lauantai 24. huhtikuuta 2021

Miltä tuntuu toisen kierroksen raskaus?

 

Olen ollut viimeksi raskaana vuonna 2011 - silloin esikoiseni syntyi toukokuun alussa. Hänen veljensä aikataulu on 10v ja 2kk jäljessä.

Olen nyt 40. Silloin olin 30. 

(c) J.Clements, A:n kanssa synnärillä toukokuussa 2011

 Olen nyt jo raskausviikolla 29! Huh miten aika menee nopeasti. Baby on jo reilusti yli kilon ja jäisi henkiin jos päättäisi lähteä yksiöstään. On siis kirjoitettava nyt kuulumisia raskauden ajalta pian, sillä muuten hän on kohta syntynyt ja unohdan, millaista oli.

Kumpikin raskauteni on mennyt ‘hyvin’, eli ilman suurempia ongelmia. Vauva voi hyvin, eikä minulla ole huolta hänen kasvustaan, sillä hän hyörii ja liikkuu kohdussa niin aktiivisesti, että tiedän kaiken olevan hyvin. Minulla ei ole missään vaiheessa ollut veristä vuotoa. En ole oksentanut. En ole ollut sairaslomalla.

Toki raskauteen liittyy epämukavuutta. Liittyi silloin ja liittyy nyt:

Alkuraskauden pahoinvointi: Tällä kertaa olin todella väsynyt. En jaksanut mennä iltaisin lasten kanssa ulos. Onneksi se on loppunut. En muista väsymyksen olleen yhtä rankkaa 10v sitten. Tosin ei ollu silloin myöskään kolmea muksua joka toinen viikko. Keskiraskaudessa jaksoin tälläkin kertaa ihan mukavasti. Nyt kun ollaan jo viimeisellä kolmanneksella niin vauvan paino alkaa olla sen verran suuri, että jaksan selvästi hitaammin kävellä ja lyhyempiä lenkkejä.

Yövalvomiset: Sekä 10 v sitten että nyt saatan herätä 3-4 aikaan tai ainakin kesken yön. Välillä syynä on käden puutuminen tai lantionpohjan kivut. Alkuraskaudesta pissatti myös ihan koko ajan. Se on nyt mennyt ohi. Ostin vartalotyynyn, joka auttaa jonkin verran, mutta itseasiassa ihan tavallisilla kolmella tyynyllä selviää kivasti kunhan asettelee ne juuri oikeisiin kohtiin.

Liitoskivut: Lantion pohjan kudokset ovat löystymis- ja tilantekovaiheessa, joten käppäily tai muukin pystyssäolo on välillä tosi kivuliasta. Nukkuessa täytyy tosiaan olla massiivinen tyynyarsenaali jalkojen välissä… Kävin fyssarilla, joka ystävällisesti antoi yhden jumppaliikkeen ja sanoi, että eihän nämä mene ohi ennen kuin vauva syntyy vaikka kuinka jumppaisit… Jee. Lisäksi olen yrittänyt käydä mammajoogassa Teamsin kautta. Rankkaa, mutta tuntuu, että ehkä auttaa jonkun verran. Apuvälinekeskuksesta sai myös SI-nivelvyön lainaksi ja se on kyllä kätevä kapistus. Myös A:n kans käytin ns. mahavyötä ja minulle sellainen kyllä on tarpeen.

Radi: Raskausdiabetes-tutkimuksessa minulla oli yksi kolmesta arvosta 0,2 koholla. No, tästä syystä olen päässyt kotona mittailemaan sokeriarvoja. Sokerit ovat kotona kuitenkin pysyneet hyvin ruokavalion avulla kurissa, joten toistaiseksi en tarvitse mitään lääkitystä tms. Sokerin mittaus on mielenkiintoista - kokeilin yhtenä viikonloppuna syödä pitsan ja sekin meni vielä normaaleihin arvoihin. Ultran tehnyt hoitaja sanoi, että yleensä 30 viikon paikkeilla voi tulla muutosta tähän, joten mittaukset jatkuu. A:n kanssa en päässyt mittailemaan aikoinaan. Lääkäri sanoi sairaalalta, että ei tarvitse tulla uudelleen ultraan ellei tulokset muutu sokereissa. Lisäksi hän sanoi, että kävelylenkki vastaa yhtä insuliiniannosta eli yritän löytää arkeen kolmisen lenkkiä viikkoon ainakin nyt kun ainakin vielä jaksan.

Mieliala: Luonnollisesti raskaana purskahtelee helpommin itkuun asioista, jotka liikuttavat. Myös suuttumukset ovat ajoittain olleet todella vahvoja. En kuitenkaan ole mielestäni saanut mitään överiraivareita perheenjäsenille... Ainakaan toistaiseksi!

Miltä tuntuu tulla toistamiseen äidiksi?

Jännittävää on huomata se, miten 10 vuodessa suhde omaan kroppaan on muuttunut. 10 vuotta sitten koin olevani erityisen ruma ja iso. Minulla ei ole juurikaan kuvia A:n raskausajasta, koska en kokenut oloani yhtään hehkeäksi. Nyt kuitenkin huomaan, että ihailen päivittäen pyöristyvää vatsaani ja koen itseni kauniiksi. Kolmekymppisyys on tuonut oman vartalon arvostuksen tunteen:)

Tämä on toinen ja viimeinen kertani. En ole erityisesti raskausaikaa ihannoiva tyyppi. 

Ihanaa siinä kuitenkin on seuraavat asiat:
* Uuden elämän tunteminen sisällä
* Uteliaisuus uutta tyyppiä kohtaan: Millainen hän on luonteeltaan?
* Yhteinen odotus - se, että saan jakaa kokemuksen minulle kovasti rakkaan kanssa. Se kun hän silittää vatsaani <3 ja halii. Se, että vauvaa odottavat myös sisarukset ja sukulaiset. Se, että hän saa syntyä perheeseen, jossa on paljon hänestä kiinnostuneita ja onnellisia ihmisiä ympärillä.
* Elämän ihmeen tunteminen uudestaan vielä näin monen vuoden jälkeen - koen, että olemme todella onnekkaita, että perheeseemme liittyy vielä yksi jäsen.

Raskautta on jäljellä enää vajaat kolme kuukautta. Olen realistinen sen suhteen, että synnytyksen jälkeen elämä 'hankaloituu' muutamaksi vuodeksi, jolloin vauva on eniten riippuvainen vanhemmistaan. Tiedän kuitenkin jo tällä kertaa, että elämä ei lopu. Ja että pikkulapsivaihe menee nopeasti ohi. Kun päätin haluta 'yrittää vielä', olin käsitellyt resurssini perusteellisesti: Jaksanko todella vauvan kanssa? Osaanko pyytää apua? Mietin, että kaikenkaikkiaan resurssini ovat monella tapaa suuremmat kuin 10 vuotta sitten. Tiedän, että pärjäämme kyllä. Oman elementin kokonaisuuteen tuo tietysti autistinen veli, jonka suhtautumista vauvaan on vaikea arvioida etukäteen. Tästä voisin kirjoitella äitiyslomalla enemmän. 

Töitä minulla on edessä enää 6 viikkoa! Jään äitiyslomalle vasta kun on 'aivan pakko', vaikka minulla olisi toki lomiakin käyttämättä. Käytän niitä mieluummin vuodenvaihteen jälkeen. Syynä on se, että kevään gradut ja kandit pitää arvostella. Hankkeet on saatava pyörimään ilman minua ja muutama tutkimuspaperikin on kirjoitettava. Olen todella onnekas myös sen suhteen, että voin tehdä töitä kotisohvalta ja levätä välillä. Tiedostan, että jos olisin jossakin jaloillani tehtävässä työssä, voi olla, että joutuisin lomalle paljon aikaisemmin. Tarkoituksenani on tulla takaisin töihin helmikuussa 2022, mutta toki myös oma jaksaminen vaikuttaa asiaan.

Mitä ajattelen synnytyksestä?

A:n synnytys alkoi lapsiveden menolla viikolla 38+6 ja hän syntyi 39+0 29h myöhemmin. Olin sillä viikolla käynyt kolme kertaa uimassa ja olimme muuttaneet uuteen asuntoon juuri. Toivoisin mieluusti, että hänen veljensäkin päättäisi tulla maailmaan samaan tapaan. Haluaisin päästä kokemaan alatiesynnytyksen uudestaan, jos vaan mahdollista. Toki monta juttua voi aina mennä vikaan. En stressaa, jos täytyy tehdä sektio niin se on sitten meidän molempien parhaaksi. 

A:n synnytyksessä meni kaikki hyvin - oltiin kotona 18h ensin ja sitten lähdimme sairaalaan, koska lapsiveden menosta sai olla maksimissaan se 18h kulunut... Jälkikäteen ajatellen olisin voinut olla aktiivisempi noiden 18h aikana: Käydä kävelyllä yms, mikä olisi ehkä jouduttanut avautumista. Sairaalassa sain jonkun kipupiikin ensin ja sittemmin puolen yön maissa epiduraalin, jonka kanssa jopa nukuin pari tuntia ennen kuin A syntyi aamulla kuuden aikaan. Ponnistusvaiheessa hänen napanuora ehti olla siinä kaulan ympäri hetken. Olen jälkikäteen kyllä miettinyt, että voiko hapenpuute synnytyksen aikana johtaa autismiin...? Kiinnostavaa on, saammeko koskaan tietää tätä elinaikanamme.

Meillä Jyväskylässä on uusi sairaala Nova. Mukavaa päästä katsomaan uusia tiloja. Meille kerrottiin mm. että jokainen synnyttäjä saa osastolta oman huoneen, jossa on myös tuoli, joka muuttuu miehelle sängyksi. Onpa suuri edistys 10 vuoden takaiseen, jossa mies joutui lojumaan minikokoisessa säkkituolissa. Ilokaasua Jyväskylässä ei ole ollut yli kymmeneen vuoteen tarjolla. En sitä osaa kaivata, koska ei sitä ollut A:nkaan aikana. Kuulema on kaksi ammetta (kymmenen salia yhteensä). Korona-ajan vuoksi ei ole mitään synnytysvalmennuksia tai kiertokäyntejä sairaalaan, joita 10 vuotta sitten kuului neuvolaohjelmaan. Suhtaudun sairaaloihin luottavaisin mielin - siellä autetaan parhaalla mahdollisella asiantuntemuksella.

(c) J. Clements

 Onhan tämä varsin ainutlaatuista aikaa. Ihanaa saada kokea tämä kahdesti elämässä <3.

/Writing some notes on the differencies and similarities of my two pregnancies, 10 years apart. What was the same:

- Both have gone 'well'. I have no worries of the baby's health as he is very active in the vomb and kicks me at regular intervalses

- I had similar naucia in the first 3 months and tiredness. 

- Both times I've been waking after 5h of sleep a lot. 

What is different:

- I feel so much better in my body than 10 years ago. It's amazing how your self image can change over time. Back then I felt ugly and huge. Now I feel beautiful and glowing. 

- Jyväskylä has a new hospital, which persumably means slightly more advanced help and facilities during the birth. I would like to go through natural birth again if possible. But if I have to go to C-section, it's ok. I know it is for our best interest. 

- I guess a big difference also is that neither of us are becoming parents. We are already parents. We've seen this before. Those scary moments or insecurities - we know that times pass and that babies require a lot of attention in the beginning. But it's not the end of the world. 

Overall I feel very happy that I get to experience such a big wonder twice in my life. I am so very blessed<3

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...