läheisestä kaupungista löytyneitä aarteita. Mut siitä juttua toisessa postauksessa. Olipa sieltä löytynyt upea kultainen taideteoskin, jossa aurinkoa kiertää neljä mystistä lintua. Tämä on ollut niin hieno ja merkittävä kappale, että koko lääni on ottanut sen logokseen. Alla olevassa kuvassa on n. 10m levyinen kattoikkuna aiheesta.
 Lapselle parasta museossa oli kuitenkin isot hallitilat, joissa saattoi peuhata kavereiden kanssa.
 Hän on kovin suosittu varsinkin kiinalaisten tyttöjen keskuudessa. Mitä sydänsuruja meidän pellavapoika aiheuttaakin jo puolitoistavuotiaana...
 Ja vierailu päättyi tähän normaaliarkemme näkyyn: kiinalaisia rouvia kykkimässä kännyköineen ja kameroineen, yrittämässä ujuuttaa hymyä pojastamme ulos...



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Syön ja nukun ja syön

Pandoja on toivottu niin kovasti lisää, että teen nyt ekstrapostauksen aiheesta.
 Vierailimme tällä viikolla Chengdun pandareservaatissa n. 13km keskustasta. Huomatkaa, miten banneriin on laitettu vain 'valitut palat' ja uskonto-osuus quotesta on jotenkin 'unohtunut'.
 Tämä pandapuisto on siis pienempi kuin se vähän kauempana löytyvä, mutta meille pandoja oli kuitenkin ihan tarpeeksi. Lisäksi halusimme käydä samana päivänä myös Shanxindui-museolla, joten puolipäivävierailun kohteista toisen piti olla aika lähellä Chengduta.

Puisto alkoi noin parin kilometrin reippaalla kävelyllä bambumetsässä. Olisihan sitä saanut bussinkin vuokrata, mutta meillä oli mukana rattaat ja tulipahan samalla hyötyliikuttua. Kaiken kaikkiaan uskon, että puistossa tuli käveltyä ainakin se 6km, sen verran pitkiä olivat pandatalojen ja -aitausten välimatkat.
 Ennen mitään itse eläimiä vastaan tuli erilaisia info-osastoja, kuten tämä pandojen ravinnosta kertova osa. Sehän on siis 90% bambua ja sitten kaikki syövät muutaman tällaisen 'panda-leivän' joka päivä. Siinä oli vitamiineja ja jauhoa ja maissia yms öljyä mukana (halkaisija ehkä n. 40cm). Alla näkyy pandaleipä ulostulossa. Bambua syövän pandan kakka oli samanlainen, mutta kiiltävän vihreä. Pituutta pökäleellä oli ehkä 20cm.
 No sitten päästiin itse asiaan ja löydettiin eka koisaava karhu. Hän oli oikein asettautunut nukkumaan sen näköisenä että kuvata passaa, parhaalla paikalla aitauksessaan.
 Havaitsimme pian, että monella karhulla oli uniaika.
 Toisten nukkumisasennot olivat luovempia kuin toisten.
 Kiivettyämme suurelle vuorelle vastaan tuli riippusilta ja takana siinsivät upeat vuoret sumussa.
 Mieheni kertoi minulle myöhemmin, että siellä oli ''älä hypi'-kyltti...
 Kiinalle tyypilliseen tapaan puistossa oli paljon havainnollisia kylttejä. Riippusillalla luki näin:
 Puistossa aitaukset olivat isoja ja bambua kasvoi kaikkialla.
 Viimein pääsimme muutaman karhun luo, jotka olivat hereilläkin, jee!
 Hoitajat olivat porrastaneet ruokailua niin, että osa saa ruokansa aiemmin aamulla, mutta vielä puolen päivän aikaankin löytyi niitä, joille oli juuri tuotu tuore puska.
 Pikkumatkalaisen mielestä juuri ruokailevat pandat olivat hauskimpia. Hän nauraa rätkätti maiskutteleville herkkusuille. Välillä pandallekin tulee jano.
 Puistossa oli ehkä n. 30-40 pandaa kaiken kaikkiaan. Tosi paljon minusta. Siellä myös kasvatettiin useimmat Kiinan eläintarhojen pandoista. Ilmeisesti otolliset olosuhteet pandojen lisääntymiseen oli luotu, sillä ainakin videolta sai katsoa pandapornoa useammassakin salissa matkan varrella.
 Mitään ihan pieniä vauvoja ei tällä kertaa näkynyt.
 Apuaa, mä hukun tähän bambukasaani!
 No niin, menetkös suusta alas!
 Anna mulle ruokarauha, pliis!
 Pandoilla oli oma 'lasten tarha-aitaus', jossa olikin tämän visiitin paras meno.
 Parhaimmillaan kahdeksankin Pandaa porhalsi menemään ja ruokaili näköalatasanteillaan.
 Joskus toisella on se paras puska ja silloin pitää syödä vaikka toisen päällä maaten.
 Tarkkaavaista Pandan tuijotusta.
 Sanoisin, että vähän isommalle lapselle tämä olisi ollut isompi elämys. Mutta toisaalta tuntui, että ny kun täällä Pandojen oikealla asuinalueella on niin parasta käydä katsomassa niitä.
 Muutama muukin pandakaveri heräilee syömään.
 Montako pandaa on tässä kuvassa (kuva-arvoitus)?
 Ja lopussa seisoi tietenkin lahjatavarakauppa, jossa oli mm. teddykarhuja, joilla oli pandapuku päällä... How twisted is this???

Many people have demanded more panda pictures, so here we go: This week we visited the Chengdu Panda Breeding and Research Center, where around 30 pandas live. This place breeds most of Pandas to all the zoos in China and in the world. Also the bigger Panda place outside Chengdu has apparently moved many of their pandas here for safety reasons. Small traveller loved specially the eating pandas and the noise they made while jewing bambu. The park was a bit of a hike, but the views were partly gorgeous. The whole park was well maintained and Pandas (those who were awake) seemed much happier than in Beijing Zoo. Great place for half a day trip or even longer.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...