keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Minihiintoloma



En ole pitänyt hiihtolomaa vuosikausiin. Meillä oli perheen kanssa tapana käydä joka vuosi Ylläksellä kymmenen vuoden ajan, mutta lopetimme sen 2009, kun päätimme J:n kanssa alkaa säästämään maailmanympärysmatkaa varten.
Viime syksynä kuitenkin sattui niin, että kaunis Macedonialainen tytsykkä ilmoitti, että mennään muuten lappiin sit tänä vuonna...
No ihan lappiin asti ei päästy, mutta tyttöjen viikonloppua voi kuulkaapas viettää Sotkamossakin...
Ja överi insta-aamiainen maistuu ja näyttää yhtä hyvältä sielläkin...
Toki jos olet menossa Kainuuseen niin kannattaa laittaa rattiin nainen, joka on koko elämänsä rampannut tätä väliä...

Eksymisen todennäköisyys...? 100%... Ainakin jos seurue alkaa puhuttuaan ensin horoskoopeista, miettiä, et onks sillä koolla nyt sit väliä.
 Illalla laitettiin Juulin ihonhoitonaamiot naamaan... Mustapäistä eroon! Saunaa, seuraa, hyvää ruokaa... Mitä sitä ihminen elämässä tarvii...?
Sit lauantaina lähdettiin laskettelemaan.
Ai ekana vielä Macedonialainen aamuvenyttely.
Meidän airbnb oli aikalailla täydellinen.

Niin ja niin oli myös päivä rinteessä.
 Jaettiin tytöt puoliksi, osa lähti kylpylään.

Olen vissiin kerran laskenut sitten lapseni syntymän.

Mut en koko päivää koskaan.
Meillä oli miehisenä vahvistuksena mukana Manjan arskoilla tuunattu Otso:
Ja kylläpä maistui nämä lapsuuteni rinteet.
Se vauhdin huuma ja vuorelta alas heittäytyminen.
Se että tietää, että 9-kytluvun alussa hankitut sukset pitää edelleen mut pystyssä.
Ne tunnelmat, jossa hetkeksi jäät miettimään, millaista täällä oli laskea pienenä tyttönä Issun ja Karin kanssa. Joka talviviikonloppu.
Tää viikonloppu tuli niin tarpeeseen näiden ihanien leidien kanssa. En usko, että neljä ihmistä voisi mitenkään paremmin tulla keskenään toimeen. Ootte mulle rakkaat <3.
/So, it is the beginning of March, and in Finland, that means a skiing holiday. As I didn't quite have time for a full skiing holiday. Manja suggested in the Autumn that we should rent a cabin in Lapland... We didn't quite get to Lapland, but decided to do one weekend in Kainuu instead. Little man travelled with us and decided to stay with grandma in Kajaani, even though he would have also been welcome to spend the time with us in Sotkamo. 

I have not been downhill skiing almost at all since Tops was born. Manja, Otso and I, spent the whole Saturday skiing and it was brilliant. All the slopes of my childhood - throwing myself down the mountain again and again. The girls and I rented a Villa in Sotkamo from airbnb, and it was overall a top choice. Big sauna and bedrooms for all - plus the owners had definitely been to China for some years and then brought their stuff home from (probably Shanghai) their expat trip, putting it all to the holiday home. Somehow morning coffee tastes better from a Chinese cup to me. I wonder why... 

I am not sure how the weekend could have been any better. Or how four people could get along better. A little dancing, some wine, good music, good company... Not much more a person could want from life really. Love you a lot, ladies!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...