Oltiin jälleen osa koulujen syyslomasta Kainuussa, josta äitini on prosessissa muuttaa Jyväskylään.
Ihanaa on se, että olemme vielä päässeet vierailemaan pohjoisessa
lomillamme, sillä eihän Kajaaniin varmastikaan tule lähdettyä enää siinä
vaiheessa, kun tukikohtaa siellä ei enää ole.
Minulla on Kainuuseen sellainen viha-rakkaussuhde, niinkuin varmasti monella liittyen lapsuusaikansa asumispaikkakunnalle.
Olen siis asunut Kajaanissa vuodesta 1982 vuoteen 2000, jolloin muutin
opiskelemaan Jyväskylään. 18 vuotta! Käytännössä koko lapsuus ja
teini-ikäisyys aikani siis.
Nyt 18v myöhemmin, huomaan, että vieraileminen Kainuussa tuntuu lähinnä
nostalgiselta ja alan nähdä uskomattoman kauniita puolia entisestä
kotiseudustani, joita oli vaikea arvostaa, kun siellä elin.
Kävimme pienellä patikkareissulla Vuokatin vaaralla äitini, poikani ja äitini ystävän kanssa.
Sattui olemaan huikea sumuinen ja hieman aurinkoinen päivä ja metsässä oli ihanan raikas, kirpakka tuoksu!
Mieleeni tuli syksy 9 vuotta sitten Kanadassa. Kotiseutuni kauneudessaan
ehdottomasti vetää vertoja monille huikeille paikoille, joissa olen
matkustanut.
Ehkä se on niin, että täytyy käydä kaukana, jotta arvostaa sitä, mitä on lähellä.
Huomaan myös, että tänä syksynä, ehkäpä pienen Lapin vaelluksen myötä,
olen innostunut retkeilystä tavalla, joka ei ole aiemmin ollut osa
elämääni.
Metsästä saa niin paljon hyvää fiilistä, että olen mielissäni, että
tässä elämän vaiheessa olen löytänyt patikoinnin ilon. Ei se määränpää
vaan se matka.
Ehkä myös vuodet kiinalaisia, saksalaisia ja muita uikkareita
hyysätessäni olen viimein alkanut nähdä Suomen yhtenä huikeimmista
paikoista maailmassa. Hyvä niin. Parempi myöhään kuin...?
Vuokatin vaaralla on monenlaisia reittejä - pienille ja perheille ja
myös olympiaurheilijoille. Kaikille varmasti jotakin. Ja maisemat ovat
huikeat:)
Me kävimme vain pienen lenkin ja sitten paistoimme makkarat helpoimman
kautta eli lämpimässä kodassa, jossa edelliset retkeilijät olivat jo
sytyttäneet tulet valmiiksi.
Olipa mukava vierailla Kainuussa jälleen. Ehdin nähdä koulukaveriani
tyttärineen, käytiin uimahallissa ja jopa hieman ihmettelemässä Kajaanin
keskustaa.
Pikku muksulainen oli retkellä innoissaan.
Kaikenlaisia ihmetyksiä.
...Joihin hän pohti, et miten voisi kiivetä meidän huomaamatta.
Noo... Hyppyrimäki jäi sentään rauhaan, mut näkötorni sen sijaan...
Kelpasi kyllä kiipeilytelineeksi
Paremman puutteessa...
Äiti, saanko mää hypätä...?
Kajaanin keskustassa kävimme vielä pienellä vierailulla linnan raunioille...
Nekin olivat seiskaveen mielestä huikean ihanat - labyrintti, jossa voi kiipeillä ja juosta, mikäs sen parempaa. Mummille kiitos meidän passaamisesta jälleen kerran, mukavaa oli!
/Last week it was the Autumn holiday in Central Finland. This meant that after Dublin and Belfast, I travelled to the traditional location of Kainuu with my son and my mother. I have spent 18 years in Kajaani, but moved out 18 years ago. Since my mother is in the process of selling her house and leaving Kajaani, it means that the visits there will definitely be numbered. We hiked (read: walked) on top of 'Vuokatti', which was like a fairytale forest, ending up to a sausage over bonfire. So very Finnish! After the years of travelling the world and specifically of bringing guests like Chinese to Finland, I have started to truly appreciate the magnificent nature of what used to be my home region. I guess you take it for granted if it's just there... The amazing forests - the fresh air - yellow swamps and mist hanging over the ski jumping terrace... How beautiful is the world of this Finn, once again.
Sunnuntaina vaihdoimme maisemaa Belfastista
pohjois-Irlannista etelään, Dubiniin, tasavallan puolelle. Sillä syy,
miksi tulimme Irlantiin yleensäkään oli sunnuntai-iltana Dublinissa
esiintyvä brittibändi Suede.
Matka oli varsin idyllistä brittein saarten maalaismaisemaa:)
Joskus pitäisi kyllä päästä Irlantiin autoilemaan katsomaan rannikkoa.
Sellaiseen meillä ei valitettavasti ollut aikaa:( tällä kertaa.
Saavuimme
Dubliniin bussilla, koska junia sunnuntaina menee harvemmin, emmekä
olleet mitenkään erityisesti katselleet aikatauluja vaan siirryimme
rennosti, kun siltä tuntui.
Dublin on huomattavasti vetovoimaisempi ja iloisempi paikka kuin Belfast...
Mut sen olimme arvanneetkin.
Mitään
nähtävyyksiä emme kuitenkaan ehtineet nähdä, vaan suuntasimme
pubipäivällisen (Fish'n'chips!) jälkeen majoituspaikan kautta Bord Gais
teatterille, jossa matka tulisi viimein kohokohtaansa.
Ilmeet,
kun havaittiin, et kappas meidän paikat on eturivin keskellä. Juha oli
ostanut liput keväällä ihan vaan 'mistä vielä sai', koska Sueden
Euroopan kiertue myytiin useimmissa maissa loppuun todella nopeasti...
Lämppärinä oli "Jealous of the Birds"...
Mietimme,
menikö heidän biisinsä vähän tekotaiteellisuuden puolelle, mutta
totesimme, että molemmat pidimme tästä tuntemattomuudesta...
Mitä mieltä te olette? Katsastakaa you tubesta.
Mut sit se kontrasti siihen, kun illan varsinainen esiintyjä saapui lavalle... oli mieletön.
Ekana biisinä he vetivät kunnon mahtipontisen "As one",
jonka keskeiset lyriikat menevät, että "Here I am!"
Teatterin ekat 'kolme' riviä oli poistettu eli yleisöä mahtui kunnolla eteen hyppimään ja hillumaan.
Vaikka
olen monenlaisessa konsertissa ollut elämäni aikana niin tämä oli
lähtökohtaisesti aivan eri luokkaa hysterialtaan ja fiilikseltään kuin
mikään aiemmin.
Brett Andersonin lavakarisma...
Ei
tarvittu mitään gimmikoita. Toki valot ja pari riepua... Mutta kun
51-vuotias vetelee menemään niinkuin kakskymppinen heilutellen
mikrofoonin johtoa - on siinä jotakin autenttista rokkitunnelmaa...
Yleisö oli aivan messissä koko keikan jaloillaan.
Minusta tuntui hieman kuin varkaalta...
Suede
ei ole minulle ollut se 'the' uskonnollinen musiikkikokemus, mutta
aikalailla kaikille ympärilläni se on varmasti yhdeksänkytluvulla (ja
edelleen) se juttu.
Neli-viis-kuuskymppinen bilekansa kurotteli koskettaakseen edes hitusen Andersonin hikistä kroppaa.
Tämä mies antaa lavalla ihan kaiken.
Suede selvästikin 'on' Brett Anderson. Muu bändi todellakin jää hänen varjoonsa.
Mutta mikäs siinä...
Kun yhdellä energiaa piisaa.
Onhan tämän tason rock-konsertti inspiroiva kokemus.
Vaikkei osaiskaan kaikkien biisien sanoja:)
Mietin, miltä musta tuntuis, jos tää olis ollut Queen. Helppo ymmärtää, miltä näistä tyypeistä ympärillä tuntuu:)
Olen
kuitenkin onnellinen siitä, että sain osallistua muruni uskonnolliseen
kokemukseen. Olihan se ihan mieletön tällaiselle sivullisellekin:)
Kiitos kun otit mut mukaan, rakas <3.
/Last
weekend, we were attending the European tour of Suede, a British Rock
band who is still playing after almost 30 years of history. Yes they
have had a break there, but anyways. Suede is a very religious
experience for Juha and therefore he got the tickets already in March,
when the tour fast sold out... I felt like cheating a little because so
many of my friends have been bigger Suede fans than me and I got to
experience something that many others dream about... It certainly was
stunning! Brett Anderson's charisma is so vivid that the band needs no
gimmicks - old school act of playing and singing and him making the
audience jump, sing and dance. What a hysteria! What an amazing
experience! Thanks for bringing me with you <3.
