Vessaselfie Fashion

Noniin, muotipostausten kauhu: vessaselfiekokoelma! Tänäkin vuonna täällä +36 asteen helteessä ei pukeutuminen ole ihmeellistä. Mukana on shortseja, hameita, toppeja ja parikolme mekkoa. Niitä yhdistelemällä kyllä varmaan koko kesäkuu  voisi vetää niin, ettei tarvitse kahta päivää käyttää samoja vaatteita.

Mut minä olen mukavuudenhaluinen. Tykkään pukeutua lempparivaatteisiini ja mukavuusalueyhdistelmiin uudestaan ja uudestaan.

 

Te olette nähneet monet näistä jo aiemminkin. Yhden mekon tulin ostaneeksi tuossa keväällä, se vilahtaa kun käytiin Da Yanta-alueella syömässä intialaista vaihteeksi Delhi Darbar-ravintolassa. Olipas nam.

Mitä on kesämuoti 2017 teille..? Mun taitaa olla tylsää sameoldsameoldia...

/Welcome to Kati's Vessaselfie fashion 2017... pretty much the same as last year. I still stick to white, black, Blue and red mainly. With A hint of turqoise - matches my eyes in some light.

Xian is +36, so less is the way to go. I find that some clothes are like comfort skins: you know you look good in them no matter what. And that can easily make me wear the same For years and years... 

All is well

Elämä on parasta niinku just nyt. Tiiän, että sanon näin usein, mut usein musta siltä tuntuu. Melkein koko ajan. Toki on hetkiä, jolloin asiat vituttaa - niinkuin nyt vaikka aamulla... Mut syy oli vaan se, että oon reenannut ihan kympillä tässä viimeisen kahden viikon ajan ja verensokerit oli sit humahtaneet vähän liian alhaalle, hups. Kappas kun mieli virkistyi ja avartui, kun sain ruokaa...

Tää on tällainen 'mitä mulle kuuluu'-postaus. Mulla oli vähän haasteelliset pari kuukautta tossa - koko ajan sairastelin ja sit mietittiin jo, että pitäiskö mun nielurisat leikata. Sen sijaan asiantunteva lääkäri kuitenkin ehdotti, että aamuiset kurkkukipeät voisivat johtua myös vanhasta vaivastani eli refluksitaudista ja mitä jos kokeiltaisiinkin lääkettä siihen, eikä leikattaisi ellei ole pakko. Tämä oli varsin huojentavaa... En nyt huvikseni halua ottaa elämäni kovinta kurkkukipeää ja kahden viikon sairaslomaa edellisten sairaslomien päälle...

Eipä tarvittu leikkausta. / No need to cut out these.

Olo alkoi sitten pikkuhiljaa kohentua ja kuinka ollakkaan, alan voida paremmin, kun alan liikkua taas enemmän. Terveellisen elämän 'vuoden alusta' aloitus lipsahti sitten reilua kuukautta myöhemmäksi, mutta ei voi mitään, joskus on pakko sairastaa. Lisäksi nyt kun on päässyt taas kiinni työrytmiin ja saanut aikaiseksi raportteja ja muuta shittiä, joka on pöydällä lojunut - no se parantaa mielialaa kummasti...

Kävin myös keskustelun henkilöstöpäällikön kanssa oikeuksistani työntekijänä ja uudesta sopparista - tällaiset asiat parantavat työhyvinvointia ihan mielettömästi. Ihanaa, kun on työntekijää ymmärtävä henkilö komentoketjussa. Sitä todellakin tarvitaan meillä, kun uudet tuulet tiedekunnassa ovat aiheuttaneet kovasti haasteita henkilöstölle vuoden alusta.

Kevään uudet tuulet ovat siis tuoneet kaikenlaista hymyä mun naamaan, niinkuin ehkä näkyykin.

Reissukalenteri näyttää ihan mahdottomalta tosin... Toukokuun lopussa lähdemme jälleen Kiinaan kuukaudeksi, mut sitä ennen olisi tarkoitus minun ehtiä vielä käydä Kajaanissa, Luxemburgissa, Hämeenlinnassa, Mikkelissä kahdesti Ruotsissa ja mahdollisesti myös Berliinissä ja Azerbajzanissa... Miten ajattelin, että tähän mahtuisi vielä viikko Kiinassa/Lissabonissa... No saattoi olla pientä ahneutta...

Mitä muuta kuuluu? No ollaan Kirsin ja Timon kanssa kovasti reenailtu meidän ensi kesän San Franciscon embua varten... Vihdoin! Mut tästä oma postaus on tekeillä, siinä enemmän sitten.

Lapsonen on ilmoitettu kouluun, elikkäs autismiluokalle, niinkuin varmaan arvasittekin valintamme. Hän on myös vihdoin ja viimein alkanut kakata pönttöön. Voi hurrah, mikä sielujen taisto se on ollut, mutta nyt vissiin kolmatta viikkoa emme ole ollenkaan käyttäneet vaippoja. JEEE! Hyvä A! Kyllä siihen vaadittiin tuntikausien ja viikko-kuukausien hengailua kärsivällisesti pikkuvessan lattialla äidiltä ja lukemattomia neuvotteluja, että jos kuitenkin saisin kakata sinne vaippaan... Mut sitten kävi niin, että antibioottikuuri sekotti lapsen mahan ja hän oli tarhassa (jossa vaippaa ei ollut mukana), jossa ei enää pystynytkään pidättämään ja erityisavustajahan (M) sen sitten sai ekaa kertaa tulemaan sinne pönttöön. M oli ollut 1,5h itkevän lapsen kanssa siellä siis sitä tekemässä ja kun se vihdoin tuli niin heti hän soitti minulle ilouutisen... Huh huijaa. Sen jälkeen itse käytin vielä tunteja, että A uskalsi samaan suoritukseen kotona omalla WC pöntöllä... Kuulostaa ehkä pieneltä askeleelta ihmiskunnalle, mutta tälle perheelle tämä oli varsinainen läpimurto... 
 
Että kaikin puolin voin sanoa, että kuuluu ihan vaan pelkästään hyvää nyt. Toivottavasti myös sinulle!

Ja niinkuin huomaatte, kaiken ilon päälle Virpi on palannut Etelä-Amörrigan reissultaan ja siispä tuoreita asukuviakin on blogiin laitettavaksi. Mitä piditte asusta?

Kuvat (c) Virpi Flyktman

Life right now is pretty awesome. I was ill for about two months and now that I've finally gotten back to my sports routine - my mind has started to heal, I can feel the energy just flowing through. They thought about cutting out my tonsils for a while, but luckily the doctor said: No, let's try reflux meds first and that seemed to have done the trick with me. I'm happy I didn't have to take another 2 weeks sick leave on top of the one that I have aready had.

It helps that all is well in all other areas of my life too. I had a conversation with my chief of staff about the principles of working and specifically teaching. These kinds of conversations might take 5 minutes, but have like a 150% effect on someone's working morale... It is great to have someone in the command chain who will listen to the problems of the workers and not just think of the 'let's save money' perspective... 

I have also changed my boss and this has a major effect on how I work, who I work with and so on. I am excited to go into a new team, to build something fresh. Of course I know some of the people previously and that's also great because I know they are good guys too. I really cannot loose. The departments merging into one faculty has been a very challenging structural change in our administration and not all things have gone like in Strömsö... I hope that people will soon get on with their lives and adjust to the change, also in their minds. Happy working place is such a big issue for efficiency as well... 

Anyways, on other news, Kirsi and I have finally got an almost complete embu to train for San Francisco. More in another post about this. It looks horrible still, but I feel happy about our progress. 

Topfish on the other hand has finally started using the toilet for complete repertoire of the human excrements. It means he poos to the toilet for three weeks now! Hurrah little man. It took a huge effort from both me and the special needs carer woman to lure him into doing it, but the consistency since beginning of November has finally started paying back and now it becomes more natural every day. He has even tried to wipe his own arse, but that's still a little difficult. He communicates by closing the door (as opposed to when he goes for a wee, he leaves the door open) and that's how we know we should go and wash his bum. I am so proud of him. Big boy:) We signed him up to the autism school as well - let's see if he gets in, the decisions come at the end of April, I think... 

So overall, life is perfect the way it is right now. How is yours today?

And thank goodness Virpi is back from South America... Just look at these great shots... 

Pictures (c) Virpi Flyktman

Piikkiöbileet 2016: Obskuuri-ilta

 On bileitä ja on bileitä. Kerran vuodessa on piikkiöbileet.

Huom! Jos tässä bilekertomuksessa esiintyy kuva, jota et halua täällä olevan, kerro se mieluusti minulle fb:n kautta.  

 Näitä on järjestänyt ystäväpariskuntani 2000-luvun alusta lähtien vuosittain omakotitalossaan.

 Kyseessä ovat pienehköt 120hengen kotibileet siis.

 Tänä vuonna teemana oli obskuuri ja pukeutuminen oli sen mukaista.

 Näissä bileissä nään ihmisiä, joita en nää oikein koskaan.

Obskuuri-ilta houkutteli esiin myös kondoorittaren, joka on siis lukioaikainen alteregoni, huonon runouden kuningatar.

Paikalla oli paaaaljon kulttuuripersoonia ja osa heistä oli parasta HQH-laatua kuten tämä alla oleva huippu tyyppi.

Oli jälleen myös mahtavaa nähdä vanhoja tuttavia, kuten säteilevä uuden tukan (ja asunnon) hommannut Johanna.

Sitten oli toki kiva tutustua taas kerran myös ihkauusiin ihmisiin.

Obskuureista asuista puhumattakaan. Siis kuka sanoi että miehet ei voi rokata sukkia tai sukkiksia!?!

Siis tää on just hyvä muistutus sille, että pitäis hommata verkkosukkikset.

Paikalla oli myös erittäin kuum... siis kauniita punatukkaisia tyttöjä. Tietenkin niistä täytyy mainita erikseen.

Myös obskuuri koristelu oli varsin innovatiivista.

Nämä ovat siis bileet, joissa on kaikkea. On baaria, kylpytynnyriä, saunaa, tanssilattiaa ja poliittisia keskusteluja...

Mutta kuitenkin kaikista parasta oli tavata kaikki rakkaat ystävät.

"Outo vihreä" oli ihan jees drinkki. Sen lisäksi en tainnut kokeilla kuin yhden toisen listalta... Jotenkin oli muutakin menoa kuin juomista.

Muuta menoa oli mahtava obskuuri ohjelma, tietenkin. Tässä päälavan tunnelmaa.

Artemis Kelosaaren tulkinta masentuneesta Zombiesta pelotti yleisöä...

Illan emäntä oli taas kokannut kevyen iltapalan 120 vieraalle ja se ruokki ihmiset tehokkaasti.

Paikalle oli eksynyt yksi haltiakin.

Ja tuota...Obskuureissa bileissä tulee ottaa myös obskuureja selfieitä, etenkin jos paikalle on tullut puolivahingossa ja sitten törmännyt tuttaviinsa, joita ei tiennyt olevan paikalla...

Meillä oli Teron kanssa koko illan tarkoitus päästä tanssilattialle.

Pari kertaa käytiin sitä yrittämässä, mutta sitten se hetki vaan jotenkin meni ja meni ohi... Kaduttaa!

Sano mitä sanot Piikkiöbileistä, mutta onhan nää siis koko vuoden parhaat ja odotetuimmat bileet. Kiitoksia kaikille mukana olleille, etenkin tietysti MariMikolle, jotka jaksavat joka vuosi näitä, vaikka päivää ennen haluavatkin vaihtaa tämän harrastuksen pitsin nypläämiseen... Ja emännälle ruokinnasta ja HQH-perheelle ja tietty myös mun tän vuoden 2-3 (miten sen nyt laskee) avecille, jotka olivat ihan parasta seuraa. Ja mikä tärkeintä: Tänä vuonna ei eksytty Hämeenlinnaan matkalla... Ootte ihania kaikki ihmiset!

/So... I went to a party in Piikkiö this weekend. One might think, it was just another party... One might think wrong. My friends have been throwing these parties for about 15? years or so, or as long as I have known them. Huge amount of people. Great discussions. Food. Drink. Sauna. Trampoline. Human water bucket (that fits at least 16 people at once). Dance floor. Dark room. You name it. They have it. Dolphin hanging from the ceiling. Check. And of course plenty of high quality homosexuals. The theme of the night was 'Obscure night'... And it lived to its expectations. I have btw, also finally photoshopped last year's 'Unicorn Glitter Pony'-party's pictures, but none of them are actually publishable... So it is probable that they will not see the light of day ever. So this time I decided to take pictures before getting wasted too much into the spirit of the night... I don't really know anyone who could organize better parties... So yes, it is worth driving 4 hours each way... Thank you all for being there once again, you guys are the best!

Mun ihanat HQH:t <3 Nähdään pian uudestaan

Hilluu syksyisessä puskassa

 Käytiin eilen syyspäivän kunniaksi Virpin, Matiaksen ja Topsuisen kanssa hillumassa puskissa.

 Meillä oli kova tavoite päästä ottamaan ruskakuvia ja asuja siihen päälle...

 Mutta kuten niin monena päivänä tällä viikolla - aika loppui kesken.

Look1: Farkkua vielä kesäisissä vaaleissa väreissä

 Ja aurinko meni pilveen.

Look2: Robin Hood -mekko

Look3: Romanttinen saapasjalka pitsiunelma

 Otettiin sit ilman aurinkoa.

 Mut niiinkuin huomaatte, se ei menoa haitannut.

 Tässäpä siis teille hieman mun syyspukeutumisinspistä.

 Mun syysvaatteet on sitä nahkatakkia, mokkasaappaita (äkkiä tarvii käyttää ennen kuin on liian märkää niille), mekkoja ja farkkuja. Aika perus Katia siis.

 Oli muuten viime viikko aikamoinen rollercoaster ride mun elämässä. Ekanakin autisti alkoi oireilla jo viime viikon sunnuntaina. Hänelle iski vahvat  huudahdus äänenkäyttöharjoitukset. Huutoja tuli monta kertaa minuutissa ja ihan koko valveillaoloajan. Arvelemme, että hän yritti kertoa jotakin, mitä ei pysty ja huudahtelee ikäänkuin defenssin omaisesti heikkoa kommunikointitilaansa. Ongelma oli varmastikin viime viiikon työmatkani samaan aikaan mieheni työmatkan kanssa, joka sitten alkoi näkyä lapsessa. Myös erityisavustaja on ollut poissa pari päivää viikosta opiskelemassa. Ei auta kun on vaihtuvat ihmiset elämässä, alkaahan se pelotttaa ketä vaan. Raasu. Mutta kumminkin YH:na tämä on aika raskasta kuunneltavaa, varsinkin kun arvelen, että paras olisi ignoroida sitä, odotella vaan, että menisi pois. Eikä voi tietää, milloin menee pois. Ehkä kestää pari viikoa tai pari vuotta. Kivaa... Siis että yhtäkkiä maailman ihanimmasta poitsusta voi tulla maailman rasittavin poika.

Olin myös taasen nukkunut liian vähän ja maanantaina viime viikolla aivan henkisesti lopussa. Ei auttanut, että kummisetäni joutui myös loppuviikosta sairaalaan, eikä oikein tiedetä, mikä hänellä on vikana. Minulle tämä oli dejavu isäni kohdalta...

Kuitenkin sitten onneksi loppuviikko korvasi monenkertaisesti negatiiviset tunteeni vahvoilla positiivisilla. Miten voikin olla niin, että huono viikko voi olla samaan aikaan paras..? Tänään tuntuu niinkuin joku olis pistänyt mut kuivausrumpuun ja pyöräyttänyt pari kierrosta menemään. Miten sitä nyt taas sit aloittelis tätä uutta viikkoa... Kysyn mä vaan...

Ja koska vaikeat asiat on liian vaikeita, on hyvä tehdä välillä ihan hömppäjuttuja niinkuin vaikka käydä hyppiin puskissa kameran edessä. Tai strippailla luontopolulla... Sori ohikulkijat, kun ollaan asukuvaamassa niin vaihdetaan sit niitä vaatteita välillä... Mikä oli teidän suosikkiasu?

 Last week was one emotional rollercoaster ride. Firstly Tops got some symptons of yells - we don't know what they are or why, but our guess is that he tries to communicate and gets frustrated as he still cannot... And it doesn't help that parents fly around the world and he has to stay and don't really know when they return.

Then my uncle Kari was submitted to a hospital for pain and we don't know what that is, either.
So overall, I was pretty down. The weekend completely fixed me though, to the better direction. What an amazing time. How is it that sometimes you can have the best and the worst week ever in the same one...? Or is that just how life is... All the time...

Kuvat musta/pictures of me (c) Virpi Flyktman