Karoliinan Kahvimylly

Muistatteko mitä tapahtui Jyväskylän vanhalle asemalle sen jälkeen, kun matkakeskus valmistui? No siinhän oli pari vuotta maineikas kahvila eli Karoliinan kahvimylly.

 Valitettavasti he eivät saaneet vastaavaa, hyvää miljöötä uudeksi paikaksi Jyväskylästä, joten nykyisin Karoliinan kahvimylly sijaitsee ainoastaan E75 tien varressa, Joutsan kohdalla. Eli jos autoilet esim. Jyväskylän ja Helsingin väliä päijänteen länsipuolelta, Lahden kautta, tässä on oiva pysähtymispaikka.

 Ajelin reilu viikko sitten neljästi tästä ohi: Kerran Vierumäelle ja takaisin ja vielä viikonloppuna Helsinkiin ja takaisin.

 En ole itse todellakaan mikään kakku/pullaihminen, joten aiemmin en ole viitsinyt pysähtyä tässä. Kuitenkin tässä paikassa on samaa vanhan ajan tunnelmaa kuin Tiinan tuvassa, joka on suosikkini Jyväskylästä Kajaaniin päin ajellessa. Mahdollisuus siis tukea paikallista yrittäjää, joka ei ole mikään S-ketjun osakas. Minä maksan mieluusti siitä, että kahvini on kauniissa kupissa ja ympäristö piristää silmään.

 Kolleegani on ollut aivan hulluna tähän paikkaan jo pitkään ja pysähtyy tässä aina mennen tullen Helsingin reissuissa. Voipi olla, että minullakin mahdollisuuksien rajoissa tämä käy vakiokohteeksi.

 Pieni kahvilatalo on sisustettu kivasti vanhanajan tyyliin.

 Tukka hyvin matkalla seminaariin.

 Karoliinan kahvimyllyssä on myös erinomainen hinta-laatu suhde. Kakkupalat ovat ihan hirvittävän isoja, samoin pullat ja keksit. Paljoa muuta ei sit tarviikaan syödä.

 Karoliinan kahvimyllyn tuotteita saa myös Jyväskylästä, nimittäin noin kerran kuussa torilla vierailee heidän herkkuautonsa! Kannattaa tarkkailla www-sivuiltaan sen aikataulua.

Lapsenkin kanssa tämä oli kiva paikka. Vaipanvaihto onnistuu ja leikkinurkkaus löytyy. Ei olisi lähtenyt pois lainkaan.

 Sanoinko jo, että kaikki annokset tarjoillaan pöytään ja mukaan saa ostettua konditoriamaisesti rasiaan.

 Viikonloppuna töissä oli vielä niin söpö nuori poika, että näköä haittasi katsella. Joo, eiköhän tän paikan myyntipuhe ollut tässä:) Oletteko pysähtyneet?

On the road from Jyväskylä to Helsinki, there is a cute little cafe at Joutsa, called Karoliina's coffee mill (Karoliinan kahvimylly). This serves a great alternative to all the ABC stops - sometimes you can just sit down on a perfectly gorgeous, old environment and have your coffee and cake served to the table with a boy so gorgeous that it hurts your eyes. Did I sell this place for you already? The price - amount ratio is excellent: All cakes, buns and sandwiches are HUGE, but you can take a part with you if you can't finish it on the spot. They also have a car going by Jyväskylä around once a month if you want to buy their stuff as take away. Possibly the best cakes in Central Finland. I suggest that the next time driving on E75 around Joutsa - stop here instead of the usual, mediocre gas stations...

Viikonlopun fiiliksiä

 Oon aloittanut jo kolme postausta näiden päikkäreiden aikana. Enkä haluaisi julkaista näitäkään kuvia vaikka ihania ovatkin. Koska ulkona paistaa aurinko ja siellä on selvä KEVÄT. Viime viikko oli niin kovaa hulinaa, että tällä viikolla on ollut ihana rauhoittua. Ollaan hengailtu ihan vaan perheen kesken melkein joka ilta - meidän perheessä tällainen on harvinaista, mutta tuiki tarpeellista. Poikasella oli flunssa alkuviikosta, joka tietty tarttui myös minuun, nimimerkillä viides päivä kurkkukipeetä, niin että mun suunnitelmat aloittaa kuntoremppa ei sit alkanut tällä viikolla. Urheilu on rajoittunut lähinnä muutamaan visiittiin uimahallissa perheen kesken - ei sekään mikään hassumpi juttu, mutta olis kiva päästä taas hikoilemaan ilman, että pelkää keuhkokuumetta yms.

 Toinen keväinen projekti mulla on tavaroiden karsiminen. Olen nimittäin varsinainen hamsteri, jonka huusholli pursuaa tavaroita. Tänä keväänä ei kuitenkaan ole edelleenkään ollut aikaa laittaa tavaraa kirppikselle. Nyt asia on kuitenkin edennyt sen verran, että olen aloittanut kaksi isoa paikkaa (yksi yläkerrassa ja toinen alakerrassa) kirppiskamoille. Kunhan ne muuttuvat vuoriksi on aika varailla itsepalvelukirppiksen paikka ja pistää tavarat ulos.

 Tällä viikolla on ollut välillä jotenkin melankoliset fiilikset, mutta onneksi näyttää siltä, että ne johtuvat paljolti säästä. Ja varmaan osittain siitä, että ollaan oltu kipeinä. A on säännönmukaisesti herännyt JOKAYÖ tällä viikolla joskus kolmen ja viiden välillä parin tunnin valvejaksoon, mikä sinänsä haittaa mun yöunia kyllä sen verran, että iltaisin on pakko kellahtaa sänkyyn klo 22 viimeistään tai muuten ei pärjää. Univelathan ne on omiaan muuttamaan mielialaa heikommaksi.

 Jos tää olo tästä paranee niin ens viikolla vois tosissaan päättää aloittaa se kuntoremppa ja terveellinen elämä. Mun paino on täsmälleen sama kuin 6kk sitten. Tämä sinänsä on hyvä uutinen. Vaikka toki vaihtelua on ollut parin kilon sisällä viimeisen puolen vuoden aikana niin kuitenkaan paino ei Kiinasta paluun jälkeen ole noussut sitä edeltävälle tasolle. Siihen olen tyytyväinen. En ole syömisiäni sen pahemmin mietiskellyt vaan syönyt aika standardimaisesti. Nyt viimeisen parin viikon ajan olen vältellyt herkkuja tarkemmin - katsotaan, johtaako se nyt sitten mihinkään vai ei.

 Käytiin eilen isotätilässä kylässä, niin kuin ylläolevista kuvista näkee. Meillä on poikani kanssa perjantaisin ollut jo pidemmän aikaa usein sellainen tapa, että töiden ja päiväkodin jälkeen mennään tätini luo, syödään siellä iltaruokaa ja sit mennään yhdessä tai yksin Kempoon. Eilen en viitsinyt sittenkään reeneihin, koska flunssa tuntui vielä kurkussa. Niinpä ikuistin sinisen hetken ajelemalla rantaväylää kotiin. Värit olivat eilen illalla huikeat. Ihana kevätsää. Mitäs te touhuilette viikonloppuna?

Outside it's sunny today and that's really lifted up my spirit. It's interesting how the weather affects me so much. This week's been spent nicely with family: Lots of quality time with small and big man. We've gone swimming twice, even though me and Tops have been having a cold. It's irritating because I really thought this would be a good week to do sports. But I've enjoyed the relaxing and being home. In the mostly busy life style we so often have, these kinds of weeks are very necessary. My spring projects include trying to get as much junk to the jumble sales as possible... And I guess if I get better, I'll share my thoughs about the health situation next week. It's about that time when one takes the warm clothes to the closet upstairs and brings in the spring jackets & shoes. What are you doing this weekend?

Taidepäiväkoti Kulmakartano

 Meidän napero aloitti siis tammikuun alussa Taidepäiväkoti Kulmakartanossa, Jyväskylän keskustassa.

 Nyt kun siellä on kohta kolme kuukautta käyty, ajattelin kirjoitella vähän kokemuksia tästä päiväkodista. Ehkäpä tästä on apua sellaiselle, joka etsii päivähoitopaikkaa lapselleen Jyväskylässä. Kulmakartanon facebook-sivu löytyy täältä. Ja verkkosivut täältä.

 

 Taidepäiväkoti kulmakartano sijaitsee Vaasankadun ja kauppakadun kulmassa, vastapäätä Sohvia, Kulmakartanon talossa. Tilat on jaettu kahteen tasoon, isompaan yläkertaan ja alakerrasta löytyy toimisto, vessa-alue, liikuntasali, musiikkihuone ja nukkari. Kaikki tilat on rempattu tosi kivasti viime vuoden aikana, materiaalit ovat moderneja nykyaikaiseen nuoren aikuisen makuun. Minusta ainakin on ihana tulla tilaan, joka on sekä kaunis että toimiva.

 Me löysimme tämän päiväkodin itseasiassa ihan vahingossa. Etsimme pojallemme hoitopaikkaa joulukuussa Kiinasta paluumme jälkeen ja silloin oli yksityisellä puolella lähes mahdoton tilanne hoitopaikkojen suhteen. Niinpä meille vinkattiin, että voisimme kysyä paikkaa tästä uudesta päiväkodista, joka aloittaisi toimintansa 7.1.

 Soittelin päiväkodin johtaja Tiina Lämsälle ja paikkoja poikani ikäisille oli jäljellä enää yksi! Niinpä otimme sen nopsasti vastaan. Muistan, että soittelin Tiinalle Helsinki-Pariisi aamukoneesta, ja hyvä että toimin nopeasti, sillä hoitopaikat (varsinkin hyvät sellaiset) menevät Jyväskylässä kuumille kiville. Niinpä A saatiin hoitoon.

 No, alku oli aika hankala, kuten arvata saattaa. Me emme tienneet mitä olettaa. Onhan A meidän eka lapsi. Meidän pelko oli, että hän ei tykkää olla päiväkodissa tai meistä erossa ja jää itkemään perään tms. Kuitenkin päiväkodin ja meidän väliset haasteet olivat tammikuun ekaviikolla ihan erilaiset, kuin olimme kuvitelleet. Ammattilaisina he näkivät ensimmäisen päivän perusteella, että hei, tää poikahan on autistinen. Meidän silmissä poika ei ollut erilainen, koska meillä ei aikaisempaa kokemusta ole. Kuitenkaan päiväkodilla eivät voineet sanoa suoraan arveluaan liittyen A:n erilaisuuteen - se on käsittääkseni jotenkin lakisääteistäkin, että lääkärin se diagnoosi pitää antaa. Joten tosiaankin ihmettelin ensimmäisellä viikolla päiväkodin toimintaa. Nyt toki ymmärrän, että tilanne oli heille todella vaikea: ensinnäkin he aloittivat ihan alusta. Jokaisen lapsen selässä oli nimilappu. Henkilökunta ei tuntenut toisiaan, ei tiloja, ei lapsia... Varsinainen kaaos siis. Ja siinä pieni autistinen tietenkin jäi paitsioon ja äidillä oli huoli hänen pärjäämisestään, koska hän nukahteli ikkunalaudoille yms.

 Kuitenkin olen äärimmäisen kiitollinen Tiinalle, että hän auttoi meitä hakemaan nopeasti apua A:n tilanteeseen. Ilman päiväkotia ei oltaisi näin pitkällä tässä tuen hakemisessa A:lle, ei millään. Aika nopeasti aloimme saada myös paljon henkilökohtaista apua: Saimme käydä juttelemassa A:n tilanteesta päiväkodilla, hän sai omat vaunut alakertaan, joissa hän nukkuu päikkärinsä, joten hänen ei tarvitse sopeutua sängyssä nukkumiseen. Myöskin hän sai jonkun viikon verran syödä omia ruokiaan ja edelleen syö omista ruoka-astioistaan, jotka helpottavat pientä, nirsoa ruokailijaa. Sittemmin olemme kommunikoineet ruoka-asioita sille tasolle, että joskus A saattaa saada ruoan sellaisessa muodossa kuin se olisi hänelle mieluisin, esimerkiksi pastan ilman kastiketta tai perunat lohkoina, ei muusina. Yksilöllistä palvelua siis. Tykkään myös siitä, että tarha on auki 7:00-17:00. Tämä tarkoittaa sitä, että tällainen liukuvaa työaikaa tekevä ihminenkin ehtii hakemaan lapsensa tarhasta. Iltaisin kun haen pojan, saan aina raportin siitä, miten hänen päivänsä on mennyt. Aamupala on tarjolla ysiin asti - tällaistakaan palvelua ei ihan joka tarhassa ole saatavilla.

Päiväkodin henkilökunta on meidän vanhempien ikäistä kolmi-nelikymppistä porukkaa, onpa siellä muutama hieman nuorempikin. Kuitenkin minulle itselleni on ollut tärkeää, että löydän päiväkodin aikuisista sellaisia, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella ja samanikäisten kanssa se on tosiaan helpompaa kuin kovin kaukana omasta iästäni olevien.

 A on sijoitettu ryhmään, jossa on erikoislastentarhan opettaja, eli hänen tilanteensa päiväkodissa on minusta oikein hyvä. Päiväkodissa on myös otettu käyttöön kuvakommunikointi, jonka avulla autetaan A:ta päivittäistilanteissa. Tekemättä on vielä kodin ja lastenneurologian osaston yhteistyövisiiitti päiväkodille, mutta se saataneen piakkoin toteutettua myös. Joten kaiken kaikkiaan alun vaikeuksien jälkeen, olemme erittäin kiintyneet tähän päiväkotiin ja sen henkilökuntaan. Koen, että heitä oikeasti kiinnostaa A:n asiat ja että häntä tuetaan arjessa, otetaan mukaan retkille ja sellaisiin tilanteisiin, joissa hän varmasti saattaa olla vaikeakin. Koen, että Taidepäiväkoti sijaitsee mukavalla paikalla ja meiltä sinne ajelee aamulla sen 3minuuttia suuntaansa autolla. Kunhan kelit paranevat, aion viedä A:ta pyörällä tarhaan.

Nyt tietysti diagnoosin myötä seuraavaksi täytyy tehdä päätös, että haemmeko hänelle paikkaa johonkin erityispäiväkotiin. Jos hän viihtyisi tässä tarhassa huonosti ja jos emme jo olisi niin kiintyneitä tähän paikkaan, olisi valinta helppo. Kuitenkin A tykkää Kulmakartanosta ja sen väestä ihan hirveästi. Joka aamu hän riemuissaan kävelee autolta päiväkodille ja joka iltapäivä hän selittää omalla kielellään minulle onnessaan mitä on tehnyt päivän aikana. Hän selvästi nauttii päiväkodin tuomasta turvallisesta rutiinista ja se on ollut hänelle hyväksi. Uskon, että juuri tässä päiväkodissa erikoislapsi saa erikoiskohtelua. Vaikka en muista päiväkodeista tiedäkään, epäilen silti, että onko yhtä moninaista toimintaa lasten kanssa - joka viikko ovat jossakin päin retkillä: Lounaispuistossa, Mäki-Matin perhepuistossa, Mäkisen kalakaupassa, Pääkirjastolla, Veturipuistossa ja vaikka missä. Näistä lapsista kasvaa kaupunkilaisia, jotka osaavat käyttäytyä Jyväskylän katukuvassa ja minusta tämä on tälle alueelle vain hyväksi. Tarhan sijainti meille tosiaan on erinomainen yliopiston parkkipaikkoineen, joten suhtaudun hieman skeptisesti siihen, miten 'paremmin' A:lla päivähoitoasiat voisivat olla jossakin muualla. Mutta vannomatta paras - katsomme tilannetta kiertävän erityislastentarhanopettajan kanssa tässä keväällä. Jospa pääsemme vaikkapa vierailemaan ja tutustumaan Jyväskylän erityislapsien päivähoitopalveluihin.

Our son started in January in 'Taidepäiväkoti Kulmakartano' (Free translation: the Artistic Daycare Corner Mansion) which is situated uptown Jyväskylä city centre, near Sohwi pub. The place is newly renovated and filled with young, enthusiastic staff. The place is in two floors and has a small yard behind the building. We have been super pleased with this daycare. They noticed our son's autism immediately, and we actually got help 4 days after he went to daycare. We would never have noticed it ourselves being first time parents. Tops is complely in love with Kulmakartano and its staff. He goes there every morning enthusiastically with a smile on his face where and he gets special treatment like he is in a group with a Special needs teacher, exept in the middle of the day when he gets a longer nap in his own pram because that's what he still needs. They have started using pictures to communicate with him and his progress has been notisable since he went to daycare. We have a very rough decision to make this spring whether to take him out of here and put him into a 'Special needs' daycare where possibly they would know more about autisism. It breaks my heart to think of leaving this place behind - the location being very convenient for us and so on. But we will do what is best for Tops.

Over the Burgundy Rainbow

Sairastupapäivitys: Lapsukainen voi tänään jo huomattavasti paremmin, ei kuumetta ja juoksentelee ympäriinsä. Mitä nyt on kyllästynyt oltuaan melkein 5 päivää kotona - kaipuu päiväkotiin on kova ja hän on hyvin halukas sinne palaamaan huomenna.

Tää viimeinen viikko on ollut kyllä varsinainen vuoristorata. Ainakaan ei ole ollut tylsää, mutta tietysti joskus tulee mietittyä, että menojen keskellä on hyvä myös hengittää ja pysähtyä.

Jyväskylä on kaunis juuri nyt: Uutta pehmeää lunta joka puolella. Nämä viime viikkoiset kuvat ovat jo niin vanhentuneita...

Minä en takatalvesta piittaa - kaunishan se vaan on.

Olen tänään yrittänyt tehdä kolmen päivän työt yhdessä päivässä. Käyhän se niinkin, on vaan oltava tehokas ja silloin blogiin ei ilmene mitään kovin ihmeellistä. Silloin täällä näytetään asukuvia.

Top - Uniqlo

Jacket & coat - Zara

Skirt - really old H&M, like from 2001...

Tights - Primark (Täältä löytyy muuten maailman paras sukkisvalikoima, suosittelen briteissä kävijöille)

Shoes - Kurt Geiger

Scarf - Feikkimarkkinat Xi'anissa

So sick bay update: The boy is back on his two little feet, running around like a monkey. So tomorrow it's back to daycare. Today I've been trying to do three day's work in one, so not much time to blog. That's a good day to publish some outfit pictures from last week when the lake was almost melting. Oh yeah the winter is back in Finland and we have quite a lot of winter wonderland around. This does not bother me, it's beautiful. What do you think about purple/burgundy? And what about rainbow tights - isn't Primark brilliant sometimes?

Asukuvat/outfit pictures (c) V. Flyktman

Repsukka

Joo, ei mennyt ihan putkeen meidän päiväsairaalajakso, koska pikkuinen oli liian sippi siihen. Kuumetta on hieman ja yskittää niin, että ruoka ei pysy sisällä:( Nää on näitä äitiyden haasteellisia jaksoja elämässä. Mutta valoa tunnelin päässä oli lääkärin kanssa käymäni puhelinkeskustelut tänään, joissa selvisi seuraavia asioita:
- Kaikki tähän astiset labrat ovat olleet normaaleja. Ei siis merkkejä regressiivisistä geenisairauksista, epilepsiasta tai kehitysvammaisuudesta. Tämä on autistiselle normaalia, että testit näyttävät tervettä. Siti se on hyvä juttu!
- Hän vakuutteli meitä siitä, että A:n tila johtuu hänestä itsestään, eikä mistään mitä me vanhemmat olemme hänelle tehneet. Että toivon spekulaation tässä asiassa nyt loppuvan.
-Valitettavasti vasta 5-6 vuoden iässä saamme kunnollisen käsityksen hänen tulevaisuudestaan: Millä tasolla autismin kirjoa hän on, onko hän lähempänä Asbergeria vai klassista autismia jne. Kuitenkin seurattuani häntä nyt tämän diagnoosin valossa, en usko, että hän on vaikeimmasta päästä.

Yesterday didn't really go according to plan. And here is the reason sleeping on the sofa which he has done a lot today. He's got a mild fever and snot and coff, which surfaces as vommit if he eats too much. Poor darling. It's not the easiest day of parenthood today. Light at the end of the tunnel provided the doctor who I spoke on the phone with. He told me the following:
- All Tops's lab results so far are normal. He does not have an epilepsy tendency, he doesn't have additional chromosomes, his hemoglobin is fine etc. This is perfectly normal with an autistic child.
- He said that it's absolutely that his regression has got nothing to do with whatever we would have done - it comes from within himself. So now that there is a doctor saying that, I am hoping it will stop the speculations in all of our minds.
- Only at the age of 5-6 years of we can get some kind of idea of his future. Where is he in the spectrum? The doctor did not rule out Asperger nor the classic autisism. What we know, he has got problems in three areas: Speech development, communication development and learning. These things fit the autistic spectrum and therefore we know how to help him. That's a big relief, to know that by helping him, he can get a lot better.

Diagnoosin kanssa

Sairaalasta sanottiin, että älkää peljätkö, ei teidän elämä ole muuttumassa miksikään sairaala-arjeksi. Ainoastaan tässä alussa on ihan kauheasti kaikenlaista sälää...

Niinpä sitä tosiaan on ollut. Päiväsairaalajaksoa, konsultaatioita ja laboratoriokokeita. EEG tutkimuksia. Onneksi en ole sairaalakammoinen. Päin vastoin, tiedän, että sairaalassa asiat hoituvat. Ehkä toisessa elämässä olisin voinut olla lääkäri.

A:n omahoitaja lastenneurologialla on ihan todella symppis ja ihana nuori nainen! Ollaan koko perhe ihan hänen lumoissaan. Niin huikean ihana punainen, paksu ja pöyheä tukkakin. Jännä, miten ihminen kiinnittää huomiota niin pieniin asioihin luottamussuhdetta muodostaessaan... On todella paljon miellyttävämpää olla mukavan ja vielä kivannäköisen hoitajan hoivassa. Lisäksi kun murheet ovat raskaita, on minun mielestäni ihan normaalia kiinnittää huomiota ihmiselämän pinnalliseen puoleen - jotta selviäisi vaikeista asioista on syytä pystyä näkemään elämän pieniä iloja.

No miten poika sitten voi? Sitä ollaan tällä viikolla katsomassa päiväsairaalassa. Ja tietysti oppimassa, miten arjessa voisimme häntä auttaa. Tällä hetkellä mielestämme olemme olleet huomaavinamme pientä muutosta hänen kehittymisessään. Hän on välillä kuulostanut toistelevan joitakin sanoja perässä. Esim. tänä aamuna 'tyres' (Katsoi Cars elokuvaa). Ja viime viikolla 'Poika', kun tätini hoki 'Hyvä poika-hyvä poika' hänelle. Kuitenkaan nämä sanat eivät toistu, eivätkä tartu kommunikaatioksi.

Sen sijaan olen myös ollut havaitsevinani, että hän on kiinnostunut mallioppimisesta. Eilen hän haki minut vessaan. Otti oman hammasharjan käteen, laittoi minun hammasharjan minun käteen ja halusi seurata intensiivisesti, miten harjaan hampaat. Että kyllä niitä edistysaskelia tapahtuukin, ne ovat vaan tuskastuttavan hitaita ja aikuisilta vaaditaan aivan yli-inhimillistä kärsivällisyyttä. Joskus turhauttaa, kun katsoo muita paljon pienempiä lapsia, jotka osaavat tuosta vain puhua. Ja sitten miettii, että miksei minunkin osaa. Miksi se on niin vaikeaa...

Ehkä vaikeinta ovat kuitenkin mietinnät siitä, teenkö minä tässä elämässä kaikkeni? Teenkö ihan kaiken mahdollisen sen eteen, että lapseni oppii puhumaan? Mitä vielä voisin tehdä? Millä ajalla? Ehkäpä huomenna olemme jo viisaampia. Toiseksi vaikeinta on pitää sekä oma pää että koko perhe kasassa tällaisessa erikoistilanteessa. On helppoja ja sitten on niitä todella vaikeita päiviä. Vaikeinta on myös oppia sanomaan 'ei', tänään tai tällä viikolla minä en tee tätä. Jossain toisessa tilanteessa ehtisin ja pystyisin, mutta nyt en vaan pysty.

Loppujen lopuksi helpointa on muksulla itsellään. Mitä nyt kokeet eivät ole yleensä kovin hauskoja paikkoja. Sen sijaan terapeuttejen luona on pikkuautoja ja omenoita. Siis niitä, joiden avulla hän selviää mistä vaan.

Today we are back in the hospital for two day period on 'how to help' our son with the next developmental steps of his life. We were warned that at the beginning, our lives would have quite a lot of distruptions and that's through. We've been through extensive blood testing, EEG, peeing sample gathering and of course the massive paper work that it means to get the Finnish government to allow him to have speech theraphy. Currently we are waiting for the results for that - 8 weeks is apparently a reasonable period to get acceptance, but let's see. 

The most difficult part is the constant wondering: Am I doing absolutely everything I can for this baby? What more could I do? Where to find the time for that? The second most hard is to keep one's own head and the whole family together. There are easy days and then really hard days. It's also difficult to say 'no' to some social gatherings which in this situation just would be pushing it too far. 

The easiest is the life of this beautiful boy. He may not like the various tests so much, but therapists have got small cars and apples and with those, he can get through anything. Maybe tomorrow we are a little bit wiser on his situation.

IT-Tiedekunnan Publiikki 2014

 Perjantaina vietettiin IT-tiedekunnan publiikkia.

 Publiikki on juhla, jossa muistetaan viimeisen vuoden aikana valmistuneita maistereita, tohtoreita ja lisensiaatteja.

 Henkilökunta pääsee paikalle ihan vaan syömään hyvää ruokaa ja nauttimaan toistensa seurasta.

 Ohjelmassa oli puheita, kukkasten jakoa ja tietysti sopivia jatkoja.

 Tässä tilaisuudessa mukavaa on se, että kutsu sinne on Avec.

Olen viimeksi ollut v. 2009 mukana(!) - niin  monena vuonna on ollut jotain muuta tekemistä...

Koska oma Avecini oli jumissa Lontoossa, päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja bongata vara-avecin. Kiitos E!

 Joku voisi luonnehtia publiikkia hieman kuivakkaaksi tapahtumaksi alussa - mutta loppujen lopuksi merkitsee vain se, kenen kanssa olet siellä.

Sillä näiden tyyppien kanssa...

 ...Ei vaan saa tylsiä bileitä aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisi.

 Jokatapauksessa - olipa hauskaa.

 Pakollinen vessaposeeraus. Olen tyytyväinen, että aamuinen hiuslaitteeni ei kokonaan kuollut tuulessa. Täytynee joskus ottaa mekosta paremmat kuvat.

Kävin Wan Shang Haottamassa tämän pöydän.

 Meidän ihanat, tuoreet tohtorit.

 Ja hieman tärähtäneet tutkimusryhmän rippeet, mukaanlukien adoptoidut. Henri pääsi edustamaan koko Global Information Systems miespopulaatiota.

 Jatkoille neloskerroksen kahvihuoneelle, jonka seinät onneksi eivät osaa puhua. Kiitokset kaikille, kivaa oli!

On Friday I attended the IT faculty's graduation party where they give out roses for those who've done their PhDs and Master's in the last year. I have last attended this annual chance to put on a ball gown and put my hair up more than five years ago. This one also did not disapoint. It's not so much for what happens in the program, it's more who you were there with, right? And with these people you just cannot have a bad time. Thank you everyone for your company!