Yakisoba

Tänään syötäisiin yaki sobaa eli paistettuja nuudeleita. Tää on vähän niin kuin pyttipannu ilman munia - eli lisää kaikki epämääräiset pian pilaantuvat härpäkkeet jääkaapista, esim. makkarat, katkaravut, vihannekset jne ja sitten paista ne nuudeleiden kanssa mössöksi. Mieheni valmisti tämän maukkaan mutta epäterveellisen ruokalajin meille illalliseksi viime viikolla. Erikoista siinä oli ainoastaan yakisoba-kastike, jonka hankimme Asian Food-shoppailukierroksellamme Seppälän Citymarketissa maanantaina.

Meidän versiossa oli mm. sipulia, herkkusieniä, makkaroita ja imellettyjä kurkkuja (myös asian foodista - toimivat muuten hyvin!) Yritän kuitenkin taistella tätä ruokalajia vastaan perusarjessamme, sillä haluaisin syödä illalla jotain terveellisempää. Viikonlopun häät ja hääpäivä eivät myöskään kombinaationa olleet mitään diettiruokailua sisältäviä, joten nyt on ryhdistäydyttävä taas uuteen arkeen tällä viikolla... Parsakaalia tulille vaan!

Pikavisiitti Vaasaan

Olin lauantaina Vaasassa, tai siis Raippaluodossa (luodolla?) kuvaamassa ystäväni Saran kanssa. 4h ajomatka meiltä - sama kuin olisi ajanut Kajaaniin ja takas yhtenä päivänä, olin hieman kuollut 17h päivän päätteeksi...

Raippaluoto oli huikea paikka kaiken kaikkiaan, vaikka en ehtinytkään nähdä muuta kuin sillan pengertä ja ravintolan sisätiloja, sillä silmät olivat visusti kiinni kameran etsimessä. Vaasa olisi kyllä muutenkin varsinaisen vierailunkin arvoinen kohde - tällä kertaa vaan en saanut suostuteltua sukulaisiani mukaan, jotta olisimme voineet viettää siellä hieman pidemmän aikaa.

Raippaluoto on siis se kohta, jossa merenkurkku on kaikista matalin ja vesiraja laskee vuosittain niin, että uutta maata tulee näkyviin. Niinpä 2000 vuoden päästä voimme kävellä Ruotsiin. Onko Suomi vielä olemassa 2000 vuoden päästä? Entäpä Ruotsi tai EU?

Noh, kiinnostava alue joka tapauksessa ja uskon kyllä, että palaan joskus piakkoin vierailemaan siellä paremmin.

Puuhäät

Varoitus: Sisältää ällösiirappia.

Tänään vietämme viidettä (apua!) hääpäiväämme. Avioaika on mennyt kyllä nopeasti ja nyt olemme olleet naimisissa jo yli tuntemamme ajan - kaiken kaikkiaan yhdeksän vuotta yhdessä jo, ohoh. Olemme siis myös tavanneet 29.7. vuonna 2003.

Uudemmat ystäväni kysyvät usein, miten tapasimme - oliko se kenties Lontoossa tai muussa eksoottisessa paikassa. Vastaus on kuitenkin Turku ja Finncon-Eurocon 2003, jossa mieheni oli Animeconin kunniavieraana ja minä hostaamassa vieraita. Muistan edelleen mitä ajattelin, kun näin hänet ensi kerran, ajatus oli suurin piirtein, että vau, onpa hyvännäköinen mies - sillä ei varmastikaan voi olla aivoja, kun se näyttää tuolta - ja se ei nyt ainakaan voi olla kunniavieraamme, koska ei näytä yhtään siltä, kun kuva ohjelmalehdessä.

Varsinaisesti en usko 'rakkauteen ensi silmäyksellä', vaikka meille kävikin niin. Kummallakaan ei ollut mitään vaikeuksia tunnistaa, että tässä se nyt on. Yhdeksän vuotta myöhemmin on todettava, että ei kaduta yhtään ja edelleen olen sitä mieltä, että tässä on varmasti 'as good as it gets' minulle. Olisin varmasti tyytynyt vähempäänkin, mutta ajattelen, että olin todella onnekas, sillä mieheni on parempi kuin täydellinen.

Hääpäivämme viisi vuotta sitten ei unohdu helpolla, vietimme sitä 80 sukulaisen ja ystävämme seurassa. Olin varsinainen hääjärjestelijäfriikki, joten illasta ei puuttunut ohjelmaa eikä naurua. Nyt viisi vuotta myöhemmin juhlistamme hääpäiväämme yksinkertaisesti kotona ja illalla piipahtamalla ravintolassa - vaikka oma keittiömme hakkaakin yleensä Jyväskylän ravintoloiden tarjonnan, on silti mukavaa istua ja jutella, kun joku muu kokkaa. Ehkäpä kuukauden päästä saamme sukulaisista lapsenvahtia sen verran, että pääsemme viettämään yhden päivän ja illan Lontoossa, se kelvatkoon vuosipäiväjuhlinnaksi.

Viisi vuotta ei tunnu pitkältä ajalta, koska aion olla tämän miehen kanssa siihen päivään asti, kun toisesta tai molemmista aika jättää. 

 Kaikki kuvat (c) Eero Pykäläinen

Rannalla vai kirkossa?

Päätinpä sitten, että tänä viikonloppuna ei ole muita kuin hääaiheisia postauksia meidän viisivuotishääpäivämme on huomenna... Senpä kunniaksi hieman ajatuksia häistä. Olen muuten tänään kuvaamassa tämän kesän toisia häitä Vaasassa, eli rankka päivä jälleen edessä - 16h arvioin ajamiseen/päivään menevän...

Jokainen viettää häitään toki omalla maullaan (tai puolisonsa maulla). Meidän häät olivat aika suomalaiset, sanoisin jopa perinteiset. Siunaus kirkossa ja sen jälkeen juhla Finlaysonin palatsissa. Olin erittäin tyytyväinen tähän kombinaatioon vaikkakin olin 10-vuotiaana lapsuuden ystäväni kanssa päättänyt, että meidän häät tapahtuisivat avojaloin Kajaanin vanhalla kaatopaikalla... Noh, kumpikaan ei päätynyt seuraamaan tätä vaihtoehtoa valitettavasti - vaikka siitä olisi varmasti saanut mielenkiintoisia kuvia!

Nykyään olen kuullut useamman järjestävän häänsä enemmänkin juhliksi kavereille tai jollakin hieman erilaisella konseptilla kuin tavanomainen kirkko+juhla -meiniki. Harva kuuluu enää kirkkoonkaan, joten vihkimisiä toimitetaan ulkosalla ja jos jonkinmoisissa juhlatiloissa. Olen ollut englannissa yksissä häissä ja siellä naimisiinmenopaikan tulee olla rekisteröitynyt tähän tarkoitukseen tai muuten se ei kelpaa viralliseksi paikaksi - siltikin harva siellä kirkkohäitä pitää... Monet menevät nykyisin maistraatissa ensin naimisiin ja sitten pidetään joko siunausseremonia tai vaan pelkät bileet päälle. Minulle henkilökohtaisesti jäi maistraattihäistä sellainen fiilis (kesti sen 3minuuttia mennä naimisiin), että jos se olisi ollut ainoa seremonia niin ei kyllä olisi tuntunut siltä, että on avioon astunut... Mutta kukin tavallaan - minusta oleellisinta on se, mikä miellyttää paria itseään, ei niinkään, että yrittää toteuttaa esim. vanhempiensa haaveita.

 Viime viikon morsian tirautti kyyneleet, kun näki vieraansa ja sanoi: Kun kaikki on niin nättinä, ihan meitä varten. Siinäpä häissä onkin kyse minun mielestäni. On kunnia asia saada kutsu juhliin ja osallistua hääparin päivään - kuitenkin usein vieraan näkökulmasta häät saattavat olla tylsät - puheet kestävät liian pitkään ja ruokakin on pahaa... Itse olin päättänyt, että ohjelmaltaan häämme ovat hieman tavallisesta poikkeavat - selvää oli se, että jotakin Shorinji Kempoa juhlissa tullaan näkemään ja jo puolta vuotta  aiemmin ostin 'Lordi'-miekkoja Toys4usista miekkailukohtausta varten. Lisäksi ohjelmassa oli performanssi, jossa ystäväni esitti kirjoittamani runon tanssin kielellä. Toisaalta mausteensa suomalaishäihin toi monikansallinen häävierasporukka, jossa kaukaisimmat saapuivat japanista ja jenkeistä. Mieheni puolen edustajien puheet jäivät myös mieleeni, britit ovat yleensäkin huumoriltaan niin eri tasolla kuin suomalaiset puhujat. Appiukkoni "For Finnish Girls" -puhe oli niin hauska, että itkin ja nauroin sille. Häävalssina me tanssahtelimme Verka Serduchka Dancing Lasha Tumbain tahtiin, se oli meille euroviisufaneille oikein sopiva veto. Loppuillasta anoppieni vetämä 'YMCA' oli myös mieletön...

Ehkä tämä häävalokuvausinto on jotain sellaista haikeutta hääjärjestelyä kohtaan. Kuulun selvästi niihin, jotka jo pikkutyttönä alkavat miettiä häitään ja tietysti sitä putoaa ikäänkuin tyhjän päälle, kun ne ovat ohi... On kuitenkin huippua saada osallistua muiden ihmisten tärkeisiin päiviin - ehkä niissä parasta on se tunnelma, että kaikki on ainutlaatuista ja onnellista.

Nyt pistää!

Käytiin neuvolassa ottamassa herralle A/B-hepatiittirokotus. Samalla katsottiin pituus ja paino. 82cm ja 10kg. Päänympärys 48cm. Kasvaa omalla käyrällään, vaikka painon kehitys ei aina olekaan ihan pysynyt pituuden kehityksen matkassa.

Neuvolantätiä on ollut hieman ikävä, koska oltiin edellisellä kerralla nähty maaliskuussa. Yksivuotisneuvolassa oli sijainen. Tykkään meidän neuvolantätistä ihan hirveästi, koska hän osasi juuri oikeanlaisesti tukea ensimmäisen lapsen vanhempia ja antaa positiivista palautetta.

Mietittiin, että ehkä otetaan varmuuden vuoksi myös vesirokkorokote, jotta ei tarvitse sairastaa sitä Kiinassa... Eli kuukauden päästä uusia piikkejä hakemaan. Poika on onneksi sen verran perusturvallisuutta omaava, että hän ei pienistä piikeistä kauaa piittaa - varsinkin, jos on maitoa tai muuta hämäystä lähellä, hepatiitista ei tullut edes kunnon itkua. Sen ymmärrän, että jos lapsella on kauhea piikkitrauma niin vanhemmat varmaan jättävät joitakin rokotuksia väliin. Ja voihan sitä tietysti olla muutakin ideologiaa rokotuksia vastaan - minä itse mietin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että parempi ottaa kaikki, jotka saa, sillä elämä on haastavaa ilman jatkuvasti sairastelevaa lastakin.

Ja täytyy sanoa, että ollaan pienen nöpönenän kanssa oltu kyllä onnekkaita, sillä hän ei toistaiseksi ole syönyt yhtään antibioottia vielä - ei yhtään korvatulehdusta, angiinaa tms. Flunssia on toki ollut keväällä kaksinkin kappalein ja yksi jouluna, mutta se on kyllä moniin lapsiperheisiin verraten luksustilanne. Ei siis voi valittaa yhtään.

Myötä ja vastoinkäymisissä

Olin viime lauantaina kuvaamassa häitä Halsualla. Päivä oli todellakin mieleenpainuva. Kun saavuin klo 10:30 paikalle, siellä oli lämmintä +12C ja satoi! Ajattelin, että Suomen kesä on kyllä niin ihmeellinen, että olisi pitänyt ottaa mukaan villasukat ja kumisaappaat. Mutta pikainen visiitti Forecan sadetutkaan näytti, että itseasiassa sade lakkaa klo 15 mennessä, jolloin seremonian oli määrä alkaa.

Sara tuli paikalle 11 maissa ja puolilta päivin myös juhlakalut saapuivat. He eivät olleet taikauskoisia vaan ottattivat potretit miljöössä jo ennen juhlaa. Pari oli niin suloinen ja kaunis & komea, heitä oli ilo kuvata. Olen kuitenkin luvannut heille, ettei heitä voi tunnistaa kuvista, joita käytämme markkinointiin, joten blogiyleisökin saa tyytyä salamyhkäistelyyn. Ymmärrän kyllä hyvin, että häät on erittäin henkilökohtainen asia, joten kunnioitan mielelläni heidän yksityisyyttään.Tämä pari oli ihanan ennakkoluuloton ja heittäytyi kuvaukseen leikitellen, niin kuin ylläolevasta kuvasta varmasti huomaa...

Tämä upea pari astui avioon järven rannalla ja häävieraita oli satakunta. Päivän aikana tuli opittua paljon. Olen erittäin onnellinen siitä, että Sara oli mukana ja meillä on kahden ihmisen kuvat. Esim. ryhmäkuvia otettaessa salamani kieltäytyi yhteistyöstä ja jälki on aivan kamalaa. Yritän pelastaa ne kuvat fotarissa - ja todellakin photoshoppailua kaipaavat monet muutkin. Kyllä digiaika on siitä hienoa, että osan virheistään voi korjata itse H-hetken jälkeekin. Ainakin näin toivon;) Onneksi Saran ryhmäkuvat olivat oikein mallikelpoisia, joten varmasti on asiakas tyytyväinen.

Mitä sitten tuli opittua: Paljon aukoista ja valottamisesta. Jostain syystä osaan kuvata paremmin sisällä kuin ulkona valon suhteen. Täytyy reenata enemmän. Salaman käytöstä haluaisin jollekin kurssille... Se tulisi tarpeeseen. Opin, että pelto on hyvä kuvauspaikka. Se vaan näyttää hyvältä. Noh kaikenlaista muutakin tietysti, mut nuo tulivat ensin mieleen.

 Mukaan olisi myös hyvä ottaa:
- matto/muovi, joka laitetaan morsiammen helman alle.
- paljon eväitä ja juomapullo (koska energia loppuu oikeasti kun on sellaiset 8h jaloillaan ja rypee puskissa
- Saappaat ja villasukat
- Vaihtovaatteet, sadetakki
- Aurinkorasvaa, aurinkolasit
- Vähintään 40-50Gb muistikortteja, mielellään se 50Gb.
- Tukeva jakkara, joka on kuitenkin kevyt kantaa. Ehkä hankin pienet alumiini portaat...
-  Sateenvarjo tai pari

Hääkuvaus on mukavaa, mutta rankkaa. Ja ehkä suurin työ on edessä vasta, kun palaa kotiin. En päivätyötäni tähän vaihtaisi, mutta harrastuksena erittäin jees. Tässä postissa kuvituksena on nyt aikalailla raakakuvia ilman liikoja parannuksia. Kunnon kattavampi kuvakatsaus tulee, jahka saan photaroitua noita sopivasti.

Pieneen jalkaan

Kreikan reissun tuliaiset pieneen jalkaan näyttävät tältä... Nahkakengät olivat kyllä hieman liian ylellinen ostos, poika olisi saanut juoksennella kyllä kirpparitossuissakin, mutta törsäsin, kun kerran löytyi nätit kengät... Ja ajattelen, että näillä mennään Kiinan talvi, mut kattoo sitten että olenko oikeassa.

Vielä ovat mussukalle hieman isot. Lapseni kengän numero on edelleen 20... 

Kiinan opintoja

Olen siis 10 vuoden tauon jälkeen alkanut opiskella uutta kieltä. Se on tämänhetkisessä elämässäni hieman haastavaa, sillä vapaa-aikaa ei käytännössä ole. Miten se siis onnistuu?

Kielen opiskelu vielä 10 vuotta sitten oli sitä, että istuin tunneilla pari kertaa viikossa ja luin sanakokeisiin. Nyt eletään kuitenkin 2010-lukua jo, joten kielenopiskelu on huomattavasti kehittynyt aiemmasta. Aikatauluongelmiin vastaa elämäni tärkein laite eli iPhone. Sen kautta voi opiskella kiinaa silloin, kun kävelee töihin tai kun ajaa autolla treeneihin. Mieheni kertoi minulle, että jotta olisin marraskuussa sillä tasolla, jonka haluaisin saavuttaa (perusasiat onnistuisivat) – täytyy minun opiskella noin tunti päivässä. Käytännössä tämä ei ole mahdollista läheskään joka päivä, mutta pyrin siihen, että oppisin n. viisi sanaa päivässä. Tämä tarkoittaisi mojovaa 600 sanan varastoa marraskuussa. Opiskelen siis vaikka 5 minuutinkin jaksoissa, mutta joka päivä hieman jotain.

Kuunteluapunani on Michel Thomas. Jos ette ole vielä kuulleet Michel Thomas-kielenopiskelumetodista niin suosittelen kokeilemaan. Hän on aivan uskomaton! Tällä hetkellä CD-sarjassa on 12 kieltä katettuna, meillä taitaa kotoa löytyä niistä ainakin kolme tai jopa neljä – mukaan lukien siis mandariinikiina. Ideana on se, että voi vaan kuunnella ja toistaa ja oppii. Ei tarvitse ottaa paineita tai stressiä. Kaikki, mikä tuntui kielenopiskelussa inhottavalta on ohitettu. iPhonelle saa myös kiinan opiskeluappeja, joita en ole vielä kokeillut, mutta aikeissa on.

Noh ymmärrän toki, että pelkästään Michel Thomasin avulla en opi kiinaa vaan lisäksi mieheni on tilannut minulle eBaysta kattavan paketin itseopiskelukirjaa ja flash-kortteja. Tietysti olen todella onnekas, sillä minulla on kotiopettaja, joka kyselee läksyt visiitillämme City-markettiin.

Tässäkin asiassa oleellisinta on asenne. Minulla se oli aloittaessani väärä. Ajattelin, että en kuitenkaan opi tai onnistu. Nyt yritän kuitenkin pikkuhiljaa muuttaa sitä ja ajattelenkin, että tulen oikeasti käyttämään Kiinaa, se tulee siis tarpeeseen. Kiinnostavaa on nähdä, onnistunko tässä haasteessa…

Tästä se lähti:

你好

ni hao

Terve

我是芬蘭文

wo shö fän lan ren

Olen suomalainen

Tällä hetkellä osaan seuraavanlaista (mm):

 我想你現在見

wo siong ni chien zai tsen

Haluaisin tavata sinut nyt

他看書

taa can shu

 Hän lukee kirjaa

你很忙

ni hön mang

Sinä olet kiireinen

Kyllä se tästä!
 (Kuvat Shanghain reissulta 2009)

Hiilareista ja protskuista

Olenko minä ainoa, joka ravinto-opista puhuttaessa alkaa kelaamaan lapsuutta ja Olipa Kerran Elämä -videoita päässään? Jostain syystä hiilihydaatit, proteiinit ja rasvat visualisoituvat tämän piirretyn sarjan mukaan edelleen päässäni.

Kuten jo olikin puhetta, raskauden jälkeisten kilojen karistelussa on nyt junnailtu paikallaan melkein vuosi - joten tartteis tehdä jotain. Muutaman kilon se aina laskee, mutta sitten taas nousee, joten kaikki ei ole ihan kohdallaan. Keskustelin aiheesta kilpaurheilijaystäväni kanssa ja hän suostuikin antamaan hieman palautetta ruokavaliostani personal trainer-tyyliin. Terveellinen elämä ei toki ole mikään uusi juttu, joten minua kiinnosti kovasti, tulisiko vastaan mitään, mitä en jo tietäisi ravinnosta ja liikunnasta.

Pidän tällä hetkellä siis kirjaa syömisistäni, sillä yritän opetella syömään paremmin arjessa. Trainerini näkökulma oli, että syön aivan liian vähän proteiinia, n. 70g/päivä. Minun pitäisi syödä lähemmäs 200g /päivä, joka on kyllä aika monta maitorahkaa... Syön myös liian vähän ja vääränlaisia kuituja. Ja minulle tulee liian helposti pitkiä ajanjaksoja, jolloin en syö mitään, mikä taas lisää nälkää ja aiheuttaa repsahteluja, etenkin illalla.

Noh tällä viikolla olen yrittänyt syödä paremmin ja kiinnittää huomiota naposteluun ja muihin huonoihin tapoihin. Trainerini ohjeista olen sitä mieltä, että proteiinin lisäys on todella hyvä idea, mutta ei läheskään niin helppo toteuttaa kuin kuvittelisi... Minuun uppoaa hyvä jos yksi maitorahka päivässä. Sen sijaan kalaa, lihaa ja raejuustoa on helpompi syödä - ne ovat mieleisiä. Hankin jonkun verran proteiinipatukoita ja -juomia, jotta voisin syödä sen 30g proteiinia jokaisella kuudella aterialla päivässä...

Nyt ruokailun rakenne on selvästi parantunut - minulla on ollut vähemmän nälkä, enkä ole sortunut mihinkään herkuttelun ylilyönteihin. On oikeasti ollut parempi ja energisempi olo. Silti jotain muuta täytyy vielä tehdä, koska paino heittelee edelleen välillä pari sataa grammaa vääräänkin suuntaan. Ymmärrän toki, että puoli kiloa viikossa on terveellisen painon pudotuksen vauhti, mutta kyllä painonpudotuksen alussa minusta saakin pudota muutaman kilon nopeammin. Pelottaa, että se jää taas junnaamaan siihen samaan. Mietin, onko syynä kuitenkin liiallinen hiilihydraatti... Ohje oli syödä ruisleipää, mutta voi olla, että siihen täytyy tehdä joku sellainen katto, että esimerkiksi hiilareita saa syödä ainoastaan päivän alkupuolen aterioilla, mukaan lukien klo 15 välipala. Silloin päivärytmi näyttäisi suunnilleen tältä:

Klo 9 aamiainen
Raejuusto-kaurahiutale-mehukeitto
Ruisleipä kinkulla ja kurkulla

Klo 1130 lounas
Broiler/kala salaatti

Klo 14 välipala
Maitorahka
Hedelmiä
Ruisleipä kinkulla ja kurkulla

Klo 16
Proteiinijuoma

Klo 18 Päivällinen
Kala/Liha
Pieni määrä 
Salaatti

Klo 21 Iltapala
Raejuusto/maitorahka/munakas
Hedelmää

Kunnollisen ruokavalion pitäminen vaatii kyllä todella paljon suunnittelua ja miettimistä päivästä toiseen. Hyviä ja kunnollisia välipaloja täytyy löytyä kaapista, jotta veren sokeri pysyy tarpeeksi korkealla ja nälkä ei yllätä... Minun ongelmiini liittyy sekin, että liikunnan ajankohta vaihtelee eri iltoina eri aikoihin, mikä sinänsä vaikeuttaa rytmissä pysymistä. Pyrin liikkumaan 6 kertaa viikossa, joista puolet ns. erikoisempaa liikuntaa, kuten Shorinji Kempoa, tennistä tai uintia ja loput hyötyliikuntaa eli esim. kävelyä töihin tai leikkipuistoon,  jaloillaan työn tekemistä, puutarhassa kykkimistä tai vastaavaa lapsen kantoa. Viime aikoina en ole päässyt aivan tavoitteeseeni, mutta en ole myöskään unohtanut liikkua, joten huonomminkin voisi olla. Painotavoite on -5kg elokuun loppuun. Siitä oli jo tultu -2,5, mutta nyt palattiin -2,3 tasoon. Yritän maanantaisin raportoida, miten etenee.

Kuvituksena inspiraatiokuvat kahden vuoden takaa, eli juuri ennen raskautta.

Hirmuvauhtia

Se kasvaa niin kovaa vauhtia, nyyh! Viime vuonna terassilla pikkuinen viihtyi vielä sitterissä ja sylissä...

Tänä vuonna meno on aivan toista...

Äitin kukkapenkin kimpussa...

Kuten sanottu, onni on myös aidattu veranta. 

Kohta se varmaan lähtee jo kouluun... Viime aikoina on juttua tullut ulos siihen malliin, että eiköhän sieltä kohta ala jo tulla jotain ymmärrettävääkin. Tällä viikolla hän osasi osoittaa äidin, daddyn ja lampun oikein. Lamppua ei vielä osaa lausua, mutta kaksi edellistä tärkeää sanaa jo sujuvat.

Tuntuu, että vielä se on niin pieni ja äidin huoli on iso, mutta toisaalta on ihana tunne, kun joku tarvitsee minua niin kovasti. Olo tuntuu kovin tärkeältä, kun tulee kotiin ja joku rutistaa ja paijaa ja vahtii, ettei äiti vaan lähde enää mihinkään. Kyllä varmasti sitä elämässä on sitten edessä niitä itsenäisempiäkin vuosia, jolloin jo haikeudella muistelee, ettei päässyt vessaan ilman, että joku roikkuu lahkeessa.

Pus mun pieninen:)

Kiinaan

Kuten ehkä olettekin jo rivien välistä lukeneet, aiomme lähteä vuoden lopulla Kiinaan hieman pidemmäksi aikaa. Kyseessä on tutkijavaihto eli pidennetty työmatka. Koko perhe lähtee toki mukaan, en kai minä muuten suostuisi lähtemään.

Olen ollut Kiinassa kahdesti. Vuosina 2006 ja 2009. Näissä matkoissa näkyy olevan kolmen vuoden sykli. Kaupungit, joissa olen vieraillut kussakin n. viikon verran ovat Peking, Xi'an ja Shaghai.

 

Näistä paikoista jälkimmäinen ei kuulu suosikkeihini, olen joskus sanonut, että rakastan Kiinaa, mutta vihaan Shanghaita. Siellä ihmiset olivat erityisen töykeitä, taksia oli valkoihoisena lähes mahdoton saada ja muutenkin mielestäni kulttuurihistoria oli supistettu 20-luvun kertaamiseksi, vaikka tällä maalla olisi todellakin muutakin tarjottavaa tuhansien vuosien takaa.

Tässäpä demonstroin vähän Shaghain katukuvaa...

Miksi olemme lähdössä? Ajattelen niin, että elämä on tarkoitettu elettäväksi. Jos tässä elämänvaiheessa ei toteuta haaveitaan, niin koska sitten? Elän mielummin nyt kuin eläkkeellä.  Olemme pidemmän aikaa jo katselleet ja miettineet koko perheellä, että lähtisimmekö kaukoitään vähän pidemmäksi ajaksi ja nyt tarjoutui tilaisuus. En halua elää koko elämääni 'mukavuusalueella' vaan minulle on tärkeä löytää myös haasteita, jotka on tarkoitettu kohdattaviksi.

Koen, että eri kulttuurien kohtaaminen on vahvuuteni, siis se, että minua ei pelota. Niinpä Kiina. Syynä ei ole raha, ei mikään pakko, vaan uteliaisuus ja elämänkokemus - koska tämän matkan aikana aion oppia asioita, joiden avulla pärjään myös tulevaisuuden vaihtuvilla työmarkkinoilla. Ja tietysti ulkomailla asumisessa kiehtoo seikkailu.

Lapsi on vielä sen verran pieni, että hän tuskin saa lopunikäisiä traumoja tästä matkasta:) Ajattelen, että yhden lapsen kanssa on vielä kohtalaisen helppoa. Ajattelen myös niin, että sitten kun lapsi on isompi, hän vaatii enemmän sosiaalisia kontakteja ja etenkin koulutusajan pysymme varmaankin aika lailla Suomessa. Nyt on siis oikein hyvä sauma käydä vähän hakemassa perspektiiviä perusarkeen.