Pride is in Helsinki

Puhutaanpa Pridesta! Satun olemaan tänään Helsingissä. Ystäväni kutsui minut aamulla yrityksensä Accenturen Pride Talk -tapahtumaan. Sen tarkoituksena on tuoda LGBT+ teemoja suomalaisen työelämän keskusteluun. Minussakin heräsi ajatuksia. Olen kokenut vahvasti oman roolini Pridessa olla ystävieni tukena. Tänään kuitenkin tuon tähän postaukseen Priden henkilökohtaisemmalle tasolle.

Maailmalla liikkuessani minusta on tuntunut, että Suomessa ollaan monimuotoisuuden inkluusiossa pitkällä, mutta jäin kuitenkin miettimään - onko havaintoni ollut väärä? Toki omassa kuplassani ihminen saa olla juuri se joka on. Sukupuoleltaan ja seksuaali-identiteetiltään juuri se joka on. Saa olla vammainen. Saa olla erilainen. Mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että turvallista tilaa tai keskustelua olisi kaikkialla Suomessa.

Omassa perheessäni, ystäväpiirissäni, harrastuksissani, työelämässäni - turvallinen keskustelu toteutuu. Työpaikkani kahvihuoneessa voin puhua avoimesti. Toista on kuitenkin somessa. Vihapuhe on lisääntynyt anonyymin kommentoimisen myötä ja se varmasti on ainakin henkilökohtaisesti minulle vaikuttanut siihen, etten tuo somessa erityisesti esiin seksuaalisuuteni moninaisuutta. Se sai minut ajattelemaan, että tietojärjestelmien kehittäjinä, me voimme valita - sallimmeko anonyymin vihapuheen vai puutummeko siihen.

Aamun sessiossa aloin lisäks pohtia omia kaappejani. Miksi minä en aina suoraan kerro vaikka työelämän tilanteissa omasta monimuotoisuudestani? Ajattelen niin, että kerron mikäli tulee puheeksi, mutta minun ei tarvitse alleviivata seksuaalisuuttani. En valehtele, jos kysytään, mutta en myöskään aloita keskustelua aiheesta. Mietin, että palvelenko tällä yhteisöjäni vai en? Olisiko aika tulla ulos kaapeista ja toimia roolimallina.  

Ajat ovat muuttuneet - 15 vuotta sitten kun aloitin työelämässä, ei minulle olisi tullut mieleenkään vaikkapa ottaa samansukupuolista avecia firman juhliin, saatikka pussailla avoimesti hänen kanssaan esimiehen nähden. Nykyisessä tilanteessa huomaan, että omassa organisaatiossani näin voi tehdä. Kukaan ei korvaansakaan lotkauta. En ole kuullut puhetta jälkikäteen aiheesta, eikä kukaan ole itseasiassa edes kiinnittänyt mitään huomiota asiaan. Näin sen kuuluisikin olla.

Blogissa olen ottanut saman linjan - en ole alleviivannut sitä että kuulun seksuaalivähemmistöön.
Pride on näkyväksi tulemista. Pride on kamppailua. Lupasin aamulla Pride Talk -tapahtumassa tulla kaapista somessa ja olkoon se konkreettinen teko monimuotoisuudesta puhumisen edistämiseksi:

Hei, nimeni on Kati ja olen polyamorinen bi-seksuaali. Jos sinulla on kysymyksiä liittyen näihin teemoihin, vastaan mielelläni esimerkikisi kommenttiboksissa tai muissakin somekanavissani.

Onko sinulla kaappeja, joista et ole tullut ulos?

 

/Pride is in Helsinki this week and I happened to be visiting some gay friends of mine. This was by chance but it did take me to a morning Pride Talk session with Accenture - discussing diversity in the workplace in Finland. Overall I think Finns are doing it well - at least it looks like that in my personal bubble. But then again, am I correct... It made me thinking. I have not come 'out' in my blog? Why? Because social media is not a safe place for diversity discussion. Anonymity gives room for hate talk. It also got me thinking: What can we do as information systems developers to stop hate talk and promote diversity in our workplaces as well as our personal lives. There is still work to do for inclusion and acceptance. The excellent talkers today were discussing that the world of tomorrow should be one where none of these themes have to be promoted. I agree - That's the way it is in University of Jyväskylä. I believe the discussion is discreet but open. No one will be fired or denied promotion for having a same sex wife or husband. Personally I made a promise this morning to speak openly in the social media. So therefore this is what I've got to say: Hello, my name is Kati and I am a polyamorous bisexual. If you have any questions on what that means or how to greet and mingle with similar persons to mine, I'm happy to answer in the comment box or any other social media that you might find. Let's all celebrate this week - of being who we are - the most!

Inclusion for Higher Education - A4A Final Conference in Romania

This morning I am in Bucharest, Romania, where the conference is talking of access and inclusion in Higher education. I have been working in EU Erasmus+ funded project ”Access4All”.

Audience had come internationally and all over Romania

Today is the time for the final conference of this project, looking at the results that we have achieved.

Access4All created tools for Higher Education Institutes to self-evaluate their access and inclusion strategies and policies and to raise discussion on these issues.


The toolkit includes:

• Institution self-assessment tool
• Pyramid model to develop inclusion strategies and
• A bank of good practises

These tools are all available online for free use of any higher education institute.

For the conference today, Prof. Luise Morley from University Of Sussex talked of the rather unresearched topic of Roma in Higher Education. In her key note speech on the inclusion of the Roma, she raised some of the key issues which Are true with many underrepresented groups:

Some groups do not have visible signs for belonging to this group - they Are so called ”invisible” underrepresented groups. Often those persons also want to remain invisible, as many predjudicis Are directed toward them from the majority. But how can ”help/attention” be directed to them unless we know who they are..?

The audience raised their voice at the Q&A session pointing out that more attention should be directed toward self-esteem of people in these groups. If they feel that they Are accepted as they are, they no longer will remain invisible and therefore also the awareness of their group will increase in the society.

Saana Mehtälä presents JYU Good practises of Inclusion

Personally I reflect these issues through my personal experience: AS a mother of an autistic child, I see often that some families do not want to get their children diagnosed. Sometimes the reason is that based on a this ”stamp” in the forehead of the child makes them feel shame or they believe that the child will be bullied for being ”different”. However, the stamps also result into different aids, help and benefits for dealing with the situation. My son for example gets theraphy for his learning challenges and the family gets various support to help him at home. So for us, it has definitely been more useful to be out in the open rather than invisible.

Yes, it sometimes it takes courage to do so: People do not always know many things about underrepresentative groups like the autistic... and like Luisa mentioned in her keynote - the discussion can often be rather negative. People feel sorry for you to be different... but this is not the full picture. There Are many positive sides of diversity - these aspects Are just rarely raised into public discussion. Minorities tend to have a bad reputation. This is something we can change: do we just focus on the problems and hard ships or do we see the richness of diversity of people in our world?

/Summary in Finnish:

Tänään Access4All -projektin loppukonferenssissa Bukarestissa. A4A-projekti kehitti viimeisen kolmen vuoden aikana korkeakoulujen inkluusion kehittämiseen tarkoitetun työkalupalkin, joka löytyy verkosta täältä. Tänään Bucharestissa esittelemässä Jyväskylän Yliopiston inkluusiopolitiikkaan liittyviä kokemuksia: mitä toimia meillä on tehty ja miten nämä ovat toimineet opiskelijoille ja henkilökunnalle..?