Finnish Gasshuku 2016: Friday

 So it is on. Welcome to Finnish Gasshuku 2016, Day 1. In order to avoid the inevitable lagging of my blog, I have decided to try something different. Update it while it is on... Let's see how we do. I'll recap in Finnish instead of English, so vice versa to normal running order, because I believe these Shorinji Kempo related posts are of mostly international interest instead of so Finnish centric.

 So today was the first day of Finnish Gasshuku 2016. The theme of this Gasshuku is "No pain, no gain".

 This means: Pure practise. No standing around and listening to people talk. No gala dinners. Just training.

 Friday's training lasted from six to nine.

 We did some basic techniques.

 Punching. Kicking. Solo form. Pair form.

 I have been named as the official photographer of this gasshuku. Some don't take it quite as serious as I do:)

 Kazuhito sensei is as a good teacher.

 Together with Hirohito sensei, they showed us how cat-like the paired form should be.

 Yeah, get your sokutogeri that straight, I dare you!

 Or try it on the floor... Surprisingly many cannot do it even then.

 It is somewhat mesmorising to see Japanese move. It looks so easy and smooth. Not like us, the neanderthalian Europeans.

 Kiai! There is more pain awaiting tomorrow. The Gashuku has 3h+6h+6h of training planned. God help us to get through it all. I must go to sleep to survive tomorrow. Gasshuku reporting says goodnight and Konbanwa to all! Thank you for all the teaching senseis! It is also fantastic to see so many friends from all over the world here in Jyväskylä again. Good to see you!

 /Tänään oli Suomen 2016 Kempoleirin eka päivä. Tämän leirin teema on 'Ei kipua, ei hyötyä', elikkäs tarkoitus on todellakin treenailla, ei seisoskella kuuntelemassa, että joku puhuu. Morikawa senseit Kyotosta ovat hyviä opettajia. He liikkuvat kissamaisesti sekä paritekniikoissaan että yksintehdyissä sarjoissa, joita harjoiteltiin tänään. Oli hienoa nähdä vanhoja ja uusia ystäviä jälleen Jyväskylässä. Leirillä on siis kaikenkaikkiaan 72 henkeä 8 eri maasta... Kiitokset senseille opastuksesta. Nyt kaadun sänkyyn, sillä vaikka voisi kuvitella, että blogipostauksen laatiminen olisi aika pieni juttu, tällaisen väsäämiseen menee n. 1,5h aikaa... Enkä tänä viikonloppuna millään haluaisi nipsiä sitä yöunista. 6h+6h+3h=13h treenaaminen on tarpeeksi hankalaa ilman univajettakin.

Finnish Gasshuku 2016 & Shorinji Kempo Extended Family

Today is a great and sunny day in Jyväskylä, Finland. Today is the first official day of Finnish Gasshuku 2016. That means a big international Shorinji Camp right here in our own city. I have trained Shorinji Kempo for 16 years now. But Shorinji Kempo has been a part of my life for a lot longer. As many of you know, my father and his brothers started to train in the 70's. So when I was a small girl, Shorinji Kempo was always present. At the time we lived in Kajaani, 300km North from here, and we also had camps and visitors.

One January we got a visitor from Japan. He was a young exchange student. He stayed in my house and thought me Japanese. Little did I know that he would be my friend for a lifetime. That his family would host my family in their family's home in Kyoto for many, many times. And that he would send my son his first training suit, his dogi.

Last night we met again, when he and his brother came to visit and teach us along over 70 kenshis from 8 different countries, right here in our home in Jyväskylä. With this post I would warmly like to welcome the senseis Kazuhito Morikawa and his brother Hirohito from Rakuto-doin, back here once more.

(c) Timo Mäki-Kuutti

Please welcome also all the kenshis from abroad to study Shorinji Kempo for this weekend and enjoy Jyväskylä! The thing about this martial arts that I train is... That the people over the years, become your family. The bonds of sweating and running and punching and pain together, are ones which carry these friendships forever. That is why Shorinji Kempo surely is more than a sport. It is a way of life.
  

/Ja Suomeksi: Tänään alkaa iso kansainvälinen Shorinji Kempo -leiri Jyväskylässä. Olemme saaneet sitä opettamaan kaksi vanhaa ystävää Japanista, joista toinen vierailiji täällä jo ollessaan itse vaihtarina Ruotsissa. Minä olin silloin vielä ihan pikkuinen tyttö... Ja täysin tietämätön siitä, että näistä ihmisistä tulisi joku päivä minun laajennettua perhettäni. Tervetuloa senseit Kazuhito ja Hirohito Morikawat ja kaikki muutkin reilut 70 kenshiä 8 eri maasta tänne meidän kotikaupunkiin!

8 Trendifaktaa musta

Seuraa hömppäpostaus. Työmatkan keskellä viime viikolla päätin tehdä meemin. Luin Trendi-lehden haastattelua Antti Tuiskusta ja se oli vastannut näihin samaisiin kysymyksiin... Kuka oli teininä koukussa ystävänkirjoihin? Joissa kysyttiin lempiväriä ja sit että kenestä sää tykkäät (tähän vastaus oli muuten aina, että "Juha Heiskanen", terkut vaan jos joskus tänne blogiin eksyt). Elikkäs täältä nyt Trendi-lehden kyselystä tuttuja random-faktoja minusta:

Lempikirosanani... on "fucking". En juuri koskaan kiroile suomeksi, mutta englanniksi kiroilen päivittäin. Suomeksi puhuminen on jotenkin alastomampaa ja autenttisempaa, englanniksi käytän ilmaisuja, joita olen perinyt sekä teeveesarjoista, että anopiltani, joka on sivistyneen kiroilun ammattilainen.

Kun herkuttelen... Lautaselta löytyy marinoituja katkarapuja, majoneesia ja vähän juustoo ja viiniä. Tai sashimia! Eli Lontoon lomalla näitä tais löytyy melkein joka päivä...

Minua pelottaa... Juuri tällä hetkellä se, että lastani kiusataan eskarissa eikä aina ole aikuista paikalla puuttumassa asiaan. Hän on niin viaton, eikä pysty puolustamaan itseään verbaalisesti. Hän on niin erilainen ja sellainen pelottaa kuusivuotiaita, jotka helposti pelossaan alkavat syrjiä pientä sosiaalisesti taitamatonta poikaa. Muutenkin pelkään vain lapseni ja rakkaitteni puolesta. Itsehän olen tietty kaikkivoipainen, eikä mulle voi tapahtua mitään, mitä en handlaisi.

Positiivisesta palautteesta... olen otettu. Ja välillä ymmälläni. Parin viikonlopun takaisissa häissä yksi aivan puolituntematon ihminen (mies!) tuli tunnustamaan että lukee mun blogia. Lämmitti mieltä:) vaikka se onkin niin outoa, että joku nuorimies on kiinnostunut tällaisesen kolmekymppisen uraäidin jutuista.

Terapiassa... puhun niin paljon yhteen hengenvetoon, että terapeutillani oli vaikeuksia saada suun vuoroa. Silti koen, että keväällä stressin tappion tarkoitetut viisi terapiakertaa tulivat tarpeeseen. Itseasiassa olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen pitäisi käydä terapiassa koko elämänsä läpi kerran kuussa. Sen pitäisi olla pakollista ja kuulua ihmisen perusoikeuksiin. Paljonkohan terveydenhoitoluluissa voitaisiin sillä tavoin säästää esimerkiksi masentuneiden hoidossa...?

Vihaan... syyllistämistä ja syyllistymistä. Nämä tunteet lamaannuttavat ihmisiä ja hallitsevat aivan liikaa elämäämme. Vihaan erityisesti sitä, että joku tulee minulle urputtamaan vedoten aiheisiin, jotka ovat minulle kipeitä. Vaikka ymmärränkin, että jos olen itse käsitellyt nämä aiheet, ei toisen kommentti voi minua satuttaa. Eli on oma valintani, että syyllistynkö toisen syyllistämiskommentista. Varsinkin sukupolvi meitä ennen on oppinut kommunikoimaan niin, että toista pitää syyllistää, esimerkiksi tekemättömistä asioista tai virheistä. Mielestäni virheitä pitää katua hetki, juuri niin pitkään kuin kestää päästä tilanteeseen, jossa voi miettiä, haluanko muuttaa käytöstäni vai en. Mutta syyllisyyden tunteen ei pidä antaa hallita elämää. Menneitä ei voi muuttaa, muuttaa voi vaan tulevaa. Jos todella katuu, niin sitten muuttaa seuraavalla kerralla. Jos taas ei niin sitten täytyy olla syyllistymättä: on varmasti joku painavampi syy, miksi teen näin. Syyllisyydessä vellominen on yksi todellisista suurista ongelmista maailmassa. Minä olen päättänyt elää niin, että elämässäni tuntisin mahdollisimman vähän syyllisyyttä. Se tarkoittaa sitä, että kommunikoin virheistäni, pyydän anteeksi, yritän ennakoida, milloin en repeä kaikkiin paikkoihin ja niin edelleen. Elämä on liian lyhyt elettäväksi syyllisyyden kanssa. Tiedä, että mitä teet ja miksi. Se on minusta ehkä tärkeintä elämässä. Se kantaa.

Kun kukaan ei näe... otan niin paljon belfieitä kuin sielu sietää. Ja pyörin kaikenmaailman pervosomessa - ne taitaa olla mun paheita. Et teen kaikkee turhamaisia juttuja.


Yöpöydälläni... on vaippoja. Mitähän muuta? Puhelimen laturi varmaan. Jos hengaan illalla sängyssä, luen kindleä kännykästä, normaalisti siis lukemista sieltä ei löydy. Kyllähän se niin on, että iltayöelämässä usein toivotetaan rakkaille hyvät yöt what's Appissa ja sit mennään nukkumaan. Eipä siellä paljoo muuta tapahdu.

Sellaisia oli tarinat tän päivän meemissä.

/so... I had some time in a plane and i had worked so hard that i believe i deserved a break. I was reading the Finnish "Trend" magazine and stumbled across a meme that they had done with Antti Tuisku. So naturally, i Did it myself. Guilty pleasures, right? So here's 8 facts that you may or may not have known about me...

My favorite swear word... is "fucking". I don't swear in Finnish, just in English. I blame the fact that I watch American TV shows and also my mother in law is big on sophisticated swearing.

When I eat some treats... It usually means prawn cocktail, cheese and wine. Simple and M&S will get you all that. So that's what was on my menu on pretty much almost all the days on my holiday in UK.

I am scared... Shitless that my little boy will be bullied in the preschool. He's in with a group of girls and boys one years older than him now, thanks to the prolonged duty to study for handicapped children. And boy these kids are already starting to form groups and be mean. There's no way for him to defend himself. He doesn't know why he will be picked upon. There's limited things that teachers and staff can do. I mean that mostly someone is with him, but there is always caps. And that worries me. Cause however much I was bullied at school, it will be so much more hard for him. My heart broke this morning when the boys didn't want to play with him in the room... The realisation that this could be 10-15years of misery coming his way. I hope I'm wrong. And the little shits, they are just scared and they don't know what is happening either... He is different and can't tell you why.

Praisals... Humble me. That there's people that read my blog and rants... A guy at the wedding last weekend confessed to me that he is reading finnworld. That was so nice of him to say. You know how you think your readers are just friends and family. Not random heavy metal band members;)

In treatment... I talk so much that my therapist has trouble getting a word in. Still I believe everyone should go to therapy throughout their lives, once a month at least. Think of how much we could save on the healthcare bills on depressed people...

I hate... People who deliberately try to make me feel guilty and also for me feeling so. Guilt can be such a paralysing feeling. Why should we dwell on what has happened? I mean, I think if you do something wrong or bad, it should be acknowledged so that one does not do it again. However, that period should not take days. I think guilt is a controllable emotion: if you know what you are doing and why, that's taking responsibility for the situation. No need to feel guilty after that. And words of others cannot make us feel that unless we think they are right. Perhaps they are wrong. So I hare people who don't question the guilt. There must have been a good reason for whatever happens to have happened. So why feel guilt.

When no one is watching... I take waaay too many belfies. Doesn't everyone?And hang out in alternative social media. That's a guilty pleasure.

On my night stand... There is mainly just nappies and a phone charger. What could I possibly need at night? Kindle? That's inside my phone as well.

So there you go. Some facts of yours truly.

Naamat 2016

Jotta maailman kronologia olisi mahdollisimman epäselvä, palataanpa kuukauden takaisiin tapahtumiin Muuramesessa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai?

Minä, joka en siis musiikista mitään ymmärrä, osallistuin tämän kesän jo toisille festareilleni...

Ja tämä festivaali olikin sitten sellainen paikallinen  pläjäys, nimeltä Naamat.

Kyllä, olin tämän vuoden Naamat-neitsyt, muttta jostain syystä en usko että viimeiseksi kerraksi jää.

Naamat on siis Keski-Suomalainen jo 17.kertaa järjestettävä vaihtoehtoinen festivaali. Porukka siellä oli jotain hippejä, ainaskin kylteistä päätellen...

Liput naamoille myytiin loppuun alta minuutissa.

Lippuja oli 1000.

Minulla ei ollut lippua vielä kolme vuorokautta ennen Naamoja, mutta siinä vaiheessa porukkaa alkaa sairastua jne, joten lopulta sain kuin sainkin lipun ostettua itseasiassa äitini ja tätini ex-vuokralaiselta (ai miten niin Keski-Suomi on pieni paikka...?) facebookin kautta.

Ja voi että kannatti, vaikka mulla olikin aikaa hengailla Naamoissa vaan perjantai-iltana.

Siis kun tätä kokemusta on jotenkin kauhean hankala kuvailla.

Mut kauhean kivaa siellä on.

Ja vittuilupuhelin auttaa, jos niinku tarvii alkaa avautuun tai on vahingossa joutunut laskuhumalaan tai jotain.

Taas iski valokuvaajan perusmoka eli että pitäis muistaa pyytää jonkun niinku ottamaan mustakin kuvia niin ei tarviis julkaista näitä säälittäviä selfieitä.

 En tiennyt yhtään, mitä sinne pitäis laittaa päälle tai tulisko liian kylmä tms.

 Hyvin nopeesti kävi selväksi, että päälle voi laittaa _ihanMITÄvain_.

 KOhtuullisen alkuillasta tajusin, että ei oo niinkuin pakko juoda pahaa olutta/siideriä jos ei haluu, koska paikalla oli Kyrö Distilleryn Napue-baari... Tän blogin lukijoille tuskin tulee yllätyksenä että oon GT tyttö ja siispä en enää harkinnut muita houkutuksia.

Itse festari kestää siis koko viikonlopun.

Kokeneemmat kävijät olivat ottaneet omat Yodat mukaan. Itseasiassa nää oli Yodan toiset Naamat joten hän oli kokeneempi Naamailija kuin minä.

Kokeneemmat naamailijat kertoivat myös, että tää festari oli alkanut vähän niinkuin kaveriporukan isokokoisina bileinä...

Yhdellä tyypillä sattui olemaan niinkuin tuollainen pieni Tuomariston tila Muuramessa.

Helpostihan sinne mahtuu pari tai tuhat hippiä bailaamaan ja kuuntelemaan laatumusaa.

Oikeasti näin määkin tekisin, jos olis resursseja, mikä mainio idea!

Varsinkin kuin fiilis oli ihan eriluokkaa kuin isoilla festareilla.

Esimerkiksi tässä turvamiesten kauhu toteutuu eli yleisö nousee bilettämään lavalle "Have you ever seen a Jane Fonda aerobic VHS?"-bändin kanssa.

Kun ei tällaista meininkiä oikeesti niinku oo...

Kiitokset allaoleville naamoille et lähdin mukaan. Ens vuonna on varattava koko viikonloppu, eihän tommosella pelkällä perjantailla pärjää ollenkaan...

Jos joku huomaa tässä jutussa olevan jotain asiavirheitä niin korjatkaa Naamat-neitsyen syntejä, please. Tai jos vaihtoehtoisesti täällä on jonkun kuva, joka ei halunnut naamaansa nettiin niin sit siitäkin saa mieluusti kertoa. 

So about a month ago, I accidentally attended an alternative music festival in Muurame. This is like driving about 20minutes to the middle of nowhere from the centre of Jyväskylä, to a small farm called Tuomisto. The festival has started 16 years ago with some group of friends having a large party. Then after it has become an event where the tickets for the weekend sell out in less than one minute and getting a ticket relies on either having good friends who did get into the website in the 53 seconds or whatever - or someone turning ill and selling you their ticket on facebook about three days before the actual event. There is a reason why it is so popular. The feeling is unlike in any festival you've ever been to. Everyone is your friend. You can enjoy a swim and a sauna if you like. People camp out on a field and leave their vehicles on another. There is Kyrö distillery Napue -the best gin in the world- bar, where you can actually have a decent drink (including cranberries and rosemary/Grapefruit and rashberry garnish)... Did I tell you that this is just some farm in the middle of nowhere...? Needless to say that next year the whole weekend should be booked from the calendar rather than the one night that I spent at the scene. Never the less, how ever long or little you stay, this is one party that you don't want to miss. Thanks everyone for a great time!  

Rokkihäät

 Viime viikolla juhlittiin näiden kahden kyyhkyliinin häitä.

 Rokkimorsiammen mekko oli huikea.

 Jennillä on silmää Suomalaiselle huippumuodille. Mekko oli Jaana Varkki-Terhon käsialaa Muotikuusta.

 Kengät olivat Minna Parikkan.

 Sulhasen upea asu oli vuokrattu.

 Oon vuosien varrella kuvannut tätä pariskuntaa paljon ja olemme todenneet, että jos he poseeraavat tässä asennossa että Jenni laittaa käden Henkan korvan taa niin tulee kaikista onnistunein kuva:)

 Mutta nämä häät olivat niin rakkautta tihkuvat, että eihän täältä huonoja kuvia ole ollenkaan.

 Ihana pikkuinen L pääsi haaveilemaan omasta päivästään prinsessana jossain kaukaisessa tulevaisuudessa...

 "No voishan tollanen musta mekko olla aika kaunis..."

 Ja kun sulhanen on hevarirumpali niin lienee selvää, että musiikilla oli näissä häissä iso osa.

 Oli myös ihana nähdä koko tutkimusryhmääni puolisoineen, koska hehän ovat kaikki nyt lentäneet maailmalle ja jättäneet mut ainokaisena enää Jyväskylän Yliopistolle töihin.

 Jan on proffana Saksassa. Henkka proffana Tampereella ja Philipp paineli 'oikeisiin töihin' Wärtsilälle Vaasaan.

 Että olipas ihana jälleennäkeminen.

 Mää olin itse ajatellut käydä myös shoppaamassa mekkoa Muotikuusta näihin kemuihin, mutta lopulta en yksinkertaisesti ehtinyt - Joten pikaostoksena päälläni oli Guessin mekko Kensingtonin puolentunnin shoppailun löydöksenä. Jalassa oli Dorothy Slipperit elikkäs Dorothy Perkinsin Pumpsit. On muuten kauhean mukavat jalassa.

 Ihan helposti pystyi tanssimaan sellaset viis ja puol tuntia putkeen, kun tää aivan mahtava henkan erinäisistä bändikavereista koostunut hääyhtye veti klo kahdeksasta puoli kahteen yöllä! Mikä suoritus pojilta!

 Ulkona satoi, mutta sehän häihin tuottaa vaan onnea.

 Paikka oli Jyväskylän Vesilinna harjulla.

 Ja bileet todella olivat hirmuisen hyvät ihan pikkutunneille asti.

 Jalalla koreasti...

 Soittolista oli kauhean hyvä. Tosin ehkä vaan mun mielestä...? Varsinkin niinkuin ekassa setissä oli pelkkää suomirokkia ja -poppia silleen et oli vaan pakko tanssia niinkuin kaikki kappaleet. Ei saanu yhtään taukoa.

 Henkka kertoi että se oli morsiammen soittolista. Jenni sulla on hyvä maku!

 Jätkät veti siis kolme settiä yhteensä.

 Jossain vaiheessa biisit loppuivat heidän setissään. Mut soittaminen ei loppunut. Sitten vedettiin päästä ja hihasta. Aivan fantastinen ilta kaikenkaikkiaan! Kiitokset vielä, että sain olla mukana ja paljon onnea hääparille!

 Last weekend, we celebrated the wedding of Henri and Jenni. These two people are so deeply in love that I think all the guests of the event could feel it. After 10 years of being together: Congratulations to both of you! The groom is my ex-colleague and a hardcore drummer, so they celebrated in a rockin' style with amazing Finnish design black wedding dress and matching male suit. What a gorgeous couple like Henri's mom pointed out to me:) This was also a reunion of all my ex-colleagues who have now left me to be the sole survivor of University of Jyväskylä employee from our GLIS research group. It was great to see all of you as well as your families. We danced for like 6 hours I think, since the band had an awsome gig of 3 sets... I think at midnight their songs ended but they just kept on playing. Like Henri said: "You can always throw anothe Bon Jovi song in" Thank you everyone, I had a great time! And Congratulations!