AI comes to classroom in Konnevesi

 

Today AIWARE project visited Konnevesi high school. The aim of this project is to help students, teachers and schools to adapt the imminent future of AI coming to our classrooms all over the world.

Within the next 4 years, this project is not only creating a teachers' driving licence of AI for classrooms but also lists the competences we need to know to teach AI and with AI in our classrooms. In our first meeting, we met half a year ago in Bottrop.

AIWARE project has been visiting Jyväskylä this time so this gave us also the great opportunity to start piloting some of our AI learning scenarios in real classrooms.

Current head teacher of Konnevesi High School, Mari Jämsen was kind enough to invite us to visit the always proactive 'School of 2030'.

We had a limited consortium from Finland, Germany and Lithuania represented.

Konnevesi is situated about 1h drive from Jyväskylä and have collaborated with JYU on various technology enhanced learning projects in the past like IMAILE and LEA.

Our pilot in the classroom today was in a Geography lesson. The topic was cities and countryside. Our aim was to use machine learning for them to use image recognition to teach their own machines to identify 'country/city'. One task was to show the laptop's webcam the image from the window and see if they recognised country in this case...  The kids are extremely fast to learn and got 90-96% correct! 

We also talked a little on AI Ethics - why would AI get it wrong? What kind of bias they might get based on the training data...?

This was a nice little pilot - we will be doing much more of these in the coming months. If you want us to show up to your classroom in Finland, Germany, Greece or Lithuania - send me a message! 

Äitien itketyspäivä

Eilen lopetin työt ja aloitin äitiysloman. Tänään on vellottu tunteissa aamusta lähtien. Seiskaluokan päättäjäisiin osallistunut nuori neiti ei saanut nukuttua yöllä kun jännitti laittaa oma valitsema asu vekkihameineen päälle kouluun. Kakkosluokkalaisen erityislapsen luokasta vaihtuvat kaikki aikuiset: Opettaja lähtee Kajaaniin ja ohjaajat kukin uusiin tehtäviin ympäri Jyväskylää ja maailmaa. Yksi muuttaa Kroatiaan! Kyllä oli äidillä tippa linssissä kun sekä rakastettu ope että ohjaaja molemmat lähtevät neljän vuoden yhteistyön jälkeen. A:lla on ollut niin hyvä olla tässä luokassa ja nyt sitten on syksyllä edessä uudet tuulet.

Itken koulun päättäjäisissä muutenkin, mutta toki nyt raskaus ja lähestyvä uuden perheen jäsenen saapuminen saavat tunteet pintaan. On vaikea jotenkin ‘luopua’ aiemmasta elämästä, joka on ollut hyvää. Vaikkei tässä mikään muutukaan radikaalisti niin samalla kaikki muuttuu: Roolit perheessä: Yhdestä tulee isoveli, kahdesta jo toisin-kolminkertainen isosisko ja isoveli…

Ja etenkin mietityttää oma parisuhde, kun jaettavana ei ole ainoastaan ‘sinun ja minun’ lapset vaan myös yksi, jota ei voi lähettää toiseen kotiinsa viikoksi kerrallaan. Muistammehan olla edelleen kahden ja löytää arjesta aikaa toisillemme. Onnistummeko siinä, missä niin moni ja myöskin kolme edellistä avioliittoamme on epäonnistunut. Taakka tuntuu raskaalta vaikka luotankin meidän yhteiseen tahtotilaan olla yhdessä.

Tunteisiin on mennyt myös tähän elämän taitekohtaan osuva läheisen vakava sairaus. Elämää voi suunnitella vain rajallisesti eteenpäin, joskus tulee sitruunoita. Sitten pitäisi etsiä sitä limonaadin ohjetta.

Olen viime viikkoina miettinyt elämän erilaisten aikojen katoavaisuutta ja omaa haikailemista niitä kohtaan. On ollut ihanaa kokea niin monenlaisia juttuja, jotka ovat osaltaan jo poistuneet vuosikellosta: Kesäkuut Kiinassa - Hiihtolomat Ylläksellä tai Joulut Englannissa ja niin edelleen. Päälimmäisenä on suuri kiitollisuus. Ei pelkästään niitä asioita kohtaan, jotka ovat päättyneet vaan myös tätä nykyhetkeä kohtaan.

Koska muutoksista huolimatta on suuri rakkaus näitä ihania elämän ihmisiä ja polkuja kohtaan <3.  

Itkitkö tänään? 

/ Schools end and mothers cry. I am now on maternity leave and the kids have finished their school year. The summer will be more or less spent on different beaches and lakes, I imagine. Waiting for our new family member to arrive. I get emotional at schools’ ending ceremonies anyways, but this time there are bigger things beneath the surface. I feel that we are coming to crossroads again, facing a current. Now it’s time to grow new identities as well as to hold on to those roles dear to us. My promise to myself this year still is - to make sure everyone around me feels loved even with the new person in our lives. This promise I will keep.

What was the last thing that made you cry?

Mitä kuuluu 7-vuotiaalle autistille?

Meillä ollaan tässä loppuviikosta vähän kotihommissa kun perjantaina aamulla pienellä oli otsa niin kuuma ettei sitä kouluunkaan raaskinut laittaa. Mummi oli auttamassa aamulla, jotta molemmat vanhemmat ja toisen puoliskokin pääsimme kaikki mukaan lapsosen Hojiks -keskusteluun tautiepidemiasta huolimatta. Siitä sainkin sitten ajatuksen kertoilla vähän 7vee autistin elämästä. Tiedän, että lukijoissa on paljon A:n faneja ja varmasti autismiarki kiinnostaa edelleen. 

Poikani "A" "Topfish" täyttää toukokuussa jo kahdeksan ja käy 11-vuotisen oppivelvollisuuden toista eli 'ESI2' -luokkaa Kypärämäen koulussa. Hän on ollut siellä siis 1,5vuoden ajan 7 oppilaan ja 7 aikuisen (ope+6 avustajaa) ryhmässä. Autismiopetus on Jyväskylässä ihan Suomen priimaa. Täällä on tätä tärkeää työtä tehty jo parin kymmenen vuoden ajan. Mahtavaa on nähdä, miten lapsiin panostetaan. 

Mitä A:lle sitten kuuluu?

Koulussa hänellä menee mukavasti. Hän on kehittynyt mm. kynän käytössä ja osaa hyvänä päivänä kirjoittaa vaikean pitkän etunimensä mallista. Lukea hän ei osaa, eikä hän tiedä mitä numerot tarkoittavat. Hän osaa luetella numerot kymmeneen, mutta ei tunnista numeroita vielä. Lukualuetta 1-3 on harjoiteltu nyt 1,5 vuoden ajan. Hänen opinnoissaan äidinkieli ja matematiikka ovat keskeisiä, mutta hän opiskelee paljon myös taitoja, joita tarvitsee yhteiskunnassa isona selviämiseen kuten kävelyä jalkakäytävällä, tiskaamista tai uimista. Koulussa tehdään paljon retkiä, joten lapset tutustuvat uusiin tilanteisiin ja paikkoihin. A ei uusista tilanteista tai ihmisistä hermostu - hän on mennyt maailmalla niin paljon, että ottaa uudet tilanteet seikkailuna ja lunkisti. Kouluaineita ovat myös musiikki, kotitalous, käsityö ja kuvaamataito. Joulun aikaan vanhemmat pääsimme mukaan seuraamaan koulun joulujuhlaa, jossa suoraan sanoen oli kyllä äidin tippa linssissä, sillä lapsi osallistui siellä yhteisiin laululeikkeihin ja soittamiseen (ohjatusti). Karkeamotoristisista taidoista hän on viimeisen vuoden aikana oppinut uimaan ja luistelemaan kovaa. Enää ei tarvitse pelätä, että poika hukkuu uimahyppyjen aikana ja luistinradallakin pyllähdellään yhä vähemmän. Hänen haasteensa ovat kommunikoinnissa. Hän ei edelleenkään juttele.

Kommunikointi on haaste

Toki hän sanoo joitakin yksittäisiä sanoja. Blogin lukijat muistavat, että näin on ollut kyllä ihan diagnoosista eli kaksivuotiaasta lähtien. Mitään varsinaista kehitysharppausta ei ole sen jälkeen nähty vaan sanat tulevat ja hukkuvat sittemmin. Jonakin päivänä hän 'muistaa' paremmin, joskus sanat ovat vaan hukkuneet hänen päähänsä. Kommunikointiin meillä käytetään siis:

a) sanoja (Minä, haluan, Mitä, Juusto, Leipä, Noodles, Äiti, Isi, Uimaan jne)

b) viittomia

c) kuvia

d) Talking board -laitetta, josta hän voi etsiä haluamaansa tekemistä

e) Kädestä pitäen opastamista

Edelleen haaste on hänen oman kommunikointimotivaationsa löytyminen. Jos hänellä on jotain asiaa, hän mieluusti aloittaisi aina kohdasta 'e' eli hakemalla aikuisen sormesta kiinni ja viemällä se paikkaan, johon hän haluaa toiminnan kohdistuvan (esim. valokatkaisija, jääkaappi jne.) Sitten häntä opastetaan viittomalla ja sanalla kertomaan, mitä haluaa. Hojiks palaverissa mukana olleella puheterapeutilla ei ollut mitään uusia konsteja saada A:ta puhumaan - samoja terapiajuttuja tehdään kuin aiemminkin: Motivaation tullessa pyydetään puhumaan. 

Laululeikit ovat hänelle motivoivia tapoja opetella viittomia ja myöskin pidempiä lauseita. Hän on tänä keväänä alkanut laulaa mukana 'You are a lovely little Finn' -laulua, jota hänelle on laulettu ihan pienestä pojasta lähtien. Laululeikkejä on opeteltu etenkin isin kotona, jossa asuu siis nykyisin musiikkiterapeutti. Musiikkiterapiassahan hän on käynyt kohta 2,5 vuotta jo ja se on selvästi ollut hänelle mielekäs tapa opetella uutta.

Avioeron kautta turvaverkko on kasvanut

Lukijat varmasti tietävätkin, että viime keväänä muutimme seinän taakse naapuriin eli A:n elämässä mullistuksia on ollut vanhempien avioeron myötä. Meillä on siis vakiintuneet vuoroviikot ja vaihtopäivä on maanantai. Asumisjärjestely on muksulle todella toimiva, koska koulubussi lähtee samasta pihasta kaikilla viikoilla ja koti on samassa turvallisessa paikassa, missä ennenkin. Hänestä huolehtivien aikuisten määrä on kuitenkin tuplaantunut ja sisaruksiakin pyörii äitiviikonloppuna kaksin kappalein elämässä. 

Ajattelen, että A:n elämä on rikasta, koska hänen ympärillään on niin paljon häneen panostavia ihmisiä. Mummi on ollut enemmän Jyväskylässä ja siksi hänen elämässään yhä enemmän läsnä. Samoin Ritva-isotäti on edelleen hänen kanssaan paljon ja tämän lisäksi on muitakin sukulaisia vielä päälle. A:n hyvinvoinnista välitetään ja huolehditaan kovasti. Joskus tuntuu hieman hullultakin se, että yhden pienen pojan ympärillä on vaikka yhdeksän hengen työryhmä tekemässä kuntoutussuunnitelmaa, mutta ainakin on kaikki tehty, mitä voidaan. Se on myös hyvä, että voidaan jakaa vastuita, eikä autistin vanhempana jää yksin huolehtimaan lapsen kehityksestä. Se, että meillä on asiat näin hyvin ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikilla olisi vastaavaa turvaverkostoa.

 Apua autistin ylikuormitukseen aistihuoneesta ja painopeitosta

 A on autismistaan huolimatta hyvin mukautuva lapsi ja Hojiks-keskustelussa esiin tulikin etenkin se, miten hänen kanssaan varsinaisia hankaluuksia ei ole ja emme ole koskaan nähneet hänen vetävän varsinaista raivaria. Sen sijaan A käy välillä ns. 'ylikierroksilla', johon olemme harjoitelleet erilaisia purkamisen keinoja. Yksi keino on rentoutumisen harjoitteleminen, jota olemme äitin kotona tehneet (ja koulussa). Siinä mennään ns. 'aistihuoneeseen', jossa on vähänlaisesti ärsykkeitä ja lapsi laitetaan mukavaan asentoon/painopeittoon. Meillä kotona tämän asian ajaa treenihuone, jossa on kaksi patjaa. Ylikierrostilassa A menee patjojen väliin, jolloin hänen kehoonsa kohdistuu turvallinen tunne. Aikuinen voi tulla silittelemään mukaan. Tässä tilassa meillä myös leikitään paini ja kutitusleikkejä, mutta ne ovat sellaisessa tilanteessa, jossa ei olla ylikuormituksessa. 

Lukijat muistavat varmasti myös sen, että A on ollut erityisen huono nukkuja koko elämänsä ajan. Sittemmin olen havainnut, että arjessa hän nukkuu kohtuullisen hyvin, kunhan häntä ei laita nukkumaan liian aikaisin. Uniongelmia tulee erityisesti lomien jälkeen eli joulu/kesäloman kanssa ja tietysti myös jos on oltu eri ajassa eli mummeja moikkaamassa englannissa. Yökastelua hänellä ei ole ollut viime kesän jälkeen lainkaan, mikä on hieno asia. Vessassahan hän osaa myös itse käydä ja on osannut jo parisen vuotta:) Talvella keksin laittaa hänelle painavamman extrapeiton, mikä auttoi siihen, ettei hän potkinut peittoja yön aikana pois, niinkuin hänellä on ollut tapana. Kylmäänkin tietysti herää! 

Autistin kehitys on hidasta

Vaikka välillä tuntuu, että arki on samanlaista ja kehitystä tapahtuu niin hitaasti - silti aina välillä on hyvä kuvata sitä, millaista on, jotta voisi huomata tilanteen parantuneen vaikka vuosi sitten pisteestä. Tällä hetkellä A on alkanut 'määräilemään' ihmisiä ympärillään eli ilmeisimmin hän matkii sitä, miten häntä opastetaan. Esimerkiksi minun tulee jatkaa nukkumista viikonloppuaamuna hänen mielestään, jos ei ole vielä aika herätä. Se ilmenee siten että vessakäynnin jälkeen klo 07 hän työntää minut takaisin aikuisten makkariin ja sulkee oven perässäni mennen sitten omaan sänkyynsä vielä torkkumaan. 

Toinen mielenkiintoinen kehitysvaihe juuri nyt on se, että hän kaipaa vahvistusta sille, saako jotain tehdä. Jos hän vaikka haluaisi juoda vettä lasista, hän haluaisi aikuisen antavan hänelle sen lasin. Hän osaa monta prosessia täysin mainiosti arjessaan, mutta ns. 'passuuttaa', koska voi. Niinpä joka päivä vaadimme häntä esim. syömään itse veitsellä ja haarukalla; riisumaan ja pukemaan itse; laittamaan vaatteet itse naulakkoon jne. Näissä hän tarvitsee ohjausta, sillä voi olla, että mikäli häntä ei ohjaa, hänen huomionsa kiinnittyy johonkin muualle ja hän unohtaa, mitä oli tekemässä. Näin ollen vaikka ulkovaatteiden riisuminen voi kestää 1,5 tuntia, mikäli sitä ei valvota. Tämä vaihe alkoi ennen joulua jo - odotan mielenkiinnolla, kuinka kauan se kestää. 

Välillä tapahtuu ihmeellisiä asioita... Mummi oli hankkinut hänelle 64-osaisen pikkuisista legoista tehtävän lentokoneen ja hänhän oli niin motivoitunut tästä 'KONEesta' että kokosi sitä tunnin keskittyneesti ohjeesta ihan itse ja niinpä se tuli valmiiksi. Aikuisellekin se oli vaikea! Tämä oli hyvä muistutus siitä, että autistit ovat äärimmäisen älykkäitä, vaikkeivat kykenekään aina kommunikoimaan sitä ulospäin. 

Kaikenkaikkiaan pikkumurulle kuuluu hyvää. Kuumekin on laskenut, ensi viikolla sitten kouluun:) Hän meni juuri vessaan ja ilmoitti: "Khaga" mikä on aikamoinen näyte siitä, että edistystä tosiaankin tapahtuu, vaikkakin hitaaseen tahtiin:)

/What is up to with Topfish age 7?

In a short summary - he is doing well. He makes progress at school - the latest is that he can assemble a 64-piece lego plane from instructions and he tries to sing along 'You are a lovely little Finn'. He has learned how to swim and skate. Skiing is also under practise. He is very well behaved and he is learning both communication and maths. His communication is partly on words (single, not many), partly on sign language, partly on talking board, partly on cards. He also has a tendency to try to boss people now a days. Perhaps mimicing what has been done to him...? And he is 'asking for permission' so needing reinforcement for many things that he does like putting his clothes away and eating with knife and fork. These are developmental stages of course. He is sometimes 'wired up' and for that we are practising 'unwinding' by relaxation. At home we have a training room where there is two mattreses that he can lie between. This makes pressure on his body and makes him unwind. Massage and stroking his body is also helpful for that. Seiho in Kempo teaches how to do that of course. Overall he is rather happy in his new two homes, one yard -life where he lives bi-weekly at dad's and bi-weekly at our place. He is a very nice person anyways. We have never seen him have a complete melt down and he has also started to sleep through the night. Overall, life is very good with him. He is such a small little charmer;)

Autisti goes Back to School

 Näinhän se on, että tänään eletään tämän vuoden ensimmäistä virallista kesälomapäivää monessa kodissa sillä koulut alkavat taas. Postilaatikko täyttyy kirjeistä "kun lapsesi menee kouluun" -viesteistä, mitkä meillä ovat vuoden myöhässä. Hassulta tuntuu myös, että ekavauvakerholaiskaverit aloittavat koulun vasta tänä syksynä, kun meidän poika on siellä ollut jo vuoden ja kaikki on tuttua.

Mitä kuuluu seiskavee autistille? Perheemme on viimeisen vuoden aikana käynyt läpi ison myllerryksen, joten lapsen koulutiestä juttelu on blogissa jäänyt sivummalle. Tiedän kuitenkin, että lukijoita kiinnostaa, miten A:lla menee, joten kirjoittelen tähän nyt vähän ekan kouluvuoden kuulumisia.

Noin yhdellä sanalla sanoisin, että A:lla menee todella hyvin. Hän on siis mennyt vuosi sitten jo kouluun 11-vuotisesta opetusvelvollisuudesta johtuen ja kouluhan hänellä on Jyväskylässä sijaitseva Kypärämäen koulu. Jyväskylässä on autismiopetus alaluokilla järjestetty kootusti eli selkeällä diagnoosilla pääsee autismiluokalle, jossa on n. 6-7oppilasta ja saman verran aikuisia.

A on ollut siis ns. ”ESI1”-luokalla vuoden ja siirtyy nyt ”ESI2”selle. Sitä ennen vuosi eskaria on takana päiväkodista eli kolmevuotinen ns. Esikouluvaihe on käynnissä. A:n ryhmässä on yksi saman asteinen ja loput ovat n. 1-3v nuorempia tai vanhempia. Viime vuonna hän oli siis yhdessä T:n kanssa nuorin luokallaan. Luokassa on yksi opettaja ja kuusi avustajaa, joista yksi on ns. Nimetty avustaja, mutta käytännössä aikuiset vaihtelevat.

Jokaisella on oma räätälöity opetussuunnitelma, jossa on mm. Äidinkieltä, matematiikkaa, kuvista, käsitöitä, musiikkia, kotitaloutta(perjantaisin!) ja liikuntaa. Esim. Matikassa hän on lukualueella 1-3 eli ei vielä ymmärrä mitä nää on, harjoitellaan laittamaan numero ja kolme autoa esimerkiksi yhteen. Tätä on harjoiteltu vuosi mut se ei vielä ole naksahtanut. Eipä ihme koska lukeminen ei myöskään vielä onnistu... sen sijaan hän on opetellut mallista kirjoittamaan omaa nimeään. Siitä menee välillä ”Alex” jo ihan ilman apua! Huikea kehitys. Hänen koko nimensä on niin pitkä että se onkin sitten hyvä treeni jo, kun alkaa onnistumaan.

Kotiläksyjä on tehty vuoden mittaan molemmissa kodeissa. A:han on nyt kesäkuun alusta asunut isän ja äidin kotona noin puoleksi, vaikkei vanhempien yms muut matkailuaikataulut aina tarkoita et just kokonaisia viikkoja kerrallaan. Meillä ei lasketa - kumpikin perhe haluaisi viettää paljon aikaa lapsen kanssa, joten lähinnä tilanne on niin, että kumpi SAA hoitaa häntä...

A näyttää viihtyvän molemmissa oikein hyvin, hän on käytännössä aina iloinen minun kanssa ollessaan, enkä juuri koskaan nää häntä huonolla tuulella. Isi raportoi samanlaista. Uudet sisarukset ovat käyneet läheisiksi myös, etenkin S, joka on A:ta kolmisen vuotta vanhempi tyttö. Heillä on samantapainen persoonallisuus ja molemmat pitävät esimerkiksi uimisesta, sukeltamisesta ja monista fyysisistä leikeistä, jotka jo onnistuvat. S ottaa kiitettävästi A:ta leikkiin ja he kiipeilevät, juoksentelevat yms. A matkii isompaa S:ää kaiken maailman asioissa, mutta on myös kiinnostunut V:stä, joka on häntä 1,5 vuotta vanhempi poika. Juhan lapset ovat välillä samaan, välillä eri aikaan meillä, mikä tarkoittaa sitä, ettei uusien kaverien tai ”sisarusten” kanssa tarvitse koko aikaa jakaa aikuisten huomiota tai omaa tilaa, mikä on osoittautunut hyväksi systeemiksi kesän mittaan. Välillä on taloudessa viisi ihmistä, välillä kaksi - tai jopa yksi! Riippuu päivästä. A:han on ihmisiin hyvin mukautuvainen ja uusia perheenjäseniä moikkaillaan, silitellään ja pussataankin, jos antavat.


Kesän aikana on opiskeltu uimista urakalla. Sanoinkin, että hän käytti kesälomastaan 2,5viikkoa olemalla järvessä. Joka ikinen päivä. Moneen otteeseen. Mielellään koko ajan. Tämä on sinänsä ollut meille mahtava kesä, koska uida on voinut lämpimässä koko heinä- ja elokuun. Eli käytännössä koko A:n loman ajan. Hän on jo aika hyvä uimari, mutten täysin luota hänen uimataitoonsa, joten sitä pitää vielä testata allasolosuhteissa... harjoiteltu on myös pyörällä ajoa, mikä vaatii vielä enemmän treeniä. Kiinnostusta siihenkin on, ainakin jos sillä menopelillä mennään uimarannalle:)

Haasteita toki autistin arjessa on edelleen, mutta ne ovat pääosin samat kuin ennenkin: Puhe ei ole vieläkään alkanut vaan hän pääasiallisesti kommunikoi elein ja talking board-laitteen tai PECS kuvien avulla. Talking Board on saatu apuvälinekeskukselta marraskuussa viime vuonna ja nyt hän kykenee jo löytämään haluamiaan sanoja ainakin ruoka-kategoriasta... Kategorioita on siis harjoitelty vuoden mittaan ahkerasti. Puheessa hän sanoo selkeästi:
"Minä - Haluan - X"
X = vettä/juusto/leipä/uimaan/cars/kone/nooze

Näitä on tällä viikolla käytetty ahkeraan.

Toinen haaste on edelleen vanha tuttu eli nukkuminen, mikä on edelleenkin niin, että herätään välillä klo 03 eikä sitten nukahdeta enää uudelleen. Nukkumaan hän menee klo 21-22 välillä... Eli aika väsynyt on jos vain esim. 5,5h unet on alla... Ja todella väsynyt on varsinkin vanhemmat. Lomallahan nämä asiat eivät haittaa, mutta näin uusioperheessä, jossa on kaksi välillä eri vuoroissa töissäkäyvää ihmistä ja kaksi muutakin lasta öisin paikalla niin haastetta on. A nukkuu tällä hetkellä n. 4 yötä kuukaudesta samassa huoneessa S:n ja V:n kanssa ja toistaiseksi tämä on mennyt hyvin, jopa helteillä. Nukahtaminen toki on kaikilla kolmella hankalampaa kun on kaksi muutakin siinä samassa tilassa, mutta muuten on nukuttu aika mukavasti. Onneksi uusi kotimme on sen verran väljä, että alakertaan pääsee omaan tilaan nukkumaan, jos ei nukkuminen toisten kanssa suju. Toistaiseksi siis näin.


Valo- ja ääniyliherkkyyttä olen ollut havaitsevinani välillä enemmän kuin aiemmin. Vessan vetäminenkin sattuu hänen korviin, samoin vesihanat... Mutta hän tottuu niihin kuitenkin. Lähinnä pitelee silmiään ja korviaan tarvittaessa.

Esi2-luokkalainen eka päivä, waiting for the BUS!

Muutenkin A on aivan todella kiltti ja ihana lapsi: Joka päivä äidille annetaan paljon pusuja ja haleja ja aina nauretaan ja ollaan hyvällä tuulella. Ajattelen, että hän kasvaa omassa tahdissaan ja kehittyy. Kiinnostavaa on tulevalle kouluvuodelle nähdä, että oppiiko hän:
- Kirjoittamaan?
- Numeroita lisää?
- Lauseita?
- Uimaan kokonaan ilman kellukkeita?


Katsotaan keväällä sitten! Mukavaa alkavaa kouluvuotta kaikille koululaisille!


/Small half-Finn has started his second year at school today! It seems all familiar as he has already been one year in Kypärämäen koulu, autism class. He takes the school bus (taxi) every day with his friends and he has 6 other kids in his class. Every kid has an adoult in the classroom to support them, one is a teacher, 6 'assistants'. They have a few changes, but most of the classroom is the same as last year. Everyone has got their own curriculum tailored to them and they learn Math, Finnish language, Home economics, Music, P.E., art etc. Tops is for example learning the numbers from 1 to 3, which he has been studying for a year. He doesn't quite know what they mean yet. However, he has learned to write his own name from an example, which I think is a remarkable achievement. 


He was on holiday for one month, two weeks in England and two weeks with me, mainly in the shed or other lakes as it's been a remarkably warm summer in Finland, he has just spent it swimming. I mean he has really been in the lake most of his waking hours. Every day. His swimming skills have improved immensely and on top of that also he has started to learn how to cycle. 


Overall, he is such a happy young boy. He has started to live in two homes now. He also has his own bed in both of these homes in a separate room from parents. This goes fairly well - he would still prefer to snuggle in the big bed, but has gotten accustomed in sleeping on his own. Going to England this summer caused the expected jetlag and has had quite a difficult week of waking up quite early like 3am or 5am... This of course is pretty normal for him and the best is to get back to routines, which will hopefully sort out the nights. 


Tops has got two 'new siblings' now which means that about 4 nights per month, he spends together with them. The three of them are the ages of 10, 9 and 7, so they get on quite well. 

Tops is particularly interested in Juha's eldest - perhaps because she is a girl and he likes to mimic whatever she does. They have quite similar character the two of them - both really sunny and adventurous. 
 
This means they end up in all kinds of trouble also of course... Like climbing high places where they can't get out... But all in all, they get along very well. 

What do you mean we shouldn't do this...?

You jump first! No you jump!

Tops at the age of seven seems like quite a happy child - no real new problems have risen (knock wood) since last year and now we are eager to see whether he will learn how to write more than his name this year, will he learn what numbers are, will he be completely capable of swimming etc. Exciting year ahead!
 

Sadonkorjuukuulumisia ja koulun alkua

 Olen yrittänyt etsiä elämästäni hetkeä, jolloin voisin kirjoittaa blogiani. Olen viime aikoina selaillut sitä - olen pitänyt tätä blogia vuodesta 2012 asti, eli todella pitkään. Viisi vuotta jo ja ylikin. Se on hyvä päiväkirja menneisyyteen - en halua hukata hetkiä. Mutta miten löytää kiireisistä arkipäivistä aukkoja, joissa olisi aikaa päivittää... Kysynpä sitä? Noh, nyt meillä alkoi syksyn alusta uusi arki kun pikkuinen meni kouluun ja se itsessään on pistänyt meidän arkirutiineja uusiksi.
Poika lähtee kouluun klo 7:25 ja autisti kun on niin oveltahan se haetaan bussilla. Eli äiti jää siinä puoli kasin jälkeen miettimään et lähtiskö töihin vai meniskö takas nukkumaan... Tässä olisi siis ainaskin hyvä tunnin mittainen aika päivitellä blogia aamuisin, ennen kuin tarviis missään olla. Tosin tänä syksynä meidän kuulumiset on sellaiset, että mieheni lähti jälleen Kiinaan ja meinaa olla siellä parisen kuukautta suunnilleen, yhdellä breikillä, eli täällä syksyllä elellään taas kahden ihmisen arkea.

Olen joskus kutsunut tätä "YH-arjeksi" ja pahoittelen tätä termiä. Minä en ole yksinhuoltaja vaan huollamme meidän pikkumurua yhdessä molemmat tasapuolisesti. Mieheni osallistuu erittäin paljon pojan huoltoon etenkin kun minä olen työmatkoilla. Sen lisäksi meillä on fantastinen turvaverkko, johon kuuluu isotätejä ja -setiä; eno; mummeja ja ukki; ystäviä ja niin edelleen. Tämän pikkuihmisen elämässä on kyllä monta monta aikuista, jotka välittävät. Olen pahoillani siitä, että jos joku on saanut kirjoituksistani sellaisen kuvan, että pyöritän arkeani yksin - näin ei tosiaankaan tilanne ole. Maailmassa on äitejä ja isiä, jotka ovat oikeita yksinhuoltajia - minä ainoastaan väliaikaisesti olen lapseni kanssa keskenäni esimerkiksi siis nyt syys-lokakuussa kun J on Kiinassa. Kyllähän sekin tosin tarkoittaa sitä, että aamuisin on pestävä pyykkiä ja siivottava keittiötä yms kodinhuoltoa, mutta ei yhtään mitään verrattuna kokoaikaisen 365-päivää vuodesta yksinhuoltajan arkeen. Nostan teille hattua arjen sankarit!

 Minun arkeeni kuuluu sitä, että pyydän apua, silloin kun en itse repeä ja pysty. Viime viikolla tein seitsemän päivän työviikon, koska tämä rakas kiinalainen delegaatio Xi'anista saapui meidän vieraaksemme Jyväskylään neljäksi päiväksi. Koska J lähti perjantaina Kiinaan, apuun oli hälytetty setäni vaimoineen, jotka ovat myös vierailleet Xi'anissa ja siispä tuntevat myös nämä prohvessorit. Tähän syksyyn on siis kuulunut paljon kiinalaisten viihdyttämistä. Välillä rennommissa merkeissä, kuten sunnuntaina mökillämme...

Mökillä mukana olivat myös minun Shanghain kiinalaiset vaihtarini, joita tänäkin syksynä on mentoroitavanani 3 leidiä. 

 Asiat, jotka meistä tuntuvat arkisilta ja itsestäänselviltä, ovat kiinalaisille elämyksiä. Niinkuin nyt vaikka matojen kaivaminen hangolla mullasta ja pujottaminen vapaan.

 Mato-onginta...

 Tai vaikkapa istuskelu nuotiolla... Kyllä on perspektiiviä omaan arkeen, kun katselee sitä toisesta kulttuurista käsin... Me ollaan niin onnekkaita täällä, että saadaan elää keskellä sinisiä taivaita, puhtaita metsiä ja niin edelleen. Mitä luksusta on se, että kahtena aamuna laitoin puuron päälle tuoreet omat poimimani vadelmat tai että iltaruoka oli kanttarellipiirakkaa omalta maalta. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan koe tätä tai edes pysty kuvittelemaan, millaista elämä täällä meidän metsien ja järvien keskellä on. Onnellistahan se on. Ja ihmisen on hyvä olla.
 
Monelta olen saanut kyselyjä siitä, miten pienen autistin koulun aloitus on onnistunut. Tänään koulun vanhempainillassa jaoin toisille vanhemmille tuskaani - Mistäs minä tiedän, miltä hänestä tuntuu, kun ei poika osaa puhellen sitä kertoa... Tosiasiassa tiedän, että koulu on alkanut erinomaisen hyvin. Hän lähtee aamuisin kouluun hymyssä suin ja sieltä myös energisenä palaa. Koulupäivä autisteilla on 8:15-12:15 sisältäen välitunteja ja ruokailun. Iltapäivällä on sitten "Vertti" eli autistien oma iltapäiväkerho, jossa poitsukka pääsee ulkoilemaan, rentoutumaan, leikkimään ja niin edelleen. Hänessä on huomattavissa kiinnostusta kuvien käyttöön enemmän ja pontevammin asioiden sanoittamista! Minä - Haluan - Vettä! Kirjoitin A:sta myös Oppimiskeskus Hippon sivuille jutun - sen voi käydä lukemassa täältä. Fiilikset äidillä vanhempainillasta olivat aivan mahtavat. Kyllä on meidän poika päässyt niin hyvään paikkaan... Ihanat opet ja kivaa toimintaa päivittäin. Ei yhtään tunnu pahalta ajatella, että 11-vuotinen oppivelvollisuus tästä lähtee. Iltaisin A on ollut hyvällä tuulella ja nukkumaan on laitettu aikaisemmin kuin aiemmin. 20:30 on meidän melatoniiniaika ja ysiltä jätetään sänkyyn simahtamaan. Hän on niin reipas ja ihana. Päivittäin saan hirmuisesti pusuja - tänään isinkin pusut, kun ei vieläkään ole oppinut skypellä pusuja antamaan:)

Eli summasummarum, tänä syksynä meillä on varsin tiivis paletti töitä, koulua ja matkoja - niinkuin nyt syksyisin yleensäkin. Paljon positiivisia uutisia on myös pompsahdellut esiin: J sai uuden tv keikan, jesh. Ja neuvottelut seuraavastakin ovat käynnissä. Minä sain Horizon2020-hankkeen läpi, eli se alkaa ensi vuonna maaliskuussa... Vaikka on tietysti väsyttävääkin, kun päivät ovat täynnä ja arjen täytyy pyöriä, tunnen juuri nyt olevani täynnä energiaa. Syksy on ihanaa aikaa elämässä. On kaunista, kirpeää ja maailma avoinna kaikkeen mukavaan tekemiseen. Mites teidän syksyt on lähteneet käyntiin?

/So... I have tried to find some time for blogging in my life for some time. When days go by so quickly, it is important to write down some feelings of what goes on in the world. Our Autumn in Finland is very precious and beautiful. Topfish has started school and he seems to really enjoy it. He goes there happy and is enthusiastic to do things. You can see some small changes in his behavior - eagerness to express himself with words, using the pictures actively and so on. He is such a brave good little boy. My husband has gone to China again - he got another tv hosting gig for the Autumn which means he'll be there pretty tightly until beginning of November, minus the time that I am in China in the beginning of October. 


We have had many good news work wise. My Horizon2020 proposal from this spring passed and I've applied three more... Of course work keeps me quite busy: As you see, my friends and professors from China were visiting last week and my three teacherstudents from Shanghai arrived also. The three girls are here until Christmas. My family helped me with Chinesetainment over the weekend - I don't know what I would do without my family, you guys are so amazing. Looking after Tops; taking my Chinese guests for the summer cottage etc... I would not have survived without help. 

I have sometimes called my one parent times with Tops in the blog as "single parenting" - I would like to take this opportunity to correct this ill use of words. I am no single parent. Tops's father is very dedicated to Topfish and takes care of him huge amounts, specifically when I am on trips. We are co-parenting and that's important. It has not been my intention to cause any kind of thoughts that my husband would not participate into Tops's care, marely that there are times when he is just with one of his parents. Sometimes me, sometimes my husband. The true single parents are those who deserve to use that word of themselves. I apologise if someone has gotten the wrong impression. It was never my intention. I do not run my every day life alone. It's true that in the next few months, I'll be the main care taker of Tops. But J was with him when I was 2,5weeks in US & Iceland and will be with him when I'm in China next. We both have got jobs which need traveling. Plus we enjoy traveling. Both of us take care of Topfish and we also have other people to help out - family, friends, you name it. The circle around this kid's care is big and I thank you all for caring so much about us that you give your time to make sure our lives run smoothly.  


I would like to end this writing into a thought that I've been having in the last one week... When looking at one's own home country through the eyes of a stranger - one can see such beauty. Normal every day life issues start to feel more precious: Picking your own rasberries for the porridge - Blue skies while fishing with a worm you digged from the ground yourself - chopping your own firewood - jumping into the lake after a sauna - walking in a forest. Our world is such a great and amazing place to live. I am grateful to be just here, just now.

Autisti menee kouluun

 Meillä on tänä aamuna jännät paikat. Pikku muksu lähtee kouluun. Hän on kuusi vuotta, mutta hänellä on 11-vuotinen oppivelvollisuus, koska kuten tiedätte, hänellä on erityisen tuen tarve. A on lapsuusiän autisti. Kyllä on tullut nopeasti vastaan tämä kouluun meno, vaikka hän meneekin ns. "ESI1"-luokalle eli hänellä tulee olemaan kolme vuotta eskaria jo siis... A on käynyt viimeisen vuoden esikoulua Puistokadun päiväkotikoululla jo siis, mutta katsoimme parhaaksi, että hän aloittaa ESI1-asteelta (eikä ESI2-asteelta), koska näin hän saa olla koulussa maksimaalisen pitkän ajan. Se voisi sitten 11 vuoden päästä loppua vuodet kesken, nimittäin.

Kuvat hetkestä, kun hain A:n viimeistä kertaa tarhasta maanantaina...

 Tämä viikko on meille ollut muutoksen aikaa siis. Sanoimme viimeisetkin jäähyväiset ihanalle tarhalle, jossa A on saanut olla kolme vuotta jo. Viimeisen vuoden hänen tukenaan on ollut mahtava eritysavustaja M, josta oli niin haikea luopua... Hän oli topakka ja suurella sydämellä työtään tekevä kainuulainen, jonka kanssa A tuli kovin hyvin toimeen. Iso ikävä tulee.

 A oli itsekin suruissaan, vaikka meidän on vaikea tietää, miten hän ymmärtää sen, että maanantai oli viimeinen tarhapäivä. Tästä allaolevasta kuvasta näyttäisi siltä, että ymmärrys on 100% luokkaa...

Koulun aloituksessa oman haasteensa aiheuttaa se, että A alkaa kulkea Kypärämäen autismiluokalle koulutaksilla. Autistit ovat siihen oikeutettuja. Vanhempia tämä asia hirvittää. Ei pelkästään siksi, että täytyy alkaa aamuisin heräämään luonnottoman aikaisin, mutta myös siksi, että meidän muksu on karkailevaa laatua... Mutta minä luotan siihen, että ammattilaiset osaavat käsitellä pikkuautisteja, joita ilmeisimmin taksissa tulee olemaan useampikin kerralla. Odotan mielenkiinnolla, mitä kouluunmeno tuo tullessaan. Tutustumassa on käyty jo keväällä ja siirtopalaverit pidetty. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Toki tilanne on, että minä olen tullut juuri parin viikon keikalta Amerikasta ja meillä on ollut yhden vanhemman miehitys ja läpsystä vaihto suurimmaksi osaksi tällä viikolla, koska iskä käväisi hakemassa meille Kiinan viisumeita Helsingissä ja lähtee tänään myös Worldconiin Helsinkiin, jonne me olemme menossa perässä perjantaina. Eli muutosta ja turvattomuutta varmasti on. Poika reagoi kahdella tavalla: 1) huutelu ja 2) yöheräilyt. Nämä ovat merkkejä hänen stressistään. Siitä, että hän tietää, että jotain on tekeillä. Jotain on ilmassa, mutta ei oikein osaa hahmottaa, että mitä. Katsotaan, mitä tuleman pitää siis... Toisaalta kouluunmeno on varmaan vanhemmalle rankempikin kokemus kuin lapselle. Lapsi varmaan on innoissaan, näin voisin kuvitella... Johonkin uuteen jännittävään 11 vuotiseen seikkailuun lähtö... Meille on tosiaan käynyt niin onnekkaasti, että hän pääsee ihanalle luokalle, erinomaisen pätevän opettajan hoiviin, paikkaan, jossa jokaisella lapsella on oma aikuinen: 1:1... Tämä on Jyväskylän kaupungin kalleinta opetusta - mutta tutustumiskäynnillä tuli niin erinomaisen huojentunut ja helpottunut olo: Tämä on A:lle oikea paikka ja hänellä tulee oleman Kypärämäessä hyvä olla.

/So the day has come: Tops is going to school today. What's happened to my little baby? He is 6 years old now. In Finland, kids go to school at 7, but he has special needs, so he will go at 6. His school will last for 11 years and he will do so called 'pre-school' years for two years more in Kypärämäki (helmet hill), which is the name of the school where all Autistic go in Jyväskylä. We have visited the place in the spring and we have too. It is a lovely place for him. There's 1:1 ratio of kids and adults, so he will have his own 'person'. There's 3 classes of Autistic. There's 7 kids in his class, varying on about 5 years of age. In his group, there's another child his age. He will go to school with a taxi and return the same way. This is a bit alarming for parents - how will the taxi driver manage, we wonder, with more than one kid... But They have 25 years of experience in this school, I have faith in the system. Still, it was tearful to leave his old daycare where he had been for 3 years. It was specially tearful to leave his special person M... Thank you for all the great years in Puistokadun päiväkotikoulu <3.