Karhu-wan Kenobi

Mummi oli löytänyt napakymppivaatteen! Eli poikani esittelee nyt tämän päivän asunsa teille.

Kyseessä on karhu-poncho, joka on oikeasti hupullinen pyyhe.

Äitiä se miellyttää erityisesti, koska siinä on jediviittafiilis.

Tiedän, että jotkut äidit ovat ihan hirmuisen 'eläinkorvavastaisia', mutta minä en voi sille mitään - se on vaan söpöä:)

 Tämä viitta ei ota maahan, joten pieni viipottaja ei kompastu siihen juoksuleikeissään. Poikani tykkää juoksennella kylvyn jälkeen pitkiäkin aikoja ilkoisillaan, joten tähän kaapuun kietoutuneena ei tule kylmä. Lisäksi boonuksena hän ei saa sitä vielä itse päältään pois!

Kyllä täytyy sanoa, että kiitos Mummi, kylläpä oli hyvä löytö:)

Mökkihommia

Meillä kesäkauden lopettajaiset mökillä ovat perinteisesti rapujuhlat. Niitä varten siis suunnattiin hirvaskankaalle taas.

Paikalla oli työmiehiä ja naisia. Juhlimisen lomassa on hyvä työstää pieniä projekteja. Tällä kertaa vuorossa oli vaja/huussin nostaminen uusien harkkojen päälle. Vaja on vajonnut hitaasti maahan jo monien vuosien ajan.

Jotkut hommat vaativat artistista ja linkvistista lahjakkuutta. Toiset hommat vaativat söpöilyä.

 Ja marjasuuta.

Joskus täytyy myös odottaa, että tulee oma vuoro.

Saa nähdä jäikö tämä viimeiseksi visiitiksi ennen laiturin nostoa. Joinakin vuosina elokuu on ollut niin pitkä ja kuuma, että mökkihommia on voinut tehdä pitkälle puolivälin jälkeen.

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Katsottiin taas viime viikolla IMDB-leffoja:

Who is afraid of Virginia Woolf? *****

Elisabeth Taylor ja Richard Burton klassikkoelokuvassa, josta ei puutu syvyyttä. Pidin tästä elokuvasti kovasti. Ehkäpä siksi, että pidin teininä Virginia Woolfista paljon ja luin sitä lukiossa. Kirjoitinkin hänestä äidinkielen novelleissa yms. Jotenkin tuntui siltä, että Woolfin tuotantoa tuntemattomille otsikko ei avaudu, mutta minulle se loi kontekstin pääpariskunnan ’mielen peleille’, joita he pelasivat koko elokuvan läpi. Mieheni varmaan olisi sanonut tästä, että ’it’s a stage play’, eli elokuvasta huokuu sen perustuminen näytelmään.  Pidän siitä, että hahmoja on pieni määrä. Tässä tapauksessa viisi, joista yhdestä selviää vasta lopussa, ettei (spoiler!) häntä olekaan olemassa. Koko näyttelijäkaarti taisi vetää oscarit ja ne kyllä todella ansaittiin. Tykkäsin hirveästi  nuoren pariskunnan naisesta, joka päättää mielummin olla hullu kuin katsella miehensä syrjähyppyjä. Tykkään hirveästi myös elokuvista, jotka tapahtuvat yhden päivän tai illan aikana, tai jopa muutaman tunnin aikana (esim. Wonder Boys, Before Sunrise ja Magnolia – kaikki aivan huippuja). Niissä jotenkin kaikki on intensiivisempää ja ei hahmojen kehittymisessä täytyy kirjoittajan käyttää enemmän mielikuvitusta kuin pidemmällä aikajänteellä varustetuissa pätkissä. Lisäksi tässä on käytetty tehokeinona huikeaa dialogia, eikä esim. Hienoja maisemia. Niinpä sanoisin, että tällaisella elokuvalla on vaikeuksia voittaa esim. Parhaan elokuvan oscaria... Ehkä eeppisyyteen tarvitaan jotain isompia kulisseja. Anyways, me likes. Täytyy katsoa uudestaan joskus, koska tämä kestää katselukertoja. Varmasti joka kerta nousee jotain uutta esille. 

Vihan hedelmät ***

Karu kertomus amerikkalaisten työttömyydestä ja nälästä… Tässä elokuvassa yleissävy oli kuitenkin positiivinen ja kaiken ankeuden keskellä perheellä oli kuitenkin toisensa ja he löysivät paikan, jossa kaikkia ei riistetty. Pidin siitä, miten kertomus pysytteli syrjemmällä ammattiliittopolitiikasta – vaikkakin lopussa oli hieman sellainen fiilis, että entä sitten, tässäkö tää oli. Verrattuna esim. Parin viikon takaiseen Ladri Bicicletteen tämä ei tuntunut kertovan tarinaa aivan yhtä koskettavasti. Molemmissa lapset näkevät nälkää, mutta vain toisessa tilanne on niin epätoivoinen, että perhe päätyy varastamaan – se tuntuu ironisesti julmemmalta kohtalolta kuin vihan hedelmien miestappo-tilanteet, jotka ikäänkuin ’vaan sattuvat vastaan’ perheen pojan tielle. Tuntuu siltä, että vihan hedelmissä poika ei kuitenkaan ota tai tunne vastuuta tappamistaa miehistä, vaan kyseessä on aina ollut esim. Itsepuolustus kun taas polkupyörävaras on liiankin tietoinen siitä, mitä on tekemässä. Tässä minusta oli juuri näiden kahden hyvin samantyyppisen elokuvan nyanssiero, joka minun päässäni on myös kahden tähden arvoinen. Vihan hedelmät oli hyvä, mutta kuitenkin hyvien elokuvien maailmassa keskinkertainen.

Ongelmat kasaantuvat

Meillä ei voida oikein hyvin nyt. Valvottu on. Välillä päivystyksessä, välillä vaan pinniksessä huutaen. Valitettavasti lääkkeiden hankinta vaati kaksi visiittiä sairaalan päivystykseen. Diagnoosi: Bakteeritulehdus molemmissa silmissä. Raasun simmuissa on niin paljon vihreää moskaa, että yön aikana ne muurautuvat umpeen. Eli refluksiepäilyni ja tomaattiallergiaepäilyni muuntuivat tulehdukseksi - nähtäväksi jää, onko oireissa jotain muutakin taustalla kuin tämä tauti.

 Äitikin on nyt vähän väsynyt ja stressaantunut. Ei auta, että ei saa yöllä nukkua yli 2-3h unia, mutta sen lisäksi töissä on harvinaisen inhottavia työtehtäviä. Tai itse tehtävät eivät ole vaikeita tai ikäviä vaan ainoastaan järkyttävä jo kuusi kuukautta kestänyt kädenvääntö ja politiikka niiden takana on. Kysymys on yhdestä ainokaisesta kyselylomakkeesta, mutta kun se nyt sattuu menemään 1500 hengen vastattavaksi niin tottahan on neuvoteltava vähintään 50 hengen kanssa, että mitä kysymyksiä siinä nyt saa olla tai ei saa olla ja millaisia sananmuotojen pitää olla. Aina nimittäin löytyy joku natsi, jonka mielestä vielä pitää viilata ja vaikka tätä on nyt kuukausikaupalla pyöritetty niin ratkaisu tuntuu edelleen olevan jossain horisontin takana. Argh!

Tällaisina päivinä pitää katsoa kuvia aurinkoisemmista päivistä. Ollaan meillä onnellisiakin ja iloisia ja terveitä...

Vieläkö grilli on kuumana?

Oli kylmä ja sateinen kesä tai ei niin grillailtu on. Nyt olen sitä mieltä, että meillekin hankitaan ensi vuonna (sähkö)grilli. Ollaan pidetty kuitenkin varmaan ainakin 5kpl 'grilli-iltoja' heinä-elokuussa ilman grilliä.

Minun grilailuni on viime aikoina kohdistunut munakoisoon, parsakaaliin ja herkkusieniin (terveellisempi elämäkö) mutta on sitä makkaraakin tullut syötyä.

Ja tietysti halloumijuustoa. En ymmärrä, miten on selvitty entisaikojen grillailusta ilman juustoa - ihan turhaa hommaa!

Terveellinen elämä projektini on ottanut hieman väliviikkoa, sillä viime viikolla meillä oli vieraita jopa 4/7 iltaa ja yhtenä käytiin rapujuhlissakin. Alkoholia tuli siis nautittua ja vaikka itse grillailu perustuisikin kasviksiin niin valitettavasti viinilasi tai pari eivät ainakaan painoa laske. Olin jo 200g päässä elokuun lopun tavoitteestani, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kyllä sitä joskus täytyy myös saada nauttia elämästä. Tällä viikolla lisää tsemppausta. Kyllä nyt on ihme, jos ei -5kg häämötä elokuun lopussa.

Makkaran kanssa pitää olla salaattia:)

Näiden kuvien maukkaat antimet tarjoili meille setäni residenssi. Hänen vaimonsa kasvimaalta saa tähän aikaan vuodessa lehtisalaatit ja ruohosipulit suoraan tuoreena lautaselle. Ehkäpä minunkin kukkapenkkini menee tähän suuntaan jossain vaiheessa. Kiitokset siis viimeisestä!

Stadissa

Olen tällä viikolla kolmena päivänä pääkaupunkiseudulla ottamassa osaa Kiina-Eurooppayhteistyökonferenssiin. Tarkoituksenani on mapata tulevien vierailupaikkakuntien PhD opiskelijoiden tutkimuskohteita lähemmäs omia intressejäni. Ja tietysti ottaa hieman selvää siitä, että millaisten ihmisten kanssa tulen tekemään töitä talvella. Harmittaa, koska mieheni piti lähteä mukaan tälle reissulle, mutta sitten pikku reppanamme sairastui, eikä tunnu mitenkään mahdolliselta jättää häntä edes tutun hoitajan kanssa, kun hän on niin raasuna.

Suunnitelmia täytyy pystyä muuttamaan äitinä ja isinä. Niin se vain on. Tuntuu siltä, että minullakin on flunssan alkeet, että tämä viikko ei tule olemaan helpoimmasta päästä. Sairastaminen on ehkä elämässä kamalinta. Mutta silti niitä nukkumattomia öitä viettää mielummin oman tuhisijan kanssa nenä nenää vasten kuin vaeltaen anonyymiin hotelliin.

Pääkaupunkiseudulla työmatkalla valitsenkin useimmiten hotellin sijaan käydä yöpymässä sukulaisten tai ystävien luona. Huvimatkat stadiin ovat nimittäin niin harvassa, että tämä on hyvä tapa yhdistää työ ja sosiaalinen elämä. Tämän kadun varrella olen yöpynyt Helsingissä ylivoimaisesti eniten. Kuka tunnistaa?

Kiinabyrokratiaa

Olen aloittanut paperisodan. Minulla on armeijassa n. 3 sotilasta omasta takaa ja vastassa virastojen odotushuoneita ja tuntien hissimusiikin hilpeää kuuntelua. Voisi kuvitella, että tilanteemme olisi aika perus: ihmiset lähtevät komennusmatkoille usein, eikö niin?

Noh asiaa ei tee erikoiseksi vielä se,että mieheni ei ole Suomalainen. Ongelma on se, että hän ei kuulu tai saati sitten halua erityisesti kuulua Suomen sosiaaliturvaan. Kelan nainen oli aivan äimänkäkenä: Miksi kukaan ei haluaisi kuulua Suomen ihmeelliseen ja ihanaan sosiaaliturvaan... Varattu on ajat verotoimistoon, Kelaan ja pankkiin - ehkäpä näillä päästään eteenpäin asioissa. Toisaalta kauhistelen sitä, miten vaikea tämä asia lienisi jossain sellaisessa maassa, jossa asiat eivät toimi... Suomi on sentään periaatteessa helppo maa, jos vaan haluaa tehdä juuri niin kuin kaikki muutkin.

Viisumit, komennusmatkasopimukset ja vakuutukset, siinäpä lista, joka on raksittava läpi seuraavan kuukauden aikana. Omaa uutta passia hain jo, sillä naimisiinmenostani (ja nimenmuutostani) on kulunut viisi vuotta, joten passini vetelee viimeisiään. Haikeudella jätän kaikki maailmanympärysmatkan leimat ja viisumit vanhaan passiin:( Minusta ihmisen passin pitäisi olla elinikäinen, jotta siitä näkisi kaikki matkat. Tosin suihkutettuani passini v. 2009 Kreetalla on aina ollut pieni mahdollisuus, että joku hylkää sen kurttuisuuden takia, joten ehkä on vaan hyvä asia, että se vaihtuu uuteen.

Eletään siis maailmassa, jossa ihminen ei vaan noin vain voi pakata laukkuja ja lähteä - isoveli valvoo ja kolmen hengen Kiinan matkan paperitöihin tarvitaan ainakin 5-10 hengen työpanosta. Toisaalta pitäisi varmaan ajatella niin, että työllistän heidät tällä aikeellani... Jos kukaan ei liikkuisi mihinkään niin ei tarvittaisi laitos/tiedekunta/yliopistotasoisia KV-toimipisteitä.

Niin asuntoakaan meillä ei vielä ole, mutta uskon sen hankinnan olevan aika triviaali verrattuna Suomen sosiaaliturvaan kuulumisen selvittelyyn, sain jopa meilin kiinalaiselta, joka tarjoutui auttamaan tässä asiassa:) Vaatimustaso: Vessanpönttö ja lämmitys pakollinen, muusta voidaan tinkiä.

(Kuvat 2009/Shanghai Film Park)