Lauantaina käytiin uimassa. Olin syönyt ihan normaalisti, mutta uimisen jälkeen tuli ihan hirveän huono olo. Ilmeisesti fysiikka vaan petti. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin, en pystynyt vahtimaan lastani, en pystynyt tekemään mitään. Tuntui, kun olisi ruokamyrkytys - palelsi ja joka paikkaa kolotti, vatsaan ja selkään sattui. Oli pakko vaan nukkua. Nukuin 4h päivällä klo kuuteen asti ja illalla olin edelleen rättiväsynyt.
Onneksi oli eno, joka tuli leikkimään pojan kanssa iltapäivällä. Ja onneksi oli isi, joka piti huolta sitten sen jälkeen ja vei enon kotiin, kun äiti vaan nukkui sikiöasennossa lattialla. A:n syntymän jälkeen minulla on ollut vissiin kolme kertaa sellainen tauti, jonka aikana oikeasti en pystynyt hänestä huolehtimaan. Äidin painajainen. Mutta tällä kertaa syynä oli melkovarmasti stressin purkautuminen saunan jälkeen uimahallin pukuhuoneessa. Pahaa oloa kesti kaksi vuorokautta! Mutta nukkumalla ja syömällä siitä selvittiin. Vaikka syöminen olikin haasteellista kun ällötti niin kuin raskauden aikana parhaillaan - joo, en ole raskaana, ennen kuin kysytte.
En siis saanut viikonlopun aikana aikaiseksi kertakaikkiaan yhtään mitään. Paitsi tankattua paljon vertaistukea! Kiitokset teille siitä! Puheluja ja viestejä ja kommentteja on tullut paljon, tällaisessa hädässä on upea nähdä miten ihana ystäväpiiri minulla onkaan.
Tänään päiväkotiarki jatkuu. Nyt ollaan huomattavasti edistytty päiväkodin kanssa. Olen opetellut heidän tavoilleen ja he taas A:n tavoille. A sai nukahtaa omiin rattaisiinsa ja nukkuikin niissä parin tunnin normaalit päikkärit! Jesh! Syöminen sen sijaan ei onnistunut tänäänkään, vaan poika oli syömättä klo 15 asti iltapäivällä (siis yhtään mitään muuta kuin pienen vesihörpyn aamulla oli saanut) - ihmettelin suunnattomasti, että hän ei ollut vetänyt raivareita eikä muutenkaan ollut moisesta pahemmin harmissaan. Toki kotona oli hirveä nälkä, mutta näyttää kestävän veren sokerin laskua huomattavasti äitiään paremmin tämä poika. Olemme kuitenkin nyt ryhtymässä toimiin, eli pakkaamme tuttua ruokaa (egg fried rice) hänelle tupperwareen mukaan ja sitä voivat sitten huomenna lämmittää hänelle ruoaksi. Toivomme, että se kelpaisi, jotta aamiainen/lounas alkaisivat sujua tarhassa.
Neuvola hommasi meille lähetteen lasten neurologille, mutta yritän saada lisäksi vielä lähetteen kuulokeskukseen, jotta A:n kuulo voitaisiin tutkia. Nähtäväksi jää, kuinka kauan menee näihin tutkimuksiin. Jo viikon verran päiväkodissa aamupäiviä viettäneenä poikana voin sanoa, että hänessä on selvästi tapahtunut positiivista kehitystä: Hän juttelee omalla kielellään todella paljon ja lisäksi istuu nätisti pöydässä ja syö ruokansa omalla paikallaan. Uskon, että rutiinien ja toiston kautta hän voi ihan hyvin oppia tarhan tavoille ja siten olla heille huomattavasti helpompi lapsi kuin nyt. Tällä hetkellä ongelmat ovat nimenomaan siinä, ettei häneen saa kontaktia: Häntä ei saada syömään ja hän päättää itse, milloin nukkuu (kun on tarpeeksi väsynyt) ja missä... Lisäksi hän on niin vilkas, että hän tarvitsee hoitajan koko ajan pitämään silmällä hänen tekemisiään. Ohjattua tekemistä hän ei oikein haluaisi tehdä, vaan haluaisi tehdä sitä omaa juttuaan. Suomalaiselle päiväkodille tämä tosiaan vaikuttaa vaikealta asialta, mutta haluan ajatella niin, että ajan myötä hän oppii talon tavoille, se tapahtunee useamman päiväkotikuukauden myötä.
Olen huojentunut, että meitä ei heitetty pellolle! Että minun ei tarvitse alkaa etsiä uutta paikkaa A:lle, jossa oikeastaan olisi vaan kaksi asiaa EHKÄ paremmin: Jo rutinoituneet tavat (kun PK ei olisi aivan uusi) ja mahdollisesti se voisi olla yhdessä tasossa, jolloin hoitajien energiaa ei mene siihen, että viedään porukkaa alakertaan ja yläkertaan. Jyväskylässä pienempiä ryhmäkokoja on täsmälleen yhdessä päiväkodissa ja sinne on melkein mahdoton päästä... Mutta toisaalta tässäkin ryhmässä on erikoislastentarhan opettaja, joka auttaa kovasti jo meitä. Alamme pian ainakin käyttää A:lla kortteja, joista näytetään hänelle, että nyt on aika syödä tai nukkua tai mennä ulos jne. Lisäksi tietenkin nyt olemme kotona aloittaneet erityiset kielenopiskelujutut: Luen hänelle tavallista enemmän kirjoja, näytän tavaroita hänelle ja kerron mikä on kyseessä. Lisäksi yritämme leikkiä kontaktia ottavia leikkejä, esimerkiksi pallon heittelyä toiselta toiselle (jota hän ei vielä osaa) ja 'anna minulle tämä tai tuo', mitä hän ei myöskään osaa tehdä tässä vaiheessa. Hän ei osoittele, vaan hänen kommunikaationsa tapahtuu niin, että hän ottaa sormesta hoitajaansa ja vie siihen, mitä haluaa tämän tekevän. Esimerkiksi leluun tai ruokaan tms. Hän osaa sanoa 'This', mutta käyttää sitä ainoastaan niistä DVD:eistä valitessaan.
Kyllä tämä arki tästä varmasti alkaa sujumaan. Toivoisin, että tällä viikolla saisimme pojan ja perheen rytmin kääntymään niin, että:
07 Herää
08 Tarhaan
0830 Aamupala
ulkoilua
1100 Lounas
1130-14 Päikkärit
1430 Välipala/haetaan kotiin
1730 Illallinen
1900 Kylpy
2000 Iltapuuro
2100 Nukkumaan
2200 Äiti nukkumaan
Katsotaan miten käy. Tänään nukkui päikkärit klo 10-12:30. Illalla nukahti klo 20. (Viime yönä nukkui 7h, joten väsynyt oli)
After the week from hell, I had a pretty rough weekend. I basically collapsed on Saturday and could not take care of my son. Thank god for my brother and husband who took care of Tops that afternoon, as I could just sleep in a cocoon. It felt like a food poisoning, but it was probably just stress. Terrifying, but it's a good message from my body: You cannot go like this, you won't make it. So I didn't manage any of the cleaning that I had planned for the weekend, but at least I got to sleep... We also visited my uncle's place and talked about their trouble with daycares when their son was doing it... The best part of my weekend was the load of peer support that people have given me through many ways: Calling and telling me their stories - this is so valuable, thank you so much. Today Tops was at the daycare over his nap, which was assisted by the fact that we got to bring his pram inside and he slept in it. We also got forwards with the doctor's - we will go to a neurologist next, even though I will still demand that we could also get his ears tested. When testing at home, he doesn't react to very small sounds, so it makes me think that something might be wrong there as well. Overall, today was a good day. Certainly better than last week. I feel less tired and more able to handle it all:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti