Luxemburg

 Tulipa sitten pyörähdettyä Luxemburgissa. / I was two days in Luxemburg

 Tämä oli eka reissuni tähän Euroopan keskellä sijaitsevaan minivaltioon. / This was my first trip.

 Nämä kuvat eivät tee oikeutta sille vehreydelle. / These pictures dont really show how green the old centre of Luxemburg actually is.

 Vaikka Luxemburg vaikuttaakin aika tavanomaiselta Eurooppalaispääkaupungilta, on sillä kuitenkin todella upea vanhaa kaupunkia kiertävä 'vallihauta' laakso, joka on täynnä upeita vanhoja puita ja taloja. / The most impressive part of Luxemburg is the old centre's surrounding moat (?), or valley full of old trees and buildings, which are exquisitly beautiful.

 Maisemassa oli myös linnoja ja minareetteja. / On the vista there is also castles and minarets.

 Nähtävää olisi tosiaankin enemmän kuin me 1h kävelylenkillä ehdimme katsomaan. / There's plenty more to see that I could cover with my colleagues with around one hour walk.

 Ilma oli lämmin pohjoiseurooppalaisen mielestä, mutta etelä-eurooppalaisen/brazilialaisen kolleegani mielestä se oli kylmä. / Hot and cold are states of mind, what to a Finn was summer, was autumn weather for my Portugese-Brazilian colleague, Rosa.

 Vallihaudan pohjalla olevaan suurpuistoon olisi sopiva mennä lemmiskelemään. / Recommended activities in the bottom of the moat-park is to make out with a cute guy.

 Laajakuvalinssi olisi saanut olla mukana. / I missed my wide angle lens.

 Joskus paremmalla ajalla minä kävelen nämä raput alas. / On another time, I'll walk these steps down.

 Pudotus oli jyrkkä. / The drop was deep.

Tätä maisemaa olisi voinut katsella tuntikausia. / I could have looked at this view for hours.

 Ihania pikkupolkuja. /Lovely little walks.

 Ihastuin tähän kaupunkiin kyllä joo. / Did fall for the city. Just a little.

 Ja parasta seuraa mun saksatytöistä. / And my best girls from Germany

 Sateenvarjokatu piti toki tsekata myös. / The umbrella street was a must as well, of course.

 Vain Maija Poppasta odoteltiin. / Looking for Mary Poppins.

 Rosalla on nälkä. / Then we were quite hungry.

 Marakeshlainen Karim-tarjoilija kertoi meille erikoisuuksista italiaksi ja ranskaksi. / Our Marakesh-born waiter, Karim, told us about the specialities in Italian and French.

 Ai että mä tykkään Eurooppalaisten pikkukaupunkien kesäöistä. / It probably does not come as a surprise but I'm a big fan of European cities dark, hot summer nights.

 Luxemburg on kaupunkina kallis. Mutta ei Suomea kalliimpi. / Luxemburg as a city is expensive, but no more than Finland.

 Rose-viiniä ja hyviä keskusteluja. /Rose wine and good conversation.

 Mä söin tavalleni uskollisesti mereneläviä dinneriksi. / I was loyal to my sea food dinner line.

 Sellainen oli ilta Luxemburgissa. Suosittelen lämpimästi siellä kävelemistä - se lienee paras tapa kokea tämä kaupunki. Joku päivä uudestaan! / That was my one night in the old town of Luxemburg. I recommend warmly to walk around there - that's the best way of experiencing the city. One day again!

Brussels with a Bra

Tänään olen matkalla Luxenburgiin. Siis yritän olla. SAS pitää tavakseen (tämän opin tänään) perua köpis-LUX lentoja kuulema usein. Niinpäs jäin jumiin Euroopan kivoimmalle kentälle. Transfer centerissä oli 200 henkeä odottelemassa rerouttauksiaan, joten missasimme sen puolituntia myöhemmin lähteneen lennon myös. Thanks! Seuraava lento 15:30… Ei kiitos, kello oli siinä vaiheessa yhdeksän aamulla ja 2h yöunilla ei naurattanut.

Päätin yhden kanssamatkustajani kanssa (joka oli ennenkin jäänyt tälle välille) ottaa lennon Brysseliin ja junan sieltä. Se olis varmaan noin muutenkin ollut parempi reitti. No, miitinki menee iltapäivällä ohi, mutta boonuksena ehdin moikata mun suosikkityttöä, joka Brysselissä asustaa, jee.

Ihan putkeen ei oo mennyt tää matka, mut kattoo nyt mitä tuleman pitää. Ainakaan ei ole ollut tylsää. Mulla on kaksi konetta mukana, joten toisella voi pyöritellä SPSSää ja toisella sit kirjoitella. Hyvä systeemi.

--

Today I'm on my way to Luxenburg for ODS review meeting. Thanks for SAS bad transfer centre, I've been rerouted finally through Brussels instead of flying direct. Let's see what time I actually get there and will I have time to do some preparatory discussions at that point. At least I didn't put my luggage to the hold. Something I learned back in 2008 when I first flew to Brussels and realised I was there without a bra:) Life is full of surprises I guess.

Puheterapiaharjoituksia

Kesäkuun kuulumisia, osa2: Puheterapeutin kanssa sovittiin seuraavan 6 viikon ohjelmaksi seuraavaa:

1. Signaalin opettelu: Aishalle näytetään valokuvia parista asiasta: Lautasesta ja kengästä. Samat lautanen ja kenkä näytetään myös tavaroina. Ne symboloivat sitä, että tapahtuu joko syöminen tai ulos lähteminen. Näiden lisäksi signaaleina on uima-asu ja Trip-mehun purkki.

- Tätä on nyt tehty järjestelmällisesti kengän ja lautasen kanssa joka kerta. Myös TRIPiä on käytetty. A on kiinnostunut kuvista, suostuu katsomaan niitä ja käy välillä katsomassa niitä pöydälläkin. Isi antoi hänelle TRIP mehun kuvan eilen ja sanoi: "Where is this?" ja hän osasi ottaa käteen saman trippimehun pöydältä. Eli saman käsite on konkreettisempi kuin piirrettyjen kuvien osalta. Tuntuu, että on hilkulla että hän alkaisi oppia että kuva merkitsee todellisuutta. Signaalista en ole vielä varma, tietääkö hän mitä kuva pelkästään tarkoittaa. Ainakin kenkä tarkoittaa, että mennään ulos, se on opittu jo monta viikkoa sitten.

2. Pyytäminen: Kuvakommunikaatiota harjoitellaan VARHIS-mallin mukaan niin, että kaksi A:ta kiinnostavaa asiaa eli kuplien puhaltaminen ja ilmapallon puhaltaminen ja sitten irti päästäminen tehdään siten, että hän antaisi kuvan minulle esineen sijaan ja sitten tehtäisiin itse 'palkinto'.

- Tätä on tehty 3 päivänä nyt. Ongelmana on se, että A ei ole tarpeeksi kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu. Hänen kiinnostuksensa vaeltelee. Harjoitusta ei voi tehdä, jos hänellä on autoja tai muita leluja kierroksessa. VAlitettavasti meillä ei ole oikein sellaista huonetta, jossa ei olisi jotain muuta katsottavaa tai ajateltavaa. Pitäisi olla melkein tyhjä tila. No, joka tapauksessa tässä vaiheessa A suostuu katsomaan kuvaa kuplapullosta ja pulloa, mutta ei vielä tiedä, että pitäisi antaa kuva, eikä pullo, jos haluaa kuplia. Toinen aikuinen laittaa kuvan hänen käteensä ja antaa toiselle. Vielä ei olla päästy siihen, että hän edes suostuisi keskittymään harjoitukseen niin, että huomaisi, mitä siinä oikeastaan tapahtuu, että mistä palkinto johtuu. Raskas harjoitus, mutta jatketaan päivittäin. Mietin, että mikä muu voisi olla hänelle palkitseva asia. Mietin, että haluaisin tehdä vihon, jossa olisi:
- Banaani
- Raejuusto
- Nuudelit
- TRIP
- Maito
- Vesi
- Maissinaksut
JA sitä voisi sitten laajentaa niihin, mitä muuta hän saattaisi pyytää. Puheterapeutti kuitenkin sanoi, että ei saa olla liikaa kerralla ja on varmasti siinä oikeassa.

Näillä mennään, hitaasti, niin puuduttavan hitaasti eteenpäin. Välillä ollaan toosi väsyneitä. Välillä olen optimistisempi. Se riippuu hirveästi siitä, miten väsynyt itse on ja onko syönyt hyvin ja saanut liikkua ja saanut tehdä myös omia juttuja ja onko edennyt väitöskirjassa. Jos asiat ovat tasapainossa, stressi väistyy. Jos kuppi on aika piripintaan täynnä, se läikkyy helposti. Sellaset on kesäkuun fiilikset.

 --

With the Speech therapist we have agreed on the following program for the next 6 weeks:

1. Learning what 'signal' means. So if you give Tops a card, it means something. At the start we play with two cards and two items: 1. Plate, means it's time to eat. 2. Shoe, means it's time to go outside. Extra signal pictures are swim suit (we'll go swimming) and Trip juice (he can drink some juice). He doesn't yet know what 'similar' means. So if there is a drawn picture, he does not know what it is in reality. Because of this, we have taken pictures of the actual items and he's looking at photos rather than drawn pictures. This seems to be generating some cognitive processes. At least when my husband asked him to find 'Trip' in the picture, he found the actual juice carton on the table. I would say he's on the level that he knows that items can be signals, but does not yet know that pictures can represent the world and be signals too.

2. Asking things. This is an excersise we do once per day with him. One of us takes the soap bubbles and the other gives Tops a picture of the bubble bottle. He then puts the picture to Tops's hand and gives it to the person with the actual bubbles, who then blows on the bubbles as a reward. This will be repeated. So far the problem is that he's not interested enough to follow the task through and gets distracted by his toys, the television or anything around the room. No success yet. But we've only done it on three days so far. I would like to make him more pictures, but the theraphist has said that we need to stick with only a couple in the beginning. I'm sure she's right about that. 

So these we will go ahead on this summer. I keep on wondering if 'speech' theraphy should have more to do with 'speech' than communication and I wonder if it's like this in other countries in Europe... I've got no clue. I'd like to help Tops with actually saying some things, but I do get the fact that it's probably way, way too early. Perhaps it'll take 2-3years said the doctor.

Kesäkuun 2014 Autismiarkea: Onko elämä pelkkää kieltämistä?

Niin kuin blogihiljaisuudestakin voi päätellä, elämme tällä hetkellä hankalaa vaihetta elämässä. En tiedä, onko se yhtä raskasta koko perheelle, mutta ainakin tämä on raskasta minulle. Stressin merkkejä ovat liikunnan selvä vähentyminen ja syömisen kontrollin heikentyminen - ikäänkuin olisin häviämässä sitä taistelua, jossa jaksan. Näin maanantaisin aloitan kaiken alusta. Herään univelkaisena ja väsyneenä klo 6:30 lapsen kiertäessä kainalossa. Nautin 3 kuppia kahvia ennen puolta päivää ja olen jotenkinpäin hengissä.

 Minusta tuntuu, että en osaa ja jaksa pyytää apua. Avussa kun on se, että se pitää myös organisoida. Täytyy päättää kuka tekee ja mitä ja sitten vielä selostaa, miten. Apua onneksi saan pyytämättäkin sukulaisilta ja tuttavilta. Juhannuksen aikaan oli ihanaa, että:
* Sain vihdoin tuotettua A:n ekat PECSit! Kiitos avusta mummille ja E:lle, jotka auttoivat askartelussa. Koville otti, mutta onnistuttiin.
* Sain välillä 'omaa aikaa' eli ehdin käydä läpi serkkuni hääkuvat, rakentaa kokon yhdessä veljeni ja E:n kanssa ja vähän laitettua ruokaa, pulahdettua hyvin pikaisesti (17C hyyyr) järvessä kolme kertaa ja useampaan otteeseen sain käydä ihan yksinkin vessassa, luksusta! Kiitos mummille, kun vahti A:ta
* Pelailtiin kahtena iltana Bang! -villin lännen peliä, jossa mitä ihmeellisimmin olin molemmilla kerroilla voittajajoukkuessa, toisella kerralla tapoin legendaarisesti yhdellä kierroksella kolme tyyppiä! Se oli mukavaa, vaikkakin verotti ehkä juuri sen kriittisen 2h yöunista, jonka avulla sunnuntai ei olisi ollut niin hankala jaksaa.
* Illalla kotona juteltiin pari kolme tuntia mieheni kanssa niitä näitä, mm. suunnitellen Worldconin ohjelmaamme, mikä taas muistutti minua siitä, että olen ihan huipputyypin kanssa naimisissa ja oikeasti tämän kaiken pikkulapsiarjen ulkopuolella olemme hyviä ystäviä ja tykkään hengata hänen kanssaan tosi paljon.

 Kuitenkin se väsymys on ihan tappavaa. Jos minua kidutettaisiin niin unettomuudella tietäisitte kaikki salaisuuteni ihan minuutissa - en oikeasti ole ollenkaan hauskaa seuraa väsyneenä. Vaikka kuinka yrittää tsempata, tuntuu, että haluaisi vaan huutaa ja riehua ja sanoa, että tehkää, mitä teette, minä nukun nyt. Kotona ollessa on se hyvä puoli, että lapsen voi antaa riehua sängyssä, kun itse lepää unten rajamailla. Meillä on sellainen systeemi, että A:n sänky on seinän vieressä ja sen vieressä on parisänky. J nukkuu parisängyn reunassa. Kun A herää yöllä, minä siirryn nukkumaan poikittain niin, että pääni on J:n jalkopäässä ja jalkani A:n jalkopäässä. Näin L-mallilla saamme A:n rajattua nurkkaan ja silloin hän ei pääse pois sängystä paitsi meidän ylitsemme. Jos ja kun hän sitä yrittää, yleensä se, jonka yli mennään, herää siihen ja nostaa pojan takaisin sänkyyn. Niinpä hän pysyy sängyssä ja me saamme jotenkuten levättyä. Vaikka tälläkin tyylillä uni on katkonaista niin on se silti tuhatkertaa parempaa unta kuin mökillä, jossa A:n herättyä minun oli pakko nousta. Kolmen tunnin unilla ei vaan pärjää. Kyllä, voisin käyttää KAIKKI lapsen nukkumisajat itsekin nukkumiseen... Mutta se tarkoittaisi sitä, että minä en ikinä voisi arjessa:
- Viettää häiriötöntä aikaa mieheni kanssa
- Tehdä mitään omia juttuja ilman lastenhoitajaa
- Katsella rauhassa televisiota
Ne omat jutut, niin kuin vaikka Bang!in pelaaminen, ovat ihan hirveän tärkeitä. Jos niitä ei ole, hajoaa psyyke. Jos parisuhdetta ei hoida, niin sekin hajoaa. Niinpä niin vicious circle. Eikä sen lapsen välttämättä tarvitse olla autistinen, ihan kaikki pikkulasten vanhemmat tietävät, mistä minä puhun. Meillä vaan kaikki sellaiset pikkulapsijutut kestävät pidempään kuin muilla. Kun lapsi ei osaa puhua, hänelle ei voida kertoa mitenkään, että miksi jotain saa tehdä nyt tai ei saa tehdä. Esimerkiksi mökillä hän haluaisi koko ajan olla järvessä uimassa tai juoksennella ulkona alasti. No +10C asteissahan siitä saa kesäflunssan tietenkin, kun annoin joitakin kertoja olla, en pitkiä aikoja. Kyllä, mummi olisi tiennyt paremmin, eikä olisi antanut. Silti sain riidellä nukkumattoman lapsen kanssa ihan tarpeeksi pitkän ajan.

 Olen paljon miettinyt sitä, että meidän elämä ei saisi olla pelkkää kieltämistä. Että A ei saisi tehdä jotakin. Yritän joka kerta muistaa kertoa hänelle. Ei, en ota sinulta nyt vaatteita pois. Koska on liian kylmä, ja sitten tulet kipeäksi. Ei, et voi mennä uimaan. Samasta syystä. Kuitenkin tiedän itsestäni, että jos elämä on pelkkää kieltämistä ja negatiivista, se alkaa ahdistaa, eikä oppimista tapahdu.

 Onneksi minun poikani elämässä on myös myönteisiä ja mukavia juttuja ja vilpittömästi uskon, että hän on onnellinen lapsi. Viikonlopun ihan paras juttu oli se, kun Vitas-setä ajoi nurmikon. A pelkää ruohonleikkuria hieman, mutta sitten kun pääsi pihakeinuun sitä turvaan niin ai että sille rätkätettiin niin makeasti. Ruohonleikkurin seuraaminen on yksi ratkiriemukkaimmista asioista maailmassa. Ihanaa oli myös uittaa laivoja oikeassa järvessä. Ja tietysti se ilkoisillaan juoksenteleminen, kuivalla maalla surffaus, mummin vieminen peräkammariin yksityisleikkeihin, enon yläsänkyyn kiipeily ja niin edelleen. Poikani on mielestäni onnellinen lapsi - ei lainkaan ahdistunut.

 

 Ajattelen, että puolessa vuodessa on tapahtunut paljon edistysaskelia, mutta tätä asiaahan voi katsoa ns. onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi näkökulmasta. Toisaalta: Hän ei ole oppinut puhumaan. Hän sanoo edelleen sanoja silloin tällöin, jopa oikeassa kontekstissa (Nooze! = Noodles! Tai ISI!), mutta ei ole ymmärtänyt miten jutellaan aikuisten kielellä. Hänellä on kovasti asiaa, mutta siinä ei ole mitään järkeä. Toisaalta ehkä hän ei vain juuri nyt ole kypsä puhumaan oppimiselle. Ehkä siihen vaan menee pidemmän aikaa. Sen sijaan muita edistysaskelia on tapahtunut kesäkuussa:

 1. Aisha on kolme kertaa pissannut pottaan! Voi mikä riemu! Emme ole järjestelmällisesti pottailleet, sillä meillä on niin paljon muita harjoituksia, että pottailun aloittaminen tuntui kuormittavan ajatuksena aivan liikaa. Mutta ehkäpä heinäkuussa, jos vaikka ilmatkin lämpenisivät.

 2. Aisha on opetellut vaatteiden riisumista: Hän osaa itse ottaa helppoja vaatekappaleita, kuten yöppärihaalarin pois avaten vetoketjun itse. Myös vaippa lähtee itsenäisesti. Kengät (tarralenkkarit) on ulosmenomotivaationa opittu laittamaan jalkaan, jos haluaa ulos tarpeeksi aktiivisesti. Hän myös auttaa pukemisessa käsillä itse. 

3. Puolen vuoden aikana hänen kiinnostuksensa ja luottamuksensa muita ihmisiä kohtaan on selvästi muuttunut. Hän on hyvin luottavainen ja empaattinen lapsi, joka kykenee aistimaan aikuisten keskustelun sävystä, ovatko vanhemmat hyvällä vai huonolla tuulella. Jos keskustelu on vakavaa, hän alkaa pitää uikutusääntä ja on huolestunut. Jos taas vanhemmat ovat iloisia, hänkin on iloinen ja saattaa rientää syliin, halaamaan ja pussaamaan. Hän on alkanut näyttää tunteitaan selvästi enemmän, hän tykkää antaa paljon haleja ja pusuja etenkin vanhemmille, mutta nykyisin myös melkovieraille vanhempien aikuiskavereille, jos he leikkivät hänen kanssaan. Mummin hän tunnistaa vaikka kuukauden eron jälkeen ja johdattaa omaan huoneeseensa yksityisleikkeihin, joihin kuuluvat myös halaus ja pusu. Hän saattaa ottaa myös lähes vieraita ihmisiä sormesta ja johdattaa siihen kohtaan, jossa hän haluaa olla.

Tämä postaus on niin pitkä, että jaoin sen kahdeksi. Ajastan huomiselle toisen osan. Välillä olo on skitsofreeninen. Tuntuu, etten enää tunne itseäni ja että käyttäydyn välillä todella hankalasti, välillä fiksusti. Olen samana päivänä todella onnellinen ja aivan lopussa. Vuoristorata jatkuu.

--
In our everyday life in June, we have been really tired. Mainly due to lack of sleep, due to stress in the office, in Top's rehabilitation and everything. I often feel like a mad woman - one minute I'm over the moon happy, the next I am miserable. Days can turn good and bad. The future is still uncertain. I feel inadequate to be a good mother and wife, I've stopped being a good house keeper a long time ago (although my mother is still wondering why I'm not filling that role as well) 

In the middle of all the madness, progress has indeed taken place this spring in Tops. But this is one of those glass half empty, hapf full issues, how you see it. On the other hand, he still cannot speak. He might say some words in context like daddy or nooze=noodles, but that's it. He babbles along in Toppese and has loads of things to say. He really wants to communicate and in many ways he does, just not with words. However there's various things he has started to learn, self motivated:
1. He's gone to the potty and peed in three times! What a victory! Self motivated. Once he even took his own nightie off and the nappy and did it. 
2. He's started to take off his own clothes and he put on his shoes. Again: Self motivated, as wanted to go out. Me teaching doesn't help. Him wanting to go out, does.
3. He's become really friendly towards people. Lots of eye contact and hanging out. Lots of touching and kissing - not only parents but grandmas and even some adoult friends. He's really empathic and knows when someone is sad, happy or fighting. And his mood reflects that. 

This post has become so long that I'll publish this now and second part tomorrow.

Luonnollinen Suomi-Juhannus

 Oho, onpas korkea kynnys lähteä kirjoittelemaan viikon tauon jäljiltä. En tiedä onko minulla joku uhmaikä vai mikä, mutta tällä viikolla harva asia on tuntunut mukavalta. Niinpä ei ole myöskään tullut kirjoiteltua. Juhannuksen aikaan tahti on varmaan hieman parempi, sillä teoriassa ei tarviis tehdä töitä. No se on tietenkin vaan silmälumetta - töitä pitää tehdä ja sen päälle on sitten kodinhoidon ja lapsenhoidon things to do listan pituus taas ylittänyt sen kynnyksen, jossa voi elää ilman stressiä. En tiedä, miten pääsisin sellaiseen tilanteeseen, että akut tulisivat täyteen ja kaikki hommat olisi tehty. Se ei vaan ole jotenkin tässä elämäntilanteessa mahdollista. Ehkä sitten kun lapsi on kymmenen? Sitä odotellessa.

 Juhannukseksi suuntaamme perinteiseen tapaan mökkeilemään, niin kuin ennenkin. Kylmältä ja sateiseltahan tuo näyttää, niin kuin suomijuhannukset yleensäkin ottaen - sellaisiahan ne ovat. Mutta toisaalta ajattelin listata niitä asioita, joista minä tykkään juhannuksessa:

Traditio

Vihreys

Sukulaiset

Sauna

Laituri

Maisemat

Luonto 

Metsä

Kuvaaminen

Nuotio 

Juttelu

Menneiden vuosien ja ihmisten miettiminen

Illan pelit pöydän äärellä

Hiljentyminen

 Mökissä pidän siitä, että voi lähteä kävelylle tai vaellukselle. Voi pulahtaa järveen. Voi pilkkoa puita. Lapsi saa juosta vapaana ja tutkia ötököitä. Pidän siitä, olemme niin etuoikeutettuja tässä maailmassa, että saamme viettää keskikesää tällaisessa paikassa,  niin kuin useimmat suomalaiset ovat. MIljoonat ja miljoonat kiinalaiset eivät ikinä nää tällaisia paikkoja. Heidän lapsensa leikkivät pölyisessä betoniviidakossa. Tällaisina päivinä tuntuu, että on upporikas.

 Haluan, että minun poikani osaa liikkua luonnossa kuin kotonaan. Haluan, että hänen leikeissään on kiviä ja keppejä ja käpyjä. Se on hänen suomalainen puolensa ja haluan että hän oppii siitä nauttimaan ja sitä ymmärtämään.

 Toistaiseksi hän tykkää olla mökillä. Koska siellä on se iso uima-allas...

 Johon hän kyllä juoksee pää edellä, ellei joku koko ajan pidä häntä silmällä. Odotan sitä päivää, kun minun ei enää tarvitse pitää silmällä ja tiedän, ettei hän ole vaarassa vaan osaa itse aavistaa, mitä luonto voi tuoda eteen. Millaisia ovat teidän juhannuksenne? Hyvää juhannusta kaikille!

Today it's the second most important day of the year in the Finnish Calendar: The Midsummer night00. All Finns gather to their summer cottages in the forest. So I'm packing one and a half Finns into the car today and driving to the forest. What is it, that I like about Juhannus so much are:

The Tradition

Green ness

Relatives

Sauna

Dock

View

Nature

Forest

Taking pictures

Fire

Talking

Thinking years and people past

Midnight board games

Quiet

Days like this I feel very privilaged. There's millions of Chinese and other nationalities in the world who never get to experience this. Happy Midsummer to all!

Ideas into Theories

Today I will make an exception and write my blog in English only. It's because I work in academia in English only, so anyone who is into this stuff is going to be able to read it in English, turning it into Finnish would have some value, but I am not a translator, I'm a scholar, so today this should pass in lack of time. Please excuse me, Finnish readers.

There was no lecture diary in this course 'Developing Theories in IS Discipline?' (First day I reflected on this post) Regardless I wanted to reflect on what I learned in the last two days of the course. For myself as well as probably for others who would have wanted to be there, but couldn't because of conferences etc. Firstly I would say, the topic of developing theories is not an easy one. I would say it's about as hard has it gets for a researcher. And if you can do it well, you can not only pay the bills for the rest of your life, but also make you 'a star' in your field, bringing lots of positive attention towards you. So those are two really good reasons to come up with your own theory. The work is hard, but the rewards are grand. 

On this course, in 1,5 days, we tackled the topic of Theory Creation in an agile way - the reading list was looong (28 papers) and we also fitted a two part practical theory creation session/exercise. I could have spent a whole week on this topic and I would have extended the practical parts saying: now take this hammer, and look at your theory from this perspective, now take this hammer and look at it from another etc. The hammers being the classic papers for evaluation, which we did cover. But there is also a different value in doing this kind of course in a fast-lane. It means that people can fit it to their schedules. It makes people really focus, which might not be the case for 5-day-courses. 

Regardless, I have learned immensely this week. Not only about theory creation, but about our discipline, Information Systems has been evolving over time and of course the kind of competences which I should have being a researcher in this field. So I thought I'd share some of the reflections which I have been discovering:

 

IS as Discipline

Firstly Information Systems (IS) as a field, is not quite computer science (which my Master's degree is on) and not quite social sciences, but something in between. Often IS studies have been described to have two dimensions: The technical and the social. So we are not just interested in how the technology works, but also how humans interact with it, use it. The field has had to defend its existence, being quite a young discipline, for example by defending the fact whether we have got native theories which are specific just for us. Two theories most known (and used) on this field are:

• Technology Acceptance Model (TAM) (Davis et al, 1989; Venkatesh et al., 2003)
• Delone & McLean IS Success Model (Delone & McLean 1992, 2002, 2003)

However it has been argued that particularly TAM is utilizing meta theories from other disciplines (such as the Theory of Planned Behavior and the Theory of Reasoned Action) which would point towards IS not having native theories. However, there are constructs in both theories very specific just for IS, which in the discourse is the counter argument - so I guess based on this what I learned was that one of the most crucial parts of theory creation is the question: How far you need to go from the original/meta theory(ies) behind your own... Make sure it's far enough. However, the world is evolving and many of the theories used in let's say, disciplines which claim to be well established like management or economics, have taken parts of theories from 'older' fields such as psychology or history. So the key competence here is to understand, what is specific for our field and why the meta theories on their own just don't work.

These two theories are not by far the only native theories we have... I guess this week I've learned something about the pride of belonging to the IS research field. Those wanting to reflect on this, I would suggest to read Straub's 2012 Editorial on Does MIS have Native Theories? in MISQ.

How to build the theories in practice?

In the course we looked at many possibilities on how to do it. Many methods, many criteria, many checklists, many hammers. You can choose various starting points for theory creation and you can proceed with many methods, there is not just one tunnel, which of course is the challenge. In the practical workshop my group proceeded like this:

1. We tried to narrow the problem and decide on the research question, also trying to think what would be interesting. However, we had 45 minutes for this exercise, which meant that we didn't really have time to reflect too much on our decisions. Luckily I was working with very competent and resourceful people, so we advanced quite quickly...

RESULT: Research question: "What factors predict dissertation acceptance in 4 years?"

2. Secondly we decided to take an inductive approach and did a quick interview round on what each of us thought were the keys for their success in our phd studies. Based on this 'grounded theory' style approach, some constructs were immediately rising and we were grouping them and thinking on what could effect what (what would our hypothesizes be).

RESULT: Constructs like "Data Access", "Topic Choise", "Researcher's characteristics", and "Formal support available"

3. We contemplated the issue of whether to do a process model or a variance model. But ended up deciding on the latter, as it was time management vise more feasible. What is the difference between these two approaches? The main difference is that process model has a sequence, a timeline of some sort. So then we drew a very simplified model presentation of our theory, where these constructs would be affecting the doctoral study success.

RESULT:  Theorethical framework

 (c) Clements, Heiskala, Nykänen, Pirhonen, Salminen & Tiilikainen

4. Then we started thinking of theoretical backgrounds for each construct, the measurability and practice. We were just about to reflect on related theories in related disciplines when we ran out time. The next steps should have been to go to literature and look for solid reasoning for each constructs and then of course testing the correlations, looking for causality. 

RESULT: Some justification for our model  

On the second day, we presented and gave feedback also to our peers. Learning from the others' thinking process was for me the biggest lesson of this part. It's fascinating to listen to peers who have had slightly different background. I also learned a lot more about reviewing, how to give critique with various styles. I would say that based on the characteristics of different scholars, they have different strong-points. In a seminar like this, one can identify 'what might mine be' and 'how I can contribute to a peer-relationship/joined paper writing'?

Hammers and Building Blocks

Another level of this course was the reading. We all needed to do 2 summaries, one powerpoint and also contribute into a few more papers discussion. So overall, I'm sure all read at least 5-6 papers of the 28 very intensively and browsed through the others. I am calling these papers the hammers and the building blocks. These terms point to the review process: If you are the reviewer of a theory paper, you might use Weber 2012 as your hammer. If you are the author, you might use Gregor 2006 to defend your approach when reviewers' ask for revisions.

One list, which I would like to raise is from a very recent editorial of MISQ by Rivard (2014): 

Checklist for theory creation

1. Motivation
2. Definition 
3. Erudition
4. Imagination
5. Explanation
6. Presentation
7. Cohesion
8. Contribution

Based on this and reflecting what I learned this week, I made my own list..

Kati's 10-points check-list of theory creation learned on this course:

1. Tension/Motivation - what is it? Why this problem? It's not enough to say "no one has done it, so I'm doing it." That's not good enough. Why is this INTERESTING? Are you trying to explain and/or predict? Before you even begin, read Gregor 2006 at least three times. Reflect on the type of theory you would like to invent.

2. Take a particular perspective, reflect on whether it is too broad, again, is it interesting enough? Narrow down. If you are doing IS theory - what's the topic's relationship to IS? 

3. What is already known of this topic? Do your reading.

4. Select your research approach: After which take 20 papers that use the same approach as you, study them and then write your paper - learn by examples

Specifically I would like to mention that the tactics on doing 'Grounded theory method -> Process theory' is at least something to look at. I understand that this is not a method for all, but if you know how to do it well, it could be a winner. Personally for me, the peer and supervisor support in my department exists for this, so I'll definitely look into it.  Both Sarker and Siponen have widely used this approach, if you want to look at some of their papers as examples.

5. Select your constructs well (why this one, why not another?) Have the 'wow' factor - why is this interesting? What is new? Are they coming from the data? Are they coming from literature?

6. Answer the question: What is your meta theory? Look at related theories so you can explain why not this one, why this one

7. Define your constructs very clearly! Discuss your boundaries!

8. Is it variance or is it process? if latter, also think of the sequence
Later in the course we had a small reflection on the paradox - are these two completely different after all...

9. Label your theory well - Have some sex appeal! Style is important, but if you are using dramatic words, then you also need to deliver. Marketing itself is not enough, there needs to be the substance to back it up. I have colleagues who feel that the conservative approach is much safer route to publishing success, but personally I find this approach just as acceptable as long as you argument well. And well, I guess I'd rather jump than to play it safe - that's just a personality issue. I guess the question becomes: If you did solid work and no one ever read it - are you successful? I think science is a community for discourse and we can only evolve through the feedback that we get from others. This is my argument for creating something that sticks out rather something that makes people fall asleep. Labels do matter and readers do matter. Part of making science is to make your contribution fit the body of existing knowledge and to be continued through someone else's work in the future. For this, I feel that scientist's moral obligation is to share and market one's own work. It's not enough that you know that you've done it. And in this game, labels do matter.

10. And finally: Read like Crazy:  (at least these on top of your topic literature, and this would be my suggestion of order based on this course)

1. Gregor 2006 (Nature of Theory) Absolute must.

2. Rivard 2014 (Ions of Theory Constuction)

3. Weber 2012 (Evaluating and Developing Theories in the IS Discipline)

4. Sutton & Staw 1995 (What theory is not?)

5. Weick 1995 (What theory is not, theorizing is)

6. Bacharach 1989 (Organizational theories: Some criteria for evaluation)

7. Smith & Hitt 2005 (Learning how to develop theories from the masters)

If you are doing case study: 

- Eisenhardt & Graebner 2007 (Theory Building from Cases: Opportunities and Challenges)

if you are doing design science:

- Gregor & Jones 2007 (Anatomy of a Design Theory)

if you are doing a process model:

- Sarker & Sahay 2003 (Understanding Virtual Team Development: An Interpretive study)

- Pentland 1999 (Building Process Theory with Narrative: From description to explanation)

And finally I would read:
Van Maanen 1995 (Style as Theory) - which might have become the paper which had the most effect on me in these two days. I don't know if Sarker assigned this paper to me on purpose or not, but in any case, I am glad he did. It's an extremely abstract, philosophical and difficult paper, but what it does is amazing. It says: We should be able to break the rules in order to be able to look at things from new - outside the box perspectives; as long as we can still communicate with the science community, it's the right way.

Personal researcher's confidence

Finally, I can say that I learned about myself as a researcher. One could say that I have a bad self-esteem as a researcher. Often I feel like I don't have what it takes. Not after these days though.  That's what I bring home from the course, maybe more valuable than any reading list.

And even with the fear of embarrassing our wonderful lecturer, I just can't shut up on how much effect his courses over the years have had on my personal researcher competence development. I'm sorry - part of being a Finn is to say things straight up. And the great thing about Finns is that if a Finn says something, they mean what they say. You don't have to wonder if it's true or not. Looking at the faces on this course, discussing the issues with my peers, I know that I am not alone with this kind of feedback.  

What Sarker does is gives you confidence, to take the next steps. He works through the researcher's identity, which is extremely personal and motivating. He talks of his own struggles. He talks of his own identity development. I looked at him going through the room of 30 students in breaks, many of which had just come to hear him speak, actually remembering names of people who he has met *once* before two years ago...

It's the little things like he'll say to you "Do you remember..." but then stops himself to say "of course you don't", to make sure that the researcher in question does not feel embarrassed, but empowered. He will carry everyone in the class on the levels that they need, and that I think that is exceptional. He doesn't only give good feedback, but has a kind of Socrates style approach of allowing you to come up with the ideas yourself by assisting the thought process. This way the student will feel a much deeper connection to the ideas and is much more likely to be able to utilize them in the future. Purely looking at the way he gives guidance and support, one can learn so so much. I admit, I might be a little bit excited (not in a creepy way) about Sarker. And yes, it's also true that some styles appeal to some people more than others. I can say that Sarker's style is clearly my cup of tea. How often do you have 2 hours available right next to Kamppi and you choose to do *homework* instead of going shopping... Just a question.

And finally Henri, you are right - this is my subjective, not objective opinion. But what's wrong with looking at research / pedagogical styles in a personal level? It doesn't make it any less valuable, on the contrary, it might have much deeper effects on one's identity development.

And Finally2(I know this is wayy too long summary): If you made it through this whole essay - congratulate yourself! For phd students, If you haven't yet gone to hear Suprateek Sarker speak, there's opportunities available almost every year in Finland, as he's a visiting professor in Aalto University, make sure you won't miss them. You won't regret it. In Finland, we are incredibly lucky. We've got all these high quality speakers visiting us. In my own department I also feel I am lucky, because there's great opportunities to get feedback from world class scholars as well as a great group of peers. I feel very privileged. If you are a PhD student lost in your own topic, feeling lonely and lacking confidence - look around you. There's great support available closer than you think. 

Thank you for Professor Sarker for his wonderful lecture, thank you all the peers for the lively discussions and specifically for my group - I would do theory with you guys anytime!