Me muutimme ekaa kertaa Kiinaan syksyllä 2012 eli viisi vuotta sitten. Olemme siitä lähtien asuneet Kiinassa ja Xi’anissa erilaisissa pätkissä yhteensä noin vuoden verran per nokka (minä 11kk, mies kokonaisen vuoden, A noin 10,5kk). Pätkät ovat olleet:
2012-2013 Syys-Talvi 4kk
2013 Syksy 3kk (jona aikana mies kävi 10vrk briteissä välissä)
2014 Syksy 1,5kk
2015 Kesä 1kk
2015 Syksy 2kk (mies)
2015 Kevät 1viikko (minä)
2016 Kesä 1,5kk
Mietin tässä, että missä meillä mennään expatti-elämän kulttuurishokin vaiheissa. Tyypillisesti kulttuurishokkiinhan lasketaan viisi vaihetta, jotka koetaan myös lyhyemmillä matkoilla ja joskus eri järjestyksessä:
1. Kuherruskuukausi on turistimainen vaihe, jolloin suhtaudutaan asioihin uteliaisuudella ja mutkattomasti.
2. Sokkivaihe kehittyy vähitellen. Olo on ulkoisesti rauhallinen, mutta sisällä myrskyää. Ajatukset täyttyvät huolesta, surullisuudesta ja alakuloisuudesta.
3. Reaktiovaiheessa uusi maa ei miellytä enää laisinkaan. Paikallinen kulttuuri ärsyttää ja kielteisyys valtaa mielen. Kotiinpaluu tuntuu houkuttavalta.
4. Tasaantumisvaiheessa uusi elämäntilanne hyväksytään ja aletaan näkemään uudessa kulttuurissa myönteisiä puolia
5. Käänteinen- tai paluu-kulttuurishokki: Kotiinpaluun jälkeen ikävöidään takaisin vierailumaahan
Todellakin olemme nämä käyneet Kiinailumme aikana läpi. Olen vaan itse huomannut, että minulle nimenomaan tämä Kiinassa kuukauden pari kerrallaan oleskelu toimii erinomaisesti juuri siksi, että se tarkoittaa sitä, että kuherruskuukaudesta ei juurikaan tarvitse koskaan päästä sokkivaiheeseen ja voi suoraan siirtyä käänteiseen paluukulttuurisokkiin. Toki on niitä päiviä, kun aurinko paahtaa niin kuumasti ja lapsi väsyneenä kiukuttelee tai hyppii tasajalkaa kierroksia ottaen - jolloin tuntuu, että on iltaoluensa ansainnut… Mutta tänä kesänä näitä hetkiä ei ole ollut juurikaan. Sanoisin, että kaikki päivät täällä ovat olleet ns. hyviä päiviä. Kiinalaiset eivät ärsytä minua. Heidän tönimisensä tai päsmäröintinsä lähinnä huvittaa. Kotimaata on jonkin verran ikävä, lähinnä kotona odottavia ihmisiä, mutta koska tietää tulevansa kotiin aivan kohta…
Aika kuluu nopeasti. Minun elämässäni ideaalisinta olisi sellainen systeemi, jossa olen Suomessa noin 9kk vuodesta ja kolmisen kuukautta jossain muualla matkoilla, on ideaalinen. En ehdi kyllästyä Suomeen. Nään, miten kaunis ja toimiva se on. Miten hyvä Suomessa on elää. Miten eksoottinen on meidän sininen taivas tai vihreä metsä. Betoniviidakkokuukauden tai parin jälkeen, kun pulahtaa oman mökkisaunan jälkeen järveen… Sitä tunnetta ei voi mitenkään kuvailla. Kun siinä hetkessä ymmärtää sen, miten arvokasta elämä Suomessa on.
Joka päivä minusta on ihmeellistä, että minä saan tehdä tällaista työtä. Joka päivä olen hyvällä tuulella ja onnellinen tässä. Kun aloitin tämän kirjoitelman, ajattelin, että kertoisin jotain ekspattielämän hyvistä ja huonoista puolista. Mutta tällä tapaa, kun minä sitä elän, niitä huonoja puolia on vaan niin vähän. Toki tänään kun olen ollut kipeänä jo kolmatta päivää, elämä on hieman haasteellista, mutta kipeänä ei ole kivaa, oli se sit Suomessa tai muualla. Ajattelen, että ehkä nuo vaiheet ovat enemmänkin sellaisia päällekkäisiä mielentiloja, jotka vaihtelevat olosuhteiden mukaan. Tärkeintä on pitää itsestään ja rakkaistaan huolta: Syödä hyvin, nukkua tarpeeksi, liikkua ja niin edelleen. Jos on elämän perusasiat kunnossa, ei ole muustakaan valitettavaa.
Kahden kodin syndrooma on kuitenkin aina olemassa. Kun on täällä, kaipaa Suomea ja suomalaisia. Kun on Suomessa, kaipaa tänne. Niin se vain on. Ehkä se tarkoittaa sitä, että ollaan nyt tuossa tasankovaiheessa. Ja reilun viikon päästä sit hypätään paluushokkiin. En ole käyttänyt pitkähihaisia tai -lahkeisia yli kuukauteen. Saas nähdä, miltä 11C tuntuu...
/
This week my husband passed one year mark on his stay in mainland China. I have been here about one month less and Topfish 1,5months less. Our timelines are slightly different but mostly overlapping. Tops has spent almost a year of his life in China. That’s 20%. There was a time when it was a higher percentage, but I guess it still is more than usual for kids his age. If he was neurotypical, he would surely be talking in all three languages by now.
I was thinking of the known ‘phases’ of culture shock in an expat life today. Where are we in all that? The Honeymoon period - the Shock period - the Reaction period - the plateau or the reverse culture shock… We have surely been through these phases many times over the years. The system where we spend most of our lives in Finland and live a couple of months of our lives in China, is ideal. None of the troubles of Chinese life: The poor internet connection, the pushing and spitting, the areas falling apart, the ways that nothing quite works… These things don’t bother me because I know that there is a deadline for my stay. I am going to get to leave soon. So I can enjoy the advantages of being in here: The warmth of the summer, the food, the ease of shopping, the friends… Sure there’s always days that are challenging. I’ve been ill for three now and it sucks. But being ill sucks whether you are in China or Finland. It’s not the fault of the country. So in the expat life, it is most important to take case of one’s health: Eat, Sleep and Excersise. Make sure one’s loved ones are also feeling good.
I miss China when I’m not here. I miss Finland when I am here. Two homes syndrome. Maybe we are at the plateau phase now. That means within a week, it is time to jump to the reverse culture shock. I have not used long sleeves on my shirts or pants for over a month. I’m sure 11C and raining will feel a bit challenging to take…
.jpeg)
