Vieraana kaamoksessa

Viisi päivää pohjoisessa alkaa olla purkissa.

On saatu nauttia valkoisesta joulusta. Jyväskyläläisen ystäväni kanssa juteltiin, että meidän sukupolvi mieltää joulun olevan valkoinen, mutta meidän lapsillemme sellaista yhteyttä ei vaan synny enää.

 Vuonna 2015 joulu oli sellainen, että lunta Jyväskylässä ei ollut, mutta Kajaanissa oli. Juuri ja juuri. Mietin, millaista elämä on 15 vuoden päästä. Saanko vielä olla elossa ja nähdä joulun 2030?

 Voi olla, että tämä joulu oli viimeinen, jonka Kajaanissa vietän. Koskaan.

 Olen yrittänyt nautiskella elämän yksinkertaisista asioista. Siitä, että vieläkin, kun vaan lähden kävelylle - vastaan tulee ystäviä, jotka olen tuntenut vuosikymmeniä. Onhan se facebook olemassa siinäkin vaiheessa, kun äitini ehkä muuttaa Jyväskylään.

 Mutta kohtaaminen feississä ei ole ollenkaan sama kuin kohtaaminen kainuulaisella kuuraisella kadulla.

 Kaamosaika täällä pohjoisessa tuntuu jotenkin niin erityiseltä. Jyväskylässä assosioin siihen masennusta. Kajaanissa asuessani en ollut talvisin masentunut. Koska täällä on lunta ja kauneutta. Täällä voi kipaista ulos kävelemään erämaahan ja tietää, että on siellä ihan yksin, vain omien ajatustensa kanssa.

 Kaamosaikaan aurinko nousee klo 11 ja laskee klo 13. Täällä sentään aurinko nousee.

 Olin eilen taas kerran kävelyllä kaatopaikalla. Tämä on minun paikkani. Se, mihin haluan palata uudelleen ja uudelleen.

 Laitoin lapsen pulkkaan ja patikoin.

 Tytön voi viedä pois pohjoisesta, mut pohjoista ei tytöstä.

 Kaamosmaisemat iskee syvälle mun sieluun.

 Siellä on lunta ja jäätä ja viimaa.

 Pikkuinen tukee äidin harrastuksia parhaansa mukaan.

 Jos kahden vuoden päästä äitini asuu jo etelämmässä, näihin maisemiin palaaminen on epävarmaa.

 Onhan tässä maailmassa niin paljon kauniita paikkoja. Tämä on vaan sellainen, joka on minun mukanani kasvanut. Muistan, kun nämä puskat olivat polven korkuisia. Käveltiin Elinan ja Lauran kanssa saman tähtitaivaan alla ja pohdittiin, millaisia meistä tulee joskus isona.

 Laskettiin mäkeä ja ihmeteltiin elämää.

 Miten voi olla, että me aletaan olla jo keski-ikäisiä? Että meillä on avioliittoja, työpaikkoja, taloja ja lapsia. Ja helkkarin väitöskirjojakin. Miksi elämä menee niin nopeasti ohi? Sitä pohdiskelin myös hyvän ystäväni kanssa, jonka kanssa ei oltu ehditty juttelemaan 2,5 vuoteen. Ihana oli nähdä pitkästä aikaa <3.

Joskus tuntuu että kaikki aika maailmassa on niin riittämätöntä. Sitä vaan ei ole tarpeeksi kaikkeen siihen ihmeelliseen, mitä maailmasta löytyy.

 Meidän päivät täällä kaamoksessa alkavat olla ohi. Viisi päivää meni nopeasti relatessa. Syötiin liikaa - juustoa, kalaa, suklaata: Kaikkea ihanaa... Lenkkeiltiin, nähtiin ystäviä, juteltiin äiskän ja veljen kanssa. Käytiin pulkkamäessä. Melkein nähtiin Marimenten reissuleidiä. Seuraavalla kerralla sitten. Uitiin Kaukavedessä tänään reilu tunti... A on muuten ihan hirveä adrenaliinihiiri - hyppäsi kolmesta metristä ilman silmän räpäytystä. Mä jouduin käymään hyppäämässä perässä, mut eipä oo ihan heti pelottanut yhtä paljon... Hyppäsin, koska oikeasti enhän mä voi mun neljävee pojalle hävitä rohkeudessa. Uimahypyt ei oo mun juttu, mut itseni ylittäminen kylläkin on.

Mut nyt nää hetket täällä pohjoisessa alkaa olla paketissa. Huomisaamuna lennellään britteihin seuraaviin mummiloihin. Heipähei pohjoinen, until we see again!

Five days in the North are starting to be over. We have been relaxing, seeing some old friends - walking around amazingly beautiful grounds, eating too much, sledging down hill, enjoying the snow and so on. This might be the last Christmas I spend in Kajaani ever. My mother is likely to move to Jyväskylä before the next two years has passed. After that these amazig views will quite likely disapear from my life. I can't any longer just walk outside and meet a long time friend on the street here... It's been really nostalgic and special here and I am very glad I came. Tomorrow it's time for me and Tops to fly to UK, to see grandpa and grandma. Good bye North, hello Southend.

Millainen on joulu 2015?

Hyvää joulua itse kullekin säädylle. Vietän joulua tänä vuonna Kaijjaanissa rauhallisesti äitini ja poikani kanssa.

Joulustressi - sitä ei ole ollut. Olen päättänyt, että mitään ei jouluna ole pakko tapahtua. Haluan, että läheiseni saavat viettää joulua omilla tahoillaan juuri niin kuin heille itselleen sopii. Aikaisimmista jouluista olen oppinut sen, että ainakaan ketään ei pitäisi pakottaa tekemään mitään mitä he eivät oikeastaan haluaisi tehdä. Miksi pitäisi?

Tänä vuonna me jätimme isin kotiin kirjoittamaan kirjaansa hänen omasta hartaasta toivomuksestaan. Veljeni viettää jota tyttöystävänsä mökillä. Tätini viettää sitä ystävänsä mökillä. Ja minä olen täällä Kajaanissa, koska minulle tämä tuntui oikealta paikalta olla. Halusin, että saan rahoittua. Ettei tarvitse paniikinomaisesti koristella tai leipoa tai laittaa ruokaa. Meillä ei aatolle ole ollut mitään pakollista ohjelmaa. On tehty vaan niitä asioita jotka tuntuu mukavalta tai huvittaa. Käytiin joulurauhan julistuksessa, koska satuttiin ehtimään. Keiteltiin riisipuuroa ja juteltiin elämästä, vapaudesta, hyväksynnästä ja onnellisuudesta. Riideltiin ihan pikkuisen, koska se kuuluu meidän äiti-tytär dynamiikaan.

Tein jopa yhden skypepuhelun verran töitä portugalilaisen ja saksalaisen kolleegani kanssa ensi vuoden projekteista - en siksi että olis ollut pakko, vaan siksi että se tuntui mukavalta. Kenen työ on sellaista et sitä _haluaa_ tehdä jouluaattona?

Poikani haki minut saunomaan ja kirjoittelen tätä Queenin joululaulun tahtiin lauteilla makoillen. Myöhemmin ehkä syödään vähän savukalaa, sienisalaattia ja englantilaisittain valmistettavia uunijuureksia rosmariinilla (palsternakka yams!). Avataan ehkä vähän paketteja ja aattelin tehdä vähän raakasuklaata. Jos huvittaa. Ja ehkä nautin vähän valkkaria, jos mummin alkoholin käyttöä paheksuva silmä välttää.

Täällä Kajaanissa on valkoinen joulu ja minusta tuntuu että olen just siellä missä haluankin olla. Siinä vapaudessa päättää omasta elämästäni, missä olen ja mitä teen. Minun elämässäni on vuosien varrella ollut paljon jouluperinteitä, joista monet ovat vuosikausien ajan olleet minulle todella tärkeitä. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut sen, että olen onnellisempi, kun opettelen luopumaan perinteistä, jotka eivät ihan joka vuosi jostain syystä toteudu - ehkä minusta riippumattomista syistä tai ehkä ihan vaan siitä syystä että minä en jaksa tai ei huvita. Ihana kun ei ole pakko jaksaa.

Tässä joulussa taitaa olla minulle tärkeintä itseni tutkiskelu: kuka on se ihminen, joka minusta on tullut. Millaista on viettää aikaa hänen kanssaan? Omiin ajatuksiin vajoaminen on selvästi yksi niitä minun elämäni luksuksia, sitä, mille haluan, että minulla on aikaa. Jos ei sitä voi tehdä jouluna niin milloin sitten?

Ihana, kun tän syksyn jälkeen voi vaan olla. Ja vihdoin sallia itselleen luvan blogata. Olen blogia kaivannut kovin, mutta en ole uskaltanut kirjoitella. Koska 'senkin ajan olisi voinut käyttää väikkäriin'. Tuntuu, että moni osa elämää on koko syksyn ollut ikäänkuin pausella.

Niin kuin varmaan mun fb feedini jo hyvin tietääkin, lähetin tuossa toissayönä väikkärin esitarkastukseen. Olo on lievästi epäuskoinen - onko se muka nyt valmis..? Kun olen niin monta ja monituista kertaa ollut jo varma, että se ei valmistu koskaan. Kyllä se nyt vaan on niin, että vuonna 2016 minusta tulee tohtori.

Hyvää joulua missä sitten olettekin
Toivon että teidän päivässänne oli jotain ihanaa, hyvää ja kaunista:)

--
Happy Christmas to everyone, where ever you are. I am spening Christmas in Kajaani with my mother and my son. This Christmas i have decided to have zero stress. I have decided to allow everyone around me to have the kind of christmas that they want. My husband is finishing his Martial Arts history book (deadline at the end of the year) at home. My aunt is spending the day with her friend. My brother is with his gf's family and so on. I felt like coming to Kajaani was thing i wanted to do, so here We are.

So far it's been awsome. Tops os very excited, so excited on fact that Did not sleep most of last night. Mum and i have only been doing things which We feel like doing: went to the declaration of peace. Ate some rice porridge. Tops took me to a sauna and plays next to me as i write. He likes the company. Later today i guess We will eat some smoked fish and roasted vegetables and cheese! And i might be allowed some wine (let's not tell mum). Overall, the arhmosphere is very relaxed and based on valuntary nature of things. I even chose to work for 45minutes to Skype call with portugese-German colleague group... Whose job is so much fun that you even feel like working at Christmas??

Over the years I've had many christmas traditions, but now as im older, i have started to accept that not all of them have to happen every year. Letting go means accepting that there is an end to things and that it does not have to be a tragedy.

For those who follow me on fb know that i submitted my phd to the externals on monday night. This autumn for me has been one of the most demanding and rewarding ones for years. After that kind of stress and countless hours in the Office, i am happy just to be here now. Lost in my own thoughts, enjoying the calm and the simple and pure happiness that comes from the choice that i am the actor of my own life. I get to choose what i do and dont do. And the fact that I've finally after many years, been starting to understand myself.

I wish you all happy and peaceful Christmas

European taikai in Lisbon 2015, Day 3

So my friends all over Europe, finally the last pictures from European Taikai 2015 in Lisbon, Portugal are here. The third day aka Sunday in Lisbon opened up with some great teaching from Arai Sensei, the Chairman of Shorinji Kempo Unity. He is a fabulous sensei of course and we were very privilaged to enjoy the teaching of what was probably one of the last times he will be in Europe, as he is retiring from his position soon. He is almost 70 years old. If any one of us are seventy and move like that... Well, let's just say he's very impressive.

On Sunday I tried to spend a lot of time training instead of photographing so you can see how that generates pictures where people are mainly just standing around on water breaks...

The last day of Taikai is also the time to take all the pictures with friends that you've been missing. This bunch of senseis pulled me into a multicultural picture with them, but didn't quite know how to keep poker face in the actual shot...

At lunch I asked David if he would demonstrate one of his famous kicks to me... Jonatan was selected as a suitable target.

Now then, how do we fit 500+ kenshis into one picture..? Luckily the arena was just about big enough. This picture has not been taken by me, I'm one of those needles in the haystack (Blink and you miss me). Thank you for the kind individual who took the picture:)

Just when you get all of your old friends back, it's time to start saying goodbyes again. Benedict I met in Japan last and now reunited in Lisbon... Yeah, he is German. No, we've never met in Germany or Finland. This is the best part of Shorinji Kempo. You meet your friends all over the world and they feel like your extended family, even though you've never even been to their home branches to train.

In the afternoon, the third dan and above were taken into a room without any airconditioning for some Howa...

The philosophy was translated from Japan to English to Portugese and then also Italian and I think possibly to French too... So you can imagine how possible it is to stay awake in a room without oxygen when listening to languages one does not understand...

In the afternoon it was time to reward those who had worked the hardest on this gasshuku: The Fourth and Fifth Dan examinees. Below Rossi sensei, who was my uncles's training partner during the exam. Cogratulations!

And then the moment that certainly put me into tears... I am so super proud of my uncle, my spare dad, my embu partner and my sensei. The journey he had towards this day was not the easiest, but one thing was clear, even with the darkest days, he never gave up. You are such an inspiration to us all - Well done Timo!

Witnessing the fifth dan examination of the lady below was also a special moment in my SK life. Christina, congratulations to you as well, great to see you blossom in your home taikai and exceed all expectations.

When you reach a certain level...

I have said it often: Shorinji Kempo for me is not a hobby. It's not a sport. It's a way of life. And it is a family that supports you in whatever comes accross your way in your journey. I am lucky to have my family within the big family of SK. Currently actively training members of Mäki-Kuutti family:

When reaching 5th dan, also SK pin hits you.

I have often brought my son to SK Gasshukus. This time it was Letizia's turn. Her and Massimilliano's son was the smallest star of this weekend. What a cutie!

My swedish friends posing with their 4th dan certificates. Congratulations also to Per and Erik!

It was starting to be the time to say our goodbyes again. But what would the gasshuku be without some extra fun with the Götegorg kenshis...

Henrik asked me to take some pictures for the wall of theis dojo, but I think we will have to make another photoshoot session next year, these are just mainly funny...:)

Italians can't stop either...

Luckily there was a bus to catch, otherwise novelty shots of friends would have gone on forever...

In the evening, we gathered around our hotel on the other side of town.

And went to eat at the nearby sushi buffet...

Food 'resembled' japanese and thai, but you know how those restaurants are in Europe... Hungry kenshis don't care. It's more about having fun with friends from all over the world.

And some beers of course.

That concludes my reports from three days of training in European Taikai in Lisbon 2015. There's some Taikai gala pictures still coming up from Saturday night, though...

Thank you for the great company my extended Shorinji Kempo family!

Previous posts of this topic can be found:
European Taikai Lisbon 2015 Day 1
European Taikai Lisbon 2015 Day 2

Kolmen Brysselin reissu

 Terveiset Keski-Euroopasta! Pyrähdin elilen aamukoneella Brysseliin ja kirjoittelen tätä Luxembourgin junasta (publishing delay). Olen tämän viikon yhdisteltynä Business&pleasure-matkalla manner-Euroopassa. Kohteina ovat Luxembourg, jossa osallistun EU-projektini viimeiseen arviointikokoukseen; Brysseli, jossa ehdin käydä moikkaamassa kavereita ja Berliini, jossa on viikonloppuna Kempoleiri ja lisäksi käyn moikkaamassa Elinaa ja Vanttea, jotka tämän vuoden asustavat Saksan pääkaupungissa. Jos tässä ei vielä ollut tarpeeksi agendaa niin laukku on täynnä taftia eli tarkoituksena olisi myös Elinan ommella minulle karonkkamekko tuossa viikonlopun aikana.. Tämä on juurikin sitä aikaoptimismia..

Olisin halunnut tehdä reissun kiertomatkatyyppisesti: Jyväskylä-Helsinki-Luxembourg-

Brysseli-Berliini-Helsinki-Jyväskylä... Mutta tämän reissun hintalappu oli 2500eur.
Sen sijaan Jyväskylä - Helsinki - Brysseli - luxembourg - Brysseli - Berliini - Brysseli - Helsinki - Jyväskylä maksoi rapiat 600eur lentolippuja ja satasen verran junaa päälle. Aikamoinen säästö. Vaikka työmatkaosaan ei omia rahoja menekään niin yritän löytää yliopistolle järkevän budjetin matkustusta, tietenkin. On kuitenkin todella ärsyttävää, että etenkin Finnairin operoimille reiteille kaksisuuntaiset reissut ovat järkyttävän paljon halvempia kuin lentää myös samaa tietä takaisin.. Olen marissut tästä jo vuodesta 2006, jolloin Kiinasta paluuni piti tehdä Lontoon kautta kun se vaan ei käy että jättäisi toisen pään lennolle tulemasta.. ARGH! British airways, SAS jne ovat muuttaneet policyitään, mutta finski vaan porskutteee kahden suunnan lennoillaan. Joku siellä laskee ettei pelkät yhden suunnan lennot kannata.

Väikkärin edistymisestä kiinnostuneille sanottakoon että se on viittä vaille valmis. Tietysti esitarkastajat antavat vielä lausuntonsa ja niin edelleen että työ ei ole vielä loppunut, vaikka reissussa olenkin. Mutta koko syksyn valvomattomat yöt ovat tuottaneet tulosta. Tohtoria minusta ei kuitenkaan 12.12 tule niin kuin olimme alun perin mietiskelleet ohjaajani kanssa. Loppujen lopuksi onko väitös tämän vuoden puolella vai ensi vuoden alussa - tuntuu epärelevantilta. Tärkeämpää on se, että ollaan ohjaajien kanssa tyytyväisiä siihen, että se on juuri niin hyvä, kun tämän nipun artikkeleita kanssa saa aikaan.

Toivon että tämä tarkoittaa vihdoin sitä että saan palata säännöllisen bloggaamisen makuun. Kempoleiripostauksia kun on Lissabonistakin vielä kaksi draftseissä. Yritän saada ulos tällä viikolla ennen ku uusia pukkaa.

Mahtavan mukavaa viikkoa kaikille Suomessa!

/Greetings from Central Europe! I flew this morning to Brussels and now in a train to Luxembourg for my EU project's review. I then go back to brussels and Berlin to see some friends and there is also a Kempo camp in Berlin... If that's not enough for an agenda, i am planning on having a Dress made, which i bought fabriks for from Finland before leaving.. My friend Elina who does all my dresses, is living in Berlin this year - hence this is my chance to get the Dress of my dreams as well as to see her..

For those wondering about my Phd, it is almost done. Of course there is still externals comments on it and such to fix, but the whole autumn to work has paid off. There is still no set date for the viva, depending in last schedules it should be sometime in between mid December to end of January.

I am trying to become a much more regular blogged again as all of my nights are not occupied by PhD related issues. I've still got last two posts from European Taikai waiting in my inbox to get published. Be patient! They will come soon.

Have a great November, where ever you are.