Manniskylä 450 vuotta

Tänä kesänä olen lomaillut Suomessa. Kotiseutumatkailukohteenamme oli viime viikolla Keuruu ja Manniskylä. Siellä nimittäin vietettiin kylän 450-vuotisjuhlia suorastaan Suomi-elokuvamaiseen tapaan. Äitini ja tätini ovat viettäneet lapsuutensa kesät täällä maatilan töitä tehden. Heidän mummonsa oli näet ollut piikana Kalliomanniloiden tilalla.

Tämä kylä on sinänsä erikoinen paikka, että kylällä asuu edelleenkin 450-vuotta sitten tänne talonsa rakentaneen Lauri Mannisen jälkeläisiä. Niinpä näihin juhliin oli saapunut arviolta 70-90 kyläläistä, joista monet ovat keskenään sukulaisia. Naiset olivat pukeutuneet kukkamekkoihin ja miehet raitapuseroihin. Päivä oli armottoman kuuma. Auton lämpömittari näytti 33C ja moni vahnemmista ihmisistä oli varmaan jäänyt tulematta kuumuuden takia.

Seremoniat alkoivat vanhojen tapahtumien muistelupuheilla ja uuden Pihlajan istuttamisella alkuperäisen ensimmäisen talon muistomerkille. 50 Vuotta takaperin samalle paikalle oli istutettu kaksi tammea. Runojakin lausuttiin, mutta ohimenevä traktori piti huolen siitä, etten itse kuullut siitä juuri mitään. 

Seuraavaksi siirryimme Ollilan sillalle, vanhalta nimeltään ‘Lemmen sillalle’, joka oli rakennettu 1969 eli täytti nyt 50 vuotta. Siltavanhus vietti siis myöskin merkkipäiväänsä. A käytti tilaisuutta hyväkseen ja pulahti uimaan sillan viereiseltä hiekkarannalta. Sillalla järjestettiin oikein perinteiset suomalaiset siltatanssit ja siitä siirryimme sitten pikkuhiljaa kahville ja pullalle. 

Äitini ja tätini olivat elementeissään tavatessaan vanhoja lapsuuden aikaisia ystäviään ja jopa niitä ‘lapsia’, joiden lapsenlikkoina olivat olleet nuoruutensa kesinä. Nyt toki näillä ‘lapsilla’ oli jo omia lapsenlapsia… Päivä oli ihana ja tunnelma erittäin maalaisromanttinen. Lähdimme illansuussa kotiinpäin hyvillä mielin. Poikanenkin oli päässyt sekä mönkijän että punaisen moottoriveneen kyytiin. Täydellinen kesäpäivä <3.

/One of the summer holiday days in Finland took us to Manniskylä. This is a village where my mother and aunt have spent their youth summers, working as ‘maids’ for the mansion. Their grandmother was a maid of the house so it was expected of them to go and work there every summer taking care of children, doing the dishes, feeding animals, collecting hay etc. This village had its 450 year anniversary this year and this we celebrated with around 70-90 persons. What is specific for this area is that the offspring of that first guy, Lauri Manninen, still inhabit this village. We had the perfect Finnish summer day with Finnish summer activities: Even dances on an old bridge - swimming, coffee and poems. My mother and aunt really enjoyed socialising with so many old friends… And Topfish managed to get a ride with a motor boat as well as a rover of some sort. It was 33C, but certainly something to remember when the dark winter days come by….  

Kihloissa

Oli kuuma heinäkuun lopun päivä vuosi sitten Dubrovnikissa. Taivaalla tapahtui jotain kummallista - kuun pimennys. Eikä mikä tahansa kuunpimennys. Se pisin, joka tapahtuu 2000-luvulla. Tämä kyseinen kuunpimennys kesti tunti 43minuuttia ja samalla Mars sattui olemaan niin lähellä maata, että sitä tapahtuu vain kerran 25000 vuodessa. Katseltiin pimennystä.

Niinpä sinä sanoit: ”kun kerran noi taivaankappaleet on tolleen linjassa vain tänään niin se varmaan tarkottaa sitä et menisiksää mun kanssa naimisiin..?

0_o

Huh.

Tää ei nyt ollut se mitä mulla oli mielessä kun varasin matkan Kroatiaan. Tohon vastauksena varmaan kaikki maailman ihmiset haluu kuulla että ”voinko mää miettiä hieman..?”.

Sattumoisin, se oli mun 11. Hääpäivä. Ethän sää sitä tietenkään tiennyt, että se oli just se päivä. Mää olin hakenut avioeroa toki 4kk aiemmin mut harkinta-aika ei vielä ollut ohi. Siinä hetkessä fiilikset avioliitosta oli vähintäänkin ristiriitaiset. Mun ajatukset teininä ja kakskymppisenä oli olleet hyvin pinkkiset. Niihin kuului isot valkoiset häät ja happily ever after. Mut nyt kolmekymppisenä - haluaisinko mää mennä uudelleen naimisiin..? Ja mitä avioliitto tarkoittaa yleensäkään? Onko kyseessä ihminen, jonka kanssa olet elämäsi loppuun asti...? Haluatko luvata sen jumalalle tai saatikka seurakunnalle, joka on täynnä rakkaita ystäviäsi ja sukulaisiasi...? Ainakin olen tullut skeptisemmäksi, realistisemmaksi sen asian suhteen, että suhteet kestävät sen minkä kestävät ja hyvä niin. Mihinkään suhteeseen ei tarvitse jäädä 'kärsimään' vaan elämässä voi valita myös muita teitä. Toisaalta tiesin, että sinun suhtautuminen avioliittoon oli sama kuin minun: Siihen asti kun meistä molemmista siltä tuntuu. Ei pakolla siihen asti kun kuollaan tai erotaan.

Ajoimme seuraavana päivänä Montenegroon. Mietin asiaa matkalla. Kun pääsimme perille ja sukelsimme airbnb:n uima-altaaseen, ei ollut enää vaikea sanoa kyllä. Kyllä, minä olen ”all in” tässä suhteessa ja kyllä minä haluan olla sinun kanssasi niin pitkään kun me molemmat haluamme tätä. Ja kyllä minä myös uskallan sanoa, että toivon kuoleman tai avioeron erottavan meidät. Niinpä se on vuoden verran ollut jo niin, että me ollaan kihloissa. Eikä se päätös oo kyl mua päivääkään kaduttanut. Nää kaks ja puol vuotta sun kanssa on ollut <3. Ja se on siks, että sun kans mää saan olla ihan tämä ihminen, joka mää oon. Ja tietysti mää kuvittelen myös et sää oot kans ihminen, joka sää haluut olla mun kanssa ja annat ees jokseenkin realistista kuvaa siitä ihmisestä joka oot.

Päätettiin, ettei meidän kihlajaispäiväks tuu mun ex-hääpäivä, vaan se kun sanoin kyllä Montenegrossa 28.7.18. Eikä niillä päivämäärillä ole kuitenkaan niin justiinsa merkitystä. Varsinkaan jos suhteessa on kaks aika suurpiirteistä tyyppiä...

Ajattelin, että nyt voin sanoa sen ääneen. Että mää aion mennä uudelleen naimisiin. Millon? Tälle ei oo mitään deadlinea - vuosien päästä joskus. Ehkä sitku on fiilistä..? Kun toinen on ollut naimisissa kahdesti aiemmin ja toinen kerran niin siihen ei oo sellaista pakottavaa hetkeä. Sitkun siltä tuntuu. Ja jos pitäis arvata, niin meidän häät on sellaiset et siellä ainakin tapellaan. Ne jotka meidät tuntee niin tietää, miks. Enkä tarkota nyt mitään morsiammen draamakohtauksia vaan enemmänkin sellaista mixed martial arts and more. Mut kattellaan...;)

Mää sua kovasti muru <3

/ And the same thing in English. Sometime i wonder if someone Google translates me rather than reads these recaps...

Anyways. The content of this post is that I have indeed said yes to a proposal asked of me one year ago in Croatia. Yes, at that time I was still married. And yes, it was a time when I didn't really know what to Think of marriage. I saw my first marriage as a success, but regardless, this relationship had come to an end. Would I still want to commit again to another person. The question is strange indeed, because I share my life with the person who was asking. I am 'all in' in this relationship and I do wish that we never have to 'split our spoons'. That was the reason why I said yes. Because life is too short to wonder what might have been. I will live my life now, regardless of the amount of marriages - I will be present to the person who I am with at the time. This is how I feel so why not. I am indeed thinking of marrying again - not with a deadline and certainly not with a cream cake wedding, but still, I am engaged now, to be married one day.

Ombudsmen offices in 9 Caucasus Universities Established

Last week I was in Georgia, in the final conference of AESOP project. For three years, we have worked in this Erasmus+ on establishing ombudsmen offices in Azerbajzani, Georgian and Ukranian universities. The project has been successful in fulfilling its objective and it's been my job to provide good practices of Students' rights management alongside with five other European Universities from Italy, Austria, Poland, Portugal and UK. We as the European partners also conducted quality review on the project's activities to explore the impact and processes of the newly established ombudsmen offices.

This really interesting journey has taken me to exotic places like Baku, Vienna, Kiev etc. Definitely also to places that I would not have seen without the hospitality of my native colleagues in Azerbajzan, Ukraine, Georgia and Austria. This group of people have also bonded over the years quite a lot. I could really see us writing more project proposals together, sharing Phd students and making Erasmus exchange of staff agreements etc. I am proud of the achievements of the target countries. They have taken steps toward students knowing their rights in the universities' life as well as having an independent party to defend those. These kinds of issues in the Nordic countries are perhaps taken in for granted... It is so eye opening to meet new cultures and see student life also from perspectives out of our normal bubbles. Thank you my AESOP colleagues for teaching me so many interesting lessons on how Universities are run in the Caucasus area. I will miss you guys!

/Viime viikolla olin viimeisellä AESOP-projektin reissulla eli lopetuskonferenssissa Kutaisissa, Georgiassa. Tämä projektihan on vienyt minut moniin eksoottisiin kohteisiin Kaukasuksella: Azerbajzan, Georgia ja Ukraina ovat olleet tämän Erasmus+ projektin kohdemaita ja me Eurooppalaiset yliopistot olemme päässeet jakamaan hyviä käytänteitä opiskelijoiden oikeuksien varmistamiseksi ja sekä toimimaan projektin laadunvarmistuskomiteana. Projektin aikana suunniteltiin useampikin kyselylomake perustettujen Ombudsmen -toimistojen ja niihin liittyvän koulutuksen vaikuttavuudesta. Mielenkiintoista on ollut lisäksi pohtia sitä, onko Ombdusmen -toimistojen perustaminen Kaukasukselle sittenkään kovin erilaista kuin Eurooppaan - lopulta kyse on luottamussuhteen rakentamisesta Ombudsmen-henkilön&toimiston ja opiskelijoiden välille, jotta he uskaltaisivat ottaa yhteyttä tähän auktoriteettiin ongelmiensa ratkaisemiseksi. Kirjoitteilla on luonnollisesti parikin julkaisua aiheesta nyt sitten projektin viimeisten kuukausien aikana. 

Henkilökohtaisesti antoisinta on kuitenkin ollut tutustua näihin kulttuureihin uusien kolleegohen kautta, joista on vuosien varrella tullut ystäviä. Uskoisin, että ainakin osan kanssa tulevaisuudessakin työnteko jatkuu yhdessä uusien projektihakemusten myötä. Ja onhan meillä muutama (viisi) yhteistä hankehakemusta sisällä vetämässäkin vielä... Pitäkää peukkuja!

Onko sinulla vaikeuksia siirtyä lomalle?

Eka varsinainen lomapäivä. Mitäh? Olen lomalla... Aivot eivät osaa käsitellä asiaa. En muista montako vuotta olisi siihen, että olisin viettänyt kesälomaa Suomessa, kotona. Toki kesälomalle jääminen ei ole niin helppo juttu. Viimeiset kaksi yötä olen nähnyt mitä mielikuvituksellisempia painajaisunia. Ensin palattuani toimistolle olivat siirtäneet minut vanhaan jaettuun toimistooni jonkun tuntemattoman tyypin kaveriksi ilman että olivat kertoneet minulle asiasta. Ihmettelin, että miten tapaan opiskelijoita, nauhoitan webinaareja tai kestitsen vierailevia yrityksiä tästä lähtien... Samaisessa unessa mietin, että jos tämä todellakin on elämäni vaikein asia niin minulla ei taida olla oikeita ongelmia... Noh, sitten viime yönä olin jälleen Agoralla. Tällä kertaa minun tehtävänäni oli kuljettaa ryhmä vierailevia kolleegoja korkeiden puujalkojen(!?!?) varassa Agoran edessä olevien pylväiden välissä ilman, että pudotan heidät maahan... Eli noin yhteenvetona voisin sanoa, että jonkinlainen työstressin purkautumisprosessi on alitajunnassa meneillään selkeästi. Asiaa ei auta se, että minun hommastani ei voi koskaan olla 'täysin' lomalla eli toki vastailen lyhyesti opiskelijoille ja kolleegoille kun heillä on jotain kysyttävää, mutta en ala tekemään siis mitään raportteja, arvointeja, artikkeleja, hankehakemuksia yms muuta 'kunnon työtä' nyt tässä seuraavan parin viikon aikana. Nyt aion viettää aikaa pikkumuruni kanssa biitsillä ja mökillä. Ja nähdä ystäviä ja sukulaisia. Ja sit aion catch upata vähän blogipostejani, joita en oo saanut reissun päältä aikaiseksi.

Viimeisen kuukauden aikana olen käynyt Espanjassa, Italiassa, Sloveniassa, Ruotsissa, Kiinassa ja Georgiassa. Ei siis ihme, että on pää vähän pyörällä. Reissut on olleet ihania, vaikkakin raskaita. Monessa hetkessä on ollut päälimmäisenä on kuitenkin kiitollisuuden tunne. Se, että tämä on mun elämää. Että saan nähdä maita ja tavata ihmisiä, joista tulee mun ystäviä. Yhteydet erilaisiin ihmisiin on kyllä elämän suola ja sokeri <3

Onks teillä vaikeuksia siirtyä lomailemaan?

/This is my first actual holiday day. And I have severe problems in 'being on holiday'. I keep having nightmares about my workplace and office... Like that I have to 'carry on colleagues' through dangerous high ground places... or that they move me into new offices without telling me and then complain that they have sent me a message through 'Telegram' which I have never received... Clearly information systems can cause holiday anxiety!!! 

I am planning of two weeks of beach and summer cottage time with my little man. And of course seeing friends, family and relatives. I have had quite a ride over the last month, visiting six different countries... The trips were full of amazing moments, but they were also tiring. That's the other side of travels. Now I plan to just relax, swim in the lake, maybe sit back and catch up with some blog posts that I have not yet gotten around writing in the beginning of this year.

Is it easy for you to get onto holiday mode?