Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autismiluokka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autismiluokka. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. elokuuta 2018

Autisti goes Back to School


 Näinhän se on, että tänään eletään tämän vuoden ensimmäistä virallista kesälomapäivää monessa kodissa sillä koulut alkavat taas. Postilaatikko täyttyy kirjeistä "kun lapsesi menee kouluun" -viesteistä, mitkä meillä ovat vuoden myöhässä. Hassulta tuntuu myös, että ekavauvakerholaiskaverit aloittavat koulun vasta tänä syksynä, kun meidän poika on siellä ollut jo vuoden ja kaikki on tuttua.

Mitä kuuluu seiskavee autistille? Perheemme on viimeisen vuoden aikana käynyt läpi ison myllerryksen, joten lapsen koulutiestä juttelu on blogissa jäänyt sivummalle. Tiedän kuitenkin, että lukijoita kiinnostaa, miten A:lla menee, joten kirjoittelen tähän nyt vähän ekan kouluvuoden kuulumisia.

Noin yhdellä sanalla sanoisin, että A:lla menee todella hyvin. Hän on siis mennyt vuosi sitten jo kouluun 11-vuotisesta opetusvelvollisuudesta johtuen ja kouluhan hänellä on Jyväskylässä sijaitseva Kypärämäen koulu. Jyväskylässä on autismiopetus alaluokilla järjestetty kootusti eli selkeällä diagnoosilla pääsee autismiluokalle, jossa on n. 6-7oppilasta ja saman verran aikuisia.

A on ollut siis ns. ”ESI1”-luokalla vuoden ja siirtyy nyt ”ESI2”selle. Sitä ennen vuosi eskaria on takana päiväkodista eli kolmevuotinen ns. Esikouluvaihe on käynnissä. A:n ryhmässä on yksi saman asteinen ja loput ovat n. 1-3v nuorempia tai vanhempia. Viime vuonna hän oli siis yhdessä T:n kanssa nuorin luokallaan. Luokassa on yksi opettaja ja kuusi avustajaa, joista yksi on ns. Nimetty avustaja, mutta käytännössä aikuiset vaihtelevat.

Jokaisella on oma räätälöity opetussuunnitelma, jossa on mm. Äidinkieltä, matematiikkaa, kuvista, käsitöitä, musiikkia, kotitaloutta(perjantaisin!) ja liikuntaa. Esim. Matikassa hän on lukualueella 1-3 eli ei vielä ymmärrä mitä nää on, harjoitellaan laittamaan numero ja kolme autoa esimerkiksi yhteen. Tätä on harjoiteltu vuosi mut se ei vielä ole naksahtanut. Eipä ihme koska lukeminen ei myöskään vielä onnistu... sen sijaan hän on opetellut mallista kirjoittamaan omaa nimeään. Siitä menee välillä ”Alex” jo ihan ilman apua! Huikea kehitys. Hänen koko nimensä on niin pitkä että se onkin sitten hyvä treeni jo, kun alkaa onnistumaan.

Kotiläksyjä on tehty vuoden mittaan molemmissa kodeissa. A:han on nyt kesäkuun alusta asunut isän ja äidin kotona noin puoleksi, vaikkei vanhempien yms muut matkailuaikataulut aina tarkoita et just kokonaisia viikkoja kerrallaan. Meillä ei lasketa - kumpikin perhe haluaisi viettää paljon aikaa lapsen kanssa, joten lähinnä tilanne on niin, että kumpi SAA hoitaa häntä...

A näyttää viihtyvän molemmissa oikein hyvin, hän on käytännössä aina iloinen minun kanssa ollessaan, enkä juuri koskaan nää häntä huonolla tuulella. Isi raportoi samanlaista. Uudet sisarukset ovat käyneet läheisiksi myös, etenkin S, joka on A:ta kolmisen vuotta vanhempi tyttö. Heillä on samantapainen persoonallisuus ja molemmat pitävät esimerkiksi uimisesta, sukeltamisesta ja monista fyysisistä leikeistä, jotka jo onnistuvat. S ottaa kiitettävästi A:ta leikkiin ja he kiipeilevät, juoksentelevat yms. A matkii isompaa S:ää kaiken maailman asioissa, mutta on myös kiinnostunut V:stä, joka on häntä 1,5 vuotta vanhempi poika. Juhan lapset ovat välillä samaan, välillä eri aikaan meillä, mikä tarkoittaa sitä, ettei uusien kaverien tai ”sisarusten” kanssa tarvitse koko aikaa jakaa aikuisten huomiota tai omaa tilaa, mikä on osoittautunut hyväksi systeemiksi kesän mittaan. Välillä on taloudessa viisi ihmistä, välillä kaksi - tai jopa yksi! Riippuu päivästä. A:han on ihmisiin hyvin mukautuvainen ja uusia perheenjäseniä moikkaillaan, silitellään ja pussataankin, jos antavat.


Kesän aikana on opiskeltu uimista urakalla. Sanoinkin, että hän käytti kesälomastaan 2,5viikkoa olemalla järvessä. Joka ikinen päivä. Moneen otteeseen. Mielellään koko ajan. Tämä on sinänsä ollut meille mahtava kesä, koska uida on voinut lämpimässä koko heinä- ja elokuun. Eli käytännössä koko A:n loman ajan. Hän on jo aika hyvä uimari, mutten täysin luota hänen uimataitoonsa, joten sitä pitää vielä testata allasolosuhteissa... harjoiteltu on myös pyörällä ajoa, mikä vaatii vielä enemmän treeniä. Kiinnostusta siihenkin on, ainakin jos sillä menopelillä mennään uimarannalle:)

Haasteita toki autistin arjessa on edelleen, mutta ne ovat pääosin samat kuin ennenkin: Puhe ei ole vieläkään alkanut vaan hän pääasiallisesti kommunikoi elein ja talking board-laitteen tai PECS kuvien avulla. Talking Board on saatu apuvälinekeskukselta marraskuussa viime vuonna ja nyt hän kykenee jo löytämään haluamiaan sanoja ainakin ruoka-kategoriasta... Kategorioita on siis harjoitelty vuoden mittaan ahkerasti. Puheessa hän sanoo selkeästi:
"Minä - Haluan - X"
X = vettä/juusto/leipä/uimaan/cars/kone/nooze

Näitä on tällä viikolla käytetty ahkeraan.

Toinen haaste on edelleen vanha tuttu eli nukkuminen, mikä on edelleenkin niin, että herätään välillä klo 03 eikä sitten nukahdeta enää uudelleen. Nukkumaan hän menee klo 21-22 välillä... Eli aika väsynyt on jos vain esim. 5,5h unet on alla... Ja todella väsynyt on varsinkin vanhemmat. Lomallahan nämä asiat eivät haittaa, mutta näin uusioperheessä, jossa on kaksi välillä eri vuoroissa töissäkäyvää ihmistä ja kaksi muutakin lasta öisin paikalla niin haastetta on. A nukkuu tällä hetkellä n. 4 yötä kuukaudesta samassa huoneessa S:n ja V:n kanssa ja toistaiseksi tämä on mennyt hyvin, jopa helteillä. Nukahtaminen toki on kaikilla kolmella hankalampaa kun on kaksi muutakin siinä samassa tilassa, mutta muuten on nukuttu aika mukavasti. Onneksi uusi kotimme on sen verran väljä, että alakertaan pääsee omaan tilaan nukkumaan, jos ei nukkuminen toisten kanssa suju. Toistaiseksi siis näin.


Valo- ja ääniyliherkkyyttä olen ollut havaitsevinani välillä enemmän kuin aiemmin. Vessan vetäminenkin sattuu hänen korviin, samoin vesihanat... Mutta hän tottuu niihin kuitenkin. Lähinnä pitelee silmiään ja korviaan tarvittaessa.
Esi2-luokkalainen eka päivä, waiting for the BUS!
Muutenkin A on aivan todella kiltti ja ihana lapsi: Joka päivä äidille annetaan paljon pusuja ja haleja ja aina nauretaan ja ollaan hyvällä tuulella. Ajattelen, että hän kasvaa omassa tahdissaan ja kehittyy. Kiinnostavaa on tulevalle kouluvuodelle nähdä, että oppiiko hän:
- Kirjoittamaan?
- Numeroita lisää?
- Lauseita?
- Uimaan kokonaan ilman kellukkeita?


Katsotaan keväällä sitten! Mukavaa alkavaa kouluvuotta kaikille koululaisille!


/Small half-Finn has started his second year at school today! It seems all familiar as he has already been one year in Kypärämäen koulu, autism class. He takes the school bus (taxi) every day with his friends and he has 6 other kids in his class. Every kid has an adoult in the classroom to support them, one is a teacher, 6 'assistants'. They have a few changes, but most of the classroom is the same as last year. Everyone has got their own curriculum tailored to them and they learn Math, Finnish language, Home economics, Music, P.E., art etc. Tops is for example learning the numbers from 1 to 3, which he has been studying for a year. He doesn't quite know what they mean yet. However, he has learned to write his own name from an example, which I think is a remarkable achievement. 


He was on holiday for one month, two weeks in England and two weeks with me, mainly in the shed or other lakes as it's been a remarkably warm summer in Finland, he has just spent it swimming. I mean he has really been in the lake most of his waking hours. Every day. His swimming skills have improved immensely and on top of that also he has started to learn how to cycle. 


Overall, he is such a happy young boy. He has started to live in two homes now. He also has his own bed in both of these homes in a separate room from parents. This goes fairly well - he would still prefer to snuggle in the big bed, but has gotten accustomed in sleeping on his own. Going to England this summer caused the expected jetlag and has had quite a difficult week of waking up quite early like 3am or 5am... This of course is pretty normal for him and the best is to get back to routines, which will hopefully sort out the nights. 


Tops has got two 'new siblings' now which means that about 4 nights per month, he spends together with them. The three of them are the ages of 10, 9 and 7, so they get on quite well. 

Tops is particularly interested in Juha's eldest - perhaps because she is a girl and he likes to mimic whatever she does. They have quite similar character the two of them - both really sunny and adventurous. 
 
This means they end up in all kinds of trouble also of course... Like climbing high places where they can't get out... But all in all, they get along very well. 
What do you mean we shouldn't do this...?
You jump first! No you jump!

Tops at the age of seven seems like quite a happy child - no real new problems have risen (knock wood) since last year and now we are eager to see whether he will learn how to write more than his name this year, will he learn what numbers are, will he be completely capable of swimming etc. Exciting year ahead!
 

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Autisti menee kouluun

 Meillä on tänä aamuna jännät paikat. Pikku muksu lähtee kouluun. Hän on kuusi vuotta, mutta hänellä on 11-vuotinen oppivelvollisuus, koska kuten tiedätte, hänellä on erityisen tuen tarve. A on lapsuusiän autisti. Kyllä on tullut nopeasti vastaan tämä kouluun meno, vaikka hän meneekin ns. "ESI1"-luokalle eli hänellä tulee olemaan kolme vuotta eskaria jo siis... A on käynyt viimeisen vuoden esikoulua Puistokadun päiväkotikoululla jo siis, mutta katsoimme parhaaksi, että hän aloittaa ESI1-asteelta (eikä ESI2-asteelta), koska näin hän saa olla koulussa maksimaalisen pitkän ajan. Se voisi sitten 11 vuoden päästä loppua vuodet kesken, nimittäin.
Kuvat hetkestä, kun hain A:n viimeistä kertaa tarhasta maanantaina...
 Tämä viikko on meille ollut muutoksen aikaa siis. Sanoimme viimeisetkin jäähyväiset ihanalle tarhalle, jossa A on saanut olla kolme vuotta jo. Viimeisen vuoden hänen tukenaan on ollut mahtava eritysavustaja M, josta oli niin haikea luopua... Hän oli topakka ja suurella sydämellä työtään tekevä kainuulainen, jonka kanssa A tuli kovin hyvin toimeen. Iso ikävä tulee.
 A oli itsekin suruissaan, vaikka meidän on vaikea tietää, miten hän ymmärtää sen, että maanantai oli viimeinen tarhapäivä. Tästä allaolevasta kuvasta näyttäisi siltä, että ymmärrys on 100% luokkaa...
Koulun aloituksessa oman haasteensa aiheuttaa se, että A alkaa kulkea Kypärämäen autismiluokalle koulutaksilla. Autistit ovat siihen oikeutettuja. Vanhempia tämä asia hirvittää. Ei pelkästään siksi, että täytyy alkaa aamuisin heräämään luonnottoman aikaisin, mutta myös siksi, että meidän muksu on karkailevaa laatua... Mutta minä luotan siihen, että ammattilaiset osaavat käsitellä pikkuautisteja, joita ilmeisimmin taksissa tulee olemaan useampikin kerralla. Odotan mielenkiinnolla, mitä kouluunmeno tuo tullessaan. Tutustumassa on käyty jo keväällä ja siirtopalaverit pidetty. Kaiken pitäisi olla kunnossa. Toki tilanne on, että minä olen tullut juuri parin viikon keikalta Amerikasta ja meillä on ollut yhden vanhemman miehitys ja läpsystä vaihto suurimmaksi osaksi tällä viikolla, koska iskä käväisi hakemassa meille Kiinan viisumeita Helsingissä ja lähtee tänään myös Worldconiin Helsinkiin, jonne me olemme menossa perässä perjantaina. Eli muutosta ja turvattomuutta varmasti on. Poika reagoi kahdella tavalla: 1) huutelu ja 2) yöheräilyt. Nämä ovat merkkejä hänen stressistään. Siitä, että hän tietää, että jotain on tekeillä. Jotain on ilmassa, mutta ei oikein osaa hahmottaa, että mitä. Katsotaan, mitä tuleman pitää siis... Toisaalta kouluunmeno on varmaan vanhemmalle rankempikin kokemus kuin lapselle. Lapsi varmaan on innoissaan, näin voisin kuvitella... Johonkin uuteen jännittävään 11 vuotiseen seikkailuun lähtö... Meille on tosiaan käynyt niin onnekkaasti, että hän pääsee ihanalle luokalle, erinomaisen pätevän opettajan hoiviin, paikkaan, jossa jokaisella lapsella on oma aikuinen: 1:1... Tämä on Jyväskylän kaupungin kalleinta opetusta - mutta tutustumiskäynnillä tuli niin erinomaisen huojentunut ja helpottunut olo: Tämä on A:lle oikea paikka ja hänellä tulee oleman Kypärämäessä hyvä olla.

/So the day has come: Tops is going to school today. What's happened to my little baby? He is 6 years old now. In Finland, kids go to school at 7, but he has special needs, so he will go at 6. His school will last for 11 years and he will do so called 'pre-school' years for two years more in Kypärämäki (helmet hill), which is the name of the school where all Autistic go in Jyväskylä. We have visited the place in the spring and we have too. It is a lovely place for him. There's 1:1 ratio of kids and adults, so he will have his own 'person'. There's 3 classes of Autistic. There's 7 kids in his class, varying on about 5 years of age. In his group, there's another child his age. He will go to school with a taxi and return the same way. This is a bit alarming for parents - how will the taxi driver manage, we wonder, with more than one kid... But They have 25 years of experience in this school, I have faith in the system. Still, it was tearful to leave his old daycare where he had been for 3 years. It was specially tearful to leave his special person M... Thank you for all the great years in Puistokadun päiväkotikoulu <3.   

torstai 2. helmikuuta 2017

Autistin kouluvalinta

 Miten se on jo näin iso, että postiluukusta tupsahti kirje ilmoittaa lapsi kouluun... tämä on varmaan aika tuttu tunne etenkin esikoisen kanssa. Meillä toki kouluunmeno tuli ajankohtaiseksi odotettua aikaisemmin, kun lapsella on diagnoosi, joka vaatii pidennettyä oppivelvollisuutta.

Itseasiassa kouluunmenosta on puhuttu jo pari vuotta puheterapeutin kanssa - siitä, miten hän toivoisi, että A pääsisi autismiluokalle. Olin ajatellut, että kouluvalinta on meille siis peace of cake kysymys: ilmoittaudumme A:n kypärämäen kouluun ja toivoisimme, että hän saisi paikan: nämä ovat tietysti kysyttyjä paikkoja, koska autismiopetus on Jyväskylän kaupungin kalleinta opetusta: pienryhmät ja jokaisella oppilaalla on oma avustaja.

Sitten kolme viikkoa sitten sain puhelinsoiton, joka muutti kaiken: olin menossa Barceloonaan ja istuin jo koneessa... minulla ei ollut aikaa miettiä, mitä päiväkodin rehtori oikeastaan sanoi...hän ehdotti, että entäpä, jos A jäisi omaan kouluun eli Puistokadun päiväkotikouluun ja hänet integroitaisiin normaaliopetukseen. Olin kuin puulla päähän lyöty: kaksi vuotta minulle oli ammattilaisten taholta kerrottu, että autismiluokka on A:n paikka. Nyt tarjottiin toista vaihtoehtoa.. ihmettelin, että onko tässä taustalla joku kaupungin säästötoimenpide... mutta ensimmäistä kertaa joku halusi, että lapseni jäisi... yleensä päiväkodit ovat suhtautuneet erityislapsiin lähinnä ongelmina, joista halutaan eroon...Halusin tietää, mistä tällainen ehdotus tuli ja mitä sen takana oli... niinpä kävin rehtorin juttusilla. Hän on pitkän uran mm. Autistien kanssa tehnyt nainen, joka ajattelee, että erityislapset hyötyvät normilasten seurasta ja että on syitä, miksi autistiryhmät on esiopetuksessa jo purettu Jyväskylän kaupungissa... pelkästään toisten autistien seurassa heiltä voi oppia ei-haluttua käyttäytymistä. Meidän muksu on kuitenkin hyvin sosiaalinen ja hänellä on verrattain vähän ei-haluttua käyttäytymistä. Ymmärsin, että rehtori haluaisi tehdä A:sta esimerkkitapauksen, miten perusasteellakin tuki tuotaisiin lapselle sinne omaan kouluun, eikä tarvitsisi vaihtaa paikkaa tai kuskata kauas. Valitettavasti Puistokadun päiväkotikoulu, jossa hän on ollut nyt 2,5v, ei ole hänen lähikoulunsa - hänet laitettiin puistokadulle, koska sinne saatiin järjestettyä 2,5v sitten hänelle sopivat tukitoimet... ristonmaan päiväkodissa ne olisivat olleet heikommat: isommat ryhmäkoot, ei avustajaa, eikä myöskään omaa eltoa. Eli jos hakisimme Kypärämäen autismiluokan sijaan "integrointia normaaliopetukseen", joutuisimme todennäköisesti Tikan kouluun, emme suinkaan saisi pysyä tuolla missä hän nyt on ja hänellä on kaikki hyvin. Yksi suurimmista argumenteista pysyä puistokadulla oli juuri se, ettei tarvitsisi muuttaa: tilat ja ihmiset olisivat tutut ja samat - jopa erityisavustaja voisi pysyä samana. Rehtori teki ehdotuksen minulle ajattelematta sitä loppuun asti, mutta hän tarkoitti hyvää: hän halusi miettiä, mikä olisi todella A:lle parasta sen sijaan, että mikä on kaupungille taloudellisinta... siitä olen hänelle kovin kiitollinen ja se on syy, miksi haluan tätä asiaa tarkkaan miettiä.

Ja miksi en miettisi? Kyseessä on 11v lapseni elämää... mielestäni on tärkeää, että ratkaisu on hänelle oikea. Puheterapeutti kimpaantui minulle: mitä ihmettä edes mietin, kannattaako lapsen mennä autismiluokalle... sehän on niin "ihana" paikka.. näin sanoivat myös koulussa jo vierailulla käynyt autismiäitikolleegani ja lastenneurologian hoitaja, johon törmäsin eilen sattumalta, kun olimme kuulontutkimuksessa ties monettako kertaa osastolla. Mutta olisinhan minä kovin huono äiti, jos en miettisi asiaa ihan loppuun saakka. Olen haastatellut tästä asiasta nyt siis: puheterapeuttia, musaterapeuttia, toimintaterapeuttia, neurologian hoitajaa, lastentarhan opettajia, erityisavustajaa, toisten autistien vanhempia jne. Jos olisin litteroinut ja analysoinut nämä akateemisin menetelmin niin tuloksena olisi tästä aiheesta jo varsin kelpo paperi...jos olisin tämän alan tutkija niin arvelen, että tämä kelpaisi julkaisuksi. Mut no, tämä tulee nyt ulos vaan täällä blogissa. Jos olet alan tutkija ja luet tätä niin ota yhteyttä;)

Tänään kävimme vihdoin vierailemassa Kypärämäen koululla ja tutustumassa heidän autismiopetukseensa. Ja onhan se selvää, että A hyötyisi eniten autismiluokan toiminnasta näin koulutiensä alkuun. Hän on diagnoosilla "Lapsuusiän autismi" ja hänellä on 11-vuotinen pidennetty oppivelvollisuus. Hän on ns. "peruskauraa" (paikallisen rehtorin karski ilmaisu) kypärämäen koululle. Jos hänen diagnoosinsa olisi kevyempi, hänellä voisi olla muitakin paikkoja Jyväskylän kaupungissa... Mutta se ei ole. Kypärämäen koululla kuitenkin lapset integroidaan tavalliseen opetukseen sen mukaan, miten he pärjäävät. Aluksi 1-2h viikossa, sittemmin vaikka päivän per viikko ja niin edelleen. Neljän päivän jo sujuessa voidaan alkaa miettiä siirtoa 'omaan kouluun' eli lähialueen kouluun. Tämä kuulosti meistä vanhemmista hyvältä. Tietoa siitä, että Kypärämäki olisi A:lle oikea paikka, tuki myös se, että heille tulee usein ns. kriisitilanteita, joissa kevyemmällä diagnoosilla oleva lapsi on ollut integroituna, mutta tilanne on ollut omassa koulussa huono ja sitten joudutaan miettimään uudestaan, miten lasta voitaisiin tukea. Jos A:n diagnoosi olisi Asberger, tilanne olisi eri. "Asbit" (rehtorin ilmaisu) on syytä erotella, koska he oppivat negatiivista käytöstä toisiltaan, sanoi rehtori ja siksi heidät erotellaan ja intergroidaan eri luokkiin.  

Summa summarum, mihin tulokseen olemme tulleet mieheni kanssa pikkumuksun koulutaipaleesta:

Autismiluokan plussat ja miinukset:
=========
+pienryhmät, autisteille soveltuvat tilat
+yksi aikuinen per lapsi
+autismin opetuksen vuosikausien kokemus
+rauhallinen ja osaava ilmapiiri, ei isoa melua
+henkilökunnan vaihtuvuus vähäisempää kuin tavallisessa opetuksessa
+vahva autismin tuki
-muutos uuteen kouluun ja ihmisiin (A sopeutuu kyllä ajan kanssa, niinkuin tiedetään)
-toisilta autisteilta mahdollisesti oppima negatiivinen käyttäytyminen
-onko opetus A:lle tarpeeksi haastavaa? (Kypärämäessä jokaiselle lapselle tehdään oma suunnitelma ja omat tavoitteet yhdessä työryhmän kanssa. Monet oppivat mm. lukemaan, matematiikkaa jne)
-neurotyypillisten lasten vertaistuen puute? (Kypärämäessä normaaliluokat ovat tottuneet siihen, että autistit vierailevat heidän luokissaan ja toisaalta tavislapset käyvät esim. autistien kotitaloustunneilla vierailuilla - mikä oli niin suosittua, että viime vuonna piti laskea, että kaikki olivat varmasti päässeet yhtä monta kertaa...)

Normaaliopetukseen integroimisen plussat ja miinukset:
=========
+oma tuttu koulu (oletan että saisi jäädä puistokadulle eikä tarviis lähteä Tikkaan)
+oma tuttu erityisavustaja, joka on huippu (tosin - EA:n palkat ovat niin huonoja, että tiedossa on että M tuskin pysyisi A:n ohjaajana 11v ajan)
+tutut luokkakaverit (A:n luokkalaiset ovat olleet ihania siitä lähtien kun kirjoitin hänestä kirjeen vanhemmille - monet leikkivät hänen kanssaan ja ohjaavat jne)
+helpompi siirtymä kouluun
+normaalien lasten tuki ja malli
+tuttu henkilökunta
+sosiaalisuuden tukeminen
+/- opetus ehkä haastellisemmalla tasolla kuin autismiluokalla, jolloin A mahdollisesti saattaisi kehittyä nopeammin(?) tai vaihtoehtoisesti se olisi hänelle liian vaikeaa...
-isot ryhmäkoot
-ei autismin opetuksen kokemusta & tukea niinkuin kypärämäessä
-mahdollisesti vaihtuvat avustajat
-johtaisi poliittiseen taisteluun lapsen oikeuksista kaupungin prosessejen muuttamiseksi: kumpikaan meistä vanhemmista ei halua tehdä politiikkaa pienen lapsen tulevaisuuden kustannuksella: Jotta tilanne Jyväskylän kaupungissa muuttuisi - tämä muutos tulisi tehdä hyvin suunnitellusti ja rauhassa niin, että kaikki tahot sitoutuisivat siihen. Se, että yksi rehtori haluaa hypätä uudistukseen, ei tarkoita sitä, että siihen olisivat valmiita kaikki ne, joiden apua tarvittaisiin, jotta autistit voitaisiin todellisuudessa integroida tavallisiin koululuokkiin.
Kaikenkaikkiaan päiväkodin rehtori sanoi minulle, että A:lla on hyvä tulevaisuus, menee hän sitten kypärämäkeen tai puistokadulle... ja se on totta. REhtori oli myös muuttanut mielensä siitä, mikä A:lle on parhaaksi... Päiväkodin rehtorilla oli hyvä ajatus, mutta "kokeilutapaukseksi" kannattaisi valita lapsi, joka olisi vähemmän tuen tarpeessa kuin A, se kävi meille selväksi keskustellessamme Kypärämäen koulun rehtorin kanssa. Tästä keskustelusta opin kuitenkin paljon siitä, miten kaupungin prosessit toimivat... Selvää on myös se, että Suomessa erityislapsiin panostetaan ja aikani riideltyäni lapseni tuista ja oikeuksista, nyt hän saa kaikkea sitä, mitä tarvitseekin. Ilmoitamme hänet kouluun tällä viikolla.  Onko sinulla ajatuksia tai kokemuksia aiheesta? Mielellään niitä vielä kuulisimme... 8.2 on kouluun ilmoittautumisen deadline. Kyllähän valinta meille on tässä vaiheessa jo selvä.

"Kyllähän tämä on kallista opetusta kunnalle", sanoo Kypärämäen koulun rehtori: "...Mutta olemme nähneet miten nämä varat säästetään moninkertaisesti myöhemmin, kun nämä lapset eivät aikuisena tarvitse enää ollenkaan niin paljon tukea, kuin jos heihin ei panostettaisi koulutiensä alkutaipaleella". Tämä kuulostaa varsin lohduttavalta ajatukselta näin autismi-vanhemman näkökulmasta. Lapsella tulee koulussa oleman hyvä olla. 
/
Our five year old autistic champ has come to the point that we have to sign him to A school this Autumn. In Finland, kids go to school at 7, but as he is autistic, Topfish is going to go at 6.

We got announced a couple of weeks ago that there are two options: Either he goes to autism class or he gets integrated to his own school. Before this we throught that our only option was to put him to the autism class. However, the rector of the school where he goes to daycare now, had gotten a renegade idea to go against the city's policies and try something new: to try to get the help come to the child instead of isolating the SEN (special educational needs) kids to their own little rooms...

So we went to visit the autism class today... It became fast clear that this is the right place for Tops. Here are the pros and cons of both options:


Autism class
=========
+small groups (6)
+one adult per child
+years of experience in dealing w autism
+calm and peaceful athmosphere, no noices
+the staff is not constantly changing
-it will be a big change of people and space (although topfish is a very adaptable autist as we know)
-he might learn negative behaviour from other autistic children which he does not have right now
- we have concerns that will the teaching be challenging enough for him(But the visit cleared these: Everyone gets their individual goals which are set together by the "working group" meaning parents, teachers and therapists each year, many for example learn how to read)
-there is a lack of support from neurotypical children (although the idea of this autism class is that the children are first brought to the "intensive help" and then later will be integrated and visiting so-called normal classes. They will start with 1-2h every week and then go to one day and if someone is integrated 4 days per week, then it is time to be transferred into their own school...



Integration to "Normal" class
=========
+he knows the school, staff and kids (assuming that he would not have to change to the school that is closest to us -bugger that)
+Familiar school, staff and kids (if he'd be allowed to stay in Puistokatu)
+Familiar carer who is really excellent.
- Carers in 'normal schools' change a lot more than they do in the Autism classes
+Familiar friends (Tops's playmates in his class are really wonderful kids ever since I wrote the letter to their parents on Autism)
+Support of normal kids
+ /- Perhaps more challenging tasks - although might be too challenging...
- Big groups
- No competences on teaching autism
-Changing staff
-Need for a political struggle to get the support to the schools from those teachers of Jyväskylä that have long experience of teaching autistic children
The visit to the autism class & Kypärämäki school was very convincing. The rector there said that their idea is not to 'Throw the kids to water and see if they can swim, but to teach them to swim gradually before letting them go to the society." That does make sense to us. Tops's future would be good through each path. The care and support in Finland for SEN kids is really intensive and good. This is the reason why we live in this country. Not in UK, not in China, not in anywhere else. There is more and more autistic kids around. In Jyväskylä, 10 kids are starting school next year - this means they have to resource a third class in Kypärämäki. The rector says: "Yes it is expensive to have one adult per child, but we have seen that if the autistic get strong support at the beginning of their school career, this pays back many times in the future when they become adults that do not require as much support from the society later." This seems like a very comforting thought to hear for an autism parent. I am sure Tops will be in very good hands. 

 

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...