Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Piha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Timber!

 Meidän uudella takapihalla on ollut hieman villiintynyt tuija... Tämä komeus on jätetty oman onnensa nojaan tontille kasvamaan, varmaan ihan talon alkuvuosilta eli 1992 vuodesta lähtien.

Se on ollut myös varsinainen turma kaikelle muulle lähelläolevalle... Niinpä meille on ollut aina selvää, että tuija lähtee hyvinkin nopeasti. Tänään sit tuli se päivä, et sen oli aika kaatua.

Kyllä muuten tuli takapihalle tilaa yhtäkkiä... Ja valoisuutta!

Naapurikin oli mielissään, koska onhan se heitäkin varjostanut...
Topsinkainen seurasi puun kaatoa peltorit korvissa niinkuin kuuluukin.

Voi mitä jännitystä! Ei jätetty kiipeilypuuksi yhtään kuudesta versoneesta rungosta. Good riddens!

Kiitos M:lle metsuroinnista, eipä siinä nokka tuhissut...

Muutenkin raksalla oli hyvä päivä. Maalattiin aikalailla loput seinät ja katot ja paklailtiinkin sen verran, et kohta alkaa maalaushommat olla tältä erää purkissa. Se onkin hyvä juttu, koska ollaan poikasen ja sukulaisten kans lähdössä perinteiselle helatorstaikemporeissulle Karlstadiin tuossa keskiviikkona. Odotan et viikon aikana edistyttäisiin niin et meillä alkais olla jo kohta laattoja kylppäreissä ja sit myös lattioita muuallakin kuin parissa makkarissa.

Hommaa tällä työmaalla riittää vielä useaksi kuukaudeksi tietystikin, mut mukava nähdä kehitystä. Kiitos äidille ja Seijalle jotka oli tänäänkin taas hommissa!

/One thing we have been very certain when the house was bought: the gigantic wild tree must go. Today was its time... Other wise the building project has also taken leaps forwards - almost all painting has been done and we Are soon at floors, bathrooms and finally at kitchen stage... one thing which is certain is that the project will go on for many months still. Indoors and outdoors. But hopefully by the end Of May we have at least a livable home to move in.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Paljon melua puusta


Jo ennen kuin muutimme tämänhetkiseen asuntoomme, oli sen pihalta kaadettu koivu. Jyväskylän kaupunki kuitenkin määrittelee, että kyseisen talorivistön edustalla kuuluu olla puu jokaisella pihalla. Niinpä talonyhtiössä käytiin kiivasta keskustelua siitä, mikä puu istutettaisiin. Tähän ehdotettiin demokraattista menettelyä, jossa jokainen saisi käydä oman kamppanjansa oman suosikkipuunsa eteen ja sitten äänestettäisiin voittajasta. Meidän yhtiömme on kuitenkin eräänlainen diktatuuri, sillä jälkikäteen yhtiöön muuttaneena minulla ei ollut puun lajiin enää mitään sanomista.


Hallitus oli päätynyt, että pihallemme ilmaantui pylväshaapa. Ei sillä, olisin todennäköisesti itsekin ollut samaisen puun kannalla, joten en ole katkera.


Sen istuttaminen kävi käden käänteessä, sillä pienkaivinkone oli kaivanut kuopat puille jo aamulla valmiiksi. Sittenpä sitä lähinnä kuskattiin hieman multaa edestakaisin ja odoteltiin, josko raavaat miehet tulisivat lapioimaan isommat kasat. Minä en tosiaankaan ole mikään puutarhuri ja pihan hoito ei ole harrastukseni vaan lähinnä satunnainen työ, jonka talon omistaja täytyy hoitaa.



Onneksi äitin huono multasormi ei periydy vaan pieni kesämies on mitä kiinnostunein puutarhan hoivaaja.


Varsinkin, jos se tarkoittaa, että saa syödä multaa siinä sivussa.


Mullan palanpainikkeena voi käyttää esimerkiksi pikanttia voikukkaa.



Tämän äärimmäisen rankan työpäivän päätteeksi maistui suomalaiseen tyyliin makkara ja olut. Rankkaa.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...