Kesäkuun katsottuja elokuvia

Tässä kuussa on ollut jopa aikaa katsoa muutama elokuva, yllättävän monta, koska teeveesarjat ovat suurimmaksi osaksi tauolla. Niistä hieman asiaa tässä siis:

 

The Wrestler *****

Painija oli minusta sporttileffa-aiheestaan huolimatta erittäin koskettava. Tämä Black Swaninkin ohjannut tyyppi osaa hommansa. Elokuvan aikana katsojalle tekee pahaa - etenkin se kohta, jossa painijat vetävät niittipyssyllä rintaansa. Tämä elokuva menee siis todella ihon alle ja pistää miettimään ihmiselämän urautumista: Milloin urheilusta tulee perhettä tärkeämpää, milloin yleisöstä? Alun perin Wrestler oli sama tarina kuin Black Swankin. Tykkäsin myös painijan lopusta. Se on lähes täydellinen. Hyvä!

Star Trek: Into the Darkness **

Sen sijaan uusin Star Trek, joka on tänä vuonna muuten ainoa leffateatterissa katsomani elokuva, ei yllä lähellekään muiden tämän listan elokuvien tasoa. Tässä elokuvassa on Zachary Quinto ja no, muuta siinä ei sit olekaan. Bromanssia on tietysti ihan mukava kattoa - tai sitten ei. Kapteeni Kirk on niin kuminen ja muovinen, ettei häntä voi ottaa millään tasolla vakavasti. Lisäksi tämä pätkä sisältää niin paljon actionia, että elokuvaa on rankka seurata. Not to mention the story lapses - Meidän tarvitsee beamata tää tyyppi tonne alas, keskelle takaa-ajoa, että saadaan jotain random verta, joka elvyttää Kirkin, jota meillä on muuten 66 muutakin syväjäädytettyä tyyppiä täällä täynnä... Someone had a meeting about this.

Persona - Naisen naamio *****

Minä en ole Ingmar Bergman fani sitten lainkaan, mutta Persona on paremmasta päästä hänen tuotantoaan. Tämä kahden naisen kertomus on yksinkertaisuudessaan niin monikerroksinen ja -tasoinen, että olin todella vaikuttunut. Lisäksi on hienoa, miten toinen naisnäyttelijöistä pystyy olemaan käytännössä hiljaa koko elokuvan läpi. Yksi parhaita monologielokuvia ikinä, kilpailee Hamletin kanssa. Syvä luotaus naisen elämän haasteisiin.

Sweeney ****

Tämä Lontooseen sijoittuva pätkä Flying Squad poliisin erikoisjoukosta oli oikein viihdyttävä ja ehjä kertomus. Se ratsastaa kylläkin The Shieldin mallilla -  Dirty Cops teema on kulutettu, mutta toisaalta tarinan päähenkilö on niin kova äijä, että tästä ei voi olla tykkäämättä. Ja on virkistävää, että sankarina on joku muu kuin alpha malen prototyyppi.

Jiro Dreams of Sushi Dreams ****

Tämä oli yllättävän hyvä läpiluotaus japanilaiseen mentaliteettiin: Jos teet jotain, tee sitä himona ja passiolla. Eli Do, or do not - there is no try! Tässä dokumentaarielokuvassa seurataan 85-vuotiaan uran huippua - Jiron ravintola tarjoilee 150€/lajitelma sushia, yksi kattaus kestää 15minuuttia ja pöytä on varattava ainakin vuosi etukäteen. Hänen ravintolansa harjoittelijat hierovat mustekaloja 1,5h putkeen ja ekan 2 vuotta he tekevät pelkkää munakasta... Perustaitojen oppimiseen menee 10v. Tämän elokuvan aikana muistin, miksi tykkään olla Kiinassa. Mutta on Japanissakin tietysti omat hienot puolensa...

Experimentet ***

Tanskalainen elokuva Gröönlantilaisten lasten 'kotiuttamisesta'. Gröönlannista ei usein tule leffoja, joten tämä oli mielenkiintoinen katsoa. Tarina kertoo lastenkodista, johon Gröönlannin 'toivot' on lähetetty, eli lauma gröönlantilaisia lapsia laitetaan tanskaan 1,5 vuodeksi, jonka jälkeen heidät tuodaan takaisin Gröönlantiin, lastenkotiin. He eivät osaa enää puhua vanhempiensa kieltä, mutta he eivät myöskään osaa lukea ja laskea kuin tanskalaiset lapset... Loppujen lopuksi tämä on aika tavanomainen tarina. Nothing that special.

Big Lebowski *****

Oijoi tämä IMDB Top250-listan klassikkoleffa on kyllä aivan huikea. Coenin veljekset osaavat jälleen hommansa, tai sanotaanko että osasivat hommansa jo tämän tuotannon aikaan. Kertomus Matosta, Gladiaattorinaisista ja mukavista yhteensattumista. Tässä on sellaista Pulp Fiction fiilistä... Eikä jatkuva keilaus edes häiritse pahasti. Tämä on kyllä niitä leffoja, jotka minuun uppoavat kuin hullu puuroon. Hienoja yhteensattumia ja aivan huikeat Brunhilde-kengät.

More film reviews of what I've been watching this week. Many films worth watching:)

Toukokuussa katsotut elokuvat

Viimeisen reilun kuukauden ajan olen jatkanut IMDB Top 250 listaprojektin katselmuksia ystäväni kanssa. Kirjoittelen parista elokuvasta, jotka on tullut katseltua lähiaikoina.

Gran Torino *****
Tämän Clintin elokuvan olin toki nähnyt jo aiemminkin, mutta koska joskus pitää katsoa myös niitä elokuvia, joita puuttuu ystävättäreni listalta - katselin tämän mieluusti uudestaan hänen seurassaan. Pidän Gran Torinosta eritysen paljon. Siinä on kulttuurien välistä komiikkaa ja tragediaa ja tavallaan katselijaa miellyttävä loppuratkaisu, joka ei ehkä tule yllätyksenä, mutta kuitenkin toisen katselukerran tämä ehdottomasti kestää. Tosin minähän olen hardcore Clinttifani, joten ehkä olen hieman puolueellinen.

Requiem for a Dream (Unelmien sielunmessu) ****
Unelmien sielunmessu minulta löytyy hyllystä ja sen olin myöskin katsellut jo aiemmin. Olin kiinnostunut näkemään, josko tämä elokuva aiheuttaisi samanlaisia tunteita kuin silloin 10+ vuotta sitten kuin näin sen ensimmäisen kerran. Nyt täytyy sanoa, että sitä on edelleen äärimmäisen ahdistava katsoa, vaikka ymmärrän hyvin, miksi tämä ansaitsee paikkansa  parhaiden elokuvien listalla. Parasta tässä elokuvassa on juuri se, miten se kuvaa ihmisten addiktioita monikerroksisesti - äidin, pojan ja miniäkokelaan kautta. Täytyy sanoa, että toki olin 20veenä huomattavasti enemmän järkyttynyt tästä kuin nyt vanhempana. Ehkäpä sekä aikuisviihteen että Spartacuksen yms katsominen turruttaa.

Les Diaboliques (Pirulliset) *****
Tässä on kyllä niin vahva elokuva juoneltaan, että avot! Hyvä vanhat elokuvat, miksei nykyään ole enää vastaavia, mietin... No, joka tapauksessa Les Diaboliquesin saa lainaksi kirjastosta, suosittelen. En spoilaa tässä käänteitä, mutta sanotaan nyt näin, että henkilöhahmot on hyvin luotu, samoin piinaava tunnelma. Tätä elokuvaa kannatti odottaa. (Päästiin siis vihdoin kirjastoon ja hankittiin uudet kirjastokortit. Mun maksoi huikeat 2eur... Kannattiko siis kituuttaa monta kuukautta ilman... Hohhoijaa) Juoni kertoo sisäoppilaitoksen henkilökunnasta. Actioni on ehkä jotain murhamysteerin ja kolmiodraaman väliltä. Samaa fiilistä kuin 'Kolmas mies' -elokuvassa, mut minusta tää oli parempi.

Into the Wild (Erämaan armoilla)*****
Tämä on just sellainen elokuva, josta mä tykkäsin, kun olin 15vee. Ja on sillai vieläkin. Suuri osa tapahtumista kelautuu mun lempparipaikassa eli Alaskassa ja oli myös kuvattu siellä. Maisemat on siis huikeita. Tässä on tosi paljon samaa kuin 'Reality Bites'-elokuvan 'Troy' hahmossa, jotain samaa nuoruuden pöllöilyä, joka on koskettavaa, varsinkin, koska tarina perustuu tositapahtumiin. Ja lapsuuttammehan me kaikki jollain tasolla pakenemme, se nyt on selvää. Veljeni sattui olemaan meillä, kun katsoimme tätä elokuvaa ja hän oli kanssani täysin erimieltä: Kuulema koskaan hän ei ollut halunnut lähteä sivilisaatiosta erämaahan omien ajatuksiensa pariin. En tiedä, minä kuulun siihen kategoriaan, joka ihannoi moista. Ymmärrän, etten todennäköisesti koskaan tule toteuttamaan survival-fantasioitani, mutta kyllä minun sisälläni asuu se joku, joka haluaisi käppäillä metsään ja katsoa, että tuleeko toimeen vai ei. Olen silti sitä mieltä, että tämä ei ole jokaisen fantasia. Kaikissa meissä ei asu pieni Katnis Everdeen. Mutta koska minussa se asuu niin saahan tämä leffa toki täydet viisi tähteä minulta. Se oli aito. Nuoret ovat tyhmiä ja tekevät käsittämättömiä munauksia, eivätkä ymmärrä sitä, mikä elämässä on tärkeintä. Se on kuitenkin tarinan arvoinen asia ja tarinan, jonka minä jaksan käydä läpi uudelleen ja uudelleen. 


In the last month or so, I have continued my IMDB's Top250 list watch with four pretty good films. Two first once I was rewatching and the two following were new on the list. 207/250 done.

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

Katsottiin taas viime viikolla IMDB-leffoja:

Who is afraid of Virginia Woolf? *****

Elisabeth Taylor ja Richard Burton klassikkoelokuvassa, josta ei puutu syvyyttä. Pidin tästä elokuvasti kovasti. Ehkäpä siksi, että pidin teininä Virginia Woolfista paljon ja luin sitä lukiossa. Kirjoitinkin hänestä äidinkielen novelleissa yms. Jotenkin tuntui siltä, että Woolfin tuotantoa tuntemattomille otsikko ei avaudu, mutta minulle se loi kontekstin pääpariskunnan ’mielen peleille’, joita he pelasivat koko elokuvan läpi. Mieheni varmaan olisi sanonut tästä, että ’it’s a stage play’, eli elokuvasta huokuu sen perustuminen näytelmään.  Pidän siitä, että hahmoja on pieni määrä. Tässä tapauksessa viisi, joista yhdestä selviää vasta lopussa, ettei (spoiler!) häntä olekaan olemassa. Koko näyttelijäkaarti taisi vetää oscarit ja ne kyllä todella ansaittiin. Tykkäsin hirveästi  nuoren pariskunnan naisesta, joka päättää mielummin olla hullu kuin katsella miehensä syrjähyppyjä. Tykkään hirveästi myös elokuvista, jotka tapahtuvat yhden päivän tai illan aikana, tai jopa muutaman tunnin aikana (esim. Wonder Boys, Before Sunrise ja Magnolia – kaikki aivan huippuja). Niissä jotenkin kaikki on intensiivisempää ja ei hahmojen kehittymisessä täytyy kirjoittajan käyttää enemmän mielikuvitusta kuin pidemmällä aikajänteellä varustetuissa pätkissä. Lisäksi tässä on käytetty tehokeinona huikeaa dialogia, eikä esim. Hienoja maisemia. Niinpä sanoisin, että tällaisella elokuvalla on vaikeuksia voittaa esim. Parhaan elokuvan oscaria... Ehkä eeppisyyteen tarvitaan jotain isompia kulisseja. Anyways, me likes. Täytyy katsoa uudestaan joskus, koska tämä kestää katselukertoja. Varmasti joka kerta nousee jotain uutta esille. 

Vihan hedelmät ***

Karu kertomus amerikkalaisten työttömyydestä ja nälästä… Tässä elokuvassa yleissävy oli kuitenkin positiivinen ja kaiken ankeuden keskellä perheellä oli kuitenkin toisensa ja he löysivät paikan, jossa kaikkia ei riistetty. Pidin siitä, miten kertomus pysytteli syrjemmällä ammattiliittopolitiikasta – vaikkakin lopussa oli hieman sellainen fiilis, että entä sitten, tässäkö tää oli. Verrattuna esim. Parin viikon takaiseen Ladri Bicicletteen tämä ei tuntunut kertovan tarinaa aivan yhtä koskettavasti. Molemmissa lapset näkevät nälkää, mutta vain toisessa tilanne on niin epätoivoinen, että perhe päätyy varastamaan – se tuntuu ironisesti julmemmalta kohtalolta kuin vihan hedelmien miestappo-tilanteet, jotka ikäänkuin ’vaan sattuvat vastaan’ perheen pojan tielle. Tuntuu siltä, että vihan hedelmissä poika ei kuitenkaan ota tai tunne vastuuta tappamistaa miehistä, vaan kyseessä on aina ollut esim. Itsepuolustus kun taas polkupyörävaras on liiankin tietoinen siitä, mitä on tekemässä. Tässä minusta oli juuri näiden kahden hyvin samantyyppisen elokuvan nyanssiero, joka minun päässäni on myös kahden tähden arvoinen. Vihan hedelmät oli hyvä, mutta kuitenkin hyvien elokuvien maailmassa keskinkertainen.

Polkupyörävarkaasta sukelluskelloon ja aivopesuhypnoosiin

Lomani aikana ehdin katsella jopa kolme elokuvaa IMDB:n top250-listalta. Tällä kertaa olimme haalineet Yle Teeman kevään ohjelmistosta seuraavat teokset:

Polkupyörävaras ***** Ladri di biciclette

Tämä on todellinen mestariteos. Tunnelma alusta alkaen on erittäin ahdistava ja nimikin jo kertoo tarinan todellisen luonteen. Kuitenkin päähenkilön moraalin pohdiskelu kehittyy alusta lähtien kuin kiristyvä hirttosilmukka. Pidin erityisesti päähenkilön pojasta, joka tuo tarinaan vieläkin surullisemman vireen, poika on todella tarpeellinen ja puhdas. Toisaalta poika näyttää myös olevan koko perheen järkevin ja aikuisin. Elokuvan miljöössä kiinnostavaa on se, että selvästi ollaan Roomassa, mutta toisin kuin yleensä, fountain di treviä, colosseumia tms turistikohteita ei näy, sillä tarkoitus on alleviivata, että tämä perhe oli niin köyhä, että he asuivat lähiössä. Hieno pätkä surullisesta vireestään huolimatta. Erittäin tiivis kertomus, jossa ei ollut aikaa katsella kelloa.

 
Perhonen lasikuvussa ***** Le scaphandre et le papillon

Italialaisesta ranskalaiseen elokuvaan. Jos ensimmäinen oli masentava, niin tämä on sitten uber masentava elokuva. Kyseessä on siis tositapahtumiin perustuva 'locked in' syndrooman vangiksi jäänyt täyshalvaantunut mies, joka kirjoittaa kirjan sanelemalla kirjaimia räpyttämällä kerran tai kaksi silmiään. Elokuva on erittäin kiinnostavasti kuvattu halvaantuneen näkökulmasta, etenkin alussa. Kukapa ei olisi tätä kauhistuttavaa kohtaloa joskus miettinyt kohdalleen? Kerrassaan uskomaton tarina - mitä ihmeellisempää oli, että mies kykeni kommunikoimaan niin paljon, että saimme tietää, millaista hänen elämänsä oli. Elokuvan katsomisen aikana tulee monta kertaa kiitollinen olo - siitä, että illalla kotiin mentyäni voin halata lastani, siitä, että voin käydä juoksemassa ympyrää rintaan pistäen tatamilla, siitä, että voin itse päättää, miten ja minne liikun. Vapaus tehdä mitä vain ei pitäisi olla kenellekään itsestäänselvyys - ja tämä erinomainen teos opetti sen minulle. Vastaavista asioista kiinnostuneille suosittelen esim. Pirjo Hassisen Kuninkaanpuistoa ja tietysti Almondovarin Meri sisälläni:ä. Toisaalta hienoa on se, että vielä 2010-luvulla voidaan tehdä elokuvia, jotka todellakin kuuluvat top250 elokuviin maailmassa. Kaikkia tarinoita ei ole vielä kerrottu.

Manchurian kandidaatti ***

Sen sijaan tämä tarina on kopioitu myöhemmin. Molemmat nähneenä, olen sitä mieltä, että alkuperäinen oli parempi. Manchurian kandidaatti on selvästi näistä kolmesta elokuvasta heikoin, mutta silti hyvä ja katsomisen arvoinen pätkä. Siinä on välillä koomisiakin kohtauksia, joissa pikarakkaus tai kosinta voi iskeä. Toisin sanoen tarinaa oli tiivistetty aika kovasti ja ihmettelen yleensäkin, että mihin tarvittiin toista naispääosaa - ilmeisesti siihen, että saatiin houkuteltua elokuvaan tähti, jonka maineella sitten haalittiin katselijoita. Ainakaan itse tarinassa hänellä ei juurikaan ollut muuta tekemistä kuin toimia kertojahenkilön dialogibackuppina - jos hänellä ei ollut muita hahmoja, joille jutella. Fair enough, ehkäpä sellaiselle henkilölle on tilaa juonessa... Toisaalta sekä polkupyörävarkaan että lasikupuperhosen juonet olivat molemmat tiiviimpiä. Pidin tosiaan tästäkin elokuvasta ja se olisi ehkä saanut neljännen tähden, mikäli ei olisi esiintynyt itseään parempien sarjassa. Ja ehkä hieman latteaksi teki se, että oli nähnyt modernisoidun version ensin, joten juoni oli hyvin muistissa. Kannattais mieluiten aina aloittaa alkuperäisestä.

Sittenpä onkin elokuussa katsottu hieman kevyempää eli uusinta Batmania ja viimeistä Harry Potteria. Molemmat näihin kolmeen verrattuna ihan kakkoja.

IMDB Heinäkuu

Mitä heinäkuussa tuli katseltua IMDB Top 250 listalta? Pidimme kaksi elokuvailtaa, vuorossa niistä hieman juttua.

Fanny & Alexander *****

Päädyimme ajanpuutteen vuoksi katsomaan 'vain' kolmetuntisen, emme siis viisituntista director's cuttia. Tämä elokuva on tietysti mestariteos ja kaikki siinä on todella viimeisen päälle harkittua - puvut, asennot, ilmeet jne. Kuulema kissankin piti liikehtiä aivan tietyllä tavalla tai muuten otettiin uusintaotos... Sitä en varsinaisesti ymmärrä, miksi sen nimi on 'Fanny ja Alexander', sillä kyseessä oli lähinnä Alexanderin elokuva. Tarvittiinko Fannya siihen, että nähtiin, miten hiljainen tyttö selviää vastaavista tilanteista - olisiko katsojan ollut vaikeampi samaistua Alexanderiin, jos Fannya ei olisi ollut... Noh joka tapauksessa pidin tästä elokuvasta paljon, etenkin siitä, miten se käsitteli ruotsalaista sosiaalipornoa aikakaudeltaan - miten siinä käsiteltiin moraalikysymyksiä jne. Kohtaus, jossa pastori keskustelee Alexanderin kanssa valehtelemisesta oli hyvin mielenkiintoinen, sillä vaikka katselijan tuleekin olla Alexanderin puolella tässä asiassa - jokainen äiti/isä voi samaistua myös pastoriin, joka yrittää opettaa sitä, ettei maailmassa pärjää valehtelemalla. Huikea suoritus myös molemmilta näyttelijöiltä. Pidin myös siitä, miten lapsen näkökulmasta mietitään vaikeita asioita kuten isän kuolemaa tai äidin uudelleen naimakauppoja... Lapsethan ovat loppujen lopuksi vanhempien armoilla ja heidän on tehtävä niin kuin holhoojansa tekevät. Pelottavakin totuus. Lisää Bergmania on vielä katsomattomien listalla, joten odotan niitä nyt aika innokkaasti tämän nähtyäni.

Full Metal Jacket ****

Hempeästä ruotsalaispukudraamasta takaisin Vietnamiin... IMDB Top 250 listalla on useita Vietnamin sotaa käsitteleviä kappaleita - Apocalypse Now, The Deer Hunter ja Full Metal Jacket nyt alkajaisiksi. FMJ oli jokseensakin optimistisempi kuin AN, vaikkakin molemmat ovat hyvin antiwar elokuvia. FMJ:ssä parasta antia lienee kuitenkin alkupuoli, jossa jumpataan merijalkaväkeen lisää poikia riviin aidon komentajan johdolla. Poikani katsoi silmät tapillaan tämän osion, sillä kun joku huutaa tv:ssä niin täytyyhän se nyt ottaa vakavasti. Elokuvassa vilahtelee myös kovasti vanhempanakin tuttuja näyttelijöitä, mikä sinänsä oli mukavaa. Tätä teosta on kuitenkin parodioitu ja kopioitu niin paljon monissa jälkeen tulleissa sotaelokuvissa, että ihan jo ikonisuutensakin vuoksi tämä tulee katsoa. Minusta se nyt loppujen lopuksi ei ollut mikään tajunnan räjäyttävän hyvä veto, kelpo kamaa ja kyllä katsoi, mutta en varmaan uudestaan jaksaisi.

Ikiryu - Tuomittu ***

Kurosawan klassikkoteoksessa mies, joka on antanut elämänsä valua ohi saa tietää sairastavansa syöpää ja päättää elää viimeiset 6kk täyttä elämää. Elokuvassa on kiinnostava rakenne. Puolet seurataan päähenkilöä ja puolet seurataan hänen muistonsa puintia hautajaisissa politiikan tasolta. Minulla tämä ei noussut kovin ihmeelliseksi elokuvaksi, vaikka se olikin hyvä. Jotenkin käsittelen tätä asiaa mielummin 'My life without me' -elokuvan kautta - vaikka periaatteessa juoni onkin hyvin samankaltainen. Japanilaista yhteiskuntaa on jälleen tuskastuttava seurata, sillä sen kankeudesta johtuvat monet päähenkilön ongelmat. Mutta se toki tässä oli tarkoituskin huomata.

Elokuussa katseluun tulevat ainakin: Polkupyörävaras, Manchurian kandidaatti ja Perhonen lasikuvussa.

Parempia elokuvia

Noin 4 vuotta sitten tuskastuin elokuvateattereiden tarjontaan. Enää muutama vuosittain julkaistu elokuva on minusta 'hyvä', eli suurin osa on keskinkertaista tai huonoa kauraa. Ystäväni kanssa päätimme alkaa katsella Parempia elokuvia. Niinpä etsimme käsiimme muutaman listauksen hyvistä elokuvista. Ensimmäinen lista oli Parhaiden elokuvien oscarin voittaneet, jonka katselimme vuonna 2008. Sen jälkeen olemme katsoneet myös American Film Institutin Top10Top10 listan läpi.

Tämän vuoden alusta alkaen olemme katselleet IMDB:n Top 250-listaa, joka sinänsä on haasteellinen, että se elää käyttäjien arvioiden mukaan ja siten meidän piti 'kiinnittää' se vuoden alussa. Tällä hetkellä minulla on katsottuna 180/250 ja ystävättärelläni hieman enemmän. Tietenkään emme katsele uudestaan elokuvia, jotka olemme jo nähneet (ellei siitä ole esim. pitkä aika ja haluaa katsoa) - joten nämä parhauslistat kattavat usein aika ison osan samoja elokuvia.

Meillä oli harkinnassa myös kultaisen palmun eli Cannesin filmifestareiden lista, mutta sitten tuli Tree of Life, joka oli niin käsittämätöntä sontaa, että päätin saman tien, ettei tämä lista sovi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Haluan katsoa jotakin hyvää, en jotakin, mikä saattaa haaskata aikaani.

Tässä kuussa olemme katselleet 'Lock, Stock and Two Smoking Barrels'in ja 'Apocalypse Now':n. Tykkäsin enemmän ensimmäisestä, joka oli aivan hillittömän hauska sattumien summa. Apocalypseä olimme yrittäneet katsoa jo pari kuukautta, mutta nyt vasta saimme aikaiseksi. Joku voi tietysti kysyä, että miten muka voi kutsua itseään elokuvien harrastajaksi, jos ei sitä ole nähnyt... Apocalypse oli juuri niin koskettava kuin maineensa antoi olettaakin - sodan jalkoihin jääneitä lapsia ja tarpeellinen määrä raakuuksia ja verta. Ja kysymys, joka on edelleenkin ajankohtainen - miksi Amerikkalaiset kokevat, että kannattaa lähteä sotimaan - johtuuko siitä, että heillä ei ole tarpeeksi omia naapureita, joita ammuskella kaikilla pyssyillään...


Kaiken kaikkiaan koen, että olen sivistynyt näiden projektien myötä ja ehdottomasti olen katsellut Parempia elokuvia (tm). Ensi viikolla luvassa on minulle tuskaisia Charlie Chaplinin pätkiä... En tiedä olenko maailman ainoa Chaplin-vihaaja... En vain jaksaisi häntä. Komediassa ei ole mitään vikaa, kun se on tarpeeksi kiinnostavaa tai ironista (vrt. Lock Stock & ämpärit), mutta en vaan millään jaksa knallihattua ja putoilua jokeen ilman erityistä syytä... Siinä ei vaan ole mitään hauskaa.