Maitojunalla vuoristoon

”Oletko koskaan matkustanut edellisen sukupolven junalla Kiinassa?” Kysyy kolleegani Qiao Zhilin ujosti
”en.” Vastaan hänelle
Nään, kuinka hän jännittyy huolesta.
”Ei se mitään, tämä on seikkailu. Ei kaiken tarvitse olla ennaltakoettua ja turvallista.” rauhoittelen häntä.

Todellisuudessa kun heräsin tänä aamuna, ensimmäinen tunnelma oli pikkuinen stressipaniikki. Mihin sitä ollaan menossa tänään... ja minkälaisella kyydillä. Saadaanko kadulta taxi juna-asemalle? Osaanko kommunikoida taksikuskin kanssa lievästi rajallisella Kiinan kielentaidollani...? Ja niin edelleen.

Qiao Zhilin käytti eilen varmaan tunnin siihen, että hän yritti helpottaa retkeämme keski-Kiinassa katsomalla minulle paikkoja kartalta ja kirjoittelemalla lippulappuja, joissa lukee hyödyllisiä lauseita kiinaksi, kuten ”minun pitäisi jäädä pois Wudangshanissa. Voisitko kertoa minulle, kun on aika jäädä pois...?” Ja niin edelleen. Kultainen mies, minusta huolissaan tietystikin.

Yritin sanoa, että viime viikolla olin Azerbaijanissa... enkä siellä puhunut kieltä tämänkään vertaa... täällä sentään osaan sanoa että ”haluaisin pullon vettä” tai ”onpa kaunis vuori” tai ”anteeksi, minä en kylläkään ole amerikkalainen. Olen suomalainen. Ja joo, mun Kiinan kieli on huonoa.”

Oikeastaan vasta tällä viikolla olen ajatellut sitä, että harvat ihmiset maailmassa tekevät tällaisia retkiä kuin minä tänään. Onneksi löytyi yksi aivan yhtä hullu matkailija mukaan, ettei tarvinnut yksin mennä.

Minä kun olen aina salaa haaveillut reppureissuista. Siitä, että minulla olisi rinkka ja vaelluskengät ja nenä osoittaisi huikeisiin vuorimaisemiin, paksuihin viidakkoihin, kuumille autiorannoille, muinaisille temppeliraunioille ja niin edelleen.

Mikä siinä on, että joidenkin ihmisten täytyy päästä epämukavuusalueelle? Onko se uteliaisuus? Itsensä ylittämisen mahdollisuus? Vai se, että voi saavuttaa tunteen, jossa kaikki ei aina mene käsikirjoituksen mukaan ja silti useimmista tilanteista selviää..?

Sanoin aamulla Juhalle et jos tästä selvitään niin eihän tämä tietenkään riitä vaan sit pitäis päästä jonnekin vielä jännittävämpään paikkaan maailmassa, johonkin missä ei puhu kieltä yhtään ja ymmärtää kulttuuria vielä vähemmän. Elämä on lyhyt ja sinä aikana minä olen aikonut elää.

Niinpä tämän aamun haaste oli löytää vanhanaikainen juna Xi’anin rautatieasemalta ja matkustaa 8h matka Wuadangshaniin.

Nämä junat on Suomessa poisteltu käytöstä jo jonkin aikaa sitten ja täällä Kiinassakin toki on myös hienompia elikkäs luotijunia... mutkun sinne mihin me haluamme mennä, ei pääse kuin bussilla tai junalla... bussi olisi ollut itseasiassa nopeampi - 5h, mutta se meni vain parittomina päivinä, joten päästiin tähän junaseikkailuun jo tänään.

Viime kesänähän minä päätin kaikin keinoin välttää Kiinan sisällä lentämistä ja hyvästä syystä... en halua jäädä jumiin enää kertaakaan mihinkään...

Mid Autumn festarit aiheuttavat sen että eilen kun sitten haimme matkalippuja - löytyi junaan enää seisomapaikkoja. Toki olin mielestäni ostanut paikan sisältävän lipun jo hyvissä ajoin, muttakun siinä oli väärä passinnumero... joten nainen ei myynyt minulle sitä lippua. Niinpä Juhalla on paikka tähän junaan, jossa istumme ja minulla ei...

Junan jokaisessa vaunussa on noin 20 ihmistä ilman paikkaa... mietin, että 17 vaunuiseen junaan, he tosiaankin myyvät reilut kolme sataa seisomapaikkalippua... ihmiset istuvat matkatavaroittensa päällä ja niin edelleen...

Nooh, totuuden nimessä matkastamme on nyt mennyt jo reilu puolet kun tätä kirjoittelen, enkä ole seisonut yhtään pätkää. Jos jollakin on paikkalippu paikalle jossa minä istun, ei hän ainakaan ole kehdannut tulla sanomaan.

Juna on täynnä peruskiinalaisia. Niitä, jotka eivät uskalla puhua englantia senkään vertaa, kuin opiskelijat Xi’an jiaotongin kampuksella. Ja ei, junassa ei todellakaan ole muita länkkäreitä...

”Minun mielestäni on aivan uskomatonta, että te aiotte tälle retkelle keskelle Kiinaa ihan ilman että kumpikaan puhuu juurikaan kieltä.” Sanoo Qiao Zhilin eilen illallisen päätteeksi.

Minustakin tämä reissu on jo nyt ollut aivan uskomaton. Ikkunasta näkyy huikeita maisemia. Ihan kohta Kung Fu Panda livahtaa esiin vuoren rinteen takaa...?

Jaa niin... ja Kiinan hallituksella on ensi kuussa joku tärkeä puoluekokous... joten he ovat blokanneet Whats Appin... kiitos tästä. Käytän Kiinassa viimekesäistä kiinanumeroani, mutta whats appiin on siis turha lähetellä mitään, koska en nää niitä viestejä ennen kuin reilun viikon päästä. Älkää siis ihmetelkö... Sen sijaan minuun saa yhteyden Skypellä: kati.maki.kuutti

/”Have you ever taken an old generation Chinese train before..?” Asks Qiao Zhilin, my long suffering friend and colleague from Xi’an
”No, never.” I answer and watch him panic...
”You know there will be a lot Of people. You know you wont have a seat. For eight hours! You know it is not like the bullet train... it is not very comfortable! There will not be any foreigners! You wont be able to know when to get off! ...”

I try to calm him. He prints me slips of paper to say useful phrases in Chinese like ”i want to get out in Wudangshan. Please tell me when to get off”...

I am not too worried. Probably I should be. I have some anxiety, yes... but also this feeling Of an adventure undernearth my skin. I am one of those people in the world, constantly in for a challenge, need to get that adrenalin rushing through my veins. Somehow i’ve managed to aquire a similar travelling companion, which is calming. Two equally stupid people ready to jump into the road before checking traffic lights. 

Why does a Person do such a thing? Step out Of one’s comfort zone...? Is it curiosity? Is it acheving the impossible? Perhaps it is Th feeling Of when things do not always go according to the script and then realising that actually, one can survive most things in life... that the world will not end.. in most cases.

So today we got into Xi’an railway station and took our train, the K626 from Xi’an to Wudangshan. I happened to not have a seat as me and ”Jenny Chen” cocked up the passport Number when doing the train reservations online... but it’s OK... i have not yet been standing for a minute and it’s been 6/8 hours of our journey so far. We Are on the map in the scehdules Of how many stations we have passed and i also have followed it on gps on the baidu maps.

So Dont worry too much folks at home. We will be alright. Even though Chinese government is making it extra hard to communicate by temporarily blocking Whats app, due to their party event next month... so please use Skype to contact me. That should work. 

Kultaisella viikolla Kiinassa

Niinhän siinä sitten kävi, että kipaisin Kiinaan reilun viikon matkalle.

Xi’anissa paistaa aurinko. Kotiin on aina mukava tulla.

Sinofin Capstone-projektin puitteissa on vielä lopputuloksien paketointia raportin muotoon ja artikkelin kirjoittelua siinä sivussa.

Luottokolleegani Qiao Zhilinin kanssa palaveerataan näistä aiheista.

Sen lisäksi minulla on artikkeli kesken PhD opiskelijani Zhu Yalingin kanssa, jota työstetään ensi viikolla.

Lokakuun ensimmäinen viikko on kiinalaisille tärkeä loma.

Mid-Autumn festival... jonka aikana syödään kuvottavia kuukakkuja...

Sinänsä tämä ei ole erityisen hyvä aika matkustaa Kiinassa, sillä tasan kaikki kiinalaiset matkustavat ensi viikolla täällä...

Mut tää viikko valittiin sillä perusteella, et miten muuten kalentereihin sopi.

 Sattumalta sattui sit olemaan Kiinan toiseksi suurin juhlaviikko... syysfestareita kutsutaan nimellä ”Golden week”.

Tällä kertaa en matkusta pikkumurun kanssa vaan hän jäi kotiin iskän kylkeen. Meillä oli J:n kanssa läpsystä vaihto, kun hän tuli maanantaina Kiinasta.

Töiden tekemisen lisäksi minulla on ihan toisenlaisia suunnitelmia että kun kerrankin olen Kiinassa ilman muksua niin tokihan aion toteuttaa pitkäaikaisia haaveitani vähän matkustella Kiinan vuoristoissa.

Mukana matkassa minulla on ensikertalainen Kiinan kävijä elikkäs Juha, joka joskus alkuvuodesta alkoi kuvailla minulle haaveitaan Tai Chi-retkestä Kiinassa... minähän toki sanoin et kuulostaa hauskalta reissulta ja sen voisi yhdistää työmatkaani xianiin sopivasti. Ja niinpä täällä sitä nyt sitten ollaan.

On aina yhtä mukavaa päästä näyttämään kiinalaista kotikaupunkiaan uusille silmille. Kaikki, mihin minä olen tottunut jo aikaa sitten, on uutta ja ihmeellistä.

Xi’anin jälkeen meillä on suuntana Wudangshan eli Tai Chi:n syntypaikka... muistan, miltä minusta tuntui, kun vierailin Shaolinin temppelissä... minua kiinnostaa kovasti nähdä että ovatko Tai Chi:ta vuosikymmeniä treenanneen fiilikset vastaavia.

Meidän reissun alku meni varsin nappiin, kun Finnair ystävällisesti upgreidasi meidät ilmaiseksi bisnesluokkaan. Ilmeisesti kone oli täysi muuten. No mikäs siinä, kelpasi lennellä ja nukkua  Xianissa vastapainoksi on ollut sitten hieman vastoinkäymisiäkin - minun junalippuni oli varattu väärällä passinumerolla ja niinpä jouduin hankkimaan uudet. Onneksi oli paikallinen opiskelija mukana ettei mennyt puutteellisella kiinankielelläni sormi suuhun. Mut loppu hyvin kaikki hyvin...

Yritän postailla taas vähän aktiivisemmin tämän reissun ajan.

Se on selvää, että Suomen +6C keleistä Xi’anin +28C keleihin oli mukava palata... takaisin kesään 

/Small stop in Finland’s freezing Autumn Weather and I have returned to Summer again. More specifically to China. It is the Golden week and Autumn festival next week in here - not really a very good time to travel.

This is work + mountains trip, firstly wrapping up SINOFIN capstone work in Xi’an and then heading to the mountains for some martial arts adventures. I am travelling with my Finnish friend who is China-firstcomer, so many cultural adventures await.

Good to be back in Xi’an, even for two days, it is my home afterall. Plus +28C

Azerbaijan

 When I talked about one year ago my new boss to be, about working in her Erasmus+ projects, it became evident that there was plenty of opportunities to travel to places when I have wanted to go for a long time.

 /Kun juttelin lähemmäs vuosi sitten pomoni kanssa mahdollisuudesta työskennellä hänen Erasmus+ -projekteissaan, kävi nopeasti selville, että näissä projekteissa matkustettaisiin paikkoihin, johon olen jo pitkän aikaa halunnut mennä.

 Ukraine, Georgia, Azerbajzan… Who has not wanted to go to these places?!?

 /Ukraina, Georgia, Azerbajzan - kukapa näissä maissa ei olisi halunnut käydä…?

 I don’t know exactly what I expected of Azerbaijan, but my experience was rather “confusing” at its nature.

 /Azerbajzan - en tiedä mitä odotin - mutta kokemus yhdessä sanassa olisi “hämmentävä”.

 And I travel a lot. I don’t get confused.

 Specifically Baku of course.

 /Etenkin Baku, tietenkin.

 This city is a meeting point of East and West, North and South.

 /Tämä kaupunki on lännen ja idän, pohjoisen ja etelän, kohtaaminen.

 Baku has copied everything which it has fancied, all around the word...

 /Bakussa on ollut rahaa kopioida ‘kaikkea kivaa’ maailmalta.

 For example the black cabs from London; the glass skyscrapers from Dubai

Esim. Lontoosta on kopioitu black cab taksit; Dubaista/arabimaista on kopioitu lasiset pilvenpiirtäjät, joita katsellessa vaan dollarit vilkkuu silmissä.

 Kaiken takana on öljy /It's all about the oil of course.

 /Most of the architecture of the very centre of Baku however is like 19th century French buildings with balconies and romance.

 Silti kaupungin arkkitehtuuri on täynnä mm. vanhaa 1800-luvun Ranskan rakennuksia: kauniita parvekkeita; upeita talojen kattoja.

 /But even that is not the whole picture. On the other hand you feel like in Soviet Union… No wonder as Azerbaijan only became independent in 1991!

 Samaan aikaan tuntuu, kuin olisit sosialistisessa valtiossa - olihan Azerbajzan neuvostoliitossa 1991-vuoteen asti!

 /The concrete suburbs with ruined villages tell another story than the extremely oil rich centre of Baku… Some villages you don’t know if they are just being built or falling apart...

 Betoniset kerrostalolähiöt osittain raunioitune kylineen - ne alueet, joista et oikein osaa sanoa, ovatko ne rakenteilla - vai ovatko ne rappeutumassa.

 /At the same time, this land of fire is filled with the mystic of Arabian nights with their flying rug stores and extremely beautiful tea pots...

 Samaan aikaan täällä vallitsee arabian öiden mystiikka: silkkitien piste lentävine mattokauppoineen, kauniine käsinkoristeltuine teekannuineen ja niin edelleen.

 /Where the Chinese copied only America… The Azerbajzanese have copied everything cool in the world.

 Siinä missä kiinalaiset ovat kopioineet amerikkaa suurella passiolla, azerit ovat kopioineet IHAN KAIKKEA kuulia maailmassa…

 /I understand why this country does well in the Eurovision… it is very much overboard overkill...

 Koko kaupunkia kuvaa minusta parhaiten yksi sana: Pompöösi. Ymmärrän hyvin, miksi he pärjäävät euroviisuissa joka ikinen vuosi.

 /We did not have too much time in Baku. Some parts we just saw from bus window. One night we walked around the old city, sneaking a peek at the open air museum.

 Meillä ei ollut liikaa aikaa Bakussa… Nähtiin keskustaa lähinnä bussin ikkunasta ja yhtenä iltana kävellen vähän vanhassa kaupungissa open air museoita vilkaisten.

 /I know now, that this won’t be the last time I visit Baku. So I was in no hurry. I let the journey take me.

Tiedän jo nyt, että tulen Bakuun takaisin, joten minulla ei ollut hätä. Annoin retken johdattaa ja katsoa, minne se vie.

Kaikki ruoka Azerbajzanissa oli myös hyvää. Tämä tosin on intialaisesta... Mut siis välimeren ruokaa ja turkkilaista sekaisin, namsk.

/I bought a tray. It is exquisitely beautiful and I love it with a passion. I knew I wanted it when I sat my foot into the store. This is the kind of items I would like to possess: Those that have a story. Those that I carried home from the ends of the earth. Those items that chose me. They will never be conmaried. Baku is the most western city of Asia that I’ve visited. It’s also the most Eastern city of the west world where I’ve visited. I am at awe to Azerbaijan. So many questions left. I wish I will return some day to answer.

Ostin tarjottimen. Se on mahdottoman kaunis ja rakastan sitä palavasti. Tiesin, että haluan sen, kun astuin sisään sitä myyneen käsityöläisen pieneen putiikkiin… Tällaisia tavaroita minä haluan omistaa: Niitä, joilla on tarina. Niitä, jotka olen maailmalta itse kotiin kantanut. Niitä, jotka ovat valinneet minut. Baku on länsimaalaisin aasian kaupunki, jossa olen ikinä ollut. Samoin se on itämaisin länsikaupunki, jossa olen ikinä ollut. Se jätti suun auki. Ja paljon kysymyksiä. Toivon, että joku päivä palaan vastaamaan niihin.

/ I cannot tell if Azerbaijan took my heart the way my Ukranian colleagues’ was taken. Maybe not…? But I take it as a challenger - it challenges me to think outside the box and copy only from the best. So pretty much what I do.


En osaa sanoa, veikö Baku sydämeni niinkuin ukrainalaisille kolleegoilleni oli käynyt. Ehkä ei…? Mutta otan sen haastajana. Haastajana ajattelemaan boksin ulkopuolelta. Siispä juurikin mun juttu. Ihana Baku <3. Suosittelen lämpimästi, en muutakaan voi.