Suutelemisesta

Tällä viikolla feisbuukin on vallannut tämä video. Yleensä en jaksa katsella you tube videoita vapaa-ajan vietokseni, kun tv-sarjojakin on niin paljon ja yadayada. Tämä aihe kuitenkin osui ja upposi, varsinkin kun sitä vielä radiossa ruodittiin. Videossa siis taiteilija on pyytänyt 20 toisilleen vierasta ihmistä suutelemaan ensikertaa kameran edessä. Ei mikään helppo juttu. Tai no, toisille on, toisille ei. Oliko teidän mielestä vaivaannuttavaa katsoa tätä pätkää? Minä en itse tunnistanut häpeän tunteita lainkaan, toisin kuin radiojuontaja. Niinpä lähdin ajattelemaan asiaa omien kokemusteni perusteella.

Olen kieltämättä jonkun kerran suudellut täysin tuntemattomia ihmisiä, ilman, että tiesin heidän nimiään. Itse olen kokenut tämän aika luonnolliseksi, en mitenkään vaivaannuttavaksi. Mutta tokihan suutelemiseen liittyy yleensä paljon tunnelatausta ja kysymyksiä - mitä se tarkoittaa, että suudellaan? Haluukohan toi toinen, haluunkohan mä itse? Johtaako tämä nyt johonkin? Kuinka paljon avaan suuta ja mikä on tekniikka? Kumpi sen aloitaa? Suuteleeko se toinen takaisin? Kumpi vetäytyy ensiksi pois? Mihin kädet laitetaan?

Sen sijaan videokameralle (näyttelijän osassa) en ole suudellut kuin kerran ja se, no sanoisin, että kaipaa jonkun asteen harjoittelua, vaikka kyseessä olisikin entuudestaan tuttu ihminen. Onhan se kuitenkin ehkä mukavuusalueen ulkopuolella. Tosin elämänkokemus auttaa ehkä suutelemisessakin eniten - ehkä kyse on kuitenkin ihmisen itseluottamuksesta.

Minä suutelin ensikertaa vanhojen tanssien jatkoilla. Ihan selvin päin. Se oli muistaakseni varsin mukavaa, mutta samalla tökeröä, vähän kuin ottaisi kynän käteen ekaa kertaa ja yrittäisi piirtää jotain. Sen verran exhibionisti olen, että suudelmaa seurannut yleisö ei siinä vaiheessa haitannut ollenkaan. Kiitos siitä suudelmasta asianosaiselle, jos luet tätä:)

Ensimmäisten suuteluvuosien aikana muistelen, että oli aikaa suudella vaikka koko päivän ajan. All day long, all night long. Kuka kolmekymppinen saa elämäänsä mahtumaan edes minuutin mittaisia pusuja päivittäin? Siinäpä kysymys.

Tiedän, että olen muuttunut suutelijana vuosien varrella. Teini-iässä tuntui, että siinä on vaan tarkoitus vaihtaa mahdollisimman paljon sylkeä toisen kanssa. Ihminen, joka on muuttanut eniten suutelutyyliäni on ylivoimaisesti aviomieheni. Hän suutelee erinomaisen hyvin, mutta kun tapasimme, olin sitä mieltä, että hänen tekniikkansa oli minulle liian hidas. Vuosien varrella tietysti pariskunnan tyyli alkaa tyypillisesti lähestyä kompromissia - minusta ainakin tuntuu, että nykyisin minulla on vähemmän kiire.

Radiossa keskusteltiin myös siitä, että mikä on hyvä numero. Eli montaako ihmistä on elämässään suudellut. Poskipusut ei kelpaa! Tämä on aika rankka kysymys muistille: Taisin päästä lukuun 19 - tosin varmaan on joitakin, joita en vaan muista yksinkertaisesti. Radiojuontajanainen (ikä 41) oli päässyt sataan - sinänsä kuulostaa paljolta, mutta loppujen lopuksi siinä oli n. 4per ikävuosi siltä ajalta kun on aktiivisesti suudellut. Onko tässäkin numerossa sellainen haluttu arvo, että miehillä on parempi mitä isompi ja naisilla mitä pienempi numero?

Tällaisissa aatoksissa tänään. Herättikö ajatuksia teissä?

I know Saturday night is the worst post night of the week, but yesterday I was too busy living to post, so I really ought to publish this now. Even if no one reads it because you are all in some Saturday night parties... This week in facebook, this video has been going around: Twenty strangers kiss each other for the first time. I think this is one of those videos that put a smile on anyone's face. In the radio, the journalists were discussing this one and some said they felt ashamed by some of the couples - or at least akward. I had no such feelings. I think kissing strangers can be entirely natural and not weird at all. But that depends on life experience and confidence more than anything. I have once kissed on 'screen' for cameras and that needs practise - it was totally akward.

Personally I first kissed at the age of 17. I remember that it was nice, but a little strange as I had no clue what I should be doing. I guess life educates you in these case - I'd like to think I've improved as a kissed. The person who influences my kissing tactics the most, is my husband. He's a great kisser, but when we met, we were completely in different pace. I think now a days it's a compromise of fast and slow. 

Kissing can be a really tough situation - you need to go through all thoughts from 'what does this mean that we are kissing now', 'does it lead into anything' 'Where do I put my hands' 'How much do I open my mouth' and so on. In the radio, they were also talking of people's numbers - how many persons have you kissed? What's a good number? I got to 19, but it's possible that there are some times I just don't remember - Kissing on the cheek doesn't count. Is this also a number that if you are a girl, you want a smaller numer and if you are a boy, you need a bigger one...? What's your number? The radio host said 100. I worry about the quality of the kisses there as well. How did you feel watching this film? Akward or pleased?

Terve ja kiitos Kiinasta!

No niin sinne menivät, sukulaiset takaisin Suomeen.

Vähän on sekaiset tunteet: Toisaalta on todella iloinen, että sai kokea kaiken tämän heidän kanssaan ja katsoa Kiinaa hieman erilaisten silmien läpi. On se kuitenkin aivan eri asia olla täällä kuin katsella tätä tv:stä tai lukea juttuja netistä. Olen varma, että tämä oli sekä äitini että veljeni elämän parhaita matkoja ja vaikka oltiinkin enemmän tai vähemmän kipeenä koko porukka tässä karussa flunssassa, niin kuitenkin heille jäi todella hienot muistot ja kokemukset, joita ei varmasti olisi Euroopassa päässyt katsomaan.

 Minulle heidän aikansa täällä aiheutti seuraavanlaisia mietintöjä:
1. Kiina on mulle yks mun lempparimaista maailmassa. Vaikka Kiinassa onkin monia puolia, osa negatiivisia ja vaikeita - niin kyllä täällä on sellaista historiaa, kulttuuria ja taikaa, jota ei kotikonnuillani ole. Kiina ai ni.

2. Omat rakkaat ihmiset ovat kuitenkin ne parhaat ja haluan elämääni elää pääasiassa heidän lähellään. Vaikka mukana onkin kaksi tärkeintä ja rakkainta ihmistä, ei se riitä. Haluan elää elämääni Suomessa:) Kyllä tällaisia pidempiä matkoja on antoisaa tehdä, mutta en lähtisi esim. vuodeksi ellen voisi olla takuuvarma, että saavutan jotain todella ihmeellistä, niin kuin nyt esimerkiksi opin puhumaan paikallista kieltä huomattavasti sujuvammin.

 3. Jaettu ilo on moninkertainen ilo - Vaikka ei koskaan voikaan aivan kokea jotain samalla tavalla, on silti todella antoisaa, että saa kokea jotain jonkun toisen kanssa.

  4. Oli todella ihanaa saada jutella pitkiä aikoja sekä äitini että veljeni kanssa. Sanoinkin, että oli mahdollisesti ensimmäinen kaksi viikkoa ikinä, jolloin äitini ei alkanut ärsyttää minua ollenkaan! Meillä on hyvät välit, mutta äiti-tytär suhde on aina kompleksinen juttu. Olemme äitini kanssa hyvin erilaiset ihmiset ja teemme erilaisia valintoja. Usein minun valintani eivät ole äitini mielestä parhaita, mikä johtaa konfliktiin. Kuitenkin tämän viikon aikana olimme yllättävän hyvällä tuulella. Ehkäpä on mukava olla jossain muualla kuin kummankaan kotona - kenenkään ei tarvitse siivota tai laittaa ruokaa normaaliin tahtiin, joten vältyimme riidoilta. Veljeni kanssa oli antoisaa keskustella siitä, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia hänellä on. Saas nähdä pääsemmekö vierailemaan hänen luonaan esim. vaihtarivuonna. Hän kylläkin suuntaa hieman tutumpaan maahan huomattavasti lähempänä Suomea, jos pääsee, mihin haluaisi mennä. Oli myös mukava jutella hänen ajatuksistaan olla hieman vakavammassa ihmissuhteessa. Meillähän on siis lähemmäs 12 vuotta ikäeroa, joten hän on aika nuori 'vakiintumaan', mutta toisaalta häntä ei kiinnosta olla jonkun kanssa, jossa ei ole pidempiaikaista potentiaalia. Hän onkin löytänyt oikein mukavan tytön, johon toivottavasti pääsemme tutustumaan paremmin tulevana vuonna.
5. Mieheni on todella hyvä järjestämään asioita ja on kyllä suurelta osin hänen ansiotaan, että sukulaisteni matka onnistui. Minä itse epäonnistuin kahden päivän ohjelmissa hieman, vaikkei se nyt näin pitkässä kokonaisuudessa haitannutkaan niin silti täytyy muistaa kiittää pitkään kärsinyttä miestäni, joka on jaksanut flunssassaankin järjestellä koko seurueen reissuja läpi Xi'anin ja Pekingin seutujen.

Kyllä siinä pääsi itku jos toinenkin kun piti erota ja vielä yksi kun aamulla piti selittää pienelle pojalle, että eno ja mummi ei enää ole naapurihuoneessa vaan ovat menneet jo Suomeen. Noh, alta kaksi kuukautta vielä - nopeastihan tämä menee. Olisi tosi eri asia, jos olisimme täällä pari vuotta.

Kiitokset kaikesta - oli huippukivaa!

My relatives left for Finland this morning. We are now going back to 'normal'. We are visiting BJ for one week and then heading to Xi'an on Monday the 13th. Pictures are from yesterday's snowy trip up to the mountain. I recommend visiting Badaling in January - no queues!