Yliopiston avajaiset 2016

Kaiken märinän keskeltä joitain positiivista postia välillä kehiin... Mun elämässä tänä syksynä on kemujakin ehtinyt olemaan jokunen. Yritän vähän päivitellä näitä vaikka sell by datet meni jo aikaa sitten. Elikkäs itse kemuista on jo reilu kuukaus aikaa näidenkin kohdalla. Yliopiston avajaiset on jokasyksyinen tapahtuma, johon siis koko yo:n henkilökunta kutsutaan mukaan, syömään ja nauttimaan ohjelmasta.

Tällä kertaa olin lapsen vanhempainillassa, joten missasin itse esiintyjäosion ja tulin suoraan erinomaiselle illalliselle.

Paikalla oli toki koko yliopiston silmäätekevät.

Ja kaikki yliopiston sweetheartit:)

Nää bileet on siitä kivoja, et niistä lähtee yleensä kohtuullinen määrä porukkaa vielä jatkoillekin.

Tänä vuonna bilepaikkana oli ruusupuisto ja siitä lähdettiin sitten perinteisesti Sohwille.

Ai että tuolloin oli vielä lämmintä.

Sohwilla keskustelu jatkui filosofisiin sfääreihin, tietenkin.

Anna mun nyt tilata tää viinilasi rauhassa.

Söpöilen mun deitin kaa.

Mut loppujen lopuks tärkeintähän on tää: Hyviä ystäviä, hyvää keskustelua, hirveesti tanssia ja olipas kiva myös laittautua nätiks...  C ja M päättivät parantaa maailman kaikki ongelmat yhden illan aikana. Eiks se oo ihan parasta, kun filosofinen keskustelu lähtee aivan lapasesta...?

Nih. Näitä bileitä ei kannata missata minään vuonna. Kiitos seuralaisille, ootte huipputyyppejä!

/So that you wouldn't think my life is all about crying into my coffee over my autistic child - Here's some party pictures from the University Opening in September. So on the first week of Sept, the Uni invites the whole staff with their avecs into a night of performances, food and wine. We have traditionally continued the night to Sohwi and even clubbing afterwards. Great philosophical discussions, some dancing and of course being together with the best colleagues in the world... Yes there's been plenty of great moments this Autumn as well.

Aikaisempien vuosien kertomukset löytyvät täältä/

Previous stories of University of Jyväskylä Openings:

2014

2015 

Pictures of me (c) Manja Nikolovska & Naomi Woods

Syksyllä jaksamisesta

Terveiset syksyisestä Kaijaanista. Meidän elämä on jotenkin taas ollut niin hetkistä ja hektistä ja mukamas kiireistä, etten ole pystynyt kirjoittamaan mitään. Mitä meille kuuluu? No sitäpä YH-arkea aina vaan. Välillä mennään tunteiden vuoristorataa, riippuen siitä että onko yöllä saanut nukkua vai ei. Silloin kun noin kerran viikossa on lapsella huono yö niin mää saan ehkä sellaset 2+1h unta ja oon sit seuraavan päivän ihan bitch ja kehittelen kaikkia kamalia ajatuksia mun päässä. Koska kaikki ärsyttää. Varsinkin rakkaimmat ja läheisimmät. Minussahan se vika on, mutta kun väsyttää. Tuntuu etten jaksais enää yhtään huutoa, en sitä, että mua potkitaan läpi yön tai että jos ei sitä niin sitten räpsytellään valoja - kidutuksen merkithän tässä toki täyttyy... en yhtään draamaa, en yhtään valhetta, en yhtään kaappia, en yhtään sitä, ettei saa puhua suutaan puhtaaksi. Mitä sitten jos joku siitä ottaa nokkiinsa. Silloin kun väsyttää, ei välitä enää. 

Ja sit kun oon nukkunut niin olen, että "elämältä kaiken sain, eikä mua tänään ärsytä mikään..." Jännä juttu, miten se niin menee. Tiedoksenne, että tänään on sellainen päivä. Ja sellainen päivä on n. 6 kertaa viikossa, et ehkä mun elämä on kuiteskin aikalailla plussalla. Tänään lähinnä hymyilyttää, koska kaiken loskan keskellä olen kauhean onnellinen kaikesta, mitä mun elämässä on. Se on hetkittäin niin kovin huumaavaa ja kaunista, että ei ihme, jos joku ajattelee, että olen jakomielitautinen, kun käyn tunteiden kirjon molemmissa päissä niin usein.

Mies oli kotona muutaman päivän. Pistin parastani. Yritin kaikkeni, etten valittaisi. Se, että, hänellä on oma teevee-sarja, ei ole hänen vikansa. Päin vastoin minä olen siitä ylpeä. Minä haluan tehdä kaikkeni, että tuen hänen työtään. Eikä mun elämäntehtävä ole kaataa paskaa rakkaitteni niskaan. Vaikka musta välillä tuntuiskin pahalta, ei se oo heidän ongelmansa. Sitä vartenhan nykyaikana on SOME, eikös niin... Voi rantata snäppiin mielin määrin.

Mies sai todella rankan vastaanoton poikaselta palattuaan siis kuukauden Kiinan keikalta. Ensin pussailtiin nenään asemalla, mutta kotiin päästyämme, tilanne alkoi valjeta pojalle: "Hei hetkinen. Sää oot nyt ollut poissa ihan todella kauan. Siis niin pitkään. Enkä mää tiennyt, että tuutko takas. Ja mulla oli kamala ikävä sua. " mun poika ei osaa puhua, mutta näin se jokatapauksessa sanoi isille katkeran itkun myötä ja sitten otti isiä kädestä ja vei häntä ulko-ovelle useita kertoja "Jos kerran pelaat tällaista peliä niin mää en sitä kattele. Tuossa on ovi. Jos kerran et oo paikalla niin mee sit pois", häntä työnnettiin kohti ovea ja annettiin kengät mukaan. Että lähde meneen. Sitten, kun hän ei vaan lähtenyt, poikani lukitsi isin arestiin leikkihuoneeseen ja tuli sitten itse hakemaan minut sohvalle, jotta saattoi käpertyä itkemään katkerasti syliini puoleksi tunniksi. Tämä lapsi on autisti, mutta hänellä ei ole kyllä mitään vaikeuksia ilmaista tunteitaan varsin selkeästi. 

No mutta 2,5vuorokauden aikana, jonka mieheni oli kotona, ääni muuttui pojalla kellossa aivan täysin. Hänen kaksi viikkoa kestänyt huutelunsa väheni ja rauhoittui. Hänen perusturvallisuutensa nousi toisin sanoen. Ja minä huoahdin helpotuksesta. Kyllähän äänenkäyttöharjoituksia on edelleen, mutta ne eivät ole jatkuvia ja ihan kokoaikaisia. Kyseessä oli siis vanhempien kaipuu ja tarve, että olisimme molemmat paikalla. 

Tämän syksyn aikana poitsukka on edistynyt huomattavasti monessa jutussa taas. Toki omaa tahtoa on tullut lisää ja hän pistää kampoihin, kun joku asia ei hänelle sovi. Mutta mahtavuutta on se, että vaippaa hän tarvitsee enää isomman hädän kanssa ja muuten hän on ihan ilman ja käy pöntöllä. Hyvä poika! Jopa ulkoa tai unilta hän menee pissit tekemään vessaan itsenäisesti tai kommuikoiden aikuisen kanssa, et nyt pitäis päästä. Hän ei puhu, mutta osaa silti ilmaista, et nyt tarttis käydä vessassa. 

Kuka sanoi, että onnellinen elämä on sitä, että täytyy puhua? Mikä mää oon ainakaan sitä arvioimaan, kun on niin selvää, että tämä lapsi on onnellinen, vaikkei hän puhu. Hei ja niille, jotka olivat vailla tietoa setäni kunnosta, hän voi hieman paremmin ja on jo kotona.. Kannattaa ottaa punkit ilmeisen vakavasti, jos sellaisia tulee vastaan...

/ Greetings from Kajaani. This Autumn has been quite challenging for us, as you well know. I've been on a roller coaster ride with my emotions, mainly due to lack of sleep, caused by my child waking up in the middle of the night, about once a week. His yells and shouts did get better when my husband was back for three days this week. But daddy gone, we've gone back to some yelling and not sleeping properly. At night, the behavior starts to be pretty much like torture: Someone wakes at 3am: Puts lights on and off repeatedly for three hours, shouts at your ear and kicks you to the gut. So no wonder I have been a mental basket case. Could you do your work normal if someone did that to you at least once a week?

At the same time, I have been superhappy, when I have been sleeping. I've been smiling and grateful for all those things that life has given me. Six days out of seven. That's more than most people have, right? Today is one of the good days. We've been shopping for some clothes for the winter (Winter is always coming if you think of Finland) - We went to visit my childhood friend's family and went swimming. The last one was more like jumping to the pool rather than swimming.

There's plenty of things to be excited about Top's development also. He is almost dry, except with number 2. He can sleep without a nappy and be outside without one. He can also communicate when he needs to go to the toilet. He can communicate about his emotions, like the fact that he was very very upset that daddy was gone for such a long time. He took his shoes to the door and tried to throw him out and then cried in my lap for half an hour, when J got back. He was clearly saying: I was worried. You were gone a long time. I am upset now, because I missed you very, very much. He cannot speak, but he clearly could express that. For us, it is a victory. And however horrible it was to watch him go through this, I was happy for the fact that it is clear that daddy being gone is not indifferent to him. He clearly knows what is going on and that time has passed by and that he was upset. Nothing wrong with feeling like that. It is human and it is normal. 

 

picture by Jaana Mäkinen

Who says we must speak to live a happy life...? He thought me this lesson years ago. Wonderful, happy, precious Topfish. 

Oh and on other news, my uncle is out of the hospital also and doing better. Doctor's think it was a tick bite.

Hilluu syksyisessä puskassa

 Käytiin eilen syyspäivän kunniaksi Virpin, Matiaksen ja Topsuisen kanssa hillumassa puskissa.

 Meillä oli kova tavoite päästä ottamaan ruskakuvia ja asuja siihen päälle...

 Mutta kuten niin monena päivänä tällä viikolla - aika loppui kesken.

Look1: Farkkua vielä kesäisissä vaaleissa väreissä

 Ja aurinko meni pilveen.

Look2: Robin Hood -mekko

Look3: Romanttinen saapasjalka pitsiunelma

 Otettiin sit ilman aurinkoa.

 Mut niiinkuin huomaatte, se ei menoa haitannut.

 Tässäpä siis teille hieman mun syyspukeutumisinspistä.

 Mun syysvaatteet on sitä nahkatakkia, mokkasaappaita (äkkiä tarvii käyttää ennen kuin on liian märkää niille), mekkoja ja farkkuja. Aika perus Katia siis.

 Oli muuten viime viikko aikamoinen rollercoaster ride mun elämässä. Ekanakin autisti alkoi oireilla jo viime viikon sunnuntaina. Hänelle iski vahvat  huudahdus äänenkäyttöharjoitukset. Huutoja tuli monta kertaa minuutissa ja ihan koko valveillaoloajan. Arvelemme, että hän yritti kertoa jotakin, mitä ei pysty ja huudahtelee ikäänkuin defenssin omaisesti heikkoa kommunikointitilaansa. Ongelma oli varmastikin viime viiikon työmatkani samaan aikaan mieheni työmatkan kanssa, joka sitten alkoi näkyä lapsessa. Myös erityisavustaja on ollut poissa pari päivää viikosta opiskelemassa. Ei auta kun on vaihtuvat ihmiset elämässä, alkaahan se pelotttaa ketä vaan. Raasu. Mutta kumminkin YH:na tämä on aika raskasta kuunneltavaa, varsinkin kun arvelen, että paras olisi ignoroida sitä, odotella vaan, että menisi pois. Eikä voi tietää, milloin menee pois. Ehkä kestää pari viikoa tai pari vuotta. Kivaa... Siis että yhtäkkiä maailman ihanimmasta poitsusta voi tulla maailman rasittavin poika.

Olin myös taasen nukkunut liian vähän ja maanantaina viime viikolla aivan henkisesti lopussa. Ei auttanut, että kummisetäni joutui myös loppuviikosta sairaalaan, eikä oikein tiedetä, mikä hänellä on vikana. Minulle tämä oli dejavu isäni kohdalta...

Kuitenkin sitten onneksi loppuviikko korvasi monenkertaisesti negatiiviset tunteeni vahvoilla positiivisilla. Miten voikin olla niin, että huono viikko voi olla samaan aikaan paras..? Tänään tuntuu niinkuin joku olis pistänyt mut kuivausrumpuun ja pyöräyttänyt pari kierrosta menemään. Miten sitä nyt taas sit aloittelis tätä uutta viikkoa... Kysyn mä vaan...

Ja koska vaikeat asiat on liian vaikeita, on hyvä tehdä välillä ihan hömppäjuttuja niinkuin vaikka käydä hyppiin puskissa kameran edessä. Tai strippailla luontopolulla... Sori ohikulkijat, kun ollaan asukuvaamassa niin vaihdetaan sit niitä vaatteita välillä... Mikä oli teidän suosikkiasu?

 Last week was one emotional rollercoaster ride. Firstly Tops got some symptons of yells - we don't know what they are or why, but our guess is that he tries to communicate and gets frustrated as he still cannot... And it doesn't help that parents fly around the world and he has to stay and don't really know when they return.

Then my uncle Kari was submitted to a hospital for pain and we don't know what that is, either.
So overall, I was pretty down. The weekend completely fixed me though, to the better direction. What an amazing time. How is it that sometimes you can have the best and the worst week ever in the same one...? Or is that just how life is... All the time...

Kuvat musta/pictures of me (c) Virpi Flyktman

Magdeburg

 Tällä viikolla tuli pyrähdettyä Magdeburgissa. Olin siellä IMAILE-projektin kokouksessa, jossa henkilökohtaisen oppimisympäristön myyjät ja ostajat kohtasivat toisiaan ensimmäistä kertaa kasvotusten.


Tämä kokous oli minulle tärkeä, sillä perin projektin kolleegaltani Philippiltä ja tämä oli ensikontaktini konsortioon.

Toimin teknisenä asiantuntijana ja arvosteluraadin puheenjohtajana. Hatut ovat siis aika hulppeita ja oli absoluuttisen tärkeää, että opin tuntemaan "pelaajat".

No tämä on ehkä n. Viides tai kuudes eu-projekti, jossa olen töissä, joten aika tuttua kauraahan nämä tällaiset kokoukset ovat, vaikkakin tämä arvostelijan osa (vrt. Arvosteltavan osa) oli uusi.

Olin hieman skeptinen, että onkohan minulla tarpeeksi asiantuntemusta annettavaksi, mutta Aspect projektin myötä olen oppinut LOM, API, QTI jne standardit tuntemaan sen verran hyvin, että pelkoni oli turha. Minulla on sekä pedagogista että teknologista näkemystä yli kymmenen vuoden alalla työskentelyn myötä.. Mitenköhän sitä itse aina aliarvioikaan taitojaan..?

No jokatapauksessa reissu Magdeburgiin tuli heitettyä. Kolme päivää, kaksi yötä. Ja muksun vahtijoukotkin kuuluivat pärjäävän hyvin, elleivät sitten ole tarkoituksenmukaisesti jättäneet kertomatta jotain minulle...



Magdeburg on entisen itä-Saksan alueella. Se käy katukuvasta selville nopeasti edelleenkin. Toki toisen maailman sodan aikana pommittamatta jääneet alueet ovat kauniita ja upeita kävellä läpi.

Keskustan ratikkaverkosto on kuitenkin kuin suoraan itä-euroopasta ja paikallinen Spar myy Gorbatsov-viinaa turisteille tuliaisiksi. No kaiken kaikkiaan rappioromantiikka iskee minuun ja etenkin vanhat kauniit steampunk-sillat: oh, mitä kaunokaisia.

Me ehdimme konsortion kanssa käydä pienellä sightseeing -kävelyretkellä Magdeburgin keskustassa keskiviikkoiltana. Se oli mukava lisä kokousaikatauluun, sillä usein käy niin, ettei ehditä oikein nähdä mitään.

Magdeburgin perusnähtävyydet, kuten upea katedraali, vanhan linnoituksen rauniot ja tietysti itse kaupungin läpi virtaava Elbe, pystyttiin helposti yhdistämään yhteen pikkukävelyretkeen.

Oppaamme muistutti minua mummistani ja oli selkeästi mielellään kertomassa tarinoita eläkkeensä ratoksi meille.

Suomalainen kolleegani oli sitä mieltä, että täällä voisi asua ja ruotsalainen, että kaupunki oli kauniimpi kuin hän oli ajatellut sen olevan. Ja todentotta, näin oli.

Mutta voittaisiko se muita paikkoja Saksassa turistille - tuskin. Tämä on paikka, jossa töitä tehdään ja turismi on työmatkaturismia: katsellaan neuvotteluhuoneiden seiniä ja hotellihuoneiden kattoja ja lähdetään kotiin. Mukava oli tällä kertaa nähdäkin jotain.

Palasin kotiin torstai-illan viimeisellä koneella. Illaksi kotiin. Finnair.

/This week i visited Germany once more. Not everything went quite according to plan on this trip. Firstly my flight to Hamburg was cancelled so I had to take a train from Frankfurt to Magdeburg where I was actually going. Well, at the end of the day, I arrived only 1h 15minutes late which was a small miracle.

I was attending the meeting of my new project "IMAILE", which I inherited from Philipp. It was vital for me to be there for this meeting because I am a technical expert and evaluation board leader and I had not met the consortium before this in full.

 Overall, everything went well and even my son seems to have been completely uninterrupted in his routines by the fact that both of his parents have been all over the world this week. My family and friends have been helping immensely this week.

I thought that Magdeburg was quite beautiful. You can see it is a city of war and the eastern germany feelings you can still get by just walking around... 


But then again, so you can in Berlin too... I like the romance of the art and architecture of that time vey much. Also the amazing Steampunky constructions left me breathless.

We had an amazing host with the Ministry of Finance of Sachen-Anhalt, they treated us with way too much food and drink throughout the week. It is good to be back and in the Finnish diet:)

I came home with the last plane of Thursday night. "Home for tonight - Finnair"