Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muslimikortteli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muslimikortteli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Xi'anin keskustassa

Ollaan oltu reissussa nyt kolmisen viikkoa ja ei olla vieläkään käyty Xi'aniin keskustassa..!
Onhan se niin, että kun asut jossakin, ympärillä olevat ihmeet alkavat unohtua ja elämä pyörii työpaikan, leikkipuistojen, ravintoloiden ja urheiluhallien ympärillä...
No mutta eilen otettiin Topsun kanssa itseämme niskasta ja pujahdettiin metrolla keskustaan.
Muslimikorttelissa ei ollut niin paljoa porukkaa kuin siellä joskus on ollut - no, keskellä viikkoa, keskellä päivää.
Krääsää olisi kaupan entiseen tapaan.
Minusta vaan tuntuu, että olen ostanut jo kaiken.
Ostin Burakille kalligrafiasetin, koska hän sellaista toivoi...
Mut muuten sain aika hyvin välteltyä houkutuksia.
Topsukka valikoi itselleen huolellisesti tiibetiläisen elefantin, jossa roikkuu kaksi kelloa...
Oli aurinkoinen päivä ja rumpu- ja kellotornit kylpivät auringossa.
Muslimikorttelissa oli meidän siellä ollessamme selkkaus. Tofukojun pitäjän koju vietiin väkisin paikalta parinkymmenen vartijan ja poliisin voimin.
Ilmeisimmin se ei täyttänyt direktiivejä:(
Järkytys oli iltapäivästä se, kun ei löydettykään tuktukia kotiin! Kiina siivoaa vanha kulttuuria pois uusien alta:(
Tultiin sit taxilla, koska ofo-pyörillä, jotka ovat vuoden mittaan ilmaantuneet koko Kiinan katukuvaan, ei pysty matkustamaan kuin yksi kerrallaan. Niistä toisessa kirjoituksessa sitten.
On ihmeellistä nähdä, miten paljon 6-vuotias jaksaa.. pari vuotta sitten ei olis tullut mitään koko päivän reissusta ensin leikkipaikkaan ja sit metrolla keskustaan ja takas... nyt muutamalla ruokinnalla tää poika on mitä mukavinta seuraa. Energiaa piisaa pidemmälti kuin äidillä.

/We have Been in Xi'an For three weeks but It is only now that Tops and i made It to the centre of town. We used to go every day to the muslim quarter - It is still one of my favourite places for sure. Lots of things have changed over the years though. I no longer feel like buying 10X20kg of stuff... i bought some gifts and that's It basically. Topfish was an Excellent companion. He has grown sp much from the days of being asleep For 4h in the afternoon in the pram. Now A days he runs around morning to night without a nap. He is Very active. He likes the Drum tower area and didnt even complain when i Took him to Zara For 10minutes.  I am Very sad however, that my ride home cannot be done with A tuktuk anymore... i used to love my tuktuk ride... they need to make room For  bublic mob cycles, which this year are everywhere... I would like to remember old China, the way It was... the concrete jungles and skyscrapers are not the reason I am here, I feel... can we slow down the Change at all..? I guess not...

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Muslim Charm of Xi'an


Xi'anissa minulla on tietty määrä lempipaikkoja, joissa haluan ehdottomasti käydä. Yksi sellainen on muslimikortteli. Kiinalaiset muslimit ovat todella kaukana lähi-idän muslimien stereotyypeistä. Täällä he ovat leppoisia kauppamiehiä, joiden korttelissa myydään jos jonkinlaista ruokaa ja tilpehööriä.

Nyt, kun poikamme on viisi, hän ei enää istu rattaissa - tämä tarkoittaa paljon vähempiä reissuja muslimikortteliin. Kun hän oli 1,5vuotias, saatoin viettää siellä aikaa melkein joka iltapäivä - selaillen valikoimaa ja tehden ostoksia. Hän nukkui vaunuissa ja minä sain omaa aikaa. Täydellistä. Hän heräsi vasta tuktukissa...
Nyt ei päikkärit maistu enää ollenkaan, koko kesänä hän ei ole päivisin nukkunut. Yöllä hän nukkuu 9-11h yleensä sentään, joten saamme sentään iltaisin katsella n. 1,5-2h aikuisten ohjelmia ilman sängyllä pomppivaa hihkujaa.

Kävimme viime viikolla pitkästä aikaa muslimikorttelissa. Vaikka se onkin varsinainen turistirysä, silti siellä on aina mukava tunnelma minusta. Jotkut myyjät tunnistavat minut edelleen vuosien varrelta ja kommentoivat A:n kasvamista. Kuinka vanha hän on nyt? He kysyvät. Se on sentään lause, jonka osaan hyvin kiinaksi.

Muslimikorttelissa on aina myös kiinnostavaa kuvattavaa - viime viikolla oli lampaiden teurastusviikko ja ruhoja roikkui kadulla, kun ravintoloitsijat pujottelivat lihaa tikkuihin kesäkuumalla auringossa. Lienee selvää, että meidän perheessä ei syödä mitään Kiinan kaduilta. Täällä on maha tarpeeksi usein sekaisin muutenkin...

Olemme vuosien varrella pitäneet sellaista rajoitetta, että ravintolassa pitää olla ovi... Se on ihan toimiva ruokapolitiikka. Toki joskus ollaan jossain niin hornankuukkelissa, että tästä ei voi pitää kiinni... Mutta harvemmin kuitenkin.

Vatsanväänteitä aiheuttava ruoka voi olla kaunista. Valokuvaajalle muslimikortteli on just se juttu. Mut tietysti kun on ollut samassa kaupungissa viitisen vuotta on-off ja sinä aikana melkein kaiken kaikkiaan vuoden verran - no, tämä tarkoittaa sitä, että melkein kaikki paikat on jo niin läpeensä kuvattu, etten ota isompaa kameraani mukaan läheskään joka päivä vaan iphonen surkimuskamera kelpaa.

Sen, minkä olen huomannut on, että Kiinassa pitkään olleena tulee immuuniksi krääsälle eikä halua ostaa sitä enää yhtään.. Yak. Niinpä muslimikortteli kaikessa viehättävyydessään on menettänyt paljon Charmiaan minulle. Saa nähdä, jääkö tämä visiitti ainoaksi tälle kesälle.

/The muslim quarter. My old haunt of many years. I used to push Tops to sleep in his pram and go shopping for hours there. It still is one of the most photogenic places in China. Because it looks like We Think China looks like in our brains. But having been here for years, it seems to have lost quite a bit of its charm as I seem to have already bought everything that i could possibly buy from there. Never the less, it is always worth a small photography walk to loiter along the streets after a small boy. We went there last week to discover that half of it was shut down and there was not as many tourists as normal. It was also Butcher day when they hang dead lambs on the streets and tear them up for kebabs. Looks so daunting and ill adviced to eat them that i dont know if they are actually wise to do that - presumably, for the tourists. We of course know better than to eat something off the streets and have had 'restaurant should at least have a door' policy for quite a while now... 

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

November rain in China

 Every time it rains, I get wet...
 Oon viettänyt aikaa näiden kolmen muskettisoturin kanssa.
 Ja vaikka Xi'anissa yleensä onkin aurinkoista, tällä viikolla satoi ja aisaa.
 Niin, että valikoimme tarkasti, mitä sightseeignia tehtiin ja minäkin päivänä.
 Sadepäivinä tehtiin töitä ja shoppailua.
 Lähinnä tietenkin muslimikorttelissa.
 Nähtiin suuri moskeija.
Siellä oli meneillään rukoushetki.
 Jota turistit saivat seurata screeneiltä.
Enpä aiemmin ole nähnyt porukan juoksevan rukouskutsun aikana paikalle. Mielenkiintoista.
 Tosin tämä porukka keskittyi pitämään jalat kuivina.
 Se onnistui vaihtuvalla menestyksellä.
 Hattupäät palaamassa rukoukselta kiireen vilkkaa.
Muslimikorttelissa tuli tietysti tehtyä joitakin ostoksiakin.
 Tai sitten vaan seisoskeltua kun toiset shoppaa ja ottaa kuvia...
 Kaiken kaikkiaan sateesta huolimatta varsin mukava päivä.
 Illemmalla kellotorni eli Zhong Lou  oli paraatiloistossa.
Ja kotimatka keskustaan metrolla oli aika intiimi.
 Mutta kulttuurikokemus mikä kulttuurikokemus.
 Illallinen oli take away Jafarilta, jonka aikana pojat kertoivat huonoja vitsejä.
 Muutenkin ehkä juttujen taso alkaa olla sellaista että ollaan oltu saman porukan kanssa aika monta päivää putkeen... Toisaalta on välillä mukava käydä kaukana että näkisi lähelle. Ja joskus ei todella tunne ihmisiä ennen kuin matkustaa heidän kanssaan. Mukava on ollut oppia tuntemaan nämä ihmiset <3
So it's been rainy in Xi'an. This has meant shopping and working mainly. We've visited the muslim quarter and the Great Mosque. Weirdly my colleagues seem alright - they seem happy with what they have seen, even though China has been just like it ususally is - a lot of smog and very dim skies. They haven't minded for some reasons. It's been said that sometimes you need to go far to see close - you never know somebody unless you travel with them, right?

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...