Huomenna tulee päätökseen vauvavuosi! Miten tämä aika menee näin nopeasti? Aion tänään kirjoitella vuoden takaisista muistoista eli L:n synnytyskertomuksen.
Jo juhannuksena kesäkuun puolella 2021 minulle iskivät supistukset... Mietittiin mökillä, että joudutaanko lähtemään sairaalaan, mutta ne sitten hälvenivät kuitenkin oltuaan jo 7 minuutin välein tapahtuvia. Tapahtumia edesauttoi selkeästi järvessä uiminen... Tein rankan päätöksen laittaa esikoinen iskän luokse jo juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina. Oli todella kuuma +30asteen helteen ja olin suoraansanottuna jo aika väsyksissä.
Nukuin viimeiset viikot alakerrassa sohvalla, koska yläkerrassa oli liian kuuma... A:n laittaminen kolmeksi viikoksi iskän hoiviin tuntui jotenkin vaikealta. Olimme sopineet, että hän olisi ensimmäiset pari viikkoa siellä, jotta saisimme rauhassa harjoitella uutta elämää: imetystä sun muuta... Vauvoista ei kuitenkaan voi tietää milloin he päättävät ilmaantua. L:n laskettuaika oli 11.7.2021. A oli kymmenen vuotta aiemmin syntynyt viikkoa ennen joten arvelin, että näin voisi käydä myös nyt.
Kävin edellisviikolla uudessa sairaala Novassa kontrollilla, jossa todettiin, että ensi viikolla käynnistetään, mikäli ei itsekseen tule. Vauvaa ei haluttu päästää kovasti yliajalle, koska minulla oli ollut raskausdiabetes (joka oli kuitenkin ollut ruokavaliohoitoinen eli mitään insuliinia yms ei koskaan tarvittu).
Perjantaiaamuna alkoivat supistukset uudestaan klo 8. En ollut kovin optimistinen, koska olihan niitä jo pari viikkoa sitten ollut ja ne olivat sitten loppuneet. Päätin siis lähteä jo ennalta sovitulle kävelylenkille serkkuni Kirsin kanssa klo 10. Muistelen, että meno keskeytyi välillä supistuksiin ja sitten jatkoimme n. 1,5km pikkulenkkimme loppuun. Setäni vaimo keitteli meille siinä vielä kahvia perään ja vitsailimme supistuksien lomassa.
Iltapäivällä sain jotenkin vielä torkuttua kotona jonkun 30minuutin pätkän supistuksien lomassa. Tiesin kokemuksesta, että synnytystä varten kannattaa nukkua niin paljon kuin vaan ehtii...
Illalla läksin vielä klo 19 maissa toiselle pikkukävelylle J:n ja Oili-koiran kanssa. Oltiin paria viikkoa aiemmin jo käyty vähän samantyyppinen lenkki jolloin minulla supisteli, mutta nyt tarvitsi pitää kunnon taukoja. n. klo 20 maissa palailimme ja juttelin kadulla samassa talonyhtiössä asuvien synnyttäneiden äitien kanssa erilaisista tekniikoista vauhdittaa synnytystä... Yksi suositteli youtube videoita joita en kuitenkaan enää ehtinyt katsoa... Niissä piti nelin kontin mennä sohvalta alas ja takaisin...
Illan suussa puolisoni kysyi, että vieläköhän ehtisi lähteä satamaan kaljalle ystävän kans... Sanoin että sen kun menet mutta nyt alkaa olla viimeiset hetket varmaan (ja lämmittelin kaurapussia mikrossa).
Noin klo 21-22 laitoin hänelle viestin, että olisi nyt syytä tulla kotiin... Siinä vaiheessa en ollut koko päivänä oikein syönyt kunnolla ja olisin halunnut hänen laittavan minulle ruokaa. Hän kuitenkin oli sitä mieltä, että olen jo sen verran kipeän oloinen ettei hän ehdi laittaa ruokaa ennen kuin tarvitsee lähteä sairaalaan.
Siinä vaiheessa suoraan sanottuna olin raivoissani, mutta hän teki sentään minulle voileipiä... Nälkäinen synnyttävä nainen on varmaan tosi ihana kumppani! Siirryin suihkuun, koska en ollut vielä käyttänyt sitä kivunlievitykseen ja tiesin sen toimineen edellisellä kerralla hyvin.
Puolen yön pintaan yritin päästä suihkusta pois ja pakata sairaalakassin. Aloin olla niin kipeä, että päätettiin lähteä sairaalaan ainakin tsekkaamaan tilannetta.
Ei oltu soitettu etukäteen joten klo 01 löytynyt kätilö oli vähän ihmeissään ja varmaan skeptinen, että kannattiko tulla edes. Tutkittuaan tuli kuitenkin siihen tulokseen, että olen 4cm auki ja pääsemme saliin. Tässä vaiheessa synnytys oli siis kestänyt jo 17h supistuksien alusta…
Novassa oli lähes kaikki salit täynnä joten meille tarjottiin numero 8, jossa todellakaan ei ollut kaikki varustelu vielä valmiina. Ei todellakaan ammetta (johon olisi päässyt vain jos haluaisi synnyttää veteen) eikä miehelle muuta kuin joogamatto jossa levätä keinutuolin lisäksi..
Koska en ollut ensisynnyttäjä niin kätilö kysyi heti että minkähänlaista kivunlievitystä haluaisin ja ehdotti, että epiduraali, joka minulla oli ollut esikoisen kanssa 10v sitten voisi toimia ihan loppuun saakka, jos ottaisin sen heti. Olin äimistynyt, koska 10v sitten tällaisia ‘järeämpiä’ kivunlievityksiä sai vasta kun oli kokeillut kaikenmaailman lihasrelaksantit, sähköshokit jne. Minulle kerrottiin, että sairaalan käytänteet olivat muuttuneet. 
Tässä vaiheessa muistan miten ihanaa oli kun Juha hali vielä minua sairaalasängyssä kun odottelimme anestesialääkäriä.
Otin epiduraalin ja ah siitä alkoikin sitten autuus… Lähinnä välillä oli kylmä… Nukuin useamman välin annosten lisäilyssä (noin parisen tuntia ja kivut alkoivat taas käydä koviksi).
Aamulla tuli kätilön vaihto ja minulle annettiin ns. Varakätilö koska toinen synnyttäjä tarvitsi minulle merkattua kätilöä enemmän… Eipä ihme, sillä otin asiat varmaan aika lunkisti… Aamuyöstä minulle oli laitettu tippa, jolla sain supistuksia voimistavaa lääkettä, mutta kuitenkaan en ollut edelleenkään kokonaan auki. 
Yön lattialla nukkunut mieheni lähti siinä vaiheessa kotiin ja kauppaan (asumme 5minuutin ajomatkan päässä Novasta) koska kätilö arveli, että vielä kestää. Sitten havaitsimmekin, että klo 10 olin koko 10senttiä auki…
Tekstasin Juhalle, että tuleppa takaisin nopeasti, yritän pitää jalat ristissä siihen asti… Hän tuli noin vartissa ja meni vessaan. Sinä aikana otin tripp-mehusta huikat väärään kurkkuun ja aloin yskiä. Yskä poksautti kalvoni ja lapsivedet juoksivat sängylle…
Siinä vaiheessa kätilö haki toisen avustamaan ja suositteli, että ponnistaisin tavallisessa asennossa… Onneksi hän oli juuri laittanut uuden annoksen epiduraalia koska 10minuutin aikana pikkuinen L jäi päästään kiinni parin ponnistuksen ajaksi… Muistan tästä vaiheesta lähinnä puristaneeni Juhan kättä ja keskittyneeni hengittämiseen. 
Sitten kuitenkin tasan klo 11:00, sinä olit täällä <3. Voi mikä suuren suuri rakkaus. 
Toinen synnytykseni 10v ja 2kk edellisen jälkeen oli lopulta lähes samaa kaavaa toistanut… Kummatkin minulle erinomaisen voimaannuttavia ja ihania kokemuksia. 
Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut synnyttää molemmat poikani perinteisin menoin terveenä maailmaan. 9 pisteen poikia taisivat molemmat olla <3 Pienet, ihanat rakkaat.
Niin kiitollinen teistä.
Sinusta on tullut niin hauska, niin sosiaalinen, sympaattinen ja meidän elämään sopiva ihana pikkumuksu <3. Vaikea nyt muistaa aikaa jolloin et ole ollut meidän elämässä.
/Exactly one year ago I went into labour to deliver this small bundle of love. Little 'Sherlock' as is his nickname took 27hours of very peaceful and beautiful 10/10 labour which I am remembering as definitely best experiences of my life. I have had the privilage of having two natural births of two beautiful sons - I am truly blessed of both of them and the experience to do so. This blog is the labour story of my second son. Congratulations on your 1 year old birthday tomorrow!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti