Koli - Herajärven kierros

 Tämän vuoden kesälomavaellus suuntautui Kolille. Vaelluskaverina mulla oli jo viime vuoden UKK-puiston ja Salamajärven reissuilta tuttu ystäväni J.

Oltiin suunniteltu 35km Herajärvenkierros alkamaan keskiviikkona, mutta alkuviikosta minulle nousi kuumetta, joten jännitettiin, päästäänkö yleensäkään matkaan. Rinkat pakattiin kuitenkin ja päätettiin kävellä sen verran kun kunto antaa myöten.

 Flunssa oli kuitenkin pikaista tyyppiä ja keskiviikkona olo tuntui jo lähestulkoon normaalilta.

 Reitistä sanotaan, että se on vaativa, nimenomaan korkeuserojen takia.

 Päätimme kiertää reitin vastapäivään, joka osoittautui hyväksi valinnaksi sillä herajärven itäpuoli on .

Meillä on J:n kans vahingossa tapana valita samanlaisia vaatteita - aamulla huvitti kun molemmilla oli pinkit puserot ja mustat housut... Eikä näitä oltu mitenkään koordinoitu! Luontokeskuksella oli vähän sellainen 'noni, tytöt lähtee metsään' - olo...

Aloitimme vaelluksen Luontokeskus Ukkosta Kolin huipulta.

Tässä kierroksessa voi mennä Ukko-Kolin kansallismaisemiin joko aivan heti tai sitten kierroksen päätteeksi.

Totesimme, että mennään heti niin ollaan ainakin nähty jo jotain:)

Palkitseva kierros siis kun ei tarvinnut juurikaan kävellä ja heti näkymät olivat huikeita.

Koli on varmasti Suomen kauneimpia paikkoja.

Kolille ajelee Jyväskylästä saman matkan kuin Kajaaniin eli nelisen tuntia. Niinpä meillä oli heti jo nälkä ja ei kun trangia tulille.

 Viime vuonna olimme UKK-puistossa, jolloin meillä oli mukana spriikeitin. Sillä ruoanlaitto kesti usein jopa pari tuntia, joten nyt nopeasti kaasulla hurautteleva Trangia tuntui varsin luksukselta.

 Herajärvenkierros laskeutuu Ukko-Kolilta Mäkärän aholle eli 'Rakastavaisten aholle', josta täytyy tehdä valinta kumpaan suuntaan lähtee - itä vai länsipuolelle järveä.

 Maasto on Kolilta laskeutuessa helppoa ja matka etenee joutuisasti.

 Matkalla tulee vastaan hauskoja kylttejä.

 Lähdimme siis kohti Ryläystä - kännykän mukaan ekana päivänä askelia tuli 18t, mutta oikeasti matkaa Ryläykseen ei ole aivan näin pitkästi. Vaikein oli viimeinen tunti, kun maasto nousee harjanteelle. Muuten ensimmäisen päivän kävely oli helppo ja vaikka läksimme n. klo 17 matkaan, olimme jo kympiltä perillä.

Saksalaispojat olivat jättäneet ulos tuuliseen paikkaan nuotion, joten ilta kului mukavasti sen sammumista odotellessa. Ryläyksellä näet telttapaikkoja oli heikohkosti ja jouduimme pystyttämään telttamme lähelle nuotiopaikkaa.

Aamiaisella oli Ryläyksessä pelkästään naisia... Hauska sattuma. Saksalaispojat lähtivät matkaan aikaisemmin jo.

 Ryläyksessä on kota, johon mahtuu kymmenenkin nukkujaa autiotuvan tapaan.

 Seinien vieressä oli laverit.

 Mut me nukuttiin meidän viime vuonna hankkimassamme Marmotin luksusvillassa, joka on siis kolmen hengen tunneliteltta.

 J:n äijäpose kun kamat on jälleen pakattu rinkkoihin.

 Ryläykseltä kohti kiviniemeä pääsee kahta eri tietä, joista toinen menee ns. 'kiviputouksen', toinen näköalatornin kautta.

Kannattaa ehdottomasti valita kiviputous, jolta maisemat ovat ainutlaatuiset ja maasto näyttää todellakin siltä, että kivet ovat putouksessa.

Koli tarjoaa toinen toistaan huikeampia maisemia...

Näihin jopa turtuu...

 Kieltämättä kolmen päivän aikana tuli olo, että ei todellakaan tarvitse lähteä ulkomaille kun kotimaassa on näin ihmeellisiä paikkoja.

 Metsässä kävellessä hiiden kiviä tuli vastaan paljon.

Ryläyksessä vettä ei ole saatavilla ja olimme edellisenä iltana ottaneet vettä lähteestä, jonka vesi ei ollut juomakelpoista. Niinpä päivän ensimmäinen stoppi oli pitkälampi, josta voi vettä juoda kun sen keittää.

Vesiasiat kannattaa todellakin katsoa kuntoon täältä, sillä matkan varrella on saastuneita lähteitä yms, joista voi kotiintuliaisiksi saada vaikkapa kolibakteerin.

Lounaaksi nautiskelimme nuudeleita ja maasto Ryläyksestä Kiviniemeen oli vähintäänkin haastavaa.

Yritimme korvata juomavesivajettamme syömällä vadelmia puskista.

Reitin pahimmaksi paikaksi minä sanoisin Sammakkovaaran, jossa välillä sai kiivetä nelin kontin.

Välillä ylitimme puroja.

Ja hakkuuaukeita.

Reitti kulkee pitkälti vaaran harjanteen päällä, josta maisemat ovat mieluisat.

Päässäni soi 'meil on metsässä nuotiopiiri'....

Kiviniemeä lähestyessämme jotakin tapahtui toisessa jalassani ja kehräsluuhun alkoi sattua.

 Jotenkuten selvisin kuitenkin järven länsipuolesta ja pääsimme Kiviniemeen, jossa ensitöiksemme pulahdimme ihanan viileässä Herajärvessä. Ranta on hiekkainen ja vesi kirkasta. Ah miten tuntui ihanalta kipeiden jalkojen kanssa.

 Seuraavaksi suuntasimme Kiviniemen yrittäjän pihapiiriin, sillä tiesimme, että sieltä saadaan vihdoin kaipaamamme vesivarannot täyteen. Olipa siellä myös kioskikin!

 "Kioski" osoittautui ravintolaksi eli sieltä olisi saatu oikein kunnon ruoatkin, jos oltaisiin haluttu, mutta meillä oli pussimuonaa joka päivälle varattuna joten ei aikaakaan, että se oli tulilla.

Otin kuvat kioskin tarjonnasta, jos jotakuta kiinnostaa tämä Kiviniemen kioski.

Ostin itse limpparia, yhden suklaapatukan ja pari lakritsaa...

Tuvassa olisi kelvannut syödäkin.

Mutta puolukkapiirakka kinuskikastikkeella maistui jälkkäriksi ulkona.

Aika mukava paikka tämä Kiviniemi - siellä olisi voinut majoittua myös varaustuvissa.

Ja nopa vuokrata saunaa, paljua tms.

Maatilamatkailun idylliä <3.

Istuimme pihassa tovin sulatellen eväitämme.

Isännän kissa sulatteli myös oman illallisensa.

Sitten olikin aika taas jatkaa matkaa.

Tiesimme, että jos mielimme kotiin Perjantai-illaksi, meidän on päästävä vielä hyvän matkaa Herajärven itäpuolta kohti Ylä-Murhia.

 
Ensimmäisenä vastaan tuleekin sillä puolella Sikosalmen ylittävä omatoimilautta.

Tällaistahan me olimme harjoitelleet jo syksyllä Nyrölän luontopolulla ihan kotona Keski-Suomessa.

Matka jatkui hulppeiden mökkialueiden poikki. Kaikkialla näkyi kylttejä, että: "Yksityisalue, pysy reitillä".

Aurinko oli laskemassa, mutta energiat oli hyvin tankattu Kiviniemessä, joten matka taittui mukavasti rupatellen.

Ja toki maanmuotojen moninaisuutta ihmetellen.

Päästyämme vihdoin Lakkalan vuokratuvan maisemiin, havaitsimme, että täällä olikin aikamoinen määrä majoittujia. Paikka vaikutti leirintäalueelta, jossa oli ainakin 10 telttaa rannassa. Toki Lakkalasta idyllisen teki pihapiirin hevoset ja lampaat, mutta me päätimme nopeasti kävellä vielä eteenpäin, jotta saisimme olla metsässä rauhaisemmissa tunnelmissa.

Niinpä päädyimme ottamaan riskin ja kävelemään kilometrin verran ulos reitiltä katsastamaan metsäpirtin pihan. Meille kävikin sitten iso tuuri, sillä sinä yönä ei vuokralaisia pirtillä ollut.

Eikä ollut sen enempää myöskään telttailijoita.

Juuri ja juuri yksi teltta siihen mahtui pihapiiriin, joten siihen pystyttelimme Marmotin nokkospuskan keskelle. Oi sitä autuutta, kun sai olla ihan vaan omassa seurassa metsän siimeksessä.

Kolmantena vaelluspäivänä minun oli tunnustettava, että uudet vaelluskenkäni aiheuttivat minulle rakkoja. Ei kai se ihmekään ollut edellisen päivän 12 tunnin vaelluksen päätteeksi... Siispä tapetoin jalkani rakkolaastarein ja mietin, että mitenköhän ihmeessä selviän vielä ainakin 16-18km vaelluspäivästä näillä jaloilla...?

Päivän ensimmäinen tavoite oli jälleen hankkia vesivarannot täyteen. Tämä tarkoitti Seppälän tilalle poikkeamista lammasaitauksen poikki ja veden pumppaamista kaivosta!

Meillä oli molemmilla 2x1,5l pullot vettä ja sen lisäks oli yks pienempi pullo ja termari eli nelisen litraa kuskailtiin mukana... Kyllähän ne kovasti painaa, mutta tällä reitillä tulevat tarpeeseen, sillä kakkospäivänä juuri ennen Kiviniemeä meidän vedet oli tosiaankin loppu ja se vaikutti paljon mielialaan ja jaksamiseen. Vesi on tärkeää!

Kolmantena päivänä yritimme keskustellen pitää ajatukset pois kivistävistä jaloista ja rakoista.

Sää suosi koko kolmen päivän ajan.

Pitkälammella pidimme tauon.

Herajärven kierros on ainutlaatuinen juuri siksi, että sen maasto ja maisemat ovat niin vaihtelevia.

Kauniita paikkoja riitti tosiaankin.

Mieli oli kolmantena päivänä korkealla vaikka jalkoihin sattuikin.

Tarpeeksi unta, ruokaa ja vettä niin ihminen jaksaa vaikka minkälaisia suorituksia:)

Maisemat ennen kolia olivat harjanteelta hulppeat.

Lounastimme Havukan korven nuotiopaikalla.

Tässä vaiheessa matkaa olin jo niin 'eräytynyt' etten hoksannut etsiä käymälää vaan menin muina naisina suoraan puskaan todeten sitten että vessakin näköjään tuolla olisi...

Kierroksen loppupuolella vastaan tulee Havukanahon perinnemaisema.

Loppumatkasta sanoin J:lle, että jos hän ei kerro mitään juttuja niin varoituksena minä alan sitten puhumaan mistä vaan - sen verran kovasti tarvitsin sitä mielen huijaamista jalkojen sattumisesta pois. Kehräsluuhun oli sattunut toisen päivän iltapäivästä lähtien ja varsinkin alamäessä se sai minut nilkuttamaan. Sisulla sitä kuitenkin mentiin.

Lopulta näkyi metsän reuna ja parkkipaikka. Kello oli n. 19 perjantai-iltana. Olimme siis kävelleet 36km rinkkojen kanssa lähes 50tunnin sisään. Melkomoinen suoritus kaikki vastoinkäymiset huomioonottaen. Olipahan hauskaa ja maisemat aivan huikeita! Jos haluaisi ottaa tämän reitin 'vähän rennommin' niin suosittelisin yöpymään kolmesti matkalla. Esimerkiksi Kiviniemessä olisi varmasti mukava saunoa ja yöpyä rannalla esimerkiksi. Jos taas kunto olisi aivan tikissä niin kyllä tämä varmastikin menisi yhdelläkin yöpymisellä - mut minä en siihen kykenisi! Tämä oli juuri omien jaksujen rajoissa. Ihanaa oli saada taas kuitenkin sellainen itsensä ylittämiskokemus. Hyvä me! Ens vuonna sit johonkin muualle!

/ Before the trip to the Balkans, I managed a three day hiking trip in Koli, on the Eastern side of Finland, about 4h drive from Jyväskylä. The views are amazing, but the rail is quite rough. We stayed in a tent and walked our feet to blisters (I had new shoes). You can walk around the shorter route of Herajärvi in 3 days (2 nights), but I recommend that if you are a beginner in hiking, it's more comfortable to do in 3 nights. Still, 36 kilometres in the forest - you don't remember the pain in the feet two weeks later - just that it was amazing landscape and great experience. Highly recommendable if you don't have time to drive to Lapland!