Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naiset. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Suutelemisesta

Tällä viikolla feisbuukin on vallannut tämä video. Yleensä en jaksa katsella you tube videoita vapaa-ajan vietokseni, kun tv-sarjojakin on niin paljon ja yadayada. Tämä aihe kuitenkin osui ja upposi, varsinkin kun sitä vielä radiossa ruodittiin. Videossa siis taiteilija on pyytänyt 20 toisilleen vierasta ihmistä suutelemaan ensikertaa kameran edessä. Ei mikään helppo juttu. Tai no, toisille on, toisille ei. Oliko teidän mielestä vaivaannuttavaa katsoa tätä pätkää? Minä en itse tunnistanut häpeän tunteita lainkaan, toisin kuin radiojuontaja. Niinpä lähdin ajattelemaan asiaa omien kokemusteni perusteella.

Olen kieltämättä jonkun kerran suudellut täysin tuntemattomia ihmisiä, ilman, että tiesin heidän nimiään. Itse olen kokenut tämän aika luonnolliseksi, en mitenkään vaivaannuttavaksi. Mutta tokihan suutelemiseen liittyy yleensä paljon tunnelatausta ja kysymyksiä - mitä se tarkoittaa, että suudellaan? Haluukohan toi toinen, haluunkohan mä itse? Johtaako tämä nyt johonkin? Kuinka paljon avaan suuta ja mikä on tekniikka? Kumpi sen aloitaa? Suuteleeko se toinen takaisin? Kumpi vetäytyy ensiksi pois? Mihin kädet laitetaan?

Sen sijaan videokameralle (näyttelijän osassa) en ole suudellut kuin kerran ja se, no sanoisin, että kaipaa jonkun asteen harjoittelua, vaikka kyseessä olisikin entuudestaan tuttu ihminen. Onhan se kuitenkin ehkä mukavuusalueen ulkopuolella. Tosin elämänkokemus auttaa ehkä suutelemisessakin eniten - ehkä kyse on kuitenkin ihmisen itseluottamuksesta.

Minä suutelin ensikertaa vanhojen tanssien jatkoilla. Ihan selvin päin. Se oli muistaakseni varsin mukavaa, mutta samalla tökeröä, vähän kuin ottaisi kynän käteen ekaa kertaa ja yrittäisi piirtää jotain. Sen verran exhibionisti olen, että suudelmaa seurannut yleisö ei siinä vaiheessa haitannut ollenkaan. Kiitos siitä suudelmasta asianosaiselle, jos luet tätä:)

Ensimmäisten suuteluvuosien aikana muistelen, että oli aikaa suudella vaikka koko päivän ajan. All day long, all night long. Kuka kolmekymppinen saa elämäänsä mahtumaan edes minuutin mittaisia pusuja päivittäin? Siinäpä kysymys.

Tiedän, että olen muuttunut suutelijana vuosien varrella. Teini-iässä tuntui, että siinä on vaan tarkoitus vaihtaa mahdollisimman paljon sylkeä toisen kanssa. Ihminen, joka on muuttanut eniten suutelutyyliäni on ylivoimaisesti aviomieheni. Hän suutelee erinomaisen hyvin, mutta kun tapasimme, olin sitä mieltä, että hänen tekniikkansa oli minulle liian hidas. Vuosien varrella tietysti pariskunnan tyyli alkaa tyypillisesti lähestyä kompromissia - minusta ainakin tuntuu, että nykyisin minulla on vähemmän kiire.

Radiossa keskusteltiin myös siitä, että mikä on hyvä numero. Eli montaako ihmistä on elämässään suudellut. Poskipusut ei kelpaa! Tämä on aika rankka kysymys muistille: Taisin päästä lukuun 19 - tosin varmaan on joitakin, joita en vaan muista yksinkertaisesti. Radiojuontajanainen (ikä 41) oli päässyt sataan - sinänsä kuulostaa paljolta, mutta loppujen lopuksi siinä oli n. 4per ikävuosi siltä ajalta kun on aktiivisesti suudellut. Onko tässäkin numerossa sellainen haluttu arvo, että miehillä on parempi mitä isompi ja naisilla mitä pienempi numero?

Tällaisissa aatoksissa tänään. Herättikö ajatuksia teissä?

I know Saturday night is the worst post night of the week, but yesterday I was too busy living to post, so I really ought to publish this now. Even if no one reads it because you are all in some Saturday night parties... This week in facebook, this video has been going around: Twenty strangers kiss each other for the first time. I think this is one of those videos that put a smile on anyone's face. In the radio, the journalists were discussing this one and some said they felt ashamed by some of the couples - or at least akward. I had no such feelings. I think kissing strangers can be entirely natural and not weird at all. But that depends on life experience and confidence more than anything. I have once kissed on 'screen' for cameras and that needs practise - it was totally akward.

Personally I first kissed at the age of 17. I remember that it was nice, but a little strange as I had no clue what I should be doing. I guess life educates you in these case - I'd like to think I've improved as a kissed. The person who influences my kissing tactics the most, is my husband. He's a great kisser, but when we met, we were completely in different pace. I think now a days it's a compromise of fast and slow. 

Kissing can be a really tough situation - you need to go through all thoughts from 'what does this mean that we are kissing now', 'does it lead into anything' 'Where do I put my hands' 'How much do I open my mouth' and so on. In the radio, they were also talking of people's numbers - how many persons have you kissed? What's a good number? I got to 19, but it's possible that there are some times I just don't remember - Kissing on the cheek doesn't count. Is this also a number that if you are a girl, you want a smaller numer and if you are a boy, you need a bigger one...? What's your number? The radio host said 100. I worry about the quality of the kisses there as well. How did you feel watching this film? Akward or pleased?



sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kuumimmat julkkikset 2013 - Naiset

Tässä tulee tämän postaussarjan kakkosvaihe. Meinasin laittaa samaan postaukseen miesten kanssa, mutta lista oli niin pitkä, että juttua riitti toisellekin päivälle. Eli väsäsin eilistä postausta vastaavan listan naisjulkkiksista. Tää oli oikeasti aika vaikea tehdä, koska no mä nyt kuitenkin olen ehkä 90-prosenttisesti hetero. Mut tottakai mullakin on joku naismaku:)***Update 2015, okei en ehkä ihan 90-prosenttisesti. More like 70. Se on tällainen:


Katee Sackhoff -
No mut tunteville tää ei oo mikään yllätysvalinta. Annan Kateelle anteeksi sen, että hän on blondi, koska asennetta löytyy siitäkin edestä. Joo, jos ei olisi näytellyt erästä tiettyä eeppistä hahmoa eräässä sydäntäni lähellä olevassa tv-sarjassa niin ei varmaan olisi jakoa tälle listalle. Mutta Starbuck tottakai ihan kärkeen.

Angelina Jolie -
Yhtä tylsä kuin Brad Pittin valinta mieslistalla? Ehkäpä. Mutta tykkään katsoa Angelinan elokuvia. Mä oon sitä paitsi jonkun asteen Tomb Raider fani. (Paljastuksia!)

Kate Winslet -
Kate Winsletistä oon tykännyt jo huomattavasti ennen Titanicia, Heavenly Creatureseissa... Ja sittemmin toki hänen uransa on ollut aika impressaava. Helppo samaistua ja todella kaunis.

Mary McCormac -
Vaikka olin tykännyt hänestä jo West Wingissä niin toki 'In Plain Sight' oli se mun juttu. Marylla on hyvät hiukset, vaikka ne onkin blondit.

Mary Luise Parker -
Jos mun pitäis body-swapata jonkun kanssa niin se olis varmaan Mary Luise Parker, oon aina ollut ihan lätkässä tähän näyttelijättäreen. Parasta antia varmaan Angels in Americassa, mutta toki Weeds ja West Wing ja about kaikki missä on ollut... Ironista, että hän on ylivoimaisesti tämän listan vanhin??? Jotkut vaan vanhenee hyvin.

Kate Mara -
Nuori, yllättävä valinta. Tykkäsin hänestä House of Cardsissa ihan hirveästi.

Katy Perry -
Tähän vaikuttaa varmaan musavideoiden asenne, ei voi muuta sanoa, kuin et jos tässä aiheessa ollaan, niin Katy Perrya ei voi pudottaa listalta. Oletteko muuten havainneet, että hänellä on näyttelijäklooni, Zooey Deschannel? Pudotin jälkimmäisen pois kun mun mielestä jos näyttää identtiseltä kaksoselta niin ehkä laitetaan vaan toinen listalle.

Anne Hathaway -
Tummat silmät, ruskea tukka. Aika iisiä. Brokeback Mountainissa on mun suosikkiesiintyminen häneltä vaikka tietysti myös Les Mississä viime vuonna hän tekee paljon rankemman roolin... Tykkään Annen ulkonäöstä ja myös lahjakkuudesta.

Olivia Munn -
Olen nähnyt hänet tasan kahdessa teeveesarjassa: Greek ja Newsroom... Molemmissa kicks arse. Lisäksi tosi kivat pisamat

Christina Hendricks -
Tätä naista ei myöskään sovi unohtaa. Mad Menin ehdottomasti haluttavin nainen. Vaikka Elisabeth Moss onkin kunnostautunut aiheessa Top of the Laken myötä.

Siinäpä se lista. Mitä tästä voidaan oppia? Hyvät hiukset täytyy olla, mielellään tummat. Sen lisäksi saisi olla myös ruskeat silmät, mut ei hätää, sillä myös siniset silmät ja blondit näköjään kelpaa, jos on asennetta. Kaikkiin valintoihin selkeästi on vaikuttanut se, millaisia rooleja/esiintymisiä ovat tehneet, eli ihan pelkällä ulkonäöllä ei päästä pitkälle. Tietysti kun näitä katsoo niin on selvää se, että paljon vaikuttaa myös millaiseen voi samaistua parhaiten. 

Pähkinänkuoressa:

9 Amerikkalaista
1 Britti

Keski-ikä: 36,5v - Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska olisin voinut kuvitella naisten keski-iän olevan miehiä paljonkin matalampi, ei vaan yhden kymmenyksen verran...

Jos jaksoit lukea tänne asti - millainen on sinun naismakusi?

So for the sake of equality, I decided to also do the list of hottest female celebrities. It seems to help if your name begins with 'KAT' (Freudian much...) but overall, clearly the parts these women played in tv or films have definitely affected their status on the list... Tells you that you cannot only judge the book by its cover. Of course it seems that I need to be able to think of myself as her to be attracted to her.. What a weird world, huh. Anyways, this was a fun list to make, rule of good hair also applies for girls - how about yours?








Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...