torstai 13. kesäkuuta 2013

Romanttinen, merellinen, itämainen terassityyli

 Puutarhakalusteet

Meillä on edelleen lainassa setäni muovinen puutarharuokailuryhmä. Sillä ollaan pärjäilty, koska ylimääräiset rahat on aina tullut priorisoitua johonkin muuhun tarkoitukseen. Silti haaveilen omasta kalustosta. Puutarhakalusteissa minua miellyttää parikin erilaista tyyliä: romanttinen, merellinen ja itämainen. Lopputulos on tietysti sellainen tyylien sotku!
  Kävin viikonloppuna viherlandiassa ihastelemassa heidän tarjontaansa. Window shoppailua se oli, en tällä hetkellä etsi tositarkoituksella
 Sieltä löytyykin yllättävän kiinalaismaisia kivipylväitä, niiden roudaus viherlandiasta on toki kympillä helpompaa kuin vaikkapa Xi'anista.
  Minua miellytti heidän valikoimissaan etenkin rautaiset portit - meidän puinen portti ei ole oikeasti portti lainkaan, se on lähinnä lautaluukku, jonka tehtävänä on peittää aukko pensasaidassa. Tulen siitä ruohonleikkurin kanssa kerran viikossa, muuten käytämme sivuovea.
  Tähän mieluusti hankkisikin portin. Siihen mahtuisi isompikin, mutta tuo takana oleva erittäin epäesteettinen lyhtyufo on juuri väärässä kohdassa. Pitäis varmaan kutsua sähkömies, jos lähtisin tälle linjalle.
Viherlandian kivilyhtyjä:
 Sen lisäksi siellä oli tietysti muitakin kivoja kalusteita kuten rautatuoleja ja pöytiä, kukkaruukkuja ja lyhtyjä. Oon aivan heikkona lyhtyihin, mä oonkin päättänyt olla ostamatta yhtään lyhtyä lisää. Rautatuoleissa on se ongelma, että en usko niiden kestävän käytössä, niin kauniita kuin ovatkin.
 
  I  am contemplating new furniture for my patio. My favourite styles are romantic iron, white-red-blue navy style and of course Far East. So it's a mess! This time my shopping was purely window level - inspiring, but not tiring for the wallet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...