10 Vuotta

Ajattelin, että tästä tulee lyhyt postaus. Sellainen, jossa vaan sanotaan, että kymmenen vuotta ja ikävä on. Tänään on ollut melankolinen päivä Suomessa. Monia päällekkäisiä haikeuksia. 

Mut yksikään niistä muista ei mua saa kyyneliin niinkuin tämä.

 Mää oon niin onnellinen, että oon saanut sun kanssa nämä kaikki hetket viettää.

 Mitä sinä näistä 10 vuodesta ajattelet?

 Pilvet sen voi mulle kertoa.

 Tai voin niitä tarinoita etsiä...

 Syvältä omasta ja veljeni sydämestä.

 Sillä kyllähän sinä syvältä kosketit.

 Niitä ihmisiä ympärilläsi. Kaikkia meitä.

Tänään aurinko paistaa sateen jälkeen ja tänäänkin olet minun mielessä. 

Niinkuin jokaisena päivänä kymmenen vuoden ajan.

<3

/It has been 10 years today. I still miss you. Every day.

Kolme kesäkuuta Kiinassa

Tämä on kolmas alkukesä peräjälkeen, kun olemme Kiinassa.

Sitten lapsemme autismidiagnoosin, muutimme Kiinassa vierailuryrmiä olemaan maksimissaan kuukauden kerrallaan, koulujen ja terapioiden loma-aikoihin.

Tämä tarkoittaa sitä, että olen viimeksi ollut juhannuksena Suomessa vuonna 2014.

Mietin, onko tämä viimeinen juhannus, jota vietän Kiinassa.

Kesäkuu on minusta hyvä aika olla poissa Suomesta, koska sää on usein kylmä ja sateinen.

Kesäkuu Kiinassa tarkoittaa sitä, että vuodessa on ainakin kesä, ei vaan pari päivää lämmintä.

Tänä vuonna xianissa ei ole ollut tappokuumaa... tai ehkä olen vain tottunut tähän..

Meillä on enää pari päivää kotiinpaluuseen ja niinkuin joka vuosi, tämä aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita.

Toisaalta odotan kovasti että pääsen kotiin rakkaiden ihmisten luo.

Toisaalta vuosi vuodelta täällä on helpompaa, paljon ystäviä, paljon töitä, selkeä elämän rytmi ja niin edelleen.

Totuus on että rakastan elämääni molemmissa kodeissani.

Onneksi liput syksylle on ostettu, joten kauaa  ei kiinaikävää tarvitse tänä vuonna potea.

Hyvää juhannusta!

/This is our third June in China in A row. This means i have last spent Juhannus in Finland in 2014... that's A Long time ago. I wonder if this is the last one i see i China, maybe. June is A good month to travel, as Finland is often Very cold and rainy. We have enjoyed our time here, so the feelings of going home are Very conradictive: on the other hand, i love my xian life. On the other hand, i am waiting to get back home to the people left behind. Month has gone fast and slow at the same time. Maybe i had some times to reflect and relax, i definitely had some time to work... but still, It is good to be leaving on Monday. Happy juhannus to you! Our juhannus plans include some time with our friends the Luomas: Chinese Juhannus, Lets embrace It and see what It brings!

Lepää rauhassa rakas mussu

 Tänään siunataan minulle kovin rakas isotätini Turussa.

Olisin kovasti halunnut olla mukana sukulaisteni kanssa saattelemassa Ritvaa.

 Sen sijaan olemme A:n kanssa junassa kohti Helsinkiä. Lennämme illalla Kiinaan kuukaudeksi.

 Ja sitten tulin siihen ajatukseen, että rauhoitun nyt muistelemaan kauniita hetkiä, joita yhdessä vietimme. Kaivelin kuvia ja kaikki tämän postauksen kuvat ovat siis sukulaisteni kameroista, eivät minun.

 Ritva mussu oli erinomainen juhlien järjestäjä. Hän oli sukunsa keskipiste, samoin kun mummini, hänen siskonsa, meidän suvun. Toki varsinkin viimeisinä vuosina, hänellä oli apua lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja tietysti miehestään. Hän oli kuitenkin eräänlainen liima, joka yhdisti ihmisiä. Hänen luokseen sain aina tulla, häneltä riitti turvaa ja rakkautta meille sisarensa lapsenlapsillekin.
Nämä kuvat ovat kesältä 1999, jolloin mussu täytti 70 vuotta.

 Mummini oli kuollut keväällä.

Paljon häntä eli sisaressaan vielä 18 vuotta. Olen onnellinen, että sain elää elämää yhdessä tämän ihanan isotädin kanssa. Haikea on nyt mieli.

 18 vuotta sitten, olimme kaikki nuoria...

Olimme lapsia.

  Viimeinen löytynyt kuva tulee kauempaa. Minua lohduttaa ajatus, että nyt sinä näät taas sisaresi. Kerrothan myös sisarenpojallesi terveisiä.

/Today it is time to say goodbye to my dear great aunt Ritva. We miss her terribly.

 

Lepää rauhassa rakas Ritva mussu

Sinua kovasti kaivaten

Kati ja koko Kaarina-mummin sukuhaara 

 

Autistin hoitamisen sovittaminen työskentelemiseen Kiinassa

Tänään meillä on läpsystä vaihto -päivä. Mieheni palaa Anyangista, missä on ollut väsäämässä Oracle Bones & Chariots dokkaria viimeiset pari päivää. Jännitämme, että onko hänen Gautier eli luotijunansa ajoissa, koska jos aikataulut pitävät, hän saapuu tänne Xi'aniin kahdelta, kun taas minun on tarkoitus pitää luento kolmelta... Jos juna olisi jostain syystä myöhässä, voipi olla, että vierailuluennon pitäminen niin, että Topfish on avustamassa... Noh, ainakin siinä on ekstrahauskuutta sitten.

Onneksi kiinalaiset suhtautuvat Topsuun rennosti ja olen noin kerran viikossa käynyt töissä hänen kanssaan about tunnin verran niin, et saan kolleegojen kanssa juteltua jostain aiheesta, mistä olen edellisyönä tehnyt kirjallisuuskatsausta. Lapsen ja työnteon yhteensovittaminen...

Ei olla haluttu antaa häntä täällä hoitoon monestakin syystä. Mutta suurin on toki se, että kiinalaiset eivät ymmärrä autismia emmekä me voisi taata hänen turvallisuuttaan, jos jättäisimme hänet jollekin tuntemattomalle. Koska siinä ei saa toista mahdollisuutta, jos lapsi juoksee auton alle, hyppää 15. Kerroksen ikkunasta, syö myrkyllisiä asioita tai muuta vastaavaa. Vaikka olen itse aika relax-vanhempi enkä stressaa hänen henkeään uhkaavista asioista, onhan niitä ympärillämme jokapuolella ja viisivuotias nimenomaan kokeilee rajojaan ja on tärkeää sanoa hänelle "ei", silloin kun hänen on pakko totella. Minä en puutu pieniin asioihin niinkuin pöydillä kiipeilyihin, sängyllä hyppimisiin tao muihin. Minua ei ahdista jos poika vähän kirkuu tai pitää ääntä ravintolassa. Mutta jos hän yrittää juoda vettä hanasta täällä, pidän hänelle ankaran puhuttelun. Koska siihen kuolee.

Onneksi tutkijan työaika on sellainen, että kun tulee ilta ja painelemme ulos leikkikentälle pariksi tunniksi, voin hyvin hoitaa päivän telekonferenssit Skypessä samalla katsoen et poika ei keksi mitään henkeään uhkaavaa.(mitä viisivuotias toki keksii monta kertaa päivässä...)

Meillä on siis enää kaks iltaa jäljellä täällä: yksi menee hyvästien jättöillalliseen ja toinen palkkaamiseen... Tavallaan haikeaa, mutta mietin et jos joku sanois et pitäis nyt olla tähän päälle vielä puol vuotta niin se oli tiukkaa jo. Omia kotirakkaita on jo kova ikävä <3

/ two nights left in China. Topfish and I have been hanging out just the two of us in the last three days in Xi'an, as Mr. C has been in Anyang, filming a documentary on Oracle Bones and Chariots. He comes back today and We exchange the childcare Within an hour's notice before i have a lecture to give. Let's hope his train is in time. Tops and i have been swimming, playing and going to the Office with relative success - often my working hours are around midnight (that's also when chinese internet does work because the Chinese have gone to bed) and then I've been Dragging Tops to the Office for an hour here and there, to discuss the literature Reviews and surveys We plan to do with the business challenge students next week. Im sure there's easier ways of working, even though Tops at the age of five is probably more tolerant than most kids. He likes to watch is own videos and play on the playgrounds. Thanks to smart phones, that means i can still get work done when he's around occasionally. When he is not trying to kill himself, which for a five year old is still several times per day...

So, goodbyes and then going back to Europe. Time goes by fast. I'm very pleased of my work, tops's nappy training (he recognises when he has to go and tries to communicate about it), our family unity and all. I Think China is very good for us. But if someone would say to me now, you have to stay another half a year - i Think that would be stretching it. Im missing loved ones back home now. Time to come back.

Dimmi perché quando penso, penso solo a te?

 Dimmi perché quando penso, penso solo a te?
Kerro, että miksi kun ajattelen. Ajattelen vain sinua?
Dimmi perché quando vedo, vedo solo te?
Kerro, miksi kun näen, näen vain sinut?
Dimmi perché quando credo, credo solo in te grande amore
Kerro, miksi kun uskon, uskon vain suureen rakkauteen?

Tänään lähtöfiiliksissä taas.

Näissä kuvissa, suuri rakkauteni. /In these pictures my grande amore.

Jälleen nähdään. Nähdään jo huomenna. Kiina. Mio grande amore.

 Tänään tunnelmat ovat hieman haikeat taas. Hölmöähän se on, kun ollaan poissa kaikki se kuukausi - puolitoista. Lähtemiseen liittyy kuitenkin aina kovasti tunnelatausta. Tällä kertaa päättyy myös A:n päiväkotikevät - hän palaa vasta heinäkuussa pariksi viikoksi väliaikaishoitoon. Paluu Päivärinteelle elokuussa samaan ryhmään on kuitenkin edessä, et sen puoleen on vaan taukoa, mut sanomme huomenna heipat meidän iki-ihanalle erityisavustajalle, joka on vuoden verran A:n kanssa puuhastellut. Tirautin itkut jo viime viikon vasu-keskustelussa. Kyllä ottaa koville luopua tästä ihmisestä arjessamme. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa vaan kemiat kohtaa hyvin ja sit hän on niin superhyvä ja rautainen ammattilainen työssään, jota itse en ikinä voisi kuvitella tekeväni elääkseni...? Niin onhan se tietysti vaikea ajatella, että tää oli nyt tässä ja syksyllä joku uusi sitten. Uskon vakaasti, että poikani upea kehityskaari tältä keväältä ja syksyltäkin on aivan hänen ansiotaan. A on oppinut juuri sanomaan hänen nimensä ja on tänäänkin illalla hokenut sitä: "S, S, S." Huomauttanen, että tämä on ainoa erisnimi, jonka olen häneltä kuullut. Kiitos Jyväskylän Kaupunki siitä, että erityisavustajien palkkaus on niin surkea, ettei sillä elä. Onko autisti-lapsien tukemista, jos palkkaus pakottaa avustajia etsimään mielekkäämpää työtä ja tämän takia aiheutuu henkilöstömuutoksia pienen erityisihmisen elämässä? Kysynpä vain. 

No, onneksi S lupasi tulla vierailemaan meidän elämässä vielä lapsenvahtimerkeissä tulevaisuudessakin, joten ei tarvii aivan ikuisiksi ajoiksi sanoa hyvästejä, se tuntuu mukavalta kuulla. Jälleennäkemisen toivossa!

Muita fiiliksiä tältä viikolta? Lukijani törmäsi minuun keskustassa... Kiva kun juttelit! Fifteen minutes of fame - en varmaan koskaan lakkaa olemasta yllättynyt siitä, että joku tuntematon lukee blogiani ja tunnistaa minut kadulla. Ehkä mun jonain päivänä täytyy vaan myöntää, et analytiikat ei oo väärässä silloin kun ne näyttää satoja lukijoita.

Iloksenne kävin katsomassa kaikkien aikojen haun avainsanoja, jotka ovat johtaneet tänne finnworldiin. Ihan perusnimeen ja osoitteeseen liittyvien sanojen lisäksi blogiini päädytään mm sanoilla:
"Lappi" (81 tyyppiä), "game of thrones" (38 tyyppiä), "seksiä rannalla" (17 tyyppiä), "Kuokkalan graniitti" (11 tyyppiä) ja veljeäni hänen kokonimellään hakevia (13 tyyppiä) Että silleen. Omalla nimelläni ei kukaan hae, koska en sitä täällä erityisesti mainosta. Salaisuushan se ei ole, mutta ainakin toistaiseksi en ole muuttanut blogiani oman kokonimeni alle.

Viimeks ollaan oltu Kiinassa kesäaikaan vuonna 2013... Voi kun tää mies oli pikkuinen silloin.

Xi'anissa on säätiedotuksen mukaan +33 ja silleen aurinkoista joka päivä... Eikä Pekingissä ole varsinaisesti kylmempi, joten pakkasin pelkkiä shortseja ja mekkoja. Ainakaan ei tarvii miettiä Suomen kylmää kesää vaan paremminkin voivotella kuumuutta.

Kyllä näitä kulmia on ollut taas ikävä, täytyyhän se myöntää.

Tällä kertaa matkaohjelmamme on varsin kunnianhimoinen: Xi'an 10vrk, BJ 3vrk, Jilin 7vrk, Xi'an 10vrk. Eipä sitä kuukaudessa paljoa ehdi. Onneksi tätini muuttaa meille niin ei tarvitse huolehtia siitä, että talo on pystyssä kun tullaan takaisin.

Mutta löysin uuden mahdollisen vierailurahoituslähteen, jota aion hakea... Jälleennäkemisen toivossa tähänkin suuntaan. Vaikka tänään on ollut haikeiden heippojen päivä, me ollaan muutettu Kiinaan jo kolme kertaa aiemminkin. Harva edes huomaa, että olemme poissa kun kuukausi on niin lyhyt aika. Mut niin kuin sanoin Topfishin erityisavustajallekin, jos ei jätä sydämmen palasia ympäri maailmaa niin ei kyllä tiedä eläneensä. Se että sattuu, tarkoittaa sitä, että on tehnyt jotain oikein. Palataan juttuihin taas Kiinasta. Zhaijien Europe, Hello China!

And then it would be time to moved to China again. This is our fourth time, so I guess the leaving should be easier than it has been... It's been six months since we were there. Does not seem that long, but somehow I feel I've managed to live a small lifetime since then - Sure, I did not finish my PhD like I would have liked to have done, but I have improved the quality of my life through regular sports and I have become really good friends with people who I didn't even know six months ago. It's interesting to see who are the people important to my life six months from now. It feels even as a beginning of an adventure that one never knows - sometimes some friends fit a certain time in our lives better than other times. I said to my son's special needs person that she should not worry about her heart breaking into pieces - mine is scattered all over the world. That's a sign of living one's life in full. Hurting just means you did it right, you gave a piece of yourself away. Always there are the memories, no one can take those away from us. They make us who we are. Still, I hope I would have learned to say goodbyes. Better than this.

These pictures are from 2013 September - the last time we were in 'summer' of China. This time the summer will be a lot tougher - 33C during the days. Our schedule is very ambitious: 10 days Xi'an, 10 days travelling, 10 days Xi'an. Shortest trip so far.

 

Goodbye to you guys, see you soon!