Mä päästän sut pois

Tällä viikolla olen täysin etääntynyt tarkkaavaisuudestani. On tapahtunut useampikin sellainen 'blackout moment', joiden aikana en tiedä, mitä olen tehnyt tai ajatellut, mutta en ole pystynyt keskittymään ja muistamaan, että mitä sillä hetkellä olisi pitänyt olla tekemässä. Tämä lienee merkki stressistä. Menossa on kovin monta asiaa yhtäaikaa - mutta näinhän se on aina. Mietin, että mitkä jutut juuri nyt tuntuvat vaativan ekstrahuomiota:

- Väitöskirja. Päätin, että minulla on 2kk kirjoittaa intro ohjaajille
- Kuoleminen. Isovanhemmistani viimeinen heiluu elämän ja kuoleman rajamailla. Vaikka hänen lähtönsä viimein 98 vuoden iässä tulee olevan armoa, on silti vaikea antaa hänen mennä.

Niin, onhan sitä muutakin ja paljon, mutta nämä ovat ne päällimmäiset. Olen tällä viikolla polttanut perunat pohjaan seisoen niiden vieressä ja makaroonit samoin. Olen unohtanut aamulla ottaa kempopuvun takin ja vyön mukaan. Olen unohtanut kokonaisen videoneuvottelun olemassaolon, jossa minun piti tuurata kolleegaani. Nämä ovat vain muutamia juttuja. Tuntuu, että mikään, mikä ei ole rutiineissa ei juuri nyt toimi. Voin tehdä ainoastaan asioita, jotka eivät vaadi ajattelua, vaan ovat mekaanisia. Tällaisina hetkinä kiitän itseäni siitä, että olen rutinoinut ruokailuni, treenailuni, kodin ja lapsenhoidon. Ainakin arki pyörii, vaikken olekaan henkisesti läsnä. Ennen elämäntaparemonttejani olisin painellut kauppaan ja ostanut juustoa suruuni. Nyt endorfiinit kantavat. Mutta ihmettelen, millainen väitöskirja tulee, jos ei henkisesti ole läsnä kun sitä tekee...

Tiedän, että tää biisi kertoo eroamisesta. Minulle se kuitenkin on aina jotenkin kertonut myös siitä, kun joudun kuolevasta rakkaasta eroamaan. Miten vaikeaa on pitää toista kädestä ja sanoa, että kyllä sinä saat jo kuolla, mene vain rakkaani, vaikka sinua kaipaamaan jään, mene vain, tiedän, että vuorosi on tullut. Tiedän, että olen sinulle kaikkeni antanut ja sinä olet jo väsynyt, niin väsynyt. Otan sinua taas kädestä ja kerron vielä kerran, miten olet meille tärkeä ja rakas ja miten olet kaikkesi jo antanut, eikä sinun enää tarvitse jaksaa yhtään mitään. Saat jo mennä.

Liukuu sun ote käsistäni
Vaihtuu viikot huomaamatta
Äänet kuuluu koko ajan hiljempaa

Mä annan sut pois
Mä päästän sut pois
Vaikka sattuu
Sä annat mut pois
Sä päästät mut pois
Kaikkeen tottuu
Hymyillään vaan
Ei oo muutakaan enää antaa
Luovutaan toisistamme hiljaa 

--

This week I have been impossible. I am surprised my husband, my relatives, friends and colleagues still tolerate me. It's impossible for me to remember anything that's beyond the routine. I know how to eat, train, work, take care of my child and hoover the house on Mondays. That's about it. The symptoms of this short term lobotomy have been that I've forgotten things like potatoes to boil on the counter when I stand right next to them, I've been unable to listen to direct orders which people have given me, I've forgotten an entire videoconferencing call, which I was supposed to help out with. For all these things, I am sorry.

There's two major thoughts overloading my brain: 1. Dissertation which needs to be ready in 2 months time. 2. My great aunt is dieing in the hospital. Even when she's 98 and for a long time we've even wished and hoped that she would go already so that her suffering would end, it's still difficult to stand by the bedside and tell her: It's ok. You have done all you can for the world, for us, for everyone, and now you don't have to anymore. You can go there, to the place where is summer and the birds are singing and the  is in the blossom. So yes, I am distracted, hardly capable of forming rational thoughts. I guess different people have different ways of adjusting to changes like these in their lives. I don't get depressed, but I do sink into my own little world. I remain functional, but very forgetful. Even when I know this is happening, I am incapable of managing it. The only thing to do really is to make endless lists of things to do, in the hope of being able to remember at least a fraction of what I should be doing. I know I'm not very good company right now. Even writing this blogpost, I feel my mind is constantly somewhere else. Sorry guys. I'll try to make it up to you when things calm down.

Song of Ice and Fire

Näköjään mä en parhaista yrityksistäni huolimatta päässyt hömppä-aiheista mihinkään, joten jatketaan tän hetken suosikkisarjan eli Game of Thronesin parissa tänäänkin. Katselimme mieheni kanssa viimeisen kuukauden aikana ekat neljä kautta uudelleen ja nyt olemme valmiit vastaanottamaan vitoskauden, jota on odotettu hartaasti. Kolme ja puoli viikkoa siihen, iik! Tässä postauksessa ekan neljän kauden SPOILER ALERT!

 Ajattelin kertoa huomioitani, joita toinen katselukerta minussa herätti.

 Näitä ajatuksia kuvittaa tän päivän asukuvat. AKA "Lapsi on terve kun se leikkii."

 Game of Thronesin rewatch kerta tuli minulle todella tarpeeseen, sillä ensimmäisellä katselukerralla ei esim. ykköskaudesta tuntunut aluksi saavan mitään irti. Lopetimme katselun ekan jakson jälkeen itseasiassa - kun sarjassa on hahmoja enemmän kuin muille jakaa ja oli vaikea seurata niitä, kun ei muistanut että kuka on kukakin.

 No toisella katselulla alkavat juonen nyanssit avautua aivan eritavalla. Ja puhun nyt sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka EI ole lukenut George R.R. Martinin alkuperäisteoksia. (Tiedän, Shame on me. Olen aikeissa korjata asian ja ostinkin teokset juuri kindlelleni.) Ehkä kirjat lukeneelle voi ykköskausi aueta ihan ekallakin katselulla.

 Muistan vaan ajatelleeni, että en todellakaan voi tajuta hahmojen välisiä keskusteluja Ned Starkin sisaren ja Robert Baratheonin historiasta jne, koska minun on vaikea muistaa että ketä nää tässä screenillä näkyvät tyypit ees on. Joten tokalla kerralla tosiaan pystyi historiaakin seuraamaan ja spekuloimaan paljon paremmin. Toki kun tietää, että kuinka kauan joku hahmo on hengissä niin se vähän vaikuttaa niiden katseluun...

 Game of Thronesista erinomaisen sarjan minulle tekevät toki sen sankarittaret, joita analysoin ihan ensimmäisessä GoT postauksessani pari vuotta sitten.

 Näistä kuvista voinette päätellä, että samaistun sankarittarissa eniten Ygritteen ja Arya Starkiin... Olen pohjoisen tyttö, enkä tosiaankaan mikään Sansa Stark. Myös toisella katselulla odotan heihin liittyviä juonenpätkiä. Oikeastaan eniten raivostunut G.R.R. Martinille olen ollut Catlin Starkin kohtalosta - hän oli vahva hahmo, joka selvästi ansaitsi olla hengissä. Mutta ehkä Starkin lapsukaisilla on enemmän luonnetta nyt, kun molemmat vanhemmat on listitty... Robb Starkin perään en itkenyt ja Ygritte, ihana punatukkainen wildling olisi valitettavasti ollut aika vaikea pitää hengissä pidempään, joten hänen kuolemansa neloskauden WALL-jaksossa oli jotenkin todella sopivaa ja kaunista. Tottahan toki oli aina selvää, että hänen ja Jon Snown juttu oli se luola ja kaikki muu oli fantasiaa ja unelmaa.

 Katselukerta kakkonen muistutti minulle siitä, että vaikka Kit Harrington onkin ehdottomasti kuumin mies tässä sarjassa niin onhan siellä toki paljon muitakin. Esim. Khal Drogon hottius meni minulta jotenkin ekakatselulla ohi - liekö että hän hengaili blondin naisen kanssa ja peroksidi ei oo oikein koskaan ollut mun juttu... Mut näiden lisäksi tietysti Dario Nahariksen sidekickinä cameoi Ramon Tikaram, joka nyt vaan on edelleen vanhemmallakin iällä sellainen, et multa lähtee jalat alta. Ja ei pidä unohtaa Kingslayeria, Nikolai Coster-Waldau'lla on hyvät hiukset ja varsin mukava takapuolikin.

 Valitettavasti toinen katselukerta ei poista sitä, että jotkut tarinan juonet ovat vaan kiinnostavampia kuin toiset. Mun inhokkijuonet ovat:
1. Theon Greyjoy - So Boring... Kidutusta ja Whimppiyttä. Kuka sellaista haluaa katsoa?
2. Stanis Baratheon & Lord of Light - Rautapenkin 'Rightful' kuninkaan juonet ja magia ovat vaan öh... Minun on jopa vaikea jaksaa punaista naikkosta, mikä sinänsä on outoa, koska no, hänellä on _punaiset_ hyvät hiukset ja osa hänen elämänasenteestaan ei ole kovin kaukana omastani... Mut se uskonnollisuus tappaa hänet. Argh! Booooring.
3. Brandon Stark käppäilee metsässä - Vaikka Bran itsessään on suosikkejani, ovat hänen sidekickinsä aika tylsiä ja sen lisäksi nämä 'prophecy' tyyppiset kutsumukset ovat minusta vähän, noh, ei niin kiinnostavia.

 Sen sijaan kaikki Lannisterien ja Kings Landingin juonittelut ovat varsin mukavaa seurattavaa. Nautin jopa Viperista toisella katselulla, vaikka hän ekalla kerralla jäi minulle hieman muiden juonien jalkoihin. Nyt kuitenkin ymmärsin sisar Eliaan liittyvät kostonaikeet ja sen, että Ned Starkin sisar oli sekaantunut myös näihin juttuihin.

 Mitä mahtavinta on myös katsella Littlefingerin ja Varoksen tekemisiä, he ovat ehdottomia suosikkejani. Ja tietysti Tyrion, mutta se taitaa olla ilmeistä, eikä siihen tarvita kahta katselukertaa, jotta tietää kääpiön varastavan shown aina kun on screenillä.

 Katsellessaan pienen ajan sisään monta kautta putkeen huomaa myös Cast memberien vaihtumiset aika paljon räikeämmin kuin silloin, kun kausien katselun välillä on ollut vuosi. Mountainin esittäjä taisi vaihtua useampaan otteeseen - tämä ei minua juurikaan haitannut, sillä hän ei tee muuta kuin taistelee haarniska päällä, jolloin hänestä ei nää, että kuka on. Sen sijaan Dario Nahariksen vaihtuminen toiseen minusta heikensi hahmoa, vaikka uusi olikin söpömpi Aragorn tyyppi, minusta alkuperäinen oli lipevämpi ja hänellä oli Emilia Clarken kanssa parempi kemia. Ekalla katselulla en edes huomannut muutosta.

 Mut joo, kaikenkaikkiaan nyt on hyvässä muistissa tulen ja jään laulun tapahtumat ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tapahtuu tulevaisuudessa.

 Minulla oli tänään töissä mukana tämä häistämmekin tuttu miekka.

 Se aiheutti kovasti hilpeyttä (ja hämmennystä) kahvihuoneessamme.

 Olen ostanut sen aikoinaan Toys R Usista!

 Työkaverini Naomi yritti opettaa minulle miekkailun alkeita.

 Kuten näkyy, en ole kovin kaksinen oppilas.

Mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että pieni määrä Game of Thronesia arkeen tekee kaikesta hieman parempaa. Ja asukuvien ottaminen muuttuu sellaiseksi show'ksi että rantaraitilla lenkkeilijöillä oli taas hauskaa.
Päivän asu:

Kengät - Boots - Clarks

Hame - Skirt - Serbia

Bolero - Cardigan - Object

Toppi - Top - Zara

Sukat - Socks - Sokos

Miekka - Sword - Toys 'R' Us

Confidence - Not for Sale

Have you been rewatching Game of Thrones lately? Season Five is coming in less than four weeks, so my husband and I marathoned the first four seasons on DVD.  We just finished the last episode yesterday. My immediate thoughts on the rewatch round: SPOILER ALERT!
* Some things are hard to get on the first time around, like who is who on season 1. This time I could actually focus on the back story because I remember all the characters
* Some people have been 'in the shaddow of stronger characters' - I appreciated for example the Viper, Littlefinger, Dario Naharis, The Hound and so on, much more this time.
* Of course I still identify myself most to Ygritte/Arya Stark - I certainly am a wildling Northern girl who is not afraid to kill or take on a sword, as these pictures probably point out. 
* Some hunks had been flying under my radar - I remember not appreciating Khal Drogo and the Kingslayer not nearly enough on the first watch round
* Some characters change the actor, which you can now notice as there's no one year wait between seasons. The first Dario for example was much more slimy and had better chemistry with Emilia Clarke. 
In any case, there's so much more to dig up from the tv series, so I imagine that we will rewatch them again and again. I am also going to correct my shameful past of not reading the books yet. I suppose I've got 3 weeks to read book number 5, so there's something to do afterall. 

And if you are wondering about these pictures, I tell you: Why not? Bringing a little Game of Thrones to your every day life can cheer up your day (as well as your colleagues day) immensily. I can tell you that putting a Toys R Us sword to your hand, you can feel your personality change instantly. Try it. I dare you to bring a little bit of Game of Thrones to your own office. And to be clear - no, I don't see myself ever growing up.

Mahtavat kuvat jälleen/Pictures (c) Virpi Flyktman

Game of Thrones -teemaista talvipukeutumista 2015

Kuvat/Pictures (c) Virpi Flyktman, Pekka Mäki-Kuutti

Mulla on selkeästi menossa joku muotikiinnostusvaihe taas vaihteeksi. Kävin läpi tän kevään asuja koneelta ja selkeästi on havaittavissa, että jotkut vaatekappaleet on sellaisia, että niitä haluaisit pitää päällä melkein joka päivä. Tältä keväältä on kuvattuna 11 asua, joista kolmessa mulla on päällä samainen 'Winter is coming' Game of Thrones-paita. On muuten ihan pikkaisen mieleen... Siinä on sekä asennetta että erinomainen muoto ja värimaailma ja lisäksi sopii Suomen talveen kuin nyrkki silmään. Kesällä sitä tuskin nähdään kovin usein. Hankin sen Camdenista viime Lontoon reissulla. Samaan aikaan mukaan tarttui myös 'You know nothing Jon Snow' paita, joka on ollut päällä melkein yhtä ahkerasti. Molemmat on mun lemppareita ja niiden käyttökertoja Tutkijana en voi olla analysoimatta talvipukeutumistani kvantitatiivisesti vaikka otanta onkin pieni. Tän talven teemoja:

* Kynähameet (4/11)

* Farkut (6/11)

* Muhkeat huivit (5/11)

* Clarcksin mustat saappaat (7/11)

* Kiinan karva-Uggit (3/11)

* Viitat, ponchot ja liivit (3/11)

* Paitapusero (4/11)
Värimaailma: Musta, Valkoinen, Harmaa, Konjakki, Sininen, Burgundi

Mistä mä otan pukeutumisinspiraatioo? Toki luen blogeja, ne selvästi vaikuttavat aika paljon, mutta myös ehdottomasti tv-sarjat ja toki myös ystävät, joilla on ollut jotain kivaa päällä. Viime viikon ajan olen ollut aivan hurahtanut Steampunk-tyyliin. Siis miten on mahdollista, että en ole aikaisemmin tajunnut miten kiva tyyli se on: vyötärökorsetteja, saappaita, sukkia, metalliketjuja, pronssinväriä... What's not to like?  Tietysti tämä poiki päätöksen yrittää kasata asun suoraan omasta vaatekaapistani. Teinkin aivan mahtavia löydöksiä, kun yritin etsiä lasejani - parin vuoden takainen laatikollinen vaatteita, jotka olin pakannut pois näkyvistä - olivat nyt aivan uusia minulle! Ei kun käyttöön. Koska kenelläpä ei olisi sellainen fiilis välillä, että omasta kaapista ei tunnu löytyvän mitään kivaa päällepantavaa...?

Scifi ja fantasia ovat pukeutumisen suhteen minulle erittäin tärkeitä vaikuttajia, samoin matkustaminen. Esimerkiksi reissullani Vancouveriin 6v sitten ihastuin inkkarityyliin ja Bill Reidin taiteeseen, joka näkyy tän talven pukeutumisessani inkkarikenkinä ja vilahteleepa siellä intiaanikuosinen hamekin. Game of Thrones on ollut inspiraation lähde minulle jo pitkään myös - tekoturkikset, muhkeat viitat yms on niin ollut IN. Haluaisin teetätyttää itselleni sellaisen  Nyt aletaan elää sitä vaihetta vuodesta, jolloin pikkuhiljaa saa alkaa kaivella keväisempiä vaatteita esille. Taidan haastaa itseni toteuttamaan sen Steampunk-asun töihin ensi viikolle niin että pääsette siitä nauttimaan täällä blogissakin. Instassahan oli jo pientä sneakpeekiä viime viikonloppuna.

Päivän asu:

Skirt & Jacket - Hame & jakku - Zara

T-shirt - Teeppari - Camden market

Scarf, bag - Huivi ja laukku - China

Boots - Saappaat - Clarcks
Tämän viikon takaisen päivän asun Kuvat/Pictures (c) Pekka Mäki-Kuutti

I looked at my Winter outfits of 2015 - At the moment I'm clearly taking lots of influence from Game of Thrones, probably because we've been rewatching it, but also because of my two t-shirts from Camden Market: The Winter is Coming Stark one and 'You know nothing Jon Snow' one. Both have a great shape and color, they go with everything and fit the Finnish Winter well. I have also been enjoying dressing up to fake fur, ponchos and capes... Thinking about outfits is a good way of distracting one's thoughts from a dieing great aunt and dissertation writing... Let alone trying to help an autistic boy to communicate. So it's been my guilty pleasure lately to surf pinterest for Steampunk outfits (thank you very much Virpi for putting this thought to my head) - why did I not get this idea before, I wonder: Steampunk has got everything awesome: Waist corsets, brown leather, tall boots, cute belts and things... I feel such a lost that I didn't buy the whole steampunk shop when at Worldcon last year.. But what can I say, I am always a bit of a late arrival to any fashion choices. One thing is certain: Next time I'm in London, a lot of that will be spent raiding Camden markets for sure... Last time I was seriously shopping there was with my sis Elena for a Xena the Warrior Princess outfit back in 2013 I think. Must go again... 

Where do you get inspiration for what to wear?

Treeniä ja tutkimusta eli ihan perusviikko

 Maaliskuu on lähtenyt käyntiin ihan mukavasti. Taidan vetää nyt ihan pelkän kuulumiset-postauksen, puhelimesta otetuilla kuvilla höystettynä. Oon tällä viikolla yrittänyt kuvata kaikki ruokani taas vaihteeksi, jotta en söisi ruoka-aikojen välissä ja näkisin vähän että mitä oikein syön.

 Tää viikko alkoi kivasti maanantaina, kun meillä oli työpaikan tyky-päivä ja käytiin porukalla ensin syömässä Wanhalla Fredalla Blinejä ja köyhiä ritareita. Sen jälkeen katseltiin 'Imitation Game' elokuvateatterissa. Oli muuten Tietojenkäsittelytieteen laitoksen henkilökunnalle todella nappisilmään osuva elokuva, kun aihepiiriä miettii. Ja henkilökohtaisesti Turingin autismi ja homous koskettivat minua - viisi tähteä sille!

 Joka aamu on tullut hikoiltua työpaikan salilla. Vannon nykyisin noiden 15min HIIT-reenien nimeen, lihaskunto kasvaa ja vatsa häviää... Vaikka olishan tossa vielä tuota rasvaa vähennettäväks.

A:n puheterapiassa päästiin vihdoin siihen vaiheeseen, jossa poikaselle saatiin ruokailukommunikaatiotaulu. Siitä näytetään, että 'Minä' - 'Syön' - 'Raejuustoa'.

Tällä viikolla IHANINTA on ollut tämä: Valo! Kolme viikkoa kestänyt kaamos päättyi ja aurinko on paistanut kaikkina päivinä paitsi tiistaina, jolloin satoi.

 Poikanen on käynyt tarhassa...

Ja äiti töissä... Sitähän se arki on suurimmaksi osaksi.

Tällä viikolla laitoksen tehotiimi H+J+J on taas ahkeroinut papereiden parissa. Oikeesti nää tyypit on tiiättekö sellaisia että ei tarvii kuin olla heidän aurassaan ja itse motivoituu tekemään töitä kovemmin. Kun toisetkin tekee tulosta ihan tukkaputkella vierssä. JS muutti mun ja Henkan toimiston viereen ja sillä on ollut mun työmotivaatioon ihan älyttömän positiivinen vaikutus. En tosiaankaan voi tehdä tehottomasti työtä, kun toinen vieressä tekee 'apinan raivolla' niin kuin hän itse asian ilmaisee. Yksi tärkeä asia elämässä on kyllä se, että ympäröi itsensä ihmisillä, joista saa energiaa eikä päin vastoin. Jotkut ihmiset on aurinkoja, jotkut on mustia aukkoja. Ja nää kolme on kyllä sellaisia, että D-vitamiinia tulee päin näköä kun vaan niiden kans hengailee.

  Tällä viikolla olen ihme kyllä päässyt väikkärin tekemisen makuun. Pakkokin se on, sillä aion 1,5kk aikana saada valmiiksi vaikka mitä. Tämä vaatii äärimmäistä keskittymiskykyä, mikä minulla on niin heikko, että olen jo ennestään päättänyt, että ehkä bannaan itseltäni lounaat ja käyn vaan kerran viikossa ulkona syömässä. Että saisin enemmän aikaiseksi. Haluaisin nimittäin sekä kirjoittaa koko väitöskirjan johdannon että kaksi paperia tänä aikana. Kunnianhimoista? No kyllä! Kuulin nimittäin huhuja, että Kiina-projektini rahoitus päättyy kesäkuun loppuun, emmekä siis voikaan jättää Kiinanreissua syksylle niin kuin olin ajatellut, vaan jos sinne mielimme niin pitäisi mennä jo keväällä. Jos näin tehdään niin se tarkoittaa sitä, että minun pitäisi jättää väitös vähintään ohjaajille toukokuussa. Toukokuuhun kun on reissuja pakkaantunut siihen malliin, että koko alkuvuoden matkat vedetään läpi pikakelauksella. Toisaalta on ihanaa, että saan nyt monen kuukauden ajan keskittyä ainoastaan tähän:

 No katsotaan, miten käy. Iskeekö stressi vai nouseeko ihmeellinen energia jostakin ja saa aikaiseksi väikkärin viimein. Tiedättekö, että kun on tarpeeksi pitkään tehnyt tutkimusta, tekee mieli aloittaa alusta. Haluaisi heittää kaikki aikaisemmat paperit roskiin. Kun ne on niin P:stä. Minulla on 5 paperia kirjoitettuna. Periaatteessa voisin vaan kirjoittaa johdannon väikkäriini ja laittaa sen purkkiin. Mikä ihmisessä on se juttu, joka sanoo, että ei, en halua tehdä näin vaan haluaisin tehdä OIKEASTI HYVÄN väikkärin...?

Kotioloissa poikanen on keksinyt, miten muutetaan koti-ilmapiiriä instantisti. Se on yksinkertaista. Tulee vaan äidin luokse ja pussaa. Siis tehokasta. Äiti leppyy ja unohtaa, mistä aiheesta oli komentanut juuri äsken.

Tän viikon piristys oli myös mun shoppailureissu sokokselle, josta mukaan tarttui ylipolven sukat - love them! Ostan ens viikolla varmasti toiset, kun en haluaisi mitään muita pitääkään juuri nyt.

Viime viikolla sain päähäni kaivella kaappia, jotta saisin kyhättyä Steampunk asun (kiitos vaan Virpi tästä haasteesta). Tämän päähänpiston lopputuloksena löysin vaikka mitä kivoja vaatteita ihan oman kaapin perukoilta. Vaatteita, jotka olin unohtanut!

Mutta kaikenkaikkiiaan viikko on ollut varsin nappiin mennyt. Ja kun D-vitamiini virtaa taivaalta, ei ihminen voi valittaa oikein mistään.

Perjantaiaamuna käytiin vihdoin myös kuulon tutkimuksessa. Poika kuulee normaalisti! Siis kyllähän me tämän jo tiesimmekin, vaikka hän ei läheskään aina reagoi kuulemaansa. Se taas johtuu vaan siitä, että autistia ei vaan nappaa reagoida kaikkiin kuulemiinsa ääniin. Ne on tylsiä, kun voi keskittyä omiinkin juttuihin, jotka on niin paljon mielenkiintoisempia...

Perjantai-illan kunniaksi käytiin pojan kans kempossa, kuinkas muutenkaan. Sempai Wetterstrand ja Timo Sensei tarjoilivat oppejaan 4.Danin tekniikoista samaan aikaan kun viikonlopuksi kaupunkiin tullut kummitäti viihdytti A:ta. Olipa kiva päästä reenaamaan omia tekniikoita taas vaihteeksi - Kubi jime juho jujinage ei ole ihan vielä hallussa, mut kyllä se siitä. Lisäksi minun ja Timon embu lyheni 2:10s -> 1:58s... Kehitys on oikeanlainen ainakin, vaikka siellä on edelleen liikaa tekniikkaa. Viikko on siis ollut varsin perus mutta erittäin antoisa. Mitäs teille kuuluu?

This week has been pretty basic: Training and research, those are the two main components of my life right now before the travelling starts again in May. My March trips got moved later in the Spring, so I am currently enjoying the chance to finally have some routine in my life. No interruptions. I train in the morning. I suck paper writing energy from my awesome and productive colleagues and write. On Monday we had a social night with the department and we saw 'the Immitation Game' in the cinema. That's a very suitaable film for a bunch of Computer Scientists. I felt a very personal sting with Turing's autism and gayness - this film was certainly meant for me to watch. 

On the notion of Autism. Tops has finally got a 'want this food'-board, which we use to communicate his eating habbits. He's been making progress on his daycare speech training activities as well, however the words still come and go, however he feels like it. We also had a hearing examination yesterday, which confirmed our observation that he does hear, yay!

On Friday night, Tops and I went to Kempo and picked up god mother from her bus before. I managed to actually train some of my 'own' 4th Dan techniques with uncle Timo and Sempai Wetterstrand, who are of course excellent teachers, while I'm a very distracted student. Overall, I think it's still the best way of ending one's Friday night, to have someone punch you to the guts... It's not that I like pain... But I like pain:) This week was very basic, but very enjoyable. How was yours?

Ihmisen oikeus elämän laatuun

Tänään ajatuksia hieman vakavammasta aiheesta. Minulla on 98-vuotias sukulainen, joka ei pärjää enää itsekseen kotona. Hänen mielestään hän kyllä pärjäisi, mutta on heikko kuin pieni kissanpentu ja kaatuu silloin tällöin 3m matkalla sängystään vessaan. Hän on ollut vanhainkodissa nyt kaksi vuotta. Ikäisekseen hän on hyvässä kunnossa, vaikkakin jalassa alkaa olla säärihaavaa ja muisti pätkii. Myös näkö ja kuulo ovat erittäin heikot. Hän tahtoisi kotiin, niin kovasti vaan päästä omaan kotiinsa. Päivästä toiseen hänen sisarentyttärellään on lähiomaisena vaikein paikka kertoa hänelle, että ei, sinä et voi tänäänkään lähteä kotiin. Tavallaan kertoa hänelle, että hänet on kidnapattu. Hänellä on elinkautinen tuomio, jossa hänet on sijoitettu huoneeseen, josta on kaunis metsä- ja peltonäköala. Mutta että hän ei tule lähtemään tästä huoneesta kotiin.

Sydämeni särkyy tämän ihmisen kanssa. Hän on elänyt vanhemmaksi kuin kaikki isovanhempani, mukaanlukien sisarensa, joka kuoli jo 90-luvun alussa. Kaikki hänen ystävänsä alkavat olla kuolleita. Hän ei jaksa katsoa televisiota, koska ei kuule sitä. Hän ei halua syödä aterioitaan salissa muiden vanhusten kanssa, vaan syö ne yksin, omassa sängyssään istuen. Hän on pakannut radionsa muovipussiin, jotta se olisi valmiina sitten, kun lääkäri antaa hänelle luvan lähteä kotiin. Ja minä olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että miksi tässä maailmassa eutanasia on niin vaikea asia.

Jos isotätini laitettaisiin kotiin ja jätettäisiin sinne oman onnensa nojaan, hän todennäköisesti tappaisi itsensä huomattavasti nopeammin kuin että jos olisi hoitolaitoksessa, jossa ei halua olla. Viimeksi kun hän oli kotona, hän keitteli itselleen puuroa kaksikin kertaa niin, että sai aikaan häkämyrkytyksen. Mutta tässä skenaariossa hän saisi olla kotona. Hän on jo pitkän aikaa pyytänyt taivaanisältä, että pääsisi pois. Jos hän olisi koomassa letkujen varassa, meidän tehtävämme olisi paljon helpompi. Mutta että saatella vanhus kuolemaansa, jota ennen hän todennäköisesti loukkaisi itsensä/viruisi kodissaan elämän ja kuoleman rajamailla vaikka viikkoja tai kuukausiakin - heitteellejättösyytehän siitä tulisi meille, vaikka hän kuinka sitä itse toivoisi, uskossaan että vielä pystyy itse huolehtimaan itsestään. Kuinka vaikeaa on sanoa ihmiselle, että valitettavasti sinä et enää päätä omista asioistasi, me tiedämme, mikä on sinulle parhaaksi ja sinulle 'parhaaksi' on se, että pidämme sinua kidnapattuna palvelutalossa elämäsi loppuun asti. Vaikka se tekee sinut onnettomaksi, vaikka sinä mielummin kuolisit kuin olisit siellä.

Kaikki ne rakkaani, jotka ovat suorilta jaloilta kuolleet - kuinka onnekkaita te olittekaan?

Tänään nostan hattua kaikille niille, jotka hoitavat sairaita ja kuolevia läheisiään, välittävät niitä ikäviä uutisia, että ei, sinun elämäsi laatu ei tästä ole yhtään paranemassa.

//Today I have been tacling with some of the most difficult ethical questions in one's life: What rights do a person have for quality of life? My great aunt is 98 and has lost most of her hearing and seeing and has continuous problems with her leg scar, which is infected and does not heal. She's been in a hospice for 2 years now and would very much like to get back home. We are holding her hostage. She keeps on packing her things and asking to leave. Yes, if she would be in a coma and it was just up to us to pull the plugs, we could make the decision for life and death for her. However, to let her go home and leave her there to die (which could take days, weeks or months), in the process of possibly hurting herself in the process or perhaps cooking porridge while sleeping (which was what happened when she last was at home alone) causing the house to fill with humes that would kill her... Well, this would probably be a neglectance of her humanness... I don't want to be prosecuted for killing someone. Even though it would be a shorter life with 'quality' that she wants...

But let's think about it for a second: Most of her friends are dead. Her husband died 18 years ago. There's no children. We are all she's got and she never thought she would live for retirement... She has been asking for 'her heavenly father to take her away'. How handicapped are we are humans, as the only thing we can provide is care and a prison, in which she can listen to her radio and keep on falling down on the 3metre walk to the toilet as she forgets that she is supposed to hang onto the rails... 

All my loved ones that have died from their feet, I am grateful for. Supporting someone to believe that they have quality of life in the prison where they live - that's one of the hardest jobs on Earth. I wish powers to all those who are doing this work. I know it's part of this life and I know it's luxurious that the 'prisons' in Finland are cosy, nice places. But still, quick deaths are the unexpected blessings. This weekend, I encourage you to be happy and appreciate your own quality of life. Do not take it for granted. This is just a short period you have in this world.

Red Carpet 2015

Oscar-gaalan jälkimainingeissa on tietystikin hyvä puhua Red Carpetin pukeutumistyylistä 2015. Ensinnäkin täytyy sanoa, että tämän vuoden red carpet oli aika mitäänsanomaton mielestäni. Toki, siellä oli yksi Lady Gaga punaisine kumihanskoineen, mutta se asu ei ollut lähelläkään kohauttavinta Gagaa eikä myöskään kohauttavinta Carpettia.

Tämän vuoden muodin kulmakivet oli kopioitu paljolti viime vuodelta: Glitter & Mauttomat halkiot rulettivat. Ne olivat siirtyneet jo kaula-aukoista helmoihinkin... Minä en siis lämpene näille napaan asti auki edestä jutuille. En vaan osaa. Ehkä olen vanhanaikainen ja ne alkavat parin vuoden päästä näyttää minusta hyvältä.

Mutta joo, minun oli vaikea sulatella seuraavia kokonaisuuksia:
Jennifer Lopezin tissien litistysmekko. Joo, väri sopii hänelle hienosti, mutta oikeasti, täytyykö sen litistää nuo tissit noin. Onhan ne nätit, mutta koen vaan tällaiset ihan turhan huomion kohteiksi. Kyllä - jopa minulle, rintojen ylimmälle ystävälle, liika on vaan liikaa.

No sitten miss Scarlett Johansson oli epäonnistunut sekä puvun värivalinnallaan että kaulurimaisella korullaan. Epäonnistumisen kruunasivat vielä outo kampaus ja toispuoleinen korvakoru. Scarlett! Skarppaa ensivuoteen. Tässä hyvä esimerkki siitä, miten yksi Hollywoodin kauneimmista naisista voi todellakin näyttää siltä, että ei kiitos...

Mutta ei tässä vielä kaikki illan epäonnistujat, sillä Naomi Watts päätti ilahduttaa meitä bikinitopilla, jossa oli kunnon selkäpuolinen mid drift. Yak!

No, olihan Carpetilla toki onnistuneitakin asuja. Mun suosikkeja olivat:
Milena canonero, jos ei costume designista oscarin pokannut pukeudu hyvin niin olisihan se varmaan hieman embarrashing...

Patricia arquette  - Tosin hänen hiuskuontalonsa levisi illan aikana aivan käsiin, tätä ei tässä kuvassa vielä huomaa... Tykkäsin toogamaisesta yläosasta ja perus mustavalkea toimii aina.

Idina menzel - Punamusta myös!

Ladies in Red.

Jared oli myös parhaissaan. Ja sai katsomossamme Jeesus-ihailua.

Kevin Hartin reverse puku oli minusta myös upea.

Mutta kyllä illan kuningatar mielestäni on tässä: Reese Witterspoonilla oli yllään mustavalkoista yksinkertaisella leikkauksella, joka toimii. Vau! Mikä oli sinun suosikkisi/inhokkisi?

I found this year's Red Carpet to be slightly boring at times. Sure there was Lady Gaga with her red rubber gloves. But that was hardly beating the most famous misfit of Oscars' red carpet - Björk and her swan dress. Lady Gaga was not even beating her own most imaginative costumes, I was a bit disapointed, but then again surprised in a positive way when she started to sing 'Hills are alive...' 

So but what was in this year: The horrible whole body-down-to-the-naval-cleavages were still on, also the drifts had moved onto the skirt parts too. I found Jennifer Lopez to be showing way too much boob. Can you imagine this? Me critisising of Boobs on tv... I must be going mental. But never the less, I prefer my boobs less squeezed and less visible if on red carpet. Thank you very much. Perhaps I'm just old fashioned on this. Another really terrible act was Scarlett Johansson, who not only had horrible hair and miss matching earrings, but had chosen a terrible green color and a neck jewelry that was making her look like a boy scout in a dress. Come on Scarlett, you are one of the most beautiful women in Hollywood, are you going through that, 'please don't come and talk to me, I'm tired of being beautiful' phase? Third really horribly wrong outfit was worn by Naomi Watts. She had gone in with the mid drift fashion, just on the back side, making it look like she's got a sort of black bikini under her gown. Say what you will, but not my thing. However, there was some great gowns as well of course. My personal favourites were Milena Canonero, Patricia Arquette (although she was completely unable to control her hair by the time she walked into the theatre), Jared Leto (Yes of course any Jeesus wearing pale blue gets my vote), Kevin Hart, Idzina Menzel... But if I would have to pick just one, it would be Reese Witterspoon's beautifully simple black and white number. I just love the neck line and it fits her so well. 10/10. Well done. Which gowns did you love and hate this year..?