Kuopus menee päiväkotiin

 Niin kävi että meidän pienin aloitti päiväkodissa tän kuun alussa. L on nyt 1v ja  3kk vanha. Hän on viimeiset 6kk ollut mummohoidossa iltapäivisin, minun aloitettua työt helmikuun alussa. 

Olimme hyvin onnekkaita kun pikkuisen ei tarvinnut mennä päiväkotiin liian aikaisin vaan tein etätöitä ja iltapäivisin hän oli kolmen eri mummin hoidossa. Minun ja Juhan äiti olivat molemmat kaksi iltapäivää ja tätini yhden per viikko. Tämä järjestely toimi erinomaisesti, ihanaa oli saada apua arkeen. Usein oli vielä kotiakin siistitty päikkäreiden aikana tai jopa ikkunat pesty!

Nyt kuitenkin poika on jo sen verran liikkuva ja hakee sosiaalista kontaktia että oli oikea aika hänen lähteä varhaiskasvatuksen pariin tutustumaan ikäisiinsä pikkutyyppeihin.

 

Tiesin ekan viikon jo etukäteen olevan haastava, olimmehan eläneet päiväkotirytmiä huomattavasti myöhäisemmässä rytmissä koko hänen elämänsä ajan. Eli heränneet klo 11 ja menneet nukkumaan puoliltaöin. Nyt olisi edessä siis 3-4h rytmin siirto...

Vaikka tällä kertaa olinkin henkisesti varautunut rankkoihin aikoihin - en kuitenkaan ollut ymmärtänyt, miten traumaattista A:n päiväkodin aloitus oli minulle (ja koko perheelle ollut v. 2014). Päiväkodin johtaja kysyi minulta tutustumispäivänä, että 'Jännittääkö äitiä'? Vastaukseni oli, että päiväkodin aloittaminen ahdistaa minua, mutta tuskin niistä syistä joita se ahdistaa tyypillistä vanhempaa. Tiedän, että lapseni pärjää ja sopeutuu. 8 vuotta sitten kuitenkin juuri päiväkodin aloitus oli tilanne, jossa A:n autismi huomattiin. Elimme silloin perheenä isoa kriisiä, jossa vanhemman pahin painajainen käy toteen: Lapseni on kehitysvammainen ja tietoa tulevasta kukaan ei suostu meille kertomaan. Olen kirjoittanut noista ajoista monet blogipostaukset ja ne tuovat minulle lohtua nyt L:n kanssa samassa tilanteessa.

 

Vietin L:n kanssa ensimmäisen viikon aamupäivät päiväkodissa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että hän ei ole autistinen. Eroja A:n käytökseen vastaavassa tilanteessa ovat mm. se, että L ottaa kontaktia muihin lapsiin ja aikuisiin; osallistuu laulupiireihin; istuu omalla paikallaan ja syö oma-aloitteisesti ruokaansa. Yhden viikon jälkeen hänen sanavarastonsa on myös räjähtänyt ja hän toistelee kaikkia kuulemiaan sanoja. Muunmuassa lokakuussa kuultua:

Auto

Äiti

"i" (Iskä)

Tätä

Kakka

Kakku

Hai (mikä tahansa kala)

Kärry

Tyttö

Pappo (Pallo)

Pupu

Pappa (Muumipappa)

Halataan!

Anna (Anna-Anna-Anna!)

Lamppu

Kenkä

Hattu

Hanska

jne.

Toki A:kin kehittyi 2 vuotiaaksi muistikuviemme mukaan normaalisti ja taantuma tapahtui vasta sen jälkeen. Joillekin autisteille käy niin. Joten mitäänhän ei vielä voi tietää. A aloitti päikyn 2v ja 7kk iässä kun taas L oli 1 vuotta ja 3kk.

Ensimmäinen viikko sujui varsin mukavasti. Toki äidin perään itkettiin, mutta oli kuitenkin sitten rauhoittunut ja nukkunut myös päiväunet joka päivä sängyssä(!) 1,5-2h. Kotonahan meillä päiväunet nukutaan edelleen rattaissa. Olin mukana päiväunillemenoaikaan ja hän oli sitten unet + välipala-ajan ilman minua siellä.

Oli mukava tutustua päiväkodin arkeen, hänen päiväkotinsa on Jyväskylän keskustassa sijaitseva Pilke Playschool. Valitsimme päiväkodin erityisesti syystä, että siellä puhutaan suomen lisäksi englantia lapsille. Kansainvälisessä elämässä mukana olevalle poikaselle on varmasti eduksi ymmärtää 'toista kotimaista' myös. Lisäksi päiväkodin sijainti on kivasti työpaikkani lähellä, mutta kuitenkin keskustan tuntumassa. Pidän siitä, että lapsella on lähiöelämän lisäksi myös kosketusta kaupungin vilinään. Ensimmäisinä päivinä hän ehti ihmetellä päiväkodin pihan ympärillä kohoavia korkeita taloja yms ohi kiitäviä busseja. 

 

Ihmeellisintä päikyssä kuitenkin hänelle oli selvästi se, että maailmassa on olemassa muitakin pieniä ihmisiä kuin hän. Kotonahan isot alkavat olla aikuisen kokoisia jo, joten hän on varmastikin ajatellut, että on aikalailla ainoa kokoaan. Oli hauskaa nähdä miten rattaat hänen pikkupäässään alkoivat kiertää ja hän rupesi imemään toisten käytöksestä oppia omaansa.

Luonnollisesti saimme ensimmäisen viikon päätteeksi supersitkeän flunssan ja seuraava viikko on oltu sitten kotona. Ens viikolla aloitetaan sitten taas alusta rytmin siirto ja uuteen arkeen tutustuminen. Nyt ihmiset ja paikat eivät kuitenkaan ole enää uusia eli seuraava askel on viihtyä päikyssä 8-14 ilman äitiä. Toivotaan, että koko talvi ei mene sairastamiseen. Näinhän se on, että päiväkodin pitäisi helpottaa perheen arkea, mutta alussa se vaan vaikeutuu... Nähtäväksi jää, kuinka pitkäksi ajaksi. 

Toisaalta tuntuu kyllä ihanalta, että mahdollisesti tulevaisuudessa on taas aikaa, jolloin pääsen takaisin työrytmiin, liikkumisrytmiin ja saan hengähtää myös viettämällä aikaa päivittäin työpaikalla aikuisten kanssa. Pohjalla kun on mummoarjen lisäksi kotiäitiys, raskaanaoloaika ja korona niin tällainen elämä tuntuu todella kaukaiselta. Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. 

/ My second son has started daycare in the beginning of October. We were very lucky to have had the grandmothers take care of him on afternoons for about 6 months now. However he is now mobile and starting to look for social interactions so it was the right time for him to be with kids his own age. I hadnt realised how big of a trauma it was for me when 8 years ago we put A to the daycare. This has brought back so many old memories, not the good ones... Back in 2014, A's Autism came out when strating the daycare and it was a big crisis for the whole family. This time I can see myself worrying that something similar might happen, even though L is showing only signs of being neurotypical. The first week went well: He slept at the beds, he ate well, he allowed people to comfort him if he was upset when 'mommy' left him for a couple of hours per day there. He took contact with other kids. Then again A was 2 years old when he 'recessed' so we cannot know anything still. Of course the first week of daycare also brought us cold so we have been ill for a week now. Next week trying to turn the rythm once again... Let's see how it goes.

Kesälomalla Kainuussa 2022

Niinpä meille koitti vielä ainaskin yksi kesälomaviikko Kajaanissa vaikka viime vuonna jo kuviteltiin sen olleen viimeinen! 

Viimeksihän olimme täällä L:n kanssa kahdestaan maaliskuussa etätöissä. A:n kans ollaan oltu monena vuonna tällä kesäloman vietossa, mm. 2020. 

Ajatella, että vuosi sitten tämä pieni tyyppi oli vasta masussa ja nyt hän jo konttaa pitkin Kesäniemen laitureita...

Kesä on taittumassa kylmään vaikka vasta heinäkuuta mennään. 

Kyllä on viime kesään verrattuna ollut kylmää ja sateista.

Meillä oli kuitenkin pari päivää tuuria ja kävimme toteuttamassa ison pojan haaveet hyppytornissa keikkumisesta.

Tämä on niinsanottu 'jokaiselle jotakin' -loma, eli mummin haaveista on toteutettu mm. pensasaitojen ja ruohon leikkuu ja kattolistojen uudelleenasennus. 

Pensasaitojen leikkuu ei ole oikein mun suosikkilajeja, mutta kiinteistöjä täytyy hoitaa, näinhän se on.

Ihan kiva siitä tuli.

Ja ilo on myös seurata, miten veljeksistä on toisilleen jo kovasti seuraa.

Tosin toinen on aika paljon hurjempi uimari ja menee kylmiinkin vesiin.

Paltaniemellä käytiin myös leikkimässä.

Mummin pikkuapurit ovat myös mm. siivonneet terassia..

L otti myös ekat askeleensa ilman tukea juuri ennen kuin läksimme tänne reissuun... 

Nyt on sit kävelyä harjoiteltu non-stop. Mitä nyt välillä laitetaan kiinni vehkeisiin kuten vauvakiikkuun, josta osataan jo itse nousta pois.

Myös isoveli on imuroinut ja leikannut nurmea mummin apuna. Nurmen lisäksi meni yksi kukkapenkkikin ruohonleikkuriin kun silmä vältti... Hupsista!

Pienelle maistuu edelleen äiskän maito - ajattelinpa laittaa tähän myös tällaista muistoa imetyksestä kun se varmaan piakkoin loppuu.

Muru-kirjaa on luettu innokkaasti.

Kaiken kaikkiaan mukava loma taas täällä Pohjoisessa. Näin nämä vuodet menee ja lapset kasvaa. 

Paltaniemen uintireissulla meille kävi myös äärimmäinen tuuri kun paikallinen seilori tuli Kuha-saaliin kanssa juuri veneellään maihin ja kysyi, että haluttaisko ostaa 3kg valmiiksi fileroitua Kuhaa 20eur/kilo. Siis miten järkyttävän isokokoisia kuhia Oulujärvessä uiskentelee!?! Varmaan kaupassa nää olis ollu 3-40eur kilo...  

Oli muuten ihan superhyvää voi-kerma-aurajuustokastikkeessa! Oi naminamsk!

/Once again we have spent a summer holiday swimming in Kajaani! Tops and I have enjoyed this now at least three years in a row. Can't believe last year L was still in my stomach and now he has just learned to walk without support! Time flies! We also got amazing fresh white fish from a local fisherman who just happened to come to shore... So cheap, so yummy and fresh!

Hyvää Joulua 2021!

 

Hyvää Joulua 2021! Tuntuu, että vaikka olen ollut äitiyslomalla niin joulu saa aikaan jonkun asteen stressin.

Heti kun tajusin sen, päätin laskea rimaa ja priorisoida: Mikä tässä elämässä onkaan tärkeää...?

Tällä hetkellä tärkeää on vain ja ainoastaan viettää näiden tyyppien kans aikaa. Ja ton isoimman murun tietty.

Tärkeää ei ole: Miten siistiä on kotona - onko kaikki joululahjat välttämättä perillä aattona - Onko tukka kiharrettu tai että onko meillä just kaikkia niitä ruokia joita joka vuosi syödään...

Tällä viikolla tulin ajatelleeksi miten jokainen luo oman stressinsä ja kiireensä. Ja että miten siihen lääkkeenä voi vaan lakata stressaamasta ihan vaan päättämällä, että minulla ei ole nyt kiire. Olen nyt tässä. Istun lapsen kans lattialla - pärryytän hänen vatsaa ja katson kun hän kikattaa naurusta.

Tänä syksynä olen stressannut vähemmän kuin pitkään aikaan, mikä sai minut myös ajattelemaan: Työni aiheuttaa minulle painetta. Pidän työstäni kovasti ja ajattelen välillä, ettei se ole kovin vaativaa tai raskasta. Se on kuitenkin illuusio: Kaikki deadlinet, kaikki aikataulut, joita työ elämääni luo - aiheuttavat painetta.

En aio lopettaa työtäni, mutta tiedostan nyt, että voisi olla ihan ookoo jossain elämänvaiheessa tehdä vähemmän töitä. Minun ei tarvitse ottaa lisää vastuuta. En nauti siitä. Sen sijaan nautin siitä, että voin katsella lasteni kasvavan.

Ihan yksinkertaisia ajatuksia, joita on hyvä pitää mielessä kun ensi vuosi kolkuttelee ovelle.

Minun äitiyslomani on mennyt kovin varkain. Joko se on lähes ohi???

Ajatukseni on palata työhön pehmennetysti helmikuussa.

Mutta nyt on aika nauttia joulusta.

Vietämme joulua Jyväskylässä. Tänä vuonna ei ole meidän vuoro järjestää joulua joten otamme L:n ja Juhan kanssa iisisti... Aattona vieraillaan haudoilla ja syödään puuroa Timon ja Seijan luona. Illalla menemme jouluruokailemaan ja availemaan lahjoja anoppilaan. Toivotan kaikille rauhallista ja valkoista joulua sinne missä oletkin!

/Happy Christmas! I hope also you guys have finally left all the stress aside and focus on what is most important. I know I will!

Nimiäiset

 

Hän on täällä! Tai siis on ollut jo kohta viisi kuukautta.

 

Syyskuun lopussa pidimme hänen nimiäiset kotona. Ihanaa kun korona hieman hellittää ja voi taas kutsua ystäviä ja sukulaisia juhliin! 

Ei uskallettu varata mitään juhlapaikkaa ettei jouduta koronan vuoksi perumaan, mutta itseasiassa nimiäiset sopivat kotijuhlaksi vallan mainiosti. 

 

 Porukkaa oli paikalla kolmisen kymmentä ja muutamia Zoomin päässä mm. pari kummia Englannista ja Ruotsista. Aloittelimme seremonioita pienellä puheella ja esittelemällä muksun kummit.

Haluisimme lapsellemme hyvät eväät tulevaisuuteen, joten hänelle tuli kummeja kokonaista kahdeksan kappaletta! Lapsen kasvatukseen tarvitaan kokonainen kylä, eikös? 

Uskon, että hän hyötyy diversiteetistä elämässään ja myös vanhempiensa taustoissa:)

Esittelyn aikana vauva siirtyi sylistä toiseen.

Kummitodistukset tein yksinkertaisesti printtaamalla ja langalla...

 

Kummien esittelyn jälkeen Isosisko ja -veljet saivat lukea hänen nimensä, jotka oli kirjoitettu kirjekuoriin. 

 

Hänen nimensä oli yhdessä jo vuosi sitten mietitty valmiiksi. 

Kaikissa kolmessa nimessä toistuu Balkanin alueen teema - halusimme etunimeksi nimen, joka on helppo lausua suomeksi ja englanniksi… Ja onhan hän pieni valon tuoja.. <3

Hänen toinen nimensä, Spartan kuningas oli nimi, jota mietimme jo A:n nimeämisen yhteydessä ja kolmantena nimenä annoimme hänelle nimen, jonka me molemmat olimme esikoispojillemme toisistamme tietämättä jo antaneet.
Näin kolmella veljeksellä on sama nimi ja se kivasti yhdistää heidät toisiinsa:) Onhan tämä nimi myös historiallisesti mahtipontinen, joten sopii myös kuopuksellemme.

Kolmen A:n veljekset

Nimiäiset pidettiin kotonamme ja vaikka mummit, isosedän vaimo ja kummitäti leipoivat lähes kaikki tarjoamiset, oli järjestäminen silti meille varsinainen ponnistus.

Niinkuin se nyt vauvaperheessä usein on. Leivoimme isosisko S:n kanssa 'pääkakun' yhdessä ja lahjakas ystäväni Naomi koristeli sen! Tuli mielestäni hienompi kuin jos olisin tilannut - ja mieluisampi sisältä. Jostain syystä Jyväskylän kakkujen tilaus skene vaikutti sekä joustamattomalta että kalliilta. Vähän 'sinnepäin' mitä olisin halunnut olisi saanut 150euron hintaan... Joten ei kun itse tekemään siis... Sisällä oli valkosuklaa- ja puolukkahyydykerroksia...

Onneksi meillä on superit apuverkostot...

Joku mainitsikin, että toki juhlissa oli ainekset kaikenlaisiin katastrofeihin... Kun 'kaksi maailmaa kohtaa' eli paikalla oli mummoja, lapsia, vauva, erityislapsi, nuori labradorin noutaja, moottoripyöräkerho ja verirituaali... Ehkä olen jotenkin keskimääräistä optimistisempi henkilö sillä suhtaudun tällaisiin tilanteisiin asenteella 'kaikki järjestyy' ja haluan aina uskoa, että kaikki kyllä tulevat toimeen.

Kummien labbis 'Humppa' saapui Helsingistä tuntia aikaisemmin hepuloimaan uusia ihmisiä ja tässä on jo 'pahimmat zoomiet' selätetty...

Halusimme näihin pakanallisiin nimiäisjuliin mukaan myös jonkinlaista seremoniaa. Mahtipontisen pienen miehen elämä alkoi siis viikinkien verirituaalilla, jossa kaikki halukkaat saivat maalata hänen kasvoihinsa merkin lehmän verellä, osoittaakseen haluavansa olla hänen elämässään läsnä.

Hän osallistui iskän sylistä. Minivideo rituaalista löytyy täältä.

Kyllä oli jännät paikat...

Pieni oli hereillä koko seremonian läpi, mutta simahti sitten sen päätteeksi.

Kemujen päätteeksi otettiin vielä kuvia ulkona <3.

Tässä olis kolme polvea...

Tässä taas yksi:

Isoveli A suhtautuu L:ään aika väliinpitämättömästi - ei ole yrittänyt muuta kuin varastaa tutin pari kertaa ja toki kiivetä L:n rattaisiin/lelukaaren alle. Toisinaan hänkin siis haluaisi olla 'Yauva' niinkuin hän osaa sanoa. Etukäteen pohdimme olisiko hän väkivaltainen pientä veljeään kohtaan, mutta ainakaan toistaiseksi mitään tämän suuntaista ei ole ilmennyt. A lähinnä käy hakemassa kuulosuojaimet jos näkee vauvan missään sillä sen itku ja kitinä sattuvat hänen korviinsa...

Monenlaisia perhekokoonpanoja on mukava myöhemmin muistella...

Juhlat olivat lopulta tosi onnistuneet ja varmasti myös mieleenpainuvat. Kiitos kaikille vieraille ja järjestelyissä avustaneille!

 

/Our youngest was born almost five months ago and in September we gave him his name 'L L A M':) The naming ceremony was at our home where family and friends gathered for a small viking blood ritual as well as coffee and cake. He got eight amazing god parents, lucky boy! This event might have shaken the grannies minds, but surely once again a party to remember by all who attended. This was the first real occasion where the 'two worlds' collided with extra spices... All things considering - organising these festivities was stressful as hell but at the end very rewarding to see everyone together and enjoying themselves. What a wonderful thing that we can see people again after two years of COVID-19 shut downs behind us. Live long and prosper our fifth and last child, the bringer of light. You are loved by so many <3. May your life be as full of joy as the one you brought to us!