Hard Sleeper

"Hullut suomalaiset lost in China" -matkamme jatkui Wudangshanilta astetta mielenkiintoisemmissa merkeissä, kun kiinalaisten ystävieni ehdotuksesta päätimme kokeilla yöjunaa…

Valittavana Kiinassa on ns. “Soft Sleeper” ja ns. “Hard Sleeper”. Koska olemme matkalla juurikin kiinalaisen loman aikaan, soft sleeperit myytiin loppuun sekunneissa ja vaikka olimme kovasti valmiina refreshailemassa CTRIPin kanssa oikeaan aikaan, meille jäi paikkoja vain Hard sleeperiin…

Joten olimme varsin kiinnostuneita näkemään, että mitököhän tästä tulee…

‘Hard Sleeper’ tarkoittaa kolmea päällekkäistä ehkä noin 60cm leveydellä olevaa punkkasänkyä päällekäin. Yhdessä kompleksissa on kuusi sänkyä - mitään hyttejä ei ole vaan kaikki nukkuvat avonaisessa junanvaunussa sekaisin.

Ei todellakaan mitään ‘miehet/naiset’ erikseen juttuja, olin jokseensakin huolissani siitä, että joudun nukkumaan johonkin keskelle kiinalaista kanalaumaa, mutta nyt pienen neuvottelun jälkeen saimme vaihdettua paikat niin, että Juhalla oli keskisänky ja minulla sen päällä oleva yläsänky.

Soft sleeperissä on hytit ja niissä on neljä sänkyä per hytti. Mietin, että sellaista olisi joskus ihan mukavakin kokeilla.

Kaikenkaikkiaan yö kiinalaisessa yöjunassa meni mukavasti. Sain hieman nukuttuakin ja Juha teki töitä 4G:n ja VPN:n varassa mun läppärillä. Varsinainen tehoyö. Mukavammin kiinalaisten kanssa matkustaa näin kuin päiväsaikaan, koska yösin kiinalaiset nukkuvat.

Aamulla konduktööri herätti meidät Zhangjiajiessa ja siinä säästyi myös yhden yön hotellikustannus. Hard sleeper maksoi 9h matkan hurjat 15eur per nenä.

Aamulla oli kyllä hieman hölmistynyt olo, et näinkö se kävi, mut näköjään. Täällä sitä ollaan jossain maailman toisella puolen.

/ So from Wudangshan to Zhangjiajie, we decided to take the Chinese night train. There is a ‘soft sleeper’ as well as a ‘hard sleeper’ in the Chinese night train.

Because the Golden week Soft sleepers were sold out in seconds, we had to settle for a hard one. But no worries: This proofed out to be a lot nicer experience than we imagined. There’s 6 miniature beds in one pod, it’s all in the open carriage, no cabins (unlike in the soft one where there is 4 beds in a closed cabin). Yes the beds are quite small for men the size of Juha, the Chinese are tiny after all… But at least the men and women were all together in the pods, so after negotiating, i got my place moved from the other side of the carriage to be on top of Juha’s middle bed. So overall, we could do some work over Wifi and also get some sleep. This cost 15euros per person and handily did not take time out of the limited days we had in the mountains. I would recommend Chinese trains. Even the old ones. great experiences.

Nanyan

Wudangshanin pitkän marssin päätteeksi meitä ei huvita liikkua seuraavana aamuna mihinkään.

Yritämme sentään aamiaiselle, koska edellisillan syömiset ovat olleet sitä sun tätä vuoristoherkkua.

Hotelli ei ole varautunut buffetilla, vaan tuo meille ruokaa huoneeseen: riisipuuroa, hedelmiä ja kiinalaista pullaa. Yök ihanaa.

Sitten aamupäiväunet, sillä sää on vielä eilistä sateisempi.

Iltapäivällä lähdemme kävelylle täysin ajatusta vastustavien reisien ja pohkeiden kanssa: ei enää portaita!

Nanyanin alueella on joitakin kiinnostavia kohteita: taolainen temppeli, joka on rakennettu ”isomman temppelin ylijäämistä”.

Se on piilossa sumussa pienen patikoinnin päässä niin, että satumme paikalle ilman kiinalaisia turistilaumoja.

Tunnelma on varsin aavemainen.

Jos jalat eivät olisi täysin nollatoleranssissa, oltaisiin varmaan alettu reenata vuorella. Nyt sitä on vaikea kuvitella, kun pelkkä kävelykin aiheuttaa naamanväänteitä.

Varsinainen Nanyanin palatsi on mahtava kompleksi: mielettömän kokoisissa kello- ja rumputorneissa iso kilpikonnalisko kantaa perinteiseen tapaan kivikirjoituspaasia.

Palatsin päärakennuksessa on siniset koristellut räystäät, mikä on harvinaisempaa...

Palatsin taka-ovesta pääsee vuoren toiselle puolen, josta löytyy Wudangshanin vanhimpia osia: vuoren seinämään kiinnitettyjä temppelin osia ja dragon neck ridge

Lohikäärme-ulokkeella poltetaan suitsukkeita yötä päivää ja pudotus on melkomoinen, jos pyhiinvaeltaja sytyttäessään lipsahtaa.

Täällä on kuvattu yksi suosikkielokuvistani eli Ang Leen Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme.

Kertakaikkisen huikea paikka, mutta tietysti meidän vierailumme on koko viikon kärsinyt siitä, etttä Kiinassa on satanut.

Nytkin on niin pilvessä, että turha kuvitella näkevänsä vuoria.

Minikäppäilyksihän se meni.

/Were pretty exhausted after climbing Wudangshan but of course there was things to see on the next day- like good Chinese tourists. We went for a walk - no matter how achy the legs were.

In Nanyan, there is a palace, and a temple - made of surplus of the other temples up the mountain. And dragon peek ridge os for those to light incents and possibly to die dropping into the cloud. AS many other pilgrims Of taoism have done for centuries.

Just like everywhere else on the  mountain, we cannot see much - we decided on this week and it happened to be clowdy and rainy. Mountain will always have its last say. In whatever form.

Wudangshanin pitkä marssi

Rakas Wudangshanin vuoristopäiväkirja, osa2.

Kyllähän se niin on, että vuoret vievät aina viimeisen sanan, niinkuin todettu on.

Meidän kulkumme alas Wudangshanilta jatkui porras portaalta.

Matkalla vastaan tuli huikeita paikkoja, joihin olisimme kieltämättä leiriytyneet yöksi jos a) ei olisi satanut ja b) olisi ollut teltta mukana.

Juha oli etukäteen tiedustellut brittiläiseltä Tai Chi -opettajaltaan että voisiko Wudangshanilla leiriytyä. Tämä oli vastannut, että kiinalaiset tuskin arvostaisivat sitä... ja niinpä olimme hieman pettyneitä sillä kuin pikkulapset me olimme tietystikin katselleet Decathlonin telttavalikoimaa ja harkinneet moisen hankkimista. Onneksi sentään olimme tulleet järkiimme ja jättäneet telttailut kesäretkille - täällä alkoi kuitenkin olla alle 20C...

Matkalla tuli vastaan useampiakin taivaan portteja. Erään taivaan portin sisältä löytyy pikkuinen muori, ja koska emme viimeiseen puoleen tuntiin ole nähneet ristinsielua matkallamme, hellyn ostamaan häneltä buddha-avaimenperän... suoraan sanottuna hän oli niin söpö että olisin voinut antaa ne 3euroa, joilla hän varmasti elelee viikon tai kaksi täällä, ihan muutenkin, niin onnelliseksi hän tuli, että satuimme vielä illan korvilla hänen tielleen.

Miten ihmeessä hän elää vuorella..? Seuraavaan asumukseen oli ainakin 15minuutin porraskävely, joka teki meillekin jo tässä vaiheessa päivää haastetta...

Matkalla ohitimme useita huikeita vesiputouksia, joista illan pimetessä ei valitettavasti saanut enää kovin kummoisia kuvia.

Sitten pikkuhiljaa tapahtui se, mitä olimme pelänneet - tuli pilkkopimeää ja Juhan lonkka oli sitä mieltä, että ei muuten kävellä enää yhtään. Pää oli sitä mieltä, että jatketaan, mut jalat lähtivät alta.

Onneksi olimme sillä hetkellä paikassa, josta löytyi kävelykeppi. Pidettiin tuumaustauko: energiaa soijakastikkeessa uitetuista munista ja kokonaisista kurkuista ja tietysti kung fu viiniä siihen, että mieliala pysyy sopivan positiivisena. Minä kaivoin kännykän vara-akun ja virittelin sen niin, että kännykästä saatiin taskulamppu. Ilman valoa, olisimme kävelleet jorpakkoon.

Kysyin varovasti, että pystyykö Juha jatkamaan, jos minä kannan hänenkin rinkkansa. Nikotteluahan se vaati, mutta herra tyytyi sitten osaansa sillä sinnekään jääminen ei ollut vaihtoehto.

Sitten jatkettiin tasatahtia. Minä kävelin rappusia ensin 20 askelta ja näytin sitten valoa ontuvalle.

Matkalla tuli vastaan useampi ”kantotuoli”, jolla ilmeisestikin välimatkaan jääneet kanniskellaan sherbojen toimesta alas vuorelta.

Noin kymmenen aikaan illalla tulimme paikkaan, jossa oli rivi valoja. Gepsin mukaan hotelli oli 100m päässä, mutta pimeässä se oli kuin neula heinäsuovassa. Ehkä kuilun toisella puolella, ehkä ei.

Ei edelleekään tietoa siitä, kuinka pitkä matka olisi. Minä olin valmis menemään juuri niin kauan kuin tarvitsee.

Sitten sumussa vastaan tulee harhaileva vanhus, jolle näytän hotellin osoitetta. Hän viittoo, että tänne, tänne. Jostain pimeyden keskeltä löytyy respa. Ja oikea hotelli!

Naamoista näkee, että huh huijaa, mikä päivä.

Ennen kuin ehdimme kaivaa kuvetta, vanhus on häipynyt pimeyteen. Ilman häntä, ei ikinä oltais löydetty ”Top Zero” hotelliamme pimeydessä.

Kello on kymmenen illalla. Ollaan oltu vuorella reilut kahdeksan tuntia, joista kolme ja puoli kävelty portaita pimeydessä...

Se oli sellainen päivä ja suihku ja pehmoinen sänky ei ikinä ole maistunut yhtä hyvältä. Kuunnellaan Led Zeppeliiniä ennen kuin nukahdetaan. Joo meni tunteisiin tämä päivä.

/ 
Dear Wudangshan mountain journal, part 2: the long march

The Mountain will always say the last word. That’s just how it is. With mountains.

Our climb down wudangshan went on. On the way we passed many points where we would have set our tent - if we had a tent.. and it wouldn’t rained down from Esther’s arse as the say goes in Finland.

My companion had acquired the knowledge of whether it’s ok to camp in mount Wudangshan, from his Tai Chi teacher, to which he had said: “the Chinese would not like that at all.” 

The only signs for forbidden we saw up the mountain, was for making fire. Is you do not make fire - whatever else you do, is fine... 

Of course I am somewhat grateful that we disapandoned the thoughts for camping and booked for an actual hotel... 

After walking for about half an hour without seeing an entire human being, we come across a Granny. She is selling trinkets and so pleased to see us. I would have given her money just the sight of her sitting alone in the wilderness, inside one of the gates of heaven that we passed... but now I got to accept a small key ring of Buddha in return of the three euros that I put into her hand. She might live for several weeks with that. 

Where does she live? I wonder. The next “civilisation” is in 15minutes walk away with our 2-30 years less experience, I can say it was hard. Or more hard.

On the way, we pass exquisite waterfalls. Remarkable, outstanding locations which one after one, dim into darkness.

Then step after step, it happens. The moment we feared. It’s become dark. We can no longer see where to step. Worse yet, Juha’s hip says this should be it. No more walking.

Luckily at that point, we stumble into a “service station” that backs us up with supplies: cucumbers, 20th century eggs and a walking stick to my fellow climber. He chokes on his rice wine when I say that I’ll carry his back pack too, if he will only walk down on his own. Better a 20-kilo rugsack than a hundred kilo man, I say.

It takes us yet another 3,5hours to get to an area of lights in a row. My gps says it is 100metres to our hotel - but, is it on this side of the mountain or the next? Who knows...

Suddenly a man appears from the mist. He guides us to the hotel “Top Zero” that we would have never found in the dark.. from our faces, you can read the relief... safe.. with a shower and some beds to sleep in. 

Lost in Wudangshan

Vuoristot ovat aina kiehtoneet minua.

Niinpä ei ollut vaikeaa houkutella tätä tyttöä kohteeseen Wudangshan.

Vielä kun vuoriin liittyy kamppailulajien harrastamista, minä olen jo varailemassa lentolippuja.

Tänään reissumme sai kuitenkin hieman ikävän käänteen, sillä säätiedotus seuraavan viikon ajaksi näyttää varsin sateiselta.

Kun olin Virpin kanssa rinkkakaupassa pikaisesti ennen lähtöäni, annoin hänen hankkia sadesuojan ja ajattelin et naah, en kai minä sellaista kuitenkaan tarvitse...

WRONG! Joten tänään sitten raidasin paikalliset turistikaupat tarvikkeista, joilla mahdollisesti selviäisimme koko päivän rankkasateessa: sadetakkeja, sateenvarjoja, muinaismunia (tarvii olla varaproteiinia) ja kung fu viiniä... joo, näillä mennään. Virittelin sadetakin sadesuojaksi reppuni yli, laitoin tukan letille ja goretex kengät jalkaan...

Todettiin, että ei olla kävelemässä meidän hotellille, joka on yhdellä Wudangshanin huipuista... 5,3h kävelyä näytti gepsi nimittäin... juu... ihan bussilla turistien sekaan.

Wudangshan ei todellakaan ole mikään länkkäreiden suosikkikohde. Kiinalaisia turisteja on silti, sateesta huolimatta... mietin vaan, että kuinka paljon niitä olisi ollut Golden Weekillä jos ei sataisi näin Esterin perseestä kuin tänään...

Eilen illalla kävimme illallisella paikalliskuppilassa... hotellin ravintola kun ei suostunut tarjoilemaan meille ihanaa >2,5% olutta... minun rajallisella Kiinan kielelläni osasin sanoa et joo jotain nuudeleita ja lihaa; plus että toi kala tuolla taulussa ja noi vihannekset. Ja oli valehtelematta yksi parhaista illallisista Kiinassa... tosin - Saattoi johtua siitä et oli aika nälkä.

Meidän päivän suunnitelma on lähteä cable carilla huipulle ja yrittää paikallistaa hotelli.

Kun pääsemme huipulle, siellä odottaa upea temppelien, palatsien, paviljonkien ja pyhättöjen kompleksi, joka huipentuu kultaiseen taolaisuuden alttariin huipulla. Nousu kestää ehkä noin puolituntia portaita ylämäkeen.

Matkalla ohitamme itkeviä lapsia ja heikkojalkaisia vanhuksia - ihmettelemme että miksi nämä on täytynyt raahata mukaan tällaiselle retkelle. Juhan ja minun yhteensä neljä muksua saavat rauhassa odotella aikaa, jolloin vuoristokävely onnistuu ilman kitinää omin jaloin. Kiinalaiset sen sijaan ovat ottaneet mukaan kaikenikäisiä perheenjäseniä, sateesta huolimatta.

Kun tulemme alas cable car asemalle, kuulutus huutaa pahaenteisesti: ”palkatkaa äkkiä takaisin asemalle. Köysirata suljetaan NYT”.

Meillä ei kuitenkaan ole kiire, sillä suunnitelmamme on kävellä hotellille, joka on vuorella. Eihän se voi olla kovin kaukana..? Eihän? Arvioimme että noin puolen tunnin kävely.

Tässä vaiheessa kello on puoli viisi ja meillä on hyvä mieli - jalkoihin toki sattuu ja ulkona sataa, mutta paikka on niin huikea, että kumpikin hymyilee kuin naantalin aurinko. Just tämän takiahan tänne on tultu.

Paikalliset yrittävät saada meitä jäämään yöksi huipulle, mutta me lähdemme kävelemään alas. Yhtään kiinalaista ei ole enää matkaseurana vaan on vain kaksi hullua suomalaista hukassa vuorella... onko tämä oikea tie hotellille..? Kuinka kauan sinne kävely kestää? Kartat ovat ristiriitaisia ja niin on gepsikin.

Tilanne lähinnä huvittaa meitä, kunnes vastaan tulee yksinäinen tyttö, joka on kiipeämässä ylöspäin. Minä kysyn, että kuinka kauan Nanyaniin... hän sanoo että ehkä kaksi tuntia. Siitä tiedän, että päivän seikkailu on vasta alussa. Valoisan aikaa on jäljellä ehkä pariksi tunniksi. Miksiköhän kummallekkaan ei tullut mieleen ottaa otsalamppua mukaan..?

—

/Mountain Journal, day 1: 1/10/2017

Ive always been a mountain enthusiast. They Are so beautiful, grand and difficult to reach. So it was not hard to talk me into a journey to Wudangshan.

The thing about mountains is that you should respect them. The mountain will always get to say the last word.

Our journey took an ill turn when the weather forecast went: raining! For the whole duration of our Stay in Wudangshan. 

So i raided the Local tourist stores Of supplies: a raincoat which will act as raincover for my packbag; some snacks and water... 

Our hotel up the mountain would seem to be 5,3h walk from the gate so we took a bus to the cable car station. The bus was full Of tourists in different Color raincoats. Lordi and lots Of kids too! 

We found it odd that people would drag their kids into such a place... or grannies for that matter... specifically in the rain... a boy was vommiting in the bus violently throughout the 30minute journey... these kids dont really want to be there... they Dont want to be dragged up a mountain in the rain... Juha and I have the total of four kids between us. None of which we would bring along, not until much much older age and ability to walk an entire day without complaining. 

We take the cable car onto the ”top” of the mountain, although that means you still have to climb another 30minutes uphill through the misty and wet temple area to get to the golden summit. At the top there is a Golden althar Of Taoism which must be amazing at sunrise. 

There is a huge path Of buildings stuctured the mountain side. This includes 8 palaces, 2 temples, 36 temple houses, 72 cliff shrines, 39 Bridges, 12 pavillions etc. This is truly a masterpiece Of Chinese architechture.

Unfortunately we are here on a rainy and clowdy day so we cannot see the views down at all... it’s good to see even the next building before it disapears into the mist.

After we have climbed the top Of the mountain and come down to the cable car station, the slightly alarming announcement starts to say: ”cable car will be shut down immediately. Please come back to it as soon as possible.” We Are not in a hurry AS we plan to walk to our hotel. The maps of Wudangshan are pretty bad, even online, so we think it’s maybe 30minute walk down there. By this point in the day our legs Are somewhat tired Of walking the stairs all day. It is 4:20pm. 

Locals try to suggest we Stay and sleep there for the night, but we walk down instead. Is this the right way to our hotel..? We wonder, with Chinese names Of places sounding the same, neither Of us Are sure...but we Are in good spirits even with the rain and hurting legs. We must be mad to be here. There is no more Chinese, just two random finns, lost in the mountain, somewhere in China.

 After we have Walked down maybe 20minutes, we see a Chinese girl walking uphill. She asks in English: how long to the top? Maybe 20minutes i say. How long to Nanyan? - Maybe two hours... she says. Thats when we know our adventure Of the day is only beginning. We recon, there might be 1,5h of daylight left... if we Are lucky.