Kun K tuli kylään

 

22.2.22. Jää muistoihin päivänä jolloin Covid-19 viimein käveli sisään kotiimme. Kaksi vuotta ja reilutkin sitä ehdimme pakoilla, mutta tämä Omicron-variantti on niin ärtsy, että kaikkihan se kiertää läpi, oli mikä oli.

Tauti ei meillä ole ollut erityisen vakava: Vähän niinkuin flunssa, jonka pahin pää olisi katkaistu. Kuvailisin sitä sitkeäksi, ärsyttäväksi ja kurjaksi. Oireina on ollut yskää, tukkoisuutta, lämpöä, vatsakipua, pääkipua, makuaistin menetystä ja aivastelua. Positiivisia testejä tehtiin suurperheessä niin, että noin 3-4vrk välein sairastui aina uusi ihminen. Tämä on varsin kurjaa, sillä nyt ollaan jo kolmannessa viikossa ja vaikka ensin sairastuneet alkavat tervehtyä niin tauti edelleen jyllää.

Rankempaa kuin fyysinen tauti on toki henkinen tauti. Tällä viikolla olen tuntenut itselleni epätyypillisiä epätoivon tunteita: Tämä on oikeasti kestänyt jo yli kaksi vuotta. Loppuuko tämä koskaan? Olen nähnyt todella usein unta matkustamisesta. Olen yleisimmin Lontoossa/Englannissa tai Kiinassa. Tuntuu niin kovin kummalliselta, että matkustaminen päättyi maaliskuussa 2020 kuin seinään.

Elämä on kotirutiineja. Välillä suoritan niin laput silmillä, että en muista laittaneeni itselleni puuroa mikroon ja herään siihen, että kun laitan puuroa sisään niin siellä onkin jo valmis annos, jonka tekemisestä minulla ei ole muistikuvia.

Aloitin työt helmikuun alusta. Kahdella viikolla (viidestä) meillä on ollut mummot hoitamassa niinkuin kaavailtiin. Kolmena viikkona olemme olleet kipeinä. Mummot eivät saaneet koronaa kuin ihmeen kaupalla! Yritämme estää sen leviämisen heihin, joten ensi viikkokin tulee olemaan lyhyempi.

Pieni on oppinut ryömimään kovaa. Vessaharjat, lattiamurut ja johdot kiinnostelevat kovasti ja hän tekee jo omia tutkimusmatkojaan huoneisiin, joissa vanhempi ei ole näkyvissä.

Sairastaminen on tuonut babylle paljon extra-aikaa iskän kanssa. Siinä missä vanhempien hermoja kiristellään kun työt ja opiskelut eivät etene - pieni jatkaa taitojensa kehittelyä. Toki hänenkin mielestä on todella tylsää istuskella päivät pitkät Netflix-yliopiston sohvalla... 

Olin kirjoittanut kesällä 2020 tekstin "Miten korona vaikutti elämääni?", mutta en kuitenkaan koskaan julkaissut sitä. Julkaisin sen kuitenkin nyt koska se oli lähes valmis... Jotenkin pysäyttävää on, että tämä vain jatkuu ja jatkuu. Siirrytäänkö tästä seuraavaksi sitten sotamaailmaan... Koronauutiset ovat jääneet viime aikoina Ukrainan sodan uutisten jalkoihin. Tuntuu myöskin siltä, että minulla ei ole syytä valittaa mistään. Kukaan läheiseni ei ole kuollut koronaan ja vaikka Kiovassa olen useamman kerran käynyt työreissulla niin kollegat siellä eivät kuitenkaan ole niitä läheisimpiä. Heidän ahdinkoonsa verrattuna muutaman viikon kevyt flunssasairastelu ei ole mitään. Entä sitten jos elämä on kaavamaista ja tylsää? On se ainakin turvallista täällä Suomessa. 

Päivässä parasta on vauvan nauru kun kutittelen hänen mahaa. Kaikki on hyvin. Miksi sitäkin on välillä vaikea kestää?

Mitenkäs siellä menee? Joko korona on sairastettu?

 

/22.2.22. We finally got K. After two years, there was no avoiding it. One after one we fell down on it - not that it was very serious, most of us have at least two vaccines (except the young ones) so it felt like a common cold without an edge. But in a large family it feels that it goes on and on - there is always a new person falling ill after 4 more days. Then it's 5 days of isolation. Who cares when there is a war going on in Ukraine right now, right? Sometimes it just seems that world has more darkness than light... Hopefully next week we have some better news - not only inside our family but also in the world... 

Miten korona vaikutti elämääni?

Tämä teksti on kirjoitettu kesäkuussa 2020: 

 

Minulle käy usein nykyisin niin, että kirjoitan pitkän blogipostauksen valmiiksi mutta joku siitä jää puuttumaan ja se jää drafteihin... Onkohan tämäkin 'unability to closure' sellainen koronaefekti...? Päätin kuitenkin kaivella tämän tekstin tänään julkaisuun. Blogeissa on pyörinyt tekstejä tästä aiheesta ja niinpä päätin kirjoittaa oman vastineeni. Nämä otsikot ovat mukaillen täältä.

Miten korona vaikutti työtilanteeseeni?

Olen vuoden vaihteesta siirtynyt vakituiseen työsuhteeseen 15 vuoden pätkätöiden jälkeen. Minun työni on ollut vuosikaudet jo paikkariippumatonta ja olen tehnyt sitä milloin mistäkin käsin. Etätyöt eivät siis olleet uusi asia. Sen sijaan en ollut tottunut tekemään töitä yhden tai välillä jopa kolmen kotikoululaisen läsnäollessa. Tällaisissa tiukoissa tilanteissa menen selviytymismoodiin ja yritän vaan pärjätä. En halunnut laittaa pikkuautistiani kouluun,  vaikka hän kovasti haikaili tuttuja rutiinejaan. A oli välillä vihainen ja turhautunut. Bussi ei tullutkaan hakemaan häntä koululle joka aamu niinkuin normaalisti. Hänellä olisi toki erityisoppilaana ollut oikeus mennä kouluun. Jossain vaiheessa ystävät ja sukulaiset kyselivät vähän tähän tapaan: 'Pitäisikö sinun laittaa A kuitenkin kouluun, jos sinulla on noin vaikeaa?' ja sekös oli erityisen ärsyttävää.

Työni jatkuivat siis aikalailla entiseen malliin, joskin kotoa käsin. Olen käynyt työpaikalla kahdesti 14.3. jälkeen - yhden kerran hakemassa matkalaskun kuitteja ja toisen kerran kuvaamassa studiossa videoita verkkokurssillemme. Suurin ero on tietenkin se, että matkustuspäiviä ei ole kertynyt yhtäkään. Konferenssit, palaverit yms ovat siirtyneet verkkoalustoille. Webinaareja on pidetty ahkerasti. Emme ole luonnollisesti myöskään voineet tehdä tutkimuksia kouluolosuhteissa. 

Azerbajzanilaisen yliopiston seminaarissa

Kotikoulu

A:n kotikouluaika toimi siten, että kävimme hakemassa koululta muovikassillisen tehtäviä kerran viikossa ja palautimme samalla tehdyt tehtävät. Hän on innokas tehtävien tekijä ja kehittynyt kovasti esim. värejen tunnistamisessa ja laskemisessa. Ulkoilimme kaksi kertaa päivässä kävelylenkkeillen ja leikkipuistoillen. A tekee normaalisti noin 1-2h koulutehtäviä koulupäivänäänkin - sen lisäksi opiskellaan omatoimisuustaitoja kuten ruoan laittoa, kotitöitä tms. A sai myös tänä keväänä luokkastipendin! ahkerasta opiskelusta. Kieltämättä äidille tuli itku. Rankka kevät, mutta reipas ihana rakas.

Isommat muksut olivat meillä korona-aikaan muutamia kotikoulupäiviä ja se oli minulle työni kannalta mielenkiintoista. Tutkin nimittäin opettajien teknologian omaksumista osana työtäni ja oli mielenkiintoista nähdä se vanhemman näkökulmasta. Alussa opettajat olivat pulassa ja osasivat lähettää vain Wilma-viestein tehtäviä oppilaille. Myöhemmin etäopetus kehittyi MS TEAMs palavereihin. Mielenkiintoista oli myös se, että pienet palveluntarjoajat kuten Peda.net kaatuivat ja hidastuivat lähes täysin käyttökelvottomiksi kun oppilaita oli liikaa linjoilla yhtäaikaa. Työssäni tutkimme näitä asioita euroopan laajuisesti ja puhuimme mm. UNESCOn konferenssissa aiheesta. Kirjoitimme aiheesta julkaisun, joka meni läpi EdMedia-konferenssiinkin - esitys on ensi viikolla. Otsikko oli "Schools went online over one weekend - Opportunities and challenges of organising teaching during the Covid-19 crisis".

Kaikenkaikkiaan muuntautuminen työntekijästä 'opetuksen valvojaksi' oli minusta vaativa tehtävä vanhemmille tänä keväänä. Hyvää siinä oli se, että tuli nähtyä lasten koulunkäyntiä ja kehitystä läheltä. Nyt on paljon selkeämpi kuva lasten vahvuuksista ja haasteista - siitä mihin asioihin kunkin lapsen kohdalla voisi vielä kotiarjessakin panostaa. Meillä kaikilta kolmelta lapselta vaaditaan kotitöiden tekemistä päivittäin ja kunkin vastuualueet sujuvat hyvin. Isommat saavat viikkorahaa liittyen esim. imurointiin ja astianpesukoneen tyhjennykseen. A kuorii kaikki meidän porkkanat ja lajittelee aterimet.

Mitä korona elämässäni peruutti ja viivästytti?

Minulla ei ole ollut mitään sellaisia tavoitteita elämässäni, joita en olisi voinut koronan takia edistää. Toki matkoja on peruuntunut. Tänä keväänä olisi työmatka ollut ainakin hollantiin, jossa en ole edellenkään käynyt. Lisäksi minun piti viedä 12 opiskelijaa Kiinaan toukokuussa... Lähes koko toukokuun olisin viettänyt Kiinassa siis. Tässä tapauksessa nyt toivon, että pääsen Kiinaan loppuvuonna tai ensi vuonna. Ikävä sinne on kovin. Toisaalta kun eilen analysoin työtuottavuuttani, totesin, että olen saanut todella paljon aikaan.

Elämässä ei ollut mitään ihmeitä suunnitteilla tälle keväälle. Töitä oli tarkoitus vääntää intensiivisesti, mutta oikeastaan en ole matkojen lisäksi lykännyt tai peruuttanut mitään koronan takia.

Miten korona muutti matkustussuunnitelmiani?

Meillä oli suunnitteilla Juhan kanssa lähteä kesälomalla transsiberian expressillä Venäjän ja Mongolian halki Kiinaan. Joku toinen vuosi sitten. Ehkäpä ajelemme Via Baltikaa elokuussa, jos siinä vaiheessa sellainen on turvallista. Myöskin jokakesäinen perinnevaellusreissumme ei tänäkään vuonna kohdistu Norjaan, johon olemme toisen J:n kanssa suunnitelleet jo useamman vuoden menevämme. Onneksi vaelluksia voi hienosti tehdä myös kotimaan upeissa maisemissa niinkuin viime vuonna Kolilla. Tarkoitus onkin lähteä pienelle kansallispuistojen kiertokävelylle Kainuun suuntaan ensi viikolla. Jo ennen koronaa Juhan tytär S ilmoitti, että hän haluaisi kesälomareissulle telttailemaan, joten ehkäpä sekin nähdään vielä.

Toisaalta kotona oleminen ei ole haitannut minua. Tuntuu, että viime kesänä olin poissa kotoa niin paljon, ettei pää pysynyt mukana. Olen saanut matkailla elämässäni paljon. Koronassa parasta on ollut enemmän aikaa perheen kanssa puuhaillessa. Aluksi koti tuntui vankilalta tällaiselle maailmanmatkaajalle, mutta nyt kun rajoituksia on hieman höllennetty, ei tunnu enää niin pahalta. On aikaa jutella lasten asioista - pelata palloa ja juoda aamukahveja omalla terassilla rakkaiden kanssa. 

Muuttiko poikkeustila arvoja?

Korona on ehdottomasti muistuttanut elämässä tärkeistä asioista. Monta kertaa olen tämän kevään aikana miettinyt sitä, miten hyvä minulla on olla. Elämä on todella yltäkylläistä. On ihanaa, kun ei ole tarvinnut olla karanteenissa yksin. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta siitä, että A:n elämässä on kaksi vanhempaa 'sisarusta' - etenkin silloin kun kouluun ei päässyt ja muita lapsia ei oikein saanut tavata. En koe, että korona olisi muuttanut arvojani. Perhe, turvallisuus, vapaus, terveys - nämä ovat olleet minulle tärkeitä arvoja jo ennen tätä kriisiä. 

Koronasynttärit äidilleni Zoomissa

Mikä oli pahinta tässä poikkeustilanteessa? Entä parasta?

Välillä on ahdistanut ihan kunnolla. Tunnistan sen kyllä. Erityisesti silloin kun en ole saanut tarpeeksi töitä tehtyä. Välillä on ollut todella hankalaa motivoida itseään aloittamaan töiden tekemistä. Ei uskoisi kun miettii kuinka monta valmista gradu- ja kandiohjausta, projektihakemusta, konferenssipaperi ja niin edelleen. Loukkasin lisäksi polveni lapsille ostamallani trampoliinilla - se oli varmastikin koko koronan low-point minulle. Sivuristisiteen pieni repeämä parani kuitenkin kolmen viikon polvituen ansiosta.

Korona-tilanteessa koin, että minun ei ollut niinkään vaikea sopeutua hallituksen linjaamiin ohjeisiin kuin siihen, että kaikki läheiset ja some muuttuivat yhtäkkiä korona-asiantuntijoiksi ja alkoivat neuvomaan muita. En voi sietää sitä, että kytätään mitä toinen tekee jatkuvasti ja sitten soitellaan perään, että hei näin muuten että olit alta 1m etäisyydellä siitä ja siitä. Se on todella rasittavaa - varmasti jokainen meistä osaa lukea uutisia ja toimia säännösten mukaan. Ja jos joku ei toimi niin en koe, että minun tulisi ohjeistaa siitä (toki lapsia ohjeistan). Besservisseröinti saa minussa aikaan kovaa ärsytystä - varmasti siksi, että tunnistan itsekin tekeväni sitä. 

Toki on ollut paljon hyvääkin niinkuin olen tässä jo kertonut. Juhan kanssa olemme hitsaantuneet syvemmälle yhteiseen perhe-elämään. Kotona oleminen on toki nostattanut keskusteluun asioita, jotka toisen käytöksessä ärsyttävät (esim. missä paistinpannua säilytetään ja mihin suuntaan kahva tulee laittaa).  Kuitenkin asioista sovitaan ja keskustellaan. Juha on alkanut laittaa ruokaa lähes joka ilta ja olemmekin nauttineet mexicolaisesta, thaimaalaisesta, intialaisesta yms herkkuruoista läpi koronan. Ravintoloiden kiinniolo ei haittaa yhtään kun on tiedossa, että kotona saa paljon J-kylän ravintolaruokia parempaa settiä. Meille tämä kevät on ollut siinäkin suhteessa poikkeuksellinen, että olemme olleet lähes koko ajan yhdessä. Ajattelen niin, että myös meidän parisuhde on hyötynyt koronasta kun olemme voineet viettää paljon aikaa yhdessä.

Perheen kanssa puuhailu on muutenkin ollut mukavaa. Kohtuullisen aurinkoinen ja hyvä sää (lumisateista huolimatta) on mahdollistanut pitkiä metsälenkkejä myös riskiryhmiin kuuluvien sukulaisten kanssa ulkoillen.

Ne ovat olleet kohokohtia. Nyt kesän alussa mökkeily on ollut myös mukavaa. Instastoorejeni seurailijat tietävätkin, että meillä on meneillään mökin purkuprojekti.

On ollut voimaannuttavaa repiä seinälautoja irti. Siinä näkee heti oman käden jäljen. Jos korona jatkuu - seuraavaksi varmaan alan rakentaa mökkiä:) 

Lenkkeily on ollut mieluista ja samoin podcastien ja äänikirjojen kuuntelu. Nämä ovat minua rentouttavia asioita. Tykkään myöskin tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja uudelleen ohjelmoida aivojani. Suosikkimentori, jota seuraan somessa on Brandon Turner - Bigger Pockets podcastin host, joka puhuu asuntosijoittamisen lomassa myös itsensä kehittämisestä ja mindsetin muutoksesta.

Mitä aiot tehdä poikkeustilan jälkeen?

Tänä kesänä teen pääasiallisesti töitä, jatkan mökin purkua ja ehkä tehdään noita muutamia kesäreissuja joita yllä mainitsin. Huomaan, että aivot ovat niin sopeutuneet jo tämän hetken tilanteeseen, että oleminen ei mitenkään erityisesti ole muutoksessa. Tänään lähdetään mökeille viettämään juhannusta sukulaisten ja lasten kanssa.

Millaiset fiilikset tällä hetkellä yleisesti?

Juuri nyt on hyvä olla. On juhannusaatto ja olemme heränneet hitaasti. Olen juonut kahvia terassilla. Kohta alkaa tehosiivous ja iltapäivällä suunnataan kohti hirvaskangasta. La vita e bella.

 Miten sinulla menee? Onko koronatilanne muuttanut sinun elämän reaaliteetteja?

/This text only in Finnish, sorry!

Kids at home - 5 Ways We deal with Covid-19 Quarantine in Finland

 

The Corona virus is coming - what does it mean for us? 

Today in English because this is a global issue...

It has now reached Finland. Today 68 new cases diagnosed, it's a growing curve as you know. We are 2-3 weeks from the widespread epidemic which on estimate will last 8-10 weeks. Since Thursday I have worked from home. University of Jyväskylä is my main employer and it has moved *almost all activities* online. Lucky for me, I can work online no problem. I've been working from China for years, from Europe, from hotel rooms to cafes and indeed occasionally, from my own home. I have 50% teaching in my work plan which means that I have some lectures running. Luckily my colleague Eetu before his untimely death last year, had given me a legacy. He passed on to me a master thesis seminar entirely online. So I thought that online last year also. For me, this requires no new skills. I have my lecture notes in Moodle, where students also send their homework and thesis for review. I have already for years now mainly supervised over Whatsapp or Skype. You can book me or chat me - ask questions with low threshold. I have a recorded pattern of answers to each stage where they need help: Creating a well formulated research question... Tables and figures on how to present summaries of their findings and so on.

World's largest distance learning experiment experience 

However, what is much more interesting is what is happening in Italy... I worked with Italians since many years now and I have many of them in my consortium of Learntech Accelerator. Maybe you guys know but Italian schools went to lock down on 18th of February over night. The teachers' did not have specific training. They did not have software. They did not have hardware. But they were clever and they figured it out. For me personally, being an Information Systems and technology acceptance scholar - this fascinating. This is so interesting that we established a group on facebook for teachers' to share what works well in teaching at Covid-19 times, what doesn't. In 3 days it has 300 members. I can tell you that I've never personally been a part of so many people moving towards one cause. It gives me hope that this crisis will unite people rather than create divide. 

Economic effects of the Corona virus

I would also point out that I am very privileged. There is a divide in our society - to those who can work online and those who cannot. In my personal life, even though my income is less affected by the corona situation, that is not the case on all money coming into the household of course with my spouse working on private sector with physical labor. In this situation, I would say: Risk management is the key. It is a great choice not to be working on the same field or to have income only from one source. It is like the stock market rules - divide, divide, divide. Even in the case of the crisis, be prepared. So if we are stuck in our homes for 3 months from now, I can still write papers - apply for project funding - supervise and teach students... It's not so bad. Most likely we will not run out of tuna, macaroni or toilet paper...  But I do feel for those who are loosing money rabidly thanks to events being cancelled, thanks to people not buying things... Restaurants, gyms, hotels... These are dark times as they have to pay their employees, pay their rents... And at the same time there is no income... So many companies will go bankrupt. It is a sad time we live in from this perspective.

But onto some less grim notes - The schools in Finland have not yet closed. Well, most of them have not. One argument in Great Britain was that they won't close schools because if they do, people push their children onto the grandparents who then die because they are in the danger group being old and with some existing illnesses in lungs and heart. Well, I would hope Finns not to be this stupid... But you never know. My kid(s) is going nowhere near his grandmother, great aunts or uncles. On Thursday I cancelled a baby sitting already stored for that afternoon - my great aunt and uncle are in good shape and relatively young, but why take the risk if I don't absolutely have to..? I have had a slight throat ache, but not really a cold even. Overall, I don't want to risk it. These are hard decisions to make when you might have no other option to bring in the bread. I did, so cartoons for the kid it was and I finished my work at home with him cooing in the kitchen. If the schools are open, Tops will go to school. His unit is completely isolated from others anyways - there is six kids and six adults in the Autism class. It can't be that dangerous. Yes he could also be at home but for him it's also psychologically better to go to schools as that is his routine.

In our case as we are combining more than one family into ours - it also means that we have a family member returning from UK next week. This most likely means I will keep my son for 2 weeks in a row before he can return to his father. Fair enough, I have been doing 'less time with him' anyways last year and I do enjoy his company immensely. I am of course worried over the grandmas and grandpas in UK - it seems to be a jungle out there...  

I think every family must make their own choices, what is best for them. That will be the correct one.

 Well, when I started this post, I promised 5 ways to spend the time if you are stuck in a quarantine with your kids at home. This is our set of hints:


1. Go for a long walk. - We happen to live in a rather beautiful (but cold) part of Europe and therefore we often walk 'around the lake' which is to see the beautiful bridge of Mattilanniemi. Finnish authorities have lined that you can go walking outside as long as you don't go within 2m of any human... And they recommend it based on the effects of walking to you psychological well being.

 

2. Climb a tree.  Well just because it is fun.

...Or a climbing frame for that matter...

3. Google map the parks/playgrounds close to you. Visit one that you haven't been to yet with a car. We went went to Sarvivuori Action Park today. It was reachable by car, but so far away (11minutes!) that it clearly had only the close neighborhood kids. Kept our kids well entertained for 2h and even the parents were sweating.

4. Dig up an old childhood game that you played at Youth - for us it was 'Swing-baseball (Kiikkupesis) '! I can't believe that these Central Finland kids have never even heard of that. So much excitement for like 40minutes of running around a playground...

 5. Maybe there is an outdoors sport that you have forgotten... You can still ski at places in Finland... Guess what we will be doing tomorrow...

 Overall I want to say to all of my friends around Europe, in China and around the world. We all feel this now. It is time to reflect our humanity now. What is it like to make the hard and easy decisions which being a part of our society has made us forget...? We don't have to struggle, usually. Our loved ones don't usually die... Except sometimes they do. It is now the time to think about our actions, our children, our interest towards others around us. Everyone's time here is limited. We live in times when most people 'die of old age'. But most of us have lost someone sooner than expected. Today is the time to think about what matters and act upon that. Take care people, with the most tedious of problems like tolerating your kids being home all the time. You can do it!