45 Vuotta

 

Kyllähän se siltä tuntuu, että loppuun alkaa olla matkaa alkua vähemmän.  Kovasti keski-ikäinen siis.

Juhlistin synttäriä pienellä minilomalla Lahteen ja Helsinkiin 3/4 lapsukaisen kanssa.

Tammikuun roadtripeissä on kyllä mahtavat maisemat ja taivaat! Vihdoin on talvi!

Ja niin paljon lunta, että otettiin mukaan mäenlaskuvälineet pienten energian purkamiseksi.

Tämä kaksikko alkaa olla erottamaton ja he tekevät kaiken yhdessä nykyään. On suorastaan ilo matkustaa heidän kanssaan. Koen, että A on merkittävästi paremmin käyttäytyvä kuin vielä puoli vuotta sitten ja L:kin on kasvanut niin, että pitää isoveljestä huolta... Tai ainakin käyttää häntä henkilökohtaisena palvelijanaan. Välillä mietin, et kumpi on kumman avustaja. Toisella on älliä ja toisella voimaa, aikamoinen kombo!

Kirsin luona ehdittiin hetken verran jopa pelata Star Wars monopolia! (Kunnes kaikkien helpotukseksi 4vee kyllästyi 20minuutin jälkeen)

Onneksi on leikkipuistoja... myös aikuisille lapsille! Meillähän on nykyisin 3/6 perheenjäsenistä täysikäisiä!

Helsingissä vierailimme toki T&T luona ja mukana menossa oli Humppa the labrador. 

 Kaikenkaikkaan on ihanaa, että ollaan päästy sellaiseen vaiheeseen lasten kanssa, että hommat sujuvat ja heidän kanssaan on kiva matkustaa. Muutama vuosi sitten A:lla oli menossa tosi hankala vaihe ja L oli vielä niin pieni, että yksinkertaisesti heidän molempien kanssa yhtenä aikuisena olisi ollut liian haastavaa ja liian suuri stressi. Nyt tilanne on hyvä ja antaa minulle tilaa tehdä välillä omiakin juttuja vaikka 4-vuotias onkin kunnon tahtoiässä ja vielä paljon kiinni äidissä. A kuitenkin autismistaan huolimatta on järkevöitynyt ja itseasiassa on mitä parasta seuraa, sillä hän on huomaavainen, avulias ja innokas. Eikä koskaan puhu kenenkään päälle! Odotankin tulevaa vuotta mielenkiinnolla: Mitä kaikkea ehditään tehdä sen aikana? Vuoden tavoitteista toisessa postauksessa.

Hyvää Syntymäpäivää minulle!

 Juhlijoille tiedoksi, että näillä näkymin pidän vuosittaiset syntymäpäiväjuhlani vasta kesäkuun alussa, sillä haluan pitää puutarhajuhlat nyt kun minulla vihdoin sellainen on!  

/

t really does feel like there’s less distance left to the end than to the beginning. Very middle-aged, indeed.

I celebrated my birthday with a small mini-holiday to Lahti and Helsinki with 3/4 of the kiddos.

January road trips truly have amazing landscapes and skies! Winter has finally arrived!
And there was so much snow that we brought sledding gear along so the little ones could burn off some energy.

This duo is becoming inseparable, and these days they do everything together. It’s genuinely a joy to travel with them. I feel that A is significantly better behaved than even six months ago, and L has grown so much that he now looks after his big brother… or at least uses him as a personal assistant. Sometimes I wonder which one is whose helper. One has the brains, the other the strength — quite the combo!

At Kirsi’s place, we even managed to play Star Wars Monopoly for a little while! (Until, to everyone’s relief, the four-year-old got bored after 20 minutes.)

Thank goodness for playgrounds… even for grown-up kids! After all, 3 out of the 6 members of our family are now adults.

In Helsinki, we of course visited T & T, and along for the ride was Humppa the labrador.

All in all, it’s wonderful that we’ve reached a stage with the children where things run smoothly and traveling together is enjoyable. A few years ago, A was going through a really difficult phase, and L was still so small that managing both of them alone as a single adult would simply have been too challenging and too stressful. Now the situation is good, and it gives me space to do some of my own things as well — even though the four-year-old is very much in a strong-willed phase and still closely attached to mom.

Despite his autism, A has matured a lot and is actually the very best company: thoughtful, helpful, and enthusiastic. And he never talks over anyone! I’m looking forward to the coming year with curiosity: what all will we manage to do during it? More about this year’s goals in another post.

Happy Birthday to me!

 

 

Vuosi

Vuosi sitten tälle viikolle pystytettiin rajapyykki. Eihän sitä silloin tiennyt - silloin oli vaan perhosia vatsassa. Odotin kohtaamista hyvillä mielin... oltiin juteltu siitä, onkohan tämä nyt varmasti hyvä ajatus... - mennä treffeille jonkun semmoisen kaa, jonka oli tuntenut jo yli kymmenen vuotta. Pessimistinä ajattelin, ettei tästä mitään hyvää seuraa. ”Tai sitten se vois olla ihan todella hyvä ajatus”, sää sanoit. Nyt musta tuntuu hullulta se, et vuosi sitten kumpikaan ei tuntenut toista - oikeastaan juuri ollenkaan. 

Vuoden aikana on elämä heittänyt kuperkeikkaa. Olen ollut varsin hiljaa blogissa, koska olen halunnut antaa läheisille ja ystäville aikaa käsitellä asiaa. Monta tällainen elämän muutos mietityttää ja jopa huolestuttaa.  

Saako kolme-nelikymppinen rakastua? Saako elämän pistää kokonaan uusiksi? Saako sitä astua ulos mukavuusalueelta kokemaan ihan uusia seikkailuja? Ajattelen niin, et elämän ei tarvii olla ohi missään iässä. Itselleni olen vain sen velkaa, että elän mahdollisimman onnellista elämää täysillä.

Vuoden aikana ollaan menty ja eletty. Sinne on mahtunut yhteisiä reenejä, reppu- ja matkalaukkureissuja, hukkumista vuoristoon, mökkisaunoja, yhdet Tai Chi-kisat, kylpylähotellia - jossa ei päästy ikinä sinne kylpylään asti, muksujen kanssa uimahyppyjä, trivial pursuittia, pitsan leipomista, pulkkamäkeilyä jne; ystävien kanssa illan istujaisia, rokkikeikkaa, ruoanlaittoa, aamuyön naku-uintia kiinan maaseudulla, kuukauden erossaoloa, asuntonäyttöjä, kahvia sänkyyn, karaoke-videoita, joita ei ikinä näytetä kenellekkään koskaan... ja viimeisimmäksi tänään käytiin huolella mun epämukavuusalueella elikkäs katsomassa pinnan alle ekalla laitesukelluksella.



Vuoden aikana mulle kävi selväksi, et mun tie on nyt kävellä sun kanssa. Kiitos kun päästit mut sun elämään - ymmärrän, että sun suojaus oli vähän alhaalla... mutta niin tais olla mullakin. <3



/ A Year ago something unexpected happened. I guess we were both off our guards. Of course we did not really know it back then - it was merely some butterflies in my stomach at first. What good could come out of a date with someone you've know for a long time already...? It turned out, neither of us knew each other very well a year ago, but one date turned into a year of adventures: common trainings and trips, getting lost in mountains, swimming with kids, dinners and parties with friends, late night skinny dipping in the Chinese country side and many more great stories... 

Is it okay to fall in love at the age of 36? How about 45? Is it okay to deal one's cards again and see what roads await out there..? I think the only thing I owe to myself, is to live as happy as possible, 100% each day. During the last one year, I discovered that my road is to walk alongside with someone new.