keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kasvatusfilosofiaa

 Olen jälleen kerran reflektoinut sitä, mitkä asiat minun elämässäni mättää ja toisaalta, mitkä asiat haluaisin opettaa lapselleni. Niinpä listasin ajatuksia ja uskomuksia, jotka toivoisin minulla olevan kunnossa, mutkun eivät ole.

1. Suhtautuminen ruokaan ja syömiseen - Haluaisin, että lapseni suhtautuisi ruokaan niin, että hän "Syö elääkseen" eikä toisin päin. Haluaisin, että ruoka olisi hänelle polttoainetta, ei lohtua suruun tai tilanteeseen, joka muulla tavoin tuntuu vaikealta. Minun on ehkäpä mahdotonta enää muuttaa omaa ajatteluani niin, että en näkisi lautasellani nautintoa/lohtua, mutta ehkäpä voin olla tarjoamatta hyvää ruokaa palkinnoksi lapselle, vaan sen sijaan tarjota hänelle jakamatonta aikaani, se lienee paljon terveellisempää. Valitettavasti omassa kasvatuksessani vain toinen vanhemmistani tuki tällaista ajattelua ja se toinen oli se, jota kuuntelin.
 2. Oman riittämättömyyden korvaaminen rahalla - Haluaisin, että lapseni ei opi siihen, että rahalla voisi mitenkään korvata aikaa, jota vanhempi ei anna hänelle. Ei lelu voi korvata sitä, miltä tuntuu, jos aikuinen on oikeasti läsnä. Olen miettinyt tätä asiaa, koska päätin, että maksaisin jollekulle siitä, että joku siivoaisi meillä. Mietin, että siivouksessa tai kodinhoidossa lopulta ei ole kyse siitä, että pitäisi olla siistiä vaan siitä, että molemmat osallistuvat kotitöihin ja kohtuudessa määrin. Tämäkin asia on pohjimmiltaan minulla pielessä.
3. Kotitöiden tekeminen rutinoituneesti - Haluaisin, että meillä olisi siivouspäivä ja selvät sävelet liittyen siihen, miten ja milloin meillä siivotaan. Ja että lapsenikin oppisi nämä asiat rutiinin omaisesti, jolloin hän osaisi tehdä niitä asioita isona aivan itsestään oikein, ilman, että niiden toteuttamiseen tarvitaan todella paljon energiaa, tuskaa ja kyyneliä.

Toistaiseksi lapsestani on tulossa minua huomattavasti parempi yksilö. Mutta katsoo nyt sitten - Olen varma, että kaikki kasvatus epäonnistuu tavalla tai toisella. Minun vanhempani tekivät parhaansa ja mielestäni minä olen kohtuullisen täysjärkinen ja useimmiten tasapainoinen tuote. Toki, osa prosesseista mättää, mutta kuitenkin ehkä vähäisempi osa kuin jollain toisella. Jos kaksi asiaa saisin itsessäni muuttaa, muuttaisin suhtautumiseni ruokaan ja kotitöihin. Kuitenkin ajatukseni niihin liittyen asuvat niin syvällä, että en ole varma, voiko niitä koskaan todella muuttaa. Ainakin olen yrittänyt suurimman osan aikuisiästäni ja tulokset ovat edelleen miinuksella.

I was thinking which things I'd like to change in myself and also what kind of thinking would I like to encourage in my son. There's two main problems in me, which are a) my attitude towards food and b) my attitude towards cleaning and household chores.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...