Back in China

Kiinalainen ystäväni Qiao Zhilin sanoo: Kati! Paluusi Xi'aniin on ihme! Ja tiedän täysin, mitä hän tarkoittaa: Aivan yhtälailla kuin emme kesällä 2019 edellisen vierailuni aikaan voineet kuvitellakaan, että koko maailma pian sulkeutuisi vuosiksi eteenpäin ja että elämäämme rajoitettaisiin äärimmäisyyksiin niin, että kotoa poistuminenkin oli täällä rikollista toimintaa… Emme pari vuotta sitten olisi voineet kuvitella, että palaamme joskus vielä maailmaan, jossa matkustaminen on mahdollista. 

Ja toden totta: ei se kyllä helppoa ollut! 

Rahoitukseni, joka suuntautuu suomalaisten ja kiinalaisten väliseen elektroniseen liiketoimintaan ja tekoälytutkimukseen, lykättiin kolme vuotta alkuperäisestä aikataulusta, sillä Kiina oli vielä maaliskuussa tilassa, jossa se ei sallinut esim. turistiviisumeja haettavan. Meidän viisumien hakureissuja Helsinkiin tarvittiin 2kpl + 2 ystävän/sukulaisen vierailua Visum service centeriin. Todellakin on kiristetty jo ennestään tiukkoja säädöksiä. 

Kiinaan lentämistä on myös vaikeutettu sodan takia niin, että vain kiinalaiset lentoyhtiöt saavat lentää Venäjän yli ja esim. Finnairilta lento Kiinaan (ainoastaan lentoja t) kestää 14h!!! Helsingistä suoraan pääsee mainland Kiinaan lentämään ainoastaan Shanghaihin ja Zhengzhouhun, joka on keski-Kiinan rautateiden keskuskaupunki Henan-provinssissa. 

Koska lensin tällä kertaa Kiinaan Juhan ja pienimmän muksumme L:n kanssa, totesimme, että 8h riittää meille kyllä suuntaansa vilkkaan kaksivuotiaan kanssa ja lensimme siis Zhengzhouhun, josta on 2h luotijunamatka (450km) kiinalaiseen kotikaupunkiini Xi'aniin. 

Ei tätä reissua kyllä tekisi, ellei olisi suuri rakkaus tätä maata ja näitä ihmisiä kohtaan. Sen lisäksi, että byrokratia on kiristänyt säädöksiä, myös kaikki hinnat ovat nousseet niin, että lentoliput ovat vähintään 2X tai 3X sitä mitä olivat vuonna 2017. Jos aloittaisin urani nyt alusta, en varmasti tekisi yhteistyötä Kiinan kanssa, sillä se olisi niin vaikeaa näissä olosuhteissa. 

Mutta nyt kun olemme täällä, kyllähän tämä tuntuu ihanalta ihmeeltä: Minä tulin takaisin. Kaikkien näisen vuosien jälkeen. Nämä kotikulmat, nämä ihmiset, nämä ruoat, nämä maisemat, nämä huikeat kulttuurikokemukset. On myös mahtavaa nähdä miten älykäs pieni kohta kaksivuotiaamme suhtautuu tähän maahan ihmetellen ikkunasta, miten 'imuriautot' (sementtiauto muistuttaa häntä meidän Dysonista) vaan ikkunan takana jatkavat ajoaan yötä päivää ja miten kavereille sanotaan 'xie xie' tai miltä maistuu chilissä uitettu tofuvälipala. 

Good to be back. Katsotaan miten VPN toimii, saanko päiviteltyä kuulumisia. 

/ 

My Chinese friend Qiao Zhilin says: Kati! Your return to Xi'an is a miracle! And I know exactly what he means: just as we could not have imagined in the summer of 2019, when I last visited, that the whole world would soon be closed for years to come and that our lives would be restricted to such extremes that even leaving home was a criminal activity here... We could not have imagined a few years ago that we would one day return to a world where travel was possible. 

And to be honest: it wasn't easy!

My funding, which is aimed at Finnish-Chinese e-business and AI research, was postponed three years from the original schedule because China was still in a state in March where it did not allow, for example, tourist visas to be applied for. For Our visa application 2 trips to Helsinki required  + 2 visits of friends/relatives to the Visum service center. Indeed, already strict regulations have been tightened.

You wouldn't do this trip if you didn't have a great love for this country and these people. Not only has the bureaucracy tightened regulations, but all the prices have gone up so that airfares are at least 2X or 3X what they were in 2017. If I were starting my career over now, I certainly wouldn't be doing business with China because it would be so difficult under the circumstances. 

But now that we're here, it does feel like a wonderful miracle: I'm back. After all these years. These neighbourhoods, these people, these foods, these landscapes, these amazing cultural experiences. It's also wonderful to see how our intelligent little two-year-old reacts to this country, wondering out of the window, how the 'vacuum trucks' (the cement truck reminds him of our Dyson) continue to drive day and night outside the window, how people say 'xie xie' to their friends or how a tofu snack in a chilli tastes.

Good to be back. 

Kun K tuli kylään

 

22.2.22. Jää muistoihin päivänä jolloin Covid-19 viimein käveli sisään kotiimme. Kaksi vuotta ja reilutkin sitä ehdimme pakoilla, mutta tämä Omicron-variantti on niin ärtsy, että kaikkihan se kiertää läpi, oli mikä oli.

Tauti ei meillä ole ollut erityisen vakava: Vähän niinkuin flunssa, jonka pahin pää olisi katkaistu. Kuvailisin sitä sitkeäksi, ärsyttäväksi ja kurjaksi. Oireina on ollut yskää, tukkoisuutta, lämpöä, vatsakipua, pääkipua, makuaistin menetystä ja aivastelua. Positiivisia testejä tehtiin suurperheessä niin, että noin 3-4vrk välein sairastui aina uusi ihminen. Tämä on varsin kurjaa, sillä nyt ollaan jo kolmannessa viikossa ja vaikka ensin sairastuneet alkavat tervehtyä niin tauti edelleen jyllää.

Rankempaa kuin fyysinen tauti on toki henkinen tauti. Tällä viikolla olen tuntenut itselleni epätyypillisiä epätoivon tunteita: Tämä on oikeasti kestänyt jo yli kaksi vuotta. Loppuuko tämä koskaan? Olen nähnyt todella usein unta matkustamisesta. Olen yleisimmin Lontoossa/Englannissa tai Kiinassa. Tuntuu niin kovin kummalliselta, että matkustaminen päättyi maaliskuussa 2020 kuin seinään.

Elämä on kotirutiineja. Välillä suoritan niin laput silmillä, että en muista laittaneeni itselleni puuroa mikroon ja herään siihen, että kun laitan puuroa sisään niin siellä onkin jo valmis annos, jonka tekemisestä minulla ei ole muistikuvia.

Aloitin työt helmikuun alusta. Kahdella viikolla (viidestä) meillä on ollut mummot hoitamassa niinkuin kaavailtiin. Kolmena viikkona olemme olleet kipeinä. Mummot eivät saaneet koronaa kuin ihmeen kaupalla! Yritämme estää sen leviämisen heihin, joten ensi viikkokin tulee olemaan lyhyempi.

Pieni on oppinut ryömimään kovaa. Vessaharjat, lattiamurut ja johdot kiinnostelevat kovasti ja hän tekee jo omia tutkimusmatkojaan huoneisiin, joissa vanhempi ei ole näkyvissä.

Sairastaminen on tuonut babylle paljon extra-aikaa iskän kanssa. Siinä missä vanhempien hermoja kiristellään kun työt ja opiskelut eivät etene - pieni jatkaa taitojensa kehittelyä. Toki hänenkin mielestä on todella tylsää istuskella päivät pitkät Netflix-yliopiston sohvalla... 

Olin kirjoittanut kesällä 2020 tekstin "Miten korona vaikutti elämääni?", mutta en kuitenkaan koskaan julkaissut sitä. Julkaisin sen kuitenkin nyt koska se oli lähes valmis... Jotenkin pysäyttävää on, että tämä vain jatkuu ja jatkuu. Siirrytäänkö tästä seuraavaksi sitten sotamaailmaan... Koronauutiset ovat jääneet viime aikoina Ukrainan sodan uutisten jalkoihin. Tuntuu myöskin siltä, että minulla ei ole syytä valittaa mistään. Kukaan läheiseni ei ole kuollut koronaan ja vaikka Kiovassa olen useamman kerran käynyt työreissulla niin kollegat siellä eivät kuitenkaan ole niitä läheisimpiä. Heidän ahdinkoonsa verrattuna muutaman viikon kevyt flunssasairastelu ei ole mitään. Entä sitten jos elämä on kaavamaista ja tylsää? On se ainakin turvallista täällä Suomessa. 

Päivässä parasta on vauvan nauru kun kutittelen hänen mahaa. Kaikki on hyvin. Miksi sitäkin on välillä vaikea kestää?

Mitenkäs siellä menee? Joko korona on sairastettu?

 

/22.2.22. We finally got K. After two years, there was no avoiding it. One after one we fell down on it - not that it was very serious, most of us have at least two vaccines (except the young ones) so it felt like a common cold without an edge. But in a large family it feels that it goes on and on - there is always a new person falling ill after 4 more days. Then it's 5 days of isolation. Who cares when there is a war going on in Ukraine right now, right? Sometimes it just seems that world has more darkness than light... Hopefully next week we have some better news - not only inside our family but also in the world... 

Miten korona vaikutti elämääni?

Tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa 2020: 

 

Minulle käy usein nykyisin niin, että kirjoitan pitkän blogipostauksen valmiiksi mutta joku siitä jää puuttumaan ja se jää drafteihin... Onkohan tämäkin 'unability to closure' sellainen koronaefekti...? Päätin kuitenkin kaivella tämän tekstin tänään julkaisuun. Blogeissa on pyörinyt tekstejä tästä aiheesta ja niinpä päätin kirjoittaa oman vastineeni. Nämä otsikot ovat mukaillen täältä.

Miten korona vaikutti työtilanteeseeni?

Olen vuoden vaihteesta siirtynyt vakituiseen työsuhteeseen 15 vuoden pätkätöiden jälkeen. Minun työni on ollut vuosikaudet jo paikkariippumatonta ja olen tehnyt sitä milloin mistäkin käsin. Etätyöt eivät siis olleet uusi asia. Sen sijaan en ollut tottunut tekemään töitä yhden tai välillä jopa kolmen kotikoululaisen läsnäollessa. Tällaisissa tiukoissa tilanteissa menen selviytymismoodiin ja yritän vaan pärjätä. En halunnut laittaa pikkuautistiani kouluun,  vaikka hän kovasti haikaili tuttuja rutiinejaan. A oli välillä vihainen ja turhautunut. Bussi ei tullutkaan hakemaan häntä koululle joka aamu niinkuin normaalisti. Hänellä olisi toki erityisoppilaana ollut oikeus mennä kouluun. Jossain vaiheessa ystävät ja sukulaiset kyselivät vähän tähän tapaan: 'Pitäisikö sinun laittaa A kuitenkin kouluun, jos sinulla on noin vaikeaa?' ja sekös oli erityisen ärsyttävää.

Työni jatkuivat siis aikalailla entiseen malliin, joskin kotoa käsin. Olen käynyt työpaikalla kahdesti 14.3. jälkeen - yhden kerran hakemassa matkalaskun kuitteja ja toisen kerran kuvaamassa studiossa videoita verkkokurssillemme. Suurin ero on tietenkin se, että matkustuspäiviä ei ole kertynyt yhtäkään. Konferenssit, palaverit yms ovat siirtyneet verkkoalustoille. Webinaareja on pidetty ahkerasti. Emme ole luonnollisesti myöskään voineet tehdä tutkimuksia kouluolosuhteissa. 

Azerbajzanilaisen yliopiston seminaarissa

Kotikoulu

A:n kotikouluaika toimi siten, että kävimme hakemassa koululta muovikassillisen tehtäviä kerran viikossa ja palautimme samalla tehdyt tehtävät. Hän on innokas tehtävien tekijä ja kehittynyt kovasti esim. värejen tunnistamisessa ja laskemisessa. Ulkoilimme kaksi kertaa päivässä kävelylenkkeillen ja leikkipuistoillen. A tekee normaalisti noin 1-2h koulutehtäviä koulupäivänäänkin - sen lisäksi opiskellaan omatoimisuustaitoja kuten ruoan laittoa, kotitöitä tms. A sai myös tänä keväänä luokkastipendin! ahkerasta opiskelusta. Kieltämättä äidille tuli itku. Rankka kevät, mutta reipas ihana rakas.

Isommat muksut olivat meillä korona-aikaan muutamia kotikoulupäiviä ja se oli minulle työni kannalta mielenkiintoista. Tutkin nimittäin opettajien teknologian omaksumista osana työtäni ja oli mielenkiintoista nähdä se vanhemman näkökulmasta. Alussa opettajat olivat pulassa ja osasivat lähettää vain Wilma-viestein tehtäviä oppilaille. Myöhemmin etäopetus kehittyi MS TEAMs palavereihin. Mielenkiintoista oli myös se, että pienet palveluntarjoajat kuten Peda.net kaatuivat ja hidastuivat lähes täysin käyttökelvottomiksi kun oppilaita oli liikaa linjoilla yhtäaikaa. Työssäni tutkimme näitä asioita euroopan laajuisesti ja puhuimme mm. UNESCOn konferenssissa aiheesta. Kirjoitimme aiheesta julkaisun, joka meni läpi EdMedia-konferenssiinkin - esitys on ensi viikolla. Otsikko oli "Schools went online over one weekend - Opportunities and challenges of organising teaching during the Covid-19 crisis".

Kaikenkaikkiaan muuntautuminen työntekijästä 'opetuksen valvojaksi' oli minusta vaativa tehtävä vanhemmille tänä keväänä. Hyvää siinä oli se, että tuli nähtyä lasten koulunkäyntiä ja kehitystä läheltä. Nyt on paljon selkeämpi kuva lasten vahvuuksista ja haasteista - siitä mihin asioihin kunkin lapsen kohdalla voisi vielä kotiarjessakin panostaa. Meillä kaikilta kolmelta lapselta vaaditaan kotitöiden tekemistä päivittäin ja kunkin vastuualueet sujuvat hyvin. Isommat saavat viikkorahaa liittyen esim. imurointiin ja astianpesukoneen tyhjennykseen. A kuorii kaikki meidän porkkanat ja lajittelee aterimet.

Mitä korona elämässäni peruutti ja viivästytti?

Minulla ei ole ollut mitään sellaisia tavoitteita elämässäni, joita en olisi voinut koronan takia edistää. Toki matkoja on peruuntunut. Tänä keväänä olisi työmatka ollut ainakin hollantiin, jossa en ole edellenkään käynyt. Lisäksi minun piti viedä 12 opiskelijaa Kiinaan toukokuussa... Lähes koko toukokuun olisin viettänyt Kiinassa siis. Tässä tapauksessa nyt toivon, että pääsen Kiinaan loppuvuonna tai ensi vuonna. Ikävä sinne on kovin. Toisaalta kun eilen analysoin työtuottavuuttani, totesin, että olen saanut todella paljon aikaan.

Elämässä ei ollut mitään ihmeitä suunnitteilla tälle keväälle. Töitä oli tarkoitus vääntää intensiivisesti, mutta oikeastaan en ole matkojen lisäksi lykännyt tai peruuttanut mitään koronan takia.

Miten korona muutti matkustussuunnitelmiani?

Meillä oli suunnitteilla Juhan kanssa lähteä kesälomalla transsiberian expressillä Venäjän ja Mongolian halki Kiinaan. Joku toinen vuosi sitten. Ehkäpä ajelemme Via Baltikaa elokuussa, jos siinä vaiheessa sellainen on turvallista. Myöskin jokakesäinen perinnevaellusreissumme ei tänäkään vuonna kohdistu Norjaan, johon olemme toisen J:n kanssa suunnitelleet jo useamman vuoden menevämme. Onneksi vaelluksia voi hienosti tehdä myös kotimaan upeissa maisemissa niinkuin viime vuonna Kolilla. Tarkoitus onkin lähteä pienelle kansallispuistojen kiertokävelylle Kainuun suuntaan ensi viikolla. Jo ennen koronaa Juhan tytär S ilmoitti, että hän haluaisi kesälomareissulle telttailemaan, joten ehkäpä sekin nähdään vielä.

Toisaalta kotona oleminen ei ole haitannut minua. Tuntuu, että viime kesänä olin poissa kotoa niin paljon, ettei pää pysynyt mukana. Olen saanut matkailla elämässäni paljon. Koronassa parasta on ollut enemmän aikaa perheen kanssa puuhaillessa. Aluksi koti tuntui vankilalta tällaiselle maailmanmatkaajalle, mutta nyt kun rajoituksia on hieman höllennetty, ei tunnu enää niin pahalta. On aikaa jutella lasten asioista - pelata palloa ja juoda aamukahveja omalla terassilla rakkaiden kanssa. 

Muuttiko poikkeustila arvoja?

Korona on ehdottomasti muistuttanut elämässä tärkeistä asioista. Monta kertaa olen tämän kevään aikana miettinyt sitä, miten hyvä minulla on olla. Elämä on todella yltäkylläistä. On ihanaa, kun ei ole tarvinnut olla karanteenissa yksin. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta siitä, että A:n elämässä on kaksi vanhempaa 'sisarusta' - etenkin silloin kun kouluun ei päässyt ja muita lapsia ei oikein saanut tavata. En koe, että korona olisi muuttanut arvojani. Perhe, turvallisuus, vapaus, terveys - nämä ovat olleet minulle tärkeitä arvoja jo ennen tätä kriisiä. 

Koronasynttärit äidilleni Zoomissa

Mikä oli pahinta tässä poikkeustilanteessa? Entä parasta?

Välillä on ahdistanut ihan kunnolla. Tunnistan sen kyllä. Erityisesti silloin kun en ole saanut tarpeeksi töitä tehtyä. Välillä on ollut todella hankalaa motivoida itseään aloittamaan töiden tekemistä. Ei uskoisi kun miettii kuinka monta valmista gradu- ja kandiohjausta, projektihakemusta, konferenssipaperi ja niin edelleen. Loukkasin lisäksi polveni lapsille ostamallani trampoliinilla - se oli varmastikin koko koronan low-point minulle. Sivuristisiteen pieni repeämä parani kuitenkin kolmen viikon polvituen ansiosta.

Korona-tilanteessa koin, että minun ei ollut niinkään vaikea sopeutua hallituksen linjaamiin ohjeisiin kuin siihen, että kaikki läheiset ja some muuttuivat yhtäkkiä korona-asiantuntijoiksi ja alkoivat neuvomaan muita. En voi sietää sitä, että kytätään mitä toinen tekee jatkuvasti ja sitten soitellaan perään, että hei näin muuten että olit alta 1m etäisyydellä siitä ja siitä. Se on todella rasittavaa - varmasti jokainen meistä osaa lukea uutisia ja toimia säännösten mukaan. Ja jos joku ei toimi niin en koe, että minun tulisi ohjeistaa siitä (toki lapsia ohjeistan). Besservisseröinti saa minussa aikaan kovaa ärsytystä - varmasti siksi, että tunnistan itsekin tekeväni sitä. 

Toki on ollut paljon hyvääkin niinkuin olen tässä jo kertonut. Juhan kanssa olemme hitsaantuneet syvemmälle yhteiseen perhe-elämään. Kotona oleminen on toki nostattanut keskusteluun asioita, jotka toisen käytöksessä ärsyttävät (esim. missä paistinpannua säilytetään ja mihin suuntaan kahva tulee laittaa).  Kuitenkin asioista sovitaan ja keskustellaan. Juha on alkanut laittaa ruokaa lähes joka ilta ja olemmekin nauttineet mexicolaisesta, thaimaalaisesta, intialaisesta yms herkkuruoista läpi koronan. Ravintoloiden kiinniolo ei haittaa yhtään kun on tiedossa, että kotona saa paljon J-kylän ravintolaruokia parempaa settiä. Meille tämä kevät on ollut siinäkin suhteessa poikkeuksellinen, että olemme olleet lähes koko ajan yhdessä. Ajattelen niin, että myös meidän parisuhde on hyötynyt koronasta kun olemme voineet viettää paljon aikaa yhdessä.

Perheen kanssa puuhailu on muutenkin ollut mukavaa. Kohtuullisen aurinkoinen ja hyvä sää (lumisateista huolimatta) on mahdollistanut pitkiä metsälenkkejä myös riskiryhmiin kuuluvien sukulaisten kanssa ulkoillen.

Ne ovat olleet kohokohtia. Nyt kesän alussa mökkeily on ollut myös mukavaa. Instastoorejeni seurailijat tietävätkin, että meillä on meneillään mökin purkuprojekti.

On ollut voimaannuttavaa repiä seinälautoja irti. Siinä näkee heti oman käden jäljen. Jos korona jatkuu - seuraavaksi varmaan alan rakentaa mökkiä:) 

Lenkkeily on ollut mieluista ja samoin podcastien ja äänikirjojen kuuntelu. Nämä ovat minua rentouttavia asioita. Tykkään myöskin tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja uudelleen ohjelmoida aivojani. Suosikkimentori, jota seuraan somessa on Brandon Turner - Bigger Pockets podcastin host, joka puhuu asuntosijoittamisen lomassa myös itsensä kehittämisestä ja mindsetin muutoksesta.

Mitä aiot tehdä poikkeustilan jälkeen?

Tänä kesänä teen pääasiallisesti töitä, jatkan mökin purkua ja ehkä tehdään noita muutamia kesäreissuja joita yllä mainitsin. Huomaan, että aivot ovat niin sopeutuneet jo tämän hetken tilanteeseen, että oleminen ei mitenkään erityisesti ole muutoksessa. Tänään lähdetään mökeille viettämään juhannusta sukulaisten ja lasten kanssa.

Millaiset fiilikset tällä hetkellä yleisesti?

Juuri nyt on hyvä olla. On juhannusaatto ja olemme heränneet hitaasti. Olen juonut kahvia terassilla. Kohta alkaa tehosiivous ja iltapäivällä suunnataan kohti hirvaskangasta. La vita e bella.

 Miten sinulla menee? Onko koronatilanne muuttanut sinun elämän reaaliteetteja?

/This text only in Finnish, sorry!

Birthday snapshots 41

 

 Hyvää synttäripäivää minulle! Näin nopeasti menee nelikymppisyys: 10% jo takana...

Olen tammikuun tyttö ja vietän synttäripäivää hyisessä kotikaupungissani Jyväskylässä, jossa armon vuonna 2022 tarvitaan koronapassi ravintoloihin lounasaikaan. Se tarkoittaa siis kännykästä tai paperista luettavaa QR-koodia joka kertoo, että olet saanut ainakin kaksi koronarokotetta... Valitettavasti tällä kertaa tämä tarkoitti sitä, että tätini ei päässyt mukaan synttärilounaalleni...:( Hänellä on kyllä kolmekin rokotetta mutta ei pankkitunnuksia eikä mobiilivarmenteelle varautuvaa puhelinta... Joten se siitä. Kirjaan tämän tähän siksi, että vuosien päästä tämän blogin lukeminen voi olla mielenkiintoista tästä yhteiskunnallisesta perspektiivistä.

Synttäripäivän viettoon kuului nukkua kymppiin parhaiden miesten välissä. 

 Sen päälle pääsin lounaalle äitini, veljeni ja pikkuisimman mieheni kanssa. Lounaalla oli vuohenjuustoa...

Kohteeksi valikoitui uusi, viimeisen vuoden sisään avattu, kirkkopuiston bistro.

Pidän erityisesti tämän paikan tunnelmasta.

 

Johan oli vuosi! Vietin 40v ekan puolikkaan raskaana ja toisen puolikkaan äitiyslomaillen tämän mainion pikkutyypin kanssa.

 

Seuraavaksi edessä on töihin paluu ja toivottavasti koronan helpottaessa vähän matkailuakin... 

Tämä syntymäpäivä on talvinen tarina kuten muutkin syntymäpäiväni.

Parasta oli saada hengailla itselle tärkeiden tyyppien kaa...

Kotona odotti myös mieluinen paketti... Tykkään siitä, että seurustelen äärimmäisen flirtin miehen kans... Joka jaksaa ravata antikvariaatteja läpi etsien mulle 2nd hand bukowskia... Nyt se tuossa vielä siivoaa keittiötä ilman paitaa ja kokkaa mulle intialaista... <3

Syntymäpäivän vietto jatkuu siis blogin parissa istuskellen. 41-vuotiaana olen myös jonkin asteen isänmaallinen mitä tulee juomiini. Ei kerrota kenellekään! Ja siinäpä päivän snap shotit! Aikalailla parasta elämää. Tänä vuonna järjestän kyllä myös partyt, mutta vasta kuin tää maailma hieman rauhoittuu koronan kans. Ehkä kesällä sitten?

 /Today I am 41. I spent the day in freezing Jyväskylä - lunching with my mother, brother and son - and later on spent some time with my blog, Napue GT and 2nd hand Bukowski as a present from my beloved. Life is perfect as is. I will throw a party this year once the COVID situation gets less crazy, I promise. 

 

Osa kuvista (c) Matias Mäki-Kuutti / some of the pics (c) Matias Mäki-Kuutti

Sukujuhlien tärkeys

 

Vietettiin tuossa parisen viikkoa sitten pieniä kekkereitä meillä. Kutsuttiin pieni määrä lähisukulaisia uhkarohkeasti kylään, mukaanlukien muutama riskiryhmäläinen.

Aloitettiin lasten kanssa valmistautuminen perjantai-iltana askartelemalla koristeita.

Pikkutaiteilijat suhtautuivat asiaan huolellisesti ja antaumuksella.

Tottakai vesivärejä on syytä hieman haistella lähemmin.

Like mother like son - taustalla on äidin taidetta oleva seinä.

Seuraavana päivänä jatkettiin kurpitsoiden kaiverruksella

Tämä on myös heille erittäin mieluisaa hommaa

Tällä kertaa ainoastaan pienin tarvitsi apua

Ja hänelläkin on siementen kaivuutekniikka hallinnassa

Upeat lopputulokset!

Olin katsonut vinkkejä tarjoamisista Hanna Väyrysen blogista.

Nakkimuumiot menivät kuumille kiville

Samoin juustohautausmaa

 

Pääruokana oli 'Okonomiyaki'a eli japanilaisia pannukakkuja jotka toimivat teemaan liittyen ulkonäöllisesti erinomaisesti.

Sukulaisilla oli myös ollut hervattoman hauskaa kun he olivat valmistelleet 'kuralätäkkö'-muffinsseja.

Pukeutuminen oli vapaaehtoista.

Kuka pelkää teinejä?

Juhlat onnistuivat erinomaisesti. Tulimme jälkikäteen miettineeksi, että miten tärkeää olisi edes silloin tällöin voida kokoontua ja tavata ystäviä ja sukulaisia. Korona on riistänyt 'kaiken kivan' elämästämme. Toisaalta se on opettanut myös kiitollisuutta tällaisia juhlia kohtaan. Lasten ilo oli käsinkosketeltavaa. Itse saan suurta tyydytystä visuaalisesti kauniista koristeista ja tarjoamisista ja teemasta.

Jos elämä on pelkkää neljän seinän sisälle linnottautumista, alkaa se pikkuhiljaa tuoda ajatuksia elämisen arvoisesta elämästä.

Huomaan, että minulle elämä ei ole elämisen arvoista, ellen voi järjestää juhlia läheisilleni ja tavata heitä.

 Tiedän, että näitä kemuja muistellaan vielä pitkään. 

Keskellä tätä pimeintä aikaa vuodesta, täytyy löytyä henkireikiä.

 

Kiitos sukulaiset kun koronaa uhmaten saavuitte kuitenkin paikalle!

Mikä teille toimii kaamosmasennukseen?
 

/Despite of the Covid-19 crisis, we decided to hold a halloween party for relatives. Just limited relatives of course. The kids were very excited. We hand made decorations, carved pumpkins and made creepy food including 'hand punch', 'cheese cemetary' and 'mummy sausages'. The main course was Okonomiyaki which looks like a spider web anyways. For some reason the lack of parties and gatherings of any kind thanks to the coronavirus, made me truly apprecciate this weekend with my family and relatives. I realised how much I miss them. My life really isnt worth living if I cannot throw theme parties to my family and friends. This was such a great way to block some of the darkest hours that is Autumn in Finland. What's your way of blocking darkness depression?