Väitös tänään: Digivalmentajan käyttö lisää motivaatiota, minä-pystyvyyttä ja autonomian tunnetta

Tänään on taas yksi näitä hienoja päiviä elämässä, kun ystäväni ja kolleegani Eeva Kettunen väittelee digitaalisten liikuntateknologian, digivalmentajan eli esimerkiksi Suunto-kellon vaikutuksesta kolmelle eri käyttäjäryhmälle. Hänen tutkimuksessaan saadaan selville miten digivalmentajan käyttö pystyy edesauttamaan käyttäjänsä liikkumista. Lehdistötiedoite löytyy täältä.

Tutkielman 1. ohjaajana ja myös kustoksena toimi Dr. Lauri Frank.

Eeva puolustaa työtään vastaväittäjä Harri Oinas-Kukkosen (Oulun yliopisto) kommentteja ansiokkaasti väistellen. Eevan väitöstä on ollut mukava kuunnella, koska hän osaa seisoa tekemänsä työn takana vakuuttavasti ja vuoropuhelua oli todella antoisaa seurata.

Hienoa tästä päivästä tekee myöskin se, että paikalla väitöksessä on ns. 'doctor-grandfather' tason tutkijoita meidän väittelijäsukupolvestamme katsoen. Tässä viittaan siihen, että Dr. Oinas-Kukkonen on meidän IT-tiedekunnan oman Prof. Mikko Siposen ohjaaja, kun taas Siponen on toiminut monen oman ikäluokkani tohtoriopiskelijasiskoni ja -veljeni ohjaajana. Naureskelimmekin yleisössä, että olisi mielenkiintoista piirtää tietojärjestelmätieteen väittelijöiden 'sukupuu'...

Samoin paikalla oli myös toki Eevan 2.ohjaaja, Tuomas Kari, jonka opponentti oli Christer Carlson, myöskin ns. 'Doctor-grandfather', jos Eevasta käsin katsotaan. Tuomas on väitellyt samoihin aikoihin minun kanssani ja nyt sitten odotellaankin innolla ensi vuotta jolloin oma ensimmäinen tohtoriopiskelijani tulee väittelemään ohjauksessani. Hieno saavutus Tuomas!

Paljon onnea uudelle tohtorille! 

/Today is one of those great days when I am attending the dissertation of my co-worker and friend, Eeva Kettunen who has written her dissertation on digital coaches effects on people's physical activity. The opponent, Dr. Harri Oinas-Kukkonen is from University of Oulu and the supervisors were Dr. Lauri Frank and Dr. Tuomas Kari. It is great to see 'next generation' of supervisors rising from my own doctor brothers... Eeva is defending her work very sharp and firm towards quite tough questions and she did not get herself lost even when the opponent disagreed on some of the aspects... The work itself is very interesting for those people using digital coaches like Oura/Suunto etc. The press release you can find here. Congratulations to the new doctor!

Learning from the Extremes goes Dublin

  Today I am in Trinity College Business School in Dublin, Ireland. This time it is about supporting digitalisation for rural schools of Europe. EC co-funded Learning from the Extremes project is giving out 1,2M euros to schools technology and professional development aquisition. Finland is included as one of the 10 countries getting this support.

/Tänään olen Trinity College:n Business Schoolissa, Dublinissa. Tällä kertaa kyse on digitalisaation tuesta syrjäseutukouluille. Learning from the Extremes -projekti jakaa 1,2M€ koulujen teknologia- ja osaamisen kehittämisen hankintoihin ja Suomi on mukana yhtenä 10:stä maasta, jotka saavat tätä tukea.

 

Learning from the Extremes Call for proposals was open during this summer and ended at the end of September 2022. Finnish schools, high schools and vocational schools could receive 150k euros. /Learning from the Extremes Call for proposals oli avoinna kesän ja päättyi syyskuun lopussa. Suomalaisille peruskouluille, lukioille ja ammattikouluille oli jaossa 150 000 euroa ja projektien arvioitu määrä 10.

Most of the projects applied the maximum 20 000euros which meant that we could totally fund 7 projects from the 45 applications. Total of 138 000 euros will be given for these schools.

/ Suurin osa hakijoista oli kuitenkin budjetoinut projektinsa maksimisummalle eli 20 000 eurolle, joten valittujen projektien määrä väheni. Jotta budjetti ei ylittynyt, pystyimme rahoittamaan seitsemän projektia ja lukitsemaan niihin yhteensä noin 138 000 euroa.  Suomesta tuli yhteensä 45 hakemusta.

 These rural schools development projects will begin on 1st of December and they will last one year. Today we are talking of support for those schools carrying out these digitalisation development period.

/Nämä syrjäseutukoulujen kehittämishankkeet alkavat 1.12. ja kestävät 12kk. Tänään keskustelemme tukitoimista kouluille tämän digitalisaation kehittämisjakson ajalle.

 

 We are planning for example expert visits to workshops, measuring impact, online traings etc.

Suunnitteilla on mm. asiantuntijavierailuja työpajoihin, vaikuttavuuden mittaamista, yhteisiä koulutuksia jne.

 

The winter in Dublin has been mild so far.

/Dublinissa on ollut toistaiseksi leuto talvi.

 

 It is nice to see the sun <3 in November.

/Marraskuun 'sateisen' työmatkan keskellä on ollut virkistävää saada pieniä pilkahduksia aurinkoa.

 

 /On Wednesday the entire city was bathing in the sun and blue skies.

Keskiviikkona koko kaupunki kylpi valossa ja sinisissä taivaissa.

 The locals say that you can experience all potential weathers within 24 hours in Dublin.

/Paikalliset kertoivat, että sää täällä vaihtuu vähintään neljä kertaa vuorokaudessa.

Learning from the Extremes is a rather ambitious project because it wants to achive the digital change of over 80 schools within only 2 years!

/

Learning from the Extremes on varsin kunnianhimoinen projekti sillä kahden vuoden sisällä se todellakin aikoo mullistaa syrjäseutukoulujen digitalisaation tason selkeästi paremmaksi. Siinäpä sitä hommaa sitten onkin...

 

With me here I have of course the small terminator helper because staying at home three nights without mother would still have been quite a challenge to the spirited baby that he is. Seeing Ireland with daddy is much more attractive option.

/Minulla on edelleen pikkuinen apulainen mukana tälläkin kertaa, koska hän on rohkeasta luonteestaan huolimatta edelleen varsin herkkä tyyppi ja kolmeksi yöksi ilman äitiä jääminen olisi varmasti ollut haastava tilanne. Iskän kanssa Irlantiin tutustuminen on toistaiseksi toiminut kivasti. Hotellin kokolattiamattoiset sokkelokäytävät ja chesterfield sohvat kelpaavat pienelle hoplopiksi toistaiseksi... ensi vuonna katsotaan sitten tilannetta uudestaan...

Kuopus menee päiväkotiin

 Niin kävi että meidän pienin aloitti päiväkodissa tän kuun alussa. L on nyt 1v ja  3kk vanha. Hän on viimeiset 6kk ollut mummohoidossa iltapäivisin, minun aloitettua työt helmikuun alussa. 

Olimme hyvin onnekkaita kun pikkuisen ei tarvinnut mennä päiväkotiin liian aikaisin vaan tein etätöitä ja iltapäivisin hän oli kolmen eri mummin hoidossa. Minun ja Juhan äiti olivat molemmat kaksi iltapäivää ja tätini yhden per viikko. Tämä järjestely toimi erinomaisesti, ihanaa oli saada apua arkeen. Usein oli vielä kotiakin siistitty päikkäreiden aikana tai jopa ikkunat pesty!

Nyt kuitenkin poika on jo sen verran liikkuva ja hakee sosiaalista kontaktia että oli oikea aika hänen lähteä varhaiskasvatuksen pariin tutustumaan ikäisiinsä pikkutyyppeihin.

 

Tiesin ekan viikon jo etukäteen olevan haastava, olimmehan eläneet päiväkotirytmiä huomattavasti myöhäisemmässä rytmissä koko hänen elämänsä ajan. Eli heränneet klo 11 ja menneet nukkumaan puoliltaöin. Nyt olisi edessä siis 3-4h rytmin siirto...

Vaikka tällä kertaa olinkin henkisesti varautunut rankkoihin aikoihin - en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, miten traumaattista A:n päiväkodin aloitus oli minulle (ja koko perheelle ollut v. 2014). Päiväkodin johtaja kysyi minulta tutustumispäivänä, että 'Jännittääkö äitiä'? Vastaukseni oli, että päiväkodin aloittaminen ahdistaa minua, mutta tuskin niistä syistä joita se ahdistaa tyypillistä vanhempaa. Tiedän, että lapseni pärjää ja sopeutuu. 8 vuotta sitten kuitenkin juuri päiväkodin aloitus oli tilanne, jossa A:n autismi huomattiin. Elimme silloin perheenä isoa kriisiä, jossa vanhemman pahin painajainen käy toteen: Lapseni on kehitysvammainen ja tietoa tulevasta kukaan ei suostu meille kertomaan. Olen kirjoittanut noista ajoista monet blogipostaukset ja ne tuovat minulle lohtua nyt L:n kanssa samassa tilanteessa.

 

Vietin L:n kanssa ensimmäisen viikon aamupäivät päiväkodissa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että hän ei ole autistinen. Eroja A:n käytökseen vastaavassa tilanteessa ovat mm. se, että L ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin; osallistuu laulupiireihin; istuu omalla paikallaan ja syö oma-aloitteisesti ruokaansa. Yhden viikon jälkeen hänen sanavarastonsa on myös räjähtänyt ja hän toistelee kaikkia kuulemiaan sanoja. Muunmuassa lokakuussa kuultua:

Auto

Äiti

"i" (Iskä)

Tätä

Kakka

Kakku

Hai (mikä tahansa kala)

Kärry

Tyttö

Pappo (Pallo)

Pupu

Pappa (Muumipappa)

Halataan!

Anna (Anna-Anna-Anna!)

Lamppu

Kenkä

Hattu

Hanska

jne.

Toki A:kin kehittyi 2 vuotiaaksi muistikuviemme mukaan normaalisti ja taantuma tapahtui vasta sen jälkeen. Joillekin autisteille käy niin. Joten mitäänhän ei vielä voi tietää. A aloitti päikyn 2v ja 7kk iässä kun taas L oli 1 vuotta ja 3kk.

Ensimmäinen viikko sujui varsin mukavasti. Toki äidin perään itkettiin, mutta oli kuitenkin sitten rauhoittunut ja nukkunut myös päiväunet joka päivä sängyssä(!) 1,5-2h. Kotonahan meillä päiväunet nukutaan edelleen rattaissa. Olin mukana päiväunillemenoaikaan ja hän oli sitten unet + välipala-ajan ilman minua siellä.

Oli mukava tutustua päiväkodin arkeen, hänen päiväkotinsa on Jyväskylän keskustassa sijaitseva Pilke Playschool. Valitsimme päiväkodin erityisesti syystä, että siellä puhutaan suomen lisäksi englantia lapsille. Kansainvälisessä elämässä mukana olevalle poikaselle on varmasti eduksi ymmärtää 'toista kotimaista' myös. Lisäksi päiväkodin sijainti on kivasti työpaikkani lähellä, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa. Pidän siitä, että lapsella on lähiöelämän lisäksi myös kosketusta kaupungin vilinään. Ensimmäisinä päivinä hän ehti ihmetellä päiväkodin pihan ympärillä kohoavia korkeita taloja yms ohi kiitäviä busseja. 

 

Ihmeellisintä päikyssä kuitenkin hänelle oli selvästi se, että maailmassa on olemassa muitakin pieniä ihmisiä kuin hän. Kotonahan isot alkavat olla aikuisen kokoisia jo, joten hän on varmastikin ajatellut, että on aikalailla ainoa kokoaan. Oli hauskaa nähdä miten rattaat hänen pikkupäässään alkoivat kiertää ja hän rupesi imemään toisten käytöksestä oppia omaansa.

Luonnollisesti saimme ensimmäisen viikon päätteeksi supersitkeän flunssan ja seuraava viikko on oltu sitten kotona. Ens viikolla aloitetaan sitten taas alusta rytmin siirto ja uuteen arkeen tutustuminen. Nyt ihmiset ja paikat eivät kuitenkaan ole enää uusia eli seuraava askel on viihtyä päikyssä 8-14 ilman äitiä. Toivotaan, että koko talvi ei mene sairastamiseen. Näinhän se on, että päiväkodin pitäisi helpottaa perheen arkea, mutta alussa se vaan vaikeutuu... Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi ajaksi. 

Toisaalta tuntuu kyllä ihanalta, että mahdollisesti tulevaisuudessa on taas aikaa, jolloin pääsen takaisin työrytmiin, liikkumisrytmiin ja saan hengähtää myös viettämällä aikaa päivittäin työpaikalla aikuisten kanssa. Pohjalla kun on mummoarjen lisäksi kotiäitiys, raskaanaoloaika ja korona niin tällainen elämä tuntuu todella kaukaiselta. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. 

/ My second son has started daycare in the beginning of October. We were very lucky to have had the grandmothers take care of him on afternoons for about 6 months now. However he is now mobile and starting to look for social interactions so it was the right time for him to be with kids his own age. I hadnt realised how big of a trauma it was for me when 8 years ago we put A to the daycare. This has brought back so many old memories, not the good ones... Back in 2014, A's Autism came out when strating the daycare and it was a big crisis for the whole family. This time I can see myself worrying that something similar might happen, even though L is showing only signs of being neurotypical. The first week went well: He slept at the beds, he ate well, he allowed people to comfort him if he was upset when 'mommy' left him for a couple of hours per day there. He took contact with other kids. Then again A was 2 years old when he 'recessed' so we cannot know anything still. Of course the first week of daycare also brought us cold so we have been ill for a week now. Next week trying to turn the rythm once again... Let's see how it goes.

Macedonia

Viime viikolla matkustimme jälleen Pohjois-Makedoniaan, Skopjeen. 

Olimme Juhan kanssa kahdestaan Skopjessa kolme vuotta sitten kesällä 2019.  

Tällä kertaa meillä oli mukana "pikkuiset" muksut eli L ja A ja heidän lisäksi myös extra-aikuisena Juhan äiti. 

Tällä kertaa loman lisäksi agendassa oli tietystikin rakkaiden Manjan ja Andrejn häät <3.

Kirjoitan makedonialaisista häistä toisen postauksen, tässä fiilistellään nyt vaan reissua... 

Mukana meidän lisäksi oli kollegani ja ystäväni perhe lapsineen ja extra-aikuisineen joten meitä oli jopa kymmenen henkeä yhteensä samasta porukasta...

 Mukaanlukien neljä lasta ja kaksi 'vauvaa'. Vaikkakin meidän 1v 2kk taitaa olla jo taapero eikä niinkään vauva... 

Päätettiinkin Juulin kans ottaa sellainen huoneistohotelli, jonka pihalla lapset voisivat leikkiä ja uiskennella altaassa. Tällainen löytyikin erinomaiselta sijainnilta 1,6km päästä Skopjen keskustan päätorilta. 

Tämä mahdollisti meille lähes joka päiväiset kävelylenkit Skopjen keskustaan syömään, ostoksille ja nähtävyyksiin. 

Lisäksi uima-altaassa tuli uitua ja leikittyä lasten kanssa monta kertaa päivässä. Kuumat n. 

30-40C asteen lämpötilat houkuttelivat aikuisetkin pulahtamaan viileään veteen.

Viikosta tulikin kaikille mieleinen loma, joka myös pitkitti kesää viikolla samaan aikaan kun Suomessa kelit viilenivät lämpimän elokuun jälkeen syksyisiksi.

Makedoniassa sää oli kuuman lisäksi ennalta arvaamaton ja ensimmäisenä iltana jäimmekin jumiin massiiviseen raemyrskyyn...

Isokokoisia rakeita satoi puolisen tuntia kovaa niin että koko Skopjen keskusta tulvi ja hotellin ovenrako muuttui 'jääpalakoneeksi'.Tällainen myrsky on ennenkuulumaton jopa Skopjessa, joka sijaitsee vuorien ympäröimänä ns. kuopassa... Paikallinen täysin uusi ja bränikkä ostarikin jouduttiin sulkemaan moneksi päiväksi kun sen kellarissa oli vettä... 

Me tietysti aluksi mietimme, että tällainen on ihan normaalia, mut kuulema ei ole!

Seuraavana päivänä onneksi päästiin tyttöjen ja vauvojen yhteiselle Brunssille, jossa nämä söpöläiset kohtasivat ekaa kertaa...

Muina päivinä otimme rennosti...

Kävimme paikallisessa vanhassa kaupungissa eli 'Bazaarissa'.

Käppäilyn lisäksi rentouduimme poolilla.

11-vuotias nautti täysin tästä lomailusta.

Viikonloppuna pääsimme Juhan kanssa kahdestaan 185-hengen makedonialaisiin häihin Sopotissa viinitarhalla. 

Komea hääpari johdatti meidät paikallisten häiden tunnelmaan...

Jota voisin kuvailla 'railakkaaksi' suomalaisiin verrattuna. Mutta tosiaan postaan näistä toisen kertomuksen.

Olipas ihanaa! Nyt sitten takas Suomeen ja arkeen, jossa alkaa syksy. Hyvästi kesä 2022, olit hyvä meille!

/Last week we were able to go for one week holiday in North Macedonia. The real reason was of course our dear Manja and Andrej's wedding. Congratulations! And thank you for inviting us into this special, special day in your lives. We had an amazing holiday on top of the great time on the vineyard wedding in Sopot. I will write a separate post on the wedding because otherwise there is too many pictures on this post...