Lähteminen

Se tuntuu tutulta ja turvalliselta. Kaksi viikkoa jo Suomessa. Joku joskus sanoi, että mihin tahansa tottuu kahdessa viikossa.. Onhan se myös niin. Uusi arki Suomessa heinäkuussa oli tavallaan sellaista peruseuforiaa niinkuin mun elämä nyt yleensäkin on. Ihan niinkuin multa ei puuttuisi mitään, voisiko niin olla? Ainakaan mää en muista milloin viimeks mulla olis ollut syytä valittaa, niinkuin yhtään mistään. Mutta se johtuu siitä, että mun elämässä on kauheasti kaikkia huipputyyppejä. Oli ihanaa nähdä perhettä ja ystäviä ja kaikkia. Ehdin möksälle vissiin kahdesti, pulahtamaan pikkuhirvaseen. Ehdin festareille kahdesti. Ehdin hengailla rakkaan työkaverin vikoilla viikoilla. Ehdin tehdä töitä ja käydä uimassa melkein joka ikinen ilta. Ehdin olla kotona ja tavata niitä ihmisiä, jotka oikeasti on se syy miks mää tässä kaupungissa edelleen elän ja hengitän. Jyväskylä, mun Jyväskylä <3 täynnä pelkkää rakkautta.

Sitten pakkasin kimpsuni ja perheeni ja nyt istutaan koneessa taas. Poitsukka toistaa ekoja tavuja sanoista joita hänelle sanotaan. Niinkuin 'kone' as in 'lentokone' on lyhentynyt ja nyt ulos tulee vaan 'ko'. Pikkuisen rakkaan aivot ei prosessoi asioita niinkuin meidän muiden. Mutta jännää on että kyllä siellä niin paljon asioita liikkuu, joka hetki. Ehkä joskus hän pystyy kertomaan, mitä ne ovat. Ehkäpä.

 Lähdetty on nyt siis Englantiin, kesälomareissulle. Kymmenisen päivää mummottelemassa. Lähteminen tuntuu normaalilta. Puolentoista kuukauden Kiinan jälkeen ihan helpolta, ei melkein ees ehdi ikävöidä ketään. Lähdetään mummoloimaan, yhdessä, perheen kanssa. Ollaan tehty tää reissu varmaan ehkä kolkyt kertaa - noin kahdesti vuodessa me käydään Briteissä. Minulle se, että lapsi tapaa isovanhempiaan, on kamalan tärkeää.  Joku kysyi multa et miks te nyt lähette kun Suomen kesä on parhaimmillaan - mutta no, kun mää lähdin, oli kylmä ja sateinen päivä ja ukkosti. Ne kaks viikkoo kun me oltiin kotona, olivat aikalailla kauniit ja lämpöiset - sai käyttää kesävaatteita ja silleen.

Ajattelen, että elokuun lopussa on vielä kauniita päiviä. Vuosien varrella J:n sukulaiset ovat tulleet minun sukulaisiksini. Ystävät ystäviksekseni. Ja kyllä minä ajattelen, että se on onnellisuutta, että saa elää tällaista monikulttuurillista elämää <3.

Edit perjantai-iltapäivältä: Tällä kertaa Englannin maaseudulle siirtyminen ei mennyt ihan putkeen. Ian-ukki oli ystävällisesti luvannut noukkia meidät Gatwickin kentän hotelliltamme autolla. Thamesin Dartfordissa ylittävän sillan luona oli vuosisadan ruuhka, lähinnä ilmeisesti tietöiden vuoksi. No tämä teki meidän normaalisti 1,5h kestävästä matkasta maratoonin... Mitä tapahtuu kun nestehukka, vessahätä, nälkä jne alkavat pikkuhiljaa iskeä neljään ihmiseen pienessä autossa? No se on  mielenkiintoinen kysymys, johon emme oikeastaan haluaisi vastata. Itsehän toki nukuin edelleen parin edellisen päivän väsymyksiä pois. Poitsukka katsoi filmejä tabletiltaan. Ian kiroili matelevalle jonolle ja J viihdytti Iania lukien Kindlen hauskimpia sarjakuvien otsikkoja. Meillä oli mukana kaksi hieman kuollutta banaania, ehkä 12cl eilistä lämmintä valkoviiniä ja rasiallinen voita... Verrattuna tilanteen ahdistavaan vankilamaisuuteen, jossa ei tiedetä, että milloin tullaan perille tai saati että milloin päästään ulos motarilta, sanoisin että "We handled it well." Loppujen lopuksi reissu kesti 4,5 tuntia ja Pimms & Lemonade puutarhassa oli hyvin ansaittu.

Tällä lomalla aion:
- kävellä maaseudulla kirmaavan pojan kanssa
- nukkua pitkiä unia kauniissa antiikkisängyssä
- istuskella rauhassa puutarhassa nauttien kauniista ilmasta ja sukulaisten seurasta
- käydä hieman shoppailemassa Lontoossa
- ottaa kauniita kuvia maisemista
- syödä hyvin ja nauttia elämästä

Elikkäs pysyä visusti mukavuusalueellani koko loman ajan. Jännä miten sitä kuitenkin haluaa tehdä vuodesta toiseen niitä samoja asioita kuin ennenkin.

/We have left again. This time for England, for a short holiday of 10dats or so. We are back just in time for Henri's wedding next week. Over the years my husband's relatives have become mine, his friends also. We come here maybe twice a year, but it seems so very important to do so - for Tops to see his grandmothers and fathers. Two weeks in Finland went fast. Or was it three? Leaving for ten days instead Of like 45, seems short and insignificant.
 
 The summer in Finland was in our favor for the last few weeks in there. A friend Of mine asked me: Why go to UK now, Finland is beautiful during the summer. Five year old should see his grandparents, I said. And I want to see them too. It is for the people We go afterall, not for the weather.
 
 On the Friday afternoon though, We ran into some issues. It was called the M25. Motorway 25 from Gatwick to the otherside Of Thames. You need to go over the bridge of Dartford. Or on the tunnel on the way back. Poor Ian who was picking us up had to go both ways. He throughout his career as a driver had never experienced M25 to be this bad. A jouney that was supposed to be 1,5hours each way, turned into a whole day Of driving with one bathroom break... This i Think, could be consindered some form of a torture. We had two bananas, half a cup Of pink lemonade and one glass Of warm white wine from last night leftovers... What happens to people when the hunger, dehydration and need for a bathroombreak strikes people who have unvaluntarily been in a car, well you dont really want to know what happens in that situation. Let's just say that the drugs afterwards in the garden were well deserved.

Dimmi perché quando penso, penso solo a te?

 Dimmi perché quando penso, penso solo a te?
Kerro, että miksi kun ajattelen. Ajattelen vain sinua?
Dimmi perché quando vedo, vedo solo te?
Kerro, miksi kun näen, näen vain sinut?
Dimmi perché quando credo, credo solo in te grande amore
Kerro, miksi kun uskon, uskon vain suureen rakkauteen?

Tänään lähtöfiiliksissä taas.

Näissä kuvissa, suuri rakkauteni. /In these pictures my grande amore.

Jälleen nähdään. Nähdään jo huomenna. Kiina. Mio grande amore.

 Tänään tunnelmat ovat hieman haikeat taas. Hölmöähän se on, kun ollaan poissa kaikki se kuukausi - puolitoista. Lähtemiseen liittyy kuitenkin aina kovasti tunnelatausta. Tällä kertaa päättyy myös A:n päiväkotikevät - hän palaa vasta heinäkuussa pariksi viikoksi väliaikaishoitoon. Paluu Päivärinteelle elokuussa samaan ryhmään on kuitenkin edessä, et sen puoleen on vaan taukoa, mut sanomme huomenna heipat meidän iki-ihanalle erityisavustajalle, joka on vuoden verran A:n kanssa puuhastellut. Tirautin itkut jo viime viikon vasu-keskustelussa. Kyllä ottaa koville luopua tästä ihmisestä arjessamme. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa vaan kemiat kohtaa hyvin ja sit hän on niin superhyvä ja rautainen ammattilainen työssään, jota itse en ikinä voisi kuvitella tekeväni elääkseni...? Niin onhan se tietysti vaikea ajatella, että tää oli nyt tässä ja syksyllä joku uusi sitten. Uskon vakaasti, että poikani upea kehityskaari tältä keväältä ja syksyltäkin on aivan hänen ansiotaan. A on oppinut juuri sanomaan hänen nimensä ja on tänäänkin illalla hokenut sitä: "S, S, S." Huomauttanen, että tämä on ainoa erisnimi, jonka olen häneltä kuullut. Kiitos Jyväskylän Kaupunki siitä, että erityisavustajien palkkaus on niin surkea, ettei sillä elä. Onko autisti-lapsien tukemista, jos palkkaus pakottaa avustajia etsimään mielekkäämpää työtä ja tämän takia aiheutuu henkilöstömuutoksia pienen erityisihmisen elämässä? Kysynpä vain. 

No, onneksi S lupasi tulla vierailemaan meidän elämässä vielä lapsenvahtimerkeissä tulevaisuudessakin, joten ei tarvii aivan ikuisiksi ajoiksi sanoa hyvästejä, se tuntuu mukavalta kuulla. Jälleennäkemisen toivossa!

Muita fiiliksiä tältä viikolta? Lukijani törmäsi minuun keskustassa... Kiva kun juttelit! Fifteen minutes of fame - en varmaan koskaan lakkaa olemasta yllättynyt siitä, että joku tuntematon lukee blogiani ja tunnistaa minut kadulla. Ehkä mun jonain päivänä täytyy vaan myöntää, et analytiikat ei oo väärässä silloin kun ne näyttää satoja lukijoita.

Iloksenne kävin katsomassa kaikkien aikojen haun avainsanoja, jotka ovat johtaneet tänne finnworldiin. Ihan perusnimeen ja osoitteeseen liittyvien sanojen lisäksi blogiini päädytään mm sanoilla:
"Lappi" (81 tyyppiä), "game of thrones" (38 tyyppiä), "seksiä rannalla" (17 tyyppiä), "Kuokkalan graniitti" (11 tyyppiä) ja veljeäni hänen kokonimellään hakevia (13 tyyppiä) Että silleen. Omalla nimelläni ei kukaan hae, koska en sitä täällä erityisesti mainosta. Salaisuushan se ei ole, mutta ainakin toistaiseksi en ole muuttanut blogiani oman kokonimeni alle.

Viimeks ollaan oltu Kiinassa kesäaikaan vuonna 2013... Voi kun tää mies oli pikkuinen silloin.

Xi'anissa on säätiedotuksen mukaan +33 ja silleen aurinkoista joka päivä... Eikä Pekingissä ole varsinaisesti kylmempi, joten pakkasin pelkkiä shortseja ja mekkoja. Ainakaan ei tarvii miettiä Suomen kylmää kesää vaan paremminkin voivotella kuumuutta.

Kyllä näitä kulmia on ollut taas ikävä, täytyyhän se myöntää.

Tällä kertaa matkaohjelmamme on varsin kunnianhimoinen: Xi'an 10vrk, BJ 3vrk, Jilin 7vrk, Xi'an 10vrk. Eipä sitä kuukaudessa paljoa ehdi. Onneksi tätini muuttaa meille niin ei tarvitse huolehtia siitä, että talo on pystyssä kun tullaan takaisin.

Mutta löysin uuden mahdollisen vierailurahoituslähteen, jota aion hakea... Jälleennäkemisen toivossa tähänkin suuntaan. Vaikka tänään on ollut haikeiden heippojen päivä, me ollaan muutettu Kiinaan jo kolme kertaa aiemminkin. Harva edes huomaa, että olemme poissa kun kuukausi on niin lyhyt aika. Mut niin kuin sanoin Topfishin erityisavustajallekin, jos ei jätä sydämmen palasia ympäri maailmaa niin ei kyllä tiedä eläneensä. Se että sattuu, tarkoittaa sitä, että on tehnyt jotain oikein. Palataan juttuihin taas Kiinasta. Zhaijien Europe, Hello China!

And then it would be time to moved to China again. This is our fourth time, so I guess the leaving should be easier than it has been... It's been six months since we were there. Does not seem that long, but somehow I feel I've managed to live a small lifetime since then - Sure, I did not finish my PhD like I would have liked to have done, but I have improved the quality of my life through regular sports and I have become really good friends with people who I didn't even know six months ago. It's interesting to see who are the people important to my life six months from now. It feels even as a beginning of an adventure that one never knows - sometimes some friends fit a certain time in our lives better than other times. I said to my son's special needs person that she should not worry about her heart breaking into pieces - mine is scattered all over the world. That's a sign of living one's life in full. Hurting just means you did it right, you gave a piece of yourself away. Always there are the memories, no one can take those away from us. They make us who we are. Still, I hope I would have learned to say goodbyes. Better than this.

These pictures are from 2013 September - the last time we were in 'summer' of China. This time the summer will be a lot tougher - 33C during the days. Our schedule is very ambitious: 10 days Xi'an, 10 days travelling, 10 days Xi'an. Shortest trip so far.

 

Goodbye to you guys, see you soon!

Until we meet again

 Ja sitten tuli aika lähteä kotiinpäin taas. Vika päivä Kiinassa takana - olipa hieno päivä. Aurinko paistoi ja muurilla oli lämmintä. Käytiin iltapäivällä shoppailemassa hutongeissa ja sen päälle illalliseksi kaikkia mun suosikkeja: kurkkuja, parsakaalia, naudalihaa kuminassa ja tietenkin gambien dou zhao, vihreitä papuja ja chiliä. Ei paljoa parempaa päivää olisi voinut olla. Iltamyöhään jo jokseenkin väsyneet matkalaiset nauttivat vikat coctailit Park Plaza Wangfujingin aulassa ja sitten ahtamaan kaikki räätälöidyt vaatteet kasseihin ja odottelemaan, että poika nukahtaisi.

Edessä on siis 30h maratonpäivä, joka kestää niin pitkään kun vaan jaksetaan olla hereillä. Jospa vain lapsi a) nukkuisi koneessa ja b) saisin itsekin vähän edes torkuttua. Yöunet ovat jälleen vähillä, koska poikanen ei suostu nukahtamaan yleensä ennen klo 02ta ja itse olen joutunut heräämään viimeistään kahdeksalta joka aamu... Eli Bei Ou, pohjoiseurooppa, täältä tullaan! Kiitokset huipulle matkaseuralle, on ollut tosi mukavaa teidän kanssanne myös Pekingiä nähdä! 

 

So today was our last day in China this year. We are now off to Bei Ou, North Europe, back to Finland for at least 4 days... December is looking as busy as this month, so no chances for breath taking. Last few days have been awesome in a good company - today was pretty perfect: The weather was sunny, the food at dinner was all my favourites combined and last was coctails at the bar. Nice ending to great six weeks in the country that I really call my second home for a reason. This time it's hard to go, even though I know, we will be back. Zaijien wo de pongyou!

En Route to Beijing

 

All my bags are packed, yet again.
Ja sitten oli taas aika lähteä kohti uusia seikkailuja. Viimeiset päivät ovat olleet varsinaista yötäpäivää kiirettä sekä töiden että sightseeingin kanssa. Lisäksi internet ei ole ollut mitenkään liian suosiollinen blogaamiseen myöskään, joten joudutte odottelemaan pitempiä päivityksiä vielä. On ollut todella mukava nähdä Kiinaa ystävien kanssa ja sanoa taas kerran jäähyväisiä paikallisille ystäville. Tuntuu ankealta lähteä - juurihan tulimme. Mutta toisaalta Suomen kotikin on jo mielessä, joten kohta nähdään, Eurooppa. Lennämme kotiin siis lauantaina - vielä kolme päivää Pekingissä ja sitten taas Zaijien!

Time to leave Xi'an again. No time to feel sad, it's just a state inside my mind, we just came - this time was too short, way too short. Bye bye dear friends in Xi'an:/

Lähtötunnelmissa

All my bags are packed and I'm ready to go...

Tässä viikon verran olen fiilistellyt lähtöämme taas. Vaikkakin tänä vuonna tuntuu, että emme ole juurikaan poissa, niin ohan se aina sellainen mietinnän paikka. Vaikka kuinka varautuisi, aika yleensä loppuu kesken ja jotain asioita jää tekemättä. Täytyy sanoa että kun on jo kahdesti muuttanut Kiinaan, niin tää kolmas kerta on jo aika paljon vähemmän stressaava (mulle) kuin aiemmat. Yleensä tosin lähtöaamuna oon kuitenkin huutanut molemmille miehilleni - täytyy tällä kertaa yrittää pysyä rauhallisena ja ottaa rennosti. Raportoin myöhemmin, että onnistuiko.

Pakattu on jo viikonloppuna, tälle päivälle on jäänyt kuitenkin vähän säätöä, osittain liittyen Elämään, osittain lähtemiseen:
* Lippujen printtaukset (J hoitaa)
* Postien kääntö sedän residenssiin.
* Lähtöselvitys (joka hoidettiin Tinon kans klo 7:15 tänä aamuna jotta saatiin haluamamme paikat koneesta)
* Kiinan sisäisten lentojen hommaaminen Ctripistä
* Kameran akkujen lataaminen
* Pekingin aikatauluista säätämistä. (Jatkuu huomenna)
* Yhden harkkatyöluennon vetäminen
* Kolmen ohjattavan kanssa aiheiden fiksailu
*Muramasa Industriesin sivujen uudelleen ohjaus (joka oli hieman haasteellista koska en ole koodaillut HTML:ää varmaan neljään vuoteen... Joten mitään ohjelmia ei löytynyt koneelta. Ei FTP:tä ei mitään koodaus softaa tms... Notepadikin no, se nyt sentään löytyi kun on tarpeeks vanha winkkari...) Mut hymyilytti, koska eihän tollaset taidot mihinkään katoa, eli onnistuin. Jesh! 
*A:n PECSien valikointi ja niputtaminen 
*Matkalaskut
*Laskujen maksu
*Kiinan kuluveloitus

 Meidän aikataulu on sellainen, että ollaan eka viikko Pekingissä, jossa lähinnä lomaillaan. Pekingin viikon jälkeen mennään siis kotiin, Xi'aniin, jossa odottavat kaikki Kiinan 'perhe' eli tutkimusryhmäläiset. Näillä näkymin marraskuu menee siis Xi'anissa ja loppupäästä sit pari päivää vielä pääkaupunkiseudulla viimeiset silkkimekot teettäen ja ihmetellen muuria ja kiellettyä kaupunkia once more.

Ollaan sen verran onnekkaita että saadaan vieraita molemmista päistä reissua eli ekalle viikolle mukaan lähtee Tino ja vikalle reilulle viikolle mukaan tulevat kaksi työkaveriani ja myös toisen puoliso, joka on blogimaailmastakin teille tuttu Sara. Odotan innolla miten miesseuraan palaa meiltä niin hermot kun kaksi valokuvaajaa Kiinassa tarkoittanee että kerrankin ei tarvii miettiä, et kuka ottais asukuvat!  Mut ihana nähdä muutekin tuttuja maisemia rakkaiden ihmisten kanssa.

Huomisilta kuluukin sit koneessa. En odota innolla sitä Jetlagia, jonka saa aikaan kun matkustaa itäänpäin eikä kuitenkaan saa lennolla nukuttua. Vaikka mulla on sekä melatoniini että alkoholisuunnitelmia niin jostain syystä en usko tän kombon pelaamiseen. Mut toisaalta ainakin huomenna voi ottaa muutaman viinilasin hyvässä seurassa ja hyvällä tuurilla lapsi antaa katsoa leffaakin päälle. Eihän 3-vuotiaan kanssa lentäminen oikeastaan ole hassumpaa, vai oletteko erimieltä?

Eli siijuu when I siijuu. Kahden kodin ongelma on se, että aina jää osa rakkaista taa. Mut 41 päivää Kiinassa on niin lyhyt juttu, ettei siinä ehdi kuin pikkuisen hengittää savusumua ja sitten se on ohi. Nähdään!

Mun lähtöfiilistelymusaa...

So I'm leaving in the mid day, with a jet plane. Not for long! But it still feels like leaving. I don't know about you, but I like dwelling on feelings, it's pretty much my favourite hobby and even this time, it's hard and easy to leave at the same time. I have moved to China twice before, so going for 41 days is nothing. But still the syndrome of two lives goes on: Always you leave some people behind. Some that you hold in your hearth tighter than others. That's what's difficult about leaving. I've been saying goodbyes for a week. We are lucky that way that this time we get to bring four friends with us for smaller periods both from the beginning as well as the end of our journey. The itienary right now is Beijing - Xi'an - Beijing, as there's no direct flights anyways, we are spending some holiday days enjoying the Capital. It's supposed to be +19C and sunny! And by sunny, BJ of course means sunny through the ash cloud, but regardless, I am feeling optimistic. Not so keen on the jetlag that will follow as I doubt I'll be sleeping next night at all. Which is at least very usual for me. So booze and melatonine if my child falls asleep will be my drug coctail. Let's see how that works. I'm so ready to go now, it's time.