Nimiäiset

 

Hän on täällä! Tai siis on ollut jo kohta viisi kuukautta.

 

Syyskuun lopussa pidimme hänen nimiäiset kotona. Ihanaa kun korona hieman hellittää ja voi taas kutsua ystäviä ja sukulaisia juhliin! 

Ei uskallettu varata mitään juhlapaikkaa ettei jouduta koronan vuoksi perumaan, mutta itseasiassa nimiäiset sopivat kotijuhlaksi vallan mainiosti. 

 

 Porukkaa oli paikalla kolmisen kymmentä ja muutamia Zoomin päässä mm. pari kummia Englannista ja Ruotsista. Aloittelimme seremonioita pienellä puheella ja esittelemällä muksun kummit.

Haluisimme lapsellemme hyvät eväät tulevaisuuteen, joten hänelle tuli kummeja kokonaista kahdeksan kappaletta! Lapsen kasvatukseen tarvitaan kokonainen kylä, eikös? 

Uskon, että hän hyötyy diversiteetistä elämässään ja myös vanhempiensa taustoissa:)

Esittelyn aikana vauva siirtyi sylistä toiseen.

Kummitodistukset tein yksinkertaisesti printtaamalla ja langalla...

 

Kummien esittelyn jälkeen Isosisko ja -veljet saivat lukea hänen nimensä, jotka oli kirjoitettu kirjekuoriin. 

 

Hänen nimensä oli yhdessä jo vuosi sitten mietitty valmiiksi. 

Kaikissa kolmessa nimessä toistuu Balkanin alueen teema - halusimme etunimeksi nimen, joka on helppo lausua suomeksi ja englanniksi… Ja onhan hän pieni valon tuoja.. <3

Hänen toinen nimensä, Spartan kuningas oli nimi, jota mietimme jo A:n nimeämisen yhteydessä ja kolmantena nimenä annoimme hänelle nimen, jonka me molemmat olimme esikoispojillemme toisistamme tietämättä jo antaneet.
Näin kolmella veljeksellä on sama nimi ja se kivasti yhdistää heidät toisiinsa:) Onhan tämä nimi myös historiallisesti mahtipontinen, joten sopii myös kuopuksellemme.

Kolmen A:n veljekset

Nimiäiset pidettiin kotonamme ja vaikka mummit, isosedän vaimo ja kummitäti leipoivat lähes kaikki tarjoamiset, oli järjestäminen silti meille varsinainen ponnistus.

Niinkuin se nyt vauvaperheessä usein on. Leivoimme isosisko S:n kanssa 'pääkakun' yhdessä ja lahjakas ystäväni Naomi koristeli sen! Tuli mielestäni hienompi kuin jos olisin tilannut - ja mieluisampi sisältä. Jostain syystä Jyväskylän kakkujen tilaus skene vaikutti sekä joustamattomalta että kalliilta. Vähän 'sinnepäin' mitä olisin halunnut olisi saanut 150euron hintaan... Joten ei kun itse tekemään siis... Sisällä oli valkosuklaa- ja puolukkahyydykerroksia...

Onneksi meillä on superit apuverkostot...

Joku mainitsikin, että toki juhlissa oli ainekset kaikenlaisiin katastrofeihin... Kun 'kaksi maailmaa kohtaa' eli paikalla oli mummoja, lapsia, vauva, erityislapsi, nuori labradorin noutaja, moottoripyöräkerho ja verirituaali... Ehkä olen jotenkin keskimääräistä optimistisempi henkilö sillä suhtaudun tällaisiin tilanteisiin asenteella 'kaikki järjestyy' ja haluan aina uskoa, että kaikki kyllä tulevat toimeen.

Kummien labbis 'Humppa' saapui Helsingistä tuntia aikaisemmin hepuloimaan uusia ihmisiä ja tässä on jo 'pahimmat zoomiet' selätetty...

Halusimme näihin pakanallisiin nimiäisjuliin mukaan myös jonkinlaista seremoniaa. Mahtipontisen pienen miehen elämä alkoi siis viikinkien verirituaalilla, jossa kaikki halukkaat saivat maalata hänen kasvoihinsa merkin lehmän verellä, osoittaakseen haluavansa olla hänen elämässään läsnä.

Hän osallistui iskän sylistä. Minivideo rituaalista löytyy täältä.

Kyllä oli jännät paikat...

Pieni oli hereillä koko seremonian läpi, mutta simahti sitten sen päätteeksi.

Kemujen päätteeksi otettiin vielä kuvia ulkona <3.

Tässä olis kolme polvea...

Tässä taas yksi:

Isoveli A suhtautuu L:ään aika väliinpitämättömästi - ei ole yrittänyt muuta kuin varastaa tutin pari kertaa ja toki kiivetä L:n rattaisiin/lelukaaren alle. Toisinaan hänkin siis haluaisi olla 'Yauva' niinkuin hän osaa sanoa. Etukäteen pohdimme olisiko hän väkivaltainen pientä veljeään kohtaan, mutta ainakaan toistaiseksi mitään tämän suuntaista ei ole ilmennyt. A lähinnä käy hakemassa kuulosuojaimet jos näkee vauvan missään sillä sen itku ja kitinä sattuvat hänen korviinsa...

Monenlaisia perhekokoonpanoja on mukava myöhemmin muistella...

Juhlat olivat lopulta tosi onnistuneet ja varmasti myös mieleenpainuvat. Kiitos kaikille vieraille ja järjestelyissä avustaneille!

 

/Our youngest was born almost five months ago and in September we gave him his name 'L L A M':) The naming ceremony was at our home where family and friends gathered for a small viking blood ritual as well as coffee and cake. He got eight amazing god parents, lucky boy! This event might have shaken the grannies minds, but surely once again a party to remember by all who attended. This was the first real occasion where the 'two worlds' collided with extra spices... All things considering - organising these festivities was stressful as hell but at the end very rewarding to see everyone together and enjoying themselves. What a wonderful thing that we can see people again after two years of COVID-19 shut downs behind us. Live long and prosper our fifth and last child, the bringer of light. You are loved by so many <3. May your life be as full of joy as the one you brought to us!

Latenssivaihe

En jaksaisi enää odottaa

10 vuotta sitten oli jotenkin mutkatonta

Ei ollut superhelle

Olin niin kiireinen viimeiseen asti

Veljesi tuli maailmaan omalla ajallaan ennen kuin ehdittiin edes odotella häntä

Nyt päivät ovat kestäneet jo pitkältä tuntuvan ajan

Ja on vaan niin kuuma. Huh!

Minulla on 'hieman' tylsää tällä hetkellä, joten seuraa todella pitkä reflektointi raskauden loppumetrien ajatuksista...

Reilu viikko sitten supistukset alkoivat ja olin toiveikas: Jes! Tästä se lähtee... Mutta eipä lähtenyt. Supisteli vuorokauden ja sen jälkeen epäsäännöllisesti muutamia kertoja päivässä. Nyt tuntuu, että kroppa on laiskistunut - ai mikä vauva? NO ehkä ens viikolla... 

On ollut ihan superhellettä ja nyt se alkaa jo ärsyttääkin... Ainoa käypä paikka on tuulettimen vieressä ja unta saa aamuyöstä kun on viilennyt. Kävin viikko sitten neuvolassa, jossa antoivat minulle arsenaalin kaikenmaailman testejä kotiin: Pissatesti virtsan proteiinia varten, sokeritestit olikin jo valmiina ja verenpainemittari. Aamuisin laitan labran pystyyn... Tulokset ovat muuten olleet hyviä, mutta alapaine oli koko viime viikon koholla verenpaineen ollessa parhaimmillaan 150/100 luokkaa... Perjantaina sain luvan mennä synnärille käyrille. No toki verenpaineet sairaalassa olivatkin sitten ihan normaalit. 

Ystävällinen lääkäri pyöritteli kalvojani ja sanoi, että voisi kotiverenpaineen perusteella käynnistää synnytyksen heti, mutta koska arvot sairaalassa laskivat niin nyt meillä on sellaista pelivaraa. Kuulema laskettuun aikaan asti. Kohdun suuta oli joku 4cm jäljellä joten käynnistäminen epäkypsästä tilanteesta voi kestää pitkäänkin...Mutta mutta olen kuitenkin 40vuotta nyt, jonka mukaan käynnistyksen voisi tehdä viimeistään laskettuna aikana eli 12.7. Lapsi oli 'normaalikokoinen' eli painoarvioltaan 3500g.

Katotaan sitten pitääkö tämä paikkansa... Sinänsä odottelu ei minua haittaa, mutta kun on tuo esikoinenkin. En haluaisi olla hänestä viikkokaupalla erossa. Samaan aikaan huomaan päivittäin, etten jaksaisi tehdä hänen kanssaan mitään. Hän on ollut isillä nyt viikon ja tänään sinne tulee isovanhempia Englannista eli mukavaa hänelle on tiedossa. Tiedän, että hänellä on siellä ihanaa ja mukavaa ja hän saa paljon enemmän huomiota kun sohvalla nukkuvalta äidiltä... Se ei silti poista sitä tunnetta, että haluaisin hänet tähän lähelle.  Ikävä on isompiakin muksuja, jotka ovat olleet mökillä mummin kanssa. Haluaisin mökillekin, mutta koska lääkäri arvioi kohdun suun olevan 'ehkä' hieman auki niin kuulema järvessä uiminen ei ole oikein turvallista... Mökillä taas ilman järveä tällaisilla keleillä on aivan murhaa. 

Synnyttämistä kohtaan olen levollisin mielin. A:n synnytys kesti 29h, mutta kokemuksena se oli sen verran voimaannuttava ja ihana, että minun synnytyspelkoni on aivan 0. On oikeasti aivan ihmeellistä mitä siinä tapahtuu ja uskomatonta, että pääsen kokemaan tämän ihmeellisen tilanteen elämässäni kahdesti. Miten mahtavaa! 

Toki voihan olla, että syystä tai toisesta tilanne käy niin vaaralliseksi jommalle kummalle meistä, että joudutaan sektioon. Toivon kuitenkin ettei niin kävisi ja tällä hetkellä ei ole varsinaisesti mitään siihen viittavaa. Muksu on hengaillut pää alaspäin koko kevään ja tunnen kun hän pikkukäsillään haroo nivusiani päivittäin. Hän liikkuu aktiivisesti ja yrittää vältellä lääkärien ultralaitteita minkä vaan voi. Olen muistaakseni kirjoittanut A:n synnytyskertomuksen ylös johonkin paperin palalle. Aloitin tämän blogin vasta vuonna 2012 itseasiassa äitiyslomalla... Joten hänen synnytyskertomustaan en ole koskaan julkaissut. Se ei ollut 2012 trendikästä, mutta 2021 on. Varmastikin tämän vauvan synnytyskertomuksen tulen julkaisemaan.

Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että meillä on näin hyvät tukiverkot. Että voin rauhassa keskittyä tähän synnytykseen ja tiedän että lapsilla on kaikki hyvin. Lisäksi äiti kävi yksi päivä siivoamassa terassin - Juha on koonnut vauvan sängyn ja ystäväni otti minusta näitä ihania odotuskuvia. Ihmisten auttaminen ja ihanuus alkaa helposti itkettää tällaisessa hormooniyliannostustilassa.

 

Eniten kiitollinen olen kuitenkin tästä parisuhteesta 2.0 (tai 3.0 riippuen kumman perspektiivissä laskee). Välillä tuntuu siltä, että voiko tällaista ollakaan. Kävimme juhannuksen alusviikolla minun terapiassa yhdessä. Oltiin sovittu, että mennään ennen vauvan syntymää vaikka mitään akuuttia kriisiä ei olekaan. Puolessatoistatunnissa ehdittiin jutella aikalailla kaikki meidän suhteen osa-alueet peloista törmäyskursseihin ja vahvuuksiin läpi. Parasta oli kuitenkin se, että keskustelu jatkui vielä illalla kotona ja on jatkunut päivittäin sen jälkeen. Oli jopa hämmentävää huomata miten paljon asioiden käsittely 'ulkopuolisen' ihmisen läsnäollessa saattoi jäsentää ja muuttaa omaa ajattelua. Tuoda jotakin turvallisuuden tunnetta sille, ettei itse vain kuvittele olevansa hyvässä paikassa elämässä vaan se on yhteisen diskurssin kautta rakennettu paikka, jossa toinenkin 'kuvittelee' olevansa. On myös todella vapauttavaa olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jonka voi kohdata sellaisena kuin on eikä tarvitse teeskennellä muuta. Sellaisen kanssa, jonka kanssa ei tarvitse olla täydellinen ja joka ei myöskään itse koe olevansa täydellinen tai ihmisenä valmis. 

Olen sittemmin ollut tulevasta yhteisvanhemmuudesta, roolien muutoksesta ja meidän rakkaudesta, hyvin seesteisin mielin. Onni on kumppani, joka haluaa ymmärtää itseään. Jonka kanssa voi kehittyä yhdessä. Joka haluaa rakentaa yhteistä elämää. Johon saa kuulua kummankin erilliset ja yhteiset haaveet. Johon mahtuu kaksi itsenäistä ihmistä, jotka kuitenkin viihtyvät yhdessä ja haluavat tehdä yhdessä asioita. Jotka eivät halua estää tai rajoittaa toisen elämää mitenkään. Elämään, johon mahtuu myös ihanat muksut. Kyllä - meidän elämässä on monta juttua. On paljon harrastuksia. On paljon töitä. On paljon projekteja. Yhteisiä ja omia. On paljon ihmisiä. Paljon kaikkea. Eniten on rakkautta ja se riittää.

Äidiksi ja isäksi tuleminen on tällä kertaa erilaista. Me olemme jo äiti ja iskä. Kumpikin on myös monia muita rooleja elämässään. Tiedämme jo, että pikkulapsivaihe menee ohi ja että lapset eivät estä tai lopeta elämää. Ettei meidän tarvitse lopettaa rakastamasta toisiamme, vaikka maailmaan kohta putkahtaa eräs, joka saa meiltä myös sitä rakkautta.

 

Olen usein blogissa todennut, että elämäni on parasta juuri nyt. Sitä se tosiaankin on. Noin viisi vuotta sitten kirjoitin, etten voi kuvitella miten elämäni voisi olla parempaa kuin se on nyt. No nyt osaan kuvitella sen. Elämä on juuri muuttumassa vieläkin paremmaksi. Pian sinä et enää potki kylkiluitani sisältä päin. Pian olet täällä meidän kanssa

 

/In the last weeks of my second pregnancy - it is hot in Jyväskylä. It feels as if it's been hot for weeks now. My contraptions started over a week ago, but then have faded again. It seems that son no2 is not ready to come out yet. I am bored of waiting to be honest at this point. I want the pain to begin! What a lunatic idea but the more painful I feel - the more happy I am. That's called a masocist, pointed out my spouse. 

Overall during the 9 years I've written this blog. I have often written that life cannot possibly be any better than it is right now. But it is. And it is about to get even better. I am looking forward to the birth. On my first go, i didnt know what to expect. Now I know some things and I'm so blessed and grateful to be able to go through this twice in my life. I'm not looking only to the end result but the path there. It is so precious to be able to live through this moment again. And to share it with a person you feel so aligned with in the world.

Soon you will be here with us little one!

 Kuvat/Pictures (c) Mila Auvomaa

It's a Baby Shower!

 

Viime viikolla perjantaina kuvittelin lähteväni ystävättäreni henkiseksi tueksi hänen lääkärikäynnilleen... Eipä ollut minulla minkäänlaista aavistusta siitä, että olinkin matkalla vauvakutsuille!  

Ohhoh! Hyvin olivat pitäneet salassa tämän minulta - vaikkakin tiesin, että sekä serkkuni Lahdesta, että äitini Kajaanista olivat saapuneet kaupunkiin yllättäen... Ajattelin, että syynä on lauantain mökkitalkoot!

Itkuhan siinä pääsi kun näin äidin <3. Ihanaa kun hän halusi tulla osallistumaan vaikka ei aina olla ihan samaa mieltä kaikista mun elämään liittyvistä muutoksista.

Naomi oli kolunnut koristekaupat läpi ja todennyt, että heikosti löytyy rekvisiittaa. Toista se oli pari vuotta sitten ennen koronaa kun järjestimme Juulin kemut... Nyt on tapahtumien järjestämiseen liittyvät yrittäjät olleet kovilla...

Juhlittiin Toivolan pihan kabinetissa - ihan mielettömän kaunis paikka tähän tarkoitukseen! En ollut aiemmin käyttänyt ko. tilaa juhlatilana... Kävisi pieniin häihin, ristiäisiin taikka vastaaviin tilaisuuksiin hienosti.

 

Tytöt olivat juonitelleet lähimpiä ystäviä ja sukulaisia osallistumaan.

Ihanat hetket kaikenkaikkiaan! Olin ajatellut, että eihän tätä nyt tarvitse mitenkään juhlistaa kun minähän olen jo äiti, enkä niinkään 'Mom To Be' niinkuin kymmenen vuotta sitten kun silloinkin ystävättäreni järjestivät minulle vauvakutsut A:n syntymän merkeissä...

Niinpä olin totaalisen äimistynyt.

Tuntui myös todella kummalliselta olla missään juhlissa näin pitkän ajan päätteeksi. Puolitoista vuotta ollaan kuitenkin menty ihan minimikemuilla.

Tuntui, että ensimmäinen tunti meni ihan järkytyksestä toipuessa...

Ohjelmanumerona ystävät olivat koostaneet minulle valokuva-albumin yhteisistä hetkistä.

Minä ja vauva saatiin myös kaikenlaisia ihania lahjoja <3

Toivolan vanhan pihan lounas on myös hyvä:)

Olin onneksi jotenkin mysteerisesti tajunnut käydä aamulla suihkussa ja laittaa mekon päälle... Parempi suoritus kuin 10v sitten jolloin oli jotenkin rumat vauvakutsuvaatteet... Nyt ihanana kuumana kesäpäivänä oli myös naisilla kaikilla kivat mekot päällä...

Tässä työkamuni, joka ystävällisesti myös sijaistaa yhtä mun monista projekteista syksyllä. Kiitos Tiina!

Olipas mukavaa!

Tämä muisto kattoi myös kuvia niistä, jotka ei päässeet paikanpäälle.

Tässä pieni vauvakutsuporukka.

Kutsulaiset saivat arvuutella hänen nimeä. Lupasin laittaa tekstarilla, jos joku saa oikein. Pidämme muksun nimen salassa nimiäisiin asti. Annoin vihjeeksi, että etunimi on unisex eli voisi mennä pojan lisäksi myös tytölle... Tämäkös aiheutti kaikenmaailman 'kaino-vieno' arvauksia;)

Vieraiden arvauksia:

Eemi, Milan, Adriab, Tuisku, Anthony, Liekki, Lumi, Armi, Miska, Vesa, Juhani, Juha, Eino, Mario, Axel, Julius, Viri, Kaare, Moien, Stefan + Some name from Game of Thrones...

Arvaukset olivat hyviä! Mutta ei osunut oikeaan tällä kertaa! Jätä oma arvauksesi kommenttiboksiin!

Keskustelua syntyi siitä, että tuleeko 'englanninkielinen' nimi vai suomenkielinen. A:n nimi voi olla joko venäläiseen tai makedonialaiseen viittaava, joten olen aina ajatellut, että toinen lapsi sitten sinetöi A:nkin nimiperimän... Katsotaan.

Isänsä ehdotti syksyllä vauvan nimeä ja se oli sen verran hyvä, että parempaa ei ole tullut vastaan. Nimi on ollut siis päätettynä jo pitkään ennen kuin edes tiesimme sukupuolta...

Lahjat olivat toinen toistaan suloisempia.

Tässä A:nkin jalassa olleet kastekengät.

Äiti oli myös ommellut kastemekon iso-isoäidin mekon kaavojen mukaan.

Edellinen kastemekko valitettavasti haurastui veljeni kasteen jälkeen 28v sitten... Ja se lähettetiin Turkuun pikkuserkkujen ristiäisiin.

Brita torrttu maistui! Kiitokset järjestäjille/osallistujille! Ihanaa oli teidän kans!

 

 /I was surprised by my friends last week with a baby shower! What a strange thing as none of us have been to any parties forever - I feel. Or at least for 1,5years... This was a total surprise to me. I also had a baby shower ten years ago for topfish and perhaps that was the reason my friends could fool me so well: I am not really a 'mom to be' and more like the 'mom that is'. Toivolan vanha piha is an excellent location for a small party like this! There could be a birthday party or even a small wedding, I think. It is picturesk and easy to decorate with some festive items... Thank you girls for doing such a super job! The game of the party was to guess the name of this baby. Ten years ago my mother in law guessed two names out of three... This time there has not been any correct ones yet! Leave your guess to the comment box! Clues include that his first name can be for a boy or for a girl and the second name comes from similar origins to Top fish's name.  The third name however links him to the family... What do you think?

 

Pictures by attendees of the Baby Shower