Tämän blogin lukijat tietävät hyvin, että olen viimeisen 7,5v tehnyt töitä erityisesti yhden tyypin kanssa. Tämän miehen nimi on Henkka. Ollaan Henkan kanssa tehty jos jonkinmoista projektia, kerätty dataa, analysoitu aineistoja, kirjoiteltu raportteja ja artikkeleja, matkustettu yhdessä mm. Kiinassa, Kreikassa, Belgiassa, Ranskassa, Serbiassa ja niin edelleen... Hän on todellakin ollut vuosien varrella minun tutkimusveljeni.
Eilen oli Henrin viimeinen työpäivä, koska hän sai mahtavan Tenure track-paikan Tampereen teknillisestä yliopistosta. Olen tästä urakehitysaskeleesta hirmuisen onnellinen hänen puolestaan. Tänään työpaikalla kuitenkin tuntuu todella ontolta ja kaikilla on hautajaisfiilis. Ihan niin kuin joku olisi juuri kuollut. Miten ristiriitaista onkaan päästää hänet menemään, tuo laitoksen hengen nostattaja, monen tsemppaaja ja kaikki työtehtävät hanskaava asiantuntija. Laitoksessa on iso aukko, jota nyt pitäisi alkaa sitten kuroa umpeen.
Eilen vietettiin myös Henrin lähtiäisiä Jean Claude Van Damme teemalla, josta nämä kuvat.
Tänään muutan Henkan huoneeseen. Minulla on ollut sama työpiste 11vuotta tasan tarkalleen. Muutin tähän toukokuussa 2005, enkä ole vaihtanut paikkaani. Olen ollut tässä huoneessa aina. Nyt on aika pakata kimpsut ja muuttaa omaan tutkimuskämppään, tuohon seinän taakse. Joku sinne menossa kuitenkin tuntuu vielä väärältä, joten en ole saanut aikaiseksi vielä.
Henri, toivotan sinulle onnellisia päiviä Tampereella - menestystä sinulle ei tarvitse toivottaa, koska se seuraa sinua ihan mihin tahansa menetkin. Kiitos näistä vuosista yhdessä, olet korvaamaton. Ikävä tulee.
/ Yesterday we said goodbye to one of the great researchers of our time, Henri Pirkkalainen. For the last seven and a half years, he's been my closest colleague, my research brother. We've done countless projects, reports, articles and so on, together. We've travelled to China, Greece, Belgium, France, Serbia and so on, together. Henri is gone because he got an awesome tenure track position from Tampere - he will be a professor some day. We are all thrilled for this opportunity, but today, in the office, the feeling is like in a funeral. It's truly like someone just died. People have been crying. People walk into his office and start talking to him. Only he is no longer there.
Henri - I thank you for all the years together and all that you've done for all of us. No one can replace you. We shall miss you very much. Only the Jean Claude Van Damme decorations of the going away party last night, remain.
Tässä vielä muutamia huippuhetkiä Henkan kanssa /Some blogging moments with Henri:
Väitöksen jälkeinen 'toipumisaika' on nyt lusittu ja tällä viikolla paiskitaan taas hommia täysillä. Tänään olen iltatöissä Konneveden tutkimusasemalla, Co-Create Keski-Suomi hankkeemme kanssa. Tarkoituksena on siis ideoida digitaalisia palveluita Etelä-Konneveden kansallispuistoon yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Paikalle on ilmoittautunut reilut 50 toimijaa, joten odotamme ainakin hedelmällistä keskustelua ja kiinnostavaa iltaa. Olen viimeksi ollut Konnevedellä kolme vuotta sitten. Mihin tää aika menee...?
/ 'Recovering' from dissertation is over and I'm back in business. Today I'm in Konnevesi, planning digital services together with 50 interested stakeholders for the Southern Konnevesi Natural park. This is an event co-organised by our Co-Create Keski-Suomi project.
Kävipä niin, että piipahdin eilen illalla pikavisiitillä Helsingissä.
Paikkana oli Nosturi.
Syynä oli tämä varmaan kaikille muille suomalaisille tuttu orkesteri, Eläkeläiset.
Miten minä olen päässyt 35vuoden kunnioitettavaan ikään ilman että olen kuullut näitä humpan ja viihdyttämisen ammattilaisia livenä. No syy lieenee se, että, minä olen kasvanut pumpulissa. Eikä mulla oo vaan ollut ketään, joka olis vienyt kattomaan. Sen muistan, että isäni kuunteli heitä hartaasti.
No mut olen iloinen siitä, että lähdin. Harvoin tulee nähtyä vastaavaa show'ta, jossa yleisö on aivan kympillä mukana ja fiiliksissä. Olipas mukava ilta. Naisten vessassa törmäsin 'Zanaan. En tiedä, miksi olen yllättynyt siitä, että niin kuin Suomessa keikalla on tuttuja. Kyllähän nää on niin kuin pienet hiekkalaatikot täällä pohjolassa:)
Ehkä kuitenkin parasta tässä illassa oli täydellinen vapaus. Et voi niinkuin päättää vaikka lähteä Helsinkiin, jos huvvittaa. Elämässä pitäisi olla enemmän sellaisia vapaa-ajan jaksoja, jolloin ei ole agendaa ja voi vaan hypätä - ilman laskuvarjoa ja kattoo et millaisia pilviä tulee vastaan. Nautin sellaisesta aivan suunnattomasti. Ja siitä, että pääsen sellaisiin aivan odottamattomiin hoodeihin, niin kuin nyt vaikka joku tommonen Nosturi. Ja joku yhtye, joka laulaa, että Humppaa taikka kuole.
-- Last night I randomly dropped by Helsinki to hear Eläkeläiset. This was in no way planned trip. It was something that happened. Sometimes it is deliberating to have no agenda - to see what to do and take a leap of faith that it's worth it. This is a Finnish 'humppa band' that does 'covers' of famous songs into Humppa music... My dad loved it, but somehow it's taken me 35 years of my life to see the show live. There's certainly a small amount of Finnish bands performing at the same level on their gigs... The audience was so with them throughout and they were smashing keyboards and drinking alcohol throughout the performance. Overly enjoyable and completely random.
Miltä nyt tuntuu, miten se meni...? Ovat olleet tän viikon FAQissa.
Minulla on PhD krapula. Se tunne, kun jotain todella pitkään odotettu
hetki on ohi ja nyt pitäis niinkuin taas miettiä uudestaan, että mitä
tällä elämällä oikeastaan tekisi nyt. Toisaalta on sellainen "Maailma on mulle auki"-fiilis. Haluaisin ajatella, että nyt vois lähteä ja tulla niin kuin huvittaa, katsoa elämän kenttää uudestaan, kohti uusia haasteita. Toisaalta on sellainen olo, että mikään ei huvita, ei jaksa, ei haluta. Jänniä nää elämän taitoskohdat ja se, miten mielialat vaihtelee niissä tosi radikaalisti innostuneen ja masentuneen ääripäissä.
Somessa mua seurailevat varmaan ovat havainneetkin, että hyvinhän se väitöspäivä loppujen lopuksi meni, ihan mun näköisesti ja nappiin siltä osin. Mää oon jättänyt sen perfektionistin siis jo pari kymmentä vuotta sitten taakse ja nyt teen asioita niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Tällä kertaa se tarkoitti väitös-show'ta, jossa yleisö pysyi mukana ja ainakin palautteiden mukaan oli kiinnostava ja kansantajuinen. Kyllähän päivä siihen mennessä oli ehtinyt olla jo elämäni huonoin kun autistipoika heräsi klo 05 (siinä vaiheessa minä olin siis saanut ruhtinaaliset 4h unta) ja sitten riideltiin miehen kanssa meille tyypilliseen tapaan siitä, kumpi hoitaisi lasta seuraavien tuntien ajan, että toinen saisi nukkua. Molempien mielestä siis toisen pitäisi saada nukkua...
(c) Timo Mäki-Kuutti
Mut se hetki, kun kävelin auditorion ovista ulos, päivä muuttui radikaalisti elämäni huonoimmasta päivästä parhaaksi. Kaikki rakkaat ympärillä onnittelemassa ja puimassa mun työtä... Kuohuvaa, keskusteluja ja illalla vielä juhlat, jotka olen ihan itse saanut suunnitella ja järjestää kaikille niille ihmisille, jotka mulle tärkeitä on. Kyllä tätä päivää kelpaa muistella kiikkustuolissa sitten.
(c) Timo Mäki-Kuutti
Väitöspäivänä oli puolen tunnin hetki, jolloin jäin ihan yksin. Menin työhuoneelleni, avasin you tuben ja laitoin kajarit täysille ja jorasin toimiston käytävällä yksin:
Why
Why can't this moment last forevermore
Tonight
Tonight eternity's an open door
No
Don't ever stop doing the things you do
Don't go
In every breath I take I'm breathing you
Euphoria
Forever, 'til the end of time
From now on, only you and I
We're going u-u-u-u-u-u-up
Euphoria
An everlasting piece of art
A beating love within my heart
We're going u-u-u-u-u-u-up
We are here
We're all alone in our universe
We are free Where everything's allowed and love comes first
Forever and ever together
We sail into infinity
We're higher and higher and higher
We're reaching for divinity
Sekä väitöksestä että karonkasta on tulossa oma reportaasi jahka saan
viralliset valokuvat Saralta, joka toimi kuvaajana. Tämä postaus on nyt
siis vaan sellainen reflektio siihen mitä just tapahtui, mitä ajattelen
tulevaisuudesta.
(c) Sara Holtkamp
Tällä viikolla olen yrittänyt toipua ja maistella maailmaa. Mitä oikeastaan haluaisin tehdä tulevaisuudessa... Nyt on aika kääntää kaikki kivet ympäri. Minulla on siis noin vuoden mittainen sopimus yliopistolla projektihommissa, mut sen jälkeen pitäisi sitten miettiä, että mitä sitä tekisi "isona". Reflektoin sitä, mikä on mun työidentiteetti. Olenko tutkija, projektipäällikkö, opettaja, ohjaaja, somettaja, valokuvaaja, kirjoittaja - vai mitä? Selvää on, että vahvuuksiani on se, että olen luonnollinen verkostautuja. Nautin sitä, että saan tavata ihmisiä, analysoida heidän käyttäytymistään ja tuoda ihmisiä yhteen.
Millaista työtä minä haluan tehdä? Selvää on, että sen täytyy olla sellaista, jota voin tehdä ihmisten kanssa. Sen täytyy olla sellaista, jossa voin ympäröidä itseni hyvillä tyypeillä. Joka päivä täytyy olla mukava mennä töihin. Viimeisten vuosien ajan olen saanut tehdä unelmahommaa, jossa minulla on ollut vapaus toteuttaa itseäni, haastaa itseäni, kehittyä ja saavuttaa asioita. Tällainen on tärkeää. Yliopistohommissa tykkään siitä, että päiviin mahtuu niin paljon erilaisia asioita - ei ehdi pitkästymään. Mutta ehkä minä olen kuitenkin parhaimmillani EU projektien kokouksissa, pimenivissä mukulakivikatujen illoissa. Ehkä nämä ajat vielä palaavat minun arkeeni. Ideaalisesti haluaisin asua Jyväskylässä, mutta viettää pari kuukautta vuodesta muissa yliopistoissa ympäri maailmaa tutkijavaihdoissa. Ja sen päälle matkustaa joitakin lyhyempiä jaksoja esimekiksi kuukauden tai kahden välein.
Minun haasteeni on lapseni autsimi. Jos hänellä ei olisi erityistä
tarvetta tukeen koulutiellään, me olisimme ehkä jo muuttaneet Kiinaan
tai vaikkapa Australiaan tai Kanadaan... Joksikin aikaa. Ja mielelläni
minä lähtisin, en lopun elämäkseni, mutta joksikin aikaa, katsomaan,
millaista elämä siellä toisella puolen palloa olisi. Suomen sisällä KELA
tukee, joten mikäli Jyväskylästä ei töitä löytyisi, tietysti voisi
suunnata Etelä-Suomeen, esimerkiksi Lahteen tai Turkuun. Vaihtoehtojahan
löytyy.
Opetus
Toisaalta seuraavaksi olisi myös kiinnostava opettaa täällä kotipuolessa. Olen viime vuosina vetänyt joitakin opintojaksoja laitoksella, ollut avustavana opettajana muutamalla ja niin edelleen. Voisi olla antoisaa käyttää joitakin vuosia opetuspainotteisesti. Opiskelijoiden kanssa toimiminen on innostavaa ja tykkään olla mukana tässä rajapinnassa. Minulla on tänä vuonna rapiat 15 opinnäytetyötä ohjattavana, joten siinäkin on tietysti oma hommansa.
Tutkimus
Olen väikkärissäni julkaissut Jufo1-2tasoilla, lähinnä TVT-välitteisen tietämyksen hallinnan (opetus-alue) lehdissä. Seuraavaksi on aika suunnata tutkimusta haastavammille foorumeille. Tavoitteeksi voisi ottaa seuraavan vuoden aikana ainakin tavoitella Basket of 8 -julkaisua, eli julkaista mainstream Tietojärjestelmätieteen top-lehdissä tai ainakin lähettää varteenottava käsikirjoitus sellaiseen. Tätä varten pitäisi päättää, mikä olisi minulle sopiva aihe. Selvää on, että oppimateriaalipankit ovat sellainen aihe, jonka parissa en tule jatkamaan ainakaan nyt äkkiseltään. Haluaisin aiheen, joka a) kiinnostaa minua henkilökohtaisesti ja b) kiinnostaa Basket of 8 -lehtiä. Olen aika varma siitä, että näkökulma tulee olemaan ihmisen käyttäytyminen, käyttäjä-näkökulma. Mutta koska maailmassa kiinnostavia tutkimuskysymyksiä on paljon, täytyy valita, mihin projektiin pistää paukkunsa.
Näiden ajatusten lisäksi olen päättänyt aloittaa kirjoittamaan kirjaa. Kaikkea sitä ihmisellä teettää... Kaiken kaikkiaan ei ole tarvetta paniikkiin juuri nyt. Voin mietiskellä vähän lisää - mitä haluaisin tehdä... Tilanne vuodesta 2006, kun sain maisterin tutkintoni valmiiksi, on muuttunut oleellisesti. Nykyisin uskon, että minulle löytyy töitä. Tässä maailmassa on joku, joka haluaa minut palkata. Jos ei yliopistolta niin sitten yritysmaailmasta. Jos ei yritysmaailmasta niin sitten kuntasektorilta. Jos ei Jyväskylästä niin sitten muualta Suomesta. Jos ei Suomesta niin sitten ulkomailta... Kyse on itsetunnon kehittymisestä, ei enää työttömyyden pelosta. Kyllä, minä olen varmaan ylikoulutettu moneen hommaan. So what... Maailma on suuri paikka, kyllä joku mut haluu. Näin ajattelen nykyisin. Turha stressata, asiat järjestyvät.
(c) Timo Mäki-Kuutti
--
How are you? How did it go?
These have been the frequently asked questions from me this week. Or a classic - how does it feel to be a doctor? I guess the feelings are mixed: On the other hand, one road has come to an end. On the one hand, the world is now open for whatever I would like to do in the future. Overall, the dissertation day one week ago was the worst and the best day of my life. The morning was horrible. I wondered why on earth I have decided to put myself through that. But then after it was over, all of my friends and family around congratulating - yes it turned into Euphoria and a great party of course.
What to do with my life now then? I have about one year contract in University of Jyväskylä left, but then it's a question of what would I like to do... On one hand I would really like to teach. On one hand I would really still like to do project management. On one hand I'd like to up my publishing game to a Top scholar level. There's many options in and out of Academia. I have decided to turn all rocks now, explore the paths unseen. The limits of my life of course include my son's autism. This is the reason why we live in Finland right now. If we were to move abroad for a longer period of time, he would have to get similar therapy there in order to keep making the great progress that he's been doing this spring. So we prefer the situation to be as it is: Living mainly in Finland, spending 2-3 months per year abroad. That's a pretty good system. Streets of Jyväskylä look a lot more exotic with some time away. We are going to China again this summer, for the bulk of it. Whatever the future has stored for me, I know I am excited to find out. I've broken out of one box - it is time to find new ones and break through those as well.
Tänään on se päivä, jota olen valmistellut viimeisen 9 vuotta. Nyt ei voi enää lukea, täytyy vaan hypätä ja toivoa, että matkan varrelta on tarttunut tarpeeksi laskuvarjoa korvien väliin, niin ettei tule palasina alas maahan. Tänään on myös päivä, jolloin joudun päättämään, että seuraanko kolleegojeni ohjetta 'You should be naked underneath the robe'... Varajohtajamme ja ystäväni tohtori Luoma sanoi minulle tällä viikolla, että väitöstilaisuudessa tapetaan tohtoriopiskelija ja karonkassa tohtori syntyy uudelleen. Tänään on siis kuljettava pitkä matka. Kiitokset kaikille tsempistä, onnitteluista ja etenkin avusta, jota olen saanut ylenpalttisesti. Kiitos./
Today is the day that I have officially prepared for the last nine years... Now there's no more preparations. One can only hope that I have learned enough of a parachute during those years, so that my hitting to the ground will not be too aggressive. It is time for me to decide if I will follow my colleagues' advice and not wear anything underneath the robe. It is time for the PhD student to die in the public defence and for the Doctor to be born in the Karonkka, as my friend and vice head of department kindly noted for me this week. Thank you for the enormous love, greetings and help that I have gotten in the last days and throughout my whole struggle.
Väitöstiedote löytyy täältä. Click the previous link for the press release.
Koko teoksen voi lukea pdf-muodossa täältä. Read the whole thesis here.
Sit se olis niinku tässä. Tää tyttö väittelee tohtoriks ens viikolla. Tervetuloa kuuntelemaan lauantaina 16.4. Agoraan, Mattilanniemi 2, Martti Ahtisaari Sali klo 12:00. Tilaisuus on yleisölle avoin, mut kannattaa ottaa huomioon, että jos tulee autolla niin voi olla heikkoa saada parkkipaikkaa, sillä mattilanniemessä on lähtö juoksutapahtumalle samaisena ajankohtana! Väitöksen päätteeksi kahvitilaisuus on Agoran aulassa.
Ai kiinnostaako jotakuta mun aihekin? Se on toki oppimateriaalipankkien laadunvarmistus. Kuivaakin kuivempaa siis. Saa nukkua! Vastaväittelijänä toimii Dr. Javiera Atenas University College Londonista. Ja kustoksena oma proffani ja ohjaajani Prof. Dr. Jan Pawlowski.Mää sain sen valmiiks. Huomaatteko? Saako nyt olla jo vähän fiiliksissä...? MUN väikkäri.
Koska kyseessä on verkkomateriaaleihin suuntautuva väitöskirja - päätin poseerata kollegalta lainatun ipadin kanssa. Tähän ei yhtään vaikuttanut se, että itse teos on edelleen painossa... Tai no, onhan siitä nyt jo vedos olemassa toki, kun 10vrk aiemmin sen täytyy olla olemassa, muuten ei väitöslupaa saa.
Väitöskirjassani tutkin siis verkkosivustoja, joille on kerätty oppimateriaaleja, jotka ovat opettajien käytössä vapaasti ilman maksua. Erityisesti minua kiinnosti, että mikseivät opettajat ole kiinnostuneita käyttämään näitä oppimateriaalipankkeja niin aktiivisesti kuin voisivat niitä hyödyntää ja voisiko laadunvarmistuksella parantaa pankkien menestystä.
Olen tietojärjestelmätieteen tutkija. Minua kiinnostaa siis ihmisen ja teknologian vuorovaikutus. Miten digiaika saa meitä muuttamaan toimintaamme...? Olipa aiheeni miten kuiva tahansa, siinä on loppujen lopuksi kyse ihan kaikenlaisen ihmisen tekemisen peruslähtökohdista: Jos ihminen kokee, että joku asia on hyödyllistä ja helppoa omaksua niin se otetaan käyttöön. Laatu on nimenomaan sitä, että tarkasteltava objekti tai asia vastaa sen ihmisen odotuksia, joka laatua arvioi. Laadun varmistusmenetelmät eivät kuitenkaan aina johda tietojärjestelmän menestymiseen. Miksi? Koska nämä käsitteet ovat subjektiivisia ja dynaamisia - erilaisilla käyttäjillä on erilaiset käsitykset laadusta ja lisäksi he saattavat muuttaa mieltään. Tämän tyyppisiä aiheita pohdiskelin väitöskirjassani.
Mitä minä oikeastaan väitän?
Asiantuntija-arvioinnit yhdistettynä käyttäjien luomaan laadunvarmistukseen (suosittelujärjestelmät, vertaisarvioinnit, kommentointimahdolisuudet) edistävät oppimateriaalipankkien menestystä.
PhD Defence is coming! Next week I am defending my PhD thesis "Why Open Educational Resources Repositories Fail – the Contribution of
Quality Approaches to the Success of Repositories". The defense is open for public in Agora, Mattilanniemi 2, at 12noon on 16th of April in the Martti Ahtisaari hall. There is also coffee and cake afterwards:) My opponent is Dr. Javiera Atenas from University College London and my custos is my professor and supervisor Prof. Dr. Jan Pawlowski. You are welcome to come and see me squirm:)
What is my claim exactly?
I am an information systems researcher. I am interested in how technology changes the behavior of people. In my case, I was curious on why teachers were not using the websites where open educational materials were being gathered. My hypothesis was that quality and quality assurance could help the repositories to succeed. My dissertation showed that expert reviews combined with user-generated quality assurance mechanisms contribute towards the success of repositories.
