Jon Snown maisemissa

 Oltiin viikonloppuna Suomen mummilassa, Kajaanissa.

 Täällä Jyväskylässä lunta ei ole nähty moneen viikkoon, mutta Kajaanissa sitä on vielä hyvinkin läsnä.

 En tiedä, miten pohjoisessa onkin näin kaunista.

 Aurinko paistaa ja lunta sataa, taitaa tulla takatalvi.

 Toisinaan ikävöin Kajaaniin. Nimenomaan talven pituus oli se, mikä minua siellä viehättää. Jyväskylässä tänä vuonna talvi kesti n. 1,5kuukautta. Ei siis juuri mitään.

 Poikani ei ole talven lapsi. Häntä lumi vaan hämää. Se on jotain, jonka takia täytyy käyttää paksuja inhottavia hanskoja, joilla ei voi edes pitää kiinni autosta eikä omenastakaan.

 Minä kuitenkin olen niin Jon Snown morsian kuin olla ja voi. Lumi on aina kaunista ja turvallista.

Joko katsoitte Game of Thronesin neloskauden ekan jakson? Spoiler Alert!!!
Johan sitä onkin odoteltu, mutta nyt se on taas täällä. Jakson kuningatar oli kyllä Arya Starck ehdottomasti, go and get that pony, girl! Tyrion on edelleen ainoa täysijärkinen sakissa... Jamie Lannister on yhtä pettynyt kotiinpaluunsa vastaanottoon kuin minä olin hänen uuteen tukkaansa. Mutta kantava teema neloskaudella taitaa olla se, että mikään ei ole niin kuin ennen. Paitsi ehkä Sansan masennuksien masennustila. Lohikäärmeet alkavat olla kontrollin ulkopuolella jopa äitsykälleen... Khaleesin uusi kosija kilpailee Jon Snown kanssa parhaan tukan tittelistä, mutta onneksi Jonin asenne on niin ilahduttavan vakuuttava, että hänen paikkansa GoT karpaasien kärjessä ei järky.  Mieheni kutsuu tätä sarjaa osuvalla nimellä 'Tits and Dragons', ja kyllähän minun on ainakin tunnustettava, että olihan sitä jo ikävä.

So I went to 'the Wall' last weekend, meaning I went back to my long-time home town of Kajaani for a visit. It is way up North as you can say with the winter still looming on the landscape. It's unbelievably beautiful time of the year - sun and snow. My son doesn't like the winter much. It just means he cannot take off the gloves and hold his cars and his apple... But I on the other hand am a bride of Jon Snow - Winter all the way! Speaking of 'Tits and Dragons' as my husband calls Game of Thrones -  How did you feel about episode 1 of season 4? I was quite pleased with its pace. There was a nice fight by Queen of the episode Arya Stark and basically all the boring characters had been ousted to other episodes. This was the core of GoT, only those who are at the centre of action. I was not impressed by Jamie Lannister's new hair cut, but however Jon Snow's got new balls, which look good on him. Dragons will soon turn on Khaleesi, however her new beau has also great hair, so however insignificant he might be, she should at least give him a spin. On Season 4, nothing is the same - except maybe the fact that nothing good ever happens to Sansa Stark. Tits and Dragons, how we have missed you!

Checkpoint Week 1

 Viime viikolla kirjoittelin, että haluan ottaa ajankäyttöni haltuun tällä viikolla.

 Tavoitteena oli viskata tekosyyt hiiteen ja sanoa itselleen, että nyt oikeasti minä teen ne treenit, jotka suunnittelen. Suunnittelin siis kalenteriin valmiiksi viisi Roundi3.blogspot.com in reeniä. Jos jotain muuta tekisin niin se olisi ekstraa.

 Ja kappas kuinka kävikään, kaikki reenit mahtuivat ohjelmaan, vaikka ne vaativatkin välillä aikamoista hikoilua ja hampaiden kiristelyjä. Vika sunnuntain reeni tuli tehtyä teeveetä katsellessa kotona isin ja pojan katsoessa vierestä. J:n kommentti A:lle: "Your mother migh be kind of weird". No, tää tuskin tulee kellekään uutena asiana maailmassa. Mutta joo, sen lisäksi, että noita reenejä sain tavoitteen verran uppoamaan viikkoon, sinne upposi myös yksi pyöräily, yksi kävelylenkki ja jopa KOLME vauvauintia plus pieni puolen kilsan kuntouintikin. Enpä muista milloin olisin viimeksi ollut näin aktiivinen, joten täytyy kyllä vähän promotoida suoritusta... Palopuheet reenien suhteen toimivat siis hyvin.

 No mitenkäs muu elämä? Tavoitteena oli myös vähentää välipaloja ja iltapuputusta ja pitää ruokailut järkevinä. Tässä muutamia otteita lautasista viikon varrelta. Alla mun normivälipala/aamupala/iltapala eli raejuustoa, mehukeittoa ja rusinoita. Nam. Tähän en kyllästy.

 Okei truth to be told, viikolla on ollut myös vastoinkäymisiä. Maanantain punnerrusreenissä (jossa oli siis se 155 Burbeeta) toinen polveni aukesi... Tämä IIIiSo rakko on edelleen aika kivulias, enkä ole sen koommin punnerrellut vaan yrittänyt löytää muita reenejä.

 Väikkärin eteneminen ei ollut kyllä ihan sitä kymmentä tuntia, mut sanoisin, että ehkä puolet siitä ajasta, jonka olin siihen suunnitellut. MUTTA: Sain kuitenkin sen abstraktin lähtemään, joten ei ihan turha viikko. Nyt pitää miettiä et laitanko jotain kahden viikon päässä deadlinenä olevaan toiseen JUFO1 tason konferenssiin alalla... Se vaatisi jo 6-8 sivun panostusta ja vielä loma-ajalla... Täytyy miettiä asiaa lisää, onko rahkeita vai ei. Ainakin blogi siitä kärsii, mut toisaalta, väikkäri on vaan tää yks.

 Viikonloppuna sorruin syömisten osalta välillä herkuttelemaan. Söin esim puolet noista perunoista tosta yläkuvasta. Söin jäätelöä ja 4kpl suklaa-manteleita. Öh, saapa nähdä, miten painonkehitys huomenaamuna näyttäytyy vaa'alla. Tän aamun Kajaanivaaka näytti +400g viime viikosta, mut siihen ei voi luottaa, sillä se on kuitenkin eri kun mun normaalivaaka. Viikon varrella paras tulos on ollut -1,5kg! Katsotaan tuhosiko Kaijaani mun painonpudotushaaveen tältä viikolta vaiko eikö.

 No sitten katselmus ensi viikon tavoitteisiin. Edessä varsin haastava viikko, sillä mun loma alkaa keskivikkkona.

 Tää tarkoittaa käytännössä sitä, että kolmen päivän reenit saa  ehkä tehtyä kotiolosuhteissa mut sitten pitäis kyetä jumppaamaan mummolassa. No, mummolassa on tilaa, kun vaan saisi kehitettyä jonkun rytmin, että missä vaiheessa päivää se jumppa sit ois. Lisäksi anopin sapuskat on tietyllä tapaa haasteellisia - ei niinkään, että siellä olisi kovin paljoa epäterveellistä tarjolla, mut protskujen määrä saattaa olla vähän hintsu. Esim. aamiaisella hän usein tarjoaa vaikka pelkkää paahtoleipää ja marmelaadia... Elikkä täytyy miettiä, että otanko heraa mukaan pussissa vai miten pärjäilen. Katsotaan nyt.

 Mut suunnitelmallisuudella voi saada paljon aikaiseksi! Menen huomisaamuna InBody-kehonkoostumuksen mittaukseen, koska minua kiinnostaa rasvaprosentin määrä yms. Ja olishan se kiva katsoa vaikka puolen vuoden jänteellä, että millaista tulosta saisi aikaan, jos pitkäjänteisesti reenaisi. Ajattelen, että tämä saattaisi pitää yllä reenimotivaatiota, vaikka tiedostankin, etteivät ko. mittaukset naisilla usein pidä täysin paikkaansa, koska meillä saattaa hormoonitoiminnan myötä heitellä kehon koostumus niin kovasti. No, joka tapauksessa, yritän seuraavalla kerralla muistaa syödä edellispäivänä suunnilleen samalla tavalla ja myös tehdä mittauksen maanantaiaamuna tyhjään mahaan. Katsotaan miten käy. Onks musta 50% rasvaa, sepä kiinnostavaa...

So last week I decided to get rid of all the excuses for not doing the things in my life which I want to do. Two of these things were: Excersising and PhD. So I planned to make 5 trainings plus do 10h of PhD work. The excersising was a success! I managed that and much more: 3 swims with Tops and family, one bike ride, one walk etc. Great active week. PhD however didn't receive exactly the same amount of enthusiasm, but I did managed to put an abstract to a conference, so that's something. Now on the coming week, I have got a holiday lined up from Wednesday all the way to Easter 10 days in UK. Let's see if I'll spend them actually doing another paper for another conference...

Korvaamatonta seuraa

 Tänään ollaan matkalla pohjoisessa. Jotenkin ihmeellisesti edellisestä Kaijjaanin visiitistä on 9kk! Ups. No, onneks kesä on tulossa... Tällä kertaa ollaan reissussa ihan koko perheen voimin, kun lapsen hoitopäivät mahdollistaa töiden tekemisen viikolla ja isikin pääsi ekaa kertaa kolmeen vuoteen mukaan... Aina aiemmin on sen tarvinnut tehdä töitä, kun on viikolla vahtinut muksua.

 Matka kului rattoisasti podcasteja kuunnellen, tosin poikanen oli aika väsynyt syötyään kuusi jättiperunaa ja seitsemän muumikeksiä. Voisi kuvitella, että ihminen, joka on koko elämänsä ravannut Kajaanin ja Jyväskylän väliä (minä) osaisi navigoida tämä matkan vaikka silmät kiinni. Kuitenkin tein jo alkumatkasta katastrofaalisen navigointivirheen, jossa läksimme Viitasaaren, emme Kuopion kautta kohti kotikontuja. Pielavedellä tämä errori kumuloitui ja päädyimme ajelemaan 40minuuttia ihanaa päälystämätöntä routavauriotietä, jonka aikana pikkuinen alkoikin sitten voida pahoin. Minun moka.

 No, maisemat Suomen keskellä olivat huikeat ja kyllä 'True Detective' sarja vilisi mielessäni. Minkähänlaisia murhamysteerejä siellä maalaismaisemissa ja metsissä pyöriikään... Iisalmeen päästyämme pysähdyimme marja-haassa vaihtamaan A:lle yöppärin päälle. Sitten se iski - Se tunne, kun joku oksentaa korvan täyteen muumikeksiä ja perunaa. Tietty myös työjakku sai kauniin kuorrutuksen. Vanhemman elämän huippuhetkiä siis. Sukevalla sitten nukahdettiin ja nyt nautiskellaan vaihteeksi Kaijjaanin mummin seurasta Pohjoisessa.

So, last night I run into one of the highlights of my time as a parent when my navigational miss in between Jyväskylä and Kajaani turned into a travel sick baby, who skillfully vommited my ear full of moomin bisquits and potatoes. Oh, yeah, this is the good stuff. However, we did manage to get back to Kajaani with no more incidents on the way - it's been 9 months since me and Tops were here and 3 years for J who has been working all weekends and holidays since being a Tops-care dad during the days. Today we have already had a hair cut of a smallish finn and planning to get some swimming done before the sun sets. Kajaani has got a new swimming hall to try out.

Työvaatekaapin kulmakivet

 

Tänään ajatuksia liittyen työpukeutumiseen. Lainasin tällä viikolla työkaveriani, jonka vaimo on myös hyvä ystäväni ja fellow-blogaaja, ottamaan minusta asukuvia arjessa. Kiitos Philipp! Ja kiitos Saralle erinomaisesta koulutuksesta tämän kuvaajan suhteen. 

Näin vanhemmalla iällä olen alkanut kiinnittää huomiota pukeutumiseeni. Ajattelin kirjoitella aiheesta, että mitkä ovat minun työpukeutumiseni kulmakivet. Eli siis sellaiset vaatekappaleet, joita voi vetää päälleen miten tahansa ja silti näyttää tarpeeksi vakuuttavalta sekä yliopistotoimistolle että asiakaspalavereihinkin. Teen siis töitä myös yritysrajapinnassa, mutta toki pääasiallisesti opiskelijamaailmassa.

Yliopistolla työntekijöiden pukeutuminen vaihtelee todellakin laidasta laitaan. Osa on hyvinkin asiallista, osa taas lähempänä opiskelijoiden asustusta. Itse en ole kokenut, että minun tarvitsisi 'erottua' opiskelijoista, vaan minulle on luonnollista harrastaa sekä ns. Farkut ja villapaita-tyyliä, että sitä jakkutyyliäkin.

Joten tässäpä minun työvaatekaappini kulmakivet:

Värit:
-perusvärit: musta, valkoinen, navy-sininen, kiinan punainen, konjakki ja harmaa
-jokin selkeä ja kylläinen tehoväri, esim Neon punainen, burgundy, violetti, sähkönsininen tai veden vihreä

(pahoittelut, tästä outfitistä ei ollut muita kuin tää punnerruskuva)

1. Siniset farkut (tummat talvelle ja vaaleat kesälle)
2. Valkoisia toppeja (valoa kasvoille)
3. Musta kynähame
4. Musta ja navy bleiseri
5. Mustat ja konjakin väriset saappaat/nilkkurit, kesällä mustat mantelikärkiset korkokengät
6. Musta/ruskea vyö ja laukku
7. Pikkumustamekko
8. Valkoinen paitapusero

(c) Henri Pirkkalainen

Näillä pärjää jo melkein tilanteen kuin tilanteen. Itse tykkään kuitenkin pukeutua myös hieman mukavuusalueen ulkopuolelta - niin että mukana on jotain jujua, joka voi olla joku väri tai kuosi tai vaikka villinväriset sukkikset. Yritän pukeutua vartalotyypilleni sopivasti - koska minulla on leveä lantio, mutta kuitenkin siihen verrattuna inhimillinen vyötärö - käytän mielelläni farkkuja tai kynähameita. Kellohameet saavat paksut koipeni levenemään, kun taas korkokengillä saa hieman illuusiota ja huomiota pois paksuista pohkeista. Jakut sopivat rintavalle ihmiselle hyvin, samoin vartalonmyötäiset t-paidat. Kaula-aukkona käytän yleensä joko venettä, veetä tai vaakasuoraa kaula-aukkoa. Minulle ei sovi esim. kilpikonna tai poolokaulus lainkaan, ne saavat yläruumiin näyttämään luonnottoman isolta. Samoin telttamallit eivät minusta usein sovi rintavalle ihmiselle, koska niistä tulee sellainen fiilis, että yläruumis on pelkkää palloa - mutta tää on tietysti mun oma mielipide. Mitä te tykkäätte pukea töihin?

(c)Snezana Markowich:)

So today I write about what I like to wear to work, what are my go-to items for work wear. I work in a university where you have almost no dress-code. Well - I guess you should at least wear *some* clothes... But the outfits go between student-like and business-like. I like to wear in between.  

My basic colors are black, white, navy, grey and china red.
Then the effect colors can be something like neon pink, coral, electric blue or sea green - depends on the season. 

'(c)Tore Höel

My corner stone items are:

1. Blue jeans (Dark for winter, light for summer)
2. White tops (light to the face)
3. Black pencil skirt
4. Black and navy jacket
5. Black and conjack colored shoes & heals
6. Same colored belts and bags
7. Small black dress
8. White shirt

This set gives you at least two weeks of combinations plus you can add some spice with a special item of color or texture. I try only to wear pencil skirts because my hips like them and because of my breasts I can't wear very high neck lines. I think it's important to recognise what are the types of clothes that fit your body type and then go with those. I don't think that tents are the answer to large breasts for example - those make the whole upper body look extremely larger than it actually is. What  do you like to wear to work?

Keväisessä pääkaupungissa

 Tulipa viime viikolla pyörähdettyä keväisessä pääkaupungissamme.
Helsinki näytti parhaita puoliaan - aurinko paistoi ja kaunista oli.

Illan suussa kävimme Radisson Seasidessa illallisella.

 Kuitenkin yövyin tuttuun tapaan Mikonkadulla. Jos hotellihenkilökunta sanoo, että "tervetuloa takaisin" - se tarkoittanee, että yöpyy jossain hotellissa tarpeeksi usein. Edellisviikolla oli tilanne, jossa olin pojan kanssa aulassa. Mukana minulla oli myös kolme miespuolista ystävääni, jotka tulivat illaksi hengailemaan huoneelle (koska se nyt sattui olemaan lapsen kannalta kätevämpää kuin yrittää sinnitellä jossain ravintolassa, jossa hän ei saisi liikkua vapaasti). Pyysin respasta, voisinko jättää aviomieheni avaimen respaan, koska hän tulee myöhemmin lennoltaan... Henkilökunta nosti hieman kulmiaan, mutta sanoi, että tottahan toki. Seuraavana aamuna pyysin, että josko voisin jättää yhden mustan niittikoristeisen teepaidan respaan, koska ystäväni unohti sen huoneeseemme eilen... Sama mies oli ollut 24 tunnin vuorossa ja sanoi taas, että sopii. Että sellaista menoa sit tällä kertaa. Jälkikäteen mietin, että he näkevät varmaan kaikenlaisia järjestelyitä...

 

 Rautatien torilla voi edelleen luistella.

 Tornin terassi siintää auringonlaskussa. Kyllä mulla vielä on joskus aikaa lähteä sinne coctaileille, eikös niin?

 Tällä kertaa sain yöpyä isossa sängyssä ihan itsekseni - mitä luksusta!

 Review päättyi sen verran ajoissa, että ehdin pikavisiitille shoppailemaan Stockalle!

 Noh, mitään en sentään ostanut, vaikka kieltämättä olishan siellä kaikkea kivaa ollut.

Kuten nyt vaikkapa tää nahkatakki... Mut nahkatakkien suhteen mä oon sitä mieltä, et siihen haluan panostaa ja olla varma, että tää on nyt sitten SE OIKEA. Sekä musta että konjakin värinen olisivat kyllä hakusessa, joten katsotaan nyt. Pitäis varmaan alkaa säästää niin sen sit joskus saisi.

 Arjen lukus mulle oli sushit Stockan Delistä mukaan junaan ja viimeiset Olivia + Costume, jotka sai samaan hintaan. En oikeestaan juurikaan enää osta aikakauslehtiä, mut sorruin nyt hömppään, täytyy joskus hemmotella itseään.

Onhan se pääkaupunki aika kiva paikka ja tykkään siitä erityisesti näin - parin päivän annoksena ja aurinkoisena. Ihanuutta on tuoreet ruoat ja palvelut ja tietty ystävät/sukulaiset. Mutta kyllä mä oon Jyväskylän tyttöjä, enkä täältä hevillä pääkaupunkiin muuta.

I made a Spring visit to our lovely Capital, Helsinki last week. It was a work trip, so not much could be fit in, but I managed to walk around quite a bit as well as a small shopping trip to Kamppi and Stockman. I like Helsinki like this: Fresh breeze and lovely sun. Radisson is always a welcoming place to stay. Hopefully next time I will have time to see some friends as well.

Autismin tietoisuuspäivä

 

Tänään vietetään maailman Autismin tietoisuuspäivää. Niinpä ajattelin vähän kirjoitella ajatuksiani aiheesta.

 Kaksi kuukautta sitten tietoisuuteni liittyen autismiin oli lähellä nollaa. Olin katsellut ysärielokuvan 'Rainman' ja pari vuotta sitten valmistellun Claire Danesin tähdittämän tv-elokuvan 'Temple Grandin' samannimisen ihmisen elämästä. Kuitenkin minun käsitykseni siitä, mitä autismi on, oli erittäin rajoittunut. Niinpä 5.2.2014, kun ystävällinen lääkärisetä sanoi taikasanat: "Kyllähän tämä autismilta vaikuttaa", olin vähintäänkin puulla päähän lyöty.

 

Ensimmäiset ajatukset olivat pelkoja tulevaa kohtaan ja surua lapsen tulevista vastoinkäymisistä. Koen, että tämä oli luonnollista - enhän tiennyt aiheesta oikeasti paljoa mitään. Ja koin, että "en tunne yhtään autistista ihmistä". Niinpä omalta osaltani haluan auttaa lukijoitani nyt. Ehkä teille ei tule vastaan tilannetta, jossa lapsenne oireet sopivat autismin kirjoon, mutta melkein 100% varmuudella uskon, että jossain elämän vaiheessa teitä vastaan tulee ihminen, joka on autismin spektrillä. Haluaisin kertoa, että nämä tilanteet ovat jokapäiväisiä, sillä autismi näyttäytyy niin eri tavoin. Useimmat autistiset aikuiset näyttävät ihan tavallisilta ihmisiltä. Joillakin heistä voi olla erikoislahjakkuuksia tai he saattavat olla todella älykkäitä.  Heitä kuitenkin yhdistää se, että arjen sosiaaliset tilanteet ovat heille haastavampia kuin muille.  Autismissa ei minun mielestäni ole mitään pelättävää. Autistisen ihmisen kanssa voi käyttäytyä ihan luonnollisesti. Hän saattaa käyttäytyä normaaleista sosiaalisista malleista poiketen, mutta niissä tilanteissa on hyvä miettiä asiaa hänen kannaltaan: Voi olla, että autistinen aikuinen ei pysty tekemään jotain asiaa tietyllä tavalla, sillä on rutinoitunut tekemään sen vaan omalla tavallaan. Sellaisessa tilanteessa ei kannata hermostua vaan miettiä, voinko minä joustaa tai mahdollisesti keskustella asiasta autistisen ihmisen kanssa - ehkäpä joitakin lukkoja voidaan myös avata toisen näyttämän esimerkin kautta. Autistiset oppivat yleensä tehokkaasti esimerkiksi visuaalisesti, jolloin kädestä pitäen näyttämällä tilanteesta voidaan selvitä hienosti. Huomaa, että kaikki autistiset ovat erilaisia. Mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Jokaisen kanssa on löydettävä oma tapa.

 

Lapsen kanssa taas haasteet voivat olla toisenlaisia. Kun kohtaat vaikkapa minun poikani, hän näyttää aluksi ihan tavalliselta pojalta. Sitten kuitenkin nopeasti huomaat, että hän ei kiinnitä muihin ihmisiin juuri mitään huomiota, ellei halua heilta jotain, halua käyttää heitä ikäänkuin välineinä. Hänen kanssaan ollessasi, käytä erityistä huomiota siihen, että saat hänen huomionsa kohdistettua siihen, mitä haluat hänen kanssaan tehtävän. Jos hänelle juttelee, täytyy painokkaasti sanoa hänen nimensä ja kokeilla, saisitko katsekontaktia. Pienten tavaroiden kuten autojen tai omenoiden/pallojen kautta hänestä saa kaverin, mutta jos haluat hänen kanssaan syvällisempään tuttavuuteen, tulee sinun todella mennä hänen tasolleen ja herätellä häntä hänen omasta maailmastaan. Musiikki ja laulut ovat siihen hyviä juttuja, mutta ymmärrän, että normaalitilanteessa sellaisia ei oikein vieraiden lasten kanssa tule harrastettua. Käsillä taputtaminen on yksi hyvä keino saada hänen huomiotaan keskittymään sinuun. Ehkä tärkeintä on ymmärtää, että myös autistisen lapsen tai aikuisen kanssa voi jakaa asioita ja hetkiä, vaikka se onkin vähän normaalia kanssakäymistä hankalampaa. Se vaatii sinulta hieman enemmän - mutta toisaalta, jos samalla oppii ymmärtämään maailman erilaisuutta ja erityisyyttä - eivät ne taidot ole ollenkaan hullumpia kompetensseja oppia nykyihmiselle. 

Today it's the Annual World Autism Awareness Day. I wrote today about my thoughts on Autism. About two months ago, A doctor told me that my son's symptons fit the Autistic Spectrum. I had no idea at that point, what it actually means. This day is about those people like me, who have no idea what Autism actually is, because it *does not touch my life*. Well... I dare to say that pretty much all people face Autism in their lives. They just have not been told that there is various types of Autism around. Two basic ends of the spectrum are called the Asperger's syndrome and Classic Autism. Both are considered to be Autism. I for one had the thought that Autistic means a person with really deep problems of social communication and huge tantrums. I would say my son has neither. He simply just doesn't speak and likes his own company. 

Autistic have very little motivation towards human interaction, which causes usually problems of communication, speech and learning. Autistic often like structure and rules and it's easier for them to understand what is going on if things move along in their usual way. In their world, there is 'the right way' and 'the wrong way' of doing things. Possibly the way things have always been done. However, this does not mean they are incapable of learning new ways - it just is more challenging for them and you can help them with that. You can give them time and structure and make the changes small enough to fit their daily routines. I would say there is nothing to be feared in meeting an autistic person. What causes confusion is that you meet an autistic person but don't understand why they are behaving the way they are. It's easier to adjust your expectations if you know what to expect from a person. And all Autistic are different, what works with one might not work with others. You need to find a way with the person you are dealing with. But I challenge you to think: Autistic are everywhere - they are company directors, they are teachers, they are firemen, they are sellers. Odds are you have some in your life. Have you bumped into a social situation which was challinging for you, but you didn't know why the person was behaving the way they did? Some of those people are Autistic. 

With my son, if you meet him - he looks normal at first, but then you realise that actually he doesn't pay much attention to people at all. And he doesn't really speak. If you want to connect with him, you need to work a little extra. It's not impossible. Make sure you get his attention: You can try something like clap your hands, or say "A - I am talking to you" and make sure he looks at you. Show him an item that he desires (like a car or an apple) and work through that. My son is capable of human interaction and even playing with a person, but he needs your help to do so. He needs you to motivate him out of his little world. 

When meeting and interacting with the autistic - what you might learn in this experience yourself, might be a valuable lesson also for you about the different wonders of the world.

Lounasravintola: American Diner

 Lounasravintolapostaukset Jyväskylästä jatkuvat. Tällä kertaa kokeiltiin lauantailounasta American Dinerissa, joka saapui J-kylään viime kesänä.

 American diner sijaitsee entisen Pizza RAXin tiloissa, asemakadulla, joka on siis se katu, joka johtaa kauppakadulta alas vanhalle rautatieasemalle. Ihan keskustassa siis ollaan ja parkkeerata voi Sokoksen parkkihalliin, jossa saa 'ilmaiseksi ekan tunnin' S-etukortilla, jos ostaa jotain. Melkein ilmaista siis jos on vaikka maitoa tarpeen ostaa kotiin. No joo. Mukana testaamassa mulla oli kohta kolmevuotias nirsosyöppäri, joka joskus kieltäytyy syömästä yhtään mitään ja lisäksi mieheni.

Meille perheenä on aika tärkeää, että paikasta löytyy joku leikkinurkkaus, jotta vanhemmat 'saattaisivat' saada syödä oman ruokansa edes hieman rauhassa. No, sellainen löytyi ja se jaksoi kiinnostaa n. 10minuuttia, jonka jälkeen poika halusi alkaa juosta koko Dinerin pituudelta... Eli leikkipaikassa voisi olla aita... Ihan vaan vinkkinä... Noh, plussaa että oli jotain edes. Lapsia oli myös huomioitu niin, että lasten annokset tulivat aikuisten annoksia nopeammin pöytään ja ranskikset olivat kivassa auton muotoisessa pahvilautasessa. Se kiinnosti jonkin aikaa. Minä tilasin halloumisalaatin ja mies pekoniburgerin. Lapsi söi oman annoksensa mielellään, maitoa ja perunoita. Aikuisten annokset sen sijaan olivat noh, hyvin suomalaisia... jäävuorisalaattia, pari melonin palaa ja sellaista. Viime viikolla kävimme Banthai Delissä ja luulin, etten voi enempää pettyä ja no, olihan tämä siihen verrattuna parempi. Kuitenkaan en maksaisi sitä 35eur/kolmen hengen eväät näistä, eli tuskinpa tulemme tuonne menemään uudestaan. Oikeastaan ruoassa ei ole mitään muuta vikaa kuin että se ei maistunut miltään ja salaatti oli vaikea syödä lautaselta, johon se oli laitettu... Että silleen. Mieheni sanoi, että on vaikea epäonnistua burgerissa, mutta tällä kertaa se oli tehty. Jyväskylässä jos Burgeria haluaa syödä niin menisin mielummin Gringos Locosiin tai Amarilloon, näin se vaan on. Varmasti on suomalaisia, joiden makuun tällainen ruoka on hyvää - itse pikaruokana suosin kuitenkin Subwayta tämän kokemuksen yli minä päivänä tahansa. Halvempaa ja maistuu joltain!

So last Saturday we went to the American Diner for lunch with the family. It was pretty child friendly place: The children's menu came faster than adoult's, there was a small play area and they actually had something that Tops would eat: Milk and chips (this is a victory when he is concerned). Unfortunately the food was very *finnish* with no taste at all. It's not everyday that you can make *bad* burgers - I mean, it's a burger. How hard can it be? In Jyväskylä however, I would go to Gringos Locos or Amarillo for a burger, they have proven out to be much better than this. Another disapointing culinaristic experience in Jyväskylä. What else is new:(