Julkaisin viime viikolla ensimmäisen osan kolmen kansallispuiston kierroksestamme kesäkuussa 2020. Silloin kohteena oli Pyhä-häkki. Toinen retkeilypäivä vei meidät Hiidenporttiin ja Hiiden kierrokselle.
Aloitimme päiväkävelyn palolammelta aikomuksenamme kävellä Hiidenporttiin ja mahdollisesti Porttilammelle asti.
Oli todella kuuma päivä ja vastaan tuli heti alkuun hieman lannistava varoitus: Hiiden portin portaita korjataan ja sieltä ei mahdollisesti pääse läpi. päätimme kuitenkin lähteä Hiidenportin suuntaan, ainakin katsomaan sitä.
Mikä on Hiisi? Muinaissuomalaisten uskonnossa ennen kristinuskon tulemista suomalaiset palvoivat metsän jumalia. Palvontapaikkaa kutsuttiin hiideksi eli pyhäksi lehdoksi.
Se oli kuin temppeli, jossa saattoi kokoontua nayttimaan juhla-aterioita tai uhraamaan suurille metsän jumalille.
Hiisi sijaitsi useimmiten pienellä kumpareella, kivikkoisella mäellä tai kallioisella rinteillä. Paikalla oli yleensä myös vettä kuten lähde, lampi tai puro.
1600-luvulla kristinusko sai sanan 'Hiisi' muuttimaan pahaksi koska yhtäkkiä muut uskonnot olivatkin pakanallisia ja peräisin paholaiselta. Niinpä tuolloin myös hiidestä tuli paholainen.
Hiiden portti sen sijaan oli kertomuksen mukaan syntynyt siitä, että hiisi kuunteli kristinuskon kirkonkelloja aikansa ja sitten koska ei voinut sietää sitä, lähti syrjäseudulle, johon ei kirkonkellot kuuluneet.
Alueen lammet ovat pimeitä 'hiiden silmiä' kuuleman mukaan.
Aloitimme kuuman päivän pulahtamalla ensin palolampeen, jossa oli hurjasti jonkun kalan/sammakon poikasia:) Lampi oli niin matala että uida saattoi vain käsipohjaa.Alkumatkan nähtävyys oli tervahauta, joka minulla entisenä Kaijjaanilasena oli toki todella tuttu kohde.
Valitettavasti jo alkumatkasta kävi ilmi, ettei meille ollut paras retkeilysää tarjolla.
Myrsky oli tulossa ja kaikki maapallon hyönteiset olivat liikkeellä.
Eipä sinänsä ihme, sillä koko reitti kulki eräänlaisessa solassa, jossa oli myös soita.
Sammakkokin osui tiellemme.
Valitettavasti itikat söivät pikku-Oilia sen verran hanakasti, että oli selvää, ettei tänään tehdä pitkää kävelykierrosta.
Sinänsä itse hiidenportti on kyllä upea näky.
Se on ikäänkuin maa olisi revennyt ja kivirykelmät vierineet alas täyttämään sen.
Portaat oli kuin olikin vaihdettu, mutta niissä ei ollut valitettavasti kaiteita koko matkalta, mikä teki niden ylittämisen hieman vaaralliseksi.
Lisäksi portaat olivat rautareikiä täynnä, joten russelia piti kantaa.
Kuvat eivät tee hiidenportille oikeutta.
Mutta ehkä näistä saa käsityksen siitä, että kannataa käydä itse paikanpäällä katsomassa miltä nämä maisemat näyttää:)
Hiidellä on totisesti ollut siivouspäivä kun on nämä kivet tänne heitellyt.
Korkeuserot rotkon vierellä ovat myös vaikuttavat.
Toisella puolen matka jatkui harjannetta pitkin.
Kovasin vaaralla oli 1930-luvulla järjestetty ns. hiiden tansseja, jotka olivat heinäkuun ensimmäisen viikonlopun kesäjuhlat ja sinne tuli nuoria ympäri Kainuuta ja Pohjois-Karjalaa.
Oli tavanomaista löytää näistä kemuista aviopuoliso ja pontikkaa kului. Irstailusta johtuen kuulema Kovasinvaaran niityt eivät ole edelleenkään kasvaneet umpeen...
Sellainen oli kävely hiidenportille palolammelta kesäkuussa 2020. Kun saavuimme takaisin parkkipaikalle, alkoi sade kuin nakutettu. Meitä huvitti ajoituksemme ja kiitimme onnea, ettemme olleet lähteneet enää pidemmälle reitille.
Ajellessamme taas kohti majoituspaikkaamme Kajaania, päätimme piipahtaa Sotkamossa Vuokatin vaaralla katsomassa maisemia.
Neiti ei nimittäin pysy kuvassa paikallaan, ei sitten hetkeäkään tavallisesti.
Kuulimme myöhemmin tämän myrskyn aiheuttaneen todella isoja tuhoja Sotkamossa. Se ei kuitenkaan seurannut meitä Kajaaniin.
Lapsuuden maisemat ovat aina rakkaat <3.
Tänne on mukava palata kerta toisensa jälkeen.