keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Mitä Xi'anissa kannattaa näyttää kaukaisille vieraille?

 Tänään on se päivä, jolloin vaihdan aviomiehen lennossa tätiin, eli mieheni lähtee Scotland Loves Anime-tapahtumaan Edinbourgiin pariksi viikoksi. Sinä aikana tätini tulee tänne Xi'aniin hieman auttamaan lapsenhoidossa ja tietysti myös näkemään palasen Kiinaa. Olen tänä aikana itse myös pääosin lomalla, vaikkakin saatan tehdä jonkin verran myös töitä - katsoen vähän miten päivärytmi uudella aikuisella alkaa sujua.

Olen innoissani siitä, että saan suomenkielistä juttuseuraa ja tietysti siitä, että uusi sukulainen pääsee katsastamaan näitä meidän kuvioita täällä Kiinassa. Aikeissa on käydä katsomassa nähtävyyksiä hieman fiilispohjalta, mitään pakollisia ei ole. Koska Xi'anissa on vielä aika kesäiset kelit ja ollut nättejä aurinkopäiviäkin, toivon että niitä osuisi myös tätini loman ajalle. Haluaisin nimittäin saada hyviä kuvia vielä niistä Xi'anin nähtävyyksistä, joista minulla on vaan karuja kuvia. Siinäpä sitä tavoitetta onkin. Päivät kuitenkin edelleen pyörivät pienimmän aikataulun mukaisesti ja leikkiä täytyy mahduttaa aikatauluun monta tuntia päivässä.

Haluaisin katsastaa tätini kanssa ainakin seuraavat paikat:

1. Muslimikorttelin
2. Kello- ja rumputornit
3. Suuren moskeijan
***
4. Kalligrafiakadun
5. Kaupungin muurin
***

6. Läheisen temppelin
7. XiaoZhain
8. Pienen hanhipagodan
***
9. Ison hanhipagodan alueen

***
10. Tang paratiisin
***
11. Jokipuiston
***
12. Daming Gong-puiston
***
13. Huashan -vuoren

Tässä on laskelmieni mukaan ohjelmaa kahdeksalle päivälle. Muutama päivä menee varmasti ihan vaan rentoutumiseen ja täällä Yantassa pyörimiseen. Voitte ehkä huomata, että laskelmissa ei ole terrakotta-armeijan näkemistä, jota useimmat Xi'aniin tulevat suunnittelevat. Olen kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut sitä mieltä, että terrakotta-armeija on erittäin turistirikaspaikka, ei ollenkaan Xi'anin nähtävyyksien parhaimmistoa. Tätini on käynyt Tampereen terrakottasotilasnäyttelyssä, eikä ollut erityisen kiinnostunut lähtemään katsomaan armeijaa täällä, joten todennäköisesti emme edes yritä sinne. Lisäjännitystä tähän vierailuun tekee myös tätini astma ja se, miten hän pärjää kiinalaisen ilmaston kanssa. Onhan täällä sitä saastetta ihan joka päivä, niin kuin kaikki täällä asuvat hyvin ovat tietoisia.

Katsotaan sitten parin viikon päästä montako näistä paikoista toteutui:)

Today I am swapping husband to my aunt, as my husband is off to work in 'Scotland Loves Anime', a two weekends festival in Edinbourg. My aunt arrives from Finland to help my life slightly with the little one and of course to see some bits of China in the meanwhile. I have some thoughts about the schedule for the next two weeks, I plan to pop some nice pictures of the sights of Xi'an which I haven't gotten yet and also just relax and take it easy. It's still quite summery in Xi'an, hoping for some sunshine and blue skies also for her visit. I'll report later on how many places did we manage to see while she was here. Of course astma and polution might be the combination that kills my plans, but we will take it one day at a time and see how life goes.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...