Kainuussa etätöissä

 

Viime viikolla havaitsin, että minulla on paljon töitä. Päätimme vauvan kanssa lähteä extempore-reissulle vanhaan kotikaupunkiini Kajaaniin mummin luo.

Pikkutyyppi on tosiaan tuossa koronan aikana alkanut liikkumaan ja siitäkin näkökulmasta oli hauska olla hänen kanssaan ekaa kertaa leikkivaunussa siten, että hän itse voi käydä ihmettelemässä sen tarjontaa.

Ehkä seuraavalla reissulla jo kävellään - tämä söpöily ryömimiskausi ei kauaa kestä!

Koen, että matkailu 8-kuisen kanssa on helppoa edelleen.

 

Matkalla hän nukkui tunnin verran ja sinä aikana tein etätöitä. Loput ajasta leikittiin! 

 

Perillä odotti mummi, joka oli iloinen siitä kun tulimme käymään vaikka matka tuntuukin kohtuullisen pitkältä.

Vanhan kotini lähistöllä on vanha kaatopaika, joka on nykyisin lumenkaatopaikka.

Tällä kertaa maisemat kaatopaikalla olivat kuin Islannista tai fiinimmästäkin matkailumainoksesta!

Kävin useampana iltana iltakävelyllä katsomassa auringonlaskuja. Mitä ihaninta siinä on, että täällä saa usein olla aivan yksin eli vieläkään ihmiset eivät ole löytäneet tänne...

Kajaanin etätyöviikolla tein päivisin töitä ja mummi leikki vauveliinin kanssa.

Hänelle putkahti viikon aikana kolme(!) hammasta ylhäälle ja lisäksi ryömimään opittiin kovaa vauhtia. Öitä ei siis tietystikään edelleenkään nukuttu kunnolla!

Mummin kanssa kiinnitimme hänen etupihalleen uuden linnunpöntön ja leikkasin hänen tukan. Jotain hyötyä oli siis minustakin!

Kävelin päivittäin iltapäikkäreiden aikaan vähintään 5000askelta niinkuin olen pyrkinyt tekemään nyt viimeisen kuukauden ajan.

Ukrainan sota nosti bensan hinnan aivan pilviin ja ihmettelimme miten tankillinen maksaa kaksi kertaa sen verran kuin vielä muutama vuosi sitten...

Tällä kertaa sää suosi ja Kainuun luonto näytti parhaita puoliaan!

Pienen tyypin kasvua ja kehitystä on myös todella mukava seurata. Hän alkaa olla jo huumorintajuinenkin:)

Huomaan, että korona-aika on todellakin auttanut minua arvostamaan tällaista kotimaan matkailua.

Maisemat ovat upeita ja elämä aika yksinkertaista ja hidasta.

Nautin siitä, että saan vaan kävellä ja kuunnella äänikirjoja. Kuuntelin mm. Satu Rämön kirjoja Islannista ja sitten tasapainona Seppo Saarion Näin sijoitan Pörssiosakkeisiin -kirjaa.

Alkukevät on tarjonnut taas ostopaikkoja pörssissä. Sota pudotti kursseja kohtuullisesti - toisaalta nousu oli jatkunut jo niin pitkään, että tämä oli odotettavissakin.

Minulla on ristiriitaisia tunteita Kajaania ja Kainuuta kohtaan. Toisaalta luonto siellä on huikeaa.

Toisaalta koululaisena se ei tarjonnut minulle parasta mahdollista henkistä ympäristöä kasvaa.

Ajattelen, että olen onnekas kun olen saanut pitää Kajaanin tukikohtaa elämässäni vielä 20v sieltä pois muutettuani. On nostalgista palata lapsuuden maisemiin ja mietteisiin.

En muuttaisi tänne enää takaisin, mutta olen iloinen, että äidilläni on edelleen tämä koti, jossa voimme vierailla.

Käyn lasten kanssa noin 2-3kertaa vuodessa Kajaanissa. Se on ollut sopiva määrä.

Ymmärrän, että äitini haluaisi jo luopua asunnosta jonne matkustaminen kestää Jyväskylästä pitkään. Ajomatka käy välillä raskaaksi. Nautimme siis vielä kuin voimme:)

/Last week baby and I took a quick trip to Kainuu, my childhood county. I had a lot of teaching work to do and my mother is keen on taking care of 'L' the youngling. During the days I was distance working in Zoom and during the nights I was taking pram walks in the most beautiful sceneries. I would say that the old 'dump' of Lohtaja has similar views to some instagram famous locations in Iceland! The best part: No tourists! Basically just me and the sleeping baby and audiobooks. I listened to Satu Rämö's tales of Iceland and also Seppo Saario's advice on Stock market investing. Great week! Covid times have definitely made me appreciate travelling in Finland so much...

Kun K tuli kylään

 

22.2.22. Jää muistoihin päivänä jolloin Covid-19 viimein käveli sisään kotiimme. Kaksi vuotta ja reilutkin sitä ehdimme pakoilla, mutta tämä Omicron-variantti on niin ärtsy, että kaikkihan se kiertää läpi, oli mikä oli.

Tauti ei meillä ole ollut erityisen vakava: Vähän niinkuin flunssa, jonka pahin pää olisi katkaistu. Kuvailisin sitä sitkeäksi, ärsyttäväksi ja kurjaksi. Oireina on ollut yskää, tukkoisuutta, lämpöä, vatsakipua, pääkipua, makuaistin menetystä ja aivastelua. Positiivisia testejä tehtiin suurperheessä niin, että noin 3-4vrk välein sairastui aina uusi ihminen. Tämä on varsin kurjaa, sillä nyt ollaan jo kolmannessa viikossa ja vaikka ensin sairastuneet alkavat tervehtyä niin tauti edelleen jyllää.

Rankempaa kuin fyysinen tauti on toki henkinen tauti. Tällä viikolla olen tuntenut itselleni epätyypillisiä epätoivon tunteita: Tämä on oikeasti kestänyt jo yli kaksi vuotta. Loppuuko tämä koskaan? Olen nähnyt todella usein unta matkustamisesta. Olen yleisimmin Lontoossa/Englannissa tai Kiinassa. Tuntuu niin kovin kummalliselta, että matkustaminen päättyi maaliskuussa 2020 kuin seinään.

Elämä on kotirutiineja. Välillä suoritan niin laput silmillä, että en muista laittaneeni itselleni puuroa mikroon ja herään siihen, että kun laitan puuroa sisään niin siellä onkin jo valmis annos, jonka tekemisestä minulla ei ole muistikuvia.

Aloitin työt helmikuun alusta. Kahdella viikolla (viidestä) meillä on ollut mummot hoitamassa niinkuin kaavailtiin. Kolmena viikkona olemme olleet kipeinä. Mummot eivät saaneet koronaa kuin ihmeen kaupalla! Yritämme estää sen leviämisen heihin, joten ensi viikkokin tulee olemaan lyhyempi.

Pieni on oppinut ryömimään kovaa. Vessaharjat, lattiamurut ja johdot kiinnostelevat kovasti ja hän tekee jo omia tutkimusmatkojaan huoneisiin, joissa vanhempi ei ole näkyvissä.

Sairastaminen on tuonut babylle paljon extra-aikaa iskän kanssa. Siinä missä vanhempien hermoja kiristellään kun työt ja opiskelut eivät etene - pieni jatkaa taitojensa kehittelyä. Toki hänenkin mielestä on todella tylsää istuskella päivät pitkät Netflix-yliopiston sohvalla... 

Olin kirjoittanut kesällä 2020 tekstin "Miten korona vaikutti elämääni?", mutta en kuitenkaan koskaan julkaissut sitä. Julkaisin sen kuitenkin nyt koska se oli lähes valmis... Jotenkin pysäyttävää on, että tämä vain jatkuu ja jatkuu. Siirrytäänkö tästä seuraavaksi sitten sotamaailmaan... Koronauutiset ovat jääneet viime aikoina Ukrainan sodan uutisten jalkoihin. Tuntuu myöskin siltä, että minulla ei ole syytä valittaa mistään. Kukaan läheiseni ei ole kuollut koronaan ja vaikka Kiovassa olen useamman kerran käynyt työreissulla niin kollegat siellä eivät kuitenkaan ole niitä läheisimpiä. Heidän ahdinkoonsa verrattuna muutaman viikon kevyt flunssasairastelu ei ole mitään. Entä sitten jos elämä on kaavamaista ja tylsää? On se ainakin turvallista täällä Suomessa. 

Päivässä parasta on vauvan nauru kun kutittelen hänen mahaa. Kaikki on hyvin. Miksi sitäkin on välillä vaikea kestää?

Mitenkäs siellä menee? Joko korona on sairastettu?

 

/22.2.22. We finally got K. After two years, there was no avoiding it. One after one we fell down on it - not that it was very serious, most of us have at least two vaccines (except the young ones) so it felt like a common cold without an edge. But in a large family it feels that it goes on and on - there is always a new person falling ill after 4 more days. Then it's 5 days of isolation. Who cares when there is a war going on in Ukraine right now, right? Sometimes it just seems that world has more darkness than light... Hopefully next week we have some better news - not only inside our family but also in the world... 

Miten korona vaikutti elämääni?

Tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa 2020: 

 

Minulle käy usein nykyisin niin, että kirjoitan pitkän blogipostauksen valmiiksi mutta joku siitä jää puuttumaan ja se jää drafteihin... Onkohan tämäkin 'unability to closure' sellainen koronaefekti...? Päätin kuitenkin kaivella tämän tekstin tänään julkaisuun. Blogeissa on pyörinyt tekstejä tästä aiheesta ja niinpä päätin kirjoittaa oman vastineeni. Nämä otsikot ovat mukaillen täältä.

Miten korona vaikutti työtilanteeseeni?

Olen vuoden vaihteesta siirtynyt vakituiseen työsuhteeseen 15 vuoden pätkätöiden jälkeen. Minun työni on ollut vuosikaudet jo paikkariippumatonta ja olen tehnyt sitä milloin mistäkin käsin. Etätyöt eivät siis olleet uusi asia. Sen sijaan en ollut tottunut tekemään töitä yhden tai välillä jopa kolmen kotikoululaisen läsnäollessa. Tällaisissa tiukoissa tilanteissa menen selviytymismoodiin ja yritän vaan pärjätä. En halunnut laittaa pikkuautistiani kouluun,  vaikka hän kovasti haikaili tuttuja rutiinejaan. A oli välillä vihainen ja turhautunut. Bussi ei tullutkaan hakemaan häntä koululle joka aamu niinkuin normaalisti. Hänellä olisi toki erityisoppilaana ollut oikeus mennä kouluun. Jossain vaiheessa ystävät ja sukulaiset kyselivät vähän tähän tapaan: 'Pitäisikö sinun laittaa A kuitenkin kouluun, jos sinulla on noin vaikeaa?' ja sekös oli erityisen ärsyttävää.

Työni jatkuivat siis aikalailla entiseen malliin, joskin kotoa käsin. Olen käynyt työpaikalla kahdesti 14.3. jälkeen - yhden kerran hakemassa matkalaskun kuitteja ja toisen kerran kuvaamassa studiossa videoita verkkokurssillemme. Suurin ero on tietenkin se, että matkustuspäiviä ei ole kertynyt yhtäkään. Konferenssit, palaverit yms ovat siirtyneet verkkoalustoille. Webinaareja on pidetty ahkerasti. Emme ole luonnollisesti myöskään voineet tehdä tutkimuksia kouluolosuhteissa. 

Azerbajzanilaisen yliopiston seminaarissa

Kotikoulu

A:n kotikouluaika toimi siten, että kävimme hakemassa koululta muovikassillisen tehtäviä kerran viikossa ja palautimme samalla tehdyt tehtävät. Hän on innokas tehtävien tekijä ja kehittynyt kovasti esim. värejen tunnistamisessa ja laskemisessa. Ulkoilimme kaksi kertaa päivässä kävelylenkkeillen ja leikkipuistoillen. A tekee normaalisti noin 1-2h koulutehtäviä koulupäivänäänkin - sen lisäksi opiskellaan omatoimisuustaitoja kuten ruoan laittoa, kotitöitä tms. A sai myös tänä keväänä luokkastipendin! ahkerasta opiskelusta. Kieltämättä äidille tuli itku. Rankka kevät, mutta reipas ihana rakas.

Isommat muksut olivat meillä korona-aikaan muutamia kotikoulupäiviä ja se oli minulle työni kannalta mielenkiintoista. Tutkin nimittäin opettajien teknologian omaksumista osana työtäni ja oli mielenkiintoista nähdä se vanhemman näkökulmasta. Alussa opettajat olivat pulassa ja osasivat lähettää vain Wilma-viestein tehtäviä oppilaille. Myöhemmin etäopetus kehittyi MS TEAMs palavereihin. Mielenkiintoista oli myös se, että pienet palveluntarjoajat kuten Peda.net kaatuivat ja hidastuivat lähes täysin käyttökelvottomiksi kun oppilaita oli liikaa linjoilla yhtäaikaa. Työssäni tutkimme näitä asioita euroopan laajuisesti ja puhuimme mm. UNESCOn konferenssissa aiheesta. Kirjoitimme aiheesta julkaisun, joka meni läpi EdMedia-konferenssiinkin - esitys on ensi viikolla. Otsikko oli "Schools went online over one weekend - Opportunities and challenges of organising teaching during the Covid-19 crisis".

Kaikenkaikkiaan muuntautuminen työntekijästä 'opetuksen valvojaksi' oli minusta vaativa tehtävä vanhemmille tänä keväänä. Hyvää siinä oli se, että tuli nähtyä lasten koulunkäyntiä ja kehitystä läheltä. Nyt on paljon selkeämpi kuva lasten vahvuuksista ja haasteista - siitä mihin asioihin kunkin lapsen kohdalla voisi vielä kotiarjessakin panostaa. Meillä kaikilta kolmelta lapselta vaaditaan kotitöiden tekemistä päivittäin ja kunkin vastuualueet sujuvat hyvin. Isommat saavat viikkorahaa liittyen esim. imurointiin ja astianpesukoneen tyhjennykseen. A kuorii kaikki meidän porkkanat ja lajittelee aterimet.

Mitä korona elämässäni peruutti ja viivästytti?

Minulla ei ole ollut mitään sellaisia tavoitteita elämässäni, joita en olisi voinut koronan takia edistää. Toki matkoja on peruuntunut. Tänä keväänä olisi työmatka ollut ainakin hollantiin, jossa en ole edellenkään käynyt. Lisäksi minun piti viedä 12 opiskelijaa Kiinaan toukokuussa... Lähes koko toukokuun olisin viettänyt Kiinassa siis. Tässä tapauksessa nyt toivon, että pääsen Kiinaan loppuvuonna tai ensi vuonna. Ikävä sinne on kovin. Toisaalta kun eilen analysoin työtuottavuuttani, totesin, että olen saanut todella paljon aikaan.

Elämässä ei ollut mitään ihmeitä suunnitteilla tälle keväälle. Töitä oli tarkoitus vääntää intensiivisesti, mutta oikeastaan en ole matkojen lisäksi lykännyt tai peruuttanut mitään koronan takia.

Miten korona muutti matkustussuunnitelmiani?

Meillä oli suunnitteilla Juhan kanssa lähteä kesälomalla transsiberian expressillä Venäjän ja Mongolian halki Kiinaan. Joku toinen vuosi sitten. Ehkäpä ajelemme Via Baltikaa elokuussa, jos siinä vaiheessa sellainen on turvallista. Myöskin jokakesäinen perinnevaellusreissumme ei tänäkään vuonna kohdistu Norjaan, johon olemme toisen J:n kanssa suunnitelleet jo useamman vuoden menevämme. Onneksi vaelluksia voi hienosti tehdä myös kotimaan upeissa maisemissa niinkuin viime vuonna Kolilla. Tarkoitus onkin lähteä pienelle kansallispuistojen kiertokävelylle Kainuun suuntaan ensi viikolla. Jo ennen koronaa Juhan tytär S ilmoitti, että hän haluaisi kesälomareissulle telttailemaan, joten ehkäpä sekin nähdään vielä.

Toisaalta kotona oleminen ei ole haitannut minua. Tuntuu, että viime kesänä olin poissa kotoa niin paljon, ettei pää pysynyt mukana. Olen saanut matkailla elämässäni paljon. Koronassa parasta on ollut enemmän aikaa perheen kanssa puuhaillessa. Aluksi koti tuntui vankilalta tällaiselle maailmanmatkaajalle, mutta nyt kun rajoituksia on hieman höllennetty, ei tunnu enää niin pahalta. On aikaa jutella lasten asioista - pelata palloa ja juoda aamukahveja omalla terassilla rakkaiden kanssa. 

Muuttiko poikkeustila arvoja?

Korona on ehdottomasti muistuttanut elämässä tärkeistä asioista. Monta kertaa olen tämän kevään aikana miettinyt sitä, miten hyvä minulla on olla. Elämä on todella yltäkylläistä. On ihanaa, kun ei ole tarvinnut olla karanteenissa yksin. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta siitä, että A:n elämässä on kaksi vanhempaa 'sisarusta' - etenkin silloin kun kouluun ei päässyt ja muita lapsia ei oikein saanut tavata. En koe, että korona olisi muuttanut arvojani. Perhe, turvallisuus, vapaus, terveys - nämä ovat olleet minulle tärkeitä arvoja jo ennen tätä kriisiä. 

Koronasynttärit äidilleni Zoomissa

Mikä oli pahinta tässä poikkeustilanteessa? Entä parasta?

Välillä on ahdistanut ihan kunnolla. Tunnistan sen kyllä. Erityisesti silloin kun en ole saanut tarpeeksi töitä tehtyä. Välillä on ollut todella hankalaa motivoida itseään aloittamaan töiden tekemistä. Ei uskoisi kun miettii kuinka monta valmista gradu- ja kandiohjausta, projektihakemusta, konferenssipaperi ja niin edelleen. Loukkasin lisäksi polveni lapsille ostamallani trampoliinilla - se oli varmastikin koko koronan low-point minulle. Sivuristisiteen pieni repeämä parani kuitenkin kolmen viikon polvituen ansiosta.

Korona-tilanteessa koin, että minun ei ollut niinkään vaikea sopeutua hallituksen linjaamiin ohjeisiin kuin siihen, että kaikki läheiset ja some muuttuivat yhtäkkiä korona-asiantuntijoiksi ja alkoivat neuvomaan muita. En voi sietää sitä, että kytätään mitä toinen tekee jatkuvasti ja sitten soitellaan perään, että hei näin muuten että olit alta 1m etäisyydellä siitä ja siitä. Se on todella rasittavaa - varmasti jokainen meistä osaa lukea uutisia ja toimia säännösten mukaan. Ja jos joku ei toimi niin en koe, että minun tulisi ohjeistaa siitä (toki lapsia ohjeistan). Besservisseröinti saa minussa aikaan kovaa ärsytystä - varmasti siksi, että tunnistan itsekin tekeväni sitä. 

Toki on ollut paljon hyvääkin niinkuin olen tässä jo kertonut. Juhan kanssa olemme hitsaantuneet syvemmälle yhteiseen perhe-elämään. Kotona oleminen on toki nostattanut keskusteluun asioita, jotka toisen käytöksessä ärsyttävät (esim. missä paistinpannua säilytetään ja mihin suuntaan kahva tulee laittaa).  Kuitenkin asioista sovitaan ja keskustellaan. Juha on alkanut laittaa ruokaa lähes joka ilta ja olemmekin nauttineet mexicolaisesta, thaimaalaisesta, intialaisesta yms herkkuruoista läpi koronan. Ravintoloiden kiinniolo ei haittaa yhtään kun on tiedossa, että kotona saa paljon J-kylän ravintolaruokia parempaa settiä. Meille tämä kevät on ollut siinäkin suhteessa poikkeuksellinen, että olemme olleet lähes koko ajan yhdessä. Ajattelen niin, että myös meidän parisuhde on hyötynyt koronasta kun olemme voineet viettää paljon aikaa yhdessä.

Perheen kanssa puuhailu on muutenkin ollut mukavaa. Kohtuullisen aurinkoinen ja hyvä sää (lumisateista huolimatta) on mahdollistanut pitkiä metsälenkkejä myös riskiryhmiin kuuluvien sukulaisten kanssa ulkoillen.

Ne ovat olleet kohokohtia. Nyt kesän alussa mökkeily on ollut myös mukavaa. Instastoorejeni seurailijat tietävätkin, että meillä on meneillään mökin purkuprojekti.

On ollut voimaannuttavaa repiä seinälautoja irti. Siinä näkee heti oman käden jäljen. Jos korona jatkuu - seuraavaksi varmaan alan rakentaa mökkiä:) 

Lenkkeily on ollut mieluista ja samoin podcastien ja äänikirjojen kuuntelu. Nämä ovat minua rentouttavia asioita. Tykkään myöskin tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja uudelleen ohjelmoida aivojani. Suosikkimentori, jota seuraan somessa on Brandon Turner - Bigger Pockets podcastin host, joka puhuu asuntosijoittamisen lomassa myös itsensä kehittämisestä ja mindsetin muutoksesta.

Mitä aiot tehdä poikkeustilan jälkeen?

Tänä kesänä teen pääasiallisesti töitä, jatkan mökin purkua ja ehkä tehdään noita muutamia kesäreissuja joita yllä mainitsin. Huomaan, että aivot ovat niin sopeutuneet jo tämän hetken tilanteeseen, että oleminen ei mitenkään erityisesti ole muutoksessa. Tänään lähdetään mökeille viettämään juhannusta sukulaisten ja lasten kanssa.

Millaiset fiilikset tällä hetkellä yleisesti?

Juuri nyt on hyvä olla. On juhannusaatto ja olemme heränneet hitaasti. Olen juonut kahvia terassilla. Kohta alkaa tehosiivous ja iltapäivällä suunnataan kohti hirvaskangasta. La vita e bella.

 Miten sinulla menee? Onko koronatilanne muuttanut sinun elämän reaaliteetteja?

/This text only in Finnish, sorry!