Shangxingdui

 Pandareservaatista ajeltiin katsomaan toista Shu-kulttuurin muinaisjäännekaivausmuseota, Shanxingduita. Tämä paikka suoraan sanottuna 'kicks arse' verrattuna Jinsha Era kaivaukselle. Ilmeisesti jotain tapahtui Shu-kansalle täällä ja he tuhosivat kaiken ja muuttivat Chengdu:hun, Jinsha-paikalle. Ei toistaiseksi tiedetä, mikä aiheutti tämän muuton - ehkä tulva tai muu luonnonmullistus, tai mahdollisesti toisen kansan valloittajat.

Shanxingduista on löytynyt mm. hulppeita pronssinaamioita ja totemipaaluja - osa esim. ihmisen kokoisia.

Nämä mystiset elukat löytyvät uhraus-alttarin lähettyviltä.

Shu-kulttuuri oli vaurasta ja kehittynyttä - arviolta 4800-2600 vuotta sitten kukoistanut yhteiskunta.

He viljelivät maata, pitivät kotieläimiä, muokkasivat kiveä ja savea ja metsästivät elefantteja.

Suuri osa löytyneistä esineistöstä oli erilaisia ruukunpaloja - he olivat koonneet niistä parhaimmistoa näytille täyttäen valkoisella massalla osat, joita ei löytynyt.

Norsunluuta löytyi paljon, mutta kuten edellisessä Jinsha-postauksessani huomautin, sitä ei saa varsinaisesti pitää esillä (murenee, hauraantuu) eikä myydä eteenpäin, joten osa oli uudelleen haudattu.

Löytyneistä esineistä saa käsityksen Shu-kulttuurin todella vaikuttavasta menneisyydestä.

Heidän tarjoiluastiansa olivat sellaisia, että nykyäänkin miellyttävät silmää - ainakin minä voisin ottaa tämän alkukantaisen 'hot potin' omaan kattaukseeni.

Myös itse näyttelyn logo oli minusta hyvin toteutettu. Selkeästi kiinalaiset kuraattorit (onko suomenkielessä tämä sana vai ei?) ovat saaneet oppinsa jostain kauempaa, sen verran hienoja uusia museoita olemme viime aikoina kolunneet läpi.

Tässä on n. metrin mittainen kultainen sauva, joka oli tehty niin, että puun ympärille laitetaan kultakerros ja sitten poltetaan koko putki tyhjäksi sisältä, kulta tietysti ei sellaisessa lämpötilassa murene.

Mitä erikoisempi oli 'jumalan palvontapuu', joka oli n. nelimetrinen upea pronssiviritelmä lasivitriinissä. Kuulema sen kautta kommunikoitiin jumalan kanssa. Myös rahapuita oli löytynyt...

Nämä kotkan päät olivat myös joka puolella Shu-taiteessa... Mielestäni yhtenevyys Bill Reid/natiiviamerkkalaiseen taiteeseen on selvä.

Shanxingdui-museon alueella sijaitsi myös tämä life size uhrausalttari.

Uhrauspotti ja 'leijonat' löytyivät myös.

Tein tuttavuutta.

Mitä tämä jeppe on pitänyt kädessään? Norsunluuta? Jotain muuta oleellista keppiä?

Näkymä uhrialttarilta alas. Voitte huomata että oli Chengdulle ominainen pimeä, harmaa päivä.

Tässäkö seuraavan kirjan aihe...

Tässä koko komeus. Olisi siellä yhden Aslanin saanut hengiltä. Ainakin mulle tuli aika Narnia-fiilikset.

Tässä on mun mielestä jotain hienoa: Museoalueen roskiksetkin oli tehty löydösten mallilla ja varustettu museon logolla ja Shu-kulttuurin kuvioinnilla.

Saisinko vielä yhden tällaisen kotiin, kiitos?

Kyllä meidän takapihalle mahtuisi... Ollaan käyty keskustelua siitä, että voisinko mahdollisesti vuokrata kontin ja viedä vähän kiinaa takaisin Suomeen. Mukaan lähtisi ainakin kauniita ovia ja ikkunaluukkuja ja ehkä muutama terrakottasotilas, life size.

Tämä allaoleva mystinen lintu/mies lähti kotiin pienenä pronssipatsaana.

Samoin tämä ihmisen kokoinen maski - I mean, how cool are these?

Sitten jos et ole vielä vakuuttunut Shu-kulttuurin hienouksista, tarjolla on myös teleskooppisilmäinen naamari.

Jokaisessa näistä vitriineistä oli uusi upea naamio tai pronssipää.

Jumalalle uhraaminen oli Shu-kulttuurille tärkeä riitti.

Ja ilmeisesti he tykkäsivät pitää pitkää tukkaa letillä (mikä minua ilahdutti tietenkin).

Kaiken kaikkiaan Shangxingdui oli juuri sitä, mitä olimme kuvitelleetkin - kiinnostavaa muinaista kulttuuria ja taidetta. Tämän takia jo kannatti tulla Chengdu:hun. Saatoimme vanhemman herra C:n kanssa mennä vähän yli Jinsha-shoppailussamme, mutta kerran kun täällä ollaan. Tiedän maailman ympärysmatkaltamme, että olen jälkikäteen arvostanut sitä, että näen kaukaisia kulttuureita edustettuna olohuoneessamme joka päivä - tämä kulttuuri on sinne jo matkalla parissa eri paketissa.

Last week we visited Shanxingdui site outside Chengdu. This is the archeological dig of 'Shu'-culture. This site is where the Shu people lived before going to the Jinsha Era site in the centre of Chengdu. We don't know why they moved - possibly a flood or an attack by their enemies. 

The native art is really facinating to both me and my husband: The sacrificial althars, the eagle heads, the weird masks... I find it to be very close to the native american indian culture we got to know in Vancouver. These amazing bronze, jade, ivory, gold and pottery items have relatively recently been found here and to me are an amazing discovery. I am very glad we came to Chengdu just for this.

Kiinan vähemmistöt

Torstaina minulla oli laatuaikaa poikani kanssa, koska viikonloppu kuluu Case Study-konferenssissa. Minun viikonloppuni oli siis tiistai ja torstai tällä viikolla. Vaikka eläintarhasta jäi vielä osa kokematta, en voinut vastustaa mahdollisuutta vierailla Olympiapuiston kyljessä olevassa Kiinan vähemmistöt -näyttelyssä. Mieheni oli ollut siellä pojan kanssa jo aikaisemmin ja kertoi, että se oli samantapainen kuin Polyneesian kulttuurikeskus Hawajilla. Tykkäsin siitä ihan hirveästi ja meillä onkin paljon kuvia kotimme seinällä siltä päivältä, joten odotukset tätä puistoa kohtaan olivat myös isot.

 

Olen kiinnostunut alkuperäiskulttuureista - usein heillä on paljon hienoa taidetta, arkkitehtuuria ja vaatetta plus tanssia ja laulua. En ollut tälläkään kertaa pettynyt.

 

Niin kuin yleensä kaikki asiat Kiinassa, he olivat todella *panostaneet* tähän näyttelyyn. Esitteillä oli yhteensä X vähemmistöä, jokaiselta omat pikku alueensa rakennuksineen, jotka välillä olivat huikeita kymmenen metrisiä torneja yms.

 

Tämä oli kuin minivisiitti kakkiin niihin paikkoihin Kiinassa, jossa en ehdi käydä tai vaihtoehtoisesti en saa viisumia. Esimerkiksi Tiibetiin haluaisin, mutta vaikka saisimmekin viisumit (joka on epätodennäköistä), matkustaminen sinne lapsen kanssa ei mielestäni ole järkevää. Mutta oli ihan mahtavaa käydä Tiibetin näyttelyssä, joka oli rakennettu korkeammalle kukkulalle kuin muut ja koristeltu heidän rukousnauhoin ja kelloin yms.

 

Olin aivan haltioissani tästä paikasta - suosittelen ehdottomasti kaikille valokuvaajille, aiheet eivät lopu kesken! Katsellen omia kuviani täytyy kyllä ihmetellä sinnikkyyttäni ja sitä, että oli tuolla yksin lapseni kanssa, raahaten häntä pitkin näyttelyä välillä yksin kanniskellen painavia kärryjä.

 

Olin aivan haltioissani tästä paikasta - suosittelen ehdottomasti kaikille valokuvaajille, aiheet eivät lopu kesken! Katsellen omia kuviani täytyy kyllä ihmetellä sinnikkyyttäni ja sitä, että oli tuolla yksin lapseni kanssa, raahaten häntä pitkin näyttelyä välillä yksin kanniskellen painavia kärryjä.

 Vastaan tullut Brasilialainen tyttö kommentoi, että olen ihme tyyppi, että jaksan lapsen kanssa tällaista, kun hän 22v oli väsynyt pelkästään omasta kävelemisestään. Toisaalta en ole itse ollenkaan tuskastunut tai näreissäni. Päin vastoin olen onnellinen ja iloinen, että pystyn joka päivä ylittämään itseni ja tekemään jotakin sellaista lapseni kanssa, johon en ajatellu olevan mahdollisuutta sen jälkeen kun hän syntyi: Nähdä maailmaa, matkustaa Kiinassa.

 Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen ja tyytyväinen elämääni. On totta, että päivittäin tuskastuttaa asua pienessä hotellihuoneessa riehuvan lapsen kanssa ja hänelle tekemisen keksiminen vaatii mielikuvitusta, kun ei olla kotiolosuhteissa, mutta joka päivä olen tehnyt jotain uutta ja ihmeellistä niin kuin vaikka vierailu tähän vähemmistöjen puistoon. Joka päivä täällä tuntuu siltä, että olen oikeassa paikassa, enkä juuri tällä hetkellä haluaisi olla missään muualla.

 Vähemmistönäyttelystä on niin paljon kuvia, että jaan niitä useampaan postaukseen teille, jotta jaksatte lukea paremmin:) Jälkeenpäin ajattelin, että on ihmeellistä, että Kiina on yhtä suuri kuin Eurooppa. Täällä on niin paljon nähtävää. Toisaalta näyttelyssä oli paljon elementtejä, jotka voi pongata muualtakin maailmasta - esimerkiksi totemipaaluja, tuohikotia, japanilaistyyppisiä rakennuksia jne. On hienoa nähdä, miten kiina on sekä vaikuttanut että ottanut vaikutteita muualta maailmasta.

 Jos rakentaisin itse joskus talon ja saisin valita, miltä se näyttää ulkoapäin (vapise Jyväskylän julkisivulautakunta) - se olisi lähempänä näitä kuvia kuin Alvar Aaltoa, that's for sure!

Takorautaa, massiivipuuta ja nahkaa

 

Minulta  meni vuosikymmen siihen, että asustelin tyytyväisenä erinäisillä sukulaisten kuolinpesistä haalituilla huonekaluilla. Olen ollut sitä mieltä, että laitan rahaa mielummin kokemuksiin kuin maalliseen mammonaan, jota et kuitenkaan voi aina pitää mukanasi. Nyt kuitenkin lapsenhankinnan myötä pesän rakennus on ollut erittäin kiinnostava ja antoisa kokemus. Sisustamisessa tykkään siitä, että koti ei koskaan ole aivan valmis - aina on jotain, mitä haluaisi muuttaa tai kohentaa. 

Olen etsinyt omaa tyyliäni pitkään. Vaikutteita olen saanut etenkin matkoiltani maailmalla ja tietysti erilaisista medioista - blogeista, lehdistä yms. Oma sisustustyylini kuvaa persoonallisuuttani: Olen ns. more is more -tyyppi, eli enemmän suurpiirteinen kuin pikkutarkka ja ehkä enemmän oman tieni kulkija kuin muiden kopioija. Pidän esimerkiksi kovasti valkoisista pinnoista ja väreistä - valkoisia sisustusblogeja lukee mielellään ja niissä silmä lepää. Minulle ne ovat kuitenkin pidemmän päälle liian tylsiä. 

Pidän selkeistä väreistä: Punainen, musta ja valkoinen - siinä on ehkä paras kombinaatio ikinä. Sen lisäksi tykkään kyllä yhdistää muitakin, mutta värien tulee olla kirkkaita, ei siis likaisia. Tykkään tummasta puusta ja aasiahenkisyydestä. Vancouverissa ollessamme rakastuimme mieheni kanssa molemmat Haida-kulttuuriin ja taiteeseen. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että jos vaan olisi tilaa ja rahaa niin olisimme putsanneet useammankin gallerian. Käteen jäi kuitenkin vain muutamia totemipaaluja, yksi dream catcher ja joitakin tekstiilejä. Bill Reid on Kanadan natiivitaiteen jumala ja minun sisustukseni kulmakivi. 

  Vaikka olenkin melkomoinen krääsänkeräilijä, olen yrittänyt olla tinkimättä laadusta niiden asioiden suhteen, joiden ajattelen kestävän koko elämän läpi. Tällaisia sisustuksen kulmakiviä minulle ovat olleet unelmieni sohva ja unelmieni ruokapöytä. Niissä en pihistänyt enkä ole päivääkään katunut. Unelmieni ruokapöytää kävin Askossa katsomassa kolmen vuoden ajan ja itkin sen hirvittävää hintaa. Lopulta sain neuvoteltua näytekappaleen lähes puoleen alkuperäisestä hinnasta. Se on tähän asuntoon hieman liian iso pöytä, mutta ajattelen, että jonakin päivänä meillä on sillekin tarpeeksi tilaa. Bycast-nahkasohvan halusin siitä lähtien, kun ostin vuosia sitten samanlaisen nojatuolin. Täytyy sanoa, että rakastan sohvaani ja se on vauvankin kanssa ollut toistaiseksi aivan huippu - moskat saa pyyhittyä pinnalta nopeasti. Kyllä nahka on aina nahkaa. 

Sanoisin, että sisustustyyliini on vaikuttanut ehkä eniten ystävämme John ja Judith Cluten residenssi Camdenissä. Samoin kuin heidän kodissaan, meillä ongelmia tuottaa seinätilan puute. Kirjat vastaan taide. Mennessäni kirjailijan kanssa naimisiin, olin kuitenkin tietoinen tästä sisustusteknisestä valinnasta - minun ottamille valokuvilleni ei koskaan tule olemaan tarpeeksi tilaa ja ikean Billyjä on tässä huushollissa tällä hetkellä 14,5kpl. En ole katkera, sillä kirjahyllyt ovat kauniita. Täytyy vaan tehdä luovempia ratkaisuja taiteen ripusteluun...