Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chinese friends. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chinese friends. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. heinäkuuta 2023

Wuhan in 2023

Koska meillä on menossa varsin intensiivinen Kiinan reissu, ehdimme karauttaa luotijunalla eli Gautiellä Xi’anista Wuhaniin (5h) ja nyt jo kolme päivää myöhemmin Shanghaihin (3,5h), joka on tällä kertaa meidän päätepysäkki Kiinassa.

Palaan kuitenkin Wuhanin tunnelmiin vielä.

Olen ollut Wuhanissa aiemminkin, vuonna 2016 helmikuussa.

Silloin mukanani olivat Jups ja niin tärkeä edesmennyt kollegani Eetu.

Olimme Wuhanissa vain yhden yön! Olihan kierroksemme Kiinassa silloin vain viikon mittainen ja käsitti myös Xi’anin ja Pekingin. Olen kirjoittanut aiheesta MyDay:n koko viikolta. Kiitos, että olen kirjoittanut, nuo hetket ovat tallentuneet muistiin paremmin kuin monet muut.

Tällä kertaa olen Wuhanissa 3päivää tai paremminkin 3yötä ja kaksi päivää.

Intensiivisessä projektissa kollegani on muuttanut samaan hotelliin minun kanssa, jotta saadaan tehtyä töitä yhdessä ja mikä parasta, olemme joka päivä tavanneet aamuisin noin kolmen tunnin ajan! Tehokasta ajan käyttöä!

Wuhanissa tapasimme myös CCNU:n paikallista tutkimusryhmää, josta hyvin moni on vieraillut Suomessa, osa opiskellutkin vuosia!

Tässä sakissa on kovan luokan IS-alueen tutkijoita tulossa!
Jätin jälleen Juhan ja pikku-jäbän keskenään koko päiväksi ja tässä tulos! Vauvatukka oli lähtenyt... Selvästi liian pitkä äidin työpäivä...
Kokouksen jälkeen nimittäin jatkettiin vielä illalliselle kuten tapana on.
Illallinen mieleenpainuvassa huikeassa venuessa
Kiinalaiset ovat huomattavan vieraanvaraisia! Toki auttaa, että ruoka ei maksa juuri mitään verrattuna Suomen hintoihin...
 
Lopulta illallisella istui kymmenisen henkeä, joista minä olin ainoa suomalainen ja kaikki olivat asuneet Suomessa jossain vaiheessa elämäänsä! 

 

 Herkullinen ilta!



Sitä ennen kuitenkin työskentelimme ohjaamalla toistemme väitöskirjaopiskelijoiden töitä tekoälyn ympäriltä. Aiheet vaihtelivat mielenkiintoisista metodeista kuten Big Data analyysistä Cybercondiaan eli kykenemättömyyteen lopettaa terveysinformaation etsimistä verkosta! Mikä mielenkiintoinen pandemian teknostressi-ilmiö!

Lähdössä Shanghaihin Wuhanin Gautie luotijuna-asemalla


/On our tour of China in the Summer of 2023, we went for Wuhan after leaving Xi’an. This was due to the fact that in the project, AI in eBusiness, I am collaborating not only with Xi’an Jiaotong University but also with Central China Normal University which has Very good ties with University of Turku and Tampere. We had a great session go-advising Phd students from Finland and China. The topics were really interesting around AI, Big Data and also Social Media. One was about Cyberchondria, a term that I had heard first time on these days.

I have been in Wuhan before, back in 2016 with my colleagues Prof. Jups and beloved Eetu.


 

torstai 22. kesäkuuta 2023

Kiina muuttuu - ja ei muutu


Olen ollut vierailevana proffana Xi'an Jiaotong yliopistolla vuodesta 2013 lähtien. En enää tiedä kuinka monta kertaa olen käynyt Kiinassa, koen, että tämä on toinen kotini. Neljä vuotta on nyt kulunut siitä kun olin täällä viime kerran kesällä 2019. Maailma on sen jälkeen muuttunut, samoin Kiina.
Hotelleissa, ostoskeskuksissa ja kaupungilla robotit partioivat. Ylläoleva hospitality - huonepalvelija -robotin voi kutsua tuomaan juomaa huoneeen. Yleisiä ovat imurointirobotit ja erilaiset automaattiset maksupäätteet. Näitä asioita tutkin myös työssäni eli viimeaikaiset tutkimusaiheeni ovat olleet: "Miten tekoälyteknologia vaikuttaa liiketoimintaan ja koulutukseen?"

Kiinassa on myös viime vuosina siirrytty käytännössä pelkästään käyttämään WeChat Payta ja AliPayta maksuvälineenä, käteistä ei juurikaan käytetä ja se ei käy kaikkialla edes maksuvälineenä. Minulle tämä tuottaa haasteita, koska olen joskus 4v sitten laittanut WeChat Payhun jonkun salasanan jota en nyt muista, että mikä se on!!! Ja sen palauttaminen kävisi ainoastaan jos minulla olisi 4v takainen luottokortti, jota ei tietystikään ole enää olemassakaan! Eli toistaiseksi on pärjättävä käteisellä ellei keksitä tapaa kiertää asiaa.

Tällä kertaa olen luopunut meidän niin rakkaista 'Yang Yang Guo Ji' -kotikulmista lähellä Yantan vanhaa kampusta. Syynä on se, että apartment hotellimme Somerset tarjoaa paremmat puitteet perhee-elämälle, johon kuuluu jälleeen kohta 2-vuotiaan viihdyttämistä 8 miljoonan ihmisen suurkaupungissa. 

Kiinalainen professorini Qi Li on myöskin jäänyt eläkkeelle viimeisen neljän vuoden aikana - se itsessään on suuri muutos, koska hän on ollut varsinainen 'e-commercen oppi-isä' täällä kiinalaisessa yliopisto skenessä. Hyvä asia on kuitenkin se, että jotkut asiat eivät ole muuttuneet: Minulla on edelleen paljon ystäviä ja ihania kollegoita Suomessa kuten aina avulias prof. Qiao Zhilin (yllä). Hän on nykyään varadekaani, mutta ei pidä siitä minkäänlaista numeroa. Hän ei itseasiassa haluaisi kenenkään oikeastaan kiinnittävän häneen mitään huomiota. Hän haluaa palvella muita elääkseen. Mikä mahtava tyyppi! 
Minun Kiinaelämäni haasteet eivät siinä mielessä ole muuttuneet, että täällä ollessa siihen liittyy lapsen hoidon ja työelämän yhteensovittamista, vaikka minulla onkin mukana oma 'Nanny';) 

Haastavaa oli myös päästä nettiin ja saada kiinalainen puhelinnumero. Kiina on kiristänyt entisestään kansalaisten toiminnan seurantaa ja about joka paikkaan tulee ilmoittaa passin numero. Ei ole siis länkkäreille helppoa täällä olla tosiaankaan. Ja välillä sitä unohtaa, että Google ei toimi, facebook ei toimi, instagram ei toimi ja viimeisimmäksi Whatsapp ei toimi... Eli about kaikki nettipalvelut joita päivittäin käytät, toimivat vain ottamalla yhteyden toisen maan kautta appilla, jonka nimeä en aio tähän laittaa nyt. Enkä ole toistaiseksi löytänyt sellaista, jonka saisi kännykkään... 

Kuten sanottu: Tätä tekee vain rakkaudesta lajiin <3.



/Once again back in China. SOme things have changed for the last 4 years, but some remain the same.

Changes: People retire, robots patrol, WeChat pay takes over the world, Whatsapp is now blocked

The same: Friends are still great, the food is excellent, the internet is still working only when it wants to...;)






keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Tulisia ankan kauloja

Tyypillinen lounaani Kiinassa. Tähän lisätään myös kaksi munaa.
 Me elellään täällä ihan tavallista Kiina-arkea. Se on sellaista, että aamulla jompikumpi vanhemmista lähtee töihin ja toinen jää lapsen kanssa. Ollaan jaettu viikot puoliksi: 3,5päivää töitä kummallekin. Eli teen töitä hieman myös lapsenhoidon ohessa ja välillä vaan lomaillaankin.
 Mieheni kirjan deadline on kuun lopussa ja siitä on vielä 4 chapteria auki. Kirja kertoo Japanin historiasta.  Minä ohjailen kiinalaisia opiskelijoita ja kirjoitan omia artikkeleitani.
Sunnuntaisin Kiinassa on vähemmän savusumua kuin normaalisti, koska tehtaat ovat kiinni. Saatiinkin nauttia sinisistä taivaista. Tänään on tiistai ja pilvenpiirtäjät ikkunassamme hukkuvat valkoiseen vaippaan.
 Kiina-arjen suurimpia haasteita ovat:
- Toimiiko internet/VPN tänään, eli päästäänkö edes sähköpostiin, saati sitten faceen tai bloggeriin. What’s up sentään toimii. Ystäväni lähettelevät minulle youtube videoita (sorry, ei toivoakaan et niitä pääsis katselemaan) ja sanovat, että hei, jos et tiedä jotain juttua niin googleta (sorry, täällä käytetään Baiduta ja sillä hakeminen ei oo ihan sama juttu kuin googlella)
- Löydetään tapoja väsyttää poikanen (Puistoja, sisäleikkipaikkoja, uintia, urheilukenttiä jne.)
- Alakerran inconvenience storessa shoppailu - aina yhtä kaoottinen kokemus, joka on parasta tehdä hieman ryypänneenä... Kutsutaan meilläpäin nimellä "Going inconvenient".
-Löydetään ruokaa, jota poika suostuu syömään. Inconvenientistä löytyi PE-RU-NOI-TA... Ja voita. Voi mikä onni, kun lapselle voi keittää perunoita. Tosin mikroahan meillä ei ole, joten tein luovan ratkaisun edellispäivän perunoiden lämmittämiseksi. Laitoin ne muovipussiin ja pussin vesihauteeseen. Avot, lapsi söi lounaaksi lämpimiä perunoita voisulalla.
 Miksi minä pidän niin kovasti täällä haasteellisessa maassa olemisesta? No koskapa jokainen päivä on seikkailu. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Sunnuntaina menimme sulkapalloon poikasen kanssa. Ystäväni ja paikallinen PhD Student Ren Xiao Jin oli tuonut Wuhanista tuliaisksi tulisia ankan kauloja. Kuulitte oikein, chilissä uitettuja ankan KAULOJA. Nämä ovat maankuuluja herkkuja. Toki nämä olivat sen verran tulista tavaraa, että niitä piti syödä kumihanskat kädessä, koska muuten chili tarttuisi käsiin... Niinpä sitten syötiin. Minä sain syötyä kaksi... Sanottakoon, että ankan kaula on suurimmaksi osaksi rustoa, jonka päällä liha on. Kiinalaiset ovat hulluja kaikenlaiseen lihaan, jota on ruston päällä, oli kyseessä sitten kaula, aivot tai jalka... Lihahan on ihan tylsää, jos siinä ei ole luuta mukana... Siis eurooppalaiset ovat aivan hulluja, koska tykkäävät syödä kanankin niin, että siinä on vaan rintafile... Minusta tällaiset kulttuurierot ovat kiehtovia. Näitä tilanteita et opi lukemalla kirjoista. Etkä käymällä turistiretkellä. Tämäkin juttu selvisi minulle vasta viime vuonna Chongqingissä.
 Niinpä nautimme niitä sitten tyttösten kanssa siinä sulkapallokentän laidalla. Ihan normaalia. 
Zuo Jing, Lei Lei ja Ren Xiao Jin poseeraavat
 So this summer as opposed to last summer in China - is not about running around 5 cities in 4 weeks... This summer we have settled into our normal Xi'an life routines: We both work about 3,5days per week and half time take turns in Tops-sitting. My husband is finishing a book about the history of Japan and I am supervising students as well as writing my own papers when it is my working days. Yes there are many challenges in the life in China in comparison to the life in Finland: Big issue is the constantly never working internet. I have gotten to facebook with a VPN once since I got here - and I've posted one blog article... Blogging every three days is a miracle if it happens. But still, I love being in here. Why? Because every day is an adventure. On Sunday, the Xi'an people had closed the factories and it was a beautiful, sunny blue sky day. That's rare in here. You could even see the mountains. On Sunday Tops and I went to badminton also. My friend and phd student colleague, Ren Xiao Jin had brought some delicacies back from her business trip to Wuhan. Spicy duck throats, that you must eat with gloves because they are so spicy... Yes, this is perfectly normal to be eating on a badminton court in +33C temperature - Duck throats. Delicious! This is why I love being in China. Because every day, there is some mental experience that sneaks upon you, which as a Finn, I think is raving mad. But the locals think it's the most natural thing to do. China <3

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Homecoming



Toissapäivänä järkkäsivät meille siis bileet. Ne olivat tututtuun tapaan Mama wei -ravintolassa, vastapäätä Professori Lin taloa. Sinne kävelee meiltä ehkä sen 25min suuntaansa, joten ihan hyvä lenkki siitä tulee, eikä siis tarvitse miettiä niitä kaloreita niin paljoa. Tai no joo, jonkin verran kyllä. Ostin vaa'an enkä tykännyt sen lukemista, kiinalainen ruoka on vaan liian hyvää.

Kiinassa juhlia järjestetään yleensä aina oman kodin ulkopuolella, vuokraamalla kabinetti jostakin ravintolasta illaksi. KOdit ovat yksityisyyttä varten ja on todella suuri kunnia tulla kutsutuksi jonkun kotiin. Tietystikin me olemme käyneet useammankin kiinalaisen kotona, niin kovasti he meistä pitävät, mutta niissäkin tilanteissa yleensä on tapana mennä syömään johonkin ulos.

Nämä bileet olivat kabinetissa, jossa oli kaksi huonetta yhdistettynä, kaksi isoa pöytää, joiden ympärille mahtui noin kymmenen henkeä ja tietysti pöytien keskellä oli Lazy Susanit eli pyöreät lasit, joiden päälle asetellaan ruokaa, jotta jokainen ylttyy omilla puikoillaan sitten makupaloihin pyörittämällä susania. TArkkasilmäiset saattavat havaita että meidänkin taloudesta löytyy nykyisi tämä näppärä laite, joka on tällaisiin useamman hengen ruoka- ja sosialisointikemuihin aivan must.

Meillä oli kaikille tutkimusryhmän jäsenille plus professoreille omat lahjat, niin kuin tapana on olla. Lähinnä shoppailin alkossa, finlandia shotteja ja citymarketista panda-karkkeja. Oli vähän rajallinen shoppailuaika. Sen lisäksi ostin niinkin mielenkiintoisia asioita kuin möllerin kalanmaksaöljykapseleita, joita he täällä arvostavat kovin ja ne ovat todella kovan hintaisia ja huonolaatuisia Kiinassa. Siis kaikista tärkeimmille ihmisille toin kalanmaksaöljykapseleita. Jos haluatte tuoda jotain todella eksoottista kiinalaisille, niin suosittelen ostamaan vohveliraudan. Niitä ei täältä saa ja kiinalaiset ovat hulluna niihin.

Poikani aiheutti tarpeeksi showta kirmaten ympäri kabinettia, niin kuin olettaa saattaa.

Onneksi uusi sukupolvi perässäjuoksijoita oli juuri liittynyt tutkimusryhmään syyskuussa, joten sylittelijöitä riitti.

A on ollut silmin nähden onnellinen. Sekä kiinalaisten kavereiden kanssa että yleensä siitä aiheesta että ollaan taas Kiinassa. Se innostus on tarttuvaa. Ei edes haittaa, että tänään satoi ja huonoa säätä on luvattu viideksi päiväksi putkeen.

MIkä perheillallinen tämä olikaan. Seuraavana aamuna we Chatissä (paikallinen What's up) oli tosi monta kuvaa meistä. Mukava olla suosittu. Mutta totuushan on se, että Xi'an ei ole se paikka, johon äkksieltään tulee vaihtareita. Täällä on länkkäreitä suurenevassa määrin, mutta harva haluaa tänne vaihtoon. Ihmiset eivät edes tiedä, että tämä kaupunki on kartalla. Eurooppalaiset tietävät Kiinasta sen, että siellä on Peking, Shanghai ja Hongkong. Muuta ei sitten tiedetäkään. Me olemme todellinen harvinaisuus. Emme ainoastaan vaihtareita, vaan ulkomaalaisia, jotka palasivat Xi'aniin. Itseasiassa useammankin kerran. Vaikka täälläkin kansainvälisyyteen kannustetaan, totuus on se, että täältä lähes kaikki lähtevät vaihtoon johonkin ulkomaille, mutta äärimmäisen harvoin heillä käy vaihtareita takaisin päin.

Ja voin sanoa, että meitä oli odotettu <3

Yesterday the Xi'an research group threw us a shindig. It was in Mamawei restaurant. In China, most parties are in cabinets of restaurants, not in people's homes. My son of course was the star of the night and caused all kinds of exciting sprints for the new memebers of the research group. It is great to have another generation of friends come by and also get aquainted with top fish. They all adore him of course and want to hold him and pester to him. He's blondish and blue eyed, which is very exotic here. But then again, we are all quite exotic. Even though international collaboration is praised, there is often the problem that no foreigner wants to come to Xi'an. If they would choose China overall to get into an exchange, they know only three cities in China: Beijing, Shanghai and Hong Kong. That's it. Xi'an gets foreigners from India, but that's about it. So we feel very wanted, as we were not only some exhange researhers. We were those who came back. Twice. This group has become like a family to us reall, we felt very welcome when 2hours after our arrival, we already sat at the full table of friends.













Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...