Elämä on parasta niinku just nyt. Tiiän, että sanon näin usein, mut usein musta siltä tuntuu. Melkein koko ajan. Toki on hetkiä, jolloin asiat vituttaa - niinkuin nyt vaikka aamulla... Mut syy oli vaan se, että oon reenannut ihan kympillä tässä viimeisen kahden viikon ajan ja verensokerit oli sit humahtaneet vähän liian alhaalle, hups. Kappas kun mieli virkistyi ja avartui, kun sain ruokaa...
Tää on tällainen 'mitä mulle kuuluu'-postaus. Mulla oli vähän haasteelliset pari kuukautta tossa - koko ajan sairastelin ja sit mietittiin jo, että pitäiskö mun nielurisat leikata. Sen sijaan asiantunteva lääkäri kuitenkin ehdotti, että aamuiset kurkkukipeät voisivat johtua myös vanhasta vaivastani eli refluksitaudista ja mitä jos kokeiltaisiinkin lääkettä siihen, eikä leikattaisi ellei ole pakko. Tämä oli varsin huojentavaa... En nyt huvikseni halua ottaa elämäni kovinta kurkkukipeää ja kahden viikon sairaslomaa edellisten sairaslomien päälle...
 |
| Eipä tarvittu leikkausta. / No need to cut out these. |
Olo alkoi sitten pikkuhiljaa kohentua ja kuinka ollakkaan, alan voida paremmin, kun alan liikkua taas enemmän. Terveellisen elämän 'vuoden alusta' aloitus lipsahti sitten reilua kuukautta myöhemmäksi, mutta ei voi mitään, joskus on pakko sairastaa. Lisäksi nyt kun on päässyt taas kiinni työrytmiin ja saanut aikaiseksi raportteja ja muuta shittiä, joka on pöydällä lojunut - no se parantaa mielialaa kummasti...
Kävin myös keskustelun henkilöstöpäällikön kanssa oikeuksistani työntekijänä ja uudesta sopparista - tällaiset asiat parantavat työhyvinvointia ihan mielettömästi. Ihanaa, kun on työntekijää ymmärtävä henkilö komentoketjussa. Sitä todellakin tarvitaan meillä, kun uudet tuulet tiedekunnassa ovat aiheuttaneet kovasti haasteita henkilöstölle vuoden alusta.
Kevään uudet tuulet ovat siis tuoneet kaikenlaista hymyä mun naamaan, niinkuin ehkä näkyykin.
Reissukalenteri näyttää ihan mahdottomalta tosin... Toukokuun lopussa lähdemme jälleen Kiinaan kuukaudeksi, mut sitä ennen olisi tarkoitus minun ehtiä vielä käydä Kajaanissa, Luxemburgissa, Hämeenlinnassa, Mikkelissä kahdesti Ruotsissa ja mahdollisesti myös Berliinissä ja Azerbajzanissa... Miten ajattelin, että tähän mahtuisi vielä viikko Kiinassa/Lissabonissa... No saattoi olla pientä ahneutta...
Mitä muuta kuuluu? No ollaan Kirsin ja Timon kanssa kovasti reenailtu meidän ensi kesän San Franciscon embua varten... Vihdoin! Mut tästä oma postaus on tekeillä, siinä enemmän sitten.
Lapsonen on ilmoitettu kouluun, elikkäs autismiluokalle, niinkuin varmaan arvasittekin valintamme. Hän on myös vihdoin ja viimein alkanut kakata pönttöön. Voi hurrah, mikä sielujen taisto se on ollut, mutta nyt vissiin kolmatta viikkoa emme ole ollenkaan käyttäneet vaippoja. JEEE! Hyvä A! Kyllä siihen vaadittiin tuntikausien ja viikko-kuukausien hengailua kärsivällisesti pikkuvessan lattialla äidiltä ja lukemattomia neuvotteluja, että jos kuitenkin saisin kakata sinne vaippaan... Mut sitten kävi niin, että antibioottikuuri sekotti lapsen mahan ja hän oli tarhassa (jossa vaippaa ei ollut mukana), jossa ei enää pystynytkään pidättämään ja erityisavustajahan (M) sen sitten sai ekaa kertaa tulemaan sinne pönttöön. M oli ollut 1,5h itkevän lapsen kanssa siellä siis sitä tekemässä ja kun se vihdoin tuli niin heti hän soitti minulle ilouutisen... Huh huijaa. Sen jälkeen itse käytin vielä tunteja, että A uskalsi samaan suoritukseen kotona omalla WC pöntöllä... Kuulostaa ehkä pieneltä askeleelta ihmiskunnalle, mutta tälle perheelle tämä oli varsinainen läpimurto...
Että kaikin puolin voin sanoa, että kuuluu ihan vaan pelkästään hyvää nyt. Toivottavasti myös sinulle!
Ja niinkuin huomaatte, kaiken ilon päälle Virpi on palannut Etelä-Amörrigan reissultaan ja siispä tuoreita asukuviakin on blogiin laitettavaksi. Mitä piditte asusta?
Kuvat (c) Virpi Flyktman
Life right now is pretty awesome. I was ill for about two months and now that I've finally gotten back to my sports routine - my mind has started to heal, I can feel the energy just flowing through. They thought about cutting out my tonsils for a while, but luckily the doctor said: No, let's try reflux meds first and that seemed to have done the trick with me. I'm happy I didn't have to take another 2 weeks sick leave on top of the one that I have aready had.
It helps that all is well in all other areas of my life too. I had a conversation with my chief of staff about the principles of working and specifically teaching. These kinds of conversations might take 5 minutes, but have like a 150% effect on someone's working morale... It is great to have someone in the command chain who will listen to the problems of the workers and not just think of the 'let's save money' perspective...
I have also changed my boss and this has a major effect on how I work, who I work with and so on. I am excited to go into a new team, to build something fresh. Of course I know some of the people previously and that's also great because I know they are good guys too. I really cannot loose. The departments merging into one faculty has been a very challenging structural change in our administration and not all things have gone like in Strömsö... I hope that people will soon get on with their lives and adjust to the change, also in their minds. Happy working place is such a big issue for efficiency as well...
Anyways, on other news, Kirsi and I have finally got an almost complete embu to train for San Francisco. More in another post about this. It looks horrible still, but I feel happy about our progress.
Topfish on the other hand has finally started using the toilet for complete repertoire of the human excrements. It means he poos to the toilet for three weeks now! Hurrah little man. It took a huge effort from both me and the special needs carer woman to lure him into doing it, but the consistency since beginning of November has finally started paying back and now it becomes more natural every day. He has even tried to wipe his own arse, but that's still a little difficult. He communicates by closing the door (as opposed to when he goes for a wee, he leaves the door open) and that's how we know we should go and wash his bum. I am so proud of him. Big boy:) We signed him up to the autism school as well - let's see if he gets in, the decisions come at the end of April, I think...
So overall, life is perfect the way it is right now. How is yours today?
And thank goodness Virpi is back from South America... Just look at these great shots...
Pictures (c) Virpi Flyktman
Viime syksynä kuitenkin sattui niin, että kaunis Macedonialainen tytsykkä ilmoitti, että mennään muuten lappiin sit tänä vuonna... 
