Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peukkula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peukkula. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. toukokuuta 2014

Lasten ja Aikuisten ehdoilla

 Tänä viikonloppuna meillä oli vieraita.
 Oltiin etukäteen sovittu ohjelmasta aika vähän - heräillään myöhään, käydään uimassa, syödään hyvin ja nautitaan elämästä.
 Tällaiset ovat akkuja lataavia viikonloppuja.
 Keskustelimme pitkään siitä, miten autistisen lapsen vanhempana olo voi nopeasti johtaa siihen, että koko perhe kääntyy sisäänpäin, eikä yhtäkkiä mukamas voi enää tehdä mitään muuta, kuin elää lapsen ehdoilla.
 Meidän perheessä eletään sekä lapsen että aikuisten ehdoilla ja se on ihan hirveän tärkeää.
 Ettei kenellekään tule sellainen olo, että ikinä en saa tehdä mitään 'mun' juttua, vaan aina uhraudun ja teen jotain, mitä muut haluavat.
 Toki lasta hankkiessa päättää, että leijonan osa ajasta kuluu lapsen tarpeisiin: Leikkiin, ruokintaan, kuivittamiseen, hygienian ylläpitoon ja meillä myös kuntouttamiseen.
 Kuitenkin, jos tilanne on se, että elämässä ei ole mitään muuta kuin työ ja lapsen tarpeet, silloin mennään metsään.
 Lapsi ei voi hyvin, jos aikuiset eivät voi hyvin.
 Niinpä paras on, jos molempia aktiviteetteja voi yhdistää.
 Tässäpä esimerkkejä meidän viikonlopun jutuista, jotka olivat kivoja sekä aikuisille, että lapsille:
 1. Käytiin Peurungassa uimassa. Se on noussut ihan ykkösuimapaikaksi Keski-Suomessa meille. Siellä on otettu huomioon sekä lasten että aikuisten tarpeet ja jutut. Siellä on mm. vesikiipeilyalusta, jossa myös aikuiset voivat kisata. Liikuntaa ja hupia sekä aikuisille että lapsille.
 2. Terassilla (omalla) istuminen: Lapsi juoksi innoissaan ja leikki ulkona, aikuiset istuskelivat ja juttelivat myöhään iltaan.
 3. Lasten leikkipuistot: Esim. meidän lähipuisto, Ristonmaan tarhanpiha on sellainen, että siellä onnistuu vaikka leuanvedot tai askeljumpat aikuisten kesken, kun lapset leikkivät. Eli molemmille taas siinä aktiviteetteja.
 4. Käveltiin viherlandialle Jyväsjärven takapuolelta: Liikuntaa aikuisille, lapsi pääsi Suuruspäässä leikkipuistoon ja Peukkulassa leikkipuistoon
 5. Peukkula: Toukokuussa aikuiset ovat vielä ilmaisia, niinpä koko neljän hengen voimin olimme pihaleikeissä ja mikä riemu kun löytyi kaksi isoa trampoliinia sopivasti syrjässä, jolloin myös aikuiset pääsivät taas vähän liikkumaan.
 Kyllä se niin on kuin A:n neuvolantätikin sanoi, että perhe voi hyvin, jos sen kaikki jäsenet voivat hyvin. Muistakaa panostaa sekä lasten että aikuisten juttuhin, sillä tavoin tulee paras tulos!
 This weekend we had guests over and we had not really planned much. Some time together and relaxing. We ended up doing quite much: We went swimming, visited 3 different children's playgrounds, sneak peaked the Yläkaupungin yö, went to Amarillo for a late lunch, had some wine at our own terrace, had looong sleep in the morning, followed by brunches and of course listened to a lot of Eurovision songs and danced along:)
We discussed a lot about how important it is to do things which kids enjoy as well as things which adoults enjoy. Specially in a family with a special needs kid. So easily the life becomes *just about* the kids. I certainly do not want to be that person who watched her life go by when she just said: oh, no, we cannot do this or that, because we've got this special kid. Yes, both adoult and kids' needs need to be looked after, but both must get to do what they like. This weekend we tried to find ways for the adoults to enjoy alongside the kid. In the swimming hall, adoults could swim and compete on various ways. In the parks, there are also ways to excersise. I did some trampoliining today and it was awesome:) Happy family means more than a happy kid!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Se hämmästyttää kummastuttaa

 Kiinalaisia vieraita hyysääville annan yhden hyvän neuvon: Buffetti ruokailu.
 Silloin he saavat itse päättää, mitä lautasilleen keräävät ja suomalainenkin ruoka maistuu.
 Viime sunnuntaisen luistelun päätteeksi käväistiin Peukkulassa.
 "Top fish can fly!" Oli poikien kommentti.
 He olivat vaikuttuneita Peukkulan tiloista.
 Etenkin siitä, että siellä saa halutessaan pukeutua merirosvoksi tai prinsessaksi. Kiinassa tällaista paikkaa lapsille ei löydä.
 Istuimme pitkän aikaa merirosvon huoneessa, koska A tykkää leikkiä laivoilla sellaista leikkiä, jossa ruumaan laitetaan milloin mitäkin - tynnyreitä tai jopa kankaisia kuppikakkuja.
 Paikalla oli myös venäläisperhe, josta mieheni halusi keskustella kiinalaisten kanssa. Niinpä he vaihtoivat kiinaksi sujuvasti. Jälkikäteen mieheni kommentti oli, että "The Russians would have freaked out even more if they knew what we were talking about." Minäkin sain siis reenailla kuullun kiinankielen taitojani. Kyllä Peukkulasta löytyi asioita, jotka hämmästyttivät kiinalaisia, jos kummastutimme itsekin kanssa peukuttelijoitamme:)
Last weekend we still visited Viherlandia for lunch and then Peukkula on top with our Chinese guests. There was a lot of new things for them such as the chance to dress your child into a pirate or princess costume - these kinds of places don't exist in China:( My advice also for people who are hosting foreign guests (especially Chinese) in Finland is that if you are taking them out for meals - make sure it's a buffet - this means they can choose what they want into their plates and see what they eat. This will mean they will be happy, even after eating Finnish food:)

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...