Blogijulkisuudesta

 

Mun blogielämässä tapahtui eilen varsin merkittävä käänne: lukijani tunnisti minut Peukkulassa ja tuli juttelemaan. Hurjaa. Siis kyllähän mä toki nään, että teitä lukijoita on keskimäärin 300 päivässä, mut jotenkin kuvittelen monen niistä olevan jotain brasilialaisia botteja ja loput ystäviä ja sukulaisia. Jotenkin on helppo ajatella, että kuka ventovieras nyt mun jutuista olis oikeasti kiinnostunut... Harva nimittäin jättää niitä jälkiä kommenttboksiin asti.

Tämä erittäin positiivinen kokemus sai minut miettimään julkisuuskuvaani - vastaako todellisuus blogin minää... Osittain kyllä, mutta tietenkin on paljon asioita, joita en blogissani jaa tai kerro. Vaikka kirjoitankin avoimesti esim. lapseni autismista, on yksitysyydelläni rajat ja niistä on hyvä pitää kiinni. En ole pahemmin koko nimeäni mainostanut täällä, mutta se ei ole mikään varsinainen salaisuus. Googlettelemalla minusta irtoaa kyllä aika paljon tietoa. Sinänsä tämä tapahtuma herätti minut siihen, että vaikka kuvittelen liikkuvani aikalailla anonyyminä tuolla maailmassa, ehkä näin ei välttämättä ole.

Olen usein sanonut, että koska nykaikana aika on rahaa ja jos joku haluaa aikaansa käyttää lukemalla minun juttujani, niin silloin hän minun puolestani ansaitsee tietää nämä asiat minusta. Olemalla avoin en ole toistaiseksi joutunut kiusauksen kohteeksi - mutta se on toki julkisuuden toinen puoli. On hyvä miettiä, mistä luopuu, jos tulee ns. liian julkiseksi henkilöksi. Itse en nyt koe tässä olevan mitään vaaraa tällä hetkellä, mutta start as you mean to go on, eli hyvähän se on pitää nämä asiat mielessä.

En itse saa tämän blogin kautta mainostuloja. Mutta en myöskään sano, etteikö tämä blogi olisi omalta osaltaan kontribuoinut elintasooni - kaikki hyödyt eivät aina ole suoria, että joku lähettää kirjeen ja kysyy, että saisiko lähettää kosmetiikkaa kokeiluun. Toistaiseksi suorin hyöty minulle oli kirjoituksesta pari kolme vuotta sitten, jossa sanoin haluvani muuttaa Kiinaan. Siihen työkaverini sanoi, että jos näin on, niin sen kun muutat, meillä on vaihto-ohjelmassa vielä paikkoja. Eli se mahdollisuus olisi mennyt minulta ohi ilman tätä blogia ehdottomasti. Voin siis sanoa, että blogin kirjoittaminen on todellakin muuttanut elämääni tuomalla Kiinan pysyväksi osaksi sitä.

Juttelin eilen tapaamani lukijan kanssa mainostuloista ja blogiportaalien pinnallisuudesta. Itse en koe mainostusta ahdistavana. Toki se välillä häiritsee blogien layoutin harmoniaa, mutta toisaalta tiedän, kuinka hirveästi työtä on blogin takana: Se on kuin aikakausilehti. Miksei ihminen saisi saada työstään rahaa? Jos ihmisen julkisuuskuvaan liittyy se, että on kaunis ja huolehtii itsestään - keneltä se on pois, kysyn vaan... Mutta tottahan se on, että usein työmielessä tehdyistä blogeista näkee, että osa jutuista on tehty ns. puolivaloilla, on siis tehty töitä. Itse luen blogeja esim. inspiroituakseni kuvista ja tyyleistä. Jos tekstit eivät nappaa, skippaan ne. Jos kuvat eivät nappaa, skippaan ne. Toisaalta tämä blogigenre on mennyt eteenpäin ihan huikeasti viimeisen 3 vuoden aikana. Kuvat ovat ammattimaistuneet jne. Itsekin täytyy sanoa, että en halua postata ns. tyhjää. Eli sellaisena päivänä kun minulla ei ole mitään sanottavaa tai aikaa sanoa sitä hyvin, jätän postaamatta. Olin aiemmin sitä mieltä, että haluan ehdottomasti postata kerran päivässä. Edelleen olen sitä mieltä, että säännöllisyys on blogien lukijoille tärkeää. Kuitenkaan en enää stressaa sitä, että jos jonakin päivänä postausta ei tule ulos. Ei se maailma siihen kaadu.

Olen kirjoittanut tätä blogia keväästä 2012 eli tämä on kolmas vuosi. Kuitenkin tätä ennen olen kirjoittanut maailmanympärimatkablogin ja sitä ennen Livejournal (2005-2012) ja sitä ennen Diaryland-blogeja, 2000-luvun alusta asti. Ennen blogeja kirjoitin päiväkirjaa. Ensimmäiset blogini olivat julkisia päiväkirjoja, joissa ei ajateltu lukijoita lainkaan - niissä julkaisin ihan mitä sattuu, mukaanlukien kuvia minusta ilman vaatteita jne. Ehkä sellainen kuuluukin siihen Irc-galleriakauteen teiniydessä. Itseasiassa on aika huvittavaa nyt miettiä, millaista se alkuaikojen blogaaminen on ollut. Vuosikaudet kirjoitin pelkästään englanniksi, mikä tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska iso osa ystävistäni ei osaa Suomea kun taas suomalaiset osaavat englantiakin. Kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että haluan profiloitua suomalaiseksi, jolloin haluan myös kirjoittaa etupäässä suomeksi. Käytän englantia sekä kotikielenä että työkielenäni, joten suomen käyttäminen blogikielenä vahvistaa kirjallista antiani äidinkielelläni.
 En ole varsinaisesti tavoitellut julkisuutta blogillani, koska minulla on päivätyö, josta nautin ja blogi on siis kuitenkin ihana harrastus ja enemmänkin terapiamuoto arjen paineessa. Kuitenkaan en sano, ettenkö tekisi blogin suhteen päätöksiä, jotka ovat laskelmoituja. Haluan kirjoittaa muillekin kuin itselleni. Haluan, että joku lukee juttuni. Siispä muokkaan niitä siihen malliin kun kuvittelen ihmisiä kiinnostavan. Jos todellisuudessa haluaisin menestyä blogaajana, minun tulisi profiloitua vahvemmin. Ongelmani on siis se, että en halua rajata aiheita, joista kirjoitan. Nykyaikanahan pitäisi olla joko esimerkiksi fitness-blogi, äiti-blogi, matkailu-blogi, muoti-blogi tai niin edelleen. 'Finnworld' itsessään viittaa matkustamiseen ja ehkäpä minun blogini on ollut pitkään ns. expatti-blogi, kun olemme asuneet Kiinassa. Kuitenkin juteltuani eilen tapaamani lukijan kanssa oli mielenkiintoista saada selville, että vaikka hän oli eksynyt blogiini expatti-blogeja lukemalla, hän oli kuitenkin jäänyt lukijaksi koska oli samantyyppisessä elämäntilanteessa ja kirjoitin aiheista, jotka olivat hänelle samaistuttavissa (esim. Jyväskylän leikkipuistot, hammassärky jne.) - mukava kuulla, että sekasikiöblogillakin on lukijoita.

 No joo. Tämä tapaaminen oli tosi mukava, vaikkakin liian lyhyt, kun lapseni halusi ulos leikkimään. Olisin mieluusti jutellut tämän mukavan ihmisen kanssa pidempäänkin. Kiitos kun juttelit! Autistisen lapsen äitin elämä on usein monologia, kun lapsi ei osaa vastata. Suomalaiset harvemmin juttelevat vieraille. Minut tuntevat tietävät, että olen varsin sosiaalinen ihminen. Silti koen, että joskus en vaan osaa aloittaa keskustelua. Olen muutaman kerran törmännyt ns. oikeasti 'kuuluisaan' blogaajaan esim. P.S. I love Fashionin Lindaan. Siinä tilanteessa en kertakaikkiaan osannut sanoa yhtään mitään vaan pakenin paikalta.  

And the same in English. Yesterday I run into a total stranger who told me that she recognised me as she's been reading my blog. That's a big step in one's blog life I think. Of course I know that several hundred people read this blog daily, but of course I always think it's mainly Brazilian hacker bots and my family & friends. It's very interesting to realise that someone else might relate to my writing and want to come back to it. Flattering even. This woman was very nice and she told me she had found Finnworld through expat-blogs but stayed because I write about issues she can relate to, like living in Jyväskylä or having a tooth ache! I mean, I don't know anyone else writing about Jyväskylä playgrounds for example. 

I think that now a days one should stick to one topic only (fashion, fitness, baby etc.) to be a really successful blogger. However, I don't want to limit myself to that. I wouldn't have enough material and soon it would be quite a shallow glimpse of the world. Finnworld was called Finnworld because I travel a lot and in my writing you can see that I'm a Finn. Even though i married a British guy, I still have no sense of humour! But I spot different things in the world because of my Finnishnesss and that's a gift, I think. However, while in Finland, I write about ordinary things around me, perhaps they are also the stories of Finnishness - this is a certain type of theme. Of course I don't think I'm a very typical Finn - usually I'm quite social and take initiative to talk to people...But let's not tell anyone!

I don't think I'll be very famous through the blog. Nor do I need to be, I have my day job and it's very fullfilling. I don't particularly want to give up all my privacy like the big bloggers, whose private life is then trashed in the baby forums of Finland. Yesterday was a good reminder that I am perhaps less anonymous than I'd like to think. It's good to keep in mind. Thanks for the chat for my reader! I really enjoyed talking to you:)

Furry Week

 Tällä viikolla mulla on ollut pörröviikko. Oon käyttänyt karvaliivejä melkein joka päivä. Mitenkähän se onkin et oon hurahtanut pörröliiveihin. Tän kuvassa olevan ostin pari vuotta sitten Kiinasta, on mielestäni aika ihmeellistä, että pörröiset feikkiturkikset ovat kolmatta vuotta muodissa.

 Tällä viikolla on syysilma ollut mitä mainioin. Useana aamuna ollaan nautiskeltu upeista lämpötilojen vaihtelun aiheuttamista kuurista ja järviveden höyrystymistä.

Miten onkin, että jos maisema on tällainen Jyväskylässä, niin se näyttää upealta. 

 Kuin jos se olisi Xi'anissa niin se olisi lähinnä ahdistava näky.

 Täällä pohjolassa usva ja sumu on IN.

 Tän viikon kuulumisista sen verran, että olin Kirkkonummella visiitillä ja mitä ilmeisimmin rahoitukseni ensi vuodelle meni läpi. Toki byrokratia voi vielä jarrutella sitä, mutta noin periaatteessa onnistuin tavoitteessani saada rahat kokoon ensi vuoden Kiina casea varten ja samalla toivon mukaan turvaten oman työllisyyteni, toivotaan näin. Sen lisäksi olen työstänyt väikkäriä, joka on edistynyt, mutta ei tarpeeksi nopeasti, tiedän jo nyt, että minulta loppuu tässä kuussa aika kesken ja menee taas yötöiksi. Jostain syystä minä tarvitsen sellaista, jotta pystyn keskittymään. Onhan se ihan hullua, mutta näin vaan on. Jos ei ole deadlineja niin mun on oikeasti toosi vaikea motivoida itseäni tekemään... Keskustelin tästä tiistaina serkkuni kanssa, kumpikaan meistä ei ole varsinaisia 'teen ajoissa' tyyppejä vaan ns. 'teen viimetingassa'...

 Stressissä on vähän sellainen juttu, että se voi olla positiivinen asia, kunhan ei anna sen lamaannuttaa.

 Sitten, jos oikeasti jää ajattelemaan asiaa, sillä on ainakin minuun sellainen vaikutus että jään liikaa kelaamaan. Niinpä yritän olla ajattelematta asioita jotka pitäisi tehdä liian kovalla aikataululla. Yritän vaan tehdä.

 Mulla on menossa joku hamekausi. En taida olla laittanut housuja tällä viikolla kertaakaan jalkaan. Tää kyseinen harmaa hame Vilasta on sellainen, jonka ostettuani ajattelin kotona, että 'what was I thinking!?!', mutta kappas kun oon nyt mieltynyt siihen. Ei ole liian lyhyt töihin, eihän?

Saappaat - Clarks

Hame - Vila

Karvaliivi - Fushion

Pusero - Primark

Takki - Zara

Arskat - Joltain huoltsikalta

 Mitä muuta olen tehnyt tällä viikolla? Olen reenaillut Kempoa kerran Helsingissä ja kerran Jyväskylässä. Huomenna kun käyn vielä vetämässä omat reenini niin siinä onkin jo kolmen Kemporeenin viikko, aika hyvä määrä mun tän hetken elämässä. Perusarkeen on kuulunut myös uintia ja kävelyä, mun terveellinen elämä projekti tälle syksylle voi yllättävän hyvin. Pitääkin postata siitä.

Poikanen on tarhassa päässyt nyt vihdoin päivittäisten harjoitusten makuun ja on alkanut kiinnostumaan valokuvakommunikoinnista. Mikä Break Through! Ollaan niiden kanssa tahkottu keväästä ja silloin hän ei suostunut niitä edes katsomaan. Tän viikon harjoituksiin kuuluvat:
1. Kutitusleikki - Kutitetaan, jos hän katsoo, mutta lopetetaan, jos ei ole katsekontaktia
2. Ilmapallo/Rusinat/Saippuakuplat - Yritetään saada häntä antamaan kuva (eikä esine) ja sitten näiden avulla hän saa palkinnon heti käteen. Eli kuvalla pyytäminen
3.Kenkä/Ruokalautanen - Kuva signaalina, jotta hän oppisi että kuva voi tarkoittaa tekemistä

Tänään aamulla herättyään hän hoki minulle: I wish! I wish! Mä. Tarkoittaa siis, että haluaisin maitoa. Muuten babyläinen on ollut hieman vilustunut ja nenä vuotaa. Tarhastahan se on tietty saatu ja näillä keleillä ihan perusjuttu. Toivon, ettei se kehity flunssaksi, sillä ensi viikko on ihan todella rankka kaikille - olen itse Belgradissa koko viikon ja miehenikin on poissa kaksi yötä, jolloin isotäti, eno, enon tyttöystävä ja mummi ovat hoitovuoroissa kahden illan ja aamun verran. Ja viikonloppuna on vielä se väitös, karonkka ja kempoleirikin... Tää tuleva viikonloppu on varmaan siis syksyn kiireisin. Siihen olisi ollut varmaan kolme päällekäistä menoa.

 Tällä viikolla on myös tullut sovitettua ensi viikon mekon koekappaletta. Kuinka monella on sellainen ompelija, joka a) tulee kotiin sovituttamaan, b) iskee kiltisti nuppineuloja mun rinnan täyteen samaan aikaan kun laitan ruokaa ja c) tuo vielä jälkkärijuustoa ja -viinirypäleitä mukanaan... Kysynpä vain! E, olet paras, vaikka kaloreitahan ne toki oli...

Mitäs sitä vielä. Viikonlopun suunnitelmissa oli vierailla 97-vuotiaan luona, mutta lapsen vuotava nenä ei oikein kombota sen kanssa, joten viikonloppu kulunee pakkaillen, siivoten ja ensi viikon varalle ohjeita kirjoitellen.  Hyvää viikonloppua kaikille!

This week has passed fast. The Autumn weather has been beautiful in Finland and we've enjoyed smoky lakeside athmosphere in most mornings as the air is colder than the water. I've been totally loosing my battle agaist furry wests - I love them and certainly will be wearing them all through the winter this year. I went to Helsinki for a project meeting, which included a small Zara detrour, which was very damaging to my wallet, in the form of another furry west. I couldn't really get passed it, it was perfect... This week I've been doing a lot of Kempo, both in Helsinki and Jyväskylä and also quite a bit of work. I think I got the funding for next year as well, so I'm pleased. 

Topfish has also started to be very reponsive to the image excersises that he does every day with Suvi. He's very interested in pictures, up to the point that for the first time he took the picture of a juice carton and brought it to me... That's the start! We've only been working on this for the last four months. I am very pleased. He's been peeing into the potty at daycare too and is very smug when that happens. He does it also at swimming, which is pretty awesome. This morning he woke up and said "I wish - I wish - MÄ" which means I wish I could have milk. He is communicating best at the bed, as it's a place where he doesn't think we'll otherwise respond as our eyes are closed. 

Overall a very good week. I am overly pleased. Next week it's Belgrade for me, UK for Mr C and Aunt/Uncle/Granny care for Topfish. I am devoting the weekend to cleaning, packing and preparing for next. And of course spending time with my small tickly friend. Have a great weekend!

Pictures/Kuvat of me/minusta(c) Virpi Flyktman

Global Information Systems

Onni on tutkimusryhmä <3Ainakin tämä mun oma. En tiedä, miten muut tekevät tutkimusta, mutta omasta puolestani voin sanoa, että olisi se varsinaisessa umpimetsässä rämpimistä ilman tukiverkostoa ja siinä asiassa eniten minua ovat auttaneet nämä ihmiset, eli GLIS - Global Information Systems -tutkimusryhmä.

Tällä viikolla on tullut pyöriteltyä rahoitushakemuksia Tekesiin, soiteltua kymmeniä puheluita, läheteltyä kymmeniä meilejä ja roikuttua skypessä. Sitä on mun työ näin ruuhka-aikoina. Sitä on tänä syksynä tehnyt koko ryhmä, sillä professorimme muutti Saksaan kesällä ja nyt on aika GLISin lentää omilla siivillä.

Tuntuu, että olemme valmiita siihen. Minusta, Henkasta ja Philippistä on viimeisen 5-10 vuoden aikana kasvanut ammattitutkijoita. Se tarkoittaa sitä, että kirjoittelemme akateemisia papereita, pidämme luentoja, hallinnoimme projekteja ja tietysti haemme rahoitusta. Tiia on liittynyt seuraamme vasta viime vuonna ja siispä hänen tutkimusuransa on vielä aika alkuvaiheessa, kun taas kaikkien meidän kolmen väitökset ovat lähempänä viimeistelyvaihetta. Henrin väitös onkin jo ensi viikolla, apua! Tulkaahan kuuntelemaan, jos olette Jyväskylässä! Lauantaina klo 12 Agoran Lea Pulkkisen salissa.

Pidimme viime viikolla suunnittelupalaverin ensi vuoden rahoituskuvioista: Mitä projektirahoja haetaan, millä porukoilla, millä aikataululla tänä syksynä. Hankehakemuksia meiltä lähtee mm. Suomen akatemiaan, Tekesille ja EU:n Horizon2020-ohjelmaan. Yritämme valmistella näitä hankkeita yhdessä, jotta saamme panostettua enemmän kuin yhden ihmisen näkökulmasta ja hyödynnettyä viiden ihmisen kontakteja yhden sijaan. Minun kannaltani se on viimeisen pari viikkoa tarkoittanut sitä yrityksiin soittelua ja heille hankkeiden myyntiä. Konseptina minulla on koulutusviennin kaupallistaminen Kiinaan. Kolleegani valmistelevat hankkeita mm. mobiilipalveluiden ja innovaatiokompetenssien ympärille, eli GLIS tutkii tietojärjestelmiä globaaleissa konteksteissa, mutta toki sen sateenvarjon alle mahtuu monta monta kapeampaa teemaa, joissa olemme hyviä. Lisää siitä, mitä me teemme, voit lukea täältä.

Toki GLIS ryhmässä on vuosien varrella ollut paljon muitakin tutkijoita. Projektisalkku on ollut isompi ja olemme saaneet tehdä töitä huipputyyppien kanssa. Monelta osaajalta olemme saaneet oppia ja usean ihmisen kohdalla heidän lähtönsä on harmittanut, mutta sen yliopistomaailmassa oppii, että rahoituspohja on aina epävakaa ja suon kyllä uusia haasteita myös läheisillekin kolleegoille. Me jäljelläolevat päätimme, ettemme lennä kaikki eri suuntiin, vaikka professorimme onkin nykyisin Saksassa ja vain pienellä panoksella proffana JYU:ssä. Hän on kuitenkin kasvattanut meitä tähän tilanteeseen vuosien varrella antaen paljon itsenäisyyttä oman työn suunnitteluun ja toteutukseen. Uskon, että meillä kaikilla on projektiosaaminen hallussa ja olemme hyvin itseohjautuvia ja aloitekykyisiä tutkijoita.

Koen, että olen itse saanut tältä tutkimusryhmältä lähes kaiken sen ammattitaidon, joka minulla on. Hyvästä jutusta kannattaa pitää kiinni. Lisäksi tämän porukan jutut eivät vielä ole lakanneet naurattamasta. Kävimme tällä viikolla (ilman Jania) koko porukalla lounaalla täysin spontaanisti. Keskustelut olivat kiivaita ja erimielisyyksiä nousi esiin. Erityyppiset persoonallisuudet ovat kuitenkin minulle rikkautta. Olemme tehneet töitä yhdessä nyt sen verran pitkään, että jokainen tietää jo, missä asioissa toiset ovat hyviä ja miten toimivat. 

Ensi vuoden lopussa nähdään, onko tässä työryhmässä menestyjiä. Tavoitteet seuraavan vuoden ajalle ovat selvät: 3 väitöstä ulos ja projektien tuominen laitokselle ainakin omien palkkojemme katteeksi, jos ei sitten pidempäänkin. Tämän lisäksi olen päättänyt ottaa itse muutaman tutkimushaasteen korkeatasoisten julkaisujen muodossa - mutta niistä myöhemmin.

Uskon, että nämä tavoitteet tulevat toteutumaan. Parin viikon soittokierroksen jälkeen olen nyt siinä tilanteessa, että jos kaikki pitävät sanansa, olen hankkinut projektirahaa tarpeeksi maksaakseni oman palkkani loppuvuodeksi 2015.

9 vuotta sitten, kun tulin kesätyöntekijäksi tähän taloon, en edes silloin tiennyt, että projektien tekemisestä voi tulla jollekin ura. Ajattelin, että teen näitä juttuja nyt vähän aikaa. Ja menen sitten opettajaksi tai yrityselämään. Nyt täällä on vierähtänyt tovi. Hups. Tällä hetkellä fiilis on se, että teen työtä, jota rakastan kovasti. Joka päivä, kun menen töihin, se on minulle mieluisaa ja inspiroivaa. Joka päivä HALUAN mennä töihin. En laske päiviä perjantaihin. Maanantai on minusta mukava päivä. Tiedän, että kaikkien ihmisten elämässä näin ei ole ja siitä olen kiitollinen, että minun elämässäni on. Tiedän, että haluan tehdä tätä ja olen tässä hyvä. Tiedän, että minun tarvitsee vielä kehittyä ja tiedän, että tässä työssä pystyn jokapäivä oppimaan uutta. Se fiilis, joka tulee muuten siitä, että on todennäköisesti puhumalla vakuuttanut yritykselle, että heidän kannattaa lähteä meidän kanssa tekemään projektia - saati se fiilis, että puhumalla voi vaikuttaa siihen, että joku antaa meille rahaa meidän ideoita vastaan - no, sanonpa vaan, että se tuntuu niin hyvältä ja koukuttavalta, että joskus minusta tuntuu siltä, että ehkä minun pitäisi olla myynti-alalla. Mutta toisaalta tykkään siitä, että työni on erittäin monipuolista. Se on opetusta, se on raporttien kirjoittelua. Se on välillä sitä myymistä. Se on usein sitä sosialisointia. Se on projektien hallintaa ja ihmisten perään katsomista. Se on ajankäytön organisointia. Usein se on matkustamista. Parhaimmillaan se on oman luovuuden käyttöä ongelmien ratkaisuun. Työni siis vaihtelee todella paljon päivästä toiseen. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että tutkimusryhmässä on tilaa hyvin erityyppisille tekijöille. Pidän myös siitä, että pystyn työssäni hyödyntämään omia kompetenssejani laajalti - ja että sitä työtä, mitä teen, voi tehdä eritavoilla ja erilaisten persoonallisuuksien näkökulmista. Se tuo rikkautta arkipäivän kanssakäymisiin. GLIS-ryhmässä tiedän, että vaikka kaikki olemme hyvin erityyppisiä persoonia, voin luottaa siihen, että nämä kolleegat tukevat minua työssäni. Tutkijan työ voi jollekin olla yksinäistä puurtamista. Olen siinä mielessä onnekas, että minulle se ei sitä ole. Kiitos siitä teille rakkaat kolleegat.

I am privilaged to work in a Research Group. This is called 'Global Information Systems' or more friendly way: "GLIS". This group was founded back in 2007 by prof. Jan Pawlowski, who at that point entered University of Jyväskylä with various EU funded projects. The history of GLIS is already quite long and we've completed many projects, often around Open educational resources, but also around commercialization of Finnish educational companies to the Chinese market, Innovation competencies, Nordic - Baltic collaborations etc. You can read about our research topics here. Some of our key topics include:

• Internationalization of Learning and Knowledge Management
• Quality Management and Quality Development in E-Learning
• Conception, Realization and Evaluation in E-Learning
• Intercultural and Innovation Competences in Software Development

Working with a group is like working with a safety net. There's always someone to ask things, there is always someone caring for your progress, there is always someone to share responsibility with. This type of working style is very suitable for me and it's a big reason, why I can honestly say that I love my job and I want to keep on working in the University for a long while yet (even though industry people often sit down with me and ask: what the hell are you still doing in Academia...). We are currently planning another set of projects, which are prepared by all of us putting our heads together. As our professor has a smaller part in our University since this summer, it's now time for us to fly with our own little wings. Today specifically, I believe that we will make it. The goals for next one year are grand: To get three PhDs out, and to ensure funding for the next couple of years.  And of course publish in higher, more appreciated outlets. Actually I know we will make it. Because we support each other and work hard and we are also good at what we do. I am proud to be a member of this group. Thank you guys for making every day to be positive and interesting:)

Walk of Shame

On sunnuntaiaamu ja havahdun Töölössä kuorsaukseen ja katson kelloa: 8:39. Selaan VR:n sivuja ja totean, että jos nyt herään, ehdin helposti puolikymmenen junaan. Nostan päätä ja olen tyytyväinen - eilisillan alkoholin käyttö ei ole mennyt överiksi, päätä ei särje, olo on ainoastaan hiukan pöpperöinen. Tepsuttelen paljain jaloin flanelishortseissani upeilla lankkulattioilla - rakastan tätä asuntoa NIIN paljon. Joka puolella on komeroita ja sokkeloita, paksuja kiviseiniä, korkeita kattoja ja leveitä ikkunalautoja. Hiippailen tyhjien olut-tölkkien satumaassa ja otan jääkaapista purkin raejuustoa, jonka ostin edellisiltana tätä aamua silmällä pitäen. Aamu Helsingissä on hiljainen ja nukkuvien miesten naamat kauniita.

Eiliset meikit poskilla kerään tavarani ja etsin rintaliivejä, vaikka kieltämättä ilman lähteminen houkuttelee. En kuitenkaan tälläkään kertaa halua jättää tavaroitani tänne, tarkoituksella. Jää niitä ihan tarpeeksi usein vahingossakin. Pakkaan viitan, korsetin ja kihartimen, joka edellisiltana on aiheuttanut suurta hilpeyttä muodollaan. Flanelipöksyt vaihtuvat farkkuihin ja saapikkaisiin, 8:50 kävelen ulos kadulle laittaen samalla kuulokkeet korviin ja satunnainen kappale on jälleen kerran osuva: "How am I supposed to leave you now, when you are looking like that?"

Kävelen auringon kuultaessa läpi sunnuntaihin vaipuneen keskustan. Kun olen kampissa, kello on vasta 8:55, joten päätän kävellä rautatieasemalle. Ohi nukkuvien kauppakeskusten ja vielä suljettujen kahviloiden. Mielessäni käyn läpi eilisillan keskustelujen aiheita - työt. matkat. kiinalaiset. rahoitushaut(!). suomalaisuus. israelit. opiskelut. lapset. päiväkodit. kotiäitiys. elämän tarkoitus. emotionaalisuus. seksi. riittämätön aika elämässä. allergiat. Amerikka. rahoitushaut. parisuhteet. - Ihanat ihmiset. 

Perillä ostan lipun, lehden, kahvia ja vettä. Ja mangorahkaa, joka maistuu pehmoiselta. Ajattelen sitä, miten kaunista on elämä hetkessä. Junassa inspiroidun lehtiartikkeleiden kirjoitustyylistä ja päätän, että tänään minä kirjoitan juuri tästä: siitä, miten kaunis oli minun aamuni. Enkä pyytele anteeksi, enkä selittele sen kummemmin sitä, miten joskus niin sanotut walk of shamet ovat niin täydellisiä.

This morning I woke up in Helsinki. The moment of leaving my friends' house was so beautiful, that I decided to write about it in Finnish, but I feel that translating it would not necessarily bring it justice, so all you english speaking get this today: Life can be perfect in a moment almost every day. It just takes you to stop to notice.

Viitassa eli kuka sanoi, että työpaikkapukeutumisen tulee olla tylsää?

 Kaivelin eilen mun kaappia. Kolleegan väitös lähestyy ja päätin katsastaa mekkotilanteen. Sitten sieltä löytyi tämä viitta.

 Teetätytin sen Kiinassa enkä ole vielä laittanut sitä päälleni kertaakaan. Sitten aloin miettiä, että onko mulla pokkaa laittaa se töihin. Vastaus oli kyllä. Kieltämättä sain kommentteja tyyliin 'taikuri' ja 'velho' linjalla, mutta toisaalta mä ottaisin nää hihat ihan mihin tahansa takkiin.

 Formal Friday oli siis mun tapauksessa musta putkihame (Pieces) ja toppi (Only) viitalla verhoiltuna. Jos on teiltä mennyt ohi niin viitat ja ponchot on tän syksyn muotia. Elikkäs ens viikon päivänasukuvissa sitten poncholla. Mitäs mieltä olitte mun asusta - hot or not?

So today I took formal Friday to another level and wore a cape to work. I had this made for me in Xi'an last year and had not worn it once. I found it from my closet and thought about the possible occasions to wear it, coming to the conclusion that why wait - surely I have the balls to just wear to the office. The outfit otherwise was very basic - all black, the top, the skirt, the boots. Simple and works. I did get some jealous comments to the line of 'what kind of wizard are you', but overall I have to say that I had a great day of hunting Tekes money in this outfit. Capes and ponchos are in this season, so why not embrace the fashion! What do you think? Hot or not?

Pictures/kuvat (c) Esa Launis

Yliopiston avajaiset

Ja sitten olisi seuraavien kemujen kuvat jaossa, olkaa hyvät!

Näin syyskuussa yliopiston henkilökunta saa ottaa osaa josjonkinmoisiin pippaloihin.

Viime viikolla oli yliopiston avajaiset, joita päärakennuksen ollessa paketissa juhlittiin kotimaisemissani elikkäs Agoran Martti Ahtisaarisalissa. Jos nyt ette ole Jyväskylän yliopistoon pahemmin tutustuneet niin Agora on siis rakennus, jossa minä olen ollut töissä kohta 10 vuotta ja sitä ennen opiskelin siellä viitisen verran. Se sijaitsee Mattilanniemessä, Jyväsjärven rannalla ja rakennus on valmistunut v. 2000, juuri silloin kun pääsin sisään JYU:hun opiskelemaan tietotekniikkaa.

Avajaisiin kuului ohjelmanumero, jossa feikkitutkija Matti V. Kortet tunnustaa tutkineensa tiedon hinnoittelua viimeisen viiden vuoden ajan, mutta sitten tulee siihen tulokseen, että tämä on täysin turha väitöskirja ja päätyy laulelemaan siitä, miten haluaisi olla tukkijätkä. Yritäpä selittää tämä huumori vieressäsi istuville ulkkareille englanniksi. Niin. Vieressäni istui kamerunilainen, britti ja ukrainalainen...

No mutta suomalaiset pitivät siitä.

Näihin bileisiin oli Henkka tuonut mukanaan Open Educational Ideas -projektinsa konsortion kuokkimaan.

He osoittautuivat mitä mukavimmaksi porukaksi.

Vaikkakin tätäkin konsortiota vaivasi EU projektien perusjako: Puolet ovat saksalaisia, puolet kreikkalaisia ja sitten pari muuta...

Mitä yllättävintä oli myös se, että viime viikolla ihan koko Global Information Systems-projektiryhmä oli samassa paikassa samaan aikaan ja vieläpä saatiin meidät yhteen kuvaan, jes. Kuvassa siis professorini Jan Pawlowski kaikkien neljän PhD studenttinsa kanssa. Varmaan vika kuva tätä laatua, sillä Henrin väitös on jo kahden viikon päästä, apua! Saatoin muuten tänään pistää uuden mekon mittatilaukseen tätä eventtiä silmälläpitäen...Ups.

Illan pimetessä pidot paranevat.

Luonnollinen poistuma on yläkerran käytäväbileisiin.

Nämä jätkät eivät ole vielä havainneet sitä mahdollisuutta.

Tässä vaiheessa iltaa päätin ilmeisesti pistää Marittan kanssa jalalla koreasti.

Ja Panukin oli löytänyt seuraa.

OEI-projektin tytöt olivat loppuillasta mukana tanssahtelemassa.

Mutta sitä ennen oli vielä auton peräkonttibileet...

Ja suunnitellaan ens vuoden projektit-bileet.

Natalia oli nättinä.

Ja tämä kuva kertoo ehkä loppuillan menosta.

Päädyimme kierähtämään Jyväskylän yöelämän London-pubin ja Giggling Marlinin kautta kotiin.

Hauskaa oli jälleen kerran. Kyllä saatoin seuraavana päivänä ottaa päikkärit amanuenssin sohvalla, mut ei kerrota kenellekään. Kiitokset seurasta, oli hauskaa!

So the next set of party pictures from this Autumn for you. I know, I hang out with my colleagues a lot. I think this might be that finally I feel that these people equal friends - it might have taken 10 years, but I did learn to appreciate the University parties... So last week was the opening of the University party. My colleague also was coordinating an EU project 'Open Educational Ideas' consortium meeting in Jyväskylä at the same, time, so we put two and two together and that turned out to be quite a fun evening. It's rare now a days that actually go and check Jyväskylä night life as well, and probably for a good reason - because it's mostly dead, or waaayyy too young. However, it was fun to dance with these people, great new friends as well, the OEI has a really cool punch of people working for them, I'm glad I got to meet you! Thanks for the company everyone:)