sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Mitä syö valikoiva melkein 3-vuotias?

Kuva: (c) Tiina Lämsä

Päiväkodin mukava muonittaja kysyi ystävällisesti minulta vinkkejä siihen, miten kohta kaksi kuukautta pk-arjessa hienosti pärjäillyt poikasemme saataisiin päivänkin aikana syömään kunnolla. Siis eikö ole uskomaton palvelu, että lapselle tarjotaan yksilöllistä ruokahuoltoa päiväkodissa? En usko, että kovin monessa paikkaa otettaisiin näin kivasti lapsen tarvetta huomioon. A on siis iltapainotteinen syöjä muutenkin, eli harvoin aamiainen maistuu kotonakaan, vaikka sitä kyllä tarjoillaan. Niinpä tässä nyt lista siitä, mitkä ruoka-aineet menevät tällä hetkellä kaupaksi ja missä muodossa: (Siis yhtään mikään ei tietysti ole pommin varma, aina voi olla, että nyt ei vaan oo nälkä)
A syö mieluiten selkeitä paloja, ei sekavia sörsseleitä. Kastikkeet ovat aivan nou-nou, samoin lihat ja kalat. Kiisselit ja hedelmäsalaatit eivät mene kaupaksi myöskään.
Sen sijaan näitä hän syö:
Maito (juodaan nokkamukista tai tavallisesta mukista - lasi tippuu vielä lattialle)
Vesi (samat ehdot)
Mehu - lähinnä marjamehut, appelsiini ei mene yleensä, omenamehu saattaa mennä (pillimehu rules!)

Lämpimänä:
Nuudelit - sellaisenaan tai voilla/öljyllä/levitteellä
Makaroonit - esim. kierremakaroonit, joita voi syödä käsin. Hän ei osaa syödä haarukalla, tai malta. Samat ehdot kuin yllä. Makaroonilaatikko ei kelpaa, eikä makaroonit kastiikeen kanssa.
Peruna/Bataatti - keitetty tai paistettu pelkkä peruna lohkoina voilla tai levitteellä. Perunamuusi ei kelpaa.
Keitetyt porkkanan palat (samat ehdot kuin perunalle, selkeitä paloja) - porkkana raakana ei mene, eikä raasteena.
Höyrytetty parsakaali - voilla/levitteellä, lämpimänä menee esim. Kruununsekoitus pakastepussista hän syö hyvällä halulla sekä parsakaalit että porkkanat, mutta ei kukkakaaleja
Paistetut vihreät pavut - samat ehdot kuin yllä, voilla tms menee yleensä hyvin
Maissi - menee lämpimänä, mutta useimmiten ainoastaan maissintähkästä haukattuna, ei niinkään irtonaisena
Herneet - lämpimänä voi mennä, mutta ei hirveitä määriä
Puuro - varsinkin iltaisin kelpaa todella hyvin. Aamulla heikommin.
Riisi - menee keitettynä sellaisenaan tai paistettuna niin, että siinä on munaa ja esim. herneitä ja pieniä nakin paloja tms.

Maitotuotteet:
Raejuusto - tätä menisi pohjattomasti sellaisenaan
Miedot perusjuustot - kuten vaikka edam tai oltermanni voi mennä siivuna
Jogurtti - marjajugurttia syö päivittäin, mutta tarvitsee apua sen lappamiseen suuhun

Leipä:
Pehmeähköä leipää levitteellä menee, reunat tosin useimmiten ei
Kova ruisleipä/näkkäri eivät mene

Vihannekset:
Kurkku - paloina, jos on liian pieniä niin ei mene. Siivut ei myöskään. Parhaiten menee paloiteltuna pitkittäissuunnassa niin, että on ikäänkuin tikkuna.
Tomaatti - menee joskus, mutta isi on sille niin allerginen, ettei meillä juurikaan syödä kotona, myös A:lle on aiheutunut joskus mahavaivoja siitä, mutta kyllä sitä voi antaa

Hedelmät:
Mandariinit
Banaani (kokonaisena, ei esim survoksena)
Kuivatut hedelmät kuten papaya, mango tms paloina
Vaikka A rakastakin omenoita, hän ei niitä yleensä syö. Joskus harvoin kyllä haukkaa yhden haukun.

Herkut: Näitä hän ei syö usein, ehkä kerran viikossa
Keksit (melkein mikä vain kelpaa)
Kakku/pulla (joskus kelpaa)
Sipsit ja naksut(kaikki kelpaa)
Jäätelö (kelpaa syötettynä)
Karkit (varmaan kelpais, mutta on maistanut noin kerran, ei osaa vaatia)

Hänen herkuttelunsa on lähinnä pillimehutasolla. Yhden pillimehun saa päivässä juoda.

Siinäpä hänen tämän hetken ruokavalionsa. Perusvinkkejä ovat juuri nämä:
- Ruoan pitäisi olla tekstuuriltaan selkeää ja sellaista, että sitä voi syödä käsin. Lusikkaruoat on vaikeampi syödä. Voisikohan vaikka keitoista ottaa ilman lientä niin että perunat saisi syötyä?
- Ruoan pitäisi olla sopivan lämpöistä - jos se ei ole lämmintä, A yleensä siitä kieltäytyy. 
- Joskus hän on niin janoinen, että kun on ensin saanut juoda vaikka vettä niin sen jälkeen maistuukin sitten ruoka. Joskus taas vaippa on niin täynnä pissaa, että ei pysty istumaan pöydässä ennen kuin se on vaihdettu... Tällaisia tilanteita sattuu, minkäs niille voi.

Toki olemme sellaisessa vaiheessa, jossa yritämme ruokavaliota monipuolistaa. Häntä pyydetään maistamaan aikuisten ruokia, jotta hän jossain vaiheessa alkaisi niitä syömään. Kuitenkin tällä hetkellä ruokavalio on aika hiilihydraattipitoinen. Proteiini tulee lähes kokonaan palkokasveista ja raejuustosta sekä tietysti maidosta ja munasta. Haluaisin että hän oppisi syömään hieman lihaa/kalaa, mutta toisaalta en aio alkaa häntä pakottamaan. Oppii kun oppii. Hän ei ole alipainoinen. Hän on 101senttiä pitkä viime mittauksessa kolme viikkoa sitten ja silloin painoi 14kg. Hänen pituutensa ja painonsa on koko elämänsä ajan seuranneet samoja käyriä - pituus on keskimääräistä +10 käyrällä ja paino -10 käyrällä. Kuitenkin molemmat ovat nousseet aivan normaaliin tahtiin, joten en ole tilanteesta kovin huolissani. Hänen tukkansa kiiltää ja massu on iltaisin pyöreänä. Kuitenkin tilanne meillä on se, että useimmiten päiväkotipäivän aikana hän juo maitoa useammalla aterialla, mutta muuten kieltäytyy syömästä mitään. Tai jos syö niin ihan muutaman suullisen. Sitten kotiin tultuaan hän aloittaa kunnon tankkauksen ja 17-19 välillä hän syö todella paljon. Esimerkiksi 7 isoa perunaa voilla ja 300-500g raejuustoa. Vaikka hän ei ole viiteen mennessä syönyt koko päivänä juuri mitään, hän kuitenkin jaksaa yllättävän hyvin. Joku toinen poika olisi varmaan ihan tööt, mutta A porskuttaa urheasti ja on yleensä aina todella hyvällä tuulella kun menen hänet hakemaan päiväkodista.

Kuitenkin loppujen lopuksi täytyy sanoa, että minusta A:n ruokailusta ei kannata kenenkään aikuisen ottaa stressiä. Hän syö, kun hänellä on nälkä. Hän ei ole aliravittu. Hän on aivan normaalivartaloinen, ehkä hieman hoikka, mutta ei edes sitä. Jos A ei syö kun hänelle jotain tarjoaa, siitä ei kannata kantaa liikaa murhetta. Kyllä hän kieltäytyy ruoasta kotonakin, ei ainoastaan päiväkodissa tai vieraissa paikoissa. Ei kannata huolehtia liikaa, siinä vaan saa itselleen pahan mielen aikaan. Hän kyllä elää ja kasvaa ihan normaalisti. Kiitokset teille, jotka olette häntä kodin ulkopuolella ruokkineet ja hänen erikoisuuksiaan palvelleet!
 In this post I talk about my son's diet. The daycare asked me how could they help him eat more during the day and I promised to make a list. Basically he eats very clear textured things - which he can eat with his hands and he eats them when they are warm usually. Rice, noodles, pasta, potatoes - those are the favourites. Of course cottage cheese as well, it always goes through. But also he eats carrots (boiled), broccoli (steamed) and green beans (fried) - if they are made to his liking. Berry yogurt usually goes well as well. There are some others. Basically i think the main point is this: If you are the one trying to get him to eat: RElax! He will eat when he is hungry. At the moment there are days when he's only had milk during the daycare and then between five and seven at night he will eat 7 big potatoes and 300-500g of cottage cheese. He seems to like a routine of just one big meal per day. This does not make him too cranky during the day, which is odd as personally I'd be climbing walls if that happened to me. He has grown perfectly normal - he is 10% taller than most and 10% lighter on his weight than the average. But this is how he has been throughout his whole life. So overall, I think this is not something we should be that worried about.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...