Näytetään tekstit, joissa on tunniste Topfish. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Topfish. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Autisti menee kouluun

 Meillä on tänä aamuna jännät paikat. Pikku muksu lähtee kouluun. Hän on kuusi vuotta, mutta hänellä on 11-vuotinen oppivelvollisuus, koska kuten tiedätte, hänellä on erityisen tuen tarve. A on lapsuusiän autisti. Kyllä on tullut nopeasti vastaan tämä kouluun meno, vaikka hän meneekin ns. "ESI1"-luokalle eli hänellä tulee olemaan kolme vuotta eskaria jo siis... A on käynyt viimeisen vuoden esikoulua Puistokadun päiväkotikoululla jo siis, mutta katsoimme parhaaksi, että hän aloittaa ESI1-asteelta (eikä ESI2-asteelta), koska näin hän saa olla koulussa maksimaalisen pitkän ajan. Se voisi sitten 11 vuoden päästä loppua vuodet kesken, nimittäin.
Kuvat hetkestä, kun hain A:n viimeistä kertaa tarhasta maanantaina...
 Tämä viikko on meille ollut muutoksen aikaa siis. Sanoimme viimeisetkin jäähyväiset ihanalle tarhalle, jossa A on saanut olla kolme vuotta jo. Viimeisen vuoden hänen tukenaan on ollut mahtava eritysavustaja M, josta oli niin haikea luopua... Hän oli topakka ja suurella sydämellä työtään tekevä kainuulainen, jonka kanssa A tuli kovin hyvin toimeen. Iso ikävä tulee.
 A oli itsekin suruissaan, vaikka meidän on vaikea tietää, miten hän ymmärtää sen, että maanantai oli viimeinen tarhapäivä. Tästä allaolevasta kuvasta näyttäisi siltä, että ymmärrys on 100% luokkaa...
Koulun aloituksessa oman haasteensa aiheuttaa se, että A alkaa kulkea Kypärämäen autismiluokalle koulutaksilla. Autistit ovat siihen oikeutettuja. Vanhempia tämä asia hirvittää. Ei pelkästään siksi, että täytyy alkaa aamuisin heräämään luonnottoman aikaisin, mutta myös siksi, että meidän muksu on karkailevaa laatua... Mutta minä luotan siihen, että ammattilaiset osaavat käsitellä pikkuautisteja, joita ilmeisimmin taksissa tulee olemaan useampikin kerralla. Odotan mielenkiinnolla, mitä kouluunmeno tuo tullessaan. Tutustumassa on käyty jo keväällä ja siirtopalaverit pidetty. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Toki tilanne on, että minä olen tullut juuri parin viikon keikalta Amerikasta ja meillä on ollut yhden vanhemman miehitys ja läpsystä vaihto suurimmaksi osaksi tällä viikolla, koska iskä käväisi hakemassa meille Kiinan viisumeita Helsingissä ja lähtee tänään myös Worldconiin Helsinkiin, jonne me olemme menossa perässä perjantaina. Eli muutosta ja turvattomuutta varmasti on. Poika reagoi kahdella tavalla: 1) huutelu ja 2) yöheräilyt. Nämä ovat merkkejä hänen stressistään. Siitä, että hän tietää, että jotain on tekeillä. Jotain on ilmassa, mutta ei oikein osaa hahmottaa, että mitä. Katsotaan, mitä tuleman pitää siis... Toisaalta kouluunmeno on varmaan vanhemmalle rankempikin kokemus kuin lapselle. Lapsi varmaan on innoissaan, näin voisin kuvitella... Johonkin uuteen jännittävään 11 vuotiseen seikkailuun lähtö... Meille on tosiaan käynyt niin onnekkaasti, että hän pääsee ihanalle luokalle, erinomaisen pätevän opettajan hoiviin, paikkaan, jossa jokaisella lapsella on oma aikuinen: 1:1... Tämä on Jyväskylän kaupungin kalleinta opetusta - mutta tutustumiskäynnillä tuli niin erinomaisen huojentunut ja helpottunut olo: Tämä on A:lle oikea paikka ja hänellä tulee oleman Kypärämäessä hyvä olla.

/So the day has come: Tops is going to school today. What's happened to my little baby? He is 6 years old now. In Finland, kids go to school at 7, but he has special needs, so he will go at 6. His school will last for 11 years and he will do so called 'pre-school' years for two years more in Kypärämäki (helmet hill), which is the name of the school where all Autistic go in Jyväskylä. We have visited the place in the spring and we have too. It is a lovely place for him. There's 1:1 ratio of kids and adults, so he will have his own 'person'. There's 3 classes of Autistic. There's 7 kids in his class, varying on about 5 years of age. In his group, there's another child his age. He will go to school with a taxi and return the same way. This is a bit alarming for parents - how will the taxi driver manage, we wonder, with more than one kid... But They have 25 years of experience in this school, I have faith in the system. Still, it was tearful to leave his old daycare where he had been for 3 years. It was specially tearful to leave his special person M... Thank you for all the great years in Puistokadun päiväkotikoulu <3.   

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Terve ja xie xie Kaloista

Mää aattelin tulla vielä kertomaan pari juttua Kiinasta, kun tää vika viikko täällä on ollu niin jännä.
Ensinnäkin mää oon ystävystynyt meidän alakerran supermarketin kalakauppiaan kanssa..
Se antaa mun silitellä niitä kaloja melkein joka ilta ja sit saan kans pitää jokirapuja kädessä...
Se on musta kauhean jännää!
Sit ollaan äidin kans käyty vaikka missä seikkailuissa viimeisinä päivinä.
Yks kaikista mukavin juttu oli ku käytiin kylässä Liang Ni tädin ja Ma Kai sedän luona ja Ma Kai oli hankkinut mulle lahjaksi helikopterin!
Se on niinku siisteintä ikinä...
Isi lentää sitä joka aamu ja ilta. En millään haluis antaa sen latautua välillä kun se on niin mukavaa ja jännittävää katsoa kun se lentää.
Mää suojelen MUN helikopteria kaikilta. Siihen ei muut saakaan koskea!
Sit ollaan käyty vaikka missä puistoissa leikkimässä.
Ykskin päivä mentiin autolla puistoon ja siellä autossa oli mukana pieni kaveri Mike.
Miken kanssa me leikittiin vähän aikaa hippaa ja tutustuttiin sen puiston leikkitelineisiin yhdessä.
Mut sit se kyllästy muhun ku mää en oikein osaa antaa huomioo niinku noille kavereille... miten se mukamas tehdään..?
Täällä mulla on paljon ihmisiä joitten kaa olla... tyttöjä, jotka haluu pitää mua kädestä ku mää kävelen... ja sit kaikkee tyyppejä, jotka tarjoo mulle ruokia, joita en haluu syyä.
Jos multa kysytään ni parasta on kananugetit tai pottinuudelit. Perusruoka on pop.
Määhän en syö mitä tahansa epäilyttävää mönjää.
Mut Liang Ni-tädin riisiä ja perunasuikaleita mää olisin voinut syödä ihan kuinka paljon vaan..
Harmi et meidän tarvii lähtee kotiin... ihan kohta... mää en siitä tiiä muuta ku et isi alko taas pakkaan sen matkalaukkua.

Matkalaukuissa parasta on se et sinne voi mennä itse sisään...
Mää oon kyllä pakannu jo mun antoraasin mun uuteen reppuun. Valitettavasti pakkasin tänään sinne myös avoimen mehupurkin, joten nyt kaikki lelut on vähän märkätahmaisia. Mut kyllä se siitä.
Mukavaa juhannusta teille kamut!
/ Midsummer from the perspective of young Topfish has Been full of excitement: parks, friends, girls and even a helicopter of his own given by uncle Ma Kai. What an Excellent last week in Xi'an. Zhaijien my Chinese friends!

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kun autisti on viisi


Poikamme "Aisha" "Topfish” “Murukala-murrel-murunen” (jne.) on nyt viisi vuotta. 2,5vuotiaana hänet todettiin lapsuusiän autistiksi ja nyt ollaan siis eletty puolet hänen eliniästään autismidiagnoosin kanssa. Ajattelin kirjoitella vähän siitä, missä mennään nyt, koska keväällä sairaalakäynnin yhteydessä en saanut aikaiseksi kirjoittaa hänen tilanteestaan, olin liian lukossa.

Sain ennen lähtöäni läheisiltäni sellaista todella rankkaa palautetta, jossa meidän vanhemmuutta moitittiin. Ollaan kuulemma paskoja tässä. Ehkä se on osaltaan tottakin, olemme vanhempia, joiden elämässä on kaikenlaista muutakin meneillään - on töitä ja väitöskirjoja ja kirjojen deadlineja ja sellaista. Mutta se, että emme tekisi mitään pojan terapian eteen ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Niinpä ajattelin kirjoitella, että missä mennään ja että mitä esimerkiksi täällä Kiinassa tehdään.

/Our son “Topfish” or “Aisha” is now five years old. When he was about 2,5, he was diagnosed to have Childhood autism and now we’ve lived half of his life with this knowledge. I though I’d write a little on what’s happening now, as I couldn’t do that when he went to the hospital this spring. I was too locked at that point. 

Also before we left to China, I got really rough feedback on our parenthood. Apparently we are shitty parents. Some of it could be true - it is true that in our lives there are other things going on. There is jobs and dissertations and book deadlines and so on. But that we would not be working every single day for the therapy and helping this boy to become a useful behaving member of this society - well, that simply is not true. So I thought I would write a little on what is it exactly that we do for him right now. 

Koritehtävät / Basket tasks

=====================

Suunnittelimme yhdessä puheterapeutin ja A:n viimekeväisen erityisavustajan kanssa matkalle soveltuvat kotitehtävät. Koritehtäväthän ovat kerran päivässä tehtävät harjoitukset, joita toistetaan, jotta autisti oppisi hänelle tarpeellisia taitoja, kuten esimerkiksi mallioppimista, lajittelua, sanojen ja todellisuuden yhteyttä, kuvien käyttöä, kirjaimia, numeroita, ja niin edelleen. A:n kanssa näitä on tehty pari vuotta nyt siis. Edistyminen kirjataan Varhis-taulukkoihin viikoittain. Plussaa jos osaa, miinusta jos ei. AS=autettu sanallisesti, AK=autettu konkreettisesti...

Tänä  kesänä kotitehtäviä on viisi:

- oman nimen kirjainten järjestely mallin mukaan

- värinappien lajittelu

- laita mukiin "1" tai "2"

- lisäksi tehtävänä on opetella käyttämään kuvia arjessa (lähinnä kuvalla pyytäminen, tapahtumien järjestys)

- pottailu on myös harjoittelun alla siis

Meillä kesti vanhempina pitkään saada nämä jutut arjen käyttöön, mutta nykyisin meiltä löytyy laminointikone kotoa ja olemme askarrelleet kuvia ahkerasti. Kiinassa on kotitehtävät tehty kaikkina päivinä, vaikka sitten väsyneenä ysiltä illalla. Pitkältihän tämä on kiinni rutiinista, että joka päivä samat asiat tehdään samaan aikaan samalla tavalla. Vähän niinkuin minun jumppahetkeni, se tulee tehtyä, kunhan se on rutiinissa eikä sen aloittamiseen mene ylimääräistä energiaa.

/So called ‘Basket tasks’ are something that in Finland, the therapists do with autistic children. These are tasks done with him every day. Before leaving to China, I sat down with the speech therapist and the special needs carer, to figure out which tasks should we try to do in China. The skills that he is practising are: learning by example, connecting words and reality, using pictures to communicate his needs, putting together similar shapes or figures, letters, numbers and so on. We have been doing these for since his diagnosis 2,5 years ago. We have a table where we mark his progress per day. 

This summer the tasks are:

Putting together the letters of his own name based on the picture model
Sorting colors 
Put ‘1’ or ‘2’ into a mug
Asking for different things by the cards (Currently only food like bread, water, yogurt etc.)
Learning how to use the toilet
It took us a long time as parents to integrate these things into our every day life, but now we have a laminating machine and we are very committed to help him with the tasks. In China, the basket tasks have been done every day, even very tired at night. It is all about the routine of doing things in the same way, same time each day. A little bit like my sports - when it is in the routine of the day, there’s no extra energy taken to start it.

Kuvien käyttö arjessa / Using the pictures in every day life

============================================

Ollaan nyt sellaisessa vaiheessa, jossa jääkaapin ovessa on tarranauha, jossa on kuvat kaikille ruoille, joita A voi haluta:

-leipää

-vettä

-banaania

-nuudeleita

-yogurttia

Häneltä vaaditaan kortti, jos hän haluaa jotain. Siis leipäpaketin tuominen ei riitä, vaan kortti täytyy tuoda. Eniten hän haluaa vettä ja leipää ja niitä osaa jo pyytää, kuten myös Suomessa juustonaksuja.

"Ensin tämä, sitten tämä" on myös tauluna käytössä, hän ymmärtää sen merkityksen kyllä. Esimerkiksi että ulos ei pääse ellei ole käynyt pissalla. Vaikkakin välillä tämä keskustelu on sellainen joka jatkuu pitkään, jos epäilen, että hänellä on pissahätä eikä hän pissaa pönttöön.

Sitten on sellaisia pidempiä: nämä tapahtuvat tänään ja nämä vielä edessä - kalentereita. Suomessa käytössä on kansio, johon hän itse valitsee kuvat, jotka on tehty. Kansion avulla hän kertoo meille, mitä on sinä päivänä tehnyt tarhassa. Tai tarhan väelle, että mitä on tehnyt kotona illalla.

Aikomus olisi alkaa ottaa hänen omaa iPadiansa myös mukaan kommunikointiin, mutta ei olla vielä aloitettu harjoittelemaan uusia ohjelmia, kun se, mitä hän on paperiversiona käyttänyt, olisi maksanut rapiat 1500euroa lisensseineen ja Windows-tabletteineen. Erityisavustuksen tietokoneohjelmat ovat ihan hirveän hintaisia. Ehkä koska niillä on kuitenkin marginaalinen käyttäjäkunta tai koska useimmiten niihin voi saada avustusta esim. Kehitysvammaneuvolan kautta.

/We are now at the point where he has five choices at the fridge door: Bread, water, banana, noodles, yogurt. Bread and water are the most popular ones right now. 

He has to give a card if he wants one of these items. Brining the package of bread or the cup for water is not something we respond to. 

"First this - then this” is something we use too. He understands causality a little. So for example, if you go to the toilet, you can go to the playground afterwards. Although sometimes these discussions might go on for longer if I suspect he needs to pee, but he doesn’t want to do it to the toilet… 

Then there is also a calendar to see what will be done this morning. In Finland there’s a folder where he chooses himself the pictures at daycare to communicate with us, what he has done that day. Similarly we should do this at night with him at home, so he can look at it in the daycare. Because the folder is really big, we agreed with the therapist that we will only bring the pictures, not the whole folder here. This is only 6 weeks anyways.

Also we will start to use his iPad for communication, but he have not started to practise new programs yet as the one that he’s used as a paper version, would have cost 1500 euros with the licence and windows tablet put together. Special needs softwares can be really expensive. Perhaps because they have a marginal user group and usually you can apply to get funding from the government - at least in Finland.


Pukeminen ja riisuminen / Putting clothes on and off

=======================================

Helpot vaatekappaleet menevät päälle ja pois, täällä Kiinassa pukeudutaan yleensä shortseihin ja teeppariin. Tänä aamuna poika toi mulle vaatteet sänkyyn kun halusi lähteä ulos klo 09 aamulla. Sanoin, että laita ite, jos kerran haluat lähteä näin aikaisin. Niinpä sitten laittoi. Käsi meni pääaukosta, mutta muuten meni ihan hyvin. Myös sandaalit oli väärissä jaloissa, mut ei kai se niin justiinsa. Omatoimisuustaidot on niitä, mitä poitsu harjoittelee.

/Easy clothes go in and out. Here in China we dress into shorts and t-shirts. For example this morning he brought me his clothes to bed as he wanted to go out. I said “Put them on yourself, if you want to go this early” So he did. Yes the hand came through the hole for the head, but otherwise than that correct. Sandals are often in the wrong feet too, but does it really matter…? These are the skills for autonomous life which are important for him to practise. 



Pottailu / Learning how to be dry

=========================

Tästä jo kirjoittelinkin aiemmin. A on nyt huomannut, miten paljon mukavampi on olla pöksyssä kuin vaipoissa. Hän on halunnut lähteä ulos ilman vaippaa. Minulla on enemmän toleranssia vahinkojen tapahtumiseen, joten äiti-päivinä hän saa olla melkein koko päivän ilman vaippaa. Tämä tarjoaa hänelle mahdollisuuden kokeilla sitä vessahädän tunnistamista ja siitä viestimistä. Yks päivä tässä me pääsimme jo klo 17 asti ilman vahinkoja, mutta siinä oli siis ahkerasti käyty vessassa. Ongelma Kiinassa on se, että hän ei suostu pissaamaan seisaaltaan ja täällä ei niitä pönttöjä tosiaankaan joka vessasta löydy. Mutta harjoittelu jatkuu. Mukana on muovipussi ja varashortsit niiden vahinkojen varalta. Ja vaikka kuinka viestin hänelle sekä kuvan, että vaipan että puheen kautta, että täytyy kertoa, kun on vessahätä niin kyllä niitä vahinkoja edelleen sattuu. Noh, kunhan ollaan kotona Suomessa, voisimme lopettaa päiväsaikavaipat minun puolestani kokonaan.

/ I wrote about this earlier this month. A has now realised on how much nicer it is to be in the pants rather than nappies. He has wanted to go out without nappy on. Obviously it means that accidents do happen. But those are experiences that he needs to learn that he should communicate about the fact that he needs to go. One of the problems in China is that he’s now used to peeing sitting down and the toilets in random shopping malls and such don’t have toilets… Well, when we are back in Finland, we are stopping the daytime nappies as far as I am concerned. 



Puhe/ Speech

===========

A:lla on ollut aina jonkin verran omaa puhetta, se vaan ei ole oikeassa kontekstissa. Tänä kesänäkin häneltä tulee joitakin sanoja, ne vaan eivät tuppaa pysymään. Sen sijaan yksi sana on hänelle selvä:

"Ei!"

"No!"

Hän osaa sanoa molemmilla kielillä varmuuden vuoksi, jos käy niin, että ihminen ei vaikkapa ymmärtäisikään toisella. Myös sanaa "no" hän käyttää niin että "no-no-no-no" kun häntä on kielletty. Ja sitten perään vielä "ei". Tai jos hän ei halua tehdä jotain. Niin kuin vaikka tänä aamuna pissata pönttöön. Hän on että "nonononono-ei!"

Viime aikoina hän on myös alkanut laskemaan kolmeen. Se tapahtui vahingossa kotitehtävän yhteydessä. Kun minä sanoin että laita "yks". Hän sanoi että "kaks" ja sitten kun sanoin kaks, hän sanoi että "Kolme". Nämä sanat eivät vielä muodostu kunnolla hänen aivoissaan, nään, miten hänen täytyy  pinnistellä muistamaan ne. Mutta koska hän on kuullut yks-kaks-kolme monta kertaa elämässään, sieltä ne pikkuhiljaa tulevat.

Hän ymmärtää sekä Suomea, että englantia hyvin. Se, että oppiiko hän puhumaan joskus vai ei, on nykyisin aikalailla yhdentekevää. Hän osaa kertoa huolistaan nytkin vaikkei puhu yhtään mitään. Ehkä niin käy, tai sitten ei. Olen lakannut ajattelemasta asiaa.

/ He has always had speech, even though it mostly does not make sense and is not in the right context. This summer he says words too, but they rarely stick to his head. One word is clear though:

“No!” “Ei”

He sometimes says it in both English and Finnish, just to make sure that the person at hand really understands. 

Recently he has also started to count to three in Finnish. You can see that these words don’t formulate in his head quite correct, but he tries. We recognised them because of the basket task: “Put one or two into a mug”

Tops understands both English and Finnish well. Whether he learns how to speak some day is a question irrelevant in my current life. I have accepted that this might never happen. He is a happy boy and he knows how to communicate his worries. 



Turvallisuus / Safety

===============

Tänä kesänä hänen kanssaan on astetta helpompaa kuin viime vuonna.  Jos sanon tarpeeksi napakasti, hän kuuntelee neuvoani. Esimerkiksi "ei" tai "odota" ovat sellaisia asioita, jotka vielä viime vuonna eivät menneet ollenkaan näin hyvin perille. Lisäksi hän on alkanut vastaamaan nimensä huutoon, jos tarpeeksi kovaa huutaa. Pari kertaa ollaan oltu esimerkiksi Zarassa, jossa hän saattaa hukkua hetkeksi juostessaan hyllyjen välissä. Viime vuonna ei ollut puhettakaan, että hän olisi tullut takaisin luokseni, jos huusin häntä nimeltä. Nyt hän palaa kiltisti ja pussaa anteeksi pyytävästi, jos torun häntä siitä, että minulla on hätä, että mihin juoksit.

/This summer he is a little easier than before. Firstly, he can walk and he does so holding my hand or someone else’s hand. He also listens to my advice. For example ‘no’ or ‘wait’ are words that he obeys when said with expressive enough voice. Last year these issues could not be trusted on at all yet. Also he has been starting to respond to me yelling his name. I lost him briefly in Zara for example and he came in running when I yelled his name. This is a major improvement since last year when he would have just ignored me.

--

Niin, että pienin askelin me edetään, niin kuin autistin kanssa yleensäkin. Kaikki kehitysaskeleet täytyy ottaa monta kertaa ja arki koostuu siitä harjoittelusta. Kyllähän niinä päivinä, kun kuvakortit ja shortsipyykki väsyttävät, tulee mietittyä sitä, miten helpolla normilapsen vanhemmat pääsevät joissakin sellaisissa asioissa, joita tuntuu, että meidän lapsi ei vaan millään opi.

/So yes, we are moving ahead with small steps. Developmental stages with autism are small. Many of them have to be taken thousands and hundreds of times. There are days when picture cards and shorts laundry make us really tired and makes me think that normal parents don’t appreciate enough on how easy it is for them that their children learn to speak… Or other things that seem to be taking forever with our child. 



Aktiviteetit / Activities

=================

Tietysti joka päivä täällä Kiinassa ollessamme viemme häntä monta kertaa päivässä ulos, puistoihin, sisäleikkipuistoihin, uimaan ja niin edelleen. Laskin yksi päivä, että hän saattaa hyvinkin olla erinäisissä leikkipaikoissa tai puistoissa 4-6h joka päivä.

/ Of course every day here in China we also take him to various activies, such as outdoor and indoor playgrounds, swimming, parks and so on. I calculated one day that he spends around 4-6hours of his day in various physical activities. No wonder he eats quite a lot. 



Ruoka / Food

===========

Hän syö edelleen hyvin hiilihydraattipitoisesti, mutta on alkanut syödä mm. jauhelihaa, kalaa, kanaa ja tofua. Hän tykkää edelleen parsakaalista ja riisistä ja niitä syö melkein joka ilta. Suursuosikki on edelleen peruna, jota olemme täällä keitelleet nykyisin voin kanssa niin, että hän on unohtanut rakkautensa nuudeleihin ja syö sen sijaan leipää ja perunaa. Banaania ja yogurttia menee myös päivittäin. Kotona Suomessa hän maistelee edelleen mitä tahansa isin lautaselta - etenkin mapotofu on hänen suosikkinsa isin kokkailuista vaikka se onkin kovin tulista. Täällä ei olla mapotofua maisteltu. Hänen ruokavalionsa on laajentunut hurjasti viime aikoina ja nykyisellään vaikka hän onkin edelleen kasvissyömispainotteinen, hän syö myös lihaa, kunhan se ei ole porsasta tai nautaa muuten paitsi jauhelihana.

/ He still easts mainly carbs, but has now expanded to mince meat, fish, chicken and tofu. He still loves broccoli and rice and eats those almost every night. His favourite still is potatoes and as we found some from the inconvenience store now, we cook them at home also here. He’s forgotten his love of noodles. In Finland he eats anything from daddy’s plate. Specifically he likes mapotofu which is cooked by dad. Even when it’s quite hot. 



Miten erityislapsen vanhempaa voi auttaa? / How to help?

============================================

Isovanhemmilla on lapsesta suuri huoli, niinkuin tietysti meillä vanhemmillakin. Meillä on sellaista ilmiötä, mikä lienee monelle lapsiperheelle tuttu, että neuvoja satelee, että tehkää näin ja miksi ette tee näin. Kaikista oleellisinta minusta on vanhempien jaksaminen. Jos vanhemmat eivät jaksa, ei terapioita tule tehtyä. Meillä on ollut erinäisiä kuormittavia jaksoja elämässämme, yksi oli ehdottomasti viime vuosi. Sellaisessa tilanteessa tuki, jota ottaa mielellään vastaan, on sellaista, jossa on 0% syyllistämistä. Jos koen, että minun toimintaani arvostellaan, nostan heti karvat pystyyn, enkä halua tehdä yhtään mitään niistä asioista, mitä neuvojen antaja ehdottaa. Ehkä se tekee minusta paskan vanhemman, etten anna minun toimintaani arvosteltavan ja vaan alistu nimittelylle ja arvostelulle. Minä tiedän, että teen tämän lapsen eteen sen verran kun minun elämässäni on mahdollista tehdä, säilyttäen oman mielenterveyteni ja onnellisen, positiivisen elämän asenteeni. On totta, että voisin tehdä vieläkin enemmän. Voisin ottaa lapseni pois tarhasta ja omistaa elämäni joka sekunnin mekaanisesti lapsen kuntouttamiselle. Voisin lakata kirjoittamasta blogia, tapaamasta ystäviäni, käymästä töissä ja niin edelleen. Mutta tässä skenaariossa minusta tulisi äkäinen, vihainen, tunteeton hirmuäiti, joka ei mitenkään voi olla paras äiti tälle lapselle. Niinpä arvostelijoille sanonkin, että sorry - minulla on muutakin elämää kuin tämä lapsi ja se elämä on erittäin tärkeää, jotta minä jaksan päivästä toiseen olla iloinen ja onnellinen erityislapsen äiti.

Kyllä minulle saa antaa neuvoja, kuuntelen niitä mielelläni. Mutta minä päätän, mitä niistä pystyn ja jaksan kuunnella. Minua on neuvottu katsomaan autismiin liittyviä dokkareita, jotta oppisin, miten lastani kannattaa kuntouttaa. Olen niitä jonkun verran katsonut ja katson tulevaisuudessakin, sitten, kun minulla on siihen aikaa. Jos joku kuukausi elämästämme on kuormittava emmekä ehdi panostaa uusiin harjoituksiin, sitten se on. Sen, minkä olen autistini kanssa oppinut, on, että koskaan ei ole liian myöhäistä. On aivan turha syyllistellä itseään siitä, mitä ei ole tehnyt. Esimerkiksi kuvien käyttöä olemme harjoitelleet kaksi vuotta ja risat. Tämä on pitkä prosessi ja vaikka niitä asioita tehdään hänen kanssaan joka ikinen päivä, eivät ne siltikään ole itsestäänselviä tai edisty millään aikataululla. Hän oppii, kunhan hän on siihen kypsä. Joskus hänen päässään naksahtaa nopeasti. Joskus hitaasti.

Minun ohjeeni on, mitä teetkin, älä syyllistä. Älä arvostele. Hyväksy. Tue. Kannusta. Keskity kehitykseen. Auta konkreettisesti viettämällä lapsen kanssa aikaa, tutustumalla häneen ja ottamalla häneen kontaktia. Se vaatii aikuiselta paljon, koska hän ei vastaa signaaleihin, joihin normaali lapsi vastaa. Parhaiten kontaktiin toimivat kutitusleikit, jahtaamisleikit, palloleikit, hänen kanssa peuhaaminen, kukkuu-leikit. Näiden kautta hänen kanssaan pääsee kyllä yhteyteen, jos haluaa nähdä vaivaa. Voi esimerkiksi matkia sitä, mitä hän tekee. Ja jos ei ole fyysisesti hyvässä kunnossa niin pelkästään se, että katsoo, kun hän leikkii ja välillä puhelee hänelle - siitä hän pitää, seurasta.

Lapsien kanssa hän leikkii leikkejä, joissa matkitaan toista - juostaan peräkkäin tai ajetaan autoilla samaan tapaan. Siitä se lähtee. Jos sinun lapsesi haluaa tietää, miten A:n kanssa voi leikkiä, sano, että hänen kanssaan voi juosta ja matkia sitä, mitä hän tekee. Se on tietysti monelle normaalilapselle hieman tylsää pidemmän päälle, mutta siitä se lähtee, pienin askelin.

Taidot, joita “normaali” aikuinen tai lapsi oppii ollessaan yhteydessä autistin kanssa, opettavat elämän moninaisuudesta. Nämä ovat taitoja ymmärtää, että jokainen on yksilö ja mikä toimii useimmille, ei toimi kaikille. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö yhteyttä autistiin saa. Se vaan vaatii erilaisia taitoja. Niitä, joissa mennään meidän aikuisten epämukavuusalueille… Erityisen hyvin lapseni kanssa toimeen tulee veljeni elikkä eno. Eno kun ei pelkää retuuttaa lasta ja nostella häntä ja peuhata hänen kanssaan fyysisiä leikkejä. Palkinnoksi hän nauraa, antaa nenäkosketuksia kädellään ja pyytää sormesta, että “uudestaan”, “uudestaan”…

/Grandparents have the same worries over the child as we do, of course. I guess all parents know that when any baby, even a healthy normal baby is born, there is advice on how to do things with them. I think the main issue of the wellbeing of the family is that the parents feel good about themselves. If they don’t have energy, no therapies will be done. We have had quite taxing times in our lives and specifically one time was last year with me finishing my phd and J finishing books with a tighter schedule than normal thanks to a tv show of the Autumn. In a situation like that, the support that we are able to receive is the one that comes with 0% of judgement and 100% of acceptance. If I feel that someone is judging my actions, I become defensive quickly and will not do any of the advice of that person. Perhaps that makes me a bad person, that I don’t want to listen to people who call me names and thinks that I am not doing everything in my power to help my child. It is true, I could do more. I could take my son out of daycare and stay at home with him all day long, every day. I could stop writing this blog, meeting friends, working and so on. But in this scenario, I would become a monster mother who would be angry and upset and anxious all the time. This person surely would not be the best mother for this child. So to the people judging me, I say this: Sorry. I have a life outside autism. This is very important to me, so that I am able to be sunny, positive and encouraging mom to this child, who helps him to develop in his rehabilitation. 

It is not true that I don’t listen to advice. I am happy to hear them. But it is my choice to which are the ones that I execute in our every day lives. I have been advised to look at documentaries on how to help autistic children. I have watched some of them and I will keep on watching them when I have time for it. If one month in our lives is so busy that there’s no time to practise new things, then it is. If I’ve learned something with Tops, it is that it’s never too late to start something. And starting everything at once is not going to work. Some changes in his brain take years to work. There’s no point in feeling bad on what we have not done, but to focus on what are are doing now and in the future. 

So my advice to you, if you are dealing with parents of special needs kids is this: Whatever you say to them, please don’t make them feel bad. Don’t judge what they do. Give them acceptance and encouragement. Focus on things that are developing, not on the things that don’t work. 

And rather than giving advice, learn how to spend time with the kid. Take some contact with him. Sure, it is a lot harder than meeting a normal person, who gives you signals back that he is enjoying your company. To get into the contact with this child, you can play with him for example the chasing game, throwing a ball, tickling him, climbing and running with him… Peekaboo. You can mimic what he does. He reacts to that. One can get into contact with him if you try a little bit harder than with someone else. Speaking is not the way. Physical games are the ones that work. He loves them and will reward you with laughter, hugs and kisses to your nose. Sure, this can be out of your comfort zone. Specially Finns don’t touch each other. But this is about understanding that people are different and what works with most people, might not work with all. The kind of social interaction that one learns when being with an autistic child, is something that you can surely use in your life again and again. The lessons from the boy to us adults, are very valuable.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Aishan elämää Kiinassa 2016


Terveiset mun Kiinan kodista kaikille! Mää oon jo viis vuotta. Äiskä ja iskä raahaa mut taas kesäksi Kiinaan. Siinä parasta on se, että ihan koko ajan joko äiti tai isä tai molemmat on mun kaa. /Hello to all my fans from Xi'an, China. Here i am again, my parents bring me every year and i love it as one Of them is always with me.

Täällä oleminen on mulle tuttua. Tosin tänä vuonna mulla ei oo mukana rattaita ollenkaan vaan saan kävellä joka paikkaan, jes! Tykkään kävelemisestä. Tosin välillä en jaksa ja silloin haluan syliin kannettavaksi. Muistan antaa paljon pusuja jos suostuvat kantamaan mua, onhan se kivaa myös ku näkee maailmaa korkeemmalta./This Place is so familiar to me. I dont have my pram with me anymore, cause i can walk! I really like walking. But sometimes I get tired and then i just say to mum or dad that they should pick me up and carry me. I also like to give them many Kisses if they do this because it is so much fun to see the world from high up from my parents' shoulders.
Tässä yks päivä oli ihan outoo. Äiti laittoi mulle sellaiset kangashousut jalkaan eikä ollenkaan vaippaa. Siinä kurjaa on se, kun mää pissaan ni sit menee ne housut niinku märiks. En ymmärrä mikä järki siinä on.. Mut oikeesti oon alkanut tykätä niistä oransseissa pöksyistä. Osaan kyllä itsekin laittaa ne jalkaan vaikka vaipan päälle ja teenkin niin ku haluan lähteä ulos. Isi sanoo et ulos ei saa mennä kalsareissa, en ymmärrä et miks... Mut sitten ku mää olin pari kertaa ollu housuilla ilman vaippaa ni huomasin et tuntuu kauhean epämukavalta jos niihin pissaa, joten sitten menin itse vessaan oma-aloitteisesti ja vedin housut alas kun tuli pissin aika. Parasta siinä on et äiti kehuu ihan hirveesti aina kun mää pissaan niinku pönttöön. Aatteleekohan se et mää en mukamas osais...?/you know what happened one day..? Mum put like real pants on me and no nappy at all! It meant that when We went out, the wee came through to my legs. Yak! I didnt like that at all. Mum keeps on showing me the toilet Seat card for some reason. But then i came to the conclusion that maybe i can go to the toilet when i want a wee... Yes! So i Did that and mum went completely mental. Weird woman! 

Iltaisin parasta on ku illallisen jälkeen saan käydä kattoon kaloja. Me käydään melkein joka ilta sellaisessa ravintolassa, jossa on iso akvaario täynnä kultakaloja. Ja sit siellä on sellainen seinäakvaario kans, jossa kalat joskus kellii mahat pystyssä. Vähän niinku alakerran kaupassakin. /in China there's a lot of fish. My land lady has some in her Office and i sneak in there when We go past it if dad doesnt see. I also like the fish tanks in the restaurant where We go almost every night. I would look at fish all the time. They are so exciting, dont you Think?

Joo ja sen jälkeen kaikki kulmakunnan lapset tulee meidän takapihan leikkipaikalle leikkimään. Mää tykkään juosta niiden kanssa, onhan se paljon kivempaa ku päivisin kun on kuuma ja mää oon siellä yksin. Ne monesti seuraa mua ja joskus mää myös kattelen et mitä ne tekee ja teen sit perässä. Monesti mulla on auto tai omena mukana. /yeah and after that all the kids in my block go and play in the outdoor playground - i like to run with them. Sometimes i watch what they do and copy that. At least it is more fun with friends than in the afternoon when it is too hot and there's no kids around.

Ihan parhaita päiviä on ne kun ollaan äitin kaa kahdestaan ja se vie mut uimaan. Mää menisin uimaan joka päivä ja monta kertaa päivässä, mut jos en pääse uimaan ni sitten myös sisäleikkipuistot on niitä paikkoja, joissa mää keksin tekemistä moneksi tunniksi. /best are those days when its mom's turn to take care of me and We go swimming. I would like to go swimming every day and many times per day. It is my favourite thing to do. But if i cant go swimming, also indoor playgrounds are pretty cool here, and i can Think of things to do for hours.

Täällä Kiinassa on kans tosi paljon sellaisia tyttöjä, jotka seuraa mua. Ja sit sellaisia niinku äidin työkavereita, jotka sanoo et ne haluais että niiden tyttäret menis mun kaa naimisiin. Naimisiin? Mitähän sekin mukamas tarkottaa... Paljon kiinnostavampiakin asioita on maailmassa. Niinku esim autot. Ja omenat! Nyt moikkamoi, palataan taas. /in China there's also quite many girls that follow me around. And girls that my Mom works with who say that they want to make babies who will marry me. Marriage? I wonder what that means. There's much more exciting things in this world, I Think. Like Cars! And apples! Talk to you again soon, my friends! Zhaijien!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kuivaksi Kiinassa

Olis tosi kiva blogata kaikkee mukavia juttuja meidän elämästä, mut homman nimi on sellanen, että VPN ei oo toiminut viikkoon:( Et en tiiä milloin saan nää tungettua läpi. Pitäis varmaan yrittää johonkin muuhun aikaan päivästä kuin aamupäivällä, ainakaan silloin ei tapahdu yhtään mitään.

Mut tää postaus kertoo nyt meidän suuren uutisen, elikkäs päätin viimein ottaa härkää sarvista ja aloittaa sen paljon pelätyn kuivaksi harjoittelun kunnolla. Tämä ei ole mukava juttu vanhemmille tai pojalle itselleen, koska onnistuakseen, se tarvitsee paljon pyykinpesua ja hetkiä, kun pissit valuvat kadulle sääriä pitkin.

Poika on siis ollut sellaisessa vaiheessa jo pidemmän aikaa, että hän osaa käydä pöntöllä pissillä istualtaan, jos hänellä ei ole housuja jalassa. Jos on pienimmätkin housut, ne tuntuvat vaipalta ja pissit tulevat housuun. Tässä vaiheessa ollaan oltu about vuoden verran jo. Ollaan kyllä välillä kokeiltu sitä housuissa olemista ilman vaippaa, mutta se on aina johtanut siihen, että pissit tulevat housuun.

Mutta tänä aamuna tapahtui uskomaton käänne: Poika oli vaipatta pikkuhousuissaan kotona ja olin vannottanut hänelle sekä sanallisesti että kuvan avulla, että jos pissittää niin pitää mennä vessaan. Ja tämähän meni! Ja laski housunsa ja pissasi pönttöön! Hallelujah! Onhan tästä vielä pitkä matka siihen, että hän on täysin kuiva päivällä ja yöllä ja kodin ulkopuolella - varsinkin haasteelliseksi asian Kiinassa tekee se, että kodin ulkopuolella vessoissa ei ole pönttöjä. Kun on oppinut pissaamaan istualtaan niin yritä siinä sitten pissata seisaaltaan. Joten seuraavia asioita on vielä harjoiteltava:
1. Vaipatta oleminen kodin ulkopuolella -> Pissahädän kertominen kortin avulla (kortti on kiinni hoitolaukussa näkyvillä, mutta hän ei ole vielä hoksannut, mitä sillä tehdään)
2. Pissaamisen oppiminen seisaaltaan tapahtuvaksi (että voi pissata kiinalaisissa vessoissa)
3. Kakkaamisen oppiminen pönttöön yleensäkin, eikä vaippaan
4. Yökuivuus on sitten vielä ihan oma juttunsa


Mut ai että tuli hyvä mieli kehityksestä. Kaikki meidän jokapäiväinen työ hänen kuntouttamisen suhteen ei ole mennyt hukkaan! Ja vaikka mummot välillä ovatkin sitä mieltä, että me ollaan paskoja vanhempia niin se ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa. Poika kasvaa ja kehittyy ja niin kehitytään mekin autismiterapian antamisessa hänelle. Koritehtäviäkin ollaan tehty ahkerasti, mut niistä toisessa postauksessa.



/Our son at the age of five has now been in a situation where he can go to wee in a toilet if he is without a nappy at home. This has been the situation for 'Project Dry' for about a year now, so long time. We have however been determined to do something about this, even though the steps are dirty and unpleasant for all of us. Today Topfish has taken the next step! He had his small pants on at home, just the pants and he needed a wee. Instead of weeing into this pants as he has been doing so far, he went to the toilet, pulled his pants down and weed into the toilet. The amount of happiness that this one little incident has caused me is tremendous. I am so proud of him and also for us for being able to help him take the steps. We do a hell of a lot every day in order to facilitate him into the society and coming life at school - something that the grandmothers don't certainly see. Sure there is many more steps to come on his way to being completely dry: He needs to learn how to do it outside our home, being able to communicate that he needs to wee (which we have presented a card on top of the changing bag) and he should learn to wee while standing, as the Chinese toilets tend not to have toilet seats of course. Poo is another chapter and so is night time dryness. But I feel that we are on the right track. Well done mr. Fish.

tiistai 5. toukokuuta 2015

4 Vuotta

Mun pikkuinen täyttää tänään 4vuotta. Apua! /My baby is today 4 years old - help! Where does the time go?
Vietettiin viime viikon lauantaina pienimuotoisia synttärijuhlia. / We celebrated with a small amount of guests on Saturday.
Kyselin kondiittoriystävältäni jokunen aika sitten, josko hän tekisi kakun pikkuiselle. Eipä suostunut, mutta suositteli opiskelukaveriaan tehtävään. Ja mikä kakku siitä tuli! Todellakin sellainen, että haluan syödä ja pitää sen koristeena myös... / I asked my cake maker friend if she's make a cake for Tops a couple of weeks back, but she said she's too busy with her normal daytime job - however she suggested a fantastic friend of hers who made this amazing Finding Nemo style cake for him. Certainly a cake that you want to have and eat it as well.
4-vuoden iässä Topfish on varsin onnellinen ja hyväntuulinen poitsu. / At the age of four, Topfish is very happy and positive smallish boy.
Verrattuna viime vuoteen, hän on kehittynyt kovasti. Hän osaa käyttää kuvia kommunikointiin pienessä määrin, hän käy itse vessassa jos on ilman housuja ja vaippaa, hän antaa paljon nenäpusuja palkinnoksi, jos aikuinen toteuttaa hänen toiveensa. / In comparison to last year, he's made huge progress for an autistic kid. He knows how to use pictures for communication. He goes to the toilet when without pants and nappy. He gives nose kisses as both thank you and sorry - if the person has done something he wants or if he's been naughty.
Hänen käyttämänsä lelut ovat vaihtuneet omenasta ja autosta monipuolisempiin, pupuihin, vauvoihin, kissoihin, kumihanskoihin jne. / The toys he plays with have changed from an apple and a car towards more complex entourage of bunnies, babies, cats, rubber gloves and so on.
Hänellä on uusia ystäviä, autistipoikien perheistä. / He has got new friends who are like him, from the autistic families.
Hän puhuu edelleen sanoja pälpättäen, mutta sanat katoavat n. parin viikon päästä. Osa niistä tulee takaisin. / He speaks new things all the time, but unfortunately those often disapear after a week or two. Only some of those expressions come back.
Viimeaikoina kuultua/I've heard lately:
"As you wish"
"I know"
"Istu alas"
"Äiti"
"Isi"
"Apple"
"Pää"

Synttärivieraina meillä oli kanadalaisperhe ja joitakin sukulaisiani. / The birthday guests were a Canadian family and some of my relatives.
Kakku kiinnosti kuitenkin enemmän kuin vieraat. /But like last year, tops was more interested in the cake than the guests.
Hyvää syntymäpäivää sinulle pikkuinen rakas. Heräsit tänä aamuna sitten klo 02... Joten äitipä lähti sit työmatkalleen ehkä tunnin nukkuneena... Kiitos tästä. / HAppy birthfday my darling. You woke up at 02 this morning, so as my bell rang 04, I haven't really slept at all. Thanks for that precious:)

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...